Pitkittäistutkimus paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta psykologiseen sopeutumiseen

Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.

Patterns in permuted binary matrices

Reorganizing a dataset so that its hidden structure can be observed is useful in any data analysis task. For example, detecting a regularity in a dataset helps us to interpret the data, compress the data, and explain the processes behind the data. We study datasets that come in the form of binary matrices (tables with 0s and 1s). Our goal is to develop automatic methods that bring out certain patterns by permuting the rows and columns. We concentrate on the following patterns in binary matrices: consecutive-ones (C1P), simultaneous consecutive-ones (SC1P), nestedness, k-nestedness, and bandedness. These patterns reflect specific types of interplay and variation between the rows and columns, such as continuity and hierarchies. Furthermore, their combinatorial properties are interlinked, which helps us to develop the theory of binary matrices and efficient algorithms. Indeed, we can detect all these patterns in a binary matrix efficiently, that is, in polynomial time in the size of the matrix. Since real-world datasets often contain noise and errors, we rarely witness perfect patterns. Therefore we also need to assess how far an input matrix is from a pattern: we count the number of flips (from 0s to 1s or vice versa) needed to bring out the perfect pattern in the matrix. Unfortunately, for most patterns it is an NP-complete problem to find the minimum distance to a matrix that has the perfect pattern, which means that the existence of a polynomial-time algorithm is unlikely. To find patterns in datasets with noise, we need methods that are noise-tolerant and work in practical time with large datasets. The theory of binary matrices gives rise to robust heuristics that have good performance with synthetic data and discover easily interpretable structures in real-world datasets: dialectical variation in the spoken Finnish language, division of European locations by the hierarchies found in mammal occurrences, and co-occuring groups in network data. In addition to determining the distance from a dataset to a pattern, we need to determine whether the pattern is significant or a mere occurrence of a random chance. To this end, we use significance testing: we deem a dataset significant if it appears exceptional when compared to datasets generated from a certain null hypothesis. After detecting a significant pattern in a dataset, it is up to domain experts to interpret the results in the terms of the application.

Pre-harvest measurement of pine stands for sawing production planning.

To enhance the utilization of the wood, the sawmills are forced to place more emphasis on planning to master the whole production chain from the forest to the end product. One significant obstacle to integrating the forest-sawmill-market production chain is the lack of appropriate information about forest stands. Since the wood procurement point of view in forest planning systems has been almost totally disregarded there has been a great need to develop an easy and efficient pre-harvest measurement method, allowing separate measurement of stands prior to harvesting. The main purpose of this study was to develop a measurement method for pine stands which forest managers could use in describing the properties of the standing trees for sawing production planning. Study materials were collected from ten Scots pine stands (Pinus sylvestris) located in North Häme and South Pohjanmaa, in southern Finland. The data comprise test sawing data on 314 pine stems, dbh and height measures of all trees and measures of the quality parameters of pine sawlog stems in all ten study stands as well as the locations of all trees in six stands. The study was divided into four sub-studies which deal with pine quality prediction, construction of diameter and dead branch height distributions, sampling designs and applying height and crown height models. The final proposal for the pre-harvest measurement method is a synthesis of the individual sub-studies. Quality analysis resulted in choosing dbh, distance from stump height to the first dead branch (dead branch height), crown height and tree height as the most appropriate quality characteristics of Scots pine. Dbh and dead branch height are measured from each pine sample tree while height and crown height are derived from dbh measures by aid of mixed height and crown height models. Pine and spruce diameter distribution as well as dead branch height distribution are most effectively predicted by the kernel function. Roughly 25 sample trees seems to be appropriate in pure pine stands. In mixed stands the number of sample trees needs to be increased in proportion to the intensity of pines in order to attain the same level of accuracy.

Helsingin Östersundomin pienvesien kartoitus

The area of Östersundom (29,1 square kilometers) was attached to Helsinki in the beginning of the year 2009. Östersundom is formed mostly from the municipality of Sipoo, and partly from the city of Vantaa. Nowadays Östersundom is still quite rural, but city planning has already started, and there are plans to develop Östersundom into a district with 45 000 inhabitants. In this study, the headwaters, streams and small lakes of Östersundom were studied to produce information as a basis for city planning. There are six main streams and five small lakes in Östersundom. The main methodology used in this study was the examination of the physical and the chemical quality of the water. The hygienic quality of the water was also studied. It was also examined whether the waters are in their natural state, or have they been treated and transformed by man. In addition, other factors affecting the waters were examined. Geographical information data was produced as a result of this work. Östersundom is the main area looked at in this study, some factors are examined in the scope of the catchment areas. Water samples were collected in three sampling periods: 31.8 4.9.2009, 3. 4.2.2010, and 10. 14.4.2010. There were 20 sampling points in Östersundom (5 in small lakes, 15 in streams). In the winter sampling period, only six samples were collected, from which one was taken from a small lake. Field measurements associated with water sampling included water temperature, oxygen concentration, pH and electoral conductivity. Water samples were analyzed in the Laboratories of Physical Geography in the University of Helsinki for the following properties: total suspended solids (TSS), total dissolved substances (TDS), organic matter, alkalinity, colour, principal anions and cations and trace elements. Metropolilab analyzed the amount of faecal coliform bacteria in the samples. The waters in Östersundom can be divided to three classes according to water quality and other characteristics: the upper course of the streams, the lower course of the streams and the small lakes. The streams in their upper course are in general acidic, and their acid neutralization capacity is low. The proportion of the organic matter is high. Also the concentrations of aluminium and iron tend to be high. The streams in the lower course have acidity closer to neutral, and the buffering capacity is good. The amounts of TSS and TDS are high, and as a result, the concentrations of many ions and trace elements are high as well. Bacteria were detected at times in the streams of the lower course. Four of the five small lakes in Östersundom are humic and acidic. TSS and TDS concentrations tend to be low, but the proportion of organic matter is often high. There were no bacteria in the small lakes. The fifth small lake (Landbonlampi) differs from the others by its water colour, which is very clear. This lake is very acidic, and its buffering capacity is extremely low. Compared to the headwaters in Finland in general, the concentrations of many ions and trace elements are higher in Östersundom. On the other hand, the characteristics of water were different according to the classification upper course streams, lower course streams, and small lakes. Generally, the best water quality was observed in the stream of Gumbölenpuro and in the lakes Storträsk, Genaträsk, Hältingträsk and Landbonlampi. Several valuable waters in their natural state were discovered from the area. The most representative example is the stream of Östersundominpuro in its lower course, where the stream flows through a broad-leaf forest area. The small lakes of Östersundom, and the biggest stream Krapuoja, with its meandering channel, are also valuable in their natural state.

Analisi contrastiva delle modalità di traduzione in finnico dei Tempi verbali e delle perifrasi aspettuali dell'italiano

Analisi contrastiva delle modalità di traduzione in finnico dei Tempi verbali e delle perifrasi aspettuali dell italiano (Italian Philology) The topic of this research is a contrastive study of tenses and aspect in Italian and in Finnish. The study aims to develop a research method for analyzing translations and comparable texts (non-translation) written in a target language. Thus, the analysis is based on empirical data consisting of translations of novels from Italian to Finnish and vice versa. In addition to this, for the section devoted to solutions adopted in Finnish for translating the Italian tenses Perfetto Semplice and Perfetto Composto, 39 Finnish native speakers were asked to answer questions concerning the choice of Perfekti and Imperfekti in Finnish. The responses given by the Finnish informants were compared to the choices made by translators in the target language, and in this way it was possible both to benefit from the motivation provided by native speakers to explain the selection of a tense (Imperfekti/Perfekti) in a specific context compared with the Italian formal equivalents (Perfetto Composto/Perfetto Semplice), and to define the specific features of the Finnish verb tenses. The research aims to develop a qualitative method for the analysis of formal equivalents and translational changes ( shifts ). Although, as the choice of Italian and Finnish progressive forms is optional and related to speaker preferences, besides the qualitative analysis, I also considered it necessary to operate a quantitative one in order to find out whether the two items share the same degree of correspondence in frequency of use. In this study I explain translation choices in light of cognitive grammar, suggesting that particular translation relationships derive from so-called construal operations. I use the concepts of cognitive linguistics not only to analyze the convergences and divergences of the two aspectual systems, but also to redefine some general procedures related to the phenomenon of translation. For the practical analysis of the corpus were for the most part employed theoretical categories developed in a framework proposed by Pier Marco Bertinetto. Following this approach, the notions of aspect (the morphologic or morphosyntactic, subjective level) and actionality (the lexical aspect or objective level, traditionally Aktionsart) are carefully distinguished. This also allowed me to test the applicability of these distinctions to two languages typologically different from each other. The data allowed both the analysis of the semantic and pragmatic features that determine tense and aspect choices in these two languages, and to discover the correspondences between the two language systems and the strategies that translators are forced to resort to in particular situations. The research provides not only a detailed and analytically argued inventory about possible solutions for translating Italian tenses and aspectual devices in Finnish that could be of pedagogical relevance, but also new contributions about the specific uses of time-aspectual devices in the two languages in question.

Korpien ennallistamisen lyhyen aikavälin vaikutukset puustorakenteeseen

Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (? 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.

Eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutus säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen

Tämän maisterin tutkielman tarkoituksena oli testata eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutusta säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen. Biologisilla säilöntäaineilla eli ympeillä säilöttyjen rehujen laatua verrattiin kontrolleina toimiviin painorehuun ja muurahaishapolla tehtyyn rehuun. Koerehut tehtiin Helsingin yliopiston Maataloustieteiden laitoksella 7.6.2010. Timotei (Phleum pratense) - nurminata (Festuca pratensis) kasvusto korjattiin tähkimisen alkuvaiheessa D-arvon ollessa 711 g/kg ka. Nurmikasvuston kuiva-ainepitoisuus oli 170 g/kg heti niiton jälkeen määritettäessä ja neljän tunnin esikuivauksen jälkeen 208 g/kg. Rehuraaka-aine jaettiin kuuteen erään, joihin lisättiin säilöntäaine. Säilöntäainekäsittelyt olivat: 1) ei säilöntäainetta (painorehu), 2) muurahaishappo (100 %:na 4 l/t), 3) Lactobacillus plantarum ja Pediococcus acidilactici 1x10? pmy/g sekä pektinaasi-, ksylanaasi- ja sellulaasientsyymi, 4) L. plantarum 1x10? pmy/g, 5) L. plantarum 1x10? pmy/g ja 6) L. plantarum ja L. buchneri 2x10? pmy/g. Rehut säilöttiin laboratoriosiiloissa kolmena rinnakkaisena. Laboratoriosiilojen lisäksi rehua säilöttiin jokaisesta säilöntäainekäsittelystä kuuteen rinnakkaiseen minisiiloon säilönnän alkuajan fermentaation ja rehujen pH:n muutoksen seuraamiseksi. Minisiiloista seurattiin kaasuntuotantoa 21 päivän ajan. Raaka-aineen koostumus ja rehujen säilönnällinen laatu sekä aerobinen stabiilisuus määritettiin. Säilörehujen kuiva-ainepitoisuus oli suhteellisen pieni (n. 210 g/kg), jotta voitiin testata biologisten säilöntäaineiden tehoa märässä rehussa. Kosteassa rehussa biologisten säilöntäaineiden toiminnan onnistuminen on haastavaa. Koska raaka-aineen sokeripitoisuus oli kuitenkin erittäin suuri (196 g/kg ka), onnistui ymppirehujen säilöntä hyvin. Kaikkien koerehujen pH oli alle 4:n. Painorehu ei täyttänyt hyvän rehun kriteerejä ammoniumtypen osalta. Muurahaishapporehu oli laadultaan tyydyttävää etikkahapon pitoisuuden osalta. Rehussa tapahtui epätyypillistä etanolikäymistä hiivojen toimesta, jonka johdosta rehussa muodostui suuri määrä kaasua säilönnän aikana. Muurahaishapporehu ei kuitenkaan lämmennyt aerobisen stabiilisuuden mittauksen aikana, johtuen todennäköisesti suuresta etikkahapon määrästä ja toisaalta pienestä sokerin määrästä. Maitohappobakteerisäilöntäaineilla saatiin käymislaadultaan parempaa säilörehua verrattuna painorehuun, lukuun ottamatta maitohappobakteeri-entsyymirehua. Entsyymilisäyksestä ei todennäköisesti ollut hyötyä rehun säilöntälaadun kannalta. Raaka-aineen suuren sokeripitoisuuden johdosta säilörehussa oli koko säilönnän ajan tarpeeksi sokeria maitohappobakteerien käytettäväksi ja sokeri toimi siten substraattina haitallisille mikrobeille tuottaen suuren etikkahappopitoisuuden. Maitohappobakteeri-entsyymiseoksella tehty rehu oli etikkahappopitoisuuden perusteella heikkolaatuista. Lactobacillus plantarumin molemmilla annostustasoilla (1x10? ja 1x10? pmy/g rehua) saatiin laadultaan hyvää rehua. Suuri sokeripitoisuus molemmissa rehuissa johtui todennäköisesti raaka-aineen tavallista suuremmasta sokerin määrästä. Molempien rehujen maitohappo-etikkahappo-suhde oli melko korkea, viitaten homofermentatiiviseen maitohappokäymiseen. Lactobacillus buchneri –lisäyksellä rehu oli säilönnälliseltä laadultaan hyvää. Heterofermentatiivisen ympin lisäys nosti tyypillisesti rehun pH:ta sekä pienensi maitohappoetikkahappo-suhdelukua verrattuna homofermentatiiviseen ymppiin. L. buchneri –lisäys paransi hieman säilörehun aerobista stabiilisuutta verrattuna homofermentatiivisella maitohappobakteerilla säilöttyyn rehuun, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

HDL subspecies : association with low HDL-C, obesity, and metabolic syndrome

AIMS An independent, powerful coronary heart disease (CHD) predictor is a low level of high-density lipoprotein cholesterol (HDL-C). Discoidal preβ-HDL particles and large HDL2 particles are the primary cholesterol acceptors in reverse cholesterol transport, a key anti-atherogenic HDL mechanism. The quality of HDL subspecies may provide better markers of HDL functionality than does HDL-C alone. We aimed I) to study whether alterations in the HDL subspecies profile exist in low-HDL-C subjects II) to explore the relationship of any changes in HDL subspecies profile in relation to atherosclerosis and metabolic syndrome; III) to elucidate the impact of genetics and acquired obesity on HDL subspecies distribution. SUBJECTS The study consisted of 3 cohorts: A) Finnish families with low HDL-C and premature CHD (Study I: 67 subjects with familial low HDL-C and 64 controls; Study II: 83 subjects with familial low HDL-C, 65 family members with normal HDL-C, and 133 controls); B) a cohort of 113 low- and 133 high-HDL-C subjects from the Health 2000 Health Examination Survey carried out in Finland (Study III); and C) a Finnish cohort of healthy young adult twins (52 monozygotic and 89 dizygotic pairs) (Study IV). RESULTS AND CONCLUSIONS The subjects with familial low HDL-C had a lower preβ-HDL concentration than did controls, and the low-HDL-C subjects displayed a dramatic reduction (50-70%) in the proportion of large HDL2b particles. The subjects with familial low HDL-C had increased carotid atherosclerosis measured as intima-media-thickness (IMT), and HDL2b particles correlated negatively with IMT. The reduction in both key cholesterol acceptors, preβ-HDL and HDL2 particles, supports the concept of impaired reverse cholesterol transport contributing to the higher CHD risk in low-HDL-C subjects. The family members with normal HDL-C and the young adult twins with acquired obesity showed a reduction in large HDL2 particles and an increase in small HDL3 particles, which may be the first changes leading to the lowering of HDL-C. The low-HDL-C subjects had a higher serum apolipoprotein E (apoE) concentration, which correlated positively with the metabolic syndrome components (waist circumference, TG, and glucose), highlighting the need for a better understanding of apoE metabolism in human atherosclerosis. In the twin study, the increase in small HDL3b particles was associated with obesity independent of genetic effects. The heritability estimate, of 73% for HDL-C and 46 to 63% for HDL subspecies, however, demonstrated a strong genetic influence. These results suggest that the relationship between obesity and lipoproteins depends on different elements in each subject. Finally, instead of merely elevating HDL-C, large HDL2 particles and discoidal preβ-HDL particles may provide beneficial targets for HDL-targeted therapy.

Impaired spermatogenesis in Finnish boars and bulls

Maintenance of breeding efficiency and high semen quality is essential for reproductive success in farm animals. Early recognition of possible inheritable factors causing infertility requires constant attention. This thesis focuses on describing different manifestations of impaired spermatogenesis, their impact on fertility and partly also their incidence in populations. The reasons for spermatogenic failure are various. An interruption of germ cell differentiation, spermatogenic arrest, can lead to infertility. The incidence of azoospermia was investigated in the 1996 2005 survey of Finnish AI and farm breeding boars. We focused on the diagnosis, testicular morphometry and the possible reasons for the condition. The incidence of azoospermia was significantly higher in Yorkshire boars than in the Landrace breed. The most common diagnosis in Yorkshire boars was germ cell arrest at the primary spermatocyte level. The second most frequent diagnosis in Yorkshire boars was segmental aplasia of the Wolffian ducts with idiopathic epididymal obstruction. Other reasons for azoospermia were infrequent. In the second study we investigated the incidence of two relatively well-defined specific sperm defects in Finnish Yorkshire and Landrace boars during the same survey, the immotile short-tail sperm (ISTS) defect and the knobbed acrosome (KA) defect. In the Finnish Yorkshire boars the inherited ISTS defect, and the probably inherited KA defect, were important causes of infertility during 1996 2005. The ISTS defect was found in 7.6% and the KA defect in 0.8% of the Yorkshire boars. No Landrace boars were diagnosed with either of these two defects. In the third study we described a new sterilizing sperm defect in an oligoasthenoterazoospermic bull. Because of its morphological characteristics this defect was termed the multinuclear-multiflagellar sperm (MNMFS) defect. The number of Sertoli cells in the seminiferous tubuli was highly increased in the MNMFS bull compared with the number in normal bulls. In the following two studies we used a combined approach of fluorescence in situ hybridization (FISH), flow cytometry and morphometric studies to provide information on the cytogenetic background of macrocephalic bull spermatozoa. We described cellular features of diploid spermatozoa and compared the failures in the first and second meiotic divisions. In the last study we describe how the transplantation of testicular cells was used to determine whether spermatogonia derived from donor animals are able to colonize and produce motile spermatozoa in immune-competent unrelated boars suffering the ISTS defect. Transplantation resulted in complete focal spermatogenesis, indicated by the appearance of motile spermatozoa and confirmed by genotyping.

Iltapäivä kerhossa - vapaa-aikaa vai suoritusta?

Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lapsuus, hyvinvointi, joustava kasvatus, kasvatuskulttuurien murros, vertaiskulttuuri, vuorovaikutus, auktoriteetin laatu, valvonta

Kymmenen teollisesti merkittävän puulajin kuoriuutteiden mahdollisuudet tuholaistorjunnassa

Metsäteollisuudesta kertyy vuosittain suuria määriä ylijäämämateriaalia, kuten puun kuorta ja oksia.Ylimääräinen aines käytetään pääasiassa energiantuotantoon, mutta uusia soveltamismahdollisuuksia kaivataan. Kuoren on havaittu olevan potentiaalinen lähde monille bioaktiivisille yhdisteille, joille olisi käyttöä esimerkiksi lääke- ja kemianteollisuudessa sekä maa-, metsä- ja puutarhatuotannon tuholaistorjunnassa. Tutkimus on osa Euroopan Unionin rahoittamaa ForestSpeCs-projektia, jonka tarkoituksena on selvittää metsäteollisuuden ylijäämämateriaalien vaihtoehtoisia käyttötapoja. Valittujen kymmenen teollisesti merkittävän pohjoisen puulajin (Abies nephrolepis, Betula pendula, Larix decidua, L. gmelinii, L. sibirica, Picea abies, P. ajanensis, P. pumila, Pinus sylvestris, Populus tremula) kuoresta uutettujen aineiden soveltuvuutta syönninestoaineeksi testattiin kaaliperhosen (Pieris brassicae L.) ja krysanteemiyökkösen (Spodoptera littoralis Boisduval) toukilla sekä osittain sinappikuoriaisella (Phaedon cochloreae Fabricius) ja idänlehtikuoriaisella (Agelastica alni L.). Uutteet valmistettiin yhteistyössä projektin ryhmien avulla tai itsenäisesti erilaisin menetelmin. Testaukset tehtiin laboratorio-oloissa käyttäen lehtikiekkojen valintabiotestiä sekä karkeilla uutteilla että niistä erotelluilla yksittäisillä yhdisteillä. Tehdyistä mittauksista laskettiin syönninestoindeksit (FDI). Tulosten perusteella lähes kaikki testatut uutteet vaikuttivat ainakin jossain määrin kohdehyönteisen syöntikäyttäytymiseen. Hieman yli puolet kaaliperhosella testatuista 46 uutteesta aiheuttivat yli 50 % syönnineston eli kaaliperhonen suosi kontrollilehtiä uutteella käsiteltyjä todennäköisemmin. Krysanteemiyökkösellä yli 50 %:n syönnineston aiheuttivat vain seitsemän testatuista 56 uutteesta. Lisäksi kolme uutetta lisäsi käsiteltyjen kiekkojen syöntiä merkittävästi. Idänlehtikuoriaistoukat ja -aikuiset karttoivat erityisesti abietiinihapolla käsiteltyjä lehtiä. Sinappikuoriaisella testatut uutteet toimivat myös lupaavasti. Testattujen puulajien kuoresta on mahdollista uuttaa biologisesti aktiivisia yhdisteitä, mutta tuholaistorjunnan kannalta oikeiden pitoisuuksien ja tehokkaiden uuttomenetelmien löytäminen vaatii jatkotutkimuksia. Kuoren sisältämien yhdisteiden laatu ja määrä vaihtelevat monien tekijöiden, kuten ympäristön ja genetiikan vaikutuksesta. Hyönteisten sietokyky vaihtelee myös paljon lajeittain ja yksilöidenkin välillä on eroja. Uutteista valmistettavia torjunta-aineita olisi kuitenkin mahdollista sisällyttää esimerkiksi integroituun torjuntaan muiden menetelmien rinnalle tulevaisuudessa.

Housing the skilled migrants in the Helsinki Metropolitan Area : International attractiveness of housing, neighbourhoods and the city region

The aim of this thesis is to examine the skilled migrants’ satisfaction with the Helsinki Metropolitan Area. The examination is executed on three scales: housing, neighbourhoods and the city region. Specific focus is on the built environment and how it meets the needs of the migrants. The empirical data is formed of 25 semi-structured interviews with skilled migrants and additionally 5 expert interviews. Skilled and educated workforce is an increasingly important resource in the new economy, and cities are competing globally for talented workers. With aging population and a need to develop its innovational structure, the Helsinki Metropolitan Area needs migrant workforce. It has been stated that quality of place is a central factor for skilled migrants when choosing where to settle, and from this perspective their satisfaction with the region is significant. In housing, the skilled migrants found the price-quality ratio and the general sizes of apartments inadequate. The housing market is difficult for the migrants to approach, since they often do not speak Finnish and there are prejudices towards foreigners. The general quality of housing was rated well. On the neighbourhood level, the skilled migrants had settled in residential areas which are also preferred by the Finnish skilled workers. While the migrants showed suburban orientation in their settlement patterns, they were not concentrated in the suburban areas which host large shares of traditional immigrant groups. Migrants were usually satisfied with their neighbourhoods; however, part of the suburban dwellers were unsatisfied with the services and social life in their neighbourhoods. Considering the level of the city region, the most challenging feature for the skilled migrants was the social life. The migrants felt that the social environment is homogeneous and difficult to approach. The physical environment was generally rated well, the most appreciated features being public transportation, human scale of the Metropolitan Helsinki, cleanliness, and the urban nature. Urban culture and services were seen good for the city region’s size, but lacking in international comparison.

Asemakaavoitus Helsingin seudun kasvun hallinnassa

Many Finnish municipalities need to control their growth. In this research growth is understood as developments of land utilisation and also as a wide range of other changes that have mainly ap-peared as a result of a long term growth in population. The development growth control contains four areas: 1. adequate productivity of town planning, 2. stationing the growth to needs led and for sustainable developments, 3. quality of the developing environment, and 4. producing growth with communicative and transparent process. The aim of the research is to represent connection between town planning and development growth control. Research defines the role of town planning in the municipalities development growth control. In addition research focuses on links between town planning and development growth control in history, present and in the development work for the future. According to the hypothesis the extensive examination of town planning enables better growth control and promotes appropriate response to municipal changes regarding housing delivery. As an example there are five outskirt municipalities in the Helsinki region. They are called Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula and Sipoo. The decision was to use examples based on a contingence theory. According to the theory there is no one correct way to operate. Therefore development should be based on individual municipal needs. In the research, municipality s needs were collected by 20 semi- structured interviews from municipal officials. In addition there were group interviews in Uusimaa Regional Council and in Uusimaa Regional Environmental Centre. There was also secondary material collected from official papers and statistics. Operationalisation was the analysis tool between empiric and literature reviews. The role of town planning has evolved during the 20th century from a more simple town plan level to operative stage in town planning hierarchy. Outskirt municipalities town planning was established during the 1960s. Since then one of the most important aims in the town planning has been to produce growth and building possibilities. Currently the challenge is to reach the satisfying rate of productivity and to meet increased housing demand. Other challenges include locating the appropriate geographical areas for growth; and the balance between required developments and planning permission decisions. Findings concluded that town planning should be more viable and it should have better ability to co-operate and operate in the changing operational environment. Municipality s ability to receive growth can increase and growth control can advance by planned and workable town planning. It is essential to take wide perspective of the each municipality's unique needs to improve productivity rather than to focus simply on productivity.

Männyn (Pinus sylvestris L.) sydänpuun laadun ja määrän jalostamisen mahdollisuudet

Tässä työssä tutkittiin männyn sydänpuun määrän ja laadun jalostamisen mahdollisuuksia sekä sitä, miten sydänpuun ominaisuudet kytkeytyvät toisiinsa. Koska puun kasvu on jalostusohjelmassamme tärkeä jalostustavoite, otettiin kasvutunnuksista tarkasteluun mukaan rinnankorkeusläpimitta ja tutkittiin sen yhteyttä sydänpuun määrään ja laatuun. Erityisesti sydänpuun laatuominaisuuksien on todettu vaikuttavan puuaineen lahonkestävyyteen. Mikäli näihin ominaisuuksiin on mahdollista vaikuttaa jalostamalla, olisi valintaa mahdollista suunnata niin, että kaupalliseen tuotantoon saataisiin puita, joiden luontainen lahonkestävyys olisi nykyistä korkeampi. Tutkimuksen kohteena olleet jälkeläiskokeet sijaitsivat Savonrannalla ja Leppävirralla. Molemmilta jälkeläiskokeilta valittiin tutkittavaksi samat 53 puolisisarperhettä. Savonrannan jälkeläiskokeella otoskoko oli 10 jälkeläistä/perhe. Leppävirralla joistain perheistä tutkittiin vain 9 tai 8 jälkeläistä. Tutkittavista jälkeläisistä otettiin kairanlastunäyte, josta määritettiin sydänpuuosuus, sydänpuun lustojen lukumäärä sekä sydänpuun säde. Lisäksi otettiin näyte kokonaisfenolipitoisuuden ja tiheyden määrittämistä varten. Mitatuista tunnuksista estimoitiin ominaisuuksien heritabiliteetit, additiivisen geneettisen vaihtelun kerroin, ominaisuuksien väliset geneettiset ja fenotyyppiset korrelaatiot sekä kasvupaikkojen väliset geneettiset korrelaatiot. Saadut tulokset osoittavat, että erityisesti sydänpuun laatuominaisuuksien periytyvyys on korkea. Kokonaisfenolipitoisuuden periytyvyysaste oli molemmilla jälkeläiskokeilla 0,54. Tiheyden heritabiliteetti oli Leppävirralla 0,58 ja Savonrannallakin kohtalainen 0,26. Sydänpuun säteen, sydänpuun lustojen lukumäärän sekä sydänpuuprosentin periytyvyysasteet olivat kohtalaisia vain Leppävirran aineistossa. Myös rinnankorkeusläpimitan periytyvyyssaste jäi Savonrannalla selvästi alhaisemmaksi kuin Leppävirralla. Lahonkestävyysjalostuksen kannalta heritabiliteetit vaikuttavat kuitenkin hyviltä. Estimoitujen geneettisten korrelaatioiden perusteella sydänpuun määrän ja laadun samanaikainen jalostus vaikuttaa vaikealta. Geneettisten korrelaatioiden pohjalta pääteltiin myös, ettei kasvua lisäämällä pystytä parantamaan sydänpuun laatua. Sitä vastoin sydänpuun määrän ja kasvun välinen geneettinen yhteys vaikutti selvältä. Laatuominaisuuksien välille estimoitiin kohtalainen fenotyyppinen korrelaatio (0,31 ja 0,34), joten näyttää siltä, että puuaineen tiheyden lisääntyessä myös sen kokonaisfenolipitoisuus lisääntyy. Kasvupaikkojen väliset geneettiset korrelaatiot osoittivat, että samat genotyypit ovat parhaita kaikissa ympäristöissä. Savonrannan jälkeläiskokeella tavattiin alkuvuosina useita bioottisia stressitekijöitä, joilla on voinut olla vaikutusta nyt saatuihin tuloksiin. Lisätutkimus kasvupaikan vaikutuksesta tutkittuihin ominaisuuksiin on tarpeen myös siksi, että tässä tutkimuksessa verratut kasvupaikat olivat hyvin pitkälle toistensa kaltaiset.

Taulukkoaineistojen tilastolliset tietosuojamenetelmät

Tutkielmassa käsitellään taulukkoaineistoihin liittyviä tilastollisia tietosuojakysymyksiä, kuten milloin julkaistavan taulukkoaineiston tilastoyksiköihin kohdistuu paljastumisriski ja millä menetelmillä tätä riskiä voidaan pienentää. Taulukkoaineistojen tilastollisia tietosuojamenetelmiä on tutkittu jo kymmeniä vuosia, mutta edelleen niiden soveltamiseen liittyy haasteita ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Taulukkoaineistolla tai taulukolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa taulukkomuotoon järjestettyä aggregoitua aineistoa. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen luotettavia tilastotietoja ja tilastoviranomaisten tehtävä on tuottaa niitä. Taulukko on perinteinen muoto julkaista tilastotietoja, joten niille on välttämätön tarve. Paitsi lainsäädäntö, myös tilastoalan eettiset periaatteet edellyttävät tilastoinnin kohteiden yksityisyyden suojaamista. Taulukkoaineisto on näin ollen suojattava ennen julkaisua, jos taulukkoon kohdistuu paljastumisriski. Taulukon paljastumisriski määritellään solukohtaisen paljastumisriskin avulla: taulukkoon kohdistuu riski, jos yhteenkin sen soluun kohdistuu riski. Soluun kohdistuu paljastumisriski, jos yksikin siihen kuuluva tilastoyksikkö on vaarassa paljastua julkaistun taulukon avulla. Paljastumisriskiä ei kokonaan voida poistaa, mutta tilastollisilla tietosuojamenetelmillä se pyritään laskemaan hyväksyttävälle tasolle. Tilastolliset tietosuojamenetelmät muokkaavat aineistoa rajoittamalla, muuntamalla tai korvaamalla, jolloin tietoa väistämättä menetetään. Samalla aineiston laatu, oikeellisuus, tarkkuus, täydellisyys ja käytettävyys kärsivät. Eri menetelmiä sovellettaessa eri määrä informaatiota häviää. Oikean tietosuojamenetelmän valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat vaaditun suojaustason saavuttaminen ja taulukon tärkeiden analyyttisten ominaisuuksien säilyminen. Haasteena on löytää kunkin taulukon kohdalla oikea tasapaino tilastoyksiköihin kohdistuvan paljastumisriskin sekä menetetyn tiedon ja hyödyn välillä. Tilastollinen tietosuoja on haastava tilastotieteen osa-alue, koska jokaisella suojattavalla tilastolla on omat huomioonotettavat erityispiirteensä. Voidaan sanoa, että jokainen tilasto muodostaa suojaamisen kannalta oman erikoistapauksensa. Paljastumisriskiä ja erilaisia tilastollisia tietosuojamenetelmiä käsitellään tutkielmassa ensin teoreettisesti. Teoreettinen tarkastelu keskittyy kahteen menetelmään: peittämiseen ja kontrolloituun taulukon säätöön, eli CTA:han (engl. controlled tabular adjustment). Peittäminen on 1970-luvulta asti ollut suosittu suojausmenetelmä, mutta sen myötä taulukosta häviää liikaa tietoa. 2000-luvulla kehitetty vaihtoehtoinen menetelmä CTA pyrkii peittämistä paremmin säilyttämään suojattujen taulukoiden tärkeät ominaisuudet, kuten taulukon additiivisuuden ja soluarvojen jakauman. Tutkielman lopussa on lyhyt empiirinen osa, jossa peittämisen ja CTA:n toimivuutta käytännössä testataan todellisen yritysaineiston avulla. Menetelmiä vertailtaessa tultiin tulokseen, että taulukon laadun ja hyödyn säilyttämisen näkökulmasta CTA on peittämistä parempi menetelmä. Koska CTA on uusi menetelmä, sen soveltamiseen liittyy kuitenkin vielä ongelmia. CTA voi johtaa taulukon käyttäjää harhaan, jos käyttäjä ei ymmärrä menetelmän periaatteita.