Iso-Britannian panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittyminen kylmän sodan aikana

Tutkimus käsittelee Iso-Britannian asevoimien panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymistä kylmän sodan aikana. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten Iso-Britannian doktriinin muutos kylmän sodan aikana on vaikuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymiseen. Perushypoteesina tutkimuksessa on, että uhkakuvien muutos on saanut aikaan muutostarpeen doktriiniin. Tämä taas on asettanut uudet vaatimukset panssarijoukkojen käyttöperiaatteille osana maavoimien suunniteltua käyttöä. Aihetta lähestytään asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen menetelmin vertailemalla Iso-Britannian ja Naton doktriinin muutoksia käsitteleviä teoksia sekä panssarijoukkoja ja niiden käyttöä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkimuksessa ilmeni, että Naton ja Iso-Britannian doktriinin muutos on muuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteita. Toisen maailmansodan jälkeen brittien kahtiajakautunut ajattelutapa panssarivaunujen käyttöperiaatteista hidasti panssarijoukkojen kootun tai liikesodankäyntiin perustuvan käytön kehittämistä. 1950- ja 1960-luvuilla doktriini asetti panssarijoukoille vaatimuksen kyvystä toimia ydinsodassa. Selkeimmin tämä näkyi panssarivaunun teknisessä kehityksessä. 1970-luvulla panssarijoukkojen käyttöperiaatteet päivittyivät uuden doktriinin vaatimuksista entistä liikkuvimmiksi. 1980-luvulle sijoittuivat merkittävimmät kylmän sodan aikaiset panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden muutokset. Uusi doktriini perustui liikesodankäynnin periaatteisiin ja asetti joukkojen joustavan käytön etusijalle. Käytännössä tämä näkyi panssaridivisioonien muodostamien taisteluryhmien ja -osastoiden käytössä. Panssarijoukkojen joustavammalla käytöllä Keski-Euroopassa uskottiin vastattavan paremmin Neuvostoliiton syvän taistelun periaatteisiin perustuvaan hyökkäykseen.