997 resultados para Julkaise tai tuhoudu : johdatus tieteelliseen viestintään
Resumo:
Yritysostoista on tullut yrityksille yleinen tapa kasvattaa markkinaosuuksia sekä hankkia resursseja ja uutta osaamista markkinoilla. Tämä on moninkertaistanut globaalisti tapahtuvien yritysostojen ja fuusioiden määrää sekä niiden rahallista arvoa. Työn tavoitteena oli tutkia mitä yritysosto on ja miten sen onnistumista mitataan. Tavoitteena oli myös selvittää yritysoston onnistumisen käsite ja yritysoston tavoitteet eli motiivit. Tässä työssä tarkasteltiin kirjallisuuden perusteella, mitä tarkoittaa yritysosto ja miten se voidaan luokitella eri näkökulmien perusteella. Työn rajauksen myötä yritysostoa tarkasteltiin juridisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta. Työssä selvitettiin yritysostoihin vaikuttavia motiiveja ja tavoitteita, jotka ovat keskeinen osa kun tutkitaan yritysoston onnistumista ja sen mittaamista. Yritysostolle asetetaan tavoitteet taloudellisten, strategisten ja johdon henkilökohtaisten motiivien perusteella. Näitä tavoitteita mitataan, jonka perusteella arvioidaan onko yritysostossa onnistuttu. Tavoitteita voidaan mitata subjektiivisesti tai objektiivisesti. Yritysostossa onnistumisen mahdollisuus on kovin matala, jos ei keskitytä oikeisiin asioihin yritysoston aikana.
Resumo:
The aims of this study were 1) to clarify the factors associated with family functioning in cancer patient’s families with dependant children, 2) to examine children’ mental health when they are exposed to parental cancer, 3) to explore the subjective experience of having cancer during pregnancy, and finally, 4) to describe the implementation of a childcentred family intervention for cancer patients’ families with dependant children in an adult oncology setting. The study groups were collected between May 1st 2002 and April 30th 2004. They consisted of one European group collected from six different countries (N = 381) and two Finnish clinical groups (N = 85 and N = 2). The first Finnish clinical group of 85 cancer patient families with dependant children included a sub-sample of 54 families with children aged 11-17 years. The second Finnish clinical group consisted of two pregnant cancer patients. Additionally, a control group (N = 59) consisting of a sub-sample of 49 families with children aged 11-17 years was used. Quantitative methods (FAD, BDI, YSR, SOC, SF-8) and qualitative methods (observation, interviews, diaries, videotapes) were used exclusively and/or in combination. The results can be summarised as follows: 1) cancer “per se “ did not impair family functioning, children’s mental health, early interaction between ill mothers and their infant, 2) maternal depression or the ill parent’s depression were significantly associated with impairment in family functioning, 3) the individual’s good sense of coherence was associated with improvement in family functioning, and 4) a child-centred family intervention, which aims to give space for elaborating on cancer in the family, validates the sense of coherence and children’s feelings, and promotes open communication was welcomed. It is important to note that in the European study group, the prevalence of depression was 35 % (BDI > 16) among ill mothers, and 28% among healthy mothers, 28% among ill fathers, and 13% among healthy fathers. Early screening and effective treatment of depression in cancer patients and their partners is of paramount importance for the mental health of children and the well-being of the family. Pregnant cancer patients are in need of psychosocial support.
Resumo:
Kandidaatin tutkielma käsittelee henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön palkitsemista tulospalkkauksen avulla. Tutkimuskohteena on kehittää Arealtec Oy:n nykyistä tulospalkkausjärjestelmää luomalla teoreettinen viitekehys koskien tulospalkkausjärjestelmiä. Tutkimuksessa selvitetään Arealtec Oy:n tulospalkkausjärjestelmän nykytila sekä esitetään vaihtoehtoisia malleja uudelle tulospalkkausjärjestelmälle. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, kuten sisällönanalyysia jahaastatteluita Arealtec Oy:n johtohenkilöille. Henkilöstöjohtamisella pyritään hyödyntämään henkilöstöresurssit mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti. Välineenä käytetään erilaisia palkitsemisen järjestelmiä, joiden avulla pyritään parantamaan henkilöstön työmotivaatiota sekä houkuttelemaan osaavaa työvoimaa yritykseen. Palkitseminen on tehokas väline viestittää henkilöstölle yrityksen arvot ja strategiset tavoitteet sekä saada heidät toimimaan niiden mukaisesti. Tästä syystä tulospalkkaus on yleistynyt useissa suomalaisissa yrityksissä. Arealtec Oy:n nykyisen tulospalkkausjärjestelmän mittarina toimii ainoastaan yrityksen tilikauden tulos. Järjestelmän ongelmana on se, ettei se motivoi työntekijöitä parantamaan työpanoksensa laatua, koska työntekijä ei koe oman työpanoksensa vaikuttavan merkittävästi yrityksen tulokseen. Uudessa tulospalkkausjärjestelmässä tulisi olla yrityksen tuloksen lisäksi myös laadullisia sekä toiminnallisia mittareita, ja mittareiden lukumäärän tulisi olla kahdesta neljään. Uusi tulospalkkausjärjestelmä voi olla joko yksilö- tai ryhmäkohtainen riippuen yrityksen tarpeista. Jatkotutkimuksen kohteena on kehittää ja ottaa käyttöön Arealtec Oy:n uusi tulospalkkausjärjestelmä ja nämä kehittämisen vaiheet on tarkoitus kuvata pro gradu -tutkielmassa.
Resumo:
Substance use is one of our most important public health problems. Studying risk factors in a longitudinal study setting helps to identify subgroups of young people at greater risk for substance-use-related problems, and to facilitate targeted prevention efforts. The aim of this thesis was to study childhood predictors and correlates of substance-use-related outcomes among young men in a longitudinal, nationwide birth cohort study. The study population included 10% of all Finnish-speaking boys born in Finland in 1981 (n=2946, 97% of the target population). In 1989, at age eight, valid measures of psychiatric symptoms (Rutter questionnaires and Children’s Depression Inventory) were obtained from parents, teachers and the boys themselves. In 1999, at age 18, boys were reached at their obligatory military call-up (n=2348, 80% of the boys attending the study in 1989). Self-reports of substance use, psychopathology, adaptive functioning (Young Adult Self-Report), and mental health service use were obtained through questionnaires. Information about psychiatric diagnoses from the Military Register (age 18-23 years) and information about offending from the National Police Register (age 16-20 years) were collected in early adulthood (92% of the 1989sample). Boys with childhood conduct, hyperactive, and comorbid conduct-emotional problems had elevated rates of substance use and substance-use-related crime in early adulthood. Depressive symptoms predicted daily smoking, especially among boys of low-educated fathers. Emotional problems predicted lower occurrence of drunkenness-related alcohol use and smoking. Teacher reports on boys’ problem behaviour had the best predictive power for later substance use. At age 18, frequent drunkenness associated with delinquency, smoking and illicit drug use, and having friends. Occasional drunkenness associated with better psychosocial functioning in general compared to boys with frequent drunkenness or without drunkenness-related alcohol use. Illicit drug use without drug offending was not predicted by childhood psychiatric symptoms, but 22% of boys with illicit drug use had a psychiatric diagnosis in early adulthood. Drug offenders, in turn, had psychiatric problems both in childhood and in adulthood. Psychiatric disorders were common among young men with substance-use-related crime. Recidivist crime associated strongly with having a substance use disorder diagnosis according to the Military Register. At age 18, frequent drunkenness was common among boys entering mental health services, but entering substance use treatment was non-existent. According to the findings of this thesis, substance-use-related outcomes accumulate in boys having psychiatric problems both in childhood and in early adulthood. Targeted early interventions in school health care systems, particularly for boys with childhood hyperactive, conduct, and comorbid conduct-emotional problems are recommended. Psychiatric problems and risky behaviours, such as delinquency should always be assessed alongside substance use. Specialized and multidisciplinary care are required for young men who have multiple or complex needs, for instance, for young men with drug offending and recidivist crime. Integrating a substance use treatment perspective with other services where young men are encountered is emphasized.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää käyttökohde kaivosteollisuudessa syntyvälle märälle kipsisivuvirralle, joka sisältää metalliepäpuhtauksina alumiinia, rautaa ja mangaania ja jonka määrä on noin 1 000 000 t/a. Kirjallisuuden pohjalta tutkittiin aluksi mahdollisuutta hyödyntää kipsiaines asfaltti- ja sementtiteollisuuden raaka-aineena. Sementin joukkoon lisätään tavallisesti noin 5 p-% kipsiä, mutta harvinaisimpiin sementtilaatuihin sitä voidaan lisätä jopa 30 p-%. Tästä huolimatta vain pieni osa tutkimuksen kohteessa syntyvästä kipsisivuvirrasta voitaisiin hyödyntää tässä sovelluksessa. Lisäksi kipsisivuvirran sisältämät epäpuhtaudet täytyisi poistaa tai saattaa inaktiiviseen muotoon. Myöskään sen kosteuspitoisuus ei saisi olla suuri. Näin ollen tämän kipsisivuvirran hyödyntäminen asfaltti- ja sementtiteollisuuden lisäaineena ei ole mahdollista Seuraavaksi harkittiin kipsin kierrättämistä, jolloin yhtenä vaihtoehtona oli hajottaa kipsi termisesti rikkioksideiksi ja valmistaa niistä rikkihappoa. Taloudellisista syistä hajoamistuotteen on oltava rikkitrioksidia, josta voitaisiin veteen imeyttämällä valmistaa rikkihappoa. Kipsin hajottaminen termovaa´alla osoitti, että kipsi vaatii noin 1400 ºC:n lämpötilan ja haihtuvat komponentit ovat H2O, SO ja SO2, muttei SO3. Alempien oksidien muuttaminen rikkihapoksi vaatisi katalyyttisen hapetuksen, mikä olisi käytännössä liian kallista. Toisena vaihtoehtona kipsin kierrättämiseksi tutkittiin sen biologista pelkistämistä rikkivedyksi ja kalsiumhydroksidilietteeksi. Laboratoriossa Ca(OH)2-lietteestä valmistettiin hiilidioksidin avulla kalsiumkarbonaattia, jolloin päästiin 90 %:n kalsiumhydroksidin konversiossa. Lisäksi alumiinihydroksidi saatiin erotettua kipsilietteestä kokeellisesti hydrosyklonin avulla. Diplomityössä päädyttiin siihen, että sulfaatin biologinen pelkistäminen ja alumiinihydroksidin mekaaninen erotus jatkuvatoimisesti on varteenotettava vaihtoehto kipsisivuvirran hyödyntämiseksi.
Resumo:
Quality Function Deployment eli QFD on menetelmä, jonka avulla asiakkaiden tarpeet huomioidaan systemaattisesti koko tuotekehitysprosessissa. Tuotekehitys on yleensä se osa yrityksen toimintaa, missä asiakaslähtöisyys voidaan parhaiten ottaa huomioon. Työn tarkoituksena on kuvata lukijalle Quality Function Deployment tuotekehitysmenetelmän eri vaiheita ja esitellä mahdollisimman selkeästi menetelmän periaatteet. Menetelmän neljästä vaiheesta paneudutaan etenkin ensimmäiseen eli laadun taloon. Myös menetelmän kolme seuraavaa vaihetta esitellään. Menetelmän toteutus aloitetaan asiakastarpeiden kartoittamisella. Asiakastarpeet ovat menetelmän perusta. Matriisitekniikalla asiakastarpeet muunnetaan tuoteominaisuuksiksi. Matriisia analysoimalla saadaan ne tuoteominaisuudet, joita aletaan mahdollisesti kehittää. Menetelmästä voidaan käyttää vain laadun taloa tai jatkaa seuraaviin vaiheisiin, missä kolmen muun matriisin avulla iskostetaan asiakastarpeet koko organisaatioon, tuotekehitykseen konseptin luomisesta aina valmistukseen asti. Menetelmää voidaan käyttää monella eri toimialalla. valmistukseen asti. Menetelmää voidaan käyttää monella eri toimialalla.
Resumo:
In this research we are examining what is the status of logistics and operations management in Finnish and Swedish companies. Empirical data is based on the web based questionnaire, which was completed in the end of 2007 and early 2008. Our examination consists of roughly 30 answers from largest manufacturing (highest representation in our sample), trade and logistics/distribution companies. Generally it could be argued that these companies operate in complex environment, where number of products, raw materials/components and suppliers is high. However, usually companies rely on small amount of suppliers per raw material/component (highest frequency is 2), and this was especially the case among Swedish companies, and among those companies, which favoured overseas sourcing. Sample consisted of companies which mostly are operating in an international environment, and are quite often multinationals. Our survey findings reveal that companies in general have taken logistics and information technology as part of their strategy process; utilization of performance measures as well as system implementations have followed the strategy decisions. In the transportation mode side we identify that road transports dominate all transport flow classes (inbound, internal and outbound), followed by sea and air. Surprisingly small amount of companies use railways, but in general we could argue that Swedish companies prefer this mode over Finnish counterparts. With respect of operations outsourcing, we found that more traditional areas of logistics outsourcing are driving factors in company's performance measurement priority. In contrary to previous research, our results indicate that the scope of outsourcing is not that wide in logistics/operations management area, and companies are not planning to outsource more in the near future. Some support is found for more international operations and increased outsourcing activity. From the increased time pressure of companies, we find evidence that local as well as overseas customers expect deliveries within days or weeks, but suppliers usually supply within weeks or months. So, basically this leads into considerable inventory holding. Interestingly local and overseas sourcing strategy does not have that great influence on lead time performance of these particular sourcing areas - local strategy is anyway considerably better in responding on market changes due to shorter supply lead times. In the end of our research work we have completed correlation analysis concerning items asked with Likert scale. Our analysis shows that seeing logistics more like a process rather than function, applying time based management, favouring partnerships and measuring logistics within different performance dimensions results on preferred features and performance found in logistics literature.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena oli selvittää, miten kohdeyritykselle kehitetään uusi tulospalkkausjärjestelmä. Kohdeyritys on projektiorganisaatio, jonka toimialana on rakennusautomaatiourakointi. Alatutkimusongelmina oli selvittää, mitä erityispiirteitä projektiorganisaation henkilöstöjohtamiseen liittyy, mikä on palkitsemisjärjestelmien rooli henkilöstöjohtamisessa ja millainen on toimiva tulospalkkausjärjestelmä. Henkilöstöjohtaminen on eräs ydinprosesseista projektiorganisaatiossa. Erilaisten palkitsemisjärjestelmien tarkoituksena on tukea projektiorganisaatiota sen strategisten tavoitteiden saavuttamisessa henkilöstöresurssien avulla. Tulospalkkausjärjestelmän avulla on mahdollista lisätä henkilöstön työmotivaatiota ja kannustaa henkilöstöä kasvattamaan työpanostaan palkitsemalla heitä hyvistä työn tuloksista. Tästä syystä yhä useamman työntekijän peruspalkkaa täydentää tavoitteiden saavuttamisen ja/tai yrityksen taloudellisen menestymisen perusteella maksettavat tulospalkkiot.
Resumo:
Diplomityössä selvitettiin kartonkipakkausten konvertoimiseen käytettäviä laitteistoja ja niiden valmistajia. Tuote johon työssä keskityttiin, oli muovipinnoitetusta taivekartongista valmistettu kartonkivuoka. Työssä käsiteltiin ensin yleistä asiaa kartongeista ja niiden ominaisuuksista, jonka jälkeen esiteltiin kartonkivuokien konvertoimiseen käytettäviä menetelmiä. Menetelmistä työssä keskityttiin erityisesti leikkaukseen, nuuttaukseen ja muodonantoon. Leikkaus ja nuuttaus, eli stanssaus suoritetaan joko tasostanssilla, rotaatiostanssilla tai mallileikkurilla. Muodonanto suoritetaan prässäämällä tai taivuttamalla käyttäen vuoanmuodostajaa. Näistä prässääminen soveltuu paremmin primääripakkauksena toimivan vuoan muodostamiseen. Nykyaikaisissa prässeissä muovaavia työkalupareja voi olla yhdestä viiteen kappaletta. Työssä oli vertailuosio, jossa pistemenetelmän avulla pisteytettiin neljä erilaista linjavaihtoehtoa. Vertailussa painotettiin tuotantokapasiteettia, linjan yleistä joustavuutta, sekä joustavuutta häiriön sattuessa. Vertailussa korkeimman pistemäärän sai laite, jossa samaan laitteeseen on yhdistetty stanssaus ja muodonanto. Jos aihionsiirto saadaan luotettavasti automatisoitua, on tulevaisuuden linjavaihtoehdoissa varteenotettava vaihtoehto linja, jossa tasostanssi hoitaa leikkauksen ja nuuttauksen, ja tämän jälkeen prässääviä laitteita on useampi kappale. Myös mallileikkuri on varteenotettava vaihtoehto osaksi vuoan valmistuslinjaa, jos sen nopeutta saadaan nostettua.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön päätarkoituksena on selvittää ja tarkastella yhteiskuntavastuullista kulutuskäyttäytymistä osana laajempaa markkinataloutta. Työ perustuu olemassa olevan kirjallisuuden ja tutkimusten esittelemiseen ja analysointiin. Eri lähteistä saatua tietoa pyritään yhdistelemään ja jäsentelemään niin, että yhteiskuntavastuullisesta kuluttamisesta rakentuu olennaisia asioita ja näkökantoja monipuolisesti käsittelevä kokonaisuus. Työ alkaa yhteiskuntavastuullisen näkökulman kehityksen tiiviillä esittelyllä, jonka jälkeen pohditaan yhteiskuntavastuullisen kuluttajan roolia osana kulutusmarkkinoita. Toisaalta hänellä on osto- ja kulutusvalintojensa kautta mahdollisuus vaikuttaa tuotteiden ominaisuuksin ja tarjontaan, mutta toisaalta hän joutuu tekemään valintansa tuottajien asettamissa tuotevalikoimaa ja -tietoa koskevissa puitteissa. Yhteiskuntavastuullista kuluttajaa voidaan yksiselitteisemmin tyypittää hänen eettisten asenteidensa ja tietoisuutensa mukaan, kun taas demografiset tekijät eivät ole osoittautuneet kovin toimivaksi luokittelutavaksi. Yhteiskuntavastuullinen kulutus- ja ostoprosessi poikkeaa normaalista lähinnä siten, että sen aikana kuluttaja painottaa tiedon hankintaa sekä vaihtoehtoisten kulutustapojen olemassaoloa. Hänen ostopäätöksensä perustuvat perinteisten ostokriteereiden lisäksi tuotteiden ja palvelusten eettisiin ominaisuuksiin, ja sen lisäksi, että hän vertailee eri tuottajien tarjoamia, hän harkitsee myös hyödykkeiden lainaamista, käytettynä ostoa tai jopa kokonaan hankkimatta jättämistä. Eettisyyteen perustuvien kulutuspäätösten takana on yhteiskuntavastuullisen valveutuneisuuden lisäksi moninaisia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Yhteiskuntavastuullisen ajattelutavan jatkuvasta leviämisestä huolimatta eettisesti tuotettujen tuotteiden ja palveluiden suhteelliset markkinaosuudet ovat tällä hetkellä vielä melko vaatimattomia. Syinä tähän voidaan pitää kuluttajien hämmennystä runsaan ja ristiriitaisen tiedon äärellä, yritysten yhteiskuntavastuullisuutta ja omia vaikutusmahdollisuuksia kohtaan tunnettua skeptisyyttä sekä muiden tuoteominaisuuksien, kuten hinnan ja laadun, priorisointia. On kuitenkin ennustettavissa, että tulevaisuudessa yritysten yhteiskuntavastuullinen toiminta tulee yhä korostumaan, ja siitä voi muodostua kannattava kilpailuvaltti. Jotta yritykset voisivat hyötyä optimaalisesti eettisistä toimintatavoistaan, niiden tulee segmentoida kohderyhmänsä ja asemoida tuotteensa oikein sekä varmistaa yksiselitteisen tuotetiedon saatavuus.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää osakeyhtiön määräysvaltasuhteet ja miten päämies-agentti- ongelmat vaikeuttavat määräysvallan käyttöä. Tutkimusmetodi on lainopillinen ja lähestyminen aiheeseen tapahtuu sekä yhtiöoikeudellisesta, että oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Aineistona tutkielmassa käytetään lähinnä voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Päämies-agentti- ongelmalla tarkoitetaan osakeyhtiössä määräysvallan osittaista luisumista omistajalta (päämies) yritysjohdolle (agentti) tai vähemmistöomistajalta (päämies) kontrolloivalle omistajalle (agentti). Tärkeimpiä ongelman lähteitä ovat epäsymmetrinen informaatio ja intressiristiriidat yhtiön johdon ja omistajien välillä tai toisaalta yhtiötä lähellä olevien omistajien ja muiden omistajien välillä. Epäsymmetrinen informaatio luo osaltaan puitteet agenttitahojen opportunistiselle käyttäytymiselle. Ratkaisuja päämies-agentti- ongelmiin ovat ennen kaikkea päämiestahoja suojaava lainsäädäntö ja ulkoiset yritysjohtajien käyttäytymistä ohjaavat keinot, kuten erilaiset kannustinjärjestelmät ja hyvät hallintotavat. Kontrolloivien omistajien käyttäytymistä on puolestaan vaikea ohjata ja erilaisilla määräysvaltaa keskittävillä omistusrakenteilla onkin taipumus voimistaa päämies-agentti- ongelmien vaikutusta. Erityisiä tilanteita osaltaan luovat myös luonteiltaan erilaiset omistajatahot, kuten institutionaaliset omistajat.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuinka Balanced Scorecard ja tulospalkkiojärjestel-mä voidaan liittää toisiinsa. Jatkotavoitteena on selvittää miksi järjestelmät todellisuudes-sa halutaan yhdistää ja kuinka yleistä tämä on. Balanced Scorecardin osalta painoalueena on järjestelmän apu strategisen suunnittelun apuna. Tässä osiossa pohditaan myös sen mittaristoja ja mittareita. Tämän lisäksi pohdi-taan järjestelmän todellisia hyötyjä ja siihen kohdistunutta kritiikkiä ja arvostelua. Tulospalkkiojärjestelmää pohditaan käsitetasolla, eli mitä vaikutuksia tulospalkkiolla on yksittäiseen työntekijään. Lisäksi pohditaan mitä järjestelmän implementointi vaatii yri-tykseltä tai organisaatiolta. Tarkastellaan myös tulospalkkauksen käyttöä Suomessa ja siihen kohdistunutta maailmanlaajuista kritiikkiä. Keskeisenä tuloksena on se, ettei järjestelmien integrointiin ole olemassa tarkkaa ohjetta, yhdistämisprosessi riippuu yrityksestä ja tämän toimialasta. Toimiala voi jopa aiheuttaa sen, ettei järjestelmiä voi yhdistää. Järjestelmien yhdistämisen ajatuksena on se, että koko henkilöstö saadaan sitoutettua yrityksen strategiaan. BSC sitouttaa ylemmät johtajat ja esimiehet. Tulospalkkiojärjestelmä sitouttaa muun henkilöstön
Resumo:
Opinnäytetyö selvittää, minkälaisia verkkosovelluksia kulttuurialan tapahtumatuotanto-organisaatiot käyttävät projektinhallintansa apuvälineinä. Miten sovelluksia hyödynnetään ja minkälaisia haasteita niistä mahdollisesti aiheutuu käyttäjille? Työssä käydään myös läpi verkkosovellusten käytön ja muutenkin organisaatioiden verkottumisen myötä tulleita haasteita ja ratkaisumalleja. Verkkosovelluksista keskitytään vain kaikille vapaisiin ja ilmaisiin sovelluksiin. Esitellyt sovellukset ovat helppokäyttöisiä ja helposti muokattavissa moneen eri käyttötarkoitukseen. Web 2.0 -maailma on tuonut mukanaan monenlaisia monikäyttöisiä verkkosovelluksia. Kulttuuritapahtumatuotanto-organisaatiot ovat alkaneet ottaa sovelluksia käyttöön myös projektinhallintatehtävissään. Monet sovelluksista tarjoavat hyvän apuvälineen pienelle tai vähän suuremmallekin tapahtumatuotanto-organisaatiolle, jolla ei välttämättä riittäisi resursseja isompaan projektinhallintatyökaluohjelmistoon. Pääasiallisena aineistona on käytetty kahta kulttuuritapahtumatuotantoalan ammattilaisen haastattelua. Tapausesimerkeiksi valitut kaksi organisaatiota ovat keskenään hieman erilaisia. Toinen edustaa perinteisemmin toimivaa organisaatiota ja toinen kollaboratiivisemmin toimivaa, verkottuneempaa organisaatiota. Työ havainnollistaa, kuinka verkkosovelluksista on eri tavoin hyötyä molemmille organisaatiotyypeille. Haastattelujen tavoitteena oli saada syvempää tietoa kyseisten kulttuuritapahtumatuotanto-organisaation projektinhallinnasta yleensä ja verkkosovellusten roolista siinä. Verkkosovellusten mahdollistamat hyödyt eivät ole laajasti eri alojen ammattilaisten tiedossa. Molempien työssä esiteltyjen organisaatioiden työryhmät ovat levittäytyneet moniin eri kaupunkeihin tai maihin. Työssä esitellään organisaatioiden eri paikoissa olevien jäsenten toimintaa ja verkkosovellusten hyötyä työryhmän välisessä työskentelyssä. Verkkosovellusten kanssa työskennellessään organisaatiot kohtaavat mahdollisesti uudenlaisia henkilöstöhallinnallisia haasteita. Työryhmän motivointi ja osallistaminen ovat yksi muutenkin tärkeä haaste, joka verkottuneesti toimivien organisaatioiden työskentelyssä tulee entistä vahvemmin esille.
Resumo:
Opinnäytetyöni on monimuototyö, joka koostuu kirjallisesta osasta ja teososasta. Kirjallisessa osuudessa tavoitteenani on pohtia subjektiviteetin käsitettä elokuvakerronnassa sekä niitä keinoja ja prosesseja, joilla elokuvan hahmon tunteet siirtyvät katsojan kokemiksi. Tällöin katsojan samastuminen elokuvan hahmoon tai kertojaan - subjektiin - on ensiarvoisen tärkeää ja koen tämän olevan juuri elokuvantekijän keskeinen tavoite. Kuten työni pääotsikko vihjaa, subjektiviteetti elokuvakerronnassa on hyvin laaja käsite, joka voi rakentua monista elementeistä aina puhtaasti teknisistä kuvakulmista monimutkaisempiin kerronnallisiin rakenteisiin. Pyrin selvittämään työssäni tätä rakentumisen prosessia. Kirjallisen osuuden tyylissä olen pyrkinyt pitämään kiinni pohtivasta sävystä ja välttämään tieteellisiä toteamuksia. Kuten työni aihe, on myös lähdemateriaalini melko häilyvää - ehdottomia totuuksia ei juuri ole. On vain erilaisia tulkintoja, jotka puolestaan herättävät loputtomasti lisäkysymyksiä. Käytän lähteinäni kirjallisuutta, jonkin verran verkkomateriaalia sekä esimerkkielokuvia. Teososani on 20-minuuttinen fiktiivinen lyhytelokuva, jonka voi luokitella tyyliltään kokeilevaksi runolliseksi elokuvaksi. Kokeellisuus toteutuu elokuvan kuvakerronnassa, joka perustuu lähes yksinomaan näkökulmakuvien käyttöön. Runollisuuteen puolestaan pyritään elokuvan voimakkaalla visuaalisella tyylillä. Kirjallisessa osuudessa käyn läpi teososaa kertoen ideoista elokuvan taustalla sekä reflektoiden toteutunutta teosta käsikirjoittaja-ohjaajan näkökulmasta. Kirjallisen osan liitteinä on kohtausluettelo sekä hyvin aikaisessa teososan tuotannonsuunnitteluvaiheessa tehtyjä tunnelmapiirroksia, jotka kuvastavat teososan runollista tyyliä. Lisäksi liitteenä on teknisten näkökulmakuvien suunniteltua käyttöä varten laaditusta kuvakäsikirjoituksesta ”karnevaalikohtaus”, jota käsitellään myös kirjallisen osan luvussa 6.1.
Resumo:
Opinnäytetyömme on osa hanketta nimeltään Palvelutaloasukkaan hyvä suunhoito. Hanke suunnattiin Helsingin kaupungin palvelutalojen henkilökunnalle sekä asukkaille. Hankkeen tarkoituksena oli kannustaa palvelutalojen henkilökuntaa vanhusten parempaan suun hoitoon ja näin edistää vanhusten hyvää oloa ja elämänlaatua. Hyvällä suunhoidolla onkin osoitettu olevan selkeä yhteys toimintakykyyn mikä parantaa elämänlaatua. Opinnäytetyön tekeminen alkoi tietorakenteen kirjoittamisella. Tietorakenteesta poimittiin pääkohdat, joista laadittiin powerpoint-esitys. Sen jälkeen kävimme palvelutaloissa pitämässä koulutustilaisuuksia, joiden tavoitteena oli parantaa hoitohenkilökunnan tietämystä sekä taitoja suun terveydenhoidossa. Koulutustilaisuudet suunniteltiin koko luokan kanssa. Luokka jaettiin muutaman hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä kävi kahdessa tai kolmessa palvelutalossa kouluttamassa hoitohenkilökuntaa. Tilaisuuksien yhteydessä oli lisäksi suunhoitotuotteiden näyttely. Opinnäytetyömme koostuu kuudesta osiosta; 1. Suun terveyden merkitys, 2. Vanhusten yleisimmät suusairaudet, 3. Vanhusten yleisimmät yleissairaudet, 4. Ravinnon merkitys, 5. Suun päivittäinen hoito ja 6. Hammashoitopalvelut. Oma osuutemme aloittaa koko opinnäytetyön osiolla Suun terveyden merkitys. Työssämme kävimme läpi yleisesti vanhenemista ja sen tuomia muutoksia kehossa sekä erityisesti suussa. Suunhoito on suuri haaste vanhusten hoidossa tänäpäivänä. Haasteen luo vanhusten määrän kasvaminen sekä se, että yhä useammalla ikääntyvällä on omia hampaita suussa. Huonontunut suun terveys voi vaikuttaa heikentävästi yleisterveyteen lisäämällä yleissairauksien riskiä. Vanhemmiten myös syljen eritys vähenee lisääntyvien sairauksien ja lääkitysten myötä, mikä omalta osaltaan vaikuttaa suun terveydentilaan. Ikääntyvien suunterveyden paranemiseen ja ylläpitämiseen tarvitaankin sujuvaa moniammatillista yhteistyötä.