On the importance of pro-environmental organizational climate for employee green behavior

In their call to action, Ones and Dilchert(2012) discuss several possible individual and some contextual determinants of employee green behavior that await examination by industrial and organizational I–O) psychologists. Although these authors briefly mentioned organizational climate, specifically ethical climate, as a potentially relevant predictor of green behaviors, they mostly emphasized the role of individual difference characteristics and traditional job performance determinants such as knowledge, skills, abilities, and other person factors (KSAOs).

Modern techniques in detection, identification and quantification of bacteria and peptides from foods

Standards have been placed to regulate the microbial and preservative contents to assure that foods are safe to the consumer. In a case of a food-related disease outbreak, it is crucial to be able to detect and identify quickly and accurately the cause of the disease. In addition, for every day control of food microbial and preservative contents, the detection methods must be easily performed for numerous food samples. In this present study, quicker alternative methods were studied for identification of bacteria by DNA fingerprinting. A flow cytometry method was developed as an alternative to pulsed-field gel electrophoresis, the golden method . DNA fragment sizing by an ultrasensitive flow cytometer was able to discriminate species and strains in a reproducible and comparable manner to pulsed-field gel electrophoresis. This new method was hundreds times faster and 200,000 times more sensitive. Additionally, another DNA fingerprinting identification method was developed based on single-enzyme amplified fragment length polymorphism (SE-AFLP). This method allowed the differentiation of genera, species, and strains of pathogenic bacteria of Bacilli, Staphylococci, Yersinia, and Escherichia coli. These fingerprinting patterns obtained by SE-AFLP were simpler and easier to analyze than those by the traditional amplified fragment length polymorphism by double enzyme digestion. Nisin (E234) is added as a preservative to different types of foods, especially dairy products, around the world. Various detection methods exist for nisin, but they lack in sensitivity, speed or specificity. In this present study, a sensitive nisin-induced green fluorescent protein (GFPuv) bioassay was developed using the Lactococcus lactis two-component signal system NisRK and the nisin-inducible nisA promoter. The bioassay was extremely sensitive with detection limit of 10 pg/ml in culture supernatant. In addition, it was compatible for quantification from various food matrices, such as milk, salad dressings, processed cheese, liquid eggs, and canned tomatoes. Wine has good antimicrobial properties due to its alcohol concentration, low pH, and organic content and therefore often assumed to be microbially safe to consume. Another aim of this thesis was to study the microbiota of wines returned by customers complaining of food-poisoning symptoms. By partial 16S rRNA gene sequence analysis, ribotyping, and boar spermatozoa motility assay, it was identified that one of the wines contained a Bacillus simplex BAC91, which produced a heat-stable substance toxic to the mitochondria of sperm cells. The antibacterial activity of wine was tested on the vegetative cells and spores of B. simplex BAC91, B. cereus type strain ATCC 14579 and cereulide-producing B. cereus F4810/72. Although the vegetative cells and spores of B. simplex BAC91 were sensitive to the antimicrobial effects of wine, the spores of B. cereus strains ATCC 14579 and F4810/72 stayed viable for at least 4 months. According to these results, Bacillus spp., more specifically spores, can be a possible risk to the wine consumer.

The Relationship Between the Stay-Green Trait and Grain Yield in Elite Sorghum Hybrids Grown in a Range of Environments

The stay-green drought adaptation mechanism has been widely promoted as a way of improving grain yield and lodging resistance in sorghum [Sorghum bicolor (L.) Moench] and as a result has been the subject of many physiological and genetic studies. The relevance of these studies to elite sorghum hybrids is not clear given that they sample a limited number of environments and were conducted using inbred lines or relatively small numbers of experimental F-1 hybrids. In this study we investigated the relationship between stay-green and yield using data from breeding trials that sampled 1668 unique hybrid combinations and 23 environments whose mean yields varied from 2.3 to 10.5 t ha(-1). The strength and direction of the association between stay-green and grain yield varied with both environment and genetic background (male tester). The majority of associations were positive, particularly in environments with yields below 6 t ha(-1). As trial mean yield increased above 6 t ha(-1) there was a trend toward an increased number of negative associations; however, the number and magnitude of the positive associations were larger. Given that post-flowering drought is very commonly experienced by sorghum crops world wide and average yields are 1.2 and 2.5 t ha(-1) for the world and Australia, respectively, our results indicate that selection for stay-green in elite sorghum hybrids may be broadly beneficial for increasing yield in a wide range of environments.

Microbial life and deposits in paper machine circuits

Väitöskirjani käsittele mikrobien ja erilaisten kemikaalien rooleja saostumien ja biofilmien muodostumisessa paperi- ja kartonkikoneilla. "Saostuma" tässä työssä tarkoittaa kiinteän aineen kertymää konepinnoille tai rajapinnoille konekierroissa, jotka on tarkoitettu massasulppujen, lietteiden, vesien tai ilman kuljetukseen. Saostumasta tulee "biofilmi" silloin kun sen oleellinen rakennekomponentti on mikrobisolut tai niiden tuotteet. Väitöstyöni työhypoteesina oli, että i. tietämys saostumien koostumuksesta, sekä ii. niiden rakenteesta, biologisista, fysikaalis-kemiallisista ja teknisistä ominaisuuksista ohjaavat tutkijaa löytämään ympäristöä säästäviä keinoja estää epätoivottujen saostumien muodostus tai purkaa jo muodostuneita saostumia. Selvittääkseni saostumien koostumista ja rakennetta käytin monia erilaisia analytiikan työkaluja, kuten elektronimikroskopiaa, konfokaali-laser mikroskopiaa (CLSM), energiadispersiivistä röntgenanalyysiä (EDX), pyrolyysi kaasukromatografiaa yhdistettynä massaspektrometriaan (Py-GCMS), joninvaihtokromatografiaa, kaasukromatografiaa ja mikrobiologisia analyysejä. Osallistuin aktiivisesti innovatiivisen, valon takaisinsirontaan perustuvan sensorin kehittämistyöhön, käytettäväksi biofilmin kasvun mittaukseen suoraan koneen vesikierroista ja säiliöistä. Työni osoitti, että monet paperinvalmistuksessa käytetyistä kemikaaleista reagoivat keskenään tuottaen orgaanisia tahmakerroksia konekiertojen teräspinnoille. Löysin myös kerrostumia, jotka valomikroskooppisessa tarkastelussa oli tulkittu mikrobeiksi, mutta jotka elektronimikroskopia paljasti alunasta syntyneiksi, alumiinihydroksidiksi joka saostui pH:ssa 6,8 kiertokuitua käyttävän koneen viiravesistä. Monet paperintekijät käyttävät vieläkin alunaa kiinnitysaineena vaikka prosessiolot ovat muuttuneet happamista neutraaleiksi. Sitä pidetään paperitekijän "aspiriinina", mutta väitöstutkimukseni osoitti sen riskit. Löysin myös orgaanisia saostumia, joiden alkuperä oli aineiden, kuten pihkan, saippuoituminen (kalsium saippuat) niin että muodostui tahmankasvua ylläpitävä alusta monilla paperi- ja kartonkikoneilla. Näin solumuodoiltaan Deinococcus geothermalista muistuttavia bakteereita kasvamassa lujasti teräskoepalojen pintaan kiinnittyneinä pesäkkeinä, kun koepaloja upotettiin paperikoneiden vesikiertoihin. Nämä deinokokkimaiset pesäkkeet voivat toimia jalustana, tarttumisalustana muiden mikrobien massoille, joka selittäisi miksi saostumat yleisesti sisältävät deinokokkeja pienenä, muttei koskaan pääasiallisena rakenneosana. Kun paperikoneiden käyttämien vesien (raakavedet, lämminvesi, biologisesti puhdistettu jätevesi) laatua tutkitaan, mittausmenetelmällä on suuri merkitys. Koepalan upotusmenetelmällä todettu biofilmikasvu ja viljelmenetelmällä mitattu bakteerisaastuneisuus korreloivat toisiinsa huonosti etenkin silloin kun likaantumisessa oli mukana rihmamaiseti kasvavia bakteereja. Huoli ympäristöstä on pakottanut paperi- ja kartonkikoneiden vesikiertojen sulkemiseen. Vesien kierrätys ja prosessivesien uudelleenkäyttö nostavat prosessilämpötilaa ja lisäävät koneella kiertävien kolloidisten ja liuenneiden aineiden määriä. Tutkin kiertovesien pitoisuuksia kolmessa eriasteisesti suljetussa tehtaassa, joiden päästöt olivat 0 m3, 0,5 m3 ja 4 m3 jätevettä tuotetonnia kohden, perustuen puhdistetun jäteveden uudelleen käyttöön. Nollapäästöisellä tehtaalla kiertovesiin kertyi paljon orgaanisesti sidottua hiiltä (> 10 g L-1), etenkin haihtuvina happoina (maito-, etikka-, propioni- ja voi-). Myös sulfaatteja, klorideja, natriumia ja kalsiumia kertyi paljon, > 1 g L-1 kutakin. Pääosa (>40%) kaikista bakteereista oli 16S rRNA geenisekvenssianalyysien tulosten perusteella sukua, joskin etäistä (< 96%) ainoastaan Enterococcus cecorum bakteerille. 4 m3 päästävältä tehtaalta löytyi lisäksi Bacillus thermoamylovorans ja Bacillus coagulans. Tehtaiden saostumat sisälsivät arkkeja suurina pitoisuuksina, ≥ 108 g-1, mutta tunnistukseen riittävää sekvenssisamanlaisuutta löytyi vain yhteen arkkisukuun, Methanothrix. Tutkimustulokset osoittivat että tehtaan vesikiertojen sulkeminen vähensi rajusti mikrobiston monimuotoisuutta, muttei estänyt liuenneen aineen ja kiintoaineen mineralisoitumista.

Genetic diversity and microcystin production by Anabaena in the Gulf of Finland, Baltic Sea

Syanobakteerit (sinilevät) ovat olleet Itämeressä koko nykymuotoisen Itämeren ajan, sillä paleolimnologiset todisteet niiden olemassaolosta Itämeren alueella ovat noin 7000 vuoden takaa. Syanobakteerien massaesiintymät eli kukinnat ovat kuitenkin sekä levinneet laajemmille alueille että tulleet voimakkaimmiksi viimeisten vuosikymmenien aikana. Tähän on osasyynä ihmisten aiheuttama kuormitus, joka rehevöittää Itämerta. Suomenlahti, jota tämä tutkimus käsittelee, on kärsinyt tästä rehevöitymiskehityksestä muita Itämeren altaita enemmän. Syanobakteerit muodostavat jokakesäisiä kukintoja Suomenlahdella - niin sen avomerialueilla kuin rannoillakin. Yleisimmät kukintoja muodostavat syanobakteerisuvut ovat Nodularia, Anabaena ja Aphanizomenon. Kukinnat aiheuttavat paitsi esteettistä haittaa myös terveydellisen riskitekijän. Niiden myrkyllisyys liitetään usein Nodularia-suvun tuottamaan nodulariini-maksamyrkkyyn. Itämeren Aphanizomenon-suvun on todettu olevan myrkytön. Vaikka Itämeren kukintoja aiheuttavista Nodularia- ja Aphanizomenon-syanobakteereista tiedetään varsin paljon, on molekyylimenetelmiin pohjautuva syanobakteeritutkimus ohittanut Itämeren Anabaena-suvun monelta osin. Tämän työn tarkoituksena oli syventää käsitystämme Itämeren Anabaena-syanobakteerista, sen mahdollisesta myrkyllisyydestä, geneettisestä monimuotoisuudesta ja fylogeneettisista sukulaisuussuhteista. Tässä työssä eristettiin 49 planktista Anabaena-kantaa, joista viisi tuottivat mikrokystiinejä. Tämä oli ensimmäinen yksiselitteinen todiste, että Itämeren Anabaena tuottaa maksamyrkyllisiä mikrokystiini-yhdisteitä. Jokainen eristetty myrkyllinen Anabaena-kanta tuotti useita mikrokystiini-variantteja. Lisäksi mikrokystiinejä löydettiin kukintanäytteistä, joissa oli myrkkyä syntetisoivia geenejä sisältäneitä Anabaena-syanobakteereita. Myrkkyjä löydettiin molempina tutkimusvuosina 2003 ja 2004. Myrkkyjen esiintyminen ei siten ollut vain yksittäinen ilmiö. Tässä työssä saimme viitteitä siitä, että maksamyrkyllinen Anabaena-syanobakteeri esiintyisi vähäsuolaisissa vesissä. Tämä riippuvuussuhde jää kuitenkin tulevien tutkimuksien selvitettäväksi. Tässä työssä havaittiin mikrokystiinisyntetaasi-geenien inaktivoituminen Itämeren Anabaena-kannassa ja kukintanäytteissä. Kuvasimme Anabaena-kannan mikrokystiinisyntetaasigeenien sisältä insertioita, jotka hyvin todennäköisesti inaktivoivat myrkyntuoton. Insertion sisältäneeltä kannalta löysimme kuitenkin kaikki mikrokystiinisyntetaasigeenit osoittaen, että geenien olemassaolo ei välttämättä varmista kannan mikrokystiinintuottoa. Mielenkiintoista oli se, että inaktivaation aiheuttavia insertioita löytyi kukintanäytteistä molemmilta tutkimusvuosilta. Vastaavia insertioita ei kuitenkaan löydetty makean veden Anabaena-kannoista tai järvinäytteistä. On yleistä, että syanobakteerikukinnoista löytyy usean syanobakteerisuvun edustajia. Myrkyllisiä sukuja tai lajeja ei voida kuitenkaan erottaa mikroskooppisesti myrkyttömistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa kehitettiin molekyylimenetelmä, jolla on mahdollista määrittää kukinnan mahdollisesti maksamyrkylliset syanobakteerisuvut. Tätä menetelmää sovellettiin Itämeren kukintojen tutkimiseen. Itämeren pintavesistä ja ranta-alueiden pohjasta eristetyt Anabaena-kannat osoittautuivat geneettisesti monimuotoisiksi. Tämä Anabaena-syanobakteerien geneettinen monimuotoisuus vahvistettiin monistamalla geenejä suoraan kukintanäytteistä ilman kantojen eristystä. Makeiden vesien ja Itämeren Anabaena-kannat ovat geneettisesti hyvin samankaltaisia. Geneettisissä vertailuissa kävi kuitenkin ilmi, että pohjassa elävien Anabaena-kantojen geneettinen monimuotoisuus oli suurempaa kuin pintavesistä eristettyjen kantojen. Itämeren Anabaena-kantojen sekvenssit muodostivat omia ryhmiä sukupuun sisällä, jolloin on mahdollista, että nämä edustavat Itämeren omia Anabaena-ekotyyppejä. Tämä tutkimus oli ensimmäinen, jossa uusin molekyylimenetelmin systemaattisesti selvitettiin Itämeren Anabaena-syanobakteerin geneettistä populaatiorakennetta, fylogeniaa ja myrkyntuottoa. Tulevaisuudessa monitorointitutkimuksissa on otettava huomioon myös Itämeren Anabaena-syanobakteerin mahdollinen maksamyrkyntuotto – erityisesti vähäsuolaisemmilla rannikkovesillä.

Variability in exposure to ambient ultrafine particles in urban schools: Comparative assessment between Australia and Spain

Ambient ultrafine particle number concentrations (PNC) have inhomogeneous spatio-temporal distributions and depend on a number of different urban factors, including background conditions and distant sources. This paper quantitatively compares exposure to ambient ultrafine particles at urban schools in two cities in developed countries, with high insolation climatic conditions, namely Brisbane (Australia) and Barcelona (Spain). The analysis used comprehensive indoor and outdoor air quality measurements at 25 schools in Brisbane and 39 schools in Barcelona. PNC modes were analysed with respect to ambient temperature, land use and urban characteristics, combined with the measured elemental carbon concentrations, NOx (Brisbane) and NO2 (Barcelona). The trends and modes of the quantified weekday average daily cycles of ambient PNC exhibited significant differences between the two cities. PNC increases were observed during traffic rush hours in both cases. However, the mid-day peak was dominant in Brisbane schools and had the highest contribution to total PNC for both indoors and outdoors. In Barcelona, the contribution from traffic was highest for ambient PNC, while the mid-day peak had a slightly higher contribution for indoor concentrations. Analysis of the relationships between PNC and land use characteristics in Barcelona schools showed a moderate correlation with the percentage of road network area and an anti-correlation with the percentage of green area. No statistically significant correlations were found for Brisbane. Overall, despite many similarities between the two cities, school-based exposure patterns were different. The main source of ambient PNC at schools was shown to be traffic in Barcelona and mid-day new particle formation in Brisbane. The mid-day PNC peak in Brisbane could have been driven by the combined effect of background and meteorological conditions, as well as other local/distant sources. The results have implications for urban development, especially in terms of air quality mitigation and management at schools.

Employee green behavior: A theoretical framework, multilevel review, and future research agenda

We propose a conceptual model based on person–environment interaction, job performance, and motivational theories to structure a multilevel review of the employee green behavior (EGB) literature and agenda for future research. We differentiate between required EGB prescribed by the organization and voluntary EGB performed at the employees’ discretion. The review investigates institutional-, organizational-, leader-, team-, and employee-level antecedents and outcomes of EGB and factors that mediate and moderate these relationships. We offer suggestions to facilitate the development of the field, and call for future research to adopt a multilevel perspective and to investigate the outcomes of EGB.

Barley genotype expressing "stay-green"-like characteristics maintains starch quality of the grain during water stress condition

The identification of "stay-green" in sorghum and its positive correlation with yield increases has encouraged attempts to incorporate "stay-green"-like traits into the genomes of other commercially important cereal crops. However, knowledge on the effects of "stay-green" expression on grain quality under extreme physiological stress is limited. This study examines impacts of "stay-green"-like expression on starch biosynthesis in barley (Hordeum vulgare L.) grain under mild, severe, and acute water stress conditions induced at anthesis. The proportions of long amylopectin branches and amylose branches in the grain of Flagship (a cultivar without "stay-green"-like characteristics) were higher at low water stress, suggesting that water stress affects starch biosynthesis in grain, probably due to early termination of grain fill. The changes in long branches can affect starch properties, such as the rates of enzymatic degradation, and hence its nutritional value. By contrast, grain from the "stay-green"-like cultivar (ND24260) did not show variation in starch molecular structure under the different water stress levels. The results indicate that the cultivar with "stay-green"-like traits has a greater potential to maintain starch biosynthesis and quality in grain during drought conditions, making the "stay-green"-like traits potentially useful in ensuring food security. (C) 2013 Elsevier Ltd. All rights reserved.

Phytochemicals in Australian papaya cultivars: the effect of maturity and cooking

To measure the effect of maturity and cooking on phytochemical composition and antioxidant capacity of fruit and leaves of four commercially available Australian papaya cultivars (RB1, RB2, RB4 and YB1).

Bentonite can decrease ammonia volatilisation losses from poultry litter: laboratory studies

Ammonia volatilisation from manure materials within poultry sheds can adversely affect production, and also represents a loss of fertiliser value from the spent litter. This study sought to compare the ability of alum and bentonite to decrease volatilisation losses of ammonia from spent poultry litter. An in-vessel volatilisation trial with air flushing, ammonia collection, and ammonia analysis was conducted over 64 days to evaluate the mitigation potential of these two materials. Water-saturated spent litter was incubated at 25°C in untreated condition (control) or with three treatments: an industry-accepted rate of alum [4% Al2(SO4)3·18H2O by dry mass of litter dry mass; ALUM], air-dry bentonite (127% by dry mass; BENT), or water-saturated bentonite (once again at 127% by dry mass; SATBENT). A high proportion of the nitrogen contained in the untreated spent litter was volatilised (62%). Bentonite additions were superior to alum additions at retaining spent litter ammonia (nitrogen losses: 15%, SATBENT; 34%, BENT; 54%, ALUM). Where production considerations favour comparable high rates of bentonite addition (e.g. where the litter is to be re-formulated as a fertiliser), this clay has potential to decrease ammonia volatilisation either in-shed or in spent litter stockpiles or formulated products, without the associated detrimental effect of alum on phosphorus availability.

Drought adaptation of stay-green sorghum is associated with canopy development, leaf anatomy, root growth, and water uptake

Stay-green sorghum plants exhibit greener leaves and stems during the grain-filling period under water-limited conditions compared with their senescent counterparts, resulting in increased grain yield, grain mass, and lodging resistance. Stay-green has been mapped to a number of key chromosomal regions, including Stg1, Stg2, Stg3, and Stg4, but the functions of these individual quantitative trait loci (QTLs) remain unclear. The objective of this study was to show how positive effects of Stg QTLs on grain yield under drought can be explained as emergent consequences of their effects on temporal and spatial water-use patterns that result from changes in leaf-area dynamics. A set of four Stg near-isogenic lines (NILs) and their recurrent parent were grown in a range of field and semicontrolled experiments in southeast Queensland, Australia. These studies showed that the four Stg QTLs regulate canopy size by: (1) reducing tillering via increased size of lower leaves, (2) constraining the size of the upper leaves; and (3) in some cases, decreasing the number of leaves per culm. In addition, they variously affect leaf anatomy and root growth. The multiple pathways by which Stg QTLs modulate canopy development can result in considerable developmental plasticity. The reduction in canopy size associated with Stg QTLs reduced pre-flowering water demand, thereby increasing water availability during grain filling and, ultimately, grain yield. The generic physiological mechanisms underlying the stay-green trait suggest that similar Stg QTLs could enhance post-anthesis drought adaptation in other major cereals such as maize, wheat, and rice.

The Myrtle Rust pathogen has arrived - and South African Myrtales are at risk : green news - plant disease alert

For many years Australian forest pathologists and other scientists have dreaded the arrival of the rust fungus, Puccinia psidii, commonly known as Myrtle Rust, in Australia. This pathogen eventually did arrive in that country and was first detected in New South Wales in 2010 on Willow Myrtle (Agonis flexuosa). It is generally accepted that it entered the country on an ornamental Myrtales* host brought in by a private nursery. Despite efforts to eradicate the invasive rust, it has already spread widely, now occurring along the east coast of Australia, from temperate areas in Victoria and southern North South Wales to tropical areas in north Queensland.

Sweetcorn colour change and consumer perception associated with increasing zeaxanthin for the amelioration of age-related macular degeneration

Age-related macular degeneration (AMD) is the leading cause of blindness in the developed world. Increasing dietary intake of lutein- and zeaxanthin-rich foods is a potential means of preventing, or at least slowing the progression of AMD. Zeaxanthin levels in tropical super-sweetcorn was increased from 1.1 to 11.9 µg/g FW through conventional breeding and selection, associated with both an increase in the proportion of zeaxanthin relative to other carotenoids, and a general increase in carotenoid synthesis. Increasing zeaxanthin was associated with a colour shift from traditional ‘canary-yellow’ kernels to a golden-orange colour. Kernel colour was most closely correlated (r2=69%) with an increase in beta-arm carotenoid concentration. Consumer analysis revealed that prior to any knowledge of zeaxanthin-related health benefit, consumers would readily purchase both yellow and gold cobs. Once the health benefit was explained, this extended to deep-gold cobs. Colour difference between regular yellow sweetcorn and high-zeaxanthin sweetcorn could potentially be used as a visual means of differentiating high-zeaxanthin sweetcorn in the marketplace.