109 resultados para suhtautuminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuutta Suomen näkökulmasta, kansallisen päätöksenteon ja poliittisten linjausten pohjalta. Tutkimuksen tiedonintressi rakentuu käsitykselle, että poliittisista selonteoista ja hallitusohjelmista voidaan vetää johtopäätöksiä Suomen sitoutumisesta Lissabonin sopimuksen tavoitteisiin ja vaatimuksiin sekä tulevaisuuden visiosta Euroopan Unionin yhteisen puolustuksen käsitteeseen. Tutkimusongelmana ja päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten halu sitoutua YTPP:aan näkyy Suomen poliittisissa linjauksissa (Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ja selonteot EU-politiikasta) ja hallitusohjelmissa tarkasteltavana ajanjaksona? Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä ja siitä johdettua abduktiivista päättelyä. Valittujen lähteiden sisällöstä pyrittiin etsimään Suomen näkökulmaa ja visiota Euroopan Unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, niiden mahdollisia muutoksia sekä osaltaan sisällön erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Ajallisesti tutkimus rajoittuu Lissabonin sopimuksen voimaantulosta 2009 vuoden 2013 loppuun, joulukuun Euroopan Neuvoston kokoukseen. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin kolmen pääteeman kautta, jotka ovat Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite ja yhteisvastuulauseke sekä Euroopan Turvallisuusvirasto (EDA). Tarkastelu rajoittuu myös nimenomaan kansalliseen päätöksentekoon ja poliittisiin linjauksiin sekä hallitusohjelmiin, joista myös ulkovaltojen edustajat saavat näkemyksensä Suomen suhtautumisesta Euroopan Unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Kvantitatiivisilla menetelmillä olisi kyetty tutkimaan tutkittavan aihepiirin määrää ja sijoittumista tutkinnan kohteena olevissa teksteissä, josta olisi myös voitu tehdä johtopäätöksiä aihepiirin merkityksen muutoksista käsiteltävällä ajanjaksolla. Aiheen laaja-alaisuuden takia oli kuitenkin mielekkäämpää tarkastella sisältöä laadullisesti ja sitä kautta kyetä löytämään eroja tekstien sanavalinnoista ja painopisteen muutoksia aihepiirin sisällä. Tutkimuksen havaintoina suhtautuminen avunantovelvoitteen käsitteeseen on muuttunut radikaalimmin käsiteltävän ajanjakson aikana. Avunantovelvoite on Lissabonin sopimuksen kaikkein voimakkain tavoite, jonka perusteella Euroopan unionin yhteisen puolustuksen käsite on lähtenyt kehittymään. Erheellisesti jopa turvatakuut -termiä on Suomessa käytetty tarkastelujakson alkuaikana. Kehityskulku on vienyt käsitykseen avunantovelvoitteesta, jossa velvoite edellyttää jäsenmailta myös valmiutta antaa tarvittaessa apua, jos jokin jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. On tiedostet-tu, että kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista ja se, että jäsenmaiden kesken EU:ssa ei ole käynnistetty keskustelua siitä, miten avunantovelvoitetta pantaisiin toimeen ja ettei unionilla ole omaa puolustussuunnittelua eikä yhteisen puolustuksen järjestelyjä. Yhteisvastuulauseke voidaan nähdä poliittisesti helpommaksi käsitellä, kuin avunantovel-voite. Tästä syystä se onkin pysynyt stabiileimpana kokonaisuutena teksteissä. Sen toteut-tamisen edellyttämät lakimuutostarpeet on tiedostettu ja yhteisvastuulausekkeen toteuttamisedellytysten luomiseksi tehdään töitä. Kriisinhallinta, ja etenkin siviilikriisinhallinta on noussut YTPP:ssa päärooliin lähteitä tarkasteltaessa. EDA on alun vaikean roolin jälkeen, mikä johtui pääasiassa jäsenmaiden eri intresseistä puolustusmateriaalien suhteen, nostanut merkitystään YTPP:ssa. Suurimpana syynä tähän on ollut kansainvälinen talouskriisi sekä jäsenmaiden pienenevät puolustusmäärärahat, jotka pakottavat tekemään EU-kontekstissa tiiviimpää yhteistyötä. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on se, että NATO:n rooli Euroopan puolus-tuksen takaajana on tunnustettu, eikä EU:n yhteiselle puolustukselle nähdä kehitystä. EU:n YTPP:n roolin nähdään painottuvan kriisinhallinnan ja puolustusteollisen yhteistyön saralle, mutta yhteisvastuulausekkeen toimintoja halutaan mahdollistaa ja kehittää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Liike-elämä on jatkuvassa käymistilassa ja monet työnantajat ovat vastanneet toimintaympäristön muutokseen sekä vaatimuksien kasvuun tekemällä työsuhteista joustavampia. Vuokratyösuhteessa tehdyn työn osuus sekä vuokratyövoiman käyttö onkin kasvanut. Vuokratyövoiman käytön yleisty-minen on alkanut 2000-luvulla koskettaa suorittavan työvoiman sekä toimihenkilöiden ohella myös organisaatioiden keskeisimpiä työntekijöitä – johtajia. Johtotasolla ratkaisu väliaikaisen työvoiman tarpeeseen ovat olleet muun muassa vuokrajohtajat, sillä vuokrajohtamisen avulla pystytään vastaa-maan nykypäivän vaatimuksiin ajasta, kustannuksista sekä laadusta. Nämä kriteerit pystytään täyttä-mään lyhyellä varoitusajalla, suhteellisen pienin kuluin ja ammattitaidolla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä vuokrajohtajatoimeksiannosta ja sitä kautta laajemmin vuokrajohtamisen ilmiöstä tutkimalla vuokrajohtamiseen liittyvien tahojen näkemyksiä ja kokemuksia vuokrajohtajan toimeksiannosta. Tutkimusongelmaksi muodostui, millaisia kokemuksia vuokrajohtajilla, vuokrajohtajia välittävillä yrityksillä ja vuokrajohtajaa käyttäneillä asiakasorganisaatioilla on vuokrajohtajatoimeksiannoista. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka empiirinen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla 12 henkilöä vuoden 2013 lopussa. Tutkimusaineiston analysointimenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä ja analyysin tukena käytetään abduktiivista, eli teoriaohjaavaa päättelyä. Haastattelujen avulla tutkittiin vuokrajohtajatoimeksiannosta sen lähtökohtia, toimeksiannon toteutusta sekä onnistumistekijöitä. Kaikilla tutkimuksen kolmella taholla oli pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia vuokrajohtajatoimeksiannoista. Haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että lähtökohtiensa puolesta vuokrajohtaminen sopisi hyvin erilaisiin organisaatioihin, sitä voitaisiin hyödyntää monipuolisissa tilanteissa ja toteutus onnistuisi suurella todennäköisyydellä, mikäli onnistumistekijät otettaisiin huomioon toteutuksessa. Lisäksi tuloksissa tuli ilmi muun muassa toiminnan tavoitteita, toimeksiannon elinkaari, vuokrajohtajan etiikka ja johtamistyyli sekä henkilöstön suhtautuminen vuokrajohtajaan. Vuokrajohtaminen on Suomessa melko tuntematon vaihtoehto tilanteisiin, joissa vaaditaan vankkaa johtamisosaamista ja -kokemusta. Vuokrajohtamisen käytöstä ei toistaiseksi ole mittavia kokemuksia, mutta olemassa olevat kokemukset kuitenkin luovat positiivisen ja kannustavan mahdollisuuden vuokrajohtamisesta. Tämän tutkimuksen havainnot tukevat aiempaa kirjallisuutta sekä teoriatietoa ja tämän tutkimuksen avulla on osaltaan vahvistettu kuvaa vuokrajohtajatoimeksiannosta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani aiheena on korkeakouluopiskelijoiden lukukauden aikaisen työssäkäynnin yhteys hyvinvointiin. Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessäni jaottelen työajan, vapaa-ajan ja opiskeluajan erikseen tarkastelun kohteeksi, jotta saan selville eri ajankäyttötapojen yhteyden psyykkiseen oireiluun. Tämän asetelman avulla voin paremmin nostaa esille työajan merkitystä yhtenä selittävänä tekijänä vapaa-ajan ja opiskeluajan rinnalla. Koska hyvinvointiin vaikuttavat muutkin tekijät kuin ajankäyttötavat, toisessa tutkimuskysymyksessäni otan huomioon demografiset ja koulutustekijät, tulot ja työllistymisasenteen sekä näiden yhteyden psyykkiseen oireiluun työssäkäynnin rinnalla. Tutkielmani antaa uudenlaisen näkökulman opiskelijoiden työssäkäyntiä koskevaan keskusteluun ja hahmottaa, minkälainen merkitys työllä, vapaa-ajalla ja opiskeluajalla on opiskelijoiden hyvinvointiin. Kohdejoukkona ovat Suomen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijat, joista kyselyyn vastasi 3011 henkilöä. Aineistonani on valmis Eurostudent 2010, joka on osa yhteiseurooppalaista Eurostudent IV -tutkimushanketta. Tutkimusmetodeina käytän logistista regressiota ja tulokset esitetään marginaaliefekteinä. Keskeisimmät tulokset ovat, että työssäkäyvillä opiskelijoilla on pienempi todennäköisyys psyykkiseen oireiluun kuin työtä tekemättömillä opiskelijoilla. Vapaa-ajalla on hyvin heikko, mutta kuitenkin merkitsevä, positiivinen yhteys psyykkiseen oireiluun. Opiskeluajalla ei ole yhteyttä psyykkiseen oireiluun. Toisen tutkimuskysymyksen muuttujista nousee selkeästi esille perheellisyyden ja positiivisen työllistymisasenteen yhteys psyykkiseen hyvinvointiin. Tulosten selityksenä on, että työssäkäynnillä on muitakin myönteisiä vaikutuksia opiskelijan hyvinvointiin kuin pelkästään toimeentulon paraneminen. Työssäkäyvät opiskelijat mahdollisesti kehittävät elämänhallintakeinoja, joita kuvastavat myös perheellisyys ja positiivinen työllistymisasenne. Perheellisyys turvaa sosiaaliset suhteet, jotka tukevat hyvinvointia, ja myönteinen suhtautuminen tulevaisuuteen toimii suojaavana tekijänä epävarmuutta vastaan. Toisaalta kyseessä voi olla, että työssäkäyvät opiskelijat ovat alkujaan terveempiä, mikä osittain selittäisi vapaa-ajan yhteyden psyykkiseen oireiluun. Psyykkisesti oireilevat mahdollisesti tarvitsevat enemmän vapaa-aikaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa analysoin kertomusten merkityksen muodostumista ja sitä, miten kertoja ilmaisee suhtautumistaan kertomaansa. Tarkastelen tätä modaalisuuden ilmaisemista kertomusskeeman ja kertomuksen syntaktisten rakenteiden näkökulmasta. Tutkimuksessani modaalisuus on kiinnostavaa, koska aineistonani on erään uskomuskertomuksen toisinnot, eli kertomus käsittelee yliluonnollisia kokemuksia. Käyttämäni aineisto on alun perin tallennettu folkloristiikan tutkimusprojektissa. Valitsemalla tämän aineiston haluan tuoda kulttuurintutkimuksen arkistomateriaalin kielitieteellisen tutkimuksen piiriin. Modaalisuutta tarkastelemalla pyrin hahmottelemaan, miten kertoja välittää tulkintojaan ja kertomuksen merkitys muodostuu. Tekstilingvistiikan alaan kuuluvan tutkimukseni teoreettinen tausta on laaja ja moninäkökulmainen – sovellan tutkimuksessani keskustelunanalyysia, narratologiaa ja diskurssianalyysia – mikä mahdollistaa tutkimuskohteen monipuolisen ja syvällisen tarkastelun. Tutkimuksessa on läsnä myös semantiikka ja pragmatiikka. Analysoimani kertomusten perusteella kertojan näkökulma ja suhtautuminen kertomaansa pysyy, mutta kerronnassa korostuvat seikat vaihtelevat kerronnan tavoitteiden mukaan. Tutkimuksessani olen analysoinut kertomuksen jäsentymistä skemaattisiksi jaksoiksi ja näitä jaksoja erottelevia kerronnan keinoja. Olen kiinnittänyt huomiota myös kerronnan virrasta poikkeaviin kohtiin, joissa juonen eteneminen keskeytyy tai hidastuu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus tarkastelee 1970-luvulla äänekkäimmillään ollutta radikalistista äärivasemmistolaista liikettä, jota kutsutaan taistolaisuudeksi. Tšekkoslovakian miehitykseen ja Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan suhtautuminen jakoi 1960-luvun lopussa Suomen kommunistisen puolueen jakoon enemmistöläisiin ja johtohahmoltaan Taisto Sinisalolta taistolais-nimen saaneisiin vähemmistöläisiin. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti taistolaiseen nuorisoliikkeeseen, nuortaistolaisuuteen, johon 1970-luvun alkupuolella liittyi paljon opiskelijoita ja kulttuuriväkeä. Tutkin taistolaista liikettä viiden liikkeessä toimineen naisen haastattelujen kautta. Tutkimuksen pääteemana on taistolaisuuden muistaminen ja sen pohtiminen, kuinka nuoruudesta liikkeessä puhutaan ja mitä siitä halutaan tai voidaan muistaa. Koska kaikki haastateltavani ovat naisia, nousee tutkimuksessa esiin myös naisnäkökulma miehiseltä vaikuttavaan liikkeeseen. Nuoruutta taistolaisessa liikkeessä muistellaan pääosin lämpimästi ja hyvillä mielin. Liikkeeseen mentiin mukaan, koska maailmaan haluttiin muutosta ja kylmän sodan ilmapiiri, sodat sekä kolmannen maailman ongelmat vaativat tekemään jotakin. Tiedostavan nuorison virta liikkeeseen oli vahva, mutta juuri taistolaiseen liikkeeseen päätyminen nähdään kuitenkin jonkinasteisena valintana: porvaria ei kenestäkään haastateltavastani olisi saanut mitenkään. Itse liikkeessä toimimisesta muistetaan teoreettisten opintopiirien, agitaatio- ja järjestötyön lisäksi hauskanpitoa ja porukassa yhdessäoloa. Hyvällä muistetaan tunnetta siitä että joukossa on voimaa ja maailmaa voidaan todella muuttaa paremmaksi. Sen sijaan katumusta tunnetaan ja huonoja muistoja nähdään taistolaisuuden mustavalkoisessa ajattelutavassa ja jyrkkyydessä. Taistolaisuuden muistamiseen ja siitä puhumiseen liittyy vahvasti myös julkinen keskustelu. Harvaa lähihistorian ilmiötä on demonisoitu niin vahvasti kuin taistolaisuutta, jota syytetään monesta, kuten vallankumouksen suunnittelusta, maanpetturuudesta ja takinkäännöstä. Toisaalta keskustelussa ja tutkimuksessa on ollut esillä myös hauskanpidon taistolaisuus, jossa liikettä muistellaan nimenomaan maailmanparantamisen kautta. Taistolaispuheeseen vaikuttaa siis monet eri ulottuvuudet ja tasot, 1960-luvun hippiliikkeestä nykyajan jälkiviisauteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee Venäjällä käytävää historiakeskustelua toisesta maailmansodasta eli venäläisittäin Suuresta isänmaallisesta sodasta sekä Neuvostoliitosta. Tutkimuksen aineistona on Andrei Zubovin toimittamasta teoksesta Istorija Rossii XX vek lehdistössä ja internetjulkaisuissa Venäjällä käyty keskustelu. Vuonna 2009 ilmestynyt Istorija Rossii XX vek on laaja, Venäjän 1900-lukua käsittelevä historian kokonaisesitys, joka on herättänyt Venäjällä paljon keskustelua useilla poleemisilla tulkinnoillaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaista keskustelua teos on herättänyt Suuresta isänmaallisesta sodasta sekä Neuvostoliitosta kokonaisuutena. Laajempana tutkimuskysymyksenä on pohtia, mitä kirjasta käyty keskustelu kertoo toisesta maailmansodasta ja Neuvostoliitosta käytävästä venäläisestä historiakeskustelusta. Onko Suuresta isänmaallisesta sodasta mahdollista esittää vakiintuneesta tulkintatavasta poikkeavia näkemyksiä? Millaista keskustelua neuvostoajasta ja erityisesti sen rikoksista Venäjällä käydään 20 vuotta kommunistihallinnon romahtamisen jälkeen? Teoksen Istorija Rossii XX vek pyrkimys murtaa Suuren isänmaallisen sodan sankaritarinaa esimerkiksi luopumalla sodan nimityksestä on herättänyt kirjasta käydyssä keskustelussa enimmäkseen kiivasta vastustusta. Kirja korostaa puna-armeijan tekemiä rikoksia ja puolustaa jopa Saksan puolelle loikannutta kenraalia Andrei Vlasovia. Keskustelussa on esitetty, että teos yrittää viedä sodan voiton Venäjältä. Kirjasta käyty keskustelu osoittaa, että Neuvostoliiton voitto natsi-Saksasta on yhä yksi venäläistä yhteiskuntaa eniten yhdistävä tekijä. Istorija Rossii XX vek ja sitä tukevat keskustelijat kertovat kuitenkin, että Suuresta isänmaallisesta sodasta on myös mahdollista esittää Venäjällä vakiintuneesta tulkinnasta poikkeavia näkemyksiä. Teoksen Istorija Rossii XX vek suhtautuminen Neuvostoliittoon lähinnä äärimmäisen traagisena katastrofina antaa useiden keskustelijoiden mielestä yksipuolisen ja puolueellisen kuvan neuvostoajasta. Teoksen jyrkkä neuvostovastaisuus ja vahvoja moraalisia kannanottoja sisältävä tyyli on saanut paljon kritiikkiä. Toisaalta teoksen on puutteistaan huolimatta nähty mahdollistavan keskustelun Neuvostoliitosta ja ilmaisevan tarvittavaa katumusta ja osasyyllisyyttä neuvostoajan rikoksiin. Kirjasta käyty keskustelu osoittaa, että Venäjällä on yhä olemassa tahoja, jotka haluavat pitää esillä katumuksen ja syyllisyyden kysymyksiä. Toisaalta keskustelusta löytyy Neuvostoliiton suurvaltamenneisyyttä ihannoivia näkemyksiä. Istorija Rossii XX vek osui tulkinnoillaan myös valtiolle tärkeisiin kysymyksiin. Venäjä pyrkii presidentti Vladimir Putinin johdolla palauttamaan suurvalta-asemansa ja käyttää tässä apunaan historiantulkintoja. Tulkinnat Neuvostoliitosta ovat merkittävässä asemassa siinä, millaiseksi Venäjän tulevaisuus rakentuu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan Britannian parlamentissa käytyä keskustelua Kirkkovaltiosta ja paavin maallisesta vallasta vuosina 1858–1861. Aihetta tarkastellaan kolmen teeman kautta. Nämä teemat ovat Kirkkovaltion ajassa ja paikassa tapahtunut kontekstualisointi, paavin ja katolilaisten Britannialle aiheuttamasta sisäisestä ja ulkoisesta uhasta käyty keskustelu, sekä Kirkkovaltion liittäminen kansainvälisiin suhteisiin. Britannian ja Kirkkovaltion suhdetta 1800-luvun puolivälissä on käsitelty aikaisemmassa tutkimuksessa vain vähän. Suhtautumisen perusasenteena sekä konservatiiveilla että liberaaleilla on pidetty katolilaisvastaisuutta ja Kirkkovaltion lakkauttamisen ajamista. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että Britannian parlamentin jäsenten suhtautuminen oli kuitenkin moniulotteisempaa ja moniäänisempää, kuin pelkkä tiukka katolilaisvastaisuus. Parlamentin jäsenet pyrkivät kontekstualisoimaan Kirkkovaltiota käyttämällä vertauksia sekä Britanniaan ja Sardinian kuningaskuntaan, että erilaisiin historiallisiin tilanteisiin. Keskusteluun osallistuneilla parlamentin jäsenillä oli myös hyvin laaja skaala erilaisia kontakteja Italiaan ja Roomaan, ja he olivat hyvin perillä paavin maallisesta vallasta käydystä yleiseurooppalaisesta kirjallisesta debatista. Osa parlamentin jäsenistä näki paavin ja katolilaiset sekä sisäisenä että ulkoisena uhkana Britannialle, mikä liittyy vahvasti 1800-luvun puolivälin uhkakuvia täynnä olleeseen näkemykseen. Näkemys uhasta tiivistyi keskusteluun uskollisuudenvalan uudistamisesta vuonna 1858. Tässä keskustelussa esiin nousivat erityisesti ääriprotestanttiset, katolilaisvastaiset parlamentin jäsenet. Osa parlamentin jäsenistä näki paavin itsenäisyyden toisaalta myös hyvänä asiana, ja paavin maallisen vallan lakkauttamista uhkana Britannialle. Viimeisessä käsittelyluvussa tutkitaan suhtautumista Kirkkovaltioon kansainvälisten suhteiden tasolla. Britannialla ei ollut virallisia diplomaattisuhteita Kirkkovaltioon, mutta maan epävirallisista suhteista ja niiden kehittämisestä käytiin parlamentissa keskustelua. Parlamentissa keskusteltiin myös Ranskan ja Itävallan merkityksestä Kirkkovaltiolle, sekä Kirkkovaltion mahdollisista aluemenetyksistä tai jopa valtion lakkauttamisesta. Keskustelua käytiin myös brittien värväämisestä paavin armeijaan ja paavia vastustaneen Garibaldin joukkoihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

International Accounting Standards Boardin (IASB) tavoitteena on julkistaa nykyisen IAS 17 Vuokrasopimukset -standardin korvaava uusi leasingstandardi vuoden 2015 loppuun mennessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia IAS 17 -standardimuutoksen vaikutuksia vuokralleottajayritysten näkökulmasta. Tutkimus rajattiin koskemaan vain vuokralle ottajia. IASB:n alustavien päätösten mukaan uudistuvan leasingstandardin merkittävimmät muutokset kohdistuisivat erityisesti vuokralle ottajiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kaikkien yli 12 kuukauden leasingsopimusten taseaktivoinnin vaikutuksia vuokralle ottajiin sekä standardimuutoksen vaikutuksia vuokralle ottajien liiketoimintaan ja tilinpäätösraportointiin. Tutkimuksessa leasingstandardimuutoksen vaikutuksia tarkasteltiin ja vertailtiin myös eri toimialojen välillä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu eri tahojen lähettämistä kommenttikirjeistä International Accounting Standards Boardin (IASB) julkaisemaan viimeisimpään leasingstandardiluonnokseen, joka julkaistiin toukokuussa 2013. Tutkimuksen kokonaisaineisto muodostuu 641 kommenttikirjeestä, jotka ovat nähtävillä Financial Accounting Standards Boardin (FASB) kotisivuilla. Tämän tutkimuksen varsinaiseksi tutkimusaineistoksi rajattiin kokonaistutkimusaineistosta 65 vuokralle ottajien kommenttikirjettä. Tutkimustuloksissa suhtautuminen kaikkien yli 12 kuukauden leasingsopimusten aktivointiin vuokralle ottajien taseissa oli selkeästi enemmän negatiivinen kuin positiivinen. Toimialakohtaisia eroja standardimuutokseen suhtautumisessa oli myös havaittavissa. Tutkimustulosten perusteella vähittäismyynnin ja ruokakaupan toimialoihin tulisi kohdistumaan merkittävimmät vaikutukset standardimuutoksesta johtuen. Vuokralle ottajien liiketoiminnalle vaikutuksia aiheutuisi tutkimustulosten perusteella etenkin uuden standardin käyttöönoton kustannuksista ja kasvavasta hallinnollisesta taakasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luksusbrändien suosio on viime vuosina kasvanut, mikä yhdessä luksustuotteiden rajoitetun saatavuuden kanssa on omalta osaltaan johtanut myös luksusbrändeistä valmistettavien tuoteväärennösten tarjonnan lisääntymiseen. Yleistyessään väärennöksistä on tullut potentiaalinen uhka luksusbrändien ainutlaatuiselle imagolle. Väärennösten vaikutuksista luksusbrändeihin on kuitenkin aiemmissa tutkimuksissa saatu ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten tuoteväärennökset vaikuttavat luksusbrändien asiakaslähtöiseen brändipääomaan. Luksusbrändien asiakaslähtöisen brändipääoman muodostumisen lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajien aiemman ostokäyttäytymisen vaikutuksia kuluttajien suhtautumiseen tuoteväärennöksiä kohtaan sekä kuluttajien väärennöksiin suhtautumisen vaikutuksia luksusbrändien asiakaslähtöisen brändipääoman eri osa-alueisiin. Tutkimuksessa luksusbrändien asiakaslähtöisen brändipääoman todettiin muodostuvan bränditietoisuudesta, brändiin liittyvistä mielikuvista, brändin koetusta laadusta sekä brändiuskollisuudesta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin lähettämällä kyselylomake sähköisessä muodossa Turun yliopiston opiskelijoista muodostuvalle otokselle. Aineistolle suoritetun varianssianalyysin perusteella havaittiin, että väärennettyjä luksustuotteita aiemmin omistaneet kuluttajat suhtautuvat tuoteväärennöksiin muita kuluttajia positiivisemmin. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös, että väärennöksiin kaikista positiivisimminkin suhtautuneiden vastaajien suhtautuminen tuoteväärennöksiin oli keskimäärin negatiivista. Lisäksi aineistolle suoritettujen regressioanalyysien perusteella voitiin todeta, että luksusbrändien bränditietoisuus, brändiin liittyvät mielikuvat sekä koettu laatu ovat sitä positiivisempia, mitä negatiivisempaa kuluttajien suhtautuminen tuoteväärennöksiin on. Kuluttajien suhtautumisella tuoteväärennöksiin ei todettu olevan vaikutusta luksusbrändien asiakkaiden brändiuskollisuuteen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuluttajat suhtautuvat yleisesti negatiivisesti tuoteväärennöksiin, mutta väärennösten omistaminen muuttaa tätä suhtautumista hieman positiivisemmaksi. Koska negatiivisen väärennöksiin suhtautumisen havaittiin tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttavan useimpiin brändipääoman osa-alueisiin positiivisesti, ei väärennöksillä voitu todeta olevan negatiivista vaikutusta luksusbrändien asiakaslähtöiseen brändipääomaan. Kuluttajien suhtautuessa tuoteväärennöksiin negatiivisesti luksusbrändien brändipääoma voi päinvastoin muuttua positiivisemmaksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen kohteena on yksi sotilasyksikkö, Reserviupseerikoulun Esikunta- ja viestikomppania. Kyseisessä yksikössä koulutetaan reservinupseereita sotilaspo-liisi-, huolto-, johtamisjärjestelmä- ja komentopaikkatehtäviin. Sotilaspoliisilinja ja huoltolinja ovat liittyneet yksikköön vuoden 2014 lopulla. Tämä integraatio on saanut aikaan tiedonintressin koulutuslinjojen kulttuureihin liittyen. Tarkoituksena on selvittää miten linjojen koulutuskulttuurit poikkeavat toisistaan ja mitä kulttuurien integraatiossa tapahtuu. Tutkimuksen tavoitteena on myös antaa suosituksia yksikölle mahdollisten kulttuuriristiriitojen ja konfliktien hallitsemiseksi. Tutkimus on luonteeltaan sosiaaliantropologista kauppatieteellistä kulttuurintutki-musta. Taustatieteinä ovat liiketaloustiede, antropologia, sosiologia ja osittain or-ganisaatiopsykologia. Tutkimusote on laadullinen ja aineiston hankinnan mene-telminä on käytetty yksikön kouluttajien haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusaineisto on analysoitu teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysin tavoitteena oli tunnistaa erot integroituvissa koulutuskulttuureissa, ymmärtää eroista johtuvien konfliktien logiikkaa ja tarkastella kulttuurien vuotamisen logiikkaa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuurien erilaisuutta analysoitiin seuraavien teoriateemojen kautta: oppilaskäsitys, suhtautuminen upseerioppilaisiin, artefaktit (koulutusmenetelmät), arvot, asenteet ja kouluttamisen syväoletukset. Koulutuskulttuurien kohtaamista analysoitiin psykologisen omistajuuden, reviirikäyttäytymisen ja kulttuurin vuotamisen teorioiden kautta. Tutkimustulokset osoittavat, että kulttuurilla todella on merkitystä sotilasorganisaa-tion integraatiotilanteessa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuureissa on havaittavissa huomattavia eroja, mutta myös samankaltaisuuksia. Kulttuurien erot johtavat ristiriitaisuuksiin, konflikteihin, reviirikäyttäytymiseen ja saavat ihmiset osoittamaan mieltään eri tavoin. Toisaalta kulttuuripiirteillä on myös taipumusta vuotaa ympäristöön nopeuttaen uusien organisaation osien sopeutumista. Johtajan rooli kulttuurien hallinnassa on keskeinen. Johtajan oma kulttuuriorientaatio voi johtaa konflikteihin, mutta toisaalta myös ratkaista niitä. Tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että suuressa sotilasyksikössä kannattaisi laatia strategia eli suunnitelma kulttuurin johtamista varten silloin, kun integraatio on tapahtumassa. Strategian avulla voidaan ottaa kantaa useisiin kulttuurillisiin ristiriitoihin, joita siis Esikunta- ja viestikomppaniankin tapauksessa ilmenee. Koko yksikön henkilöstä kannattaisi sitouttaa ja ottaa mukaan strategian laadintaan. Strategia selventäisi esimerkiksi yksikön arvoja, visiota, missiota, tehtäviä, erilaisten linjojen erityisasemaa ja poikkeuksia, haluttua ja toivottua toimintaa ja asennetta, palkitsemiskäytäntöjä, toisin sanoen kulttuurin eri tekijöitä. Strategia ei ole vain liiketaloudellinen tulosyksikön pitkän tähtäimen pakollinen työkalu, vaan myös sotilasorganisaation kulttuurin johtamisen väline.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sosiaalinen media on muuttanut markkinointia vuorovaikutteisuudella, avoimuudella ja läpinäkyvyydellä. Siksi yritysten kannattaa miettiä kuinka ja miksi lähteä mukaan sosiaaliseen mediaan. Tutkimusta asiasta on rajallisesti ja siksi tässä työssä rakennetaan sosiaalisen media strategia muoviteollisuusalan yritykselle. Työn empiirisessä osuudessa sosiaalisen median strategisia tavoitteita kysyttiin Uponorin johdolta sähköpostikyselyllä. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti. Lisäksi kartoitettiin Uponorin henkilökunnalle tehdyn verkkopohjaisen lähtötila-analyysin avulla sosiaalisen median käyttöönottoa edistäviä ja estäviä tekijöitä yrityksissä. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Tulosten perusteella myönteinen suhtautuminen voi edistää sosiaalisen median käyttöönottoa yrityksissä. Toisaalta tutkimuksessa ei voitu osoittaa, että yrityskulttuuriset tekijät estäisivät sosiaalisen median käyttöönottoa. Sosiaalisen median strategia rakennettiin teorian ja kyselyiden tulosten perusteella. Sosiaalisen median käyttö yrityksissä lisääntyy, joten jatkotutkimusta tarvitaan sosiaalisen median hyödyntämisestä yrityskontekstissa myös ulkoisten sidosryhmien osalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Inclusion or Exclusion? Trade Union Strategies and Labor Migration This research identified and analyzed immigration-related strategies of the Finnish Construction Trade Union (FCTU) and the Service Union United (SUU); e.g. how the unions react to labor immigration, whether unions seek to include migrants in the unions, and what is migrants’ position in the unions. The two unions were chosen as the focus of the research because the workforce in the sectors they represent is migrant-dense. The study also analyzed the experiences that migrants who work in these sectors have with trade unions. The Estonian labor market situation –including the role of Estonian trade unions– was also examined as it has a considerable impact on the operating environment of the FCTU. The results of the study indicate that immigration is a contradictory issue for both unions. On the one hand, they strive to include migrants as trade union members and to defend migrants’ labor rights. On the other hand, they, together with their umbrella organization the Central Organisation of Finnish Trade Unions (SAK), seek to prevent labor immigration from outside the EU and EEA countries. They actively defend current labor immigration restrictions by drawing atten- tion to high unemployment figures and to the breaches of working conditions migrants encounter. In contrast, the employer organizations promote a more liberal state policy on labor immigration because they see it as a boost for business. Both the unions and the employer organizations ground their arguments on national interest. However, the position of the trade union movement is not uniform: unions belonging to the Confederation of Unions for Professionals and Managerial Staff in Finland (Akava) embrace more liberal labor immigration stances than the SAK. A key trade union strategy is to try to guarantee that migrants’ working condi- tions do not differ from those of the natives. The FCTU and the SUU inform migrants about Finnish collective agreements and trade union membership in the most common migrant languages. This is important for the unions because it is not in their interest that migrants’ working conditions are undercut. The interviewed migrants said that natives had more negotiating power with employers, which is often negatively portrayed in migrants’ working conditions. Migrants perceive that trade unions have an important role in protecting their working conditions. However, they stressed that migrants’ knowledge of unions is often very limited. The number of migrants in both two unions studied here is increasing. Espe- cially in the SUU, a considerable proportion of the new members are migrants. The FCTU is in a more challenging situation than the SUU because migrant construc- tion workers often work only for short periods in Finland and are consequently not interested in becoming union members. The unions’ strategies partly differ: the FCTU was the first Finnish trade union to establish a trade union branch/lo- cal for migrant members. The goal is to facilitate migrants’ inclusion in the union and to highlight the specific problems they face. The SUU, for its part, insists that such a special strategy would exclude migrants within the union organization. Despite the unions’ strategies, migrants are still underrepresented as union members and officials, which some of the interviewed migrants saw as a problem. Immigrants’ perception of trade unions was pragmatic: they had joined unions when membership yielded concrete benefits. In spite of the unions’ strategies, migrants –and temporary migrants– encoun- ter specific problems in terms of working conditions. Both unions demand more state intervention to protect migrants’ labor rights because overseeing working conditions consumes union resources. However, without the unions’ intervention, these problems would be more common than is currently the case. For instance, some of the interviewed migrants had received trade union assistance in claim- ing unpaid wages. The study demonstrated with the help of building on Walter Korpi’s power resources theory, that immigration is a power resource issue for the unions: suc- cessful immigration-related strategies strengthen unions –and vice versa. The research also showed how the unions’ operating environments constrain and enable their immigration-related strategies. This study has illuminated a previously ignored dimension: the immigrant- inclusive strategies of the Finnish trade unions. The research material consists of 78 qualitative interviews, observation in trade union events, and trade unions’ and employer organizations’ public state- ments.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset upseerit kokevat suomalaisen johtajuuden ja mitä erityispiirteitä johtajuudessa on monikansallisessa kriisinhallintaoperaatiossa. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja tutkimuksen aineisto kerättiin avoimella strukturoimattomalla kyselyllä. Tutkimuksen aineisto koostui kahdentoista ISAF operaatiossa vuosina 2012 – 2013 palvelleen upseerin kokemuksista. Aineisto analysoitiin käyttämällä psykologian professori Juha Perttulan fenomenologista aineistoanalyysiä. Tutkimuksessa ei ole perinteisessä mielessä teoriaosuutta. Fenomenologisen tutkimusasenteen mukaisesti teoriaa tutkimuksessa edustaa pääkäsitteet, jotka tässä tutkimuksessa olivat johtajuus (leadership), kriisinhallinta ja kokemukset. Tämän tutkimuksen valossa suomalainen johtajuus monikansallisessa kriisinhallintaoperaatiossa rakentuu hyvän koulutustaustan ja korkean ammattitaidon pohjalle. Suomalainen upseeri kykenee tavoitteelliseen vuorovaikutukseen riippumatta vastapuolen henkilöstöryhmästä tai kansallisuudesta. Suomalaisten upseereiden johtajuus on tehtäväorienteista ja he tukevat omaa johtajuuttaan luomalla joukkoonsa hyvän yhteishengen sekä tavoitteellisesti moti-voivat alaisiaan. Haasteita suomalaiselle johtajuudelle aiheuttaa toisinaan heikko kielitaito, suorasukainen käyttäytyminen, negatiivinen suhtautuminen annettuun palautteeseen ja avoimuuden puute. Tämän tutkimuksen keskeisenä havaintona on, että suomalaiset upseerit tunnistavat asiat, jotka vaikuttavat onnistuneeseen johtajuuteen. Johtajuus on vahvasti yksilösidonnainen asia ja kaikki tutkimuksessani esittämäni väitteet eivät kaikkien kohdalla pidä paikkaansa, mutta varmasti osaltaan kertovat yleisiä ilmiöitä suomalaisesta johtajuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa vertaillaan kuudesluokkalaisten A1- ja A2-ruotsin lukijoiden ja kielikylpyoppilaiden ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaitoja. Lisäksi tutkitaan, onko poikien ja tyttöjen välillä eroja. Aiempien tutkimusten mukaan oppilaiden, varsinkin poikien, suhtautuminen ruotsin opiskeluun on nihkeä, ja erityisesti kielioppi ja kirjoittaminen ovat tuottaneet vaikeuksia. Koululaisten ruotsin kielitaitoa on ajankohtaista tutkia, sillä B1-ruotsin opinnot alkavat syksyllä 2016 kuudennella luokalla. Suomessa on lisäksi vain vähän tutkimuksia, joissa kielikylpyoppilaiden ja tavallista ruotsin opetusta seuranneiden ruotsin kielitaitoa on verrattu. Tutkimus on kvantitatiivinen ja survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin kymmenestä eri alakoulusta, ja koehenkilöiden (n= 126) ruotsin kielitaitoa mitattiin kielitaitokokeen avulla. Oppilaiden tuli tunnistaa adjektiiveja ja omistuspronomineja ruotsinkielisestä tekstistä ja käyttää niitä aukkotehtävissä ja kirjoitelmassa. Heidän piti lisäksi kirjoittaa ainekirjoitus ruotsiksi vapaavalintaisesta aiheesta. Käytetyt tilastolliset testit ovat t-testi, yksisuuntainen varianssianalyysi ja Pearsonin korrelaatiokerroin. Kielikylpyryhmä oli kaikilla testatuilla osa-alueilla vain A2-ryhmää parempi. A1- ja A2-ryhmien oppilaiden kieliopin osaamistaso oli yhtä hyvä, ja he myös kirjoittivat yhtä hyvin ruotsiksi. Koko tutkimusjoukon tytöt olivat etevämpiä kielioppitaidoissaan kuin pojat, ja he myös laativat parempia ruotsinkielisiä ainekirjoituksia kuin pojat. Vain A2-ryhmän pojat ja tytöt olivat samantasoisia kielioppitaidoissaan, ja ainoastaan kielikylpyluokan pojat ja tytöt kirjoittivat yhtä hyviä kirjoitelmia. Tutkimustulokset saattavat antaa viitteitä siitä, että kielikylpymetodi tuottaisi parempia oppimistuloksia kuin tavallinen kieltenopetus. Toisaalta jotkut eri oppimäärää seuranneet oppilaat onnistuivat erinomaisesti testissä. Tulokset tuovat myös esille kieltenopetuksen kehittämistarpeen: opetusta olisi kehitettävä, jotta pojat innostuisivat siitä. Olisi tärkeää, että kielioppia harjoiteltaisiin kirjoittamisen tai puhumisen yhteydessä, jotta oppilaat ymmärtäisivät kieliopin roolin osana kielenkäyttöä. Ryhmäkeskustelu, toiminnalliset kielioppiharjoitukset, oppimispelit ja yhdessä kirjoittaminen voisivat toimia perinteisen opiskelun lisämausteena. Myös kannustava, positiivinen ilmapiiri ja sopiva haasteellisuus tulee muistaa. Ruotsin oppituntien tuntimäärää tulisi myös lisätä peruskoulussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen osakeyhtiölain mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Ongelmallista on, että maksukykyä ei ole selvästi määritelty laissa tai hallituksen esityksessä. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on siten huomautettava, jos maksukykytestiä on rikottu, mutta tilintarkastaja joutuu yleensä määrittelemään tällaiset huomauttamista vaativat tilanteet itse. Maksukykytestistä on kirjoitettu suomalaisessa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa melko kattavasti. Kuitenkin tilintarkastajaa koskeva näkökulma on saanut osakseen suhteellisen vähän huomiota. Tästä näkökulmasta on kirjoitettu vain joitakin korkeakoulujen tutkielmia sekä lyhyehköjä ammatillisia seminaariesityksiä. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut koota laaja yleiskuva siitä, miten tilintarkastajat itse kokevat asemansa ja tehtävänsä yllä kuvatuissa tilanteessa. Tutkielmassa on käyty läpi aikaisempaa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa ja seminaariesityksissä esitettyä aineistoa. Lisäksi tutkielmaa varten tehtiin suomalaisille tilintarkastajille kohdennettu Internet-pohjainen kysely. Tutkielma selkeyttää kuvaa siitä, miten tilintarkastajat toimivat yllä kuvatussa tilanteessa ja miten he ovat sopeuttaneet toimiaan yhteiskunnan institutionaalisen asetelman muututtua. Kirjallisuuden pohjalta tapahtuva teoreettinen analyysi on yhdistetty kyselyyn siitä, miten tilintarkastajat käytännössä toimivat. Tutkimuksen perustana olevaa tietoa on analysoitu pääosin kyselytutkimuksen menetelmin, mutta myös tilastollisen tutkimuksen menetelmiä on käytetty. Tutkielman tuloksena tutkielmassa selvitetään tilintarkastajan tehtäviä maksukykytestin yhteydessä. Tuloksena voidaan myös todeta, että tilintarkastaja ei suorita varojenjaossa tarvittavan maksukyvyn arvioinnin kannalta keskeisiä tarkastustoimenpiteitä ainoastaan tilikauden päättymisen jälkeen. Päinvastoin, tällaisia tarkastustoimenpiteitä suoritetaan enemmän tai vähemmän koko tilintarkastuksen aikana. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että tilintarkastajan oma suhtautuminen maksukykytestiin on ainakin jossain määrin merkityksellinen sen kannalta, kuinka paljon tarkastustoimenpiteitä tehdään ja kuinka paljon maksukyvystä ja siihen liittyvistä puutteista raportoidaan yhtiön johdolle.