Ekopoppia tulevaisuutta rakentamassa

Kirjallisuusarvostelu

Aikamatkoja virsien maailmassa

Kirjallisuusarvostelu

Kiivasta taistoa Iris Uurron tuotannossa

Kirjallisuusarvostelu

Syntiä vastaan ja siveyden puolesta

Kirjallisuusarvostelu

'Kuin lehti liukkaalla jäällä'

Kirjallisuusarvostelu

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa

Lasten ja lapsiperheiden hyvin- ja pahoinvointi on säilynyt julkisen keskustelun keskiössä viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon, sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittelyprosessiin. Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista. Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa, jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa. Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain normaalin lapsuuden kentäksi. Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä, riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.

Design of Pulsed Electroacoustic Measurement System for Space Charge Characterisation

Pulsed electroacoustic (PEA) method is a commonly used non-destructive technique for investigating space charges. It has been developed since early 1980s. These days there is continuing interest for better understanding of the influence of space charge on the reliability of solid electrical insulation under high electric field. The PEA method is widely used for space charge profiling for its robust and relatively inexpensive features. The PEA technique relies on a voltage impulse used to temporarily disturb the space charge equilibrium in a dielectric. The acoustic wave is generated by charge movement in the sample and detected by means of a piezoelectric film. The spatial distribution of the space charge is contained within the detected signal. The principle of such a system is already well established, and several kinds of setups have been constructed for different measurement needs. This thesis presents the design of a PEA measurement system as a systems engineering project. The operating principle and some recent developments are summarised. The steps of electrical and mechanical design of the instrument are discussed. A common procedure for measuring space charges is explained and applied to verify the functionality of the system. The measurement system is provided as an additional basic research tool for the Corporate Research Centre of ABB (China) Ltd. It can be used to characterise flat samples with thickness of 0.2–0.5 mm under DC stress. The spatial resolution of the measurement is 20 μm.

Lupaus lahjasta, toivo täyttymyksestä – keskiaikaiset testamentit Turun hiippakunnassa

Tutkimuksen kohteina ovat Turun hiippakunnassa vuosien 1330 ja 1512 välisenä aikana laaditut keskiaikaiset testamentit. Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa testamenttiaineiston erityispiirteitä ja pohtia sen suhdetta keskiaikaiseen uskonnolliseen elämään. Kysyn minkälainen asiakirja keskiaikainen testamentti oli ja minkälaiset tekijät vaikuttivat sen laatimiseen. Pohdin myös minkälaisia merkityksiä testamenttaajien toiveet saavat uskonnollisessa kontekstissa. Tutkimuksen alkuperäislähteinä ovat Ruotsin kansallisarkistossa sijaitsevat pergamentille ja paperille kirjoitetut testamenttiasiakirjat. Alkuperäislähteiden vähäisyyden vuoksi suurimman osan lähdeaineistosta muodostaa kuitenkin testamenttiasiakirjat, jotka on julkaistu Reinhold Hausenin editoimina Finlands medeltidsurkunder -sarjassa ja Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa. Metodin osalta hyödynnän tutkimuksessani diplomatiikkaa. Vertailen testamenttiasiakirjojen ulkoisia ja sisällöllisiä piirteitä sekä pohdin asiakirjojen todistajien roolia. Turun hiippakunnassa laaditut testamentit noudattavat pitkälti perinteisen keskiaikaisen asiakirjan rakennetta. Uskonnollinen elämä nousee esiin aineistosta niin testamenteissa käytetyn retoriikan kuin testamenttaajien tekemien lahjoitustenkin kautta. Kirkon edustajilla on ollut merkittävä rooli asiakirjojen laadinnassa ja lähes puolet testamenttien todistajista on toiminut kirkollisessa virassa. Osa testamenttiasiakirjoista antaa monipuolisen kuvan myös keskiajan aineellisesta kulttuurista.

CSR standards and financial performance in forest industry - Empirical analysis

The definition of corporate social responsibility (CSR) has been developed since 1950s but even today there is no consensus what CSR includes. The main purpose of this thesis was to find out whether financial performance is better among first adopters of CSR standards in forest industry. To support the main purpose it was critical also investigate what kind of companies adopt CSR standards. The empirical part of the thesis based on a survey which was done in 2010 to forest industry companies and financial data that was gathered from different databases from years 2003-2010. According to the research results it seems the early CSR standards adopters benefits the position of the first adopter many times. Especially cash position and solvency of early adopter companies were better than later adopters or those who did not adopt CSR standards at all. Profitability seemed to be better among CSR standards adopters but early adopters did not have significantly better position compared to later adopters. CSR standards adopters were companies that considered themselves as environmental performance pioneers and had employee oriented management.

Kustannusjohtaminen yritysverkostoissa

Työn tavoitteena on tehdä tiivis katsaus yritysverkostojen kustannusjohtamiseen ja muodostaa ko-konaiskuva moderneissa yritysverkostoissa käytettävistä kustannusjohtamisen menetelmistä, mal-leista sekä niiden ominaispiirteistä verkostojen johtamisen tukena. Näiden menetelmien ja mallien vahvuuksia ja heikkouksia arvioidaan lisäksi empiiristen tutkimustulosten pohjalta. Pohjateorian lähteenä on käytetty niin kustannusjohtamista kuin verkostoympäristöjäkin käsittele-vää alan vakiintunutta kirjallisuutta, joita on täydennetty yhdistelmällä eri artikkelijulkaisuiden tuo-reempia malleja, viitekehyksiä sekä erilaisia tutkimustuloksia. Artikkelikirjallisuutta tarkastelevassa katsauksessa kartoitettiin alan keskeistä artikkelikirjallisuutta rajattuna aikavälille 2000–2012. Yritysverkostojen kustannusjohtaminen verkostoympäristössä jaettiin viiteen osa-alueeseen; kus-tannusjohtaminen verkostoissa (16 artikkelia), avoimet kirjat -periaate (17 artikkelia), tavoitekus-tannus- ja toimintolaskenta (13 artikkelia), verkostokumppaneiden välinen luottamus, voimasuhteet ja verkostojen johtaminen (39 artikkelia) sekä suorituskyvyn mittaaminen ja johtaminen verkosto-ympäristössä (40 artikkelia). Avoimet kirjat -periaate ja suorituskyvyn mittaaminen osoittautuivat katsauksen perusteella yritysverkostojen kustannusjohtamisen piiristä keskeisiksi teemoiksi, mistä syystä ne valittiin muita aihepiirejä tarkempaan käsittelyyn.