Informaationkulku äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa

Työn aiheena on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen informaationkulku, jonka osana tarkastellaan myös teema–reema-jäsennystä, teemankulkua ja sidoksisuutta. Aineistona on 82 sivua tekstiä kolmesta oppikirjasarjasta, jotka noudattavat vuonna 2003 voimaan tulleita lukion opetussuunnitelman perusteita. Kirjat ovat Äidinkielen ja kirjallisuuden Lähde, Käsikirja ja Kivijalka. Työn teoreettisena taustana on lingvistinen diskurssianalyysi, funktionaalinen kielioppi ja informaation-kuljetuksen kognitiivinen selitysmalli. Tutkimuksessa analysoidaan niin kutsuttua annettua ja uutta infor-maatiota ja informaation jäsentymistä teemoihin ja reemoihin. Tarkastelemalla informaation kognitiivista tilaa eli aktivointikustannusta tutkimus selittää, minkälaista prosessointia ja päättelyä teksti vaatii lukijaltaan. Näiden seikkojen avulla päästään tarkastelemaan myös oppikirjatekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Annettuna informaationa työssä käsitellään etupäässä kognitiivisesti aktiivisia diskurssiolioita, jotka esiintyvät tekstissä tyypillisesti anaforisina viittauksina. Uutta informaatiota on se, minkä kirjoittaja ei oleta olevan lukijan tietoisuudessa ja mikä sen vuoksi vaatii esittelyä. Näiden kategorioiden välimuotona tarkastellaan osittain annettua informaatiota, jonka kirjoittaja presupponoi merkityssuhteen kautta lukijalle saavutettavaksi. Koska tekstin tuottajana on tieteenalan ammattilainen ja lukijana noviisi, kirjoittajan ja lukijan tietokehykset ovat asymmetrisia. Tutkimuksessa analysoidaankin esimerkkejä, joissa presupponoitu semanttinen tai skemaattinen tieto saattavat johtaa ongelmiin oppikirjan luettavuudessa tai ymmärrettävyydessä. Oppikirjojen teemankulku jaotellaan tutkimuksessa jatkuvaan, etenevään ja pääteltävään teemaan. Analyysin kohteena on myös lauseen temaattisen osan työnjako ja lauseyhdistelmien temaattinen rakenne. Teemaosassa esiintyvien tarkoitteiden aktivointitapaa ja sidoksisuutta käsitellään tekstin prosessointikustannusten kannalta. Esille otetaan myös oppikirjatekstin informaatiotiheys ja oppikirjan suhde sen taustalla olevaan tieteelliseen diskurssiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vaikka oppikirjatekstit pyrkivät välttämään lukijalle läpinäkymätöntä taustatietoa, siinä ei aina onnistuta. Tekstien informaatiotiheys ja päättelyvaatimukset saattavat johtaa myös suhteellisen korkeisiin prosessointikustannuksiin. Informaation määrä ja informaationkuljetuksen tapa saattavat näin haitata luettavuutta joissakin tekstinosissa. Ongelmia voi aiheuttaa erityisesti uusien käsitteiden tiheys, niiden puutteellinen esittely ja suhteellisen triviaalin informaation ahtaaminen raskaisiin luettelomaisiin konstruktioihin.

Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjutut tekstilajina

Tutkielma käsittelee Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjuttuja tekstilajina. Lehti on itse nimennyt sarjan, mikä tukee ajatusta omasta tekstilajista. Marraskuusta 1989 lähtien Suomen Kuvalehdessä on ilmestynyt viikottain kahden aukeaman henkilöjuttu, jonka tekstin määrä ja jaottelu, otsikointi, taitto ja kuvitus ovat pysyneet lähes samana vuosien ajan. Jutut ovat pääosin tunnettujen suomalaisten haastatteluja. Hän-henkilöjutut ovat instituutio Suomen aikakauslehdistössä. Hän-henkilöjuttuja tarkastellaan tekstintutkimuksen keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on tekstilaji- eli genreteoria. Keskeiset teorialähteet ovat Swales (1990) ja Bhatia (1993). Työn aluksi Hän-henkilöjutut kontekstualisoidaan, mikä on olennaista tekstilajin tutkimisessa. Johdatuksessa perehdytään niin Hän-juttujen historiaan, Suomen Kuvalehden toimituksen näkemyksiin kuin journalistiikan oppikirjojen ohjeisiinkin. Hän-juttuja on ilmestynyt yli 700. Tutkimusaineisto rajataan pääosin vuoden 2003 juttuihin, mutta sarjan historiaa kerratessa juttuja tarkastellaan laajemmalti. Hän-logo, yhtenäiset otsikot ja tekstin asettelu ovat huomattavia tekstilajin määrittäjiä. Ne tekevät sarjaan toistuvuuden, jota vahvistetaan visuaalisesti. Hän-henkilöjuttujen valokuvia tarkastellaan Kressin ja van Leeuwenin visuaalisen kieliopin (1996) avulla. Kuvien säännönmukaisuus näkyy muun muassa niin, että vuoden 2003 Hän-juttujen kuvissa henkilö on useimmiten sijoitettu kuvan keskelle, ja tämä katsoo lähes poikkeuksetta suoraan kohti. Lisäksi henkilö on pienessä kuvassa rajattu tiukemmin kuin jutun pääkuvassa, joka täyttää 2/3 jutun ensimmäisestä aukeamasta. Kertojan havaittavuus tekstissä on omalaatuista Hän-henkilöjutuissa. Aihetta tarkastellaan käymällä tarkasti läpi yhden Hän-jutun koko kerronta. Taustalla on kirjallisuustieteen narratologian näkemys fyysisen tekijän ja kertojan eriävyydestä. Hän-henkilöjutussa Maskun Kalustetalon toimitusjohtajasta Toivo Sukarista (Suomen Kuvalehti 39/2003) havaitaan, että kertoja on jatkuvasti läsnä. Ainoastaan havaittavuuden aste vaihtelee. Kertoja esittää kysymyksiä, hän käskee lukijaa, huudahtaa, havainnoi kohdehenkilöä ja tapahtumaympäristöä, ottaa kantaa, esittää yhteenvetoja ja käyttää nimeämisen valtaa. Tuloksia kertojan havaittavuudesta testataan 15:een Hän-henkilöjuttuun. Niistä 12 on vuodelta 2003, lisäksi mukana on yksi juttu vuodelta 1990, 1995 ja 2000. Jutuista hahmotetaan tekstilajin kertojaa, joksi kirjallisuustieteen sisäistekijää kutsun. Tekstilajin kertojan rajoitukset ovat väljät, mutta havaittavuus näyttää olevan sidoksissa käsiteltävän henkilön tunnettuuteen. Mitä tunnetumpi henkilö, sitä enemmän kertoja voi tekstissä näyttäytyä. Lopuksi kartoitetaan Hän-henkilöjuttujen aloituksia. Niissä hahmottuu päätyyppejä, kuten tapahtuma-aloitus, havaintoaloitus ja referointialoitus, mutta tarkkarajaista luokittelua niistä ei voi tehdä. Osaksi sen perusteella voidaan väittää, että Hän-henkilöjutuilla ei ole kaavaa. Avainsanat: tekstintutkimus, tekstilaji, genre, henkilöjuttu, haastattelu, kertoja, sisäistekijä, aloitukset

Retoriset keinot ja kirjoittajaroolit virolaisen Postimees-lehden ja suomalaisen Helsingin Sanomien verkkosivujen mielipidekeskusteluissa

Työssä tutkitaan erilaisin tekstintutkimuksen keinoin suomalaisen Helsingin Sanomat -lehden ja virolaisen Postimees-lehden internet-julkaisuissa ilmestyneisiin uutisiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Työn tavoitteena on tarkastella eroja suomalaisten ja virolaisten kirjoittajien retoriikassa, argumentaatiossa ja roolivalinnoissa. Työn aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Postimees´in internet-sivuilla tammikuussa 2008 ilmestyneiden uutisten saamista mielipiteistä eli kommenteista. Molemmista lehdistä on valittu mukaan kymmenen uutista, jotka kaikki ovat saaneet keskimäärin 30 kommenttia. Uutiset ovat molemmissa maissa kotimaan uutisia ja ne on valittu satunnaisesti, joskin muutamien uutisten aiheet ovat lehdissä samankaltaisia. Työn neljännessä luvussa aineistoa analysoidaan rekisterien, tekstityyppien ja retoriikan näkökulmista. Rekistereistä puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia tapoja kirjoittaa erilaisissa tilanteissa. Internetistä löytyvät mielipidekirjoitukset vaihtelevat virallisen kirjakielen ja arkisen puhekielen, jopa slangin, käytön välillä. Mielipidekirjoitukset kuuluvat argumentoivaan tekstityyppiin. Niiden tehtävä ei ole kertoa asioista neutraalisti, vaan kirjoittaja ilmaisee tekstissään omia arvojaan, mielipiteitään ja käsityksiään. Viidennessä luvussa aineistoa tutkitaan retorisen diskurssianalyysin keinoin, eli analysoidaan millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen. Retorisia keinoja esitellään työssä Arja Jokisen esittämän jaotuksen mukaisesti. Argumentaatiota voidaan jaotella myös sen mukaan, onko kyseessä hyökkäävä, puolustava, fakta- tai tunnepohjainen retoriikka. Kuudennessa luvussa analysoidaan mielipidekirjoitusten kohteita eli adressaatteja sekä kirjoittajien itselleen ottamia rooleja. Kirjoittajat voivat osoittaa roolivalintaansa useiden retoristen keinojen avulla. Rooleista yleisimmät ovat opettaja, asiantuntija ja kriitikko, marginaalisempia puolestaan kysyjä ja kannattaja/tukija. Aineiston analysointi on nostanut esille useita eroja suomalaisten ja virolaisten mielipidekirjoitusten välillä. Suomalaiset kirjoitukset kirjoitetaan usein yleis- tai kirjakielellä ja neutraalilla sävyllä. Virolaisissa mielipidekirjoituksissa on enemmän puhekielisyyttä ja kirjoitusvirheitä. Kirjoitusten sävy on jyrkempi ja arvoja tai arvioita välittävät sanat usein hyvin affektisia. Suomalaisissa mielipidekirjoituksissa kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen paljon oman asiantuntijuutensa korostamista tai vahvistamista konsensuksella, oma pätevyys myös perustellaan koulutuksen tai ammatin avulla. Suomalaisissa kirjoituksissa mielipiteet ovat myös pääasiassa faktoihin ja puolustavaan retoriikkaan perustuvia. Virolaisissa mielipiteissä kirjoittajat esittävät väitteensä tosiasioina ilman erityisiä perusteita. Argumentaatio rakentuu pääasiallisesti hyökkäävän ja tunnepohjaisen retoriikan päälle. Myös roolivalintojen välillä on eroja: suomalaismielipiteet esitetään useimmiten opettajan tai asiantuntijan roolista, virolaisissa mielipiteissä kirjoittaja on yleensä kriitikko tai asiantuntija.

Porvoon maalaiskunnan haja-asutusalueen tiennimet

Kymmenkunta vuotta sitten monessa Suomen kunnassa jouduttiin suureen nimeämistyöhön, kun kuntien keskusjärjestöt suosittivat osoitejärjestelmän luomista myös haja-asutusalueille. Kunnille annetut ohjeet käsittelivät lähinnä osoitejärjestelmän teknistä toteuttamista, eikä nimistönsuunnittelun vaativuutta tajuttu. Tärkein asia eli teiden nimeäminen jäi lähes täysin kunnallisten virkamiesten ja poliitikkojen harkinnan varaan. Varsinkin kaksikielisissä kunnissa jouduttiin hankaluuksiin: tiennimet piti luoda kahdella kielellä, vaikka vanha paikannimistö olisi yksikielistä. Tilannetta mutkisti se, että nimistönsuunnittelun suhtautuminen vanhan paikannimistön kääntämiseen ja mukauttamiseen oli murroksessa juuri osoitteistamisprosessin alussa, eikä uusia periaatteita tuotu selvästi julki ennen 1990-luvun puoliväliä. Vielä 1980-luvulla paikannimien kääntämistä ja mukauttamista suositeltiin, mutta nykyään pidetään jo selvänä, että vanhaa paikannimistöä ei pidä perusteetta muokata vaan sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Käypiä nimiä ovat siis niin Kråköntie kuin Koivulavägen. Porvoon maalaiskunnassa nimeämistyö aloitettiin vuonna 1989. Hankkeelle määrättiin virkamiesvalmistelija, joka työskenteli yhdessä toimikunnan kanssa. Tiekunnat saivat ehdottaa teilleen nimiä, ja valtaosaehdotuksista otettiinkin huomioon, mutta alkuvaiheessa lähes kaikki ruotsinkieliset paikannimet käännettiin tai mukautettiin. Koska toimikunnan jäsenillä ei ollut asiantuntemusta, nimien käännökset olivat usein epäonnistuneita ja oikeinkirjoitus horjui. Nähtävilläolon jälkeen alkuvuonna 1991 toimikunta päätti turvautua Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen apuun. Tiekunnat eivät hyväksyneet käännöksiä ja mukaelmia, joten ne neuvojen jälkeen poistettiin. Myöhemmin käännökset palautettiin luontonimiin perustuviin tiennimiin, mutta suurimmalta osalta vanha nimistö säilyi muuttamattomana. Emmintöjen jälkeen kunnanhallitus hyväksyi nimistön syksyllä 1995. Suurin osa Porvoon maalaiskunnan 790:stä haja-asutusalueen tiennimestä perustuu vanhaan paikannimistöön (81 %) tai on muuten paikkaan liittyvää (15 %). Vain pieni osa nimistä (4 %) on harkinnaisia.Vanhaan paikannimistöön perustuvissa tiennimissä on eniten tilannimen (41 %), maastonimen (26 %) ja kylännimen (14 %) sisältäviä nimiä. Yleisimmät jälkiosat ovat tie (86 %), kuja (5 %) ja polku (5 %). Määriteosaltaan tyystin suomenkielisiä nimipareista on 14 % (Aholantie-Aholavägen) ja ruotsinkielisiä 36 % (Bodöntie-Bodövägen). Tiekuntien nimet ja uudet tiennimet ovat eri asioita, mutta noin kolmannes uusista tiennimistä sisältää tiekunnan nimessä esiintyvän nimen. Näin Porvoon maalaiskunnan tiekuntien nimissä esiintyvistä 252 määriteosasta 193:a (77 %) on hyödynnetty 245 uudessa tiennimessä. Ennen tiennimiä osoitteissa käytettiin yleensä vain postinumeroa ja postitoimipaikkaa. Jonkin verran käytössä oli myös osoitenimiä (esim. Björkebo, Kappeli). Niistäkin valtaosa (73 %) esiintyy uusissa tiennimissä. Laskelma pohjautuu postin osoitetietojärjestelmään. Uusi tiennimistö perustuu usein jo käytössä oleviin tien- ja paikannimiin, joten se ei uhkaa vanhan nimistön asemaa. Uuden nimistön vaikutusta vähentää sekin, että sitä tarvitsevat lähinnä ulkopuoliset. Kotitienoot hahmotetaan edelleenkin vanhojen ja vakiintuneiden paikannimien avulla, mutta toki uudet tiennimet tuovat esiin monia vähän käytettyjä paikannimiä ja tarjoavat mainion katsauksen seudun kulttuuriperintöön. Ei siis ole samantekevää, miten teitä nimetään. Huonoiksi koetut uudet nimet eivät välttämättä edes vakiinnu käyttöön. Porvoon maalaiskunnan tulosten vertaaminen koko Suomen kattavaan materiaaliin osoittaa hankkeen edenneen hitaasti, mutta kaksikielisyyden ja työvoiman vähyyden huomioon ottaen kohtalaisesti. Vertailu kuuden muun uusmaalaisen kunnan kanssa paljastaa eroja paitsi hankkeen toteuttamistavoissa myös työn tuloksessa eli nimistössä. Yleensä tiekunnat ja asukkaat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja nimistön ovat laatineet virkamiehet ja nimitoimikunnat ilman palkattua asiantuntijaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen puoleen on sentään käännytty. Tärkeä havainto on se, että kaksikieliset kunnat ovat halunneet vaalia kulttuuriarvoja ja säilyttää keskeisen vanhan paikannimistönsä koskemattomana. Avainsanat: Tiennimet, osoitenimet, osoitejärjestelmä, nimistönsuunnittelu

Tundranenetsin todennäköisyysmoduksista ja niiden merkityksistä

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Suomalaiset Viron-matkailijat virolaisessa sanomalehdistössä : Tekstianalyysia vuosien 1996 1997 ja 2003 2004 sanomalehtiteksteistä

Tutkielmassa tarkastellaan Viron suurimpien päivälehtien, Postimees ja Eesti Päevaleht, suomalaisia Viron-matkailijoita käsitteleviä tekstejä vuosilta 1996 1997 ja 2003 2004. Ajanjaksot on valittu sillä perusteella, että toukokuussa 1997 astui voimaan viisumivapaus Suomen ja Viron välillä matkustettaessa ja toukokuussa 2004 Viro liittyi EU:n jäseneksi. Tutkittavia tekstejä vuosilta 1996 1997 on 12 ja vuosilta 2003 2004 on 62 tekstiä, joista 19 on valittu tarkempaan analyysiin. Tavoitteena on tutkia, millainen kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta tekstien kautta paljastuu ja millaisin keinoin sitä välitetään. Tarkastellaan myös sitä, onko kuva ajanjaksojen välillä muuttunut, ja jos on, niin miten. Tekstejä tutkitaan kriittisen tekstianalyysin keinoin ja pääasiassa tukeudutaan M. A. K. Hallidayn ja Vesa Heikkisen tutkimuksiin. Hallidayn systeemis-funktionaalisessa kieliopissa keskeisiä ovat kielelliset valinnat ja ajatus kielen kolmesta merkitystasosta, jotka ovat ideationaalinen, tekstuaalinen ja interpersoonainen. Tämän työn kannalta merkittävä on interpersoonainen taso, jolla tarkastellaan muun muassa kirjoittajan asenteita ja arvotuksia. Teksteistä etsitään erilaisia kielen keinoja, jotka ilmaisevat kirjoittajien asennoitumista suomalaisiin. Keskeistä on se, ovatko kirjoittajien arvotukset negatiivisia, neutraaleja vai positiivisia. Arvottavien asenteiden kautta muotoutuu tutkittavien tekstien kuva suomalaisista Viron-matkailijoista. Aineistosta nousee esiin kahdeksan erilaista arvotuksia ilmaisevaa kielellistä keinoa: aihevalinnat (otsikointi), nimeäminen, kuvailu, määritteet, verbivalinnat, vihjaukset, edellyttämykset ja lauseen informaatiorakenne. Analyysin perusteella selviää, että kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta on hieman muuttunut tarkasteltavien ajanjaksojen välillä. Vuosien 1996 1997 tekstien mukaan suomalainen matkailija on rikas, mutta saita ja etsii Virosta edullisia tuotteita ja palveluita. Hän on tavallisesti keski-ikäinen ja humalassa tai vähintään ostamassa alkoholia. Negatiivinen suhtautuminen nousee selvästi esille. Vuosien 2003 2004 teksteissä kuva suomalaisista on monipuolistunut verrattuna aikaisempaan. Edelleen suomalaisille kuitenkin maistuu alkoholi ja he etsivät edullisuutta. Edullisuuden tavoittelu ja hamstraaminen korostuvat aiempaakin enemmän. Tutkimuksen kautta esiin tulleet kuvat suomalaisista Viron-matkailijoista ovat kyseisten ajanjaksojen sanomalehdistön välittämiä. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia tekstejä joltain sellaiselta ajanjaksolta, johon ei liity matkustamisen helpottumiseen vaikuttavia muutoksia. Voitaisiin tutkia myös sitä, mitä mieltä tavalliset virolaiset ovat suomalaisista matkailijoista ja mitä virolaiset matkailupalveluyritysten edustajat suomalaisista ajattelevat. Näin ilmiötä voitaisiin lähestyä useammasta näkökulmasta.

Paavo Ravila ja Leonard Bloomfield kielitieteen oppihistoriassa : Vertaileva tutkimus tutkijankuvasta ja tieteenfilosofiasta

Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.

Kehittävän kuntoutuksen mahdollisuudet. : Tutkimus Aslak -kuntoutuksen työkytkennän ja asiakkuuden rakentumisesta.

The possibilities of developmental rehabilitation. A study on the construction of work relatedness and the customer in Aslak rehabilitation The challenge of work-related rehabilitation is to anticipate the factors threatening work ability and to affect them. The purpose of this study was to analyze how work-related rehabilitation is constructed in practice and what are the challenges and, at the same time, the possibilities of an innovative transformation of rehabilitation when trying to achive this goal. The theoretical basis is cultural-historical activity theory and developmental work research. Based on a historical analysis, I studied rehabilitation activity empirically using the data gathered from one Aslak programme (Aslak = occupationally oriented medical rehabilitation) over two years. I described and analysed the construction of Aslak using ethnographic data and interviews. The data includes audio- and video-recordings of the Aslak course, fieldnotes, documents and other materials used in the course. The study aimed to reveal rehabilitation practices from different perspectives carried out by different stakeholders and participants in the Aslak course. It focused on the Aslak trajectory produced by a multiorganizational subject. I analyzed the rehabilitation activity using the method of ethnographic analysis of infrastructure. The method of analyzing the construction of the object of rehabilititation the customer was a membership categorization analysis (MCD) based on the ethnomethodological research tradition. I analyzed the meanings denoting customers given by different parties during one Aslak process and the relations between the meanings. Based on this analysis, I studied the disturbances, ruptures, and innovations in the rehabilitation activity. The results of the study show that the infrastructure of Aslak has different basic ideas. Aslak is constructed most explicitly on the infrastructure of medical rehabilitation. The second layer has been provided with some tools of identifying and preventing well-defined occupation-specific load factors. However, it has failed to perform a new structure, as Aslak has encountered, at the same time, rapid changes in working life. The study identified some promising markers representing new kinds of work-related rehabilitation ideas, but they proved to be incomplete and fragile. As a consequence of the multilayered infrastructure, the contents of the Aslak course were split into fragmented phases and disconnected themes, which were blocked in by the master idea of medical orientation. Its relationship to work remained weak and obscure. The categorizations of customers in Aslak were manifold and contradictory. According to the results, the possibilities for transforming work-related rehabilitation lie both in changing the orientation to the customer to be more relevant to changing working life and forging the infrastructural innovations related to this change. The results showed that a new work-relatedeness would be difficult but possible to construct. What is needed is the construction of an infrastructure that will support a coherent master idea of work-related rehabilitation over the entire trajectory of a process. A shared idea of a rehabilitation object must be constructed in close collaboration between different stakeholders, such as Kela (the Social Insurance Institution of Finland), occupational health services, work organizations, and rehabilitation institutes. Key words: Aslak rehabilitation, work-related rehabilitation, development of rehabilitation, customer of rehabilitation, developmental work research, analysis of infrastructure, membership category analysis

Expert Identity in Development of Core-Task-Oriented Working Practices for Mastering Demanding Situations

The point of departure in this dissertation was the practical safety problem of unanticipated, unfamiliar events and unexpected changes in the environment, the demanding situations which the operators should take care of in the complex socio-technical systems. The aim of this thesis was to increase the understanding of demanding situations and of the resources for coping with these situations by presenting a new construct, a conceptual model called Expert Identity (ExId) as a way to open up new solutions to the problem of demanding situations and by testing the model in empirical studies on operator work. The premises of the Core-Task Analysis (CTA) framework were adopted as a starting point: core-task oriented working practices promote the system efficiency (incl. safety, productivity and well-being targets) and that should be supported. The negative effects of stress were summarised and the possible countermeasures related to the operators' personal resources such as experience, expertise, sense of control, conceptions of work and self etc. were considered. ExId was proposed as a way to bring emotional-energetic depth into the work analysis and to supplement CTA-based practical methods to discover development challenges and to contribute to the development of complex socio-technical systems. The potential of ExId to promote understanding of operator work was demonstrated in the context of the six empirical studies on operator work. Each of these studies had its own practical objectives within the corresponding quite broad focuses of the studies. The concluding research questions were: 1) Are the assumptions made in ExId on the basis of the different theories and previous studies supported by the empirical findings? 2) Does the ExId construct promote understanding of the operator work in empirical studies? 3) What are the strengths and weaknesses of the ExId construct? The layers and the assumptions of the development of expert identity appeared to gain evidence. The new conceptual model worked as a part of an analysis of different kinds of data, as a part of different methods used for different purposes, in different work contexts. The results showed that the operators had problems in taking care of the core task resulting from the discrepancy between the demands and resources (either personal or external). The changes of work, the difficulties in reaching the real content of work in the organisation and the limits of the practical means of support had complicated the problem and limited the possibilities of the development actions within the case organisations. Personal resources seemed to be sensitive to the changes, adaptation is taking place, but not deeply or quickly enough. Furthermore, the results showed several characteristics of the studied contexts that complicated the operators' possibilities to grow into or with the demands and to develop practices, expertise and expert identity matching the core task. They were: discontinuation of the work demands, discrepancy between conceptions of work held in the other parts of organisation, visions and the reality faced by the operators, emphasis on the individual efforts and situational solutions. The potential of ExId to open up new paths to solving the problem of the demanding situations and its ability to enable studies on practices in the field was considered in the discussion. The results were interpreted as promising enough to encourage the conduction of further studies on ExId. This dissertation proposes especially contribution to supporting the workers in recognising the changing demands and their possibilities for growing with them when aiming to support human performance in complex socio-technical systems, both in designing the systems and solving the existing problems.

Work Stress and Early Atherosclerosis: Do Genetic Background and Pre-Employment Risk Factors Explain Conflicting Findings?

According to the models conceptualizing work stress, increased risk of health problems arise when high job demands co-occur with low job control (the demand-control model) or the efforts invested by the employee are disproportionately high compared to the rewards received (effort-reward imbalance model). This study examined the association between work stress and early atherosclerosis with particular attention to the role of pre-employment risk factors and genetic background in this association. The subjects were young healthy adults aged 24-39 who were participating in the 21-year follow-up of the ongoing prospective "Cardiovascular Risk in Young Finns" study in 2001-2002. Work stress was evaluated with questionnaires on demand-control model and on effort-reward model. Atherosclerosis was assessed with ultrasound of carotid artery intima-media thickness (IMT). In addition, risk for enhanced atherosclerotic process was assessed by measuring with heart rate variability and heart rate. Pre-employment risk factors, measured at age 12 to 18, included such as body mass index, blood lipids, family history of coronary heart disease, and parental socioeconomic position. Variants of the neuregulin-1 were determined using genomic DNA. The results showed that higher work stress was associated with higher IMT in men. This association was not attenuated by traditional risk factors of atherosclerosis and coronary heart disease or by pre-employment risk factors measured in adolescence. Neuregulin-1 gene moderated the association between work stress and IMT in men. A significant association between work stress and IMT was found only for the T/T genotype of the neuregulin-1 gene but not for other genotypes. Among women an association was found between higher work stress and lower heart rate variability, suggesting higher risk for developing atherosclerosis. These associations could not be explained by demographic characteristics or coronary risk factors. The present findings provide evidence for an association between work stress and atherosclerosis in relatively young population. This association seems to be modified by genetic influences but it does not appear to be confounded by pre-employment adolescent risk factors.

Studies of working memory in interrupted human-computer interaction

Distraction in the workplace is increasingly more common in the information age. Several tasks and sources of information compete for a worker's limited cognitive capacities in human-computer interaction (HCI). In some situations even very brief interruptions can have detrimental effects on memory. Nevertheless, in other situations where persons are continuously interrupted, virtually no interruption costs emerge. This dissertation attempts to reveal the mental conditions and causalities differentiating the two outcomes. The explanation, building on the theory of long-term working memory (LTWM; Ericsson and Kintsch, 1995), focuses on the active, skillful aspects of human cognition that enable the storage of task information beyond the temporary and unstable storage provided by short-term working memory (STWM). Its key postulate is called a retrieval structure an abstract, hierarchical knowledge representation built into long-term memory that can be utilized to encode, update, and retrieve products of cognitive processes carried out during skilled task performance. If certain criteria of practice and task processing are met, LTWM allows for the storage of large representations for long time periods, yet these representations can be accessed with the accuracy, reliability, and speed typical of STWM. The main thesis of the dissertation is that the ability to endure interruptions depends on the efficiency in which LTWM can be recruited for maintaing information. An observational study and a field experiment provide ecological evidence for this thesis. Mobile users were found to be able to carry out heavy interleaving and sequencing of tasks while interacting, and they exhibited several intricate time-sharing strategies to orchestrate interruptions in a way sensitive to both external and internal demands. Interruptions are inevitable, because they arise as natural consequences of the top-down and bottom-up control of multitasking. In this process the function of LTWM is to keep some representations ready for reactivation and others in a more passive state to prevent interference. The psychological reality of the main thesis received confirmatory evidence in a series of laboratory experiments. They indicate that after encoding into LTWM, task representations are safeguarded from interruptions, regardless of their intensity, complexity, or pacing. However, when LTWM cannot be deployed, the problems posed by interference in long-term memory and the limited capacity of the STWM surface. A major contribution of the dissertation is the analysis of when users must resort to poorer maintenance strategies, like temporal cues and STWM-based rehearsal. First, one experiment showed that task orientations can be associated with radically different patterns of retrieval cue encodings. Thus the nature of the processing of the interface determines which features will be available as retrieval cues and which must be maintained by other means. In another study it was demonstrated that if the speed of encoding into LTWM, a skill-dependent parameter, is slower than the processing speed allowed for by the task, interruption costs emerge. Contrary to the predictions of competing theories, these costs turned out to involve intrusions in addition to omissions. Finally, it was learned that in rapid visually oriented interaction, perceptual-procedural expectations guide task resumption, and neither STWM nor LTWM are utilized due to the fact that access is too slow. These findings imply a change in thinking about the design of interfaces. Several novel principles of design are presented, basing on the idea of supporting the deployment of LTWM in the main task.

Tohtoriksi tulemisen tarina

The study examines the dissertation process. The thesis is based on twenty-three autobiographical stories. They were collected from PhDs who had taken their doctoral degrees at the University of Helsinki. The purpose is to investigate the experiences of these PhD recipients and find out what they recall of the events, traditions, and meanings associated with their PhD studies. An anthology collected from PhDs in the historical sciences, which was published in 1998, was used as reference material. This study begins with a general presentation of the history and values of the university and the traditions of the academic community in Finland. Thereafter, the data and the methodological framework of the study are presented. Attention is paid to the discipline background, sex and age of these PhDs, which may have affected their storytelling. The former studies concerning the academic life together with the experiences of the writers revealed that the process of becoming a PhD graduate is generally considered as an academic rite of passage. The change from student status to becoming a fully accepted professional member of one’s field is real, transforming and at certain points, ritualized. The finding of an inner logic to the doctoral process, which included meaningful turning points, was central to the narrative analysis approach. During the process there were different kinds of struggles and highlights. The family background, university studies and time in employment had directed the doctoral studies of some PhD students enormously. But generally the most memorable and value laden were the phases of actually writing the dissertation, the public examination, and the celebration party in the evening called “karonkka”. The picture that emerged from these various life-stories demonstrated that there was no ivory tower where doctoral candidates live an isolated existence. Everyday cares in ordinary life and tasks in academic life are both demanding and rewarding at the same time. The main point is that the academic community in general and PhD supervisors in particular should concentrate not only on the thesis-writing process their students but also on the doctoral students´ wider life situation. Doctoral students need scientific, financial, and mental support. Somebody must be available to inspire and offer encouragement otherwise the process will be disturbed. The successful completion of the PhD ritual gives the PhD graduate self-confidence and respect but its’ influence on the doctors’ subsequent academic career is diverse. The dissertation process is a personal and unique experience. The aim of the PhD graduation is that this traditional ritual leads to a successful completion and ensures a positive reward for the PhD graduate and the academic community. Keywords: autobiography, narratives, academic traditions, PhD graduates.

Occupational burnout and health

Occupational burnout and heath Occupational burnout is assumed to be a negative consequence of chronic work stress. In this study, it was explored in the framework of occupational health psychology, which focusses on psychologically mediated processes between work and health. The objectives were to examine the overlap between burnout and ill health in relation to mental disorders, musculoskeletal disorders, and cardiovascular diseases, which are the three commonest disease groups causing work disability in Finland; to study whether burnout can be distinguished from ill health by its relation to work characteristics and work disability; and to determine the socio-demographic correlates of burnout at the population level. A nationally representative sample of the Finnish working population aged 30 to 64 years (n = 3151-3424) from the multidisciplinary epidemiological Health 2000 Study was used. Burnout was measured with the Maslach Burnout Inventory - General Survey. The diagnoses of common mental disorders were based on the standardized mental health interview (the Composite International Diagnostic Interview), and physical illnesses were determined in a comprehensive clinical health examination by a research physician. Medically certified sickness absences exceeding 9 work days during a 2-year period were extracted from a register of The Social Insurance Institution of Finland. Work stress was operationalized according to the job strain model. Gender, age, education, occupational status, and marital status were recorded as socio-demographic factors. Occupational burnout was related to an increased prevalence of depressive and anxiety disorders and alcohol dependence among the men and women. Burnout was also related to musculoskeletal disorders among the women and cardiovascular diseases among the men independently of socio-demographic factors, physical strenuousness of work, health behaviour, and depressive symptoms. The odds of having at least one long, medically-certified sickness absence were higher for employees with burnout than for their colleagues without burnout. For severe burnout, this association was independent of co-occurring common mental disorders and physical illnesses for both genders, as was also the case for mild burnout among the women. In a subgroup of the men with absences, severe burnout was related to a greater number of absence days than among the women with absences. High job strain was associated with a higher occurrence of burnout and depressive disorders than low job strain was. Of these, the association between job strain and burnout was stronger, and it persisted after control for socio-demographic factors, health behaviour, physical illnesses, and various indicators of mental health. In contrast, job strain was not related to depressive disorders after burnout was accounted for. Among the working population over 30 years of age, burnout was positively associated with age. There was also a tendency towards higher levels of burnout among the women with low educational attainment and occupational status and among the unmarried men. In conclusion, a considerable overlap was found between burnout, mental disorders, and physical illnesses. Still, burnout did not seem to be totally redundant with respect to ill health. Burnout may be more strongly related to stressful work characteristics than depressive disorders are. In addition, burnout seems to be an independent risk factor for work disability, and it could possibly be used as a marker of health-impairing work stress. However, burnout may represent a different kind of risk factor for men and women, and this possibility needs to be taken into account in the promotion of occupational health.

Childhood and adolescent antecedents of work stress and early atherosclerosis

Work stress is after musculoskeletal disorders the second most common work-related health problem in the European Union, affecting 28% of EU employees. Furthermore, a 50% excessive cardiovascular disease risk among employees with work stress is reported. High job demands combined with low job control according to the Job Demands-Job Control model, or high effort combined with low rewards according to Effort-Reward Imbalance model, are likely to produce work stress in the majority of employees. Atherosclerotic wall thickening is a validated marker of an increased risk of cardiovascular disease. This study examined the role of childhood and adolescent factors as antecedents of work stress and early atherosclerosis, and in the relationship between them. The Cardiovascular Risk in Young Finns Study, (the CRYF project) started in 1980 when the participants were at the age of three to 18 years. Follow-ups have been conducted every three years until 1992, after that in 1997 and 2001, and the latest is ongoing in 2008. The participants parents reported their socioeconomic position in 1980 and 1983, and their life satisfaction in 1983. Biological risk factors were measured in 1980 and 2001. Type A behaviour was reported in 1986, 1989 and 2001. In the 2001 follow-up when the participants were aged 24 to 39, work stress was assessed from responses to questionnaires on job demands-job control and effort-reward imbalance, and education. Ultrasound measurement of the carotid intima-media thickness (CIMT) was used to assess atherosclerosis. There were 755, 746, 1014 and 494 participants in studies I-IV, respectively. The results showed that low parental socioeconomic position and parental life dissatisfaction during childhood and adolescence predicted higher levels of job strain 18 years later, and that education mediated the relationship between parental socioeconomic position and job strain. Childhood and adolescent family factors were not related to the effort-reward imbalance. Parental life satisfaction was associated with high rewards at work among the men, and high parental socioeconomic position was associated with high reward among the women. Among the men, the eagerness-energy component of Type A behaviour across different developmental periods predicted increased CIMT. Among the women, hard-driving component of Type A behaviour predicted decreased CIMT. Low leadership characteristic in adolescence and early adulthood was associated with both high job strain and increased CIMT, and attenuated the relationship between job strain and CIMT to non-significance in men. The current findings add to the literature on the relationship between job strain and health literature in adopting a developmental perspective. The results imply that work stress does not completely originate from work. There are childhood and adolescent environmental and dispositional effects on work stress and CIMT several years later, and these partly seem to operate through educational attainment.

Laatutyöhön sitoutumisen edellytykset ammattikorkeakoulussa

The goal of this research was to establish the necessary conditions under which individuals are prepared to commit themselves to quality assurance work in the organisation of a Polytechnic. The conditions were studied using four main concepts: awareness of quality, commitment to the organisation, leadership and work welfare. First, individuals were asked to describe these four concepts. Then, relationships between the concepts were analysed in order to establish the conditions for the commitment of an individual towards quality assurance work (QA). The study group comprised the entire personnel of Helsinki Polytechnic, of which 341 (44.5%) individuals participated. Mixed methods were used as the methodological base. A questionnaire and interviews were used as the research methods. The data from the interviews were used for the validation of the results, as well as for completing the analysis. The results of these interviews and analyses were integrated using the concurrent nested design method. In addition, the questionnaire was used to separately analyse the impressions and meanings of the awareness of quality and leadership, because, according to the pre-understanding, impressions of phenomena expressed in terms of reality have an influence on the commitment to QA. In addition to statistical figures, principal component analysis was used as a description method. For comparisons between groups, one way variance analysis and effect size analysis were used. For explaining the analysis methods, forward regression analysis and structural modelling were applied. As a result of the research it was found that 51% of the conditions necessary for a commitment to QA were explained by an individual’s experience/belief that QA was a method of development, that QA was possible to participate in and that the meaning of quality included both product and process qualities. If analysed separately, other main concepts (commitment to the organisation, leadership and work welfare) played only a small part in explaining an individual’s commitment. In the context of this research, a structural path model of the main concepts was built. In the model, the concepts were interconnected by paths created as a result of a literature search covering the main concepts, as well as a result of an analysis of the empirical material of this thesis work. The path model explained 46% of the necessary conditions under which individuals are prepared to commit themselves to QA. The most important path for achieving a commitment stemmed from product and system quality emanating from the new goals of the Polytechnic, moved through the individual’s experience that QA is a method of the total development of quality and ended in a commitment to QA. The second most important path stemmed from the individual’s experience of belonging to a supportive work community, moved through the supportive value of the job and through affective commitment to the organisation and ended in a commitment to QA. The third path stemmed from an individual’s experiences in participating in QA, moved through collective system quality and through these to the supportive value of the job to affective commitment to the organisation and ended in a commitment to QA. The final path in the path model stemmed from leadership by empowerment, moved through collective system quality, the supportive value of the job and an affective commitment to the organisation, and again, ended in a commitment to QA. As a result of the research, it was found that the individual’s functional department was an important factor in explaining the differences between groups. Therefore, it was found that understanding the processing of part cultures in the organisation is important when developing QA. Likewise, learning-teaching paradigms proved to be a differentiating factor. Individuals thinking according to the humanistic-constructivistic paradigm showed more commitment to QA than technological-rational thinkers. Also, it was proved that the QA training program did not increase commitment, as the path model demonstrated that those who participated in training showed 34% commitment, whereas those who did not showed 55% commitment. As a summary of the results it can be said that the necessary conditions under which individuals are prepared to commit themselves to QA cannot be treated in a reductionistic way. Instead, the conditions must be treated as one totality, with all the main concepts interacting simultaneously. Also, the theoretical framework of quality must include its dynamic aspect, which means the development of the work of the individual and learning through auditing. In addition, this dynamism includes the reflection of the paradigm of the functions of the individual as well as that of all parts of the organisation. It is important to understand and manage the various ways of thinking and the cultural differences produced by the fragmentation of the organisation. Finally, it seems possible that the path model can be generalised for use in any organisation development project where the personnel should be committed.