949 resultados para Lyubomirsky, Sonja
Resumo:
Tutkielmassa paneudutaan sopimusjohtamiseen yleisellä tasolla, siihen liittyviin haasteisiin ja niiden mahdollisiin ratkaisuihin, painopisteenä pk-yritykset. Kandidaatintutkielmassa on suoritettu haastattelutukimus pienessä yrityksessä, jonka sopimusjohtamisen haasteisiin ja niiden kehityskeinoihin etsitään ratkaisua.
Resumo:
Rajaliikenteen turvallisuusselvitys on osa rajan ylittävän liikenteen liikenneturvallisuusprojektia (ENPI CBC ”Cross-Border Road Traffic Safety” -project). Suunnittelualue rajautuu karkeasti valtateiden 6, 7 ja 15 muodostaman kolmion alueelle Kaakkois-Suomessa. Suunnittelun painopiste oli Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran raja-asemien lähialueiden maanteillä. Onnettomuusanalyysin mukaan tarkastelualueella tapahtui vuosina 2009–2012 yhteensä 670 liikenneonnettomuutta, jossa mukana oli ulkomaalainen kuljettaja. Ulkomaalaisen kuljettama raskas ajoneuvo osallisena 175 onnettomuudessa (26 %). Onnettomuusmäärät ovat lisääntyneet vuoden 2009 tasosta (samalla aikavälillä onnettomuusmäärät yleisesti vähentyneet Kaakkois-Suomessa). Kyselyn mukaan suomalaiset tienkäyttäjät kokevat kansainvälisestä liikenteestä aiheutuvan vaaratilanteita. Eniten vaaratilanteita aiheutuu vaarallisista ohituksista, äkkinäisistä liikkeistä ja ylinopeuksista. Ongelmien ja vaaratilanteiden uskotaan johtuvan suurimmaksi osaksi siitä, että Suomessa on erilainen liikennekulttuuri ulkomaalaisten kuljettajien kotimaahan verrattuna. Ulkomaalaisille liikkujille kohdistettuun kyselyyn vastanneet kuljettajat kokevat Suomen liikenteessä ongelmana hitaasti ajamisen (alhaiset nopeusrajoitukset), usean rekan letkat, pientareelle pysähtymisen sallimattomuuden sekä ylinopeudet. Ongelmien uskotaan johtuvan siitä, että liikennesääntöjä ei tunneta ja liikennekulttuuri sekä lainsäädäntö ovat erilaisia, myös vieras kieli aiheuttaa ongelmia. Vaaratilanteita ja ongelmia pystyttäisiin vähentämään tiedotuksella sekä opastuksen ja viitoituksen parantamiselle. Liikennevalvonnalla ei uskota olevan yhtä suurta vaikutusta. Sidosryhmät näkevät kansainvälisen liikenteen hyötyjä eniten kuntien elinkeinopuolella. Yritystoiminta vilkastuu, rajan läheiset alueet kehittyvät ja liikenneympäristöön investoidaan. Suurimmiksi haitoiksi nähdään liikenneväylien kuormittuminen, tieverkon nopeampi kuluminen, onnettomuusriskin kasvu ja lisääntyneen liikenteen aiheuttamat ympäristöhaitat sekä kansainvälisen liikenteen mukanaan tuoma rikollisuus ja harmaa talous. Ulkomaalaisten ongelmat Suomessa aiheutuvat pääasiassa erilaisesta liikennekulttuurista ja liikennekäyttäytymisestä. Vaaranpaikkoja ovat mm. eritasoliittymien rampit, ja lisäksi vieraskieliset opasteet vaikeuttavat liikkumista. Suuri osa toimenpideohjelmassa esitetyistä toimenpiteistä liittyy opastuksen ja viitoituksen sekä tiemerkintöjen parantamiseen. Lisäksi esitetään eri kokoluokan rakenteellisia toimenpiteitä sekä muita erillisiä selvityksiä vaativia toimenpiteitä. Ohjelman kustannusarvio on yhteensä 958 000 euroa. Liikenneympäristön lisäksi esitetään tiedotukseen ja valvontaan liittyviä toimenpiteitä, kuten raja-asemilla jaettava uusi opas- ja tietolehdykkä sekä näyttötaulut ajantasaisen liikennetiedon ja liikennesääntöjen jakamiseen raja-asemilla.
Resumo:
O gênero Eragrostis está representado por 53 táxons no Brasil, 38 dos quais nativos e que podem ser reunidos nos seguintes padrões de distribuição geográfica: tropical, tropical/subtropical (táxons mais abundantes na área tropical mas que se estendem até a região sul), tropical e subtropical (tão abundantes na região tropical quanto na subtropical), subtropical, e subtropical/tropical (o oposto do segundo padrão). Uma análise destes padrões é apresentada juntamente com mapas representativos dos mesmos.
Resumo:
The purpose of this exploratory research is to study the role of emotional branding in building brand personality. The research is conducted from the perspective of the consumer, more specifically the Finnish Generation Y females. The aim of the thesis is to gain insights and understanding on the key concepts and contribute to the Generation Y literature. In addition, the research examines the effect of certain cultural implications on the process of building brand personality. The research was conducted as an embedded single-case study, in which qualitative data was collected through semi-structured interviews with a sample of six consumers and personal observation within one of the concept stores of the case company. In order to triangulate the data, secondary sources were utilized to gain more information about the case company. The results indicated a connection between emotional branding and the formulation of brand personality, which can be manipulated according to the brand personality drivers. Congruence with consumer self-conceptualization and set of values were discovered to strengthen the emotional bonding. As the end result, the research was able to clarify the process-thinking behind emotional branding.
Resumo:
I denna avhandling analyserar jag både offentliga och privata företag och organisationer, inklusive universitet, särskilt när det existerar potentiell inre motivation. Jag behandlar både industriell produktion, inklusive infrastruktursektorer med vertikala relationer, och tjänstesektorn. Man tänker sig att ägandet kan påverka kostnadseffektiviteten dels genom olika storlek hos lönetillägg och andra förmåner för de anställda (eng. Internal Rent Capture), och dels via asymmetrisk information. Jag frågar dessutom om det finns andra faktorer än ägande och konkurrens som kan påverka prestandan hos kommersiella företag och ideella organisationer. Dessa frågeställningar aktualiseras av pågående reformer inom den offentliga sektorn, särskilt i samband med den så kallade nya offentliga förvaltningen (eng. New Public Management). Jag analyserar reformernas inverkan på hur bra en organisation fungerar och på den sociala välfärden. Analysen i denna avhandling är teoretisk, men resultaten är relaterade också till den empiriska litteraturen. Avhandlingen är uppdelad i del I och II. I del I sammanfattar jag avhandlingen och sätter den i ett sammanhang, medan del II består av fem redan publicerade essäer. De två första (I–II) är mera traditionella, i och med att de baserar sig på homo economicus (eng. the economic man), utan att beakta den inre motivationen. I essä I (publicerad 2008) bedömer vi fördelar och nackdelar av privatisering och avreglering innanför en sådan ram, men med en betoning också på icke återvinningsbara fasta kostnader och vertikala relationer. I essä II (publicerad 2012) fokuserar vi oss på vertikal separation, och konkurrensutsättning och privatisering i nätverksindustrier. I essäerna III–V vidgas perspektivet genom att införa potentiell inre motivation i en agentmodell. Analysen i essä III (publicerad 2014) tillämpas på offentligt ägande och privatisering. I essäerna IV och V (publicerade 2009 respektive 2013) utvidgas analysen till att även gälla kreativa branscher, särskilt arbete inom universiteten, där den inre motivationen hos de anställda kan tänkas vara avgörande. I dessa essäer tillämpas en analys som inbegriper ett intra-personellt spel inom ramen för en agentmodell med potentiell inre motivation. Vi analyserar sålunda avvägningen mellan ekonomiska incitament och inre motivation.
Resumo:
Työssä kartoitetaan, miten joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät näkyvät valtakunnan, maakunnan ja Kuopion kaupunkiseudun strategioissa sekä millaisia yleisiä ominaisuuksia ja vaatimuksia laatukäytäville on määritelty. Laatukäytävien määrittelyssä on otettu huomioon seudun joukkoliikennesuunnitelmassa esitetyt uudet linjastoratkaisut, joukkoliikenteen nykyinen vuorotarjonta, seutu-, kauko- ja kaupunkiliikenteen mahdollisimman hyvä kohtaaminen, seudun kevyen liikenteen strategiassa esitetyt kevyen liikenteen laatukäytävät, väestön sijoittuminen sekä nykyisen joukkoliikenteen ja pyöräilyn reittien fyysinen tila. Seudullisen joukkoliikenteen laatukäytävä rajautuu pohjoisessa Siilinjärvelle ja etelässä Pellesmäkeen. Laatukäytävässä yhdistyvät paikallis- lähi-, seutu- ja kaukoliikenteen reitit. Joukkoliikenteen vaikutusalueella olevat pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät kulkevat pääsääntöisesti joukkoliikenteen laatukäytävien varsia pitkin. Pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät sisältyvät myös seudun kevyen liikenteen strategian yhteydessä määriteltyihin laatukäytäviin lukuun ottamatta Siilinjärvellä Joensuuntietä välillä valtatie 5-Toivalantie. Joukkoliikenteen laatukäytävien 12 solmupisteelle on määritelty pääasiassa matkaketjujen sujuvuutta ja turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä, joiden arvon arvioidaan olevan yhteensä 659 000 euroa. Toimenpiteet on ryhmitelty kolmeen luokkaan: helposti ja nopeasti toteutettavat toimenpiteet, sähköisen informaation kehittäminen sekä kalliit ja suunnittelua vaativat toimenpiteet. Pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävien seitsemän toimenpidekokonaisuutta sisältävää kehittämishanketta on ryhmitelty niin ikään kolmeen eri luokkaan, jotka ovat helposti ja nopeasti toteutettavat toimenpiteet, olemassa olevan väylän tai rakenteen tason parantaminen sekä uuden infrastruk-tuurin rakentaminen. Näiden toimenpidekokonaisuuksien arvon arvioidaan olevan yhteensä yli 3 miljoonaa euroa. Minimitavoite on, että kaikki suunnitelmassa esitetyt ensimmäisen prioriteettiluokan toimenpiteet toteutuisivat nopeasti. Hankkeen toivotaan edistävän kestäviä liikennemuotoja edistävien hankkeiden käynnistymistä Kuopion kaupunkiseudulla sekä parantavan yleisestikin asenteita joukkoliikennettä, pyöräilyä ja jalankulkua kohtaan. Kestävien liikkumismuotojen yhtäaikaisella kehittämisellä tavoitellaan joukkoliikenteestä, pyöräilystä, kävelystä, kulkutapojen muodostamista matkaketjuista ja niiden sekakäytöstä todellista vaihtoehtoa henkilöauton käytölle.
Resumo:
Työssä kartoitetaan, miten joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät näkyvät valtakunnan, maakunnan ja Kuopion kaupunkiseudun strategioissa sekä millaisia yleisiä ominaisuuksia ja vaatimuksia laatukäytäville on määritelty. Laatukäytävien määrittelyssä on otettu huomioon seudun joukkoliikennesuunnitelmassa esitetyt uudet linjastoratkaisut, joukkoliikenteen nykyinen vuorotarjonta, seutu-, kauko- ja kaupunkiliikenteen mahdollisimman hyvä kohtaaminen, seudun kevyen liikenteen strategiassa esitetyt kevyen liikenteen laatukäytävät, väestön sijoittuminen sekä nykyisen joukkoliikenteen ja pyöräilyn reittien fyysinen tila. Joensuun seudun seutu- ja kaukoliikenteen joukkoliikenteen laatukäytävä rajautuu pohjoisessa Kontiolahden linja-autoasemalle ja etelässä Niittylahteen. Lännessä laatukäytävä päättyy Honkalammelle. Joukkoliikenteen vaikutusalueella olevat pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät kulkevat pääsääntöisesti joukkoliikenteen laatukäytävien varsia pitkin. Pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävät sisältyvät myös seudun kevyen liikenteen strategian yhteydessä määriteltyihin laatukäytäviin lukuun ottamatta Joensuun keskustan kohtaa, jossa laatukäytäväratkaisut noudattavat osittain myös keskustan osayleiskaavan ratkaisuja (Rantaraitti, Koskikatu). Joukkoliikenteen laatukäytävien 18 solmupisteelle on määritelty pääasiassa matkaketjujen sujuvuutta ja turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä, joiden arvon arvioidaan olevan yhteensä 615 000 euroa. Toimenpiteet on ryhmitelty kolmeen luokkaan: helposti ja nopeasti toteutettavat toimenpiteet, sähköisen informaation kehittäminen sekä kalliit ja suunnittelua vaativat toimenpiteet. Pyöräilyn ja jalankulun laatukäytävien kymmenen toimenpidekokonaisuutta sisältävää kehittämishanketta on ryhmitelty niin ikään kolmeen eri luokkaan, jotka ovat helposti ja nopeasti toteutettavat toimenpiteet, olemassa olevan väylän tai rakenteen tason parantaminen sekä uuden infrastruktuurin rakentaminen. Näiden toimenpidekokonaisuuksien arvon arvioidaan olevan yhteensä yli 4 miljoonaa euroa ilman Joensuun keskustaan tehtäviä toimenpiteitä. Minimitavoite on, että kaikki suunnitelmassa esitetyt ensimmäisen prioriteettiluokan toimenpiteet toteutuisivat nopeasti. Hankkeen toivotaan edistävän kestäviä liikennemuotoja edistävien hankkeiden käynnistymistä Kuopion kaupunkiseudulla sekä parantavan yleisestikin asenteita joukkoliikennettä, pyöräilyä ja jalankulkua kohtaan. Kestävien liikkumismuotojen yhtäaikaisella kehittämisellä tavoitellaan joukkoliikenteestä, pyöräilystä, kävelystä, kulkutapojen muodostamista matkaketjuista ja niiden sekakäytöstä todellista vaihtoehtoa henkilöauton käytölle.
Resumo:
Tämä on Osaamiskeskusohjelman (OSKE) Innovatiiviset ja vastuulliset julkiset hankinnat -hankkeen loppuraportti. Innovatiiviset ja vastuulliset julkiset hankinnat -hankkeessa pilotoitiin Turun INKA-valmistelutyöryhmän työstämiä ja tunnistamia malleja innovatiivisten hankintojen tekemisestä, julkisten hankkijoiden käytännöistä, sekä potentiaalisten tarjoajien kanssa työskentelemisestä aina kilpailutuksen valmistelusta sen toimeenpanoon. Hanke toteutettiin valmennuskokonaisuutena, jossa julkisia hankintatiimejä valmennettiin tekemään innovatiivinen hankinta vuoden 2013 aikana. Valmennuksen keskiössä oli yritysten ja hankintatiimien välinen vuoropuhelu, jotta hankkijoille muodostuisi käsitys pk-yritysten mahdollisuuksista osallistua tarjouspyyntöön. Hankkeeseen osallistui kolme varsinaissuomalaista hankintatiimiä: VSSHP:n elintarvike-, Kaarinan kaupungin ruokalogistiikka- ja Turun AMK:n IT-hankintatiimi. Hankkeen koordinoinnista vastasi Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus ja se toteutettiin yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Valmentajana hankkeessa toimi Owal Group Oy. Hanke toteutettiin 1.1.2013–31.5.2014 välisenä aikana ja sitä rahoitti Varsinais-Suomen liitto.
Resumo:
Liite 1. Kysely apteekin farmaseuttiselle henkilökunnalle s. 45-47.
Resumo:
Henkilökuljetusten ja joukkoliikenteen järjestämistapasuunnitelman tavoitteena oli antaa kunnille, Kuntayhtymä Kaksineuvoiselle ja ELY-keskukselle työkalu, jonka avulla voidaan jatkossa varmistaa henkilökuljetusten järjestämisen yhteistyöprosessointi mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla ja sitä kautta tarjonnan säilyminen riittävän laadukkaana ja tehokkaana tulevaisuudessa. Työn aikana selvitettiin kattavasti suunnittelualueen kuntien joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten nykytila. Erityishuomiota kiinnitettiin kuntayhtymä Kaksineuvoisen palveluliikenteeseen ja sen kehittämismahdollisuuksiin. Lisäksi työn aikana käytiin laajaa keskustelua siitä, mitä liikennettä ja millaisin sopimuskausin hankintaan ja millaiset valmiudet kunnilla on yhteishankintoihin ja yhteistyön kehittämiseen. Työn kehittämistoimenpiteinä alueen joukkoliikennevuorot luokiteltiin kannattavuuden perusteella neljään eri luokkaan. Luokittelu toimi työkaluna vuorojen merkittävyyden tunnistamisessa ja hankintojen suunnittelussa. Kuntien ja ELY-keskuksen liikenteiden hankinnalle määriteltiin etenemispolku vuosille 2015–2018. Kaksineuvoisen palveluliikenteelle laadittiin kaksi vaihtoehtoista kehittämismallia jatkosuunnittelun pohjaksi. Lisäksi työssä esitettiin vaihtoehtoja seudullisen organisoinnin kehittämiseksi.
Resumo:
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on yhteensä noin 6 700 pysäkkiä. Pysäkkejä ei ole aikaisemmin tasoluokiteltu, eikä pysäkkien kehittämiseksi ole laadittu toimenpideohjelmaa, jolla niiden palvelu- ja varustetaso saatettaisiin oikealle tasolle. Lisäksi pysäkkien hallinnointiin ja kunnossapitoon liittyy merkittävä määrä erilaisia toimintamalleja, jotka kaipaavat selkiyttämistä. Linja-autoliikenteen pysäkkiverkon kehittäminen, pysäkkien luokittelu ja palvelutason määrittely ovat nousseet ajankohtaiseksi laajemmin koko valtakunnan tasolla mm. joukkoliikenneuudistuksen ja sen myötä muuttuneiden linja-autoliikenteen toimintamallien vuoksi. Loppuvuodesta 2014 julkaistiin Liikenneviraston valtakunnallinen pysäkkiselvitys – pysäkkiverkot ja pysäkkien palvelutaso -raportti linjaamaan pysäkkien luokittelua, palvelutason määrittelyä ja kehittämistä. Valtakunnallisen pysäkkiselvityksen tuloksia on hyödynnetty tässä työssä. Samalla on kuitenkin pyritty huomioimaan mahdollisimman hyvin Etelä-Pohjanmaan joukkoliikenteen käytön erityispiirteet ja kehittämisresurssien realiteetit. Tämä pysäkkiselvitys koostuu kahdesta erillisestä osatehtävästä, joista toisessa on paneuduttu yhteysvälien pysäkkien luokitteluun sekä kehittämistoimenpiteiden määrittelyyn ja toisessa osatehtävässä kuntapysäkkien sijainnin ja varustelutason määrittelyä koskeviin kysymyksiin. Pysäkkiluokittelun ja kehittämistarpeiden määrittelyn perusteella on laadittu konkreettiset kehittämistoimenpiteet viidelle kuntapysäkille sekä yhdelletoista yhteysvälin pysäkille tai pysäkkiparille. Pysäkkien kehittämistoimenpiteet kustannusarvioineen on esitetty erillisissä pysäkkikorteissa. Pysäkkiselvityksen keskeisenä tehtävänä on palvella pysäkkiverkon kehittämistä ja kunnossapidon toiminnan suunnittelua. Pysäkkiselvityksen esitetään toimivan suuntaa-antavana pohjatyönä niin alueurakoiden, tiehankkeiden yhteydessä tehtävien pysäkkitoimenpiteiden kuin mahdollisten valtakunnallisten teemarahojenkin kohdentamisessa.