Rauhan puolesta! Sodan valmistelijoita vastaan!

22 x 36 cm

Terrorismi uhkamallina kylmän sodan jälkeen : Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin turvallisuusstrategioiden vertailu

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla valtion (Yhdysvallat) ja turvallisuusyhteisön (EU) strategisia asiakirjoja keskenään. Vertailun perusteella on tarkoitus löytää kahden erilaisen kansainvälisen toimijan reagointi strategisella tasolla terrorismin aiheuttamaa uhkaa vastaan. Tutkimusasetelman aineiston ajallisena näkökulmana käytetään kylmän sodan päättymisestä vuoden 2012 loppuun asti ulottuvaa jännettä. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten terrorismin uhkamalli on muuttunut Yhdysvaltojen ja EU:n turvallisuusstrategisissa asiakirjoissa turvallistamisteorian mukaan tarkasteltuna kylmän sodan päättymisen jälkeen? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategioiden merkittävimmät samankaltaisuudet ja erot verrattaessa terrorismia uhkamallina? Mitkä ovat Yhdysvaltojen ja EU:n strategiset painopisteet terrorismin vastaisessa toiminnassa? Tutkimuksessa perehdytään Yhdysvaltojen sekä Euroopan unionin turvallisuuspoliittisiin asiakirjoihin. Keskeisimpinä lähteinä käytetään strategisia asiakirjoja, jotka määrittävät Yhdysvaltojen ja EU:n toimintalinjat kansallisessa sekä kansainvälisessä turvallisuusympäristössä. Muina lähteinä käytetään terrorismia käsitteleviä teoreettisia julkaisuja, tieteellistä kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että terrorismi uhkamallina on militarisoitu Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Vuoden 2001 syyskuun 11. tapahtumat voidaan katsoa olleen pääsyynä siihen miksi terrorismin uhkaan on reagoitu niin voimakkaasti. Suurimmat erovaisuudet Yhdysvaltojen ja EU:n välillä ovat olleet niiden omaksumissa terrorismin vastaisissa toimintamalleissa. Yhdysvallat on painottanut sotilaallisen voiman käyttöä, kun EU on vuorostaan painottanut kansainvälisen yhteistoiminnan merkitystä. Terrorismi on aiheuttanut merkittäviä muutoksia niin Yhdysvaltojen kuin EU:n turvallisuuspolitiikkaan. Terrorismin voidaan katsoa olevan yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Euroopan unionista on kehittynyt nopeassa tahdissa merkittävä vaikuttaja kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa.

Ääri-islamilainen terrorismi ja sen aiheuttamat turvallisuusuhat kylmän sodan jälkeen

Terrorismia on esiintynyt kautta aikojen. Sen taustalla ovat olleet monenlaiset pyrkimykset. Yleisesti terrorismiin on aina liittynyt väkivallan käyttäminen jossakin muodossaan. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen, kvalitatiivinen tutkimus. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on käytetty dokumenttianalyysiä. Lähdemateriaalin tukena on käytetty myös yhtä asiantuntijahaastattelua. Lähdemateriaalia koostuu lähiaikoina kirjoitetusta ääri-islamilaista terrorismia käsittelevästä kirjallisuudesta, monikansallisten tutkimusryhmien raporteista, lehtiartikkeleista ja internet-lähteistä. Tutkielman tavoitteena on vastata tutkimuskysymyksiin, mitkä on esitetty seuraavasti: - Mitä ääri-islamilainen terrorismi on? - Minkälaisia turvallisuusuhkia ääri-islamilainen terrorismi aiheuttaa? Tutkimuksessa ilmeni, että ääri-islamilainen terrorismi on suureen tuhovaikutukseen pyrkivää terrorismia, mikä on globaalisti toimivaa. Ääri-islamilaiset terroristiliikkeet muodostavat maailmanlaajuisesti toimivan terroristijärjestöjen verkoston. Islamilaiset ääri-liikkeet ovat euroopassakin nykyään suurin terrorismiuhka. Ääri-islamilaisista terroristiliikkeistä merkittävin lienee edelleen al-Qaida, vaikka siihen ollaankin kohdistettu runsaasti varotoimia. Ääri-islamilaisen terrorismin kohteina ovat maallistuneet muslimihallitukset, Israel, Yhdysvallat ja muut länsivaltiot. Pommi-iskut ovat olleet yleisimpiä ääri-islamilaisten terrori-iskujen toteutustapoja. Muita ääri-islamilaisen terrorismin myötä esiin tulleita turvallisuusuhkia ovat massiiviset itsemurhaiskut, kidnappaukset, terroristipropaganda ja cbrn-aseiden leviäminen terroristien käsiin.

Georgian sodan tarkastelu strategisen iskun toteutusperiaatteiden ja torjunnan näkökulmasta

Georgian sota elokuussa 2008 oli Venäjän ja Georgian välinen sotatoimi, jossa Venäjän joukot kukistivat Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä. Strateginen isku, suomalainen uhkamalli, on yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliolojen joukoilla toteutettava sotatoimi, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Tutkimuksen tavoitteena oli suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatujen oppien perusteella. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena käsiteltiin Georgian sotaa ja tutkimuksen kohteina taistelutilassa esiintyviä ilmiöitä. Ilmiöitä ja niiden toteutumista tutkittiin strategisen iskun toteutuksen ja torjunnan näkökulmasta. Venäjän operaatiolla ja suomalaisen strategisen iskun uhkamallin teorialla on paljon yhtäläisyyksiä. Kuvaavampi nimi Venäjän asevoimien operaatiolle uhkamallina olisi ”välittömästi alkava ajallisesti synkronoitu operaatio”. Operaatio aloitettaisiin korkean valmiuden joukoilla ilman vaatimusten esittämistä kohdemaalle. Tällä saavutettaisiin yllätysmomentti ja maksimoitaisiin iskun strateginen vaikutus. Georgian sodan oppien perusteella hyökkäysoperaation menestystekijöitä ovat joukkojen koulutustason ja valmiuden kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen ja kohteiden maalittaminen, kyberulottuvuuden hyödyntäminen operaation kaikissa vaiheissa, ajallinen ja alueellinen ilmanherruus, kahden operaatiosuunnan hyökkäys, voiman nopea kasvattaminen taistelutilassa sekä operaatiotempo, jolla kyetään hyökkäämään puolustajan suunnitelmia vastaan. Puolustussuunnittelun tulee perustua realistisille uhka-arvioille. Suunnittelussa on varauduttava myös suunnitellusta poikkeavaan tilannekehitykseen. Epäedullisessa tilanteessa vastustaja on vallannut alueita Suomen valtakunnanrajan sisältä jo siinä vaiheessa, kun joukkoja aletaan ryhmittää puolustukseen. Hyökkäyksen torjunnan menestystekijöitä ovat ennakkovaroitus tulevasta hyökkäyksestä, realistinen arvio siihen käytettävästä voimasta, joukkojen perustaminen ja koulutus, puolustusvalmistelut keskeisillä alueilla, hyökkääjän pysäyttäminen ja kuluttaminen, reservien operatiivinen liikkuvuus ja oikea-aikainen käyttö, merenherruuden ja ilmanherruuden kiistäminen sekä kyky turvata oma toiminta ja vaikuttaa vastustajan toimintaan myös kyberulottuvuudessa. Merkittäviksi tekijöiksi voidaan nostaa myös vihollisen ja omien suorituskykyjen tunteminen, ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon harjoittelu sekä suurien joukkokokonaisuuksien johtamisen harjoittelu. Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotataidon opetuksessa käsiteltäessä nykyaikaisen sodan ja taistelun kuvaa, taistelutilan ilmiöitä sekä puolustussuunnittelussa käytettäviä uhkamalleja. Johtopäätöksiä hyödynnettäessä on huomioitava, että tutkimuksessa laadittu tarkastelu perustuu erilaisissa olosuhteissa toimeenpantuun operaatioon.

Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaatin tiedustelun järjestelyt Falklandin sodan aikana

Falklandin sota käytiin Ison-Britannian ja Argentiinan välillä Falklandin saarten hallinnasta vuonna 1982. Konflikti alkoi Argentiinan miehitettyä Isolle-Britannialle kuuluvat saaret. Britit valtasivat ensin Etelä-Georgian takaisin, minkä jälkeen alkoi noin kuukauden mittainen tiedusteluvaihe Falklandin pääsaarilla. Falklandin takaisinvaltaus alkoi Ison-Britannian maihinnousulla San Carlosiin. Noin kuukauden mittainen sota päättyi Ison-Britannian voittoon 14. kesäkuuta. Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaati nousi ensimmäisenä maihin, mutta sen oli katsottu olevan liian heikko kyseiseen tehtävään, joten sille alistettiin kaksi laskuvarjopataljoonaa, kaksi panssaritiedustelujoukkuetta ja kaksi SAS:n komppaniaa. Alistukset paransivat Vuoristo- ja talvisodankäynnin koulutusosastosta perustetun prikaatin tiedustelujoukkueen ohella prikaatin tiedustelukykyä merkittävästi. Tutkielman aineiston muodostavat sekundäärilähteet, jotka ovat aihetta käsitteleviä, pääosin brittiläisiä, teoksia, tutkimuksia ja artikkeleita. Tutkielman kannalta merkittävimmät teokset ovat Falklandin sodassa taistelleiden kirjoittamia. Tutkielman pääkysymys on: Millaiset olivat Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaatin tiedustelun järjestelyt Falklandin sodan aikana? Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen historian tutkimus ja analysointimenetelmä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. 3. Merijalkaväkiprikaatissa tiedustelu oli järjestetty siten, että eri johtoportailla oli omat tiedustelujoukkonsa, joita käytettiin komentajan (prikaati, pataljoona) käskyjen mukaan. Poikkeuksena oli SAS, jonka johtosuhteissa oli epäselvyyksiä, sillä SAS oli samanaikaisesti sekä prikaatin että Taisteluosaston alaisuudessa. Prikaatin tiedustelutoimistosta koordinoitiin partiotiedustelua (poislukien erikoisjoukot) ja tehtiin arvioita ja analyysejä prikaatin käyttöön. Tiedonhankintamenetelmiä olivat partio- ja tähystystiedustelu, sotavankien ja siviilien kuulustelu sekä dokumenttien anastaminen. Erilaisten tiedustelutehtävien lisäksi osa tiedustelujoukoista teki iskuosastohyökkäyksiä ja tuhoamistehtäviä sekä toimi tulituki- tai suojausosastona jalkaväelle. Pääsääntöisesti tehtävät onnistuivat. Joukkoja tuettiin helikopterikuljetuksin ja erityisesti laivatykistön tulella. Tutkimuksessa päädytään siihen, että 3. Merijalkaväkiprikaatilla oli riittävästi tiedustelujoukkoja eri käyttötarkoituksiin. Tiedustelulla luotiin edellytykset pataljoonien ja prikaatin taistelun menestykselle. Tiedustelun onnistumisen syynä pidetään joukkojen korkeaa ammattitaitoa, mikä mahdollisti tiedustelujoukkojen käyttämisen monipuolisiin tehtäviin. Suurimmat ongelmat koituivat erikoisjoukkojen epäselvistä johtosuhteista, huonosta säästä ja sekä tiedustelutoimiston virheellisistä arvioista ja analyyseistä.

Johtajan mahdollisuudet vaikuttaa alaisten palvelusmotivaatioon sodan aikana

Motivaatiolla on suuri merkitys sodan aikana, sillä se vaikuttaa suoraan joukon taistelu- ja suorituskykyyn. Johtajalla on tässä prosessissa merkittävä osa. Johtaja vastaa joukon taistelukyvystä, ja siinä motivaatiolla on merkittävä rooli. Tutkielmaan on poimittu aineistosta joukon motivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Eri tekijät voivat vaikuttaa palvelusmotivaatioon sekä positiivisesti että negatiivisesti. Tutkielman tarkoituksena on löytää keinoja, joilla johtaja kykenee vaikuttamaan alaistensa motivaatioon positiivisesti, sekä asioita joita hänen tulisi välttää esimiesasemassa ollessaan. Näin hän ei toiminnallaan laske alaisten motivaatiota Näiden löydösten pohjalta jokaisella esimiesasemassa toimivalla olisi keinoja toimia erilaisissa tilanteissa, ja he voivat tunnistaa motivaation laskemiseen johtavia tekijöitä. Tutkielmassa löydettiin kahdeksan tekijää, jotka aineiston perusteella vaikuttavat palvelusmotivaatioon. Nämä ovat: Riittävät huoltotoimet, psyykkisen taistelukyvyn ylläpito, johtajan omat asenteet ja toiminta, kuri, psykologinen vaikuttaminen, sosiaalisten suhteiden ylläpito ja ryhmäytyminen, sodan ideologia ja koulutus. Kaikkiin tekijöihin eivät johtajat kykene vaikuttamaan, mutta tuloksissa on esitetty keinoja, joihin johtajalla on mahdollisuus omalla toiminnallaan vaikuttaa. Johtopäätökset sitovat palvelusmotivaation enemmän johtajan toimiin. Näiden avulla jokainen esimies asemassa toimiva henkilö voi löytää uusia keinoja motivoida alaisiaan myös rauhan aikana. Koko tutkielman avulla jokainen lukija voi kehittää omaa ammattitaitoaan ja joukon hallintaa eri keinoin.

Iso-Britannian panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittyminen kylmän sodan aikana

Tutkimus käsittelee Iso-Britannian asevoimien panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymistä kylmän sodan aikana. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten Iso-Britannian doktriinin muutos kylmän sodan aikana on vaikuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymiseen. Perushypoteesina tutkimuksessa on, että uhkakuvien muutos on saanut aikaan muutostarpeen doktriiniin. Tämä taas on asettanut uudet vaatimukset panssarijoukkojen käyttöperiaatteille osana maavoimien suunniteltua käyttöä. Aihetta lähestytään asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen menetelmin vertailemalla Iso-Britannian ja Naton doktriinin muutoksia käsitteleviä teoksia sekä panssarijoukkoja ja niiden käyttöä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkimuksessa ilmeni, että Naton ja Iso-Britannian doktriinin muutos on muuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteita. Toisen maailmansodan jälkeen brittien kahtiajakautunut ajattelutapa panssarivaunujen käyttöperiaatteista hidasti panssarijoukkojen kootun tai liikesodankäyntiin perustuvan käytön kehittämistä. 1950- ja 1960-luvuilla doktriini asetti panssarijoukoille vaatimuksen kyvystä toimia ydinsodassa. Selkeimmin tämä näkyi panssarivaunun teknisessä kehityksessä. 1970-luvulla panssarijoukkojen käyttöperiaatteet päivittyivät uuden doktriinin vaatimuksista entistä liikkuvimmiksi. 1980-luvulle sijoittuivat merkittävimmät kylmän sodan aikaiset panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden muutokset. Uusi doktriini perustui liikesodankäynnin periaatteisiin ja asetti joukkojen joustavan käytön etusijalle. Käytännössä tämä näkyi panssaridivisioonien muodostamien taisteluryhmien ja -osastoiden käytössä. Panssarijoukkojen joustavammalla käytöllä Keski-Euroopassa uskottiin vastattavan paremmin Neuvostoliiton syvän taistelun periaatteisiin perustuvaan hyökkäykseen.

Sodan oikeutuksesta : varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sen moraalisesta oikeutuksesta

Oikeutetun sodan teorialla pyritään määrittelemään, mitkä ovat oikeudenmukaisen sodan perusteet ja milloin sota on oikeutettu. Sodan oikeutuksesta on käytetty pääsääntöisesti kahta eri nimitystä, jotka ovat oikeudenmukainen sota ja oikeutettu sota. Oikeudenmukainen sota viittaa valtioiden väliseen, tai Yhdistyneiden kansakuntien vahvistamaan kansainvälisten lakien mukaiseen oikeuteen käydä sotaa. Oikeudenmukainen sota saa perustansa kansainväliseltä oikeudelta, joka määrittelee oikeudenmukaisen sodan ehdot. Oikeudenmukainen sota perustuu valtioiden, Yhdistyneiden Kansakuntien ja sotilasliittojen välisiin lakeihin ja sopimuksiin. Termi oikeutettu sota viittaa sodan moraaliseen oikeutukseen. Oikeutetulla sodalla tarkoitetaan sellaisia sodan käymisen eettisiä ehtoja, joiden vallitessa on oikeus tarttua aseisiin. Tässä tutkimuksessa käsitellään Hämeen Ratsujääkäripataljoonan varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sodan oikeudesta. Tutkimus on toteutettu laadullisena fenomenografisena tutkimuksena, jonka tarkoituksena on tutkia varusmiesten eettisiä näkökulmia sodan oikeutuksesta. Tutkimuksessa kartoitetaan varusmiesten mielipiteitä niissä tilanteissa, joissa he kokevat sodan oikeutetuksi. Tutkimuksella pyritään selvittämään kohtaavatko Puolustusvoimien ja varusmiesten eettiset näkökannat sodan oikeutuksesta, vai onko näkökannoissa ristiriitaisuuksia. Tutkimukseen osallistui yhteensä 17 varusmiestä. Tutkimuksen pääkysymys on: Missä tilanteissa varusmiesjohtajat kokevat sodan oikeutetuksi? Tutkimuksen pääkysymystä tukeva alakysymys on: Onko varusmiespalvelus muokannut varusmiesjohtajien eettisiä arvoja sodan kysymyksen osalta? Tulokset ja johtopäätökset. Puolustussota koetaan ainoana sodan muotona, joka on hyväksytty. Sodan oikeuttamiseen tarvitaan, sekä moraalinen perustelu, että sopimuksellinen hyväksyntä. Oikeutetun sodan kriteerit voidaan varusmiesjohtajien vastausten, Sotilaan käsikirjan ja kirkkoisä Augustinuksen oikeutetun sodan teorian perusteella määritellä viiteen tekijään, jotka ovat: 1. Sotaan tulee olla aina oikeutettu syy. 2. Sodan tulee olla viimeinen keino. 3. Sotaa tulee käydä laillisen esivallan johdolla. 4. Sodankäynnin päämääränä on rauhan palauttaminen ja vääryyden estäminen. 5. Sodassa tulee välttää tarpeetonta hävitystä ja kärsimystä.

Suomen sotilaallinen uskottavuus : läntinen ja venäläinen sodan kuva

Vuoden 1995 valtioneuvoston selonteossa, ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”, todetaan, että sotilaallinen tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen. Suursodan uhka on purkautunut, varustelua vähennetään ja avoimuutta lisätään. Tämä kylmän sodan jälkeen tapahtunut muutos toistuu kantavana aiheena myös kaikissa myöhemmissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Uudet uhkakuvat ja uudet käsitykset asevoimista ovat johtaneet mittaviin muutoksiin eri valtioiden kansallisen puolustuksen toteutuksessa. Suomen puolustusratkaisun keskeisinä periaatteina ovat kuitenkin säilyneet sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansallinen puolustus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näitä muutoksia ja verrataan niitä Suomen tekemiin ratkaisuihin. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: Onko Suomi sotilaallisesti uskottava läntisen ja/tai venäläisen sodan kuvan valossa? Tutkielmassa pyritään lisäksi määrittelemään uskottavuutta ja sotilaallista uskottavuutta. Tutkimusmenetelmänä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Suomen sotilaallisen uskottavuuden arviointi toteutetaan venäläisen ja läntisen sodan kuvan ja niihin liittyvien muutostekijöiden avulla. Vertaamalla sodan kuvia Suomen puolustusvoimien ja puolustuksen kehittämiseen pyritään vastaamaan kysymykseen voidaanko Suomea pitää sotilaallisesti uskottavana kyseisten sodankuvien omaksuneiden tarkastelijoiden silmissä. Tutkielmasta ilmenee, että uskottavuus on tarkastelijan haluttu tulkinta kohteesta (olettaen, että haluamme olla uskottavia). Tulkintaan vaikuttaa ainakin lähde (tarkastelun kohde), viesti, viestintä ja tarkastelija. Jokainen tarkastelija asettaa omat odotuksensa uskottavuudelle. Uskottavuus ja sotilaallinen uskottavuus osoittautuivat tässä tutkielmassa luonteeltaan konst-ruktivistisiksi käsitteiksi. Ne saavat perustansa materiaalisesta todellisuudesta, mutta se mikä on uskottavaa, määrittyy vuorovaikutuksessa kansainvälisessä yhteisössä. Uskottavuus syntyy, muuttuu ja sitä ylläpidetään vuorovaikutuksessa. Yhteiset ymmärrykset luovat yleisen kehyksen uskottavuudelle, mutta pitää muistaa, että kansainvälisessä järjestelmässä on myös yksityisiä ymmärryksiä; kaikille uskottavuus (tai sotilaallinen uskottavuus) ei ole sama asia. Myös identiteetit ja intressit, niin vastaanottajan kuin lähteenkin, vaikuttavat tulkintaan: haluammeko tulkita jonkin joksikin. Tässä työssä on määritelty kaksi eri sodan kuvaa, venäläinen ja läntinen, kuvaamaan tarkas-telijoiden odotuksia. Työssä esitettyjen tarkastelijoiden odotusten (läntisen ja venäläisen so-dan kuvien) valossa Suomea ja Suomen puolustusta voidaan pitää sotilaallisesti uskottavina molemmissa tapauksissa. Sotilaallinen uskottavuus ei ole pysyvä olotila, vaan vaatimukset (tarkastelijoiden odotukset) uskottavuudelle muuttuvat. Molemmissa tapauksissa on löydettävissä tekijöitä, jotka vahvistuessaan joko tarkastelijassa tai lähteessä (tutkielmassa käsitellyissä sodan kuvissa tai Suo-men sotilaallisen maanpuolustuksen toteutuksessa) voivat kiistää Suomen sotilaallisen uskottavuuden.

Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyky sodan jälkeisinä vuosina

Suomen puolustusvoimien sodan jälkeinen liikekannallepanokyky on ennen tutkimaton aihealue. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisen jälkeen, aina siihen asti kunnes sotaa seuranneen tilanteen on voitu katsoa normalisoituneen pääesikunnan käskyjen tasolla. Kehittymisen perspektiivinä on käytetty jatkosotaa ja talvisotaa edeltäneitä liikekannallepanoja. Kehitystä on tarkasteltu liikekannallepanoon vaikuttaneiden ulkopuoleisten tekijöiden kautta. Ulkopuoleisina tekijöinä tutkimuksessa on käsitelty Liittoutuneiden valvontakomissiota, Pariisin rauhansopimusta, YYAsopimusta, Puolustusrevision mietintöä ja eduskunnan puolustusvoimista säätämät lakeja ja asetuksia. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston arkistolähteitä ja aihealueesta kirjoitettua kirjallisuutta. Lähdemateriaalia on täydennetty haastatteluilla. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Tutkitusta lähdemateriaalista on tehty havaintoja ja johtopäätöksiä perinteisen asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että Suomen puolustusvoimat menetti kenttäarmeijan liikekannallepanokyvyn pian jatkosodan jälkeen. Liikekannallepanokyky palautui normaaliksi pääesikunnan ohjeistuksen tasolla vuoden 1956 lopulla. Liikekannallepanokyvyn palautumiseen ja kehitykseen vaikuttivat useat ajanjakson ulkopuoleiset tekijät. YYA-sopimuksen rooli oli liikekannallepanokyvyn kehittymisessä tunnettua suurempi. Liikekannallepanojärjestelmän osalta kehitys aiempaan oli pientä ja johtui lähinnä ulkopuoleisten tekijöiden aiheuttamista muutoksista.