SFL och översättningsforskning

Abstract (SFL and translation studies): In this paper, the study of translation is seen as a study of texts and discourses. It is argued that systemic-functional linguistics gives both a theoretical framework to discuss variation in text and variation in situational and cultural context, as well as an analytical toolkit to use to compare texts with each other. The same systemic-functional framework can hence be used to analyse both directly written texts and translations.

Ironi som forskningsobjekt. Är det möjligt att forska i det som finns mellan raderna?

Abstract (Irony as object of research: Is it possible to explore what is between the lines?): The main concern of this article is the interpretation of irony: how is it brought about and how can it be investigated? The method applied is based on authentic texts and their elicited interpretations − a method referred to in this article response analysis. Interpretation of irony in the approach taken is seen as being crucially dependent on the notion of coherence. A text is perceived as being coherent if it (a) makes sense and if it(b) hangs together. Incoherent texts can result in an ironic interpretation; however, the incoherence must also be perceived as being intentional, and intentionality in turn is a sign of the edge of the ironist. Ironic interpretation is defined as a combination of five factors: (1) an ironic edge that (2) reflects the intention of the ironist, and (3) has a target and (4) a victim too. Essential to irony is its fifth factor, the fact that one or more of these four factors must be inferred from co(n)text. This definition of irony is crucial in distinguishing irony from non-irony, and it also helps to discern the differences as well as the similarities between irony and related phenomena.

Käännösten historia, kirjallisuushistoria, kulttuurihistoria

Abstract (The history of translations, the history of literature, the history of culture): The article first introduces the extensive exhibition catalogue published in Marbach in 1982, which illustrates the wideranging interest for translations during the epoch of Goethe, and secondly it gives an overview of research on the history of translations conducted in Finland. Furthermore, the relevance of the history of translations both for the history of literature and for the history of culture is discussed. The history of literature is interpreted in terms of four various forms: the history of culture and the history of ideas, or as a part of them; the history of the literary field, or as the history of the change of this field (the sociology of literature); the history of different styles; and as the history of individual authors. In all these fields, translations represent interesting research material: they function as clear indicators of various phenomena in the history of literature. In the history of translation, translators are also highlighted as profound but often forgotten individuals with cultural impact. At the end of the article, a brief case study is presented with focus on a new interest in Spanish literature in 19th century Finland, with a background in the German Romanticism and its interest for Spain.

Mig eller mej, själ eller sjel? Problem och lösningar vid transkription av svenska sångtexter

Abstract (Mig or mej, själ or sjel? Problems and solutions in the transcription of Swedish song texts): In this article I am pointing out and discussing problems and solutions concerning phonetic transcription of Swedish song texts. My material consists of 66 Swedish songs phonetically transcribed. The transcriptions were published by The Academy of Finnish Art Song in 2009. The first issue was which level of accuracy should be chosen. The transcriptions were created to be clear at a glance and suitable for the needs of interpretation of non Swedish speaking singers. The principle was to use as few signs and symbols as possible without sacrificing accuracy. Certain songs were provided with additional information whenever there was a chance of misinterpretation. The second issue was which geographic variety of the language should be visible in the transcription, Standard Swedish or Finland-Swedish? The songs in the volume are a selection of well-known works that are also of international interest. Most were composed by Jean Sibelius (1865–1957), a substantial number of whose songs were based on poems written by Finland’s national poet, Johan Ludvig Runeberg (1804–1877). Thus I chose to use the variety of Swedish language spoken in Finland, in order to reflect the cultural origin of the songs. This variety differs slightly from the variety spoken in Sweden both on prosodic and phonetic level. In singing, the note-text gives the interpretor enough information about prosody. The differences concern mostly the phonemes. A fully consequent transcript was, however, difficult to make, due to vocal requirement. So, for example, in an unstressed final syllable the vowel was often indicated as a central vowel, which in singing is given a more direct emphasis than in a literal pronunciation, even if this central vowel does not occur in spoken Finland-Swedish.

Att tolka namn i tiden. Om det socioonomastiska greppet

Abstract (The socio-onomastic approach and translation): The article adopts an onomastic perspective on the translation, and highlights the challenges posed by the given names. The newer socio-onomastic research has drawn attention to the emotive, appealing, ideological and integrative functions of the names, showing strong links with both the period and with society. In the article this is exemplified with ship names from the nineteenth century, which partly reflect classicism (Argo, Hercules, Juno, Neptunus) and national romanticism (Aallotar, Aino, Sampo, Wellamo). A special challenge is posed by the transparent names that evoke the actual words used, such as Penningdraken ('Money Dragon'), a ship that brought big money, and Människoätaren ('The man killer'), a ship where many sailors lost their lives. Names raise time-bound and culture-bound associations and the translator should be able to interpret the names as an embodiment of the society and the culture from which they originate.

Undervisning i forskningsetik

Abstract (Teaching in research ethics): The aim of this paper is to discuss teaching in research ethics. According to the guidelines issued by the National Advisory Board on Research Ethics in Finland (2002) the units providing researcher training have a duty to include good scientific practice and research ethics in this training. Various kinds of materials are needed in teaching in research ethics. One of them is fiction, which has appeared to be helpful in discussions of ethic problems. A number of examples taken from Finnish and Swedish fiction are discussed by referring to the above mentioned guidelines. The presentation is based on a chiasm, i.e. it goes from good scientific practice to fiction and further from fiction to teaching in research ethics.

Valkoinen läiskä kartalla : Perusvärinnimet ja niiden merkityskentät unkarin- ja suomenkielisissä idiomeissa

Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.

Sijasynkretismi morfologian koetinkivenä

Syncretism and the overlapping of morphologi- cally distinct units or entire categories have different influences on morphosyntactically cumulative and less cumulative forms. The Finnic languages, in comparison to the more eastern Finno-Ugric languages, mainly display morphologically less complex forms. Morphologically there is a clear distinction in the way syncretism is manifested in the Finnic languages that, consequently, is one of the most distinct features in the inflectional system despite the close ge- nealogical affinity. This can concretely be seen in the differences in the case inflection of the southern, such as Livonian, Estonian and Votic, and northern Finnic languages, most notably Finnish, Karelian and Veps. The comparison of syncretism in these languages shows both cross-linguistic regularity and language-specific rules that determine syncretic forms. Diachronic change and the erosion of suffixal ele- ments are closely involved in the rise of syncretism. The paper exam- ines the symmetries and asymmetries in the occurrence of syncretic forms in Finnic case paradigms.

Vaggvisor i Kvevlax : Språkliga strukturer och konstruktioner

Lullabies in Kvevlax. Linguistic structures and constructions. The study is a linguistic analysis of constructions that shape the texts used in lullabies in Kvevlax in Ostrobothnia in Finland. The empirical goal is to identify linguistic constructions in traditional lullabies that make use of the dialect of the region. The theoretical goal was to test the usability of Construction Grammar (CxG) in analyses of this type of material, and to further develop the formal description of Construction Grammar in such a way as to make it possible to analyze all kinds of linguistically complex texts. The material that I collected in the 1960s comprises approximately 600 lullabies and concomitant interviews with the singers on the use of lullabies. In 1991 I collected additional material in Kvevlax. The number of informants is close to 250. Supplementary material covering the Swedish-language regions in Finland was compiled from the archives of the Society of Swedish Literature in Finland. The first part of the study is mainly based on traditional grammar and gives general information about the language and the structures used in the lullabies. In the detailed study of the Kvevlax lullabies in the latter part of the study I use a version of Construction Grammar intended for the linguistic analysis of usage-based texts. The analysis focuses on the most salient constructions in the lullabies. The study shows that Construction Grammar as a method has more general applicability than traditional linguistic methods. The study identifies important constructions, including elements typical of this genre, that structure the text in different variants of the same lullabies. In addition, CxG made it possible to study pragmatic aspects of the interactional, cultural and contextual language that is used in communication with small children. The constructions found in lullabies are also used in language in general. In addition to being able to give detailed linguistic descriptions of the texts, Construction Grammar can also explain the multidimensionality of language and the variations in the texts. The use of CxG made it possible to show that variations are not random but follow prototypical linguistic patterns, constructions. Constructions are thus found to be linguistic resources with built-in variation potentials.

Teini-ikäisten tyttöjen ruokaturva Zambézian kaupungeissa ja maaseudulla

Johdanto Riittämätön ravinnonsaanti haittaa lasten fyysistä ja psyykkistä kasvua. Se myös heikentää Saharan eteläpuoleisen Afrikan tuottavuutta ja taloudellista kehitystä. Erityisen heikossa asemassa ovat lapset ja hedelmällisessä iässä olevat naiset johtuen nopean kasvun, raskauden ja imetyksen aiheuttamista vaatimuksista. Yleensä ruokaturvattomuus johtuu fyysisestä tai taloudellisesta ruoan hankintamahdollisuuden puuttumisesta ja on näin ollen läheisesti yhteydessä köyhyyteen sekä kestävien elinkeinojen ja turvaverkostojen puuttumiseen. Kaupungistumisen myötä monien afrikkalaisten elinkeinot, ruokatottumukset ja elämäntyyli ovat muuttuneet. Koska elämä kaupungeissa poikkeaa monin tavoin elämästä maaseudulla, myös ruokaturva ja sen taustalla olevat tekijät voivat olla erilaiset kaupungissa ja maaseudulla. Tällöin myös ruokaturvaohjelmat tulee suunnitella asuinpaikan mukaan ja kohdistaa voimavarat tarpeen mukaan. Harvat tutkimukset kuitenkaan tarkastelevat ruokaturvaa yhtä aikaa kaupungissa ja maaseudulla, mistä johtuen ruokaturvan erilaisuudesta näissä eri asuinympäristöissä on vähän tietoa. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää teini-ikäisten tyttöjen ruokaturvan taso Zambézian maakunnan maaseudulla ja kaupungeissa sekä tarkastella onko ruokaturva erilainen maaseudulla ja kaupungeissa. Lisäksi selvitetään mitkä tekijät ovat yhteydessä hyvään ruokaturvaan ja ovatko siihen yhteydessä olevat tekijät erilaisia näissä asuinympäristöissä. Aineisto ja menetelmät Tämä pro gradu -tutkielma on osa suomalais-mosambikilaista yhteistyöprojektia: Teini-ikäisten tyttöjen ravitsemus ja ruokavalio Zambéziassa (Estudo do Estado Nutricional e da Dieta em Raparigas Adolescentes na Zambézia). Tutkimus selvittää 15–18-vuotiaiden teinityttöjen ravitsemustilaa, ruokavaliota ja ruokaturvaa maaseudulla ja kaupunkiympäristössä Zambézian maakunnassa, ennen sadonkorjuuta ja sadonkorjuun jälkeen. Tämä osatutkimus perustuu ennen sadonkorjuuta tammi-helmikuussa 2010 kerättyyn aineistoon (n=277). Ruokaturvaa mitattiin Household Food Insecurity Access Scale (HFIAS) -kyselylomakkeella. Taustatietohaastattelusta poimittiin ruokaturvan kannalta mielenkiintoiset tekijät ja tarkasteltiin niiden yhteyttä ruokaturvaan. Tulokset Ruokaturvan havaittiin olevan huomattavasti parempi maaseudulla kuin kaupungissa. Maaseudulla kotieläimiä omistavat perheet kuuluivat harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan, kuin perheet jotka eivät omistaneet eläimiä. Kaupungissa ylimmässä varallisuustertiilissä olevat perheet kuuluivat keskimmäisessä varallisuustertiilissä olevia harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan. Maaseudun ja kaupungin välillä havaittavaa eroa ruokaturvassa selitti varallisuus. Johtopäätökset Maaseutua ja kaupunkeja tulisi ruokaturvatutkimuksissa käsitellä erillisinä tutkimuskohteina. Erilaiset ruokatottumukset saattavat vaikuttaa koettuun ruokaturvaan kaupungeissa ja maaseudulla. Ruokaturvan taustatekijät ovat myös erilaiset, jolloin ruokaturvattomuuden poistaminen vaatii eri toimintatapoja asuinpaikasta riippuen. Varallisuudella saattaa olla suurempi merkitys ruokaturvan kannalta kaupungeissa kuin maaseudulla. Varallisuuden ja ruokaturvan välisen yhteyden selvittäminen kaupungissa ja maaseudulla vaatii kuitenkin luotettavan varallisuusmittarin. Vuodenaika tulisi ottaa huomioon aiempaa paremmin kun tutkitaan kroonista ruokaturvattomuutta. Ruokaturvatutkimuksissa tulisi kerätä tietoa myös ruokavalion monipuolisuudesta ja tehdä antropometrisiä mittauksia, jotta ruokaturvasta saataisiin kokonaisvaltainen kuva.

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Monikasvoinen TAVA-partisiippi : Tutkimus suomen TAVA-partisiipin käyttökonteksteista ja verbiliittojen kieliopillistumisesta

The multifaceted passive present participle in Finnish This study investigates the uses of the passive present participle in Finnish. The participle occurs in a variety of syntactic environments and exhibits a rich polysemy. Former descriptions have treated it as a mainly modal element, but it has several non-modal uses as well. The present study provides an overview of its uses and meanings, with the main focus on the factors which trigger the modal reading. In addition, the study contains two case studies on modal periphrastic constructions consisting of the verb 'to be' and the present passive participle, the Obligation construction, e.g., on men-tä-vä [is go-pass-ptc], and the Possiblity construction, e.g., on pelaste-tta-v-i-ssa [is save-pass-ptc-pl-ine]. The study is based on empirical data of 9000 sentences obtained from i) large collections of transcribed material from Finnish dialects, ii) a corpus of modern Finnish newspaper texts, iii) corpora of Old Finnish texts. Both in colloquial and standard Finnish the reading of the participle is highly dependent of the context and determined by such factors as the overall syntactic environment and other co-occurring elements. One of the main findings here is that the Finnish passive present participle is not modal per se. The contextual modal reading arises whenever the state of affairs is conceptualized from the viewpoint of the implied subject of the participle, and the meaning of possibility or obligation depends mostly on whether the situation is pleasant or undesirable. In sections examining the grammaticalization of the Possibility and Obligation constructions, the perspective is diachronic. Both constructions have derived from copula constructions with the passive present participle as a predicate (adjective or adverb). These sections show how a linguistic change can be investigated on the basis of the patterns of usage in the empirical data. The Possibility construction is currently going through a restructuration to a passive verbal complex. The source of this construction is reflected in its present-day use by the fact that it heavily biased towards a small set of verbs. The Obligation construction has grammaticalized to a construction comparable to a compound tense. Patterns of use of the construction show that grammaticalization originates in specific syntactic constructions with an implication of practical necessity. Furthermore, it is shown that the Obligation construction has grammaticalized in different directions in standard and colloquial Finnish. Differing from the study on most typical phenomena investigated in the literature on grammaticalization of modality, the present study opens new perspectives and methods for discussion on these questions.

Kielimuurin murtajat : Käännökset arkikeskustelun jäsentäjinä Penedon suomalaisessa siirtokunnassa

Tutkimus käsittelee käännöksiä, joita keskustelijat tuottavat monenkeskisen, kaksikielisen arkikeskustelun aikana toisilleen. Toiset osallistujista ovat kaksikielisiä ja toiset yksikielisiä, ja käännöksiä tuotetaan erityisesti silloin, kun osa puheesta on kielimuurin vuoksi jäänyt yksikielisiltä ymmärtämättä. Käännökset ovat osa kielenvälitystä eli toimintaa, jossa puhuja edesauttaa keskustelukieltä vaihtamalla erikielisten läsnäolijoiden osallistumista keskusteluun tai toimii ei-ammattimaisena tulkkina osapuolten välillä. Keskusteluaineisto on suomen- ja portugalinkielistä. Se on nauhoitettu entisessä suomalaisessa siirtokunnassa Brasilian Penedossa, jossa asuu edelleen noin 20 alkuperäisten siirtolaisten jälkeläistä tai myöhemmin muuttanutta suomenpuhujaa. Tutkimuksessa esitellään lyhyesti Penedoa, sen historiaa ja joitakin penedolaisten puhuman suomen erityispiirteitä, jotka johtuvat kontaktista portugalin kielen kanssa. Työn metodisena ja teoreettisena pohjana ovat pääasiassa keskustelunanalyysi ja vuorovaikutuslingvistiikka, joiden näkökulmasta tarkastellaan käännösten syntaktista muotoutumista meneillään olevan vuorovaikutuksellisen toiminnan tarpeisiin. Puhujat tuottavat käännösten alussa erityisiä syntaktisia rakenteita (lohkorakenne, lohkeama ja topikalisaatio), jotka niin sanotusti lohkaisevat jonkin lausuman elementin sen alkuun. Työn tavoitteena on selvittää, miksi näitä rakenteita esiintyy juuri käännösvuoroissa. Tähän pyritään tarkastelemalla rakenteiden vuorovaikutuksellisia ja syntaktisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat niiden hyödyntämisen kielenvälityksessä. Tyypillisimmin käännösvuoron alkuun lohjennut elementti on edeltävästä puheesta kierrätettävä leksikaalinen substantiivilauseke, joka toimii kiintopisteenä keskustelun eri kielillä tuotettujen osien välillä. Kyseisiä rakenteita on kielitieteellisissä kuvauksissa pidetty usein varsin kiteytyneinä, mutta ne esiintyvät aineistossa hyvin vaihtelevissa muodoissa. Vuorovaikutuslingvistisessä tutkimuksessa onkin käytetty erilaisia lohkeavia rakenteita esimerkkeinä puhehetkessä jäsentyvästä ja sen tarpeisiin muotoutuvasta kieliopista. Työ tuo aihepiiriin lisätietoa, sillä se esittelee lohkeavat rakenteet vuorovaikutuksellisena resurssina uudessa yhteydessä, arkikeskustelun käännöksissä. Rakenteiden esiintyminen kieltä vaihtavissa vuoroissa nostaa huomion kohteeksi sen, miten rakenteissa käytetyt viittausmuodot suhteutuvat edeltävään, erikieliseen keskusteluun. Leksikaalisia substantiivilausekkeita tuottamalla uudet vastaanottajat saatetaan selville puheenaiheesta, ja samalla rakenne, jossa lausekkeet esiintyvät, luo odotuksen vuoron jatkumisesta. Näin syntyy käännös, joka liittyy koherentiksi jatkoksi erikieliselle keskustelulle ja samalla johtaa keskustelua eteenpäin siten, että siihen voi liittyä uusia osallistujia. Meneillään oleva toiminta näkyy kieltä vaihtavien vuorojen muotoilussa: Käännöstä tuottaessaan puhujat orientoituvat ylittämään keskusteluun syntynyttä kielimuuria muun muassa juuri tuottamalla viittaukset leksikaalisina. Kielen vaihtamista hyödyntävä aiemman puheen toisto voi kuitenkin olla myös esimerkiksi koodinvaihtoa, jolla puhuja hakee vastaanottajan palautetta. Silloin kielimuuria ei tarvitse ylittää, ja viittauksia voidaan ongelmitta tuottaa ei-leksikaalisina. Työssä pohditaankin myös varsinaisen kääntämisen suhdetta muuhun eri kielellä tuotetun toiston hyödyntämiseen keskustelussa.