Euran emännän neulakintaat : Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista

Tutkielman tavoitteena on tuottaa neulakinnasrekonstruktio Euran Luistarin kalmiston haudan 56 neulakinnasfragmenttien pohjalta. Hauta on tutkittu vuonna 1969, jolloin kalmistoalueen arkeologiset kaivaukset aloitettiin. Haudan löytöjen perusteella on aikaisemmin tehty kokonainen pukurekonstruktio, Euran muinaispuku. Luistarin hauta 56 on ruumishauta ja se on tehty naisvainajalle rautakaudella, 1000-luvun alkupuolella jKr. Neulakinnastekniikalla on valmistettu neuloksia jo tuhansia vuosia. Eri neulakinnastekniikoita on yritetty kuvata useilla teorioilla, joista paras lienee Egon H. Hansenin merkintätapa. Suomalaisen kansanperinteen mukaan maassamme on tehty neuleita kolmella erilaisella neulakinnastekniikalla: suomeksi , venäjäksi ja pyöräyttäen . Luistarin haudan 56 neulakinnastekniikalla valmistetut tekstiilifragmentit löytyivät vainajan vatsalta suuren puukontupen päältä sekä kämmenluiden ja sormusten yhteydestä. Fragmentteja saatiin kaivauksissa talteen yhteensä kuusi, joista suurin on kooltaan 6x9 cm. Fragmentit on sijaintinsa perusteella tulkittu kintaiden jäänteiksi. Hautaustilanteessa kintaat ovat ilmeisesti sijainneet vainajan vatsalla, eivätkä käsiin puettuina, sillä fragmentteja ei löytynyt kaikkien sormusten yhteydestä. Myös eräistä muista rautakautisista ruumishaudoista on löydetty neulakintaiden jäänteitä. Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista on tutkittu valmistustekniikka, lankojen paksuudet ja kierteisyydet. Selkeänä erottuvat kolme väriä on tulkittu mikroskooppitarkastelussa siniseksi, punaiseksi ja keltaiseksi. Pieni punaisen kerroksen pätkä aivan suurimman fragmentin reunassa on tulkittu peukalon tyveksi. Muita Suomesta löytyneitä rautakautisia neulakinnasfragmentteja ja niistä saatuja tietoja on käytetty vertailuaineistona. Kinnasrekonstruktioon käytetyt langat on värjätty luonnonväreillä. Värjäyksessä on käytetty osittain nykypäivän keinoja, mutta niin, että lopputulos poikkeaisi mahdollisimman vähän muinaistekniikoilla tehdystä. Punainen lanka on värjätty värimataralla eli krapilla, keltainen kanervalla ja sininen luonnonindigolla. Kintaiden muotoilu perustuu suomalaiseen neulakinnastraditioon ja lähialueiltamme löytyneisiin keskiaikaisiin neulakintaisiin.

Esi-isät ja tiedonhankinta : Ennustus sukuma-nyamwezi-yhteisössä Luoteis-Tansaniassa

Tutkielmassa tarkastellaan esi-isien merkitystä sukuma-nymawezi-alueen ennustajientyössä. Työ perustuu kenttätyömateriaaliin, joka on pääasiassa kerätty neljän kylän muodostamalta hallinnolliselta alueelta, Isakasta, joka sijaitsee sukuma-nyamwczi-alueen kes-kiosissa. Sukumat ja nyamwezit ovat Tansanian suurimmat kansat ja muodostavat kulttuurisesti hyvinkin yhtenäisen alueen. Isakan alue, jossa kenttätyö on tehty, on nopeasti kasvava keskus, jonka kasvun ovat mahdollistaneet erinomaiset liikenneyhteydet, joiden vaikutuksesta alueelle on muuttanut useiden kansojen edustajia lähinnä vaurastumisen toivossa. Mm. ennustajia alueella on runsaasti juuri tästä syystä. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia ennustukseen ja esi-isien merkitykseen Isakassa. Ennustuksen asiantuntijoiden, ennustajien, lisäksi näitä näkökulmia tarjoavat alueen perinteisten tanssirituaalien johtajat sekä länsimaisen terveydenhuollon ja valtion kulttuuriviraston edustajat. Nämä eri tahot edustavat usein jopa vastakkaisia näkemyksiä ennustuksen merkitykseen yhteisössä. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin sitä, miten nämä toisistaan poikkeavat näkemykset yhdistyvät yksilöiden (isakalaisten naisten) kohdalla erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan. Isakassa ennustajat selvittävät erilaisten ennustusmenetelmien avulla asiakkaittensa ongelmat ja tarvittavat hoitomuodot. Ennustuksen lisäksi he tarjoavat usein asiakkailleen myöstarvittavan hoidon. Lähes poikkeuksetta ennustus tapahtuu esi-isien tai muiden henkienavulla. Ennustuksessa voidaan käyttää henkipossessiota, jolloin henki kertoo asiakkaanongelmat ennustajan ruumiin kautta. Myös käytettäessä muita ennustusmenetelmiä kuin henkipossessiota, on esi-isien merkitys suuri, sillä ennustajan kykyjen nähdään olevannäiltä peräisin. Tutkielmassa esi-isien ja mahdollisten muiden henkien merkitystä ennus-tustyössä valotetaan henkipossessioteorioiden avulla ja tarkastellaan mm. sitä, miten esi-isät kommentoivat yhteisön jäsenten elämää "historian äänenä". Sukuma-nyamwezi-kosmologiassa esi-isät ja noituus nähdään mahdollisina sairauksien j amuiden ongelmien aiheuttajina. Erityisesti näissä tapauksissa virallisen (länsimaisen) terveydenhuollon palveluja ei nähdä riittävinä. Tutkielmassa korostetaankin sitä, miten isakalaisille ennustajien ja virallisen terveydenhuollon palvelut näyttäytyvät toisiaan täydentävi-nä vaihtoehtoina etsittäessä ratkaisuja sairauksien tai muiden ongelmien alkuperään ja tar-vittavaan hoitoon. Avainsanat: Tansania; sukuma-nyamwczi; ennustus; esi-isät ja muut henget; noituus

Vihiä teknologisista strategioista : Tutkimus Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikan piikivi- ja kvartsiaineistoista

Tässä tutkimuksessa kuvataan ja selitetään Rääkkylän Vihi 1:n piikivi- ja kvartsiaineistojen välisiä eroja. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettisen kirjallisuuden ja kokeellisen tutkimuksen pohjalta laadittu sanallinen malli ja sen perusteella johdettu hypoteesi siitä, miten Vihin asuinpaikkaa käyttäneiden ihmisten piikiven ja kvartsin käyttöstrategioiden, ja sitä kautta aineistojen, tulisi poiketa toisistaan jos erot teknologioiden välillä voidaan selittää raaka-aineiden erilaisesta saatavuudesta ja laadusta johtuviksi. Tämän hypoteesin mukaan parempilaatuista, mutta vaikeasti saatavaa piikiveä olisi käytetty taloudellisemmin kuin kvartsia, mikä tulisi näkyä mm. eroina iskentäjätteen ja ytimien koossa sekä työkalujen retusoinnin määrässä. Lisäksi johdetaan eräänlainen nollahypoteesi olettaen, etteivät raaka-aineen ominaisuudet vaikutakaan ihmisten hyödyntämiin teknologisiin strategioihin. Hypoteesien paikkansapitävyyttä arvioitiin jäteaineiston (iskokset ja niiden fragmentit), ytimien ja esineiden analyysien tulosten perusteella. Jäteaineistoa ja ytimiä analysoitiin teknotypologisen ja kokoryhmäanalyysin avulla. Esineet luokiteltiin niiden funktiota vastaaviin luokkiin, minkä lisäksi niiden koko mitattiin. Lisäksi yhtä esineryhmää kaapimia analysoitiin tarkemmin käyttöjälkitutkimuksin sekä reduktioanalyysillä. Kaikissa näissä analyyseissä piikivi- ja kvartsiartefaktien välinen vertailu oli keskeisellä sijalla. Tämän lisäksi kuvaa piikiviaineistosta tarkennettiin nodulianalyysin avulla. Analyysien tulosten perusteella Vihin aineisto tukee selvästi enemmän hypoteesia, jonka mukaan piikiven käyttö on ollut kvartsin käyttöä taloudellisempaa, kuin hypoteesia, jonka mukaan piikiven ja kvartsin käyttöstrategioissa ei olisi eroa. Siten tehty tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan raaka-aineen saatavuus ja laatu vaikuttavat raaka-aineiden käyttöstrategioihin. Samalla tutkimus tukee myös yleisempää käsitystä kulttuurista riippumattomasta rationaalisuudesta. Toistaiseksi vastaavia tutkimuksia kampakeramiikan ajan aineistoista ei ole tehty, joten on mahdollista, että Vihin aineisto on poikkeuksellinen niiden joukossa. Sen vuoksi jatkossa tulisi tehdä lisää vastaavia vertailevia tutkimuksia. Lisäksi jatkossa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota teknologisiin strategioihin vaikuttaviin sosiaalisiin tekijöihin.

Koti, menetys, paluu : Koti kannakselaisten lapsievakkojen evakkomatkakertomuksissa

Työssä tarkastellaan siirtokarjalaisten kertomuksia toisen maailmansodan aikaisista evakkomatkoista. Tutkimuksessa analysoidaan kertomuksissa esitettyjä kuvauksia kodista, kodin menetyksestä ja kotiin paluusta. Myös kotoisuuden, kodittomuuden, sopeutumisen ja ryhmään kuulumisen teemoja käsitellään. Työn aineistona ovat vuonna 2004 järjestetyn Lasten evakkomatkat -keruun kirjoitukset. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on muistitietotutkimus ja käsitys diskurssin ja tekstien intertekstuaalisuudesta. Muistitietotutkimus yhdistettynä intertekstuaaliseen lukutapaan mahdollistaa kertomusten tarkastelun yksilöille merkittävänä kerrontana, joka on kuitenkin kiinteässä suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja sen kertomisen konventioihin. Viisiportainen tutkimusmenetelmä, jonka avulla aineistoa on luettu, on kehittynyt vuorovaikutteisesti aineiston valikoinnin kanssa ja tutkimus etenee noudatellen evakkomatkakertomuksissa esitettyjen tarinoiden kertomusskeemaa ja kronologiaa. Analyysin perusteella on havaittavissa kolme keskeistä tekstimaailmaa, joiden kanssa evakkomatkakertomukset keskustelevat intertekstuaalisesti. Nämä kolme diskurssia ovat kristillinen, karjalaisten yhteisön ja poliittinen diskurssi. Kristillinen diskurssi näyttäytyy evakkomatkakertomuksissa etenkin paratiisi- ja syntiinlankeemusmyyttien ja Jeesuksen elämänvaiheita käsittelevien tarinoiden kautta. Karjalaisten yhteisön piirissä tuotettu pitäjäkirjallisuus, sukututkimukset, perinneharrastukset, muistelukerronta ja kaunokirjallisuus ovat myös evakkomatkakertomusten tuottamisen taustalla. Sekä kristillinen että karjalaisten yhteisön diskurssi voidaan myös tulkita Karjalan menetykseen ja sen nykyiseen asemaan liittyvän ideologisen ja poliittisen keskustelun ilmentyminä. Evakkomatkakertomuksissa rakennetaan kertomusta menneisyydestä yhteisöllisten ja intertekstuaalisten suhteiden kautta ilmentäen samalla kuitenkin henkilökohtaista kokemusta maailmasta. Omaan muistoon ja kertomukseen sisältyy vuorovaikutteinen suhde ajassa eteen- ja taaksepäin ulottuvan yhteisön kanssa. Kertojat myös liikkuvat kielellisten keinojen avulla kertomuksen maailman eri aikatasoilla ja luovat ajallista jatkumoa menneen, nykyisen ja tulevan välillä. Henkilökohtainen historia saa merkityksensä suhteessa aiempiin tarinoihin ja jäsennyksiin, jotka myös tulevat tässä prosessissa uudelleen tulkituiksi ja arvioiduiksi. Siirtokarjalainen kulttuuri on intertekstuaalisen kulttuurin muodostuksen prosessin ilmentymä: se on jotain aivan uutta, joka on muodostunut entistä koskevien käsitysten, muistojen ja tarinoiden kanssa vuorovaikutuksessa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Muistitietotutkimus - muistelukerronta - intertekstuaalisuus - Karjala - Karjalan Kannas - siirtokarjalaiset - evakuoinnit - koti Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Kulttuurien tutkimuksen laitos/ folkloristiikka Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Lasten evakkomatkat -aineistoa säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa.

Vapaata mielenjuoksua : Suomenkielisen freestyle-rapin ilmenemismuodot, estetiikka ja kompositio

The thesis is about Finnish freestyle-rap, a modern form of oral poetry producing improvised rap lyrics at the moment of performance. The research material consists of interviews with seven freestyle experts and a DVD from Finnish Rap Championships 2005 containing freestyle-rap. The thesis has three goals: describing the different variations or subgenres of freestyle, outlining the esthetics and register of freestyle, and examining the composition of freestyle. The research material acts a central role in the thesis but the theoretical framework is also wide: cornerstones are John Miles Foley's register analysis, oral formulaic theory and William Levelt's psycholinguistic theory on planning of speech. Freestyle is divided into three partially overlapping genres with slight variation in conventions. The genres are freestyle battle, cypher, and live freestyle. Freestyle's esthetics are composed of certain qualities and preferences: the rhyme is a syllabically repeating vocal rhyme. The rapping must be synchronised with the background rhythm and the rhyme comes in the end of the line. The lyrics must be somehow anchored to the surroundings and the moment of performance. The style of rapping, ie. flow, has to be personal one way or the other. Individual formulas are used to some extent in freestyle compostition. When planning the lines, all other content is subordinate to the rhyme, whose phonetic processing is the primary act in the planning of freestyle. This discovery sets Levelt's theory open to doubt.

Lithics after Stone Age in East Africa : Wadh Lang'o case study

Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi

Arkeologia, historialliset kartat ja paikkatieto

This licentiate thesis is composed of three parts, of which the parts 2 and 3 have been published elsewhere. Part 1 deals with the research history of large-scaled historical maps in Finland. The research done in four disciplines – archaeology, history, art history and geography – is summarized. Compared to the other disciplines, archaeology is characterized by its deep engagement with the location. Because archaeology studies different aspects of the past through material culture, it is the only discipline in which the concrete remains portrayed on the maps are “dug up”. For the archaeologist, historical maps are not merely historical documents with written information and drawings in scale, but actual maps which can be connected with the physical features they were made to illustrate in the first place. This aspect of historical maps is discussed in the work by looking at the early (17th and 18th century) urban cartographic material of two Finnish towns, Savonlinna and Vehkalahti-Hamina. In both cases, the GIS-based relocating of the historical maps highlights new aspects in the early development of the towns. Part 1 ends with a section in which the contents of the entire licentiate thesis are summarized. Part 2 is a peer reviewed article published in English. This article deals with the role of historical maps converted into GIS in archaeological surveys made in Finnish post-medieval towns (16th and 17th centuries). It is based on the surveys made by the author between 2000 and 2003 and introduces a new method for the archaeological surveying of post-medieval towns with wooden houses. The role of archaeology in the sphere of urban research is discussed. The article emphasizes that the methods used in studying the development of southern European towns with stone houses cannot be adequately applied to the wooden towns of the north. Part 3 is a monograph written in Finnish. It discusses large-scaled historical maps and the methods for producing digital spatial information based on historical maps. Since the late 1990’s, archaeological research in Finland has been increasingly directed towards the historical period. As a result, historical cartography has emerged as one of the central sources of information for the archaeologist, too. The main theme of this work is the need for using historical maps as real maps which, surprisingly, has been uncommon in the historical sciences. Projecting historical maps to the very place they were made to illustrate is essential to understanding the maps. This is self-evident for the archaeologist, who is accustomed to studying the material past, but less so to researchers in other historical disciplines that concentrate on written and visual sources of information. With the help of GIS, the historical maps can be concretely linked to the places they were originally made to illustrate. In doing so, and equipped with a cartographic comprehension, new observations can be made and questions asked, which supplement and occasionally challenge the prevailing views.

Environmental change and human history in the Jabal Harun area, Jordan

The research is related to the Finnish Jabal Harun Project (FJHP), which is part of the research unit directed by Professor Jaakko Frösén. The project consists of two interrelated parts: the excavation of a Byzantine monastery/pilgrimage centre on Jabal Harun, and a multiperiod archaeological survey of the surrounding landscape. It is generally held that the Near Eastern landscape has been modified by millennia of human habitation and activity. Past climatic changes and human activities could be expected to have significantly changed also the landscape of the Jabal Harun area. Therefore it was considered that a study of erosion in the Jabal Harun area could shed light on the environmental and human history of the area. It was hoped that it would be possible to connect the results of the sedimentological studies either to wider climatic changes in the Near East, or to archaeologically observable periods of human activity and land use. As evidence of some archaeological periods is completely missing from the Jabal Harun area, it was also of interest whether catastrophic erosion or unfavourable environmental change, caused either by natural forces or by human agency, could explain the gaps in the archaeological record. Changes in climate and/or land-use were expected to be reflected in the sedimentary record. The field research, carried out as part of the FJHP survey fieldwork, included the mapping of wadi terraces and cleaning of sediment profiles which were recorded and sampled for laboratory analyses of facies and lithology. To obtain a chronology for the sedimentation and erosion phases also OSL (optically stimulated luminescence) dating samples were collected. The results were compared to the record of the Near Eastern palaeoclimate, and to data from geoarchaeological studies in central and southern Jordan. The picture of the environmental development was then compared to the human history in the area, based on archaeological evidence from the FJHP survey and the published archaeological research in the Petra region, and the question of the relationship between human activity and environmental change was critically discussed. Using the palaeoclimatic data and the results from geoarchaeological studies it was possible to outline the environmental development in the Jabal Harun area from the Pleistocene to the present.It is appears that there was a phase of accumulation of sediment before the Middle Palaeolithic period, possibly related to tectonic movement. This phase was later followed by erosion, tentatively suggested to have taken place during the Upper Palaeolithic. A period of wadi aggradation probably occurred during the Late Glacial and continued until the end of the Pleistocene, followed by significant channel degradation, attributed to increased rainfall during the Early Holocene. It seems that during the later Holocene channel incision has been dominant in the Jabal Harûn area although there have been also small-scale channel aggradation phases, two of which were OSL-dated to around 4000-3000 BP and 2400-2000 BP. As there is no evidence of tectonic movements in the Jabal Harun area after the early Pleistocene, it is suggested that climate change and human activity have been the major causes of environmental change in the area. At a brief glance it seems that many of the changes in the settlement and land use in the Jabal Harun area can be explained by climatic and environmental conditions. However, the responses of human societies to environmental change are dependent on many factors. Therefore an evaluation of the significance of environmental, cultural, socio-economic and political factors is needed to decide whether certain phenomena are environmentally induced. Comparison with the wider Petra region is also needed to judge whether the phenomena are characteristic of the Jabal Harun area only, or can they be connected to social, political and economic development over a wider area.

Tekstiilikulttuurisen lukutaidon edistäminen museoissa

Purpose: The study focuses on the question, how to advance textile cultural interpretation skills in museum. The theme was actual, because there have been many workshops in different kind of museums, which have raised textile into important role of their museum pedagogy. The knowing of nature of textile materials was highlighted in former studies as the most crucial thing in craft. That is reason for choosing textile to study. The theoretical approach of study was particularized to the meanings which have been given to craft during recent ten years. Furthermore the composition of textile culture and transmitting textile cultural heritage were examined throug the theory. The finnish museum as a place for learning, as well as the contens of museum pedagogy, were analyzed. The fundamental approach to study was cultural research and art education. Methods: The methodological approach was theory-based theme interview. Before interviewing informants the charting was made by using literature, interviews and observation, to find out the most important themes within subject. Specialists were interviewed personally and results were sent to them by e-mail for further comments. There were 8 informants and they were chosen with intentional sampling from different kind of museums, from teacher education and among craft teachers. Research material was analyzed with content analysis by using deductive reasoning. Conclusions: The study revealed that there are three strategies in advancing textile cultural interpretation. The most remarkable strategies are 1) making acquaintance of materials and working with them, 2) getting exiting events with posibilities to use one s whole body and 3) getting textile cultural knowledge by using for example discovery - style learning. In practice those strategies were mixed, which also was considered advisable. Another conclusion the study revealed, is the desirable, acceptable attitude not only to the craft with creative, free beginning but also to the craft made like its model in museum. Learning from model can be felt as a very moving experience, like a journey in time. The side result of the study was the importance of collaboration of museums and schools in advancing textile cultural interpretation skills as well as significance of using internet in collaboration and relations.

Fast forward to the end: Stories of the cassette magazine

Although they made up a significant share of the retail music market from the 60s to the 90s, and were often used as promotional and marketing tools, cassettes became re-configured in the 80s as an integral component of cassette magazines. Binding sound, music, talk, text, visual art and design, they were a truly innovative interdisciplinary form. This paper explores the history of these artefacts with particular emphasis on the Brisbane underground music scene of the late 70s and 80s, and discusses their significance in as a bridge between the music scene and art scenes of this period.

Eron aika : Tyttärien kertomuksia ikääntyneen vanhemman kuolemasta

There is a relative absence of sociological and cultural research on how people deal with the death of a family member in the contemporary western societies. Research on this topic has been dominated by the experts of psychology, psychiatry and therapy, who mention the social context only in passing, if at all. This gives an impression that the white westerners bereavement experience is a purely psychological phenomenon, an inner journey, which follows a natural, universal path. Yet, as Tony Walter (1999) states, ignoring the influence of culture not only impoverishes the understanding of those work with bereaved people, but it also impoverishes sociology and cultural studies by excluding from their domain a key social phenomenon. This study explores the cultural dimension of grief through narratives told by fifteen of recently bereaved Finnish women. Focussing on one sex only, the study rests on the assumption of the gendered nature of bereavement experience. However, the aim of the study is not to pinpoint the gender differences in grief and mourning, but to shed light on women s ways of dealing with the loss of a loved one in a social context. Furthermore, the study focuses on a certain kind of loss: the death of an elderly parent. Due to the growth in the life expectancy rate, this has presumably become the most typical type of bereavement in contemporary, ageing societies. Most of population will face the death of a parent as they reach the middle years of the life course. The data of this study is gathered with interviews, in which the interviewees were invited to tell a narrative of their bereavement. Narrative constitutes a central concept in this study. It refers to a particular form of talk, which is organised around consequential events. But there are also other, deeper layers that have been added to this concept. Several scholars see narratives as the most important way in which we make sense of experience. Personal narratives provide rich material for mapping the interconnections between individual and culture. As a form of thought, narrative marries singular circumstances with shared expectations and understandings that are learned through participation in a specific culture (Garro & Mattingly 2000). This study attempts to capture the cultural dimension of narrative with the concept of script , which originates in cognitive science (Schank & Abelson 1977) and has recently been adopted to narratology (Herman 2002). Script refers to a data structure that informs how events usually unfold in certain situations. Scripts are used in interpreting events and representing them verbally to others. They are based on dominant forms of knowledge that vary according to time and place. The questions that were posed in this study are the following. What kind of experiences bereaved daughters narrate? What kind of cultural scripts they employ as they attempt to make sense of these experiences? How these scripts are used in their narratives? It became apparent that for the most of the daughters interviewed in this study the single most important part of the bereavement narrative was to form an account of how and why the parent died. They produced lengthy and detailed descriptions of the last stage of a parent s life in contrast with the rest of the interview. These stories took their start from a turn in the parent s physical condition, from which the dying process could in retrospect be seen to have started, and which often took place several years before the death. In addition, daughters also talked about their grief reactions and how they have adjusted to a life without the deceased parent. The ways in which the last stage of life was told reflect not only the characteristic features of late modernity but also processes of marginalisation and exclusion. Revivalist script and medical script, identified by Clive Seale as the dominant, competing models for dying well in the late modern societies, were not widely utilised in the narratives. They could only be applied in situations in which the parent had died from cancer and at somewhat younger age than the average. Death that took place in deep old age was told in a different way. The lack of positive models for narrating this kind of death was acknowledged in the study. This can be seen as a symptom of the societal devaluing of the deaths of older people and it affects also daughters accounts of their grief. Several daughters told about situations in which their loss, although subjectively experienced, was nonetheless denied by other people.