Kuljetusmuodoista yhteiskunnalle kohdistuvat kustannukset bulktavaraliikenteessä

Diplomityössä tarkastellaan liikennemuotojen yhteiskunnalle kohdistamia kustannuksia, jotka syntyvät ylläpidosta, investoinneista sekä ulkoisista tekijöistä. Liikenteen hinnoittelussa ei useinkaan huomioida ulkoisia kustannuksia kuten päästöjen, melun sekä onnettomuuksien aiheuttamia kustannuksia, joiden laskentaan ja muodostumiseen tässä diplomityössä kiinnitetään erityisesti huomiota. Työn teoriaosassa selvitetään taustaa liikenteen hinnoittelulle sekä esitetään Suomessa käytössä oleva malli liikenteestä muodostuvien kokonaiskustannuksien huomioimiseksi. Tämän lisäksi vertaillaan ulkoisten kustannuksien laskentaa Suomen ja Euroopan välillä. Empiriaosassa lasketaan yhteiskunnalle kohdistuvat kustannukset kahdessa case esimerkissä. Suomessa liikenteen aiheuttamat kustannukset huomioidaan osana hankearviointeja. Näissä ulkoisten kustannuksien osuus on vähäinen muihin kustannuksiin verrattuna. Kirjallisuusselvityksen sekä empiria osuuden perusteella Suomessa tarvitaan lisäselvitystä ulkoisista kustannuksista, jos halutaan saada niiden arvo vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita. Investointi ja ylläpitokustannukset on kohdennettu vain tieliikenteessä ajoneuvosuoritetta kohden. Vastaavaa tietoa ei ole saatavissa muiden tarkasteltujen kuljetusmuotojen osalta.

Asevoimat ja non-proliferaatio : sotilaallisen osaamisen käyttö estämään joukkotuhoaseiden leviämistä

Joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen on asevoimien tehtävänä yleistymässä. Monien maiden asevoimat osallistuvat jo nyt aktiivisesti ydin- sekä biologisten ja kemiallisten aseiden ja taisteluaineiden (NBC) leviämisen estämiseen – ei tosin barrikadeilla ja mielenosoituksissa – vaan usein kovinkin arkipäiväisissä ja jokapäiväisissä tehtävissä. Joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen ja aseistariisunnan tehtävät ovat yleistymisen lisäksi muuttumassa samalla myös aikaisempaa vaativimmiksi ja väkivaltaisimmiksi. Nämä tehtävät kuuluvat myös Euroopan unionin kriisinhallintatehtävien listalle.

Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi : Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.

Kaupallisten tuotteiden käyttö taistelukentän valvontajärjestelminä

Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, onko kaupallisesti hankittava valvontavälineistö otettavissa sotilaskäyttöön taistelukentän valvontajärjestelminä ja onko sillä korvattavissa ihminen taistelukentän valvojana. Tutkimus rajataan koskemaan laitteistoa, joka on tarkoitettu käytettäväksi ulkoilmaolosuhteissa ja jonka voidaan olettaa hintaluokkansa ja saatavuutensa perusteella olevan yksittäisen kuluttajan hankittavissa. Suomen sodanajan joukkojen määrää vähennetään pitkällä aikavälillä ja jalkaväkimiinoista luovutaan vuoteen 2016 mennessä. Yhdessä nämä tekijät saattavat heikentää joukkojemme suorituskykyä pysäyttää mahdollinen maahamme hyökkäävä vihollinen. Valtioneuvoston puolustuspoliittisen selonteon mukaan joukkojen maavalvonta- ja pimeätoimintakykyä tehostetaan ja osa jalkaväkimiinojen mukana menetetystä suorituskyvystä kyetään korvaamaan mm. valvontavälineillä. Osa tätä aktiivisuutta saattaisi olla kyky selvittää vihollisen aikomukset ja reagoida niihin selvästi ennen kosketukseen joutumista esimerkiksi etukäteen saaduilla valvonta- ja tiedustelutiedoilla. Nykyään on saatavilla useita erilaisia turvallisuus- ja valvontakäyttöön tarkoitettuja järjestelmiä, jotka perustuvat muutamiin erilaisiin teknisiin perusratkaisuihin. Järjestelmät on tarkoitettu yleensä yritystilojen tai yksityisten asuntojen ja kesämökkien valvontaan. Kaikkia näitä järjestelmiä kuitenkin yhdistää vähintään yksi asia; ne on suunniteltu havaitsemaan ihmisiä sekä heidän toimintaansa ja näin ollen lähtökohtaisesti voisivat olla käytettävissä taistelukentällä ainakin omien tai vihollissotilaiden valvontaan. Tutkimus tehdään tutustumalla erilaisten kaupallisten valvontajärjestelmien, elektronisten laitteiden sekä elektroniikan komponenttien julkisesti saatavilla oleviin teknisiin tietoihin. 3 Pääteltäessä laitteiden hyödynnettävyyttä sotilaskäytössä niiden ilmoitettuja suorituskykyjä ja teknisiä ominaisuuksia verrataan suomalaisten joukkojen käyttö- ja toimintaperiaatteista johtuviin tarpeisiin sekä näitä kuvaaviin oppaisiin ja ohjesääntöihin. Arvioitaessa laitteiden käytettävyyttä taistelukentän olosuhteissa niiden teknisiä ominaisuuksia verrataan suomalaisiin ympäristöolosuhteisiin ja tiedossa oleviin muuttujiin taistelutilanteessa. Tutkimusasetelma on poikkileikkausaineisto; Tutkimukseen liittyvä arviointi tapahtuu kerran ja tarkasteltavana on useita kaupallisia tuotteita. Havaintoja elävistä, lämpimistä ja liikkuvista olennoista saadaan infrapuna-, tärinä- ja äänisensoreilla. Metallia sisältävistä tai mukanaan kantavista kohteista saadaan havaintoja magneettisensoreilla. Näiden lisäksi polttomoottorimoottoriajoneuvoista saadaan havaintoja savuhälyttimillä. Kaikkia taistelukentällä esiintyviä kohteita voidaan kuvata näkyvän valon kameroilla suotuisissa valaistus- ja sääolosuhteissa tai lämpökameroilla kaikissa olosuhteissa. Lähtökohtaisesti taistelukentällä käytettävän valvontalaitteen tulisi olla maastoutettavissa heikosti havaittavaksi eikä se toiminnallaan saisi paljastaa sijaintiaan. Vaikka kamerat ja infrapunatunnistimet ovatkin toimintaperiaatteiltaan passiivisia sensoreita, niiden käyttö edellyttää kuitenkin näköyhteyttä tarkkailemiinsa kohteisiin. Sen lisäksi, että ääni-, magneetti-, tärinä- ja (pako)kaasutunnistimet ovat myös passiivisia sensoreita, ne voidaan myös sijoittaa siten, että niiden läsnäolo on käytännössä mahdotonta havaita ilman aikaa vieviä etsintöjä. Huomioitavaa kuitenkin on, etteivät kaikki sotilasjoukoille annettavat tehtävät edellytä vartiointi- ja valvontatoiminnan salaamista. Mikäli sensorilta halutaan ilmaisu havainnosta reaaliaikaisena, tämä edellyttää sensoreihin liitettyjä viestin välitykseen soveltuvia kokonaisuuksia, esimerkiksi radiolähettimiä. Havaintoa välittävä radiosignaali on tällaisissa sensoreissa kuitenkin vihollisen helpoiten havaittavissa ja häirittävissä oleva kokonaisuus. Johtopäätöksenä todetaan, että tarkastellut kaupalliset valvontalaitteet ja tekniikat ovat hyödynnettävissä taistelukentän olosuhteissa ja tuotteista löytyy suomalaisissa ulkoilmaolosuhteissa käytettäviä, jopa edullisia laitteita. Haasteena näiden laitteiden, kuten kaikkien muidenkin sähköteknisten laitteiden sotilaskäytössä on virtalähdehuollon järjestäminen. Kokonaisissa valvontajärjestelmissä useita eri tekniikoita hyödyntäviä sensoreita tulisi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin vähemmän virtaa kuluttavien sensoreiden saamaa havaintoa käytettäisiin muiden, tarkempaa tietoa tuottavien, mutta enemmän virtaa kulutta4 vien sensoreiden herättämiseksi. Käyttäjälle välitettävän tiedon perusteella herätteen aiheuttaja tulisi olla tunnistettavissa ja luokiteltavissa. Valvonta- ja vartiointitehtävää suorittava ihminen on korvattavissa useissa eri tapauksissa kaupallisella teknologialla ja joissain tehtävissä tämä lisäisi esimerkiksi ryhmän kokoisen osaston valvontakykyä kasvattamalla valvottavaa aluetta ja keskittämällä vartiointi useammalta toisistaan erillään olevilta alueilta valvontakeskuksiin, joka esimerkiksi parantaa valvontahenkilöstön vireystilaa.

Rannikkojääkäripataljoonan epäsuoran tulen käytön järjestelyt

VNS turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2004 mainitsee rannikkojoukot kehitettävinä joukkoina. Erityisesti joukkojen liikkuvuutta ja asejärjestelmiä tulisi selonteon mukaan kehittää. Rannikkojääkäripataljoonan kehittämisprojekti saatiin päätökseen vuonna 2005, ja nyt on tulosten tarkastelun aika. Tutkimuksen tehtävänä on ollut selvittää miten rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulituki voitaisiin hyökkäys- ja kohteensuojaamistehtävässä suorittaa. Edelleen on ollut tarkoituksena selvittää miten epäsuoran tulen johtamisjärjestelmää voitaisiin kehittää. Tämä tutkimus rakentuu vahvasti lähdekirjallisuusanalyysille. Tutkimustyön päämenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Analysoidessani lähdeaineistoa olen aluksi käyttänyt hyväkseni teemotittelua, jonka jälkeen tulokset on edelleen tyypitelty. Kirjallista analyysiä on pyritty täydentämään haastatteluilla. Tutkimuksessa ilmeni, että rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulenkäyttö on etenkin hyökkäystaistelussa varsin ongelmallinen. Pataljoonan kranaatinheitinkomppania ollessa ajoneuvovetoinen kykenee se rannikolla varsin rajoittuneesti tukemaan pataljoonan taistelua. Pataljoonan tulenjohtokomentajan on oltava erittäin hyvin selvillä mitkä kaikki tuliyksiköt voivat tukea pataljoonan taistelua. Saadakseen entistä paremman tehon irti koko organisaatiosta päädyttiin tutkielmassa esittämään taistelu/tulenjohtokeskuksen perustamista pataljoonan esikunnan tasalle, entistä tarkempaa maalianalyysiä, maalityypin mukaan toteutettavaa tulittamista ja mukautettuja tuliasemaryhmityksiä kranaatinheitinkomppanialle. Hyökkäystaistelun johtamisen tehostamiseksi päädyttiin esittämään hyökkäykseen liittyen erillisen tulenjohtoverkon perustamista. Yleisesti tutkimuksessa ilmeni viestiyhteyksien salattavuuden -, huollon ennakoivain suunnittelun-, liikkuvuuden-, ja vakioitujen menetelmien tärkeys rannikolla taisteltaessa. Ilman näiden asioiden huomionottoa pataljoonan on vaikea selviytyä taistelusta menestyksekkäästi.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Tiedon tarve Rajavartiolaitoksessa : tapaustutkimus informatiivisen kulttuurin mallin mukainen tiedontarve Suomenlahden merivartiostossa

Tutkimuksessa tarkastellaan tietoa ja tiedontarvetta informatiivisen kulttuurin näkökulmasta. Tutkimuksen taustateoriana toimii tietojohtaminen. Tietojohtamisen teoreettisia taustoja tutkitaan Nonakan ja Takeuchin tiedon luomisen mallin kautta. Kyseinen malli on lähellä hermeneuttista lähestymistapaa. Ymmärryksen lisäämiseksi taustateoria liitetään oppivan organisaation ja tiedonhankintakäyttäytymisen periaatteisiin. Tutkimuskohteena on Rajavartiolaitos. Kohdeorganisaatiosta on tutkija ottanut lähempään tarkasteluun, informatiivisen kulttuurin toimintaympäristöön soveltuvan, rikostiedustelun. Informatiivisen kulttuurin näkökulmaa vahvistaa Suomen viranomaisyhteistyö. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta onkin ainutlaatuista ja se on saanut kiitosta Euroopan unionissa. Teoreettisena viitekehyk senä on tietojohtamisen kaksi tärkeintä merkityssuhdetta: 1) yksilön, tiimin ja organisaation asema osana tiedon luomisprosessia ja 2) piilevän tiedon jalostuminen havaittavaksi tiedoksi. Tiedon jalostuminen voidaan nähdä toiminnaksi. Toiminnan merkityksen ymmärtämiseksi käytetään tutkimuksessa kahta erilaista analyysitapaa, metoditriangulaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että hermeneutiikka metodina on lä hellä tiedon luomisprosessia. Toiminnallisesti tiedon luomisprosessi nähdäänkin hermeneuttisen a kehänä, joka siirtää ja jalostaa tiedon neljän vuorovaikutussuhteen läpi. Sosiaalisaatio osoittautui tutkimuksessa käytetyimmäksi yksittäiseksi tiedon luomisprosessiksi.

Venäjän suhde ETYJ:iin

Tässä diplomityössä tarkastellaan Venäjän suhdetta ETYJ:iin. Tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Venäjä rakentaa ja muotoilee oman näkemyksensä ETYJ:in toimintaan ja esittää näkemyksensä muille. Venäjä rakentaa todellisuutta ja valtasuhdetta omilla intressialueillaan käyttämällä viestintää välineenä. Venäjän ja länsimaiden ETYJ:in puitteissa käyttämien puheenvuorojen voidaan ajatella olevan diskurssikamppailua siitä, miten arvoyhteisön normeja voidaan soveltaa ja mikä on hyväksyttävää toimintaa. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä selvittämään Venäjän suhdetta ETYJ:iin tutkimalla Venäjän ulkopoliittista diskurssia ETYJ:in toiminnasta Itä-Euroopassa ja Georgian tilanteeseen liittyen, sekä presidentti Medvedevin aloitteessa uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelystä. Yleisenä teoreettisena lähtökohtana suhteiden tarkasteluun käytetään konstruktivismia. Metodina on käytetty kriittistä diskurssianalyysia. Pääasiallisena lähteenä on käytetty Venäjän lausuntoja ETYJ:issä vuosilta 2006–2010. Venäjän näkökulmasta kiistanalaisten asioiden luonne liit-tyy suoraan tai läheisesti materiaalisiin tai muuten konkreettisesti ilmeneviin intresseihin. Venäläisen lähestymistavan mukaan asioista neuvotellaan niin, että vastakkainasettelun omaisesta lähtökohdasta tingitään ja tehdään kompromisseja, sekä sitoudutaan vastavuoroisesti. Länsimaisesta näkökulmasta kiistanalaisuus liittyy arvoihin tai normeihin, joiden kautta pyritään löytämään vuorovaikutteisesti muuntumiseen pohjautuvia ratkaisuja. Venäjän kielenkäytöstä ei ole löydettävissä suoranaista piilotettua agendaa, mutta vivahde piilovaikuttamisesta tulee vastaan Itä-Euroopan maita koskevissa lausunnoissa. Vaikutelma on sellainen, että vaikuttamisen kohde on venäläinen yleisö. Teemana on silloin kansallisen identiteetin ja maailmanpolitiikan vaikuttajan roolin rakentaminen. Venäjän suhde ETYJ:iin tulee varmasti pysymään kompleksisena, mutta sen pyrkimys läsnäoloon päätöksenteossa pakottanee sen jatkossakin tekemään kompromisseja omien intressiensä suhteen.

Itämeri strategisena kuljetustienä : Itämeren kaasuputken merkitys diskurssianalyyttisessä tarkastelussa

Tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren asemaa strategisena kuljetustienä. Tarkastelun näkökulmana on Venäjältä Euroopan unionin alueelle suuntautuva energiakauppa, jonka perusteella tutkimuksessa pyritään ensisijaisesti selvittämään, minkälaisen merkityksen Nord Stream -kaasuputki saa eri maissa julkaistujen uutisartikkeleiden valossa. Uutisaineistona käytetään venäläistä, ruotsalaista ja suomalaista aineistoa, joiden perusteella kyetään kuvaamaan kaasuputken merkitys Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Tutkimuksessa käytetään realistista lähestymistapaa Itämeren aseman geopoliittisen määrittelyyn. Geopolitiikan avulla luodaan kuva siitä, mitkä maantieteelliset, taloudelliset ja sotilaalliset tekijät vaikuttavat Itämeren asemaan strategisena kuljetustienä. Tutkimusongelmaan vastataan konstruktivistisen teorian ja lähestymistavan perusteella, mikä mahdollistaa tutkimusmenetelmänä käytetyn diskurssianalyysin luotettavan käytön. Uuden geopolitiikan ja kriittisen geopolitiikan tarkastelutapojen mukaisesti energiakaupan nähdään muodostavan keskinäisriippuvuuden Venäjän ja Euroopan unionin välille. Keskinäisriippuvuudella on vakautta lisäävä vaikutus, mutta se mahdollistaa myös vallan käyttämisen, mikä on nähtävissä kaasuputken merkityksien muodostumisessa. Tästä voidaan johtaa tutkimusongelma ja tutkimuksen pääkysymys: Minkälaisen merkityksen Itämeren kaasuputki muodostaa aiheesta käytyjen diskurssien perusteella? Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 932 uutisartikkelista, joista tutkimusasetelman mukaisiksi tunnistettiin 665 artikkelia. Artikkeleista määriteltiin keskeisimmät diskurssit ja tyypillisimmät argumentoijat. Diskurssianalyysin perusteella Itämeren kaasuputken merkitys muodostuu valtion ja yrityksen edustajien diskurssien perusteella ensisijaisesti poliittiseksi. Tutkimuksen perusteella kaasuputki saavuttaa poikkeavia merkityksiä eri maissa. Venäjällä kaasuputken merkitys on poliittis-taloudellinen ja Ruotsissa poliittinen. Suomessa Itämeren kaasuputki saa ensisijaisesti ympäristömerkityksen. Johtopäätöksenä voidaan osoittaa merkityksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita ovat Venäjän kannalta energianviennin kriittisen korkea osuus maan kansantaloudesta ja Ruotsin kannalta talouden vähäinen riippuvuus venäläisestä energiasta sekä Itämerestä. Suomen kannalta keskeisin merkityksen syntyyn vaikuttava tekijä on vastaavasti koko maan riippuvuus Itämerestä strategisena kuljetustienä.

Suomalaisen laajan turvallisuuden diskurssi : Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiat diskurssianalyyttisesti tarkasteltuna

Strategioita on kaikilla ja kaikkialla. Jos strategioita on paljon, on vähintään yhtä paljon toisistaan eroavia käsityksiä strategioiden merkityksistä ja tarkoituksista. Tämän tutkimuksen mielenkiinto strategioita kohtaan kohdistui niiden teksteihin ja sitä kautta merkityksiin, joita strategiat viestinnällisesti välittävät. Tarkasteltaviksi kohteiksi valittiin Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiat (YETTS) ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS2010), joista on tullut keskeisiä yhteiskunnallista turvallisuutta ohjaavia asiakirjoja. Tämä valtioneuvoston vuonna 2010 viimeksi julkaisema periaatepäätös on esimerkki pyrkimyksestä ohjata laajaa turvallisuutta koskevaa keskustelua ja toimeenpanna yhteiskunnallisesti merkittäviä kansallista turvallisuutta lisääviä toimintoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka yhteiskunnallista turvallisuutta tuotetaan YETT-strategioilla ja miten ne viestinnällisesti välittävät strategioille ominaisesti asiasisällöistään. Tutkimuksessa haettiin vastauksia kysymyksiin - Miten turvallisuus käsitetään suomalaisessa yhteiskunnassa? - Miten laajan turvallisuuden diskurssi ymmärretään historiallisesta, tieteellisestä ja in-stitutionaalisesta näkökulmasta? - Miten YETT-strategian kaltaisia tekstejä tuotetaan? - Miten YETT-strategiassa kuvataan strategisia tavoitteita ja päämääriä, turvallisuustilanteita ja uhkakuvia sekä miten strategialla välitetään käsityksiä turvallisuuteen liit-tyvistä valtasuhteista? - Miten nämä määritellyt näkökulmat välittyvät periaatepäätöksestä tiedotusvälineille ja miten ne esiintyvät strategiaa toimeenpanevien ministeriöiden internet-sivustoilla?

Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälinen ulottuvuus ja siihen vaikuttavat tekijät

Ruotsi on muuttanut turvallisuuspolitiikkansa suuntaviivoja vastaamaan paremmin nykypäivän uhkiin. Painotus on siirtynyt laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan valmistautumisesta kansainväliseen toimintaan ja kriisien leviämisen ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät ovat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden taustalla ja miten nämä tekijät vaikuttavat politiikkaan. Kansainvälisen ulottuvuuden tarkastelussa keskityn sotilaalliseen toimintaan kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimusaineistona käytän julkisia asiakirjoja. Lähden olettamuksesta, että valtionhallinnon poliittiset asiakirjat ilmentävät harjoitettua politiikkaa. Tärkeimpänä lähteenä on puolustusvoimien toimintaa ohjaava puolustuspäätös vuodelta 2004. Turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen vaikuttavia tekijöitä selvittäessäni käytän lähtökohtana Kalevi Holstin mallia ulkopoliittisen päätöksenteon tekijöistä, rajoitteista ja mahdollisuuksista. Sen pohjalta olen jakanut turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat tekijät neljään kategoriaan: turvallisuuspoliittinen ympäristö ja historiallinen perintö, kansainväliset järjestöt ja muut valtiolliset toimijat, sisäpolitiikka ja kansalliset mielipiteet sekä resurssit. Näiden kategorioiden alla esittelen, miten eri tekijät vaikuttavat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen. Yhdessä nämä tekijät muodostavat kompleksin toimintakentän, missä Ruotsi pyrkii toteuttamaan turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Tekijät on ymmärrettävä kokonaisuutena, niiden välisen keskinäisriippuvuuden vuoksi. Tekijöiden painoarvo on myös tilannesidonnainen. Lisäksi Ruotsi voi itse vaikuttaa osaan näistä tekijöistä, jotka asettavat rajoitteita ja luovat toimintamahdollisuuksia. Ruotsin puolustusreformi on edennyt pitkälle ja näin ollen Ruotsin kansainvälinen toiminta tullee lisääntymään. Tulevaisuutta kuvaa yleisesti kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen. Lähivuosina Nato-yhteistyö lisääntynee entisestään, mutta varsinaisesta jäsenyydestä ei keskusteltane ennen seuraavia valtiopäivävaaleja vuonna 2010. Kansalaisten voimakkaasta Nato-vastaisuudesta huolimatta yhteistyön syventäminen liittouman kanssa aiheuttaa hyvin vähän vastustusta. Tämä johtuu pääosin siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelu Ruotsissa on yleisestikin hyvin vähäistä. Euroopan unionin merkitys keskeisenä turvallisuuspoliittisena vaikuttajana kasvaa entisestään. Sen alaisuuteen perustettava nopean toiminnan taisteluosasto on ollut puolustusvoimien kehittämisen painopisteenä. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskulujen kasvut aiheuttavat tulevaisuudessa säästöpaineita puolustusmenoille. Samalla puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnan kustannukset nousevat. Tähän yhtälöön Ruotsi hakee ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä. Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä on todella paljon. Jokaisen luetteleminen on käytännössä mahdotonta. Keskeisimmät tekijät selittävät kuitenkin varsin perusteellisesti syyt Ruotsin nykyiselle toiminnalle ja mahdollistavat samalla tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelemisen.

Suomen ja Venäjän suhteiden kehitys EU-jäsenyyden aikana

Kylmän sodan aikana Suomen suhteet itänaapuriinsa perustuivat sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton kanssa. Kylmän sodan päätyttyä Suomi liittyi 1.1.1995 Euroopan unioniin. Tutkimuksen päämääränä on selvittää miten Suomen ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet vuoden 1995 jälkeen ja miten niihin on vaikuttanut Suomen EU-jäsenyys. Arvioidaan mikä on ollut EU:n eri sääntöjen vaikutus Suomen idänpolitiikkaan. Pyritään arvioimaan millainen Venäjän suhtautuminen Suomeen on ollut EU-jäsenyyden aikana. Selvitetään miten maissa tapahtuneet presidentin vaihdot ovat vaikuttaneet suhteisiin. Lisäksi arvioidaan millainen Suomen perustuslain muutoksen vaikutus suhteisiin on ollut lähinnä presidentin ulkopoliittisen vallan vähenemisen myötä.

Tilannejohtaminen kriisinhallintaoperaatioissa : johtamisen kokonaisuus tilannejohtamisessa kriisinhallintaoperaatioissa

Tutkimuksen tutkimustehtävänä on ymmärtää ja täsmentää ilmiötä, joka on tilannejohtaminen kriisinhallinnan kontekstissa, sekä ilmiön tieteellistäminen ja sen liitäminen Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisenlaitoksen johtamisen nelikenttään (Aalto 2005). Alakysymykset, joiden kautta johtamisen kokonaisuutta voidaan hahmottaa, ovat: 1. Mikä ero on tilannejohtamisen ja taistelujohtamisen välillä? 2. Vaikuttavatko epäviralliset organisaatiot tilannejohtamisessa? 3. Miten ja mitkä sisäsyntyiset reaktiot vaikuttavat tilannejohtajaan ja johdettaviin? 4. Pystyvätkö syväjohtamisen malli ja Herseyn & Blanchardin tilannejohtamisen malli kuvaamaan ja selvittämään tilannejohtamisen? 5. Mistä tulee normiperusta kriisinhallintaoperaatioissa tilannejohtamista vaativissa tilanteissa?

Barentsinmeri : Norjan ja Venäjän kiistakapula

Tämä on Pro Gradu- tutkielma Norjan ja Venäjän aluekiistoista Barentsinmerellä. Mailla on ratkaisematon kiista siitä, miten talousalueiden rajojen tulisi määräytyä Barentsinmeren mannerjalustalla sekä Huippuvuorilla. Alue on rikas luonnonvaroiltaan, kalastuksella on suuri merkitys kummankin maan elinkeinoelämälle ja Barentsinmeri on tulevaisuuden tärkeimpiä energiantuotantoalueita. Kiistanalaisilta alueilta löytyy öljyä sekä maakaasua. Molemmat maat perustelevat vaatimuksensa saman sopimuksen perusteella. Yhdistyneiden Kansakuntien Merioikeussopimus ( UNCLOS ) vuodelta 1982 antaa ohjeet siitä, miten valtioiden talousalueet määräytyvät. 200 merimailin talousalueella ( Exclusive Economic Zone ) isäntävaltiolla on yksinoikeus päättää alueen luonnonvarojen käytöstä. Norja ja Venäjä ovat täysin vastakkaisilla kannoilla, mutta perustelevat molemmat UNCLOS:n mukaan vaatimuksensa. Huippuvuorilla on erimielisyyttä siitä, mikä näiden saarten vesialueiden asema on. Huippuvuoret ovat vuoden 1922 sopimuksen mukaan Norjan hallinnoima alue muttei sen maaperää; Venäjä vastustaa norjalaisten saarten ympärille julistamaa talousaluetta. Barentsinmereen liittyy oleellisesti Nato:n ja suurvalta-asemaansa korostavan Venäjän suhteet. Nato:n muutos on vaikuttanut Norjan arvioihin omasta turvallisuudestaan. Norjan kotimaan puolustuksen painopiste on nimenomaan sen pohjoisilla alueilla. Lisäksi Norja käyttää merivoimiaan aktiivisesti lipunnäyttöön myös kiistellyllä Huippuvuorten talousalueella. Venäjälle Barentsinmeri on sen tärkeimmän laivasto-osaston, Pohjoisen Laivaston, tukeutumisalue. Pohjoisen Laivaston roolia on korostettu Venäjän vuoden 2001 laivastodoktriinissa. Tämä tutkimus on tehty klassisen realismin ja uusrealismin paradigmojen mukaan. Tutkimusongelmana on, miten valtioiden välinen kamppailu vallasta näkyy tässä aluekiistassa. Lisäkysymyksinä on, mikä osuus luonnonvaroilla on tässä kamppailussa; miten kiistat näkyvät osapuolten turvallisuus- ja sotilaspoliittisissa ratkaisuissa; ja onko olemassa jonkinlaisen konfliktin uhka. Norjan ja Venäjän kamppailu vallasta näkyy monin tavoin tässä kiistassa; ja kiista on hyvin korostuneesti kamppailua luonnonvarojen hallinnasta. Maiden väliset kiistat eivät kovin selkeästi näy Venäjän turvallisuuspolitiikassa, sillä suurvaltana Venäjällä on monia muitakin ongelmia hoidettavanaan. Pohjoisella Laivastolla on, kuten muillakin asevoimilla, kuitenkin tehtävänä intressien turvaaminen monin keinoin. Norjalle sen asevoimat ovat oleellinen osa sen pyrkimyksessä harjoittaa ”selkeää ja ennustettavaa” politiikkaa pohjoisessa. Sotilaallisen konfliktin uhka alueella on molempien valtioiden kyvystä huolimatta matala. Kummallakaan maalla ei vaikuta olevan halua käyttää asevoimaa kiisteltyjen alueiden haltuunottoon. Norja ja Venäjä ovat mannerjalustan ”harmaalla vyöhykkeellä” toimineet jo 1970- luvulta alkaen kompromissiratkaisun mukaan; molemmille on mahdollista kalastaa alueella, mutta poraustoiminnan aloittaminen ei ole mahdollista. Näkyvimmät välikohtaukset ovat liittyneet Huippuvuorten kalastusalueisiin, missä venäläiset kalastajat ovat vastustaneet Norjan viranomaisten määräyksiä