Suomen essiivi

Essiivi on suomen kielen sijamuoto, jota käytetään nykykielessä erilaisten olotilojen ilmaisemiseen (Hän on opettajana ~ sairaana). Se on taustaltaan lokatiivi, jonka paikanilmaisutehtävä näkyy edelleen erilaisissa kiteytymissä (kotona, luona). Essiivi kuuluu myös ajankohdanilmaisujärjestelmään (lauantaina, ensi vuotena). Tässä tutkimuksessa kuvaan essiivisijan käyttöä erityisesti olotilan ilmaisemisen näkökulmasta. Kiinnitän huomiota sijan merkitykseen ja pyrin tarkentamaan sen lauseopillista kuvausta hyödyntämällä yleislingvistis-kielitypologisia olotilanilmausten kategoriointitapoja. Tutkimukseni aineisto on kolmijakoinen. Pääaineistonani on Lauseopin arkisto, jota koskevan haun tuloksena olen saanut 9096 essiivisijaisen sanan sisältävää lauseketta virkekonteksteineen. Täydennän tätä aineistoa käytöstä poimituilla esimerkeillä ja intuitioon pohjautuvilla ns. selvillä tapauksilla. Tutkimusmenetelmänä on pääosin aineiston kvalitatiivinen tarkastelu, mutta tarkastelen essiiviä myös teoreettisemmin sääntöjärjestelmän näkökulmasta. Tärkeimpänä lähtökohtanani on tuottaa tutkimustietoa, joka kykenee käymään vuoropuhelua kielitypologisen tutkimuksen kanssa siten, että tutkimus kuitenkin tapahtuu yksittäiskielen ehdoilla. Erityisesti semantiikan kuvauksessa tarkastelutapani on kognitiivisen kielitieteen mukaisesti orientoitunut. Essiivin tehtävänä on pelkistetyssä nominaalilauseessa ilmaista olotilan tilapäisyyttä ja muutoksellisuutta, kun taas merkitystä kantavan verbin yhteydessä essiivisijainen olotilan ilmaus saa usein muita merkityksiä ja voi ilmaista myös vaihtoehtoisen tai tilanteen syynä olevan olotilan. Aspektinäkökulmasta essiivi tuo tilaan toimin¬nallisia piirteitä, ja se myös muodostaa selvästi omanlaisensa reviirin suhteessa muihin olotilaa ja sen lähimerkityksiä ilmaiseviin kieli- ja johto-opin kategorioihin. Syntaktisen luokittelun näkökulmasta essiivisijaiset predikoivat olotilanilmaukset jakautuvat kolmeen pääryhmään sen perusteella, millainen niiden suhde lauseen predikaattiin on. Ne voivat toimia kopulalauseen nominaalipredikaatteina, merkitystä kantavien verbien täydennyksinä ja sekundaarisina predikaatteina, jotka ovat määritteitä. Lisäksi essiivisijaiset olotilan ilmaukset voivat toimia predikoimattomina lauseadverbiaaleina. Tutkimus on essiivisijan laaja aineistopohjainen kuvaus, joka osoittaa, että yleislingvistis-kielitypologinen lähestymistapa sopii suomen essiivin kuvaukseen. Alakategorioinnissa joudutaan kuitenkin turvautumaan semantiikkaan. Myös pääkategorioiden jatkumomaisuus on hyväksyttävä. Tulosten perusteella on mahdollista käydä keskustelua siitä, olisiko predikoivien lauseenjäsenten syntaktista luokittelua mahdollista uudistaa. Lisäksi tutkimus avaa uusia kysymyksiä tutkittavaksi erityisesti sijojen käyttöä vertailevasta näkökulmasta.

Managerial experiences related to corporate demerger

In the current economic situation very few business operations are static. In some cases, organizations feel that the most rational solution is not expanding but focusing on their core competencies or certain areas of business through corporate restructuring. The focus in this thesis is on corporate demerger, a process that involves a complete separation of units within a company. Despite the vast amount of research considering corporate demergers, there is still a lack of knowledge about how top managers experience these kinds of organizational rearrangements. In this qualitative case study, the aim is to bring forward the thoughts of executives in two companies that emerged from a single company through corporate demerger a few years ago. By conducting dyadic semi-structured interviews with the management group and board members in both the parent company and the demerger company, I pursue to understand the impressions that they had during the demerger process as well as during the change that followed afterwards. Additionally, their retrospective sense-making patterns are briefly examined. The findings suggest that the way operations are managed before plays an important role in the demerger process. In this case the pre-demerger organization was quite distinctly divided into two business areas, which allowed a somewhat natural allocation of resources. In addition, apart from the top management, every employee knew their future company and role, thus decreasing the amount of uncertainty in lower organizational levels. Consequently, the ambiguity and change faced by the top executives was evidently more powerful compared to the operational actors. The fragmented characteristics also enabled certain points of reference in the unfolding demerger process. Along with the information about future management groups, the pre-demerger re-grouping took place. This sparked up the mental division, where both groups started to act separately. On a personal level, the managers involved in the demerger planning have made retrospective sense of the repercussions related to the restructuring process. For them, it was an extremely demanding, ambiguous and burdensome project that provided them with managerial experiences they are likely not to have again.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.