932 resultados para arvon arviointi


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tietotekniikan ja tietoliikenneyhteyksien nopea kehittyminen on avannut opetusteknologialle paljon uusia mahdollisuuksia. Nopeat tietoliikenneyhteydet ja mobiililaitteet ovat yhä useamman oppilaan ja opettajan saatavilla, mikä on mahdollistanut uudenlaisten, teknologiaa hyödyntävien opetusmuotojen suosion runsaan kasvun. Tällaisia ovat esimerkiksi massiiviset avoimet verkkokurssit, sulautettu oppiminen ja käänteinen opetus. Työelämässä olevien informaatioteknologian alan ammattilaisten tulee jatkuvasti kehittää osaamistaan, kun uusia ja korvaavia teknologioita tulee käyttöön nopeassa tahdissa. Todistuksena tiedoista ja taidoista ovat eritasoiset, kansainvälisesti hyväksytyt sertifikaatit. Tämän tutkielman tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa virtuaalinen oppimisympäristö, jossa teorian opiskelu yhdistetään käytännön harjoitteluun. Oppimisympäristö on tarkoitettu erityisesti informaatioteknologia-alan sertifiointikokeisiin harjoittelua varten. Erilaisten virtuaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä on tutkittu jonkin verran, mutta tutkimus on painottunut pääosin perusasteen opintoihin. Virtuaaliopiskelun hyödyntämisestä IT-alan sertifiontijärjestelmässä on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa. Uuden oppimisympäristön suunnittelun perustana käytetään tässä tutkimuksessa toteutettua, suosittujen virtuaalisten oppimisympäristöjen vertailua. Vertailuun valikoituivat opetusvideosivusto Khan Academy, Cisco Systems Oy:n Networking Academy, massiivisia avoimia verkkokursseja tarjoava Coursera sekä yhteistyötä tukeva opetusjärjestelmä ViLLE. Vertailun pohjalta todetaan uuden oppimisympäristön soveltuvan erinomaisesti IT-alan sertifiontikokeiden opiskeluun erityisesti tapauksissa, joissa käytännön harjoituksia tekemällä voidaan saavuttaa parempi oppimistulos. Uusi oppimisympäristö on ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen eikä vastaavaa järjestelmää ole toistaiseksi kehitetty. Keskeisimpinä ominaisuuksina mainitaan esimerkiksi automaattinen arviointi sekä harjoitteluympäristön palauttaminen alkutilaan täysin automaattisesti. Lopuksi kuitenkin todetaan, että kehitetyn ratkaisun hyödyllisyyden arvioimiseksi vaaditaan nykyistä merkittävästi suurempi käyttäjämäärä sekä kehittyneemmät menetelmät käyttäjädatan analysointiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on joukkolainanhaltijoiden edustajiin liittyvän erityislainsäädännön tarve. Tutkielman aihepiiri perustuu valtiovarainministeriössä virkatyönä tehtyyn arviomuistioon, jossa käsitellään nykyiseen edustajakäytäntöön liittyviä oikeudellisia epävarmuustekijöitä ja tarvetta joukkolainanhaltijoita koskevalle erityislaille. Puutteellinen sääntely tai epäselvä markkinakäytäntö voi vaikuttaa suoraan markkinatoimijoiden päätöksentekoon ja suomalaisen joukkolainamarkkinan houkuttelevuuteen niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin sijoittajien näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymykset liittyvät joukkolainanhaltijoiden edustajan edustussuhteen perustamiseen, edustussuhteen pysyvyyteen ja edustajan toimivaltaan ajaa kanteita joukkolainan liikkeeseenlaskijaa vastaan edustamiensa sijoittajien puolesta sekä edustajan toimivaltaan toimia sijoittajien puolesta joukkolainan liikkeeseenlaskijan konkurssissa ja yrityssaneerauksessa. Tarvitaanko edustajan nimeämiseksi ja sen itsenäisen toimivallan varmistamiseksi erityislainsäädäntöä, vai onko edustajan asema mahdollista järjestää sopimusvapauden puitteissa? Tutkielman metodi on pääasiassa lainopillinen, mutta tutkimusmenetelmässä on hyödynnetty myös oikeustaloustieteellistä ja oikeusvertailevaa metodia. Aineistona tässä tutkielmassa on käytetty ajalta 1.1.2014–31.12.2015 Finanssivalvonnan esiterekisterissä julkaistuja joukkovelkakirjalainaesitteitä, joissa velkakirjan ehtojen pohjana on käytetty Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n yhdessä markkinaosapuolten kanssa laatimia malliehtoja ja joissa joukkolainanhaltijoille on valittu edustaja. Tällaisia julkisia joukkovelkakirjalainoja on yhdeksän kappaletta. Aineisto edustaa vain noin kolmasosaa esiterekisteristä ajalta 1.1.2014–31.12.2015 löytyvistä joukkovelkakirjalainojen esitteistä, mutta aineistoa onkin tutkittu siitä näkökulmasta, miten malliehtoja on käytetty silloin, kun niitä on päätetty soveltaa. Onko joukkovelkakirjalainojen ehdoissa poikettu malliehdoista, vai onko ehtoja voitu soveltaa pitkälti malliehtojen kaltaisina? Joukkolainan edustajaan liittyvien sopimusehtojen arviointi päätyy siihen lopputulokseen, että edustajan asema ja toimivaltuudet on mahdollista järjestää sopimusteitse. Järjestelyyn liittyy kuitenkin oikeudellisia epävarmuustekijöitä, joiden poistamiseksi edustajan aseman perustamisesta ja edustajan prosessuaalisista toimivaltuuksista tulisi säätää erityislailla. Erityislailla tulisi kuitenkin ainoastaan poistaa nykyiseen lainsäädäntöön ja markkinakäytäntöön liittyvät epävarmuustekijät eikä perustaa markkinaosapuolille (liikkeeseenlaskija, sijoittaja ja edustaja) uusia vastuita tai velvoitteita. Erityislailla ei tulisi siis puuttua markkinaosapuolten sopimusvapauteen muuten kuin ainoastaan pakottavissa määrin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus käsittelee tietokoneohjelmien tekijänoikeuksien kannalta tärkeimpiä vakuusmuotoja: panttausta, vakuusluovutusta ja yrityskiinnitystä. Tarkastelun kohteena on näiden vakuusmuotojen koko elinkaari perustamisesta selvitykseen tai realisaatioon. Tutkielmani tarkoituksena on arvioida Suomen vakuusoikeudellisia oikeuslähteitä tietokoneohjelmien erityispiirteiden kannalta ja muodostaa sekä reiluja toimintasuosituksia rahoitusjärjestelyjen osapuolille että ehdotuksia nykyisen oikeustilan kehittämiseksi. Tutkimus tarkastelee Suomen oikeutta pääosin de lege lata, mutta se sisältää myös de lege ferenda -näkökulman, johon kuuluu myös oikeusvertailua Ruotsin ja Yhdysvaltojen oikeuteen. Tärkeimmät lähdeteokset tässä tutkimuksessa ovat Erkki Havansin Esinevakuusoikeudet (2. uudistettu painos, 1992), Jarmo Teporan, Janne Kaiston ja Esa Hakkolan Esinevakuudet (2009), Mikko Välimäen Oikeudet tietokoneohjelmistoihin (2. uudistettu painos, 2009), Janne Kaiston Tekijänoikeudesta panttauksen ja ulosmittauksen kohteena (2002), Ilkka Rahnaston Tekijänoikeuden panttaus (1997) ja Jarno Teporan Tekijänoikeuden käyttö vakuutena (2004). Tutkimuksessani totean, että vallitsevan oikeuden mukaan tietokoneohjelmien panttaukseen liittyy aina riski siitä, että järjestely ei sido sivullisia tehokkaan julkivarmistuskeinon puuttuessa. Tämä on harmillista tietokoneiden kasvavan vaihdannallisen arvon vuoksi. Joidenkin kirjoittajien ehdotus vakuusluovutuksesta tekijänoikeuksien vakuuskäytön toteuttamistapana ei ole uskottava ratkaisu tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistusongelmiin, sillä tekijänoikeuksien panttauksen ja vakuusluovutuksen erilainen kohtelu on toistaiseksi huonosti perusteltu. Tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistuksesta on esitetty kaksi ehdotusta, joista vakuuttavampi ei valitettavasti sovellu kovin hyvin tietokoneohjelmien panttaukseen. Se sisältää nimittäin vaatimuksen tekijänoikeuden omistajan taloudellisten oikeuksien rajoittamisesta, mikä estäisi pantatun ohjelman päivittämisen. Tätä parempi vaihtoehto tietokoneohjelmien panttauksen kannalta olisi se, että kirjallinen panttaussopimus toimisi julkivarmistuksena. Parhaiten tietokoneohjelmien ja muiden tekijänoikeuksien panttauksen ongelmat ratkaisisi vapaaehtoinen tekijänoikeusrekisteri, johon tekijänoikeuksiin kohdistuvat vakuusoikeudet voitaisiin merkitä. Tämä vaatisi kuitenkin lainsäädännön uudistamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In this study, finite element analyses and experimental tests are carried out in order to investigate the effect of loading type and symmetry on the fatigue strength of three different non-load carrying welded joints. The current codes and recommendations do not give explicit instructions how to consider degree of bending in loading and the effect of symmetry in the fatigue assessment of welded joints. The fatigue assessment is done by using effective notch stress method and linear elastic fracture mechanics. Transverse attachment and cover plate joints are analyzed by using 2D plane strain element models in FEMAP/NxNastran and Franc2D software and longitudinal gusset case is analyzed by using solid element models in Abaqus and Abaqus/XFEM software. By means of the evaluated effective notch stress range and stress intensity factor range, the nominal fatigue strength is assessed. Experimental tests consist of the fatigue tests of transverse attachment joints with total amount of 12 specimens. In the tests, the effect of both loading type and symmetry on the fatigue strength is studied. Finite element analyses showed that the fatigue strength of asymmetric joint is higher in tensile loading and the fatigue strength of symmetric joint is higher in bending loading in terms of nominal and hot spot stress methods. Linear elastic fracture mechanics indicated that bending reduces stress intensity factors when the crack size is relatively large since the normal stress decreases at the crack tip due to the stress gradient. Under tensile loading, experimental tests corresponded with finite element analyzes. Still, the fatigue tested joints subjected to bending showed the bending increased the fatigue strength of non-load carrying welded joints and the fatigue test results did not fully agree with the fatigue assessment. According to the results, it can be concluded that in tensile loading, the symmetry of joint distinctly affects on the fatigue strength. The fatigue life assessment of bending loaded joints is challenging since it depends on whether the crack initiation or propagation is predominant.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on selvittää OMXH 25-yhtiöiden altistumista valuuttariskille ja kuinka nämä yhtiöt suojautuvat siltä. Tässä tutkimuksessa on lisäksi selvitetty näiden yhtiöiden tärkeimmät ulkomaanvaluutat ja yhtiöiden suojausstrategioita. Valuuttariskin suuruuden selvittämiseksi yhtiöiden vieraan valuuttaista liikevaihtoa verrattiin yhtiön kokonaisliikevaihtoon. Tutkimuksen aineistona on käytetty yhtiöiden vuosien 2013 ja 2014 tilinpäätöksiä. Aineistosta on lisäksi rajattu pois OMXH 25-yhtiöiden joukosta Nordea, Sampo, Elisa ja Telia Sonera. Nämä yhtiöt rajattiin pois, koska ne soveltuivat huonosti tämän tutkimuksen kohteiksi. Tutkimuksen teoriakehys on rakennettu keskeisten teorioiden ja käsitteiden avulla. Valuuttariski voidaan jakaa kolmeen osaan: transaktioriskiin, ekonomiseen riskiin ja translaatioriskiin. Valuuttariskin suojauksessa käytettävät instrumentit ovat termiinit, optiot, swap-sopimukset ja vieraan valuuttainen velka. Myös suojaamatta jättämisen mahdollisuutta on tutkittu. Tutkimuksessa kävi ilmi yhtiöiden merkittävä altistuminen valuuttariskille liikevaihdolla mitattuna. Yhtiöiden liikevaihdosta lähes 50% tapahtui jossain muussa valuutassa kuin euroissa. Yhtiöt käyttävät valuuttariskiltä suojautumiseen pääasiassa termiinejä, mutta myös muita instrumentteja käytetään jonkin verran. Yhtiöt keskittyvät eniten transaktioriskin suojaamiseen ekonomisen riskin ja tranlaatioriskin jäädessä pienemmälle huomiolle. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Viime vuosien voimakkaat valuuttakurssimuutokset ovat vaikuttaneet yhtiöiden tuloksiin negatiivisesti ja erityisesti ruplan arvon voimakas heikentyminen suhteessa euroon aiheutti joillekkin yhtiöille merkittäviä valuuttakurssitappioita. Tärkein vieras valuutta tutkituille yhtiöille oli USA:n dollari. Korkeasta suojausasteesta huolimatta suurinosa tutkituista yhtiöistä kärsi valuuttakurssitappiota kumpanakin tarkasteltuna vuonna.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan työsopimuslain mukaista määräaikaista työsopimusta erityisesti sen joustavien perusteiden näkökulmasta. Tavoitteena on ensinnäkin selvittää, onko määräaikaisen työsopimuksen avulla mahdollista toteuttaa määrällisiä joustopyrkimyksiä. Toisaalta samassa yhteydessä tarkastellaan myös määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita, tutkitaan sen normiformulaatiota sekä analysoidaan tätä oikeudellista konstruktiota koskevaa oikeustilaa huomioiden samalla myös työoikeuden yleiset periaatteet ja lähtökohdat. Näkökulma suunnataan myös määräaikaisen työsopimuksen soveltamisympäristöön, jota muutostendenssi hallitsee. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan ns. työllistämissopimusta, jonka osalta arvioitavaksi tulevat sen merkitys, vaikutus sekä suhde perustuslakiin ja Euroopan unionin määräaikaista työsuhdetta koskevaan sääntelyyn. Tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattisen tutkimusotteen lisäksi instrumentalistista ja oikeusteoreettista ajattelutapaa sekä piirteitä lainsäädäntötutkimuksesta. Käsitys vallitsevasta oikeustilasta luodaan ensisijassa korkeimman oikeuden, työtuomioistuimen sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä analysoimalla ja tulkitsemalla. Tätä näkökulmaa täydennetään tarkastelemalla työsopimuslain määräaikaista työsuhdetta koskevaa sääntelyä instrumenttina, toisin sanoen tutkitaan määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita. Tutkielmassa todetaan, että tavoitteet ohjaavat normiformulaation valintaa sekä edelleen vaikuttavat siihen, miten normia on tarkoitus tulkita. Samalla tiedonintressi ulottuu myös lain elinkaariajatteluun, jossa lakien laadinta ja siitä seuraavat vaikutukset nähdään prosessimaisena kehityskulkuna. Sosiologinen näkökulma tulee esille tavassa suhteuttaa oikeudellisen tarkastelun perusteella muodostunut käsitys määräaikaisesta työsuhteesta sovellutusympäristöönsä sekä tavassa tutkia sen ilmenemismuotoja tässä todellisuudessa. Tutkimuksen perusteella on mahdollista todeta, että kriteerit määräaikaisen työsuhteen hyödyntämiselle määrällisen jouston välineenä on asetettu korkealle. Määräaikaiseen työsuhteeseen sisältyvä joustavuus on ennemminkin joustavuutta normiformulaatiossa kuin joustavuutta soveltamistilanteissa. Tutkielmassa havaitaan, että määräaikaisen työsuhteen sallittavuuden arviointi on kuitenkin siirtymässä yksittäisistä perusteista kohti yleisluontoisempia harkintakriteereitä, jotka saavat sisältönsä erityisesti tilapäisen työvoiman tarpeen edellytyksen reunaehdoista. Tarkastelun perusteella on mahdollista todeta, että työntekijän suojelun periaate on tulkintakäytäntöä ohjaava periaate, eikä esimerkiksi reaalisille tavoiteargumenteille, ymmärrettynä ne varsinkaan työnantajan tarpeina, anneta juuri painoarvoa. Suunnattaessa katse tulevaisuuteen on nykyiseen oikeustilaan kuitenkin odotettavissa muutoksia, mikäli ns. työllistämissopimus astuu voimaan esitetyssä muodossaan. Tällöin edellytyksiä määräaikaisen työsuhteen solmimiselle väljennettäisiin merkittäväksi. Tämä vahventaa samalla käsitystä määräaikaista työsuhdetta koskevan sääntelyn instrumentalistisesta luonteesta. Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on hyödynnetty muun muassa Markus Sädevirran väitöskirjaa A Comparative Study of the Regulation Governing the Use of Fixed-Term Contracts in three EU Member States (2013) sekä Jyrki Talan teoksia Lakien vaikutukset: Lakiuudistusten tavoitteet ja niiden toteutuminen lainsäädäntöteoreettisessa tarkastelussa (2001), Lakien laadinta ja vaikutukset (2005) sekä Kirjoituksia sääntelytarkkuudesta (2014). Oikeusteoreettisten päätelmien osalta on nojattu Raimo Siltalan teokseen Oikeustieteen tieteenteoria (2003). Tämän lisäksi määräaikaista työsuhdetta on tarkasteltu keskeisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Tarja Krögerin teoksen Työsopimuslaki (2012) sekä Martti Kairisen, Seppo Koskisen, Ahti Laitisen, Jukka Niemelän ja Heikki Uhmavaaran teoksen Työelämän muutossuunnat (2003) kautta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on 1. kesäkuuta 2007 voimaan tullut Euroopan unionin REACH-asetus (Registration, Evaluation, Authorisation and Restrictions of Chemicals eli kemikaalien rekisteröinti, arviointi ja lupamenettelyt), jonka tavoitteena on varmistaa terveyden- ja ympäristönsuojelun korkea taso, tehostaa Euroopan unionin kemianteollisuuden kilpailukykyä ja taata tavaroiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionin sisämarkkinoilla. Asetuksen tuoma keskeinen muutos oli, että se asettaa vastuun kemikaalien turvallisuuden todistamisesta viranomaisilta teollisuudelle. Asetuksella perustettiin Euroopan kemikaalivirasto, jonka tehtävänä on auttaa yrityksiä noudattamaan lainsäädäntöä, edistää kemikaalien turvallista käyttöä, antaa tietoa kemikaaleista ja puuttua huolta aiheuttavien kemikaalien tilanteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan asetuksen tuomia muutoksia Euroopan unionin kemikaalisääntelyyn. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia ohjauskeinoja asetukseen sisältyy, miten asetuksen erityistä huolta aiheuttaville aineille tarkoitettu lupamenettely toimii, mikä on ennalta varautumisen periaatteen merkitys asetuksessa ja miten riskinarviointi on asetuksessa toteutettu. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen ja sääntelyteoreettinen. Keskeisenä lähdeaineistona on oikeustieteellinen kirjallisuus ja aikakausijulkaisut.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä esitellään aurinkosähköjärjestelmien rakenne, toiminta ja niille sopivia käyttökohteita. Työn tavoitteena on arvioida teknillistaloudellisesti rakennukseen integroitujen aurinkosähköjärjestelmien soveltuvuutta Pohjoismaisiin olosuhteisiin. Tekninen arviointi toteutetaan pohjautuen kirjallisuuteen, käytännön analysointiin ja simuloituihin tuloksiin. Taloudellinen arviointi sisältää lisäksi myös laskennallista analysointia. Aurinkosähköjärjestelmän toiminnan arvioinnissa päädyttiin hyödyntämään aiemmin aurinkosähköjärjestelmien suorituskyvystä julkaistuja materiaaleja. Käytössä olevien resurssien rajallisuus ei mahdollistanut tarpeeksi laajamittaisten suorituskykytestien toteuttamista. Teknisen arvioinnin perusteella saatiin selville merkittävimpien tekijöiden vaikutus rakennukseen integroitujen aurinkosähköjärjestelmien toimintaan. Teknillistaloudellisen arvioinnin perusteella julkisivumateriaalien korvaaminen aurinkopaneeleilla tulee harkita tapauskohtaisesti. Työ sisältää myös katsauksen olemassa olevista teknisistä ratkaisuista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this study was to find out how third party influencers can facilitate value-based selling in a network and how suppliers should aim to impact on these third party influencers to facilitate value-based selling. The study considers construction industry, selling the column connection solution and third party influencers. Third party influencers examined in this study were structural designers. The study also aims to find out structural designers’ value drivers and the differences between the market areas that this study related to. The theoretical part of the study focuses on two separate areas. The first part of the theory focuses on a value-based selling concept: what it is, what it requires and what are the main barriers for value-based selling. The second part of the theory examines value creation in networks. The present knowledge over value creation in networks and different network actors are presented. Project marketing is also discussed briefly because this study’s topic, which is highly related to project business. The results reveal structural designers’ value drivers considering the usage of the column connection solution and present ways how suppliers should aim to impact structural designers to facilitate value-based selling. The main result of the study indicates that third party influencers can have a positive impact on facilitating value-based selling. Structural designers are communicating more or less with all the salient actors in different project phases and they can act as sponsors to support the sales of Peikko’s column connection solution and promote solution to other actors involved to the project. This requires that structural designers can understand the actual benefits of how the solution can improve their and their customers’ business.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen merkitys korostuu yhteiskunnassa kaikilla tasoilla nyt ja tulevaisuudessa. Tämä väitöstutkimus määrittelee oppisopimuskoulutuksen yritysten tuottamana koulutuspalveluna osana ammatillista tutkintoon johtavaa koulutusta, jota tuotetaan työpaikoilla ja yrityksissä. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan niitä tavoitteita, joita yrityksissä oppisopimuskoulutukseen liittyy ja vaikutuksia, joita koulutusta tuottamalla yrityksessä syntyy. Tutkimuksen kohteena ovat eri alojen pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka ovat tuottaneet oppisopimuskoulutusta ja joilla on siitä vuosien kokemus. Lisäksi tutkimukseen osallistui pk-yrityksiä, joille oppisopimuskoulutus ja siihen liittyvä toiminta on vierasta. Tutkimus tuo uutta tietoa vain vähän tutkittuun aikuisten oppisopimuskoulutukseen, mutta ei sulje pois nuorten oppisopimuskoulutukseen liittyviä kysymyksiä. Tutkimus yhdistää oppisopimuskoulutuksen ja koulutuksen tuottamisen yrityksissä, mikä uudistaa sekä oppisopimuskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, palvelun tuottamiseen että osaamiseen liittyvää teoreettista viitekehystä. Lisäksi tutkimus tuo yrityksille sekä oppisopimuskoulutuksen hallinnollisille tahoille palvelun tuottamisen ja siihen liittyvien tavoitteiden ja vaikutusten näkökulman. Väitöstutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu ja jakautuu kolmeen osaan: palveluun ja sen tuottamiseen, osaamispääomiin ja niiden eri muotoihin sekä vaikutuksiin palvelutuotannossa. Teoreettinen viitekehys kuvaa monimuotoisesti oppisopimuskoulutuksen ilmiötä, jonka olemus muuttuu sen mukaan, miten, kuka tai mikä taho sitä arvioi tai tarkastelee. Väitöstutkimus on empiiriseltä luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastatteluilla vuoden 2013 lopulla ja vuoden 2014 alussa. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Tutkimusote pohjautuu abduktiiviseen päättelyyn. Tutkimustulokset esitetään ja luokitellaan niin tavoitteiden kuin vaikutusten osalta inhimillisen, rakenteellisen ja suhdepääoman kautta. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen vaikutukset nähdään positiivisina ja neutraaleina, eikä alakohtaisia eroja vaikutusten osalta juuri ole. Myönteisten vaikutusten saavuttamiseen liittyy tärkeänä osana arvon luomisen ja tuottamisen kokemus molemmilla koulutukseen osallistuvilla osapuolilla. Lisäksi myönteisten vaikutusten taustalla ovat yrityksen sitoutuminen sekä työn ja koulutuksen johtamisosaaminen. Yrityksissä on tärkeää, että imago kouluttajana on hyvä. Oppisopimuskoulutuksen tuottamisesta syntyneet vaikutukset ovat asetettuja tavoitteita laajemmat, erityisesti rakenteelliseen pääomaan liittyvien vaikutusten osalta. Oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus yrityksessä syntyy asetettujen tavoitteiden ja vaikutusten välisestä suhteesta. Kokonaisuutena voidaan todeta, että oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus ja suorituskyky yrityksissä ovat hyvät, vaikka koulutuksen laatu vaihtelee jonkin verran. Oppisopimuskoulutuksen käynnistäminen, aloittaminen ja tuottaminen liittyvät usein niin sanottuihin oppisopimusagentteihin eli sellaisiin kehityshakuisiin henkilöihin, joilla jossakin elämäntilanteessa on ollut myönteisiä kokemuksia oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen kustannukset koostuvat työsuhteesta, tietopuolisen koulutuksen aikaisesta työstä poissaolosta sekä ohjauksesta ja arvioinnista, mutta koulutusta pidetään taloudellisesti kannattavana. Oppisopimuskoulutuksen tuottamista estävät pääasiassa viestinnän ja tiedottamisen puute, koulutusmahdollisuuden tunnistamatta jääminen, yritysten heikko koulutuskulttuuri sekä epäselvät mielikuvat ja käsitykset. Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen hidasteina ovat tutkimuksen mukaan työsuhteeseen ja talouteen liittyvät seikat, nuorten kasvun vaiheeseen sisältyvät tekijät sekä monenlaiset pedagogiset ja eettiset kysymykset. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuori on käsitteenä ja viiteryhmänä epämääräinen. Ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen eri muodot ja monet käsitteet myös aiheuttavat epäselvyyttä molemmissa tutkimuksen konteksteissa eli yrityksissä, joissa oppisopimuskoulutusta tuotetaan sekä yrityksissä, joissa sitä ei tuoteta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this study is to explore how scenarios can be exploited in strategic assessment of the external business environment. One of the key challenges for managers worldwide is to adapt their businesses to the ever-changing business environment. As the companies’ external business environment is constantly presenting new opportunities and threats, it is extremely important that companies continuously monitor the possible changes happening around it. As the speed of change rises, assessing the future has become more and more vital. The study was conducted as an exploratory research and the research strategy was influenced by scenario planning and case study strategy. The study examined the European pet food sector from the future point of view. Qualitative study was chosen as research approach and empirical data was collected primarily by seven expert interviews. The secondary data about the sector was applied as complementary empirical data. In the theoretical part of the research it was discovered that nowadays, traditional analysis frameworks are ill-suited for strategic assessment of the external business environment. This is why a self-created combination framework for analysis was employed both as study’s theoretical framework and analysis technique. Furthermore, the framework formed the base for interview questions. Both in theoretical and the empirical part of the study it was found that today, in strategic assessment of the external business environment, besides setting focus on the current situation, it is important to concentrate also on the future. The traditional analysis frameworks offer a good starting point for collecting relevant data but they do not encourage conducting a deeper analysis. By adding characteristics from scenario planning to these more traditional tools, a new analysis framework was created, which ensured the more comprehensive analysis. By understanding the interconnections between discovered phenomena and changes, and by recognizing uncertainties, the user is helped to reflect the environment more profoundly. The contributions of the study are both theoretical and managerial. A new analysis framework strives to answer to the current needs for strategic assessment of external business environment and the framework was tested in the context of European pet food sector. When it comes to managerial contributions, the importance lies in understanding the future. Managers must take future into account and understand that future includes various possibilities which all must be reflected

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähköiset palvelut ovat yleistyneet teknologian kehityksen myötä. Sähköiset palvelut on yksi tapa parantaa yrityksen kilpailuetua tai säilyttää se. Yritykset pyrkivät tarjoamaan toinen toistaan parempia palveluita asiakkailleen. Myös energia-alalla yritykset ovat viime vuosina alkaneet panostaa enemmän sähköisiin palveluihin. Sähköyhtiöiden välillä on käyty paljon hintakilpailua, mutta nykyään ei kilpailla pelkästään hinnalla, vaan myös asiakkaille tarjottavilla palveluilla. Tämä tutkimus tehtiin toimeksiantona suomalaiselle sähköalan yritykselle. Tutkimuksessa mielenkiintona oli energia-alalla tarjottavan sähköisen palvelun hyödyllisyys kuluttajille. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miksi asiakkaat käyttävät online-palvelua. Ongelmaa lähestyttiin kolmella osaongelmalla: Minkälaiseksi asiakkaat kokevat palvelun laadun? Mitä hyötyjä asiakas kokee saavansa käyttäessään online-palvelua? Miten palvelua voidaan kehittää ja asiakastyytyväisyyttä lisätä? Palvelun laatu on tutkimuksessa määritelty palvelun tekniseksi toimivuudeksi ja käytettävyydeksi. Palvelun laadun lisäksi tutkimuksen teoriaosuudessa käydään läpi asiakkaan kokeman arvon muodostumisprosessi, johon liittyvät asiakkaan kokemat palvelun hyödyt ja uhraukset. Näiden lisäksi käsitellään asiakastyytyväisyyttä. Tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin kyselytutkimuksena 15.12.2014–12.1.2015 välisenä aikana. Sähköinen kysely toteutettiin yrityksen online-palvelussa. Hyväksyttyjä vastauksia saatiin 285 kappaletta. Asiakaat ovat tyytyväisiä online-palveluun ja ovat valmiita suosittelemaan sitä muille. Tärkein palvelu on kulutusraportti, jonka avulla asiakkaat voivat seurata sähkönkulutustaan ja -kustannuksiian tarkasti. Online-palvelu on tärkeä tiedonlähde asiakkaille, joka tarjoaa asiakkaille heille erittäin merkityksellistä tietoa. Asiakkaat kuitenkin hyödyntävät saamaansa tietoa vaihtelevasti. Tukemalla asiakkaan itsepalvelua ja kasvattamalla asiakkaan kokemia hyötyjä, muun muassa parantamalla palvelun helppokäyttöisyyttä, voidaan parantaa myös asiakastyytyväisyyttä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Meriteollisuuden rakennemuutos sekä kotimaisilla että ulkomaisilla markkinoilla on lisännyt alalla olevien yritysten tarvetta uudistaa toimintaansa sekä kehittää kilpailukykyään. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida arvonluontimallin soveltuvuutta meriteollisuudessa alihankkijana toi-mivan mikroyrityksen liiketoimintamallin kehittämiseen. Tutkimusongelmaa lähestyttiin tapaus-yrityksen kautta. Arvonluontimallien soveltuvuutta tapausyrityksen liiketoimintamallin kehit-tämisessä analysoitiin mikroyrityksen, meriteollisuuden sekä alihankintayrityksen näkökulmasta. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta seuraavien osa-ongelmien avulla: 1. Mitkä ovat mikroyrityksen liiketoimintamallin keskeisimmät elementit? 2. Miten mikroyrityksen liiketoimin-tamallia voidaan kehittää erilaisten arvonluontiprosessien avulla? Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään liiketoimintamallien keskeisimpiä elementtejä sekä liiketoimintamallien uudistamista arvonluonnin näkökulmasta. Osa tutkimuksen aineistosta kerättiin haastattelemalla tapausyrityksen toimitusjohtajaa. Tämän lisäksi analysoitiin yrityksen sisäisiä arkistomateriaaleja sekä havaintoaineistoa. Tapausyrityksen liiketoimintamallissa on piirteitä sekä arvoketjumallista että arvopajamallista ja yrityksen on mahdollista kehittää toimintaansa kumpaankin suuntaan. Tulosten perusteella voidaan todeta, että arvopajamalli sopii tapausyrityksen liiketoimintamallin kehittämiseen parhaiten, sillä yrityksen toiminta perustuu asiantuntijuuteen ja ratkaisujen tarjoa-miseen. Arvoketjumallin käyttö edellyttäisi yrityksen toimintaan joitakin suurempia muutoksia, mutta ne ovat kaikki käytännössä mahdollisia. Arvoverkkomallin hyödyntäminen on tapaus-yritykselle tällä hetkellä haasteellisinta, sillä yrityksen koko asettaa rajoituksia mallin käytölle. Meriteollisuuden alihankintayritysten on mahdollista soveltaa kaikkia arvonluontimallin arvon-luontiprosesseja liiketoimintamalliensa kehittämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Riskienhallinnasta on finanssikriisin jälkeisenä aikana tullut yhä tärkeämpi huolenaihe organisaatioille. Vakaita ja tehokkaita riskienhallinnan toimintoja voidaan pitää jopa elintärkeänä jokaiselle menestyvälle organisaatiolle. Luottoriskin hallintaa pidetään yhtenä yrityksen tärkeimmistä riskienhallinnan muodoista ja siihen liittyvä päätöksenteko on yrityksen kannalta yksi kriittisistä menestyksen peruselementeistä, sillä luottoriski on kaikkialla läsnä oleva riskitekijä. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida ja kehittää suomalaisen suuryrityksen luottoriskien hallintaa. Tutkimalla yrityksen luottoriskin hallintaa ja aiheutuneita luottotappioita selvitetään, mitä ongelmia ja haasteita yritys kohtaa luotonhallinnassaan. Tämän pohjalta esitetään kehitysehdotuksia, joiden avulla yritys voi parantaa luottopäätöksentekoaan. Tutkimusaineisto perustuu kahteen teemahaastatteluun ja tilastolliseen analyysiin yrityksen luottotappioista. Tilastolliseen analyysiin kerättiin tiedot yhteensä 824 asiakasyrityksestä. Tutkimuksessa havaitaan, että merkittävä osa luottotappioista aiheutuu heikoimpien luottoluokitusten yrityksistä. Luottotappiot on havaittavissa ennemmin ei-taloudellisista kuin taloudellisista tekijöistä. Ei-taloudellisista tekijöistä erityisesti maksuviiveet sekä vastuuhenkilöiden maksuhäiriöt lisäävät luottoriskiä. Taloudellisten tunnuslukujen osalta vakavaraisuus ja kannattavuus ovat tärkeimpiä indikaattoreita luottoriskille. Yrityksen luotonantoa voidaan kehittää ennakkomaksuprosessia tehostamalla, keräämällä kattavammat tiedot asiakkaista sekä tiukentamalla luottopolitiikkaa, kun havaitaan asiakkaan luottoluokituksen olevan heikko. Vanhojen asiakkaiden kohdalla arvioinnin tulee olla riittävän objektiivista eikä luottamuksen tule antaa vaikuttaa liikaa luottopäätökseen. Toimiva luottoriskien hallinta perustuu luottopolitiikan, luottoriskien arvioinnin sekä luotonhallinnan prosessien toimivaan toteutukseen. Yrityksen luottopolitiikan tulee antaa yrityksen luotonannolle raamit ja periaatteet, joiden mukaan toimia. Jotta luottopolitiikkaa voidaan noudattaa tehokkaasti, tulee luotonhallinnan prosessien tukea luottopolitiikan toteutusta mahdollisimman hyvin. Luottoriskin hallinnan kolmas kulmakivi, luottoriskien arviointi luo jälleen pohjaa luottopolitiikan toteutukselle ja luottoriskiä tulee osata arvioida kattavasti siten, että luottopäätöksissä samanaikaisesti maksimoidaan myynnistä saatavia tuottoja ja minimoidaan luottotappioita. Luottoriskien arviointi ja luotonhallinnan prosessit ovat myös tiiviisti yhteydessä toisiinsa, sillä yrityksellä tulee olla tehokkaat prosessit luottoriskien arviointiin ja päinvastoin