1000 resultados para Etelä-Pohjalainen Osakunta (Helsingin yliopisto)
Resumo:
Koulutuksen rooli yhteiskunnallisen aseman määrittelijänä on joutunut haastetuksi koulutuksen massoittumisen ja laajentumisen kautta rakentuneen kaikille ulottuvan koulutusjärjestelmän taholta. Koulutuksen tasa-arvoisuus kaikille kuuluvana ja elinikäisen oppimisen periaate on luonut tarpeen hämärtää koulutuksen alkuperäisen tarkoituksen yhteiskunnallisen erottelun toimeenpanijana. Olennaista tässä uudessa järjestäytymisessä on ollut erilaisten julkisten diskurssien käyttäminen, joiden avulla koulutuksen erottelutehtävä on pyritty häivyttämään. Selkeimmin tämä uusi tapa ajatella näkyy yliopisto-opiskelijoiden muuttuneessa puhetavassa, kun he kutsuvat yhä useammin yliopistoa kouluksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yliopistosta käytävää sanomalehtikirjoittelua ja koulutusjärjestelmän kehityksen ja siinä tapahtuneiden muutosten heijastumista koulutusdiskurssiin. Pyrkimyksenä oli kartoittaa erilaisia tapoja puhua yliopistosta sekä löytää julkisen keskustelun ja opiskelijapuheen välisiä mahdollisia yhtymäkohtia. Erilaisten puhetapojen kautta rakentui katsaus yliopiston asemaan koulutusmaailmassa ja niihin erilaisiin mielikuviin, joita yliopisto käsitteenä herättää. Yliopistolle rakentuvan identiteetin monimuotoisuus ja erilaiset ulottuvuudet määrittelevät myös yliopiston asemaa erityisesti korkeakoulutussektorilla, joten puhetapojen merkitys ei ole siitä näkökulmasta vähämerkityksinen. Laadullisen tutkimuksen menetelmänä toimi diskurssianalyysi, jonka avulla oli mahdollista analysoida julkisen puheen sisältöjä sekä merkitysrakenteita, ja erityisesti käsitteiden käyttöä kirjoittelussa. Tutkimusaineiston muodostivat vuosilta 1990-1999 kootut Helsingin Sanomien artikkelit (N=218). Aineiston pohjalta rakentui neljä erilaista tapaa puhua yliopistosta, jotka nimettiin sen mukaisesti minkälaisena yliopisto puhujille näyttäytyi. Puhetavat olivat instituutiopuhe, organisaatiopuhe, imagopuhe sekä koulupuhe. Puhetapojen perusteella hahmottui kuva yliopistosta, jonka olemus muuttui aina sen näkökulman mukaan, josta yliopistoa tarkasteltiin. Yliopiston traditionaalinen olemus asettui vastakkain uudistusmielisen tehokkuus- ja tuottavuusajattelun kanssa, näistä erillään yliopisto nähtiin kameleonttina, jonka tuli alati luoda uusia merkitysrakenteita jo olemassa olevien rinnalle. Oman näkökulmansa muodosti yliopiston asettuminen osaksi yhteistä koulumaailmaa. Nykyopiskelijoiden puhuessa yliopistosta kouluna ei sen voida katsoa johtuvan mistään yksittäisestä tekijästä, vaan muotoutuvan historiallisen kehityskulun mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ja koulutuksellisista haasteista, joita myös muuttuneet puhetavat heijastavat. Yhteiskunnan tasa-arvoistuminen, keskiluokkaistuminen ja työläiskulttuurin sekä arkielämän kasvanut arvostus on luonut paineet myös kielenkäytön muutoksiin. Pyrkimys luoda yhteinen ja tasa-arvoinen elämismaailma koko yhteiskunnassa edellyttää arvohierarkioiden poistamista myös kielenkäytön tasolla.
Resumo:
Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat edustavimpia maaseudun kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Maisema-alueilla turvataan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen. Ympäristöministeriössä on meneillään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi. Päivitys- ja täydennysinventoinnit toteutetaan vuosina 2010–2014 maakunnittain. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet inventoitiin vuosina 2012 - 2013. Inventointikohteet ovat valtakunnallisesti arvokkaita maisemaalueita (valtioneuvoston periaatepäätös 1995), maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ja valtakunnallisesti arvokkaiden rakennetun kulttuuriympäristön (RKY 2009) arvotuksessa pudonneita tai supistuneita kohteita, jotka inventoidaan maisema-arvojen näkökulmasta. Tällä hetkellä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa on yhteensä 15 valtakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta tai maisemanähtävyyttä. Nyt tehdyssä päivitysinventoinnissa tarkasteltiin aluevalikoimaa, alueiden arvoluokkia ja rajauksia.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstön sitoutumiseen muutoksessa. Tutkimuksen teoriaosiossa käsitellään ensiksi muutossitoutumista vahvistavia ja siinä huomioitavia tekijöitä muutosprosessissa onnistuneen muutosjohtamisen kautta, jonka jälkeen syvennytään niihin tekijöihin jotka erityisesti vaikuttavat henkilöstön muutossitoutumiseen. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostivat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin ikäihmisten palveluiden kolmentoista henkilön haastattelut. Henkilöistä kymmenen toimi työntekijätehtävissä, kaksi lähiesimiestehtävissä sekä yksi johtoryhmässä. Haastatteluaineisto kerättiin sekä analysoitiin laadullisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimustulokset osoittavat, että henkilöstön muutossitoutumiseen vaikuttivat eniten viestintä sekä sen ilmeneminen case-organisaation muutosprosessissa. Kaikki puutteet ja onnistuneisuudet muutosjohtamisessa kiteytyivät viestintään; henkilöstön muutossitoutumisen kannalta erityisesti esimiehen hallitsemaan viestintään ja muutosjohtajuuteen. Muutosviestinnän ollessa onnistunutta se vahvisti selkeästi henkilöstön luottamusta muutosprosessin vaiheissa ja näin lisäsi muutokseen sitoutumista.
Resumo:
Etelä-Savon ELY-keskuksen TENHO-hankkeen projektissa ”Etelä-Savon työt 2025” jäsennettiin työelämän yleisiä muutossuuntia sekä pohdittiin sitä, miten muutokset tulevat näkymään Etelä-Savossa. Käynnissä oleva työelämän murros heijastuu kolmella tasolla: kulttuurisena muutosena, rakennemuutoksena sekä oppimisen muutoksena. Muutossuunnat aiheuttavat sen, että vuoteen 2025 mennessä osa nykyisistä töistä katoaa ja kokonaan uusia töitä syntyy entisten rajapinnoille. Työelämä pirstaloituu, ihmisten työurat mosaiikkimaistuvat ja ammattien sisällöt, työtehtävien sisällöt ja osaamistarpeet muuttuvat nykyisestä. Etelä-Savon perinteisesti vahvoja ja työllistäviä toimialoja ovat alkutuotanto, metsä, metalli ja palvelualat. Rakennemuutoksen ennakoidaan vievän työpaikkoja erityisesti teollisuudenaloilta. Toimialojen olemassa olevalle vahvalle osaamisperustalle voidaan kuitenkin rakentaa kokonaan uudenlaisia tuotteita, palveluita ja innovaatiota. Luova talous läpileikkaa kaikkia toimialoja: perinteiset toimialat kehittyvät ja niiden sisällöt muuttuvat toisiinsa linkittyen. Projektin tarkoituksena oli tuottaa tietoa aluekehittämisen tueksi. Signaalien keräämisessä käytettiin apuna Työ- ja elinkeinoministeriön Trendwiki-työkalua, mikä on toimintaympäristöä koskevien muutossignaalien keruuta ja analysointia varten rakennettu verkossa toimiva ohjelmisto. Trendwiki on käyttäjälähtöinen sosiaalisen median sovellus, jonka toiminta perustuu käyttäjien sinne syöttämiin signaaleihin ja näiden analysointiin. Aineiston keräämisestä ja analysoimisesta vastasivat Etelä-Savon ELY-keskuksen TENHO- hankkeen ennakointiasiantuntijat.
Resumo:
Etelä- ja Itä-Kiinan meret ovat maailman liikennöidyimpiä – ja kiistellyimpiä – merialueita. Merialueita ympäröivät valtiot ovat ajautuneet kiistelemään jopa pinnanalaisista karikoista, mutta miksi? Aluekiistojen taustalta löytyy useita geo-poliittisia tekijöitä ja valtioiden intressien ristiriitaisuus tekee kiistoista hankalia ratkaista. Alueen suurvalta Kiina on modernisoinut asevoimiaan ja Yhdysvallat pyrkii yhteistyöhön Kiinaa ympäröivien maiden kanssa sekoittaen entisestään alueen voimasuhteita.
Resumo:
Tutkimus keskittyy vuoden 2007 eduskuntavaaleja seuranneeseen vaalirahoitusta koskevaan journalismiin. Puolueiden piti ilmoittaa vaalirahoituksestaan ja useissa vaalirahailmoituksissa oli puutteita ja epäselvyyksiä. Journalistit puuttuivat asiaan ja toivat ilmi siihen liittyneitä epäkohtia. Vaalirahoitukseen liittyvä kohu velloi tiedotusvälineissä ainakin seuraaviin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti. Se oli juttujen lukumäärällä mitattuna toistaiseksi Suomen poliittisen historian laajin skandaali. Tutkimusaineistona ovat Sanoman sähköisen arkiston artikkelit Helsingin Sanomista ajalla 1.6.–31.12.2009. Aineiston rajaus perustuu sen keskittymiseen tietylle aikavälille sekä tuolle aikavälille sijoittuviin tapahtumiin. Työmenetelmänä on aineiston laadullinen analyysi. Työssä analysoidaan Erving Goffmanin kehysanalyysin avulla Helsingin Sanomien kirjoituksissa tuotettuja näkökulmia ja kehyksiä pääministeri Matti Vanhaseen vaalirahoituskohun uutisoinnin yhteydessä. Kehykset ovat kulttuurisesti määrittyneitä tapoja tulkita tapahtumia ja toimia niissä. Kehysanalyysin lähtökohtana on se, miten hahmotamme maailmaa sekä järjestämme ja tulkitsemme informaatiota uusissa tilanteissa. Aineistoa kuvaillaan neljän eri kehyksen syyllisyyden, syyttömyyden, arvostelun ja puolustelun kautta. Tutkimuksessa otetaan kantaa myös keskustaa koskevaan uutisointiin sikäli, kun sen voidaan katsoa väistämättä vaikuttavan Vanhasesta syntyviin tulkintoihin. Tutkimusongelma on, millaisia tulkintoja Helsingin Sanomien vaalirahoitusta koskevat kirjoitukset valikoidulla ajanjaksolla tuottavat pääministeri Vanhasesta ja miten eri kehykset heijastavat näitä tulkintoja. Lisäksi työn tutkimuskysymyksiä ovat, millaisia käsityksiä lehtitekstit tuottavat analyysin kohteena olevasta ilmiöstä ja henkilöstä, millaisia kielellisiä valintoja eri tarkastelukehyksissä käytetään sekä millaiset teemat ja aiheet lehtikirjoituksissa toistuvat. Aineistossa Vanhaseen negatiivisesti suhtautuvat kehykset näyttivät saavan hegemonisen aseman, mutta sen oletetaan olevan seurausta erityisesti toimittajien journalistisista rutiineista sekä valinnan ja muokkauksen kautta harjoitetusta vallankäytöstä. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty artikkeleita, kirjallisuutta ja verkkosivuja skandaaleista, journalismista, mediajulkisuudesta, kehysanalyysistä ja Suomen poliittisesta lähihistoriasta
Resumo:
Helsingin Suomalainen Klubi on lahjoittanut 12 000 euroa Pelasta kirja -ohjelmaan Suomea koskevien karttojen konservoimiseksi ja digitoimiseksi.
Resumo:
Luettelo Kansalliskirjastossa olevan Helsingin konservatorion nuottikäsikirjoituskokoelman sisällöstä
Resumo:
Etelä-Pohjanmaan joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelmatyö on ensimmäinen osavaihe koko Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen viranomaisalueen joukkoliikenteen palvelutasotasomääritystä. Vuoden 2013 loppuun mennessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus asettaa palvelutasotavoitteet vuoden 2018 loppuun ulottuvalle ajanjaksolle Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntiin. Selvitystyötä on valmisteltu osana Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Prosessin aikana työtä on ohjannut ELY-keskuksen, Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton muodostama työryhmä. Selvitystä on esitelty sen eri vaiheissa liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ohjanneille ryhmille. Vuorovaikutusmenetelminä työssä on hyödynnetty kunnille ja liikennöitsijöille suunnattua palvelutasotyöpajaa. Työn aikana toteutettiin lisäksi kaksi kyselytutkimusta, joiden kohteena olivat alueen oppilaitokset ja maakunnan asukkaat. Selvityksessä on kuvattu joukkoliikenteen nykyinen sekä tavoitteellinen, vuoteen 2018 ulottuva palvelutaso. Kuvaus on tehty yhteysvälitarkasteluna, mutta selvitys sisältää suosituksia myös seudullisiksi ja kuntakohtaisiksi henkilökuljetusratkaisuiksi. Palvelutasomääritys toteutettu Liikenneviraston ohjeistuksen 15/2011 mukaisesti. Valitut yhteysvälit jaettiin kuuteen luokkaan: kilpailutaso, houkutteleva taso, keskitaso, peruspalvelutaso, minimitaso ja lakisääteinen taso.