Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaatin tiedustelun järjestelyt Falklandin sodan aikana
Data(s) |
22/10/2013
22/10/2013
01/03/2013
|
---|---|
Resumo |
Falklandin sota käytiin Ison-Britannian ja Argentiinan välillä Falklandin saarten hallinnasta vuonna 1982. Konflikti alkoi Argentiinan miehitettyä Isolle-Britannialle kuuluvat saaret. Britit valtasivat ensin Etelä-Georgian takaisin, minkä jälkeen alkoi noin kuukauden mittainen tiedusteluvaihe Falklandin pääsaarilla. Falklandin takaisinvaltaus alkoi Ison-Britannian maihinnousulla San Carlosiin. Noin kuukauden mittainen sota päättyi Ison-Britannian voittoon 14. kesäkuuta. Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaati nousi ensimmäisenä maihin, mutta sen oli katsottu olevan liian heikko kyseiseen tehtävään, joten sille alistettiin kaksi laskuvarjopataljoonaa, kaksi panssaritiedustelujoukkuetta ja kaksi SAS:n komppaniaa. Alistukset paransivat Vuoristo- ja talvisodankäynnin koulutusosastosta perustetun prikaatin tiedustelujoukkueen ohella prikaatin tiedustelukykyä merkittävästi. Tutkielman aineiston muodostavat sekundäärilähteet, jotka ovat aihetta käsitteleviä, pääosin brittiläisiä, teoksia, tutkimuksia ja artikkeleita. Tutkielman kannalta merkittävimmät teokset ovat Falklandin sodassa taistelleiden kirjoittamia. Tutkielman pääkysymys on: Millaiset olivat Ison-Britannian 3. Merijalkaväkiprikaatin tiedustelun järjestelyt Falklandin sodan aikana? Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen historian tutkimus ja analysointimenetelmä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. 3. Merijalkaväkiprikaatissa tiedustelu oli järjestetty siten, että eri johtoportailla oli omat tiedustelujoukkonsa, joita käytettiin komentajan (prikaati, pataljoona) käskyjen mukaan. Poikkeuksena oli SAS, jonka johtosuhteissa oli epäselvyyksiä, sillä SAS oli samanaikaisesti sekä prikaatin että Taisteluosaston alaisuudessa. Prikaatin tiedustelutoimistosta koordinoitiin partiotiedustelua (poislukien erikoisjoukot) ja tehtiin arvioita ja analyysejä prikaatin käyttöön. Tiedonhankintamenetelmiä olivat partio- ja tähystystiedustelu, sotavankien ja siviilien kuulustelu sekä dokumenttien anastaminen. Erilaisten tiedustelutehtävien lisäksi osa tiedustelujoukoista teki iskuosastohyökkäyksiä ja tuhoamistehtäviä sekä toimi tulituki- tai suojausosastona jalkaväelle. Pääsääntöisesti tehtävät onnistuivat. Joukkoja tuettiin helikopterikuljetuksin ja erityisesti laivatykistön tulella. Tutkimuksessa päädytään siihen, että 3. Merijalkaväkiprikaatilla oli riittävästi tiedustelujoukkoja eri käyttötarkoituksiin. Tiedustelulla luotiin edellytykset pataljoonien ja prikaatin taistelun menestykselle. Tiedustelun onnistumisen syynä pidetään joukkojen korkeaa ammattitaitoa, mikä mahdollisti tiedustelujoukkojen käyttämisen monipuolisiin tehtäviin. Suurimmat ongelmat koituivat erikoisjoukkojen epäselvistä johtosuhteista, huonosta säästä ja sekä tiedustelutoimiston virheellisistä arvioista ja analyyseistä. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/93352 URN:NBN:fi-fe201310226806 Kadettikurssi 97 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Maanpuolustuskorkeakoulu |
Direitos |
Julkinen |
Tipo |
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma G1 Ammattikorkeakoulututkinto, kandidaatintutkinto |