Military empowerment and civilian targeting in civil war

Civilians constitute a large share of casualties in civil wars across the world. They are targeted to create fear and punish allegiance with the enemy. This maximizes collaboration with the perpetrator and strengthens the support network necessary to consolidate control over contested regions. I develop a model of the magnitude and structure of civilian killings in civil wars involving two armed groups who Öght over territorial control. Armies secure compliance through a combination of carrots and sticks. In turn, civilians di§er from each other in their intrinsic preference towards one group. I explore the e§ect of the empowerment of one of the groups in the civilian death toll. There are two e§ects that go in opposite directions. While a direct e§ect makes the powerful group more lethal, there is an indirect e§ect by which the number of civilians who align with that group increases, leaving less enemy supporters to kill. I study the conditions under which there is one dominant e§ect and illustrate the predictions using sub-national longitudinal data for Colombiaís civil war.

¿Régimen del terror o aceptación pasiva?: cultura política nicaragüense durante el régimen de los Somoza (1936 – 1979)

Esta monografía busca explicar la incidencia de la cultura política nicaragüense en el mantenimiento del régimen de los Somoza (1936 – 1979). Se explorará la incidencia de la cultura política nicaragüense en el régimen autoritario tradicional de los Somoza a través de las orientaciones cognitivas, afectivas y evaluativas de la población, que permitieron el mantenimiento y una relativa estabilidad y duración de aquél en Nicaragua. Se comprenderá el régimen somocista como un régimen autoritario tradicional. Posteriormente, siguiendo los postulados de Gabriel Almond y Sidney Verba, se identificará los principales elementos de la cultura política nicaragüense durante el régimen de los Somoza y por último, se explicará cómo incidió la cultura política en la aceptación pasiva del régimen, el uso del terror como una herramienta de estabilización y la ausencia de una identidad ciudadana democrática.

O ENSINO DA FILOSOFIA NAS DIRETRIZES DE JEAN MAUGÜÉ E NO HISTORICISMO DO PENSAMENTO DE JOÃO DA CRUZ COSTA: PIONEIRISMO NA UNIVERDSIDADE DE SÃO PAULO

O presente estudo foi desenvolvido com o objetivo de refletir a relevância do Ensino de Filosofia no contexto histórico brasileiro em consonância conjectural paulistana. Apontamos através do Decreto nro. 6.283 de 25 de janeiro de 1934, o qual instituiu-se sendo a primeira Universidade brasileira (Universidade de São Paulo) nas palavras de Vita “iniciativa pioneira no Brasil” (1969, p.16). Inspirada no modelo universitário tradicional da cultura filosófica francesa, a Faculdade de Filosofia, Ciências e Letras adotou desde os seus contíguos metodológicos aos procedimentos intelectivos, favorecendo o desenvolvimento da interdisciplinaridade da formação cultural. Uma confluência marcada por intensos envolvimentos ideológicos estruturados do progresso moderno, infundindo competências científicas na faculdade profissional incorporada à universidade, bem como formar professores para o ensino secundário (SCHWARTZMAN, 2006, p.163). Sendo assim, a Faculdade de Filosofia seria o núcleo propulsor. Porém, o modelo centralizador de pensar o Ensino da Filosofia, a atribui uma superioridade técnica intelectual e saber acumulado, pouco distingue da competência escolar conquistada em outros países, pelo potencial formativo dos professores filósofos Jean Maugüé (1955,1982) e João da Cruz Costa (1945, 1960, 1961,1967). Mauguë aponta-nos quão a formação em Filosofia está diretamente atribuída ao docente e ao aluno, que a ela se dedica. Pela obra Ensino de Filosofia e Diretrizes, ele apresenta-nos também a concepção de docência: o docente-intelectual, comprometido com a (re) construção dos significados epistemológicos, legitimados por uma prática pedagógica entre o já conhecido e ao conhecer, ou seja, entre o ensinado e ao ensinar. Nesse sentido, é notável que os argumentos do docente e do filósofo se imbricam, ao ponto de serem confundidos e potencializados durante a formação. Assim, Cruz Costa, também trabalha, quando assume a cátedra, porém ressalta que o processo formativo adquire sentido pela História das Ideias como construção do pensamento filosófico e, portanto, o ensino se faz quando se toma consciência da concentricidade histórica, ideias que lhe concede significado conjugado às técnicas de erudição, o que fez advertir aos seus alunos para as vicissitudes pelas quais passaram em nossa terra, as correntes filosóficas estrangeiras, e, sobretudo, para a curiosa significação que elas têm apresentado no envolver de nossa história (VITA, 1950, p.22). O conhecimento histórico é o caminho norteador a ser percorrido, necessário ao devir humano, isto é, a conciliação entre o conhecimento teórico e as condições históricas.

Y el teatro se hizo cine. "La casa de Bernarda Alba", de Federico García Lorca a Mario Camus.

La casa de Bernarda Alba, obra de teatro de Federico García Lorca, fue llevada al cine por Mario Camus en 1987, en un momento en que la Ley Miró favorece un cine literario que huye del entretenimiento fácil. En este artículo tratamos de hacer un análisis de las diferencias y similitudes entre la película y la obra de teatro, además de mostrar el momento que vive el cine español en los años 80 del siglo XX.

Shooting from the Wild Zone : A Study of the Chicana Art Photographers Laura Aguilar, Celia Álvarez Muñoz, Delilah Montoya, and Kathy Vargas

The dissertation analyzes and elaborates upon the changing map of U.S. ethno-racial formation from the vantage point of North American Studies, multi-disciplinary cultural studies, and the criticism of visual culture. The focus is on four contemporary Mexican American (Chicana) women photographers, whose art production is discussed, on the one hand, in the context of the Euro-American history of photographic genres and, on the other hand, in the context of so-called decolonizing cultural and academic discourses produced by Mexican Americans themselves. The manuscript consists of two parts. Part I outlines the theoretical and methodological domain of the study, positioning it in the interstices of American studies, European postmodern criticism, postcolonial feminist theory, and the theories of visual culture, particularly of art photography. In addition, the main issues and paradigms of Chicano Studies (Mexican American ethnic studies) are introduced. Part II consists of seven essays, each of which discusses rather independently a particular photographic work or a series of photographs, formulating and defending arguments about their meaning, position in the history of photographic genres, and their cultural and socio-political significance. The study closes with a discussion about ethno-racial identity formation and the role of Chicana photography therein - in embodying and reproducing new subjectivities, alternative categories of knowledge, and open ended historical narratives. It is argued that, symbolically, the "Wild Zone" of gendered and race-specific knowledge becomes associated with the body of the mother, a recurrent image in Chicana art works under discussion. Embedded in this image, the construction of an alternative notion of a family thus articulates the parameters of a matrifocal ethno-racial community unified by the proliferation of differences rather than by conformities typical of nationalistic ideologies. While focusing on art photography, the study as a whole simultaneously constructs, from a European vantage point, a "thick" description of Mexican American history, identities, communities, cultural practices, and self-representations about which very little is known in Finland.

Thomsenista Kalimaan : Vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimushistoria vuoteen 1936

Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.

Trust, participation and health among ageing people : A cross-sectional cohort study of men and women born in 1926-30, 1936-40, and 1946-50 in the Lahti region, southern Finland

The purpose of the present study was to explore the associations between good self-rated health and economic and social factors in different regions among ageing people in the Päijät-Häme region in southern Finland. The data of this study were collected in 2002 as part of the research and development project Ikihyvä 2002 2012 (Good Ageing in Lahti region GOAL project). The baseline data set consisted of 2,815 participants born in 1926 30, 1936 40, and 1946 50. The response rate was 66 %. According to the previous studies, trust in other people and social participation as the main aspects of social capital are associated with self-rated health. In addition, socioeconomic position (SEP) and self-rated health are associated, but all SEP indicators do not have identical associations with health. However, there is a lack of knowledge of the health associations and regional differences with these factors, especially among ageing people. Regarding these questions, the present study gives new information. According to the results of this study, self-perceived adequacy of income was significantly associated with good self-rated health, especially in the urban areas. Similar associations were found in the rural areas, though education was also considered an important factor. Adequacy of income was an even stronger predictor of good health than the actual income. Women had better self-rated health than men only in the urban areas. The youngest respondents had quite equally better self-rated health than the others. Social participation and access to help when needed were associated with good self-rated health, especially in the urban area and the sparsely populated rural areas. The result was comparable in the rural population centres. The correlation of trust with self-rated health was significant in the urban area. High social capital was associated with good self-rated health in the urban area. The association was quite similar in the other areas, though it was statistically insignificant. High social capital consisted of co-existent high social participation and high trust. The association of traditionalism (low participation and high trust) with self-rated health was also substantial in the urban area. The associations of self-rated health with low social capital (low participation and low trust) and the miniaturisation of community (high participation and low trust) were less significant. From the forms of single participation, going to art exhibitions, theatre, movies, and concerts among women, and studying and self-development among men were positively related to self-rated health. Unexpectedly, among women, active participation in religious events and voluntary work was negatively associated with self-rated health. This may indicate a coping method with ill-health. As a whole, only minor variations in self-rated health were found between the areas. However, the significance of the factors associated with self-rated health varied according to the areas. Economic factors, especially self-perceived adequacy of income was strongly associated with good self-rated health. Also when adjusting for economic and several other background factors social factors (particularly high social capital, social participation, and access to help when needed) were associated with self-rated health. Thus, economic and social factors have a significant relation with the health of the ageing, and improving these factors may have favourable effects on health among ageing people.

Alice Davis Menken papers, undated, 1880-1936.

Primarily correspondence, reports, etc. relating to activities with the Society of New York State Women, Jewish Welfare Board, Jewish Protectory and Aid Society (later called Jewish Board of Guardians), New York City Woman's Night Court, Hudson State Training School, New York State Reformatory for Women, Society for Political Study, Daughters of American Revolution, Progressive Party, Mayor's Committee of Women on National Defense, New York, Congregation Shearith Israel, Florence Crittendon League, Committee of Fourteen and the Inwood House; includes also journals, diaries and other material relating to personal life, and a biographical sketch submitted to the Jewish Biographical Bureau, and copies of published and manuscript articles. Contains a "Survey of Reformatory and Correctional Institutions and Agencies As Related To The Problem of Commercialized Vice" in manuscript, submitted in August, 1919 and also material relating to program and activities of New York Training School For Community Center Workers.

Stammbaum der Familie Oppenheimer Laufenselden 1750-1936

Family history, family trees and genealogy of Oppenheimer family in Laufenselden and Nastaetten (75p).

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

La revista “Ressorgiment” en la historia catalana : un proyecto editorial para la difusión del catalanismo político. Buenos Aires: 1916-1936

Resumen: El presente trabajo analiza la revista “Ressorgiment”, periódico ofi cial de los “catalanes de América”, el sector separatista de la colectividad catalana asentada en Buenos Aires desde comienzos del siglo XX. Efectúa un análisis teórico de la diagramación formal y de la línea editorial de la publicación y constituye un repaso del ideario del catalanismo separatista radical de ultramar, desde el punto de vista de su proyecto editorial distintivo.

Una visión argentina de España a principios del siglo XX : los caminos peninsulares de Ernesto Mario Barreda

Número monográfico: El viaje y sus discursos

Aproximaciones a la obra de Mario Góngora

Resumen: A través de estas páginas, se realiza un acercamiento a la personalidad intelectual de quien fuera considerado como “el más respetado historiador latinoamericano de las últimas décadas” (Hispanic American Historical Review). Se citan las fuentes de su pensamiento histórico y se efectúa un muestreo de sus principales ideas, entresacándolas de tres de sus obras capitales.

Laudato Si' : uma abordagem teológica

Resumen: Mario de França Miranda nos propone en su artículo tomar cuenta de la importancia teológica del cuidado de nuestra casa común. Olvidar la importancia de tratar a la naturaleza con respeto brota de una crisis que arraiga en una pérdida de sentido en el designio salvífico que ha sido pronunciado sobre el hombre. Designio que abraza a todo el cosmos.

Reproducción de la Correspondencia remitida por Juan de Ajuriaguerra, desde el penal del Dueso (Santoña), al general italiano Manzini.

Fecha: 15/23-10-1937 (>1970 reproducción) / Unidad de instalación: Carpeta 45 - Expediente 1-7 / Nº de pág.: 5 (mecanografiadas)