992 resultados para Libsmart copy


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Video game play is a popular entertainment choice, yet we have a limited understanding of the potential wellbeing benefits associated with recreational play. An online survey (final sample, n = 297) addresses this by investigating how the player experience related to wellbeing. The impact of amount of play, game genre, mode of play (social or solitary play) and the psychological experience of play (flow and need satisfaction) on a multi-dimensional measure of wellbeing (emotional, psychological and social) was examined via hierarchical regression. Age, gender, the play of casual games compared to shooters, and in-game experiences of flow, autonomy and relatedness were associated with increases in dimensions of wellbeing.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Digital Image

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aenny Catzenstein is seen sitting on a sofa in the left corner of the picture

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

seen on the photograph from left to right: Susan, Maren and Olga Matthiesen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Microarrays have a wide range of applications in the biomedical field. From the beginning, arrays have mostly been utilized in cancer research, including classification of tumors into different subgroups and identification of clinical associations. In the microarray format, a collection of small features, such as different oligonucleotides, is attached to a solid support. The advantage of microarray technology is the ability to simultaneously measure changes in the levels of multiple biomolecules. Because many diseases, including cancer, are complex, involving an interplay between various genes and environmental factors, the detection of only a single marker molecule is usually insufficient for determining disease status. Thus, a technique that simultaneously collects information on multiple molecules allows better insights into a complex disease. Since microarrays can be custom-manufactured or obtained from a number of commercial providers, understanding data quality and comparability between different platforms is important to enable the use of the technology to areas beyond basic research. When standardized, integrated array data could ultimately help to offer a complete profile of the disease, illuminating mechanisms and genes behind disorders as well as facilitating disease diagnostics. In the first part of this work, we aimed to elucidate the comparability of gene expression measurements from different oligonucleotide and cDNA microarray platforms. We compared three different gene expression microarrays; one was a commercial oligonucleotide microarray and the others commercial and custom-made cDNA microarrays. The filtered gene expression data from the commercial platforms correlated better across experiments (r=0.78-0.86) than the expression data between the custom-made and either of the two commercial platforms (r=0.62-0.76). Although the results from different platforms correlated reasonably well, combining and comparing the measurements were not straightforward. The clone errors on the custom-made array and annotation and technical differences between the platforms introduced variability in the data. In conclusion, the different gene expression microarray platforms provided results sufficiently concordant for the research setting, but the variability represents a challenge for developing diagnostic applications for the microarrays. In the second part of the work, we performed an integrated high-resolution microarray analysis of gene copy number and expression in 38 laryngeal and oral tongue squamous cell carcinoma cell lines and primary tumors. Our aim was to pinpoint genes for which expression was impacted by changes in copy number. The data revealed that especially amplifications had a clear impact on gene expression. Across the genome, 14-32% of genes in the highly amplified regions (copy number ratio >2.5) had associated overexpression. The impact of decreased copy number on gene underexpression was less clear. Using statistical analysis across the samples, we systematically identified hundreds of genes for which an increased copy number was associated with increased expression. For example, our data implied that FADD and PPFIA1 were frequently overexpressed at the 11q13 amplicon in HNSCC. The 11q13 amplicon, including known oncogenes such as CCND1 and CTTN, is well-characterized in different type of cancers, but the roles of FADD and PPFIA1 remain obscure. Taken together, the integrated microarray analysis revealed a number of known as well as novel target genes in altered regions in HNSCC. The identified genes provide a basis for functional validation and may eventually lead to the identification of novel candidates for targeted therapy in HNSCC.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kasvainten, ajatellaan syntyvän yksittäisen solun perimän mutaatioista, jonka seurauksena tuon solun kasvu häiriintyy. Ruoansulatuskanavan polyyppien syntyä käytetään usein mallina siitä, miten nämä epiteelisoluun kerääntyvät mutaatiot aiheuttavat asteittain pahenevan kasvuhäiriön. Peutz–Jeghersin oireyhtymä (PJS) on perinnöllinen polypoosisyndrooma, jossa oireita aiheuttavat erityisesti maha-suolikanavan hamartomatoottiset polyypit. Noin puolella PJS potilaista havaitaan mutaatioita LKB1 kasvunrajoite geenissä. Hiirille joilta toinen Lkb1 alleeli on poistettu (Lkb1+/-) kehittyy PJS-tyypin maha-suolikanavan polyyppeja, joissa on epiteelin liikakasvun lisäksi merkittävä sileälihaskomponentti, aivan kuten PJS polyypeissa. Kuten myös muissa ruoansulatuskanavan polypooseissa, sekä PJS että hiirten polyypeissa Cyclo-oxygenaasi-2:n (COX-2) määrä on usein kohonnut. PJS-polyyppien kehittymisen molekulaarinen mekanismi on kuitenkin selvittämättä. Koska vain osa PJS potilaista kantaa LKB1 mutaatioita, mutaatiot jossakin toisessa lokuksessa saattaisivat selittää osan PJS tapauksista. Jotta PJS:n geneettinen tausta selviäisi, seulottiin kolmen LKB1:n kanssa interaktoivan proteiinin (BRG1, STRADα ja MO25α) geenit PJS potilaista joilla ei ole havaittu LKB1 mutaatioita. Yhdessäkään tutkituista geeneistä ei havaittu tautia aiheuttavia mutaatioita. Näiden kolmen geenin pois sulkeminen, ja uusien menetelmien ansiosta kasvanut havaittujen Lkb1 mutaatioden määrä viittaavat LKB1:n olevan useimpien PJS tapausten taustalla. COX-2:n estäjien käyttö on tehokkaasti vähentänyt polyyppien määrää familiaarisessa adenomatoottisessa polypoosissa. Tästä johtuen COX-2:n eston tehokkuutta tutkittiin PJS polypoosissa. PJS-tyypin polypoosin havaittin pienenevän merkittävästi Lkb1+/- hiirissä, joilta oli lisäksi poistettu toinen tai molemmat COX-2:n alleeleista. Lisäksi farmakologinen COX-2:n esto Celecoxib:lla vähensi polypoosia tehokkaasti. Näin ollen COX-2:n eston tehokkuutta tutkittiin seuraavaksi PJS potilaissa. Kuuden kuukauden Celecoxib hoidon jälkeen polypoosin havaittiin vähentyneen merkittävästi osalla potilaista (2/6). Nämä tulokset osoittavat COX-2:n roolin PJS-polyyppien kehityksessä, ja viittaavat COX-2:n eston vähentävän polypoosia. Kasvunrajoitegeenin klassisen määritelmän mukaan kasvaimen kehitys vaatii perinnöllisen mutaation lisäksi geenin toisenkin alleelin mutaation, mutta PJS-polyyppien häiriintyneestä epiteelistä ei kuitenkaan systemaattisesti löydy toista LKB1:n mutaatiota. Havainto johti tutkimukseen, jossa selvitettiin voisiko LKB1:n kasvun rajoitus välittyäkin epäsuorasti tukikudokseksi ajatelluista sileälihassoluista. Tätä tutkittiin kehittämällä poistogeeninen hiirimalli jossa Lkb1 on mutatoitunut vain sileälihassoluissa. Näille hiirille kehittyi polyyppeja, jotka ovat kaikin tavoin PJS-polyyppien kaltaisia. Lkb1:n menettäneiden solujen havaittiin tuottavan vähemmän transformoivaa kasvutekijä beetaa (TGFß), joka aiheutti solujen välisen viestinnän heikentymisen ja mahdollisesti viereisten epiteelisolujen liikakasvun. Vastaava häiriö havaittiin myös PJS-potilaiden polyypeissa, mikä viittaa siihen, että potilaillakin sileälihassolujen häiriö on polyyppien taustalla. Havainto suuntaa täten hoitokohteiden etsintää ja osoittaa että LKB1 toimii kasvunrajoittajana epätyypillisellä tavalla pitäen naapurisolujen kasvun kurissa.