Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa – ­alueellinen selvitys elinkeinoelämän valmiuksista korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen

Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa ensisijaisesti Etelä-Savon elinkeinoelämän valmiuksia sekä edellytyksiä ja tarpeita korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen toteuttamiseksi. Oppisopimus on Suomessa korkea-asteella uusi koulutusväline, jonka käyttömuodot ja -ohjeet ovat vielä selkiytymättömiä. Tällä selvityksellä pyrittiin hahmottamaan, millaisena eteläsavolainen elinkeinoelämä haluaisi oppisopimuskoulutuksen alueen työnantajien ja korkeakoulutetun henkilöstön käyttöön. Hankkeessa haastateltiin 58 organisaation edustajia. Tulosten perusteella oppisopimuksen uskotaan soveltuvan korkea-asteella erityisesti täydennyskoulutukseen ja tutkinnon osien suorittamiseen, pätevöitymiseen ja kelpoisuuksien hankkimiseen sekä muuntokoulutukseen, mutta ei kokonaisten tutkintojen suorittamiseen. Tutkintoon johtavan koulutuksen osana oppisopimus lisäisi opiskelijoiden työelämätuntemusta sekä aktivoisi opiskelijoiden ja koulutusorganisaatioiden yhteistyötä elinkeino- ja muun työelämän kanssa keskieurooppalaiseen tapaan. Opetusministeriö on rajannut korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen ainakin alkuvaiheessa erityispätevyyksiä tuottavaksi täydennyskoulutukseksi. Työelämän kannalta käyttöalueen olisi mielekästä olla laajempi. Oppisopimuskoulutuksen arvioidaan Etelä-Savossa soveltuvan ainakin seuraaville korkea-asteen koulutuksen sisältöalueille: markkinointi ja myynti, tutkimus ja tuotekehitys, esimiestyö, projektinhallinta sekä henkilöstöhallinto ja suunnittelu eri toimialoilla, laadunhallinta, ympäristö- ja turvallisuusasioiden hallinta johtamisjärjestelmineen, rahoitus- ja varainhoitopalvelut, tuotannonohjaus, laskenta, viestintä, kielenkäännöstyöt sekä alakohtaiset erityistehtävät mm. kirjasto- ja farmasia-alalla sekä julkishallinnossa. Koulutusmuotoina ajatellaan täydennys- tai muuntokoulutusta. Puolet haastatelluista pitää korkea-asteen oppisopimuskoulutusta kiinnostavana. Pilottikoulutuksen toteuttamiseen lähitulevaisuudessa suhtaudutaan melko varauksellisesti, mutta myös valmiuksia ilmenee. Kiinnostusta vähentävät järjestelmän selkiytymättömyys ja vallitseva taloudellinen taantuma, jonka vuoksi koulutettua työvoimaa on monilla aloilla tarjolla riittävästi. Toisaalta lama-aika nähdään otollisena koulutuksen järjestämiselle valmistauduttaessa tulevaan nousukauteen. Oppisopimuskoulutuksen työelämälähtöisyys ja joustavuus saavat kiitosta, mutta eräiltä osin järjestelmää ja käytäntöjä toivotaan kehitettävän. Kaivataan valtakunnallisia kriteerejä opiskelijoiden osaamisen varmistamiseksi, järjestelmän toimivuuden yhtenäistämiseksi ja vaikuttavuuden tehostamiseksi. Teoriaopintojen riittävään laaja-alaisuuteen toivotaan erityistä huomiota kauttaaltaan, mutta varsinkin korkeakoulutuksessa. Yhtäläisten ohjausresurssien mahdollistamiseksi toivotaan koulutusta ohjaajille ja suurempia rahallisia korvauksia. Myös opiskelijan palkan määrittelyyn kaivataan selkeyttä. Toivotaan koulutuksen järjestäjäosapuolten tiiviimpää yhteistyötä, jotta lopputulos voisi entistä paremmin vastata elinkeinoelämän tarpeisiin. Oppisopimuskoulutuksen koetaan nykyisessä muodossaan soveltuvan korkea-astetta paremmin toiselle asteelle, jolla se parhaimmillaan toimii hyvin. Opiskelijoiden, kouluttajien, ohjaajien, tutkijoiden ja päätöksentekijöiden monipuolisella yhteistyöllä oppisopimuksesta on mahdollista muovata myös korkea-asteelle varteenotettava soveltavaa osaamista edistävä koulutusväline, jonka käyttö ja kehittäminen hyödyttävät myös elinkeinoelämää.

"Sitähän me ollaan, mitä me syödään" Ammattikuljettajien käsitykset ja mielikuvat terveellisestä ruoasta

Ammattikuljettajien elintavoissa ja terveydessä on parantamisen varaa. Ammattikuljettajien elintapojen taustalla vaikuttavat epäsäännölliset ja pitkät työajat, yötyö ja vähäinen liikunta. Monet ammattikuljettajista ovat ylipainoisia, mikä altistaa sairauksille, kuten diabeteksen, uniapnean, tukija liikuntaelinongelmien synnylle. Kuljetusalan ammattilaisten työ sisältää ominaisuuksia, jotka heikentävät terveellistä ruokailua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ammattikuljettajilla on terveellisestä ruoasta ja aterioista ja minkälaisia mielikuvia heillä on terveellisyydestä. Tutkimuksen teoriaosassa terveellisyyden käsityksiä tarkasteltiin aikaisempien tutkimusten pohjalta ja terveellisyyden merkitystä ja ruoan valintaa ohjaavia tekijöitä selvitettiin terveyskäyttäytymiseen sovellettavien mallien kautta. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 12 taksiautoilijaa pääkaupunkiseudulta, jotka kuuluivat Työterveyslaitoksen ”Virkeänä ratissa- ruoasta terveyttä tien päälle” hankkeeseen. Haastattelut suoritettiin joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010 ja ne analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavat tiedostivat ruoan terveellisyyden tärkeyden hyvin, mutta terveellisyys ei ohjannut ruoan valintaa ensisijaisesti. Haastateltavat tunnistivat epäkohtia omissa ruoan valinnoissaan, mutta kukaan ei sanonut syövänsä pelkästään epäterveellisesti. Työn aikainen ruokailu koettiin hankalana, eikä silloin tarkkailtu ruokailua. Usein vasta terveysongelma herätti miettimään syömistä ja sen vaikutusta omaan terveyteen. Terveellisten ateriavalintojen tekeminen koettiin hankalampana, kuin epäterveellisten. Terveellisyys koettiin suhteellisena käsitteenä. Tärkeimmät terveellisyyteen liitetyt käsitykset olivat oma hyvinvointi, vaihtelua työjaksoon, tankkaus, tunnesidonnaisuus, valinnan vaikeus, taloudellinen uhrautuminen, luopuminen ja epäluulo. Tulosten mukaan kehittämistarpeita olisi etenkin työaikaisen ruokailun mahdollisuuksien parantamisessa, jossa tienvarsiateriapalveluilla on tärkeä rooli terveellisempien tuotteiden tarjonnalla asiakkailleen. Aineiston mukaan kysyntää olisi pienemmille annoksille, keitoille ja puuroille, joiden saatavuus koettiin etenkin yöaikaan heikoksi.

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Hirsitaloteollisuuden kehityshaasteet

Pientalobarometri 2/2008 ennustaa omakotitalorakentamisen jatkavan laskuaan rakentamiskustannusten kasvamisesta, kaavoituksesta, tonttitarjonnasta ja talouden tilasta johtuen. Kustannusten odotetaan edelleen nousevan mm. energia­tehokkuuden kohentumisen myötä. Työ- ja elinkeinoministeriön Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus –toimialaraportissa 2008 oletetaan myös, että lämmöneristysvaatimukset ovat saattaneet lisätä massiivihirsitalojen kysyntää, koska uusien määräysten voimaantulon jälkeen niitä ei mahdollisesti enää tehdä. Kehityksen voidaan olettaa johtavan rakennusten koon ja varustetason järkevöittämiseen. Oma­koti­talorakentamisen tarpeeksi pientalobarometri laskee 20 000 asuntoaloitusta, mutta toimialaraportissa määrän arvioidaan vuonna 2008 jäävän 12 500 oma­kotitalon aloitukseen. Avaimet käteen –rakentaminen on kasvusuunnassa ja talo­paketit ovat kehittymässä selvemmiksi rakennusosakokonaisuuksiksi. Pientalobarometri kertoo suomalaisten toivovan yksilöllisyyttä. Talotehtaiden toimituksista yksilöllisiä suunnitteluratkaisuja on kolmannes ja tyyppimuunnoksia puolet. Valmisosatalojen osuus asunnoista on noin 68 % ja teollisen hirren osuus valmisosatalojen markkinoista on nyt kutakuinkin samoissa 10 % lukemissa kuin 20 vuotta sitten. Korkeimmillaan teollisen hirren osuus valmisosataloista kävi 17 % tasolla kymmenen vuotta sitten, vuosina 1995 ja 1996. Siporex-, betoni,- tiili- ja harkkotalojen osuus on noussut kahdessakymmenessä vuodessa 4 %:sta 12 %:iin ja precut-talojen osuus 2 %:sta 16 %:iin, kun taas puuelementtien osuus on laskenut 85 %:sta 62 %:iin. Talopaketin keskimääräinen kuluttajahinta on Toimialaraportin mukaan noin 83 000 euroa ja niitä valmistuu vuodessa alle 10 000. Talopakettimarkkinat ovat Pientalobarometrin mukaan vuonna 2008 hieman laskeneet vuosien 2006 ja 2007 huippulukemista alle 800 miljoonan euron. Teollisten hirsivalmistajien liikevaihto laski myös vuodesta 2007 alle 350 miljoonan. Toimialaraportin mukaan puutalojen valmistus työllistää vajaa 4000 henkeä 251 toimipaikassa (2006). Alan liikevaihto vuonna 2006 oli 812 miljoonaa euroa ja viennin arvo 178 miljoonaa euroa. Viennin kasvun todettiin riippuvan hirsitaloteollisuudesta. Viennin kannalta tärkeitä alueita ovat Keski-Eurooppa, Venäjä, Japani ja Pohjoismaat. Puutalojen vienti on Toimialaraportin mukaan kohonnut 90-luvun alun noin 30 miljoonasta yli 200 miljoonaan euroon, josta hirsitalojen viennin arvo ylittää 160 miljoonaa. Tutkimus- ja kehittämiskuluiksi arvioidaan puutalon valmistajilla 0–2 % tuotannon arvosta. Puutalojen mediaanikäyttökate oli Toimialaraportin mukaan vuonna 2006 noin 6 % kun teollisuuden vastaava luku on 10 %. Finnveran tilastointi hirsitalojen kustannusrakenteesta ja kannattavuudesta ei poikkea tästä, vaan hirsitalojen käyttökatteeksi ilmoitetaan 6,4 % ja kokonaistulokseksi 3,4 % vuonna 2007. Toimialaraportin mukaan teollisuuden omavaraisuusaste on noin 43 % kun taas puutaloteollisuuden omavaraisuusaste jää 26,5 %:iin ja hirsitalojen Finnveran mukaan 27,7 %:iin. Hirsitaloja valmistaa Toimialaraportin mukaan noin 150 yritystä. Alan kahden suurimman yrityksen osuus on lähes puolet koko alan liikevaihdosta.

Sitoutunut yritysyhteistyö onnistuneen muutosprosessin mahdollistajana

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tekijöillä yritysyhteistyön osapuolet kokevat olevan merkitystä muutoksen toteuttamiseen sitoutumisessa ja miten muutoksen onnistumiseen voidaan vaikuttaa. Esioletuksena oli, että sitoutuminen on mahdollista vain luottamuksellisissa yhteistyösuhteissa, joten teoriaosiossa perehdyttiin ensin yritysten väliseen luottamukseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi teoriaosassa käsitellään sitoutumista liiketoimintasuhteissa, liiketoimintaprosessien kehittämistä ja muutosjohtamista. Näiden teorioiden pohjalta luotiin tutkimukselle viitekehys. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu kuudesta haastattelusta, joihin osallistui vastuuhenkilö kolmen eri tavoin toimintaansa kehittäneen liiketoimintasuhteen molemmilta osapuolilta. Teemahaastattelut tehtiin syksyn 2010 aikana. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin teemoittelun ja sitä kautta sisällönanalyysin avulla. Tulosten perusteella alussa esitettyä teoreettista viitekehystä muokattiin vastaamaan paremmin saatuja tuloksia. Tutkimuksen mukaan erityisesti kommunikointi, opportunismi ja valta vaikuttavat luottamukseen yritysyhteistyössä. Kommunikointi tuli tutkimuksessa esiin niin tekijänä kuin välineenä muiden tekijöiden parantamiseen. Taustalla merkittävänä asiana on nähtävissä myös riski ja se, mikä eri osapuolten riskinsietokyky on. Muutosprosessin johtaminen on jaettavissa kahteen osaan: ensin on luotava muutosinto ja saatava aikaan päätös muutokseen osallistumisesta, sen jälkeen siirrytään itse muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen. Näiden osioiden hallinnassa jokaisella luottamukseen vaikuttavalla tekijällä on oma merkityksensä. Tehty tutkimus vahvisti ennakkokäsitystä siitä, että organisaatioiden sisäisen muutoksen johtamiseen kehitetyt mallit sopivat myös organisaatioiden välisessä muutostyössä käytettäväksi. Mallien käytön edellytyksenä on sitoutumisen aikaansaaminen suhteessa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että pelkkä yleinen ja järjestelmään perustuva luottamus eivät muutostilanteessa riitä, vaan erittäin tärkeää muutoksen onnistumiselle on myös halu luottaa toiseen osapuoleen. Tämä affektiivinen luottamus yhdessä kognitiivisen luottamuksen kanssa heijastuu osapuolten käyttäytymiseen ja saa aikaan sitoutumista suhteeseen ja muutokseen.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeisiin liittyvien rautatie- ja tieinvestointien ja Kemin satamainvestointien aluetaloudelliset vaikutukset

Lappiin suunnitteilla olevat Pajala–Kolarin rauta- ja Soklin fosforikaivos ovat megaluokan hankkeita. Kaivosten rakentaminen ei voi kuitenkaan toteutua jos niiden tarvitsemia rautatie-, satama- ja tieinvestointeja ei voida toteuttaa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida näiden väyläinvestointien aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimus on jatkoa Ruraliassa juuri valmistuneelle yhdeksää Pohjois- ja Itä-Suomen kaivoshanketta koskevalle tutkimukselle, jossa keskitytään itse kaivosinvestointien vaikutuksiin. Tutkimuksen on rahoittanut Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Työvälineenä oli Ruraliassa kehitetty RegFinDyn-aluemalli. Simuloinnit suoritettiin vuosille 2008–2030 ja raportoitiin Lapin seutukuntien tasolla. Tulosten mukaan kaikki, mutta erityisesti mittavat rautatieinvestoinnit olisivat merkittäviä seutukuntien taloudelliselle kasvulle. Äkäsjoki–Ajos radan rakentaminen auttaisi Tunturi-Lapin, Torniolaakson ja Kemi–Tornion seutukuntia taantuman yli. Taloudellinen kasvu voisi lisääntyä läntisen Lapin seutukunnissa yhteensä 0,6–2,2% vuoteen 2011 ja yhteensä 1,3–4,3% vuoteen 2016 mennessä. Tämä olisi keskimäärin 0,1–0,5% vuodessa. Soklin kaivoksen tapauksessa Kemijärvi–Kelloselkä–Sokli rautatien vaikutukset Itä- ja Pohjois-Lapin seutukuntiin olisivat merkittäviä. Investointien edetessä Itä-Lapin seutukunnan taloudellinen kasvu voisi vahvistua kumulatiivisesti tarkasteltuna 8,3% vuoteen 2013 mennessä. Vuosikeskiarvona tämä olisi 2,8%. Radan vaikutus Pohjois-Lapin taloudelliseen kasvuun olisi pienempi, vuoteen 2014 mennessä yhteensä 3% eli keskimäärin 0,8% vuodessa. Väyläinvestointien työllisyysvaikutukset olisivat myönteisiä. Pajala–Kolarin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat läntiseen Lappiin uusia työpaikkoja vuoteen 2015 mennessä yhteensä 418. Tästä Tunturi-Lapin osuus olisi 147, Torniolaakson 114 ja Kemi–Tornion seutukunnan 157. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 52, 18, 14 ja 20. Soklin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat jonkun verran enemmän uusia työpaikkoja Pajala–Kolariin verrattuna koska investoinnit olisivat suuremmat. Radan rakentaminen voisi tuoda Itä-Lappiin yhteensä 506 uutta työpaikkaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Pohjois-Lapin työllisyys voisi lisääntyä 153 uudella työpaikalla. Yhteensä voisi siten syntyä 660 uutta työpaikkaa. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 169, 51, 220 uutta työpaikkaa. Kun kaivoksia tarkastellaan yhdessä, työllisyysvaikutukset olisivat suurimmat vuonna 2015, jonka loppuun mennessä väyläinvestoinnit voisivat luoda yhteensä 1288 uutta työpaikkaa. Vastaava vuosikeskiarvo olisi 161. Taloudellisen kasvun ohella työllisyystulokset korostavat analysoitujen väyläinvestointien myönteistä aluetaloudellista merkitystä. Ruralia-instituutin arvioinnin perusteella molempien kaivosten rautatie-, satama- ja tieinvestoinnit olisivat toteuttamiskelpoisia aluetaloudellisin perustein. Ne lisäisivät tuotantoa, työllisyyttä, tuloja, kulutusta ja verotuloja useissa Lapin seutukunnissa.

Voittoa tavoittelemattoman organisaation brandin rakentaminen. Case Slow Food

Tämän pro gradu-tutkielman tavoitteena oli kartoittaa voittoa tavoittelemattoman Slow Food-organisaation brandiin liitettyjä mielikuvia ja niitä tekijöitä, joilla brandin tavoitekuvaa tulisi jatkossa rakentaa. Koska nykyisin brandi ei ole enää pelkkien liikeyritysten yksityisomaisuutta, tutkimuksen teoreettinen asemointi perustui yhtäältä organisaation tunnettuuden kasvattamiseen brandin rakentamisen avulla ja toisaalta voittoa tavoittelemattoman toimintaympäristön erityispiirteiden näkökulmaan. Case-osion avulla haluttiin tarkastella globalisaation ja elintarviketalouden keskittymiselle vaihtoehtoisen, paikallisuuteen perustuvan ruokajärjestelmän vaikutuksia, mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimuksen empiirinen osuus muodostui laadullisesta tapaustutkimuksesta, jonka kohteena oli Slow Food-organisaatio. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahtatoista Slow Food-organisaation sidosryhmien edustajaa Italian Piemontessa henkilökohtaisin haastatteluin, joiden pohjana oli brandi identiteetin elementeistä luodut kaksi teemaa: mielleyhtymiin ja arvoväittämään liittyvät tekijät. Aineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen lähestymistapa oli abduktiivinen. Tulosten mukaan Slow Food-brandi identifioituu sidosryhmilleen ensisijaisesti luotettavan ruoan kautta, johon katsottiin kuuluvan aidot, puhtaat raaka-aineet ja paikallisesti tuotetun ja jalostamattoman ruoan hyvä jäljitettävyys. Myös tiettyyn paikkaan ja arvoihin sidottujen kokemusten ja odostusten täyttymisen kautta saatu sosiaalinen ja kulttuurinen jatkuvuus nimettiin brandin vahvuudeksi. Lisäksi vastuullisen tuottamisen ja kuluttamisen sekä aitojen makujen ja laadukkaan ruokavalion edistäminen korostuivat jonkin verran vastauksissa. Näillä perusvahvuuksilla toivottiin brandin identiteettiä rakennettavan myös tulevaisuudessa. Haastateltavien mielestä Slow Food-organisaatio erilaistaa itsensä muista ensisijaisesti lupaamalla yksilölle korkealuokkaisia, aitoja tuotteita ja palveluja, joilla on henkilökohtaisten hyötyjen lisäksi positiivisia seuraamuksia myös oman alueen työllisyyden ja talouden kehitykseen. Organisaation tulisi myös jatkossa luoda uskottavuutta toimintaansa eritoten sen kautta, että brandi lunastaa lupauksensa laadusta ja aitoudesta. Toisaalta erottautuakseen muista lähi- ja luomuruokabrandeista Slow Food-brandin arvoväittämässä tulisi tulevaisuudessa selkeämmin korostua myös toiminnan voittoa tavoittelemattomuus ja brandiin liittyvä elämyksellisyys. Sidosryhmien kiinnostusta ja brandin lupauksen tehoa alentaviksi tekijöiksi nimettiin yleinen ruoan arvostuksen väheneminen sekä Slow Food-tuotteiden ja -palvelujen korkea hinta, huono saatavuus ja näkyvyys. Keskeisimpinä ratkaisuina pidettiin kuluttajien informatiivisen tiedon lisäämisen ohella pientuottajien verkostoitumista ja uusia yhteistyön muotoja kuten tuottajien yhteisiä jakeluketjuja ja paikallismyymälöitä. Näiden lisäksi brandin tunnistettavuuden parantaminen ja aktiivisempi tarjonta kyltityksin, tuotteiden pysyvän läsnäolon ja vähittäiskaupan mukaantulon kautta sekä eräät muut markkinoinnin osa-alueet kuten sosiaalinen media, Internet ja kansainväliset ruoka-alan tapahtumat nimettiin brandin lupausta kirkastaviksi elementeiksi. Pientuotannon lisääminen verotuksen kohdentumisen muutoksilla nähtiin keinoksi pudottaa paikallisen ruoan hintaa.Toisaalta korkeaa hintaa perusteltiin laadukkaaseen imagoon liittyvien argumenttien lisäksi luonnollisen kysynnän kasvulla, jota arveltiin saatavan tulevaisuudessa suurista ikäluokista, yhä kasvavasta koulutus- ja tulotasosta sekä valveutuneemmista kuluttajista.

Ammatillisten opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön intentionaalisuutta selittävät tekijät

Intention-based models have been one of the main theoretical orientations in the research on the implementation of information and communication technology (ICT). According to these models, actual behavior can be predicted from the intention towards the behavior. If the level of intention to use technology is high, the probability of actual usage of ICT increases. The purpose of this study was to find out which factors explain vocational teachers intention to use ICT in their teaching. In addition, teachers of media and information sciences and teachers of welfare and health were compared. The study also explored how regularly ICT was applied by teachers and how strong their intention to apply the technology was. This Master s thesis is a quantitative study and the data was collected using an Email survey and Eform. The instruments were based on a decomposed theory of planned behavior. The research group consisted of 22 schools of media and information sciences and 20 schools of welfare and health. The data consisted of 231 vocational teachers: 57 teachers worked with media and information sciences and 174 with welfare and health. The data was analyzed using Mann-Whitney U-test, factor analysis and regression analysis. In addition, categorized results were compared with previous study. In this study, the intention to use ICT in teaching was explained by the teachers attitudes and skills and the attitudes of their work community. However, the environment in which ICT was used, i.e., the technical environment, economical resources and time, did not explain the intention. The results did not directly support any of the intention-based models, but they could be interpreted as congruent with the technology acceptance model. The majority of the teachers used ICT at least weekly. They had a strong intention to continue to do that in the future. The study also revealed that there were more teachers who had a critical attitude towards ICT among the teachers of welfare and health. According to the results of this study, it is not possible to state that ICT would not suit any one profession because in every group with teachers with a critical attitude towards ICT there were also teachers with a positive attitude.

The Feminist Transformation of Bioethics : An Analysis of Theoretical Perspectives and Practical Applications in Feminist Bioethics

The purpose of this study is to examine how transformation is defining feminist bioethics and to determine the nature of this transformation. Behind the quest for transformation is core feminism and its political implications, namely, that women and other marginalized groups have been given unequal consideration in society and the sciences and that this situation is unacceptable and should be remedied. The goal of the dissertation is to determine how feminist bioethicists integrate the transformation into their respective fields and how they apply the potential of feminism to bioethical theories and practice. On a theoretical level, feminist bioethicists wish to reveal how current ways of knowing are based on inequality. Feminists pay special attention especially to communal and political contexts and to the power relations endorsed by each community. In addition, feminist bioethicists endorse relational ethics, a relational account of the self in which the interconnectedness of persons is important. On the conceptual level, feminist bioethicists work with beliefs, concepts, and practices that give us our world. As an example, I examine how feminist bioethicists have criticized and redefined the concept of autonomy. Feminist bioethicists emphasize relational autonomy, which is based on the conviction that social relationships shape moral identities and values. On the practical level, I discuss stem cell research as a test case for feminist bioethics and its ability to employ its methodologies. Analyzing these perspectives allowed me first, to compare non-feminist and feminist accounts of stem cell ethics and, second, to analyze feminist perspectives on the novel biotechnology. Along with offering a critical evaluation of the stem cell debate, the study shows that sustainable stem cell policies should be grounded on empirical knowledge about how donors perceive stem cell research and the donation process. The study indicates that feminist bioethics should develop the use of empirical bioethics, which takes the nature of ethics seriously: ethical decisions are provisional and open for further consideration. In addition, the study shows that there is another area of development in feminist bioethics: the understanding of (moral) agency. I argue that agency should be understood to mean that actions create desires.

Vastakkainasettelusta takaisin neuvottelupöytiin - presidentti Ronald Reaganin neuvostosuhteet 1981-1987

Tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin (1911-2004) Neuvostoliittoa koskevaa retoriikkaa hänen käyttämissään julkisissa virallisissa puheissa. Tutkimuskohde on valittu siksi, että Reaganin kahden virkakauden välillä tapahtui merkittävä linjanmuutos juuri neuvostosuhteissa ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selittämään retoriikan merkitystä todellisuuteen. Ajanjakso on rajattu periodille 1981-1987, koska juuri tällä periodilla ratkaiseva retoriikan ja turvallisuuspoliittisen linjan muutos suhteessa Neuvostoliittoon tapahtui. Vedenjakajana on vuosi 1985 Reaganin toisen kauden alkaessa ja Mihail Gorbatšovin tullessa valtaan Neuvostoliitossa. Johdon vaihtuminen Neuvostoliitossa ajatellaan usein olevan ratkaiseva tekijä Yhdysvaltain ja Reaganin asenteiden muuttumiselle. Tutkimuksen avulla pyritään avaamaan diplomatian kulisseja, mitä todellisuudessa milloinkin tapahtui ja missä mentiin kilpavarustelun ja aseriisuntaneuvottelujen samanaikaisten ristiriitaisten vuorovaikutusten akanvirroissa. Aiemmassa tutkimuksessa on taustoitettu erityisesti aseriisuntaneuvottelujen historiaa myös Reaganin kolmen edeltäjän ajalta 1969-1981 periodilta sekä kuvattu Reaganin presidenttikauden pääkysymykset Neuvostoliiton suhteen. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että Reagan palasi neuvostopolitiikassaan käytännössä liennytyksen linjalle, merkittävänä retorisena erona kuitenkin, ettei tätä termiä virallisesti koskaan käytetty Reaganin aikana. Toisaalta Reagania on pidetty omalaatuisena ja hieman pinnallisena, kuitenkin retorisesti maan historian yhtenä taitavimmista presidenteistä. Reagan jatkoi pitkälti edeltäjänsä Jimmy Carterin jo käynnistämiä asevarusteluhankkeita mutta hän pyrki saamaan uuden alun neuvotteluilmapiiriin omalla täysin edeltäjistään poikkeavalla kovennetulla retoriikallaan. Varsinkin kautensa alkupuolella Reagan joutui hyvin haastavasti retorisesti todistelemaan haluaan rauhaan samalla kun hänen piti perustella uudet mittavat asevarusteluhankkeet omalle kansalleen. Erityisesti kiistanalainen SDI-avaruuspuolustushanke oli presidentin oma aloite, jota oli vaikeinta perustella riittävän uskottavasti kotimaassa ja varsinkin ulkomailla. Tutkielman tutkimusote on kvalitatiivinen ja induktiivinen. Metodina toimii retorinen analyysi. Retorisen pakottamisen mallia käyttämällä on tarkoituksena jäsentää retoriikan ja turvallisuuspolitiikan välistä yhteyttä sekä näin samalla paikantaa puheiden ja todellisuuden välistä kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan muutoksia retoriikan menetelmissä puheiden sisällä ja etsimään näiden muutosten syy-seuraussuhteita samanaikaisesti tapahtuneisiin kilpavarustelu –ja aseriisuntaprosesseihin. Lähtöoletuksena on että Reaganin kaudella tapahtunut kolmas johtajanvaihdos, Gorbatšovin valtaantulo oli merkittävä tekijä sekä Reaganin retoriikan että politiikan muuttumisessa. Tutkimus nojautuu pitkälti primaariaineistoon presidentti Reaganin virallisten puheiden toimiessa tärkeimpänä lähdemateriaalina. Merkittävin tutkimustulos on, että vuoden 1985 johtajavaihdos Neuvostoliitossa oli merkittävä tekijä Reaganin konkreettisessa suunnan muutoksessa Neuvostoliittoon nähden, mutta retoriikan tasolla tämä muutos ei ollut yhtä selvä. Hänen puheissaan oli vaihtelevia sävyjä sekä ennen että jälkeen Gorbatšovin valtaantulon. Reaganin sävy puheissa pehmeni jonkin verran, mutta kovistelevia sanoja 1985 jälkeenkin oli silti välillä kohtalaisen paljon ja toisaalta jo aiempien neuvostojohtajien aikana hän puhui välillä sovinnollisempaan sävyyn. Muutos retoriikan suhteen on ollut näin ollen varovaisempaa ja vaikeammin kohdistettavissa yhden tietyn tapahtuman seurauksena. Aseriisuntaneuvotteluissa sen sijaan mentiin selvästi eteenpäin johtajien 1985-1986 tapaamisten siivittämänä. Reagan oli retorisen pakottamisen mallin soveltamisessa pääsääntöisesti aloitteellinen osapuoli, joka halusi vaikuttaa merkittävästi muutoksiin erityisesti Neuvostoliiton sisällä.

Adhesion,Presence and Antifouling of Deinococcus geothermalis in Paper Machine Environment

This thesis has two items: biofouling and antifouling in paper industry. Biofouling means unwanted microbial accumulation on surfaces causing e.g. disturbances in industrial processes, contamination of medical devices or of water distribution networks. Antifouling focuses on preventing accumulation of the biofilms in undesired places. Deinococcus geothermalis is a pink-pigmented, thermophilic bacterium, and extremely resistant towards radiation, UV-light and desiccation and known as a biofouler of paper machines forming firm and biocide resistant biofilms on the stainless steel surfaces. The compact structure of biofilm microcolonies of D. geothermalis E50051 and the adhesion into abiotic surfaces were investigated by confocal laser scanning microscope combined with carbohydrate specific fluorescently labelled lectins. The extracellular polymeric substance in D. geothermalis microcolonies was found to be a composite of at least five different glycoconjugates contributing to adhesion, functioning as structural elements, putative storages for water, gliding motility and likely also to protection. The adhesion threads that D. geothermalis seems to use to adhere on an abiotic surface and to anchor itself to the neighbouring cells were shown to be protein. Four protein components of type IV pilin were identified. In addition, the lectin staining showed that the adhesion threads were covered with galactose containing glycoconjugates. The threads were not exposed on planktic cells indicating their primary role in adhesion and in biofilm formation. I investigated by quantitative real-time PCR the presence of D. geothermalis in biofilms, deposits, process waters and paper end products from 24 paper and board mills. The primers designed for doing this were targeted to the 16S rRNA gene of D. geothermalis. We found D. geothermalis DNA from 9 machines, in total 16 samples of the 120 mill samples searched for. The total bacterial content varied in those samples between 107 to 3 ×1010 16S rRNA gene copies g-1. The proportion of D. geothermalis in those same samples was minor, 0.03 1.3 % of the total bacterial content. Nevertheless D. geothermalis may endanger paper quality as its DNA was shown in an end product. As an antifouling method towards biofilms we studied the electrochemical polarization. Two novel instruments were designed for this work. The double biofilm analyzer was designed for search for a polarization program that would eradicate D. geothermalis biofilm or from stainless steel under conditions simulating paper mill environment. The Radbox instrument was designed to study the generation of reactive oxygen species during the polarization that was effective in antifouling of D. geothermalis. We found that cathodic character and a pulsed mode of polarization were required to achieve detaching D. geothermalis biofilm from stainless steel. We also found that the efficiency of polarization was good on submerged, and poor on splash area biofilms. By adding oxidative biocides, bromochloro-5,5-dimethylhydantoin, 2,2-dibromo-2-cyanodiacetamide or peracetic acid gave additive value with polarization, being active on splash area biofilms. We showed that the cathodically weighted pulsed polarization that was active in removing D. geothermalis was also effective in generation of reactive oxygen species. It is possible that the antifouling effect relied on the generation of ROS on the polarized steel surfaces. Antifouling method successful towards D. geothermalis that is a tenacious biofouler and possesses a high tolerance to oxidative stressors could be functional also towards other biofoulers and applicable in wet industrial processes elsewhere.

Hydrologian tutkimuksesta Neuvostoliitossa. Vesihallituksen hydrologian toimiston tutkijoiden kesällä 1971 Neuvostoliittoon tekemän matkan perusteella laadittu selostus

English summary: Hydrological research in the Soviet Union

Tupakka, luokka ja terveyskäyttäytymisen ongelma

Smoking has decreased significantly over the last few decades, but it still remains one of the most serious public health problems in all Western countries. Smoking has decreased especially in upper socioeconomic groups, and this differentiation is an important factor behind socioeconomic health differentials. The study examines smokers risk perceptions, justifications and the meaning of smoking in different occupational groups. The starting point of the research is that the concept of health behaviour and the individualistic orientation it implies is too narrow a viewpoint with which to understand the current cultural status of smoking and to explain its association with social class. The study utilizes two kinds of data. Internet discussions are used to examine smokers risk perceptions and counter-reactions to current public health discourses. Interviews of smokers and ex-smokers (N=55) from different occupations are utilized to analyse the process of giving up smoking, social class differences in the justifications of smoking and the role of smoking in manual work. The continuing popularity of smoking is not a question of lacking knowledge of or concern about health risks. Even manual workers, in whom smoking is more prevalent, consider smoking a health risk. However, smokers have several ways of dealing with the risk. They can equate it with other health risks confronted in everyday life or question the adequacy of expert knowledge. Smoking can be seen as signifying the ability to make independent decisions and to question authorities. Regardless of the self-acknowledged dependency, smoking can be understood as a choice. This seemingly contradictory viewpoint was central especially for non-manual workers. They emphasized the pleasures and rules of smoking and the management of dependency. In contrast, manual workers did not give positive justifications for their smoking, thus implying the self-evident nature of the habit. Still, smoking functions as a resource in manual work as it increases the autonomy of workers in terms of their daily tasks. At the same time, smoking is attached to other routines and practices at workplaces. The study shows that in order to understand current trends in smoking, differing perceptions of risk and health as well as ways of life and their social and economic determinants need to be taken into account. Focussing on the social contexts and environments in which smoking is most prevalent is necessary in order to explain the current association of smoking with the working class.

The Art of Adaptation : A study on the Europeanization of Finland's foreign and security policy

This study examines how Finnish foreign and security policy has been influenced by the European Union and its Common Foreign and Security Policy. It points to a growing interplay and misfit between the external expectations originating from the European level and the domestic expectations and traditional ways-of-doing-things. It is concluded that the deepening European integration in the sphere of foreign, security and defence policy has played a significant role in a number of transformations in the Finnish policies since 1995. New, more European, meanings have been attached to the key concepts of Finnish foreign and security policy. Neutrality and traditional peacekeeping have been replaced by a minimalist reading of military non-alignment and participation in crisis management operations and EU battle groups. Traditional small state identity has been recast more and more as small member stateness . At the same time Finland has entered an era of post-consensus in national foreign and security policy. A key theoretical argument in the background of the study is that collective understandings attached to European policies, when not resonating well with domestic understandings, cause adaptation pressures on domestic-level processes and may lead to changes in the way interests and identities are constructed. This means that Europeanization is principally seen as identity reconstruction. Consequently, the theoretical framework of the study builds on the Europeanization research literature and constructivist IR theory on state identity. Foreign and security policy is defined as the practice in which state identity is reproduced, and the key foreign and security policy concepts are seen as the vehicles of identity production. It is concluded that for Finland, participation in the EU s foreign, security and defence policies represents not only a tool for responding to the changes in the international security environment but also a new means of self-identification. Concerning the Finnish attempts of projecting national interests on the European security policy agenda, it is concluded that they mainly relate to the compatibility of the potential development of EU s defence dimension with the Finnish military non-alignment. Although neutrality was cast aside in the official security policy when Finland joined the EU, the analysis shows that its impact has continued in the domestic political debate and in the mind-set of the decision-makers. The primary research material includes official Finnish foreign and security policy documentation and the related parliamentary debates from 1994 to 2007. This study serves also as a comprehensive empirical overview on Finland s reactions and contributions to the EU Common Foreign and Security Policy.

Onko tutkijan sukupuolella väliä? : Kemian ja fysiikan alan tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tutkijanura IDECAT-verkostossa sukupuoliperspektiivistä.

Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia. Avainsanat Keywords: Sukupuolittunut organisaatio, sukupuolittuneet prosessit, kyselytutkimus, kvantitatiivinen tutkimus, tiedeyhteisö, sukupuolisyrjintä, tutkijanaiset, naistutkijat, sukupuolten tasa-arvo, gendered organization, academia, female scientists, gender equality