Kansallisen kilometripohjaisen tienkäyttömaksun oikeudenmukaisuus

Euroopan unionin liikennepolitiikan yhtenä tavoitteena on vähentää tieliikenteen ulkoisvaikutuksia, joita ovat esimerkiksi ruuhkat, saasteet, melu ja liikenneonnettomuudet. Keinona Euroopan unioni esittää tieliikenteen hinnoittelujärjestelmien tehostamista ja ulkoisvaikutusten kustannusten ohjaamista niiden aiheuttajien maksettavaksi. Tavoitteena on siirtyä ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verottamisesta kohti liikkumisen ja tienkäytön veroja ja maksuja. Pitkän aikavälin kehityssuunta on kohti rajakustannushinnoittelua, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi GPS paikannukseen perustuvalla kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Tieliikenteen käyttäjät maksaisivat ajettujen kilometrien mukaan ja kilometrille kohdistuvaa maksua voitaisiin vaihdella esimerkiksi paikan, ajan ja ajoneuvon ominaisuuksien mukaan. Taloustieteen mukaan Euroopan unionin tavoite tieliikenteen rajakustannushinnoittelusta on järkevä ja johtaisi tehokkaaseen resurssien allokaatioon. Euroopan unionin linjaukset noudattavat yleisempää kansainvälistä kehityssuuntaa. Suomi on Baltian maiden ohella ainoa Manner-Euroopan maa, jossa ei ole käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja. Vaikka Suomen tieliikenteen verotus on kansainvälisesti korkea, sen rakenne kaipaa uudistamista. Suomen verotuksen painopiste on omistamisen verottamisessa ja nykyisen verotuksen ohjaavuusvaikutukset ovat rajalliset. Etenkin polttoaineverotukselle lisähaasteita tuovat ajoneuvojen uudet energialähteet ja entistä matalampi polttoaineen kulutus. Vaikka teknologia kehittyy, autoilla tulee edelleen olemaan yhteisiä ominaisuuksia - ne tarvitsevat väylätilaa liikkumiseen ja parkkitilaa säilytykseen. Tutkin tässä työssä Suomen nykyisen tieliikenteen verotuksen korvaamista kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Uudistus parantaisi tieliikennemarkkinoiden tehokkuutta, mutta parantaisiko se myös oikeudenmukaisuutta? Yksi isoimmista huolenaiheista mitä tahansa uutta hinnoittelu- tai verouudistusta suunniteltaessa on hyväksyttävyys ja siten oikeudenmukaisuus. Työssäni havaitsen, että Suomen nykyinen tieliikenteen verotus ei ole tehokas eikä monelta osin oikeudenmukainen. Verouudistukset kohtaavat usein kiivasta vastustusta ja etenkin tienkäyttömaksuille hyväksyttävyys on ongelma. Uudistuksista keskusteltaessa on myös tärkeää tutkia mitä ollaan uudistamassa. Millaisia hyvinvointivaikutuksia vallitsevalla järjestelmällä on? Myös nykyinen järjestelmä on arvovalinta, jonka oikeudenmukaisuutta on aika-ajoin syytä tarkastella.

Omistajuus Maailmanpankin diskurssissa : muuttuvatko avun toimijoiden valtasuhteet? Tapaustutkimuksena avun uusi arkkitehtuuri ja yhteiskunnalliset voimasuhteet Mosambikissa

Samanaikaisesti, kun tämän päivän kehitysdiskurssissa painotetaan omistajuutta ja kumppanuutta, monien mielestä avunantajien asema suhteessa avunsaajiin on jopa vahvistunut entisestään. Jos vahvistuneen avunsaajan omistajuuden ajatellaan tarkoittavan vallan siirtoa avunantajilta avunsaajille, vaikuttaisi diskurssin ja käytännön välillä olevan ristiriita. Työssäni yritän selvittää eri tekijät ja historiallisen taustan, joiden seurauksena liberaali käsitteistö, etenkin omistajuus, on noussut Maailmanpankin diskurssiin. Tätä kautta pyrin selvittämään, mitä omistajuus tarkoittaa Maailmanpankille, ja millaisiin valta-asetelmiin uusi diskurssi johtaa. Työni tapaustutkimuksessa pohdin omistajuuskysymyksiä tämän päivän Mosambikissa: edesauttaako nykyinen liberaali kehitysdiskurssi vallansiirtoa Mosambikin kontekstissa a) avunantajilta avunsaajamaalle b) perimmäiselle edunsaajalle, eli kansalle. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Historiallisen lähestymistavan kautta pyrin selvittämään taustaa ja syitä Maailmanpankin diskurssin muutokseen, ja sitä kautta selvittämään nykyään vallitsevia avunantajien ja avunsaajien välisiä valtasuhteita. Tähän käytän lähteinäni ensimmäisessä osiossa Maailmanpankin omia julkaisuja ja toisessa osiossa muita kirjallisia lähteitä. Mosambikin tapaustutkimukseni lähdeaineisto koostuu paikallisten järjestöjen ja tutkimusinstituuttien edustajille tekemistäni avoimista teemahaastatteluista sekä muista kirjallisista, Mosambikin avun kontekstia käsittelevistä lähteistä. Omistajuuskäsite Maailmanpankin diskurssissa on laajentunut huomattavasti: kun alussa omistajuudella tarkoitettiin lähinnä sitoutumista, niin nykyään se tulisi ymmärtää pyrkimyksenä lisätä avunsaajamaiden hallintaa kehitysprosesseissa, mikä puolestaan lisäisi huomattavasti avunsaajamaiden päätösvaltaa avunkäytön suhteen. Toisessa osiossa kuitenkin osoitan, että vaikka Maailmanpankki antaa omistajuusdiskurssin myötä ymmärtää, että aloitteen kehitysinterventiosta on tultava avunsaajamaalta itseltään, niin todellisuudessa asetelma on erilainen. Maailmanpankin ja muiden avunantajien keinot vaikuttaa ovat muuttuneet, mutta vaikutus on pysynyt yhä vahvana. Omistajuus- ja kumppanuusdiskurssi toimii merkittävässä asemassa nykyisessä avun kontekstissa, jossa avunantajat vaikuttavat avunsaajamaihin sisältä päin: vallankäytön mekanismit ovat enemmän piilossa. Näin ollen aloite tulee yhä vieläkin avunantajilta, ja omistajuus tarkoittaa lähinnä avunsaajamaan sitoutumista ohjelmiin. Kansalaisyhteiskunta puolestaan on otettu mukaan tukemaan avunantajien agendaa ja varmistamaan kannatus muutoksilie myös yhteiskunnan sisältä päin. Mosambikin tapaustutkimuksessa huomiot ovat jokseenkin samankaltaisia. Omistajuusdiskurssin myötä avunantajat vaikuttavat mahdollisesti yhä tehokkaammin Mosambikin hallituksen sisällä, etenkin avun käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Mosambikin hallitus ei kuitenkaan vaikuta edes haluavan vahvempaa omistajuutta, koska nykyinen toteutettava malli palvelee sen etuja loistavasti: antamalla periksi tietyillä alueilla avunantajille hallitus vahvistaa asemiansa muiden kotimaisten toimijoiden edessä. Avunantajilla voi tahtoessaan olla tärkeä rooli avunsaajamaiden sisäisiin valtasuhteisiin vaikuttamisessa. Mosambikin esimerkin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävää muutosta kansan ja hallituksen välisissä valtasuhteissa ei ole tapahtunut.

"But we are dong it!" Ghanalaisen Hon kunnan naisvaltuutettujen työssään kohtaamat haasteet

Tässä tutkielmassa kuvataan tekijöitä, jotka haittaavat naisten toimintaa kunnanvaltuutettuina tehokkaalla tai naisten itsensä haluamalla tavalla sekä vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa päätöksentekoon Ghanan paikallishallinnossa. Tutkimuksessa analysoidaan sekä paikallishallintoon nimitettyjen että vaaleilla valittujen naisten asemaa valtuutettuina, mitä aiemmissa tutkimuksissa Ghanan paikallishallinnosta ei ole tehty. Ghanassa nimittäin 30 prosenttia kunnanvaltuutetuista nimitetään tehtäväänsä. Lopulta tutkimuksessa analysoidaan nimitettyjen ja vaaleilla valittujen naisvaltuutettujen mahdollisuuksia edustaa halutessaan naisten intressejä. Hon kunnanvaltuuston tapaus oli erittäin kiinnostava, sillä vuonna 2006 naisten osuus kunnanvaltuutetuista nousi 35,7 prosenttiin. Aiemmin naisia oli ollut valtuustossa huomattavasti vähemmän. Tutkimusta varten tehtiin kenttätyötä Ghanassa. Tutkimus perustuu 16 Hon kunnanvaltuutetun haastatteluun ja kunnan pormestarin kanssa käytyyn keskusteluun. Kartoitan Hon kunnanvaltuuston naisvaltuutettujen toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja naisedustajien työssä kohtaamia esteitä sekä naisvaltuutettujen omien kokemusten että miespuolisten kunnanvaltuutettujen näkemysten kautta. Tutkimustulokset osoittivat, että naisvaltuutetut kohtasivat työssään monia haasteita. Moni esteistä oli yhdistettävissä toimimattomiin rakenteisiin, miehisiin normeihin ja käytäntöihin sekä toisaalta naisten miehiä huonompaan sosiaaliseen asemaan. Esimerkiksi liikkuminen vaalialueella ja jopa kokouksiin saapuminen olijoillekin naisille suuri haaste. Myös paikallisten ihmisten vaatimukset saada henkilökohtaista rahallista hyötyä valtuutetuilta nousivat esiin naisten esteenä. Toisaalta näkemysten esittäminen kokouksissa vaikutti naisille ongelmalliselta eli huomio kiinnittyi naisten poliittiseen kokemattomuuteen sekä valtuuston institutionaaliseen kulttuuriin. Nimitettyjen naisten asema kunnanvaltuustossa paljastui erilaiseksi kuin vaaleilla valittujen naisedustajien. Nimitettyjen edustajien järjestelmä, jota on perusteltu mahdollisuutena lisätä naisten intressien edustusta paikallishallinnossa, näyttäytyi tutkimusten tulosten perusteella kyseenalaisena keinona lisätä naisten edustusta paikallishallinnossa. Nimitettyjä valtuutettuja ei esimerkiksi nähty legitiimeinä ihmisten edustajina paikallishallinnossa vaan heidän katsottiin edistävän puolueensa intressejä, ei paikallisten ihmisten. Nimitettyjen edustajien järjestelmä myös paljastui paikalliselle poliittiselle eliitille suosiolliseksi järjestelmäksi valita kiintiön kautta edustajiksi itselleen, ei paikallisille ihmisille tai paikallisille naisille, sopivia edustajia.

Suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjonta 1999-2009

Pro gradu -tutkielman tavoite on mallintaa suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjontaa vuosien 1999-2009 puukauppa-aineistolla. Tutkielman tulos on raakapuun kantohinnasta ja muista tarpeellisista selittävistä muuttujista riippuva tarjonnan funktio kaikille käsitellyille raakapuulajeille. Tutkielman toimeksiantaa UPM-Kymmene Oyj. Tarkoitus on, että tarjontafunktioiden ja lopputuotteidensa kysynnän tuntemuksen avulla UPM-Kymmene voi tarkastella mahdollisuuksiaan puunhankintaan tulevaisuudessa. Tutkielma esittelee suomalaisen raakapuumarkkinan erityispiirteitä, metsäekonomista teoriaa raakapuun tarjonnasta sekä aihetta koskevien aiempien empiiristen tutkimusten tuloksia. Esittelyn perusteella löydetään kysymyksenasettelun kannalta hinnan lisäksi kiinnostavimmat muuttujat tarjonnan vaihtelun selittämiseen. Osoittautuu, että vaikka kysyntäfunktion olemassaolon taloustieteellinen perusteltavuus suomalaisella raakapuumarkkinalla on kyseenalainen, ostomäärän ja hinnan samanaikainen määräytyminen aiheuttaa aineistossa riippuvuutta tarjontamallien virhetermin ja selittävänä muuttujana käytettävän kantohinnan välillä. Tutkielma jatkuu simultaanisuusharhan, instrumenttimuuttujamenetelmän ja kaksivaiheisen pienimmän neliösumman menetelmän esittelyllä seuraten Hamiltonin kirjaa 77me Serres Analysis (1994) sekä Davidsonin ja MacKinnonin kirjaa Econometric Theory and Methods (2004). Tarkentuvaa estimaattoria varten tarvitaan instrumenttimuuttujia, jotka valitaan kunkin raakapuulajin mallille erikseen. Osassa tarjontamalleista havaitaan estimolntimenetelmän kannalta olennaista muuttujien epästationaarisuutta, joka perustellaan seurauksettomaksi soveltaen johtopäätöksiä Hsiaon artikkelista Statistical Properties of the Tvvo-Stage Least Squares Estimator Under Cointegration (1997). Diagnostisen tarkastelun jälkeen mallit todetaan moitteettomiksi. Tulosten mukaan raakapuun tarjonnan hintajousto on korkeampi kuin esitellyissä aikaisemmissa empiirisissä tutkimuksissa. Lisäksi käsiteltyjen kuitupuulajien tarjontojen hintajoustot ovat tukkipuulajien joustoja korkeampia, mikä on metsänhoidollisin syin perusteltavaa. Tarjonta ei sen sijaan näytä juuri reagoineen käsitellylle aikajaksolle sattuneisiin veromuutoksiin. Osoittautuu myös, ettei tarjonta riipu voimakkaasti sijoitetun pääoman hinnasta eli korosta. Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja UPM-Kymmene sopivat vuonna 2009, että pro gradu -tutkielmasta säilytetään valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa sensuroitua kappaletta, josta yksityiskohtaisimmat lopputulokset jätetään pois. Tämä tutkielman kappale on suppea, siten sivumäärältään tiivistelmäsivun tietoa lyhyempi.

Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio sosiaalityön interventiona

Pro gradu -työssäni tutkin lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallia sosiaalityön interventiona ja tämän intervention vaikuttavuutta. Aineistonani olen käyttänyt lomakkeiden avulla kerättyä tietoa, jonka olivat tuottaneet tilannearvioprosesseissa työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Tutkimuskohteenani ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden antamat merkitykset lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyn vaikuttavuudelle. Haluan tietää, mitä vaikutuksia asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyllä on sosiaalityöntekijöiden mielestä ollut heidän omissa asiakasprosesseissaan. Aineisto on kerätty yhdessä kaupungissa. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu kahdesta, käyttämieni tutkimusmenetelmien mukaan jaotellusta osuudesta. Kvantitatiivinen osuus ei pyri selittämään, vaan esittelemään: millaisten asiakkaiden kanssa ja millä välineillä tilannearviotyöskentelyä tehdään ja mitä tilannearvion päätyttyä tapahtuu. Kvalitatiivisessa analyysissä paneudun kysymykseen tilannearvion vaikuttavuudesta. Tutkimukseni on tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen, tulkinnallinen tutkimus. Tutkimusmenetelmäni on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kontekstoinnissa olen hyödyntänyt myös numeraalista tietoa, eli olen yhdistänyt tutkimukseeni myös kvantitatiivisia menetelmiä. Koosteena tuloksista voitaisiin todeta, että tllannearviomallin mukaista sosiaalityötä tehtiin erityisesti murrosikäisten (13-17- vuotiaat) asiakasryhmän kanssa. Näiden lasten lastensuojeluasiakkuuden syinä olivat yleisimmin perheväkivalta, lapsen rajaton käyttäytyminen, koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet sekä vanhempien päihteidenkäyttö. Noin 3/5 asiakasprosesseista lapsella ei ollut aikaisempaa lastensuojeluasiakkuutta - joskaan rajanveto uusien ja vanhojen asiakkuuksien välillä ei ole ongelmatonta. Tilannearviomallin mukaisen työskentelyn päätyttyä 44% asiakkuuksista voitiin lopettaa. Päättyvien asiakkuuksien joukossa oli niin uusia lastensuojeluilmoituksia, joissa lastensuojelun työskentelyä ei alkukartoituksen jälkeen katsottu tarpeelliseksi jatkaa, kuin myös vanhoja asiakkuuksia, jotka voitiin lopettaa tilannearviotyöskentelyn päätyttyä. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin muotoilin sosiaalityöntekijöiden vastauksista kuusi luokkaa, joiden mukaan luokittelin vaikuttavuuden muodot. Analyysini perusteella vaikuttavuus tilannearviossa voi olla: 1) muutoksia 2) ajatusten herättämistä 3) latkotyöskentelyn helpottumista 4) lastensuojeluun kohdistuvien ennakkoluulojen purkamista tai 5) perheenjäsenten näkemysten välittämistä toisilleen. Lisäksi muodostui "vaikuttamattomien" tilannearvioiden luokka (6).

Promoting the European Union : Attitudinal stance adjectives in three genres of EU communication to the public

Målet för Pro Gradu-avhandlingen är att undersöka hur Europeiska unionen (EU) marknadsförs genom användningen av värderande adjektiv i tre genrer av skriftlig kommunikation från EU till medlemsstaternas medborgare. Undersökningen är inriktad på tre forskningsfrågor: hur marknadsföringen av EU syns i användningen av värderande adjektiv i de tre genrerna, vilka de centrala skillnaderna mellan de tre genrerna är gällande användningen av värderande adjektiv, samt på vilket sätt texterna uppfyller sitt kommunikativa syfte, nämligen att informera allmänheten om EU:s verksamhet och marknadsföra EU som en giltig och handlingskraftig union. Den teoretiska ramen för undersökningen grundar sig på genreanalys, kommunikationsteori och teorier om hur författarens värdering (stance) syns i texter. Skillnaden mellan genre, texttyp och register diskuteras, och teoridelen redogör även för begreppet diskurssamfund, dvs. den grupp personer som i ett yrkesmässigt eller institutionellt sammanhang producerar och använder sig av en genre enligt dess kommunikativa konventioner. Materialet behandlas även utgående från Egon Werlichs indelning av texttyper i deskriptiva, narrativa, expositära, argumentativa och instruktiva texter. Materialet består av tre delar som representerar var sin genre: informationsbroschyrer, pressmeddelanden och den Allmänna rapporten om Europeiska unionens verksamhet, som utges av EU varje år. Storleken på varje del av materialet varierar mellan 20 000 - 30 000 ord. Materialet har valts på basis av de teman texterna behandlar, och kriterierna för urvalet är bl.a. att texterna behandlar ämnen som har anknytning till medborgarnas vardag, att de är riktade till allmänheten, och att de finns tillgängliga på Internet. Undersökningen är genomförd som en kvalitativ genreanalys. Materialet analyseras först utgående från kontexten och det samhälleliga sammanhanget enligt Vijay K. Bhatias metodik för analys av obekanta genrer. Det kommunikativa syftet, författaren och den tilltänkta läsarkretsen, dvs. målgruppen för kommunikationen, fastställs. Värderande adjektiv som uttrycker författarens hållning har plockats ur texten manuellt och med hjälp av konkordansprogrammet AntConc, och placerats i 16 kategorier enligt de värden de uttrycker. Varje genre analyseras sedan språkligt med utgångspunkt i adjektivlistorna, varefter resultaten jämförs med varandra. Undersökningen visar att pressmeddelandena innehåller det största antalet värderande adjektiv, medan informationsbroschyrerna innehåller det minsta antalet värderande adjektiv. Den Allmänna rapporten om Europeiska unionens verksamhet innehåller delar med tätt förekommande värderande adjektiv, i synnerhet i stycken som behandlar mer kontroversiella ämnen. I alla tre genrer sammanfaller ett högt antal värderande adjektiv med argumentativ text, och argumentativ text förekommer främst då ämnet som diskuteras rör sig på en mer abstrakt nivå, t.ex. om EU:s värderingar och grundläggande principer, eller då texten behandlar sådan politik som delar allmänhetens uppfattning. För EU utgör alla tre genrer viktiga kanaler för kommunikationen till medlemsstaternas medborgare, och EU kan genom sitt informationsmaterial och sina officiella publikationer informera om, förklara och marknadsföra sin verksamhet på ett sätt som avser att upprätthålla och förbättra EU:s image. Utarbetandet av lämpliga texter är ändå krävande på grund av den heterogena målgruppen, och det är en utmaning i sig att få fram rätt budskap bland det stora utbudet information som finns tillgängligt på Internet.

Iltapäivä kerhossa - vapaa-aikaa vai suoritusta?

Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lapsuus, hyvinvointi, joustava kasvatus, kasvatuskulttuurien murros, vertaiskulttuuri, vuorovaikutus, auktoriteetin laatu, valvonta

Hypertension, kardiotoxicitet och njursvikt i samband med tyrosinkinashämmaren sunitinib

Nybildning av blodkärl från tidigare existerande kärl, angiogenes, är ett väsentligt skede vid tumörtillväxt. Denna process regleras av bland annat tillväxtfaktorer, var av den vaskulära endoteliala tillväxtfaktorn har en central roll. Hämning av angiogenes kan ske antingen extracellulärt med hjälp av humaniserade monoklonala antikroppar eller intracellulärt med hjälp av småmolekylära hämmaren. Sunitinib är en småmolekylär multikinashämmare och inhiberar flera tyrosinkinasreceptorer som påverkar tumörtillväxten och metastasutvecklingen vid cancer. Sunitinibs främsta indikationer är gastrointestinala stromacellstumörer, metastaserad njurcellscancer och neuroendokrina tumörer i bukspottskörteln. Behandling med tyrosinkinashämmare orsakar biverkningar som hypertension, kardiotoxicitet och njursvikt, vilka antas bero på de hämmande effekterna på mål som inte är väsentliga för anti-cancer-aktiviteten (”off-target” biverkningar). Bland annat AMP-aktiverat proteinkinas (AMPK), ett kinas som upprätthåller metabolisk homeostas i hjärtat, inhiberas av sunitinib och antas framkalla kardiovaskulära biverkningar. För att reducera ”off-target” biverkningar strävar man till att hitta alternativ som minskar de skadliga effekterna utan att den terapeutiska aktiviteten försvagas. Bland annat ett begränsat kaloriintag har uppvisat skyddande effekt på hjärtat via mekanismer sammankopplade till ökad resistens mot oxidativ stress, inflammation och mitokondriell dysfunktion, samt avtagande apoptos och autofagi. Detta sker delvis genom aktivering av enzymet Sirt1. Syftet med den här studien var att undersöka ifall kaloribegränsning skyddar mot kardiovaskulära och renala biverkningar inducerade av sunitinib hos råttor. Dessutom studerades vilka signalkedjor i cellen som medverkar. I studien användes 40 spontant hypertensiva råttor samt 10 normotensiva Wistar-Kyoto råttor. Försöksdjuren delades in i fem grupper beroende på behandling; I WKY kontroll, II SHR kontroll, III SHR + kaloribegränsning 70 %, IV SHR + sunitinib 3 mg/kg och V SHR + sunitinib 3 mg/kg + kaloribegränsning 70 %. Behandlingsperioden var åtta veckor. Blodtrycket mättes varje vecka med svansmanchett, urinutsöndringen undersöktes vecka 4 och vecka 8 med metabolismburar, ultraljudsundersökning av hjärtat utfördes sista veckan och blodkärlens respons till acetylkolin och natriumnitroprussid studerades i samband med avlivning. Proteinerna Sirt1 och AMPK analyserades i hjärtat med Western blotting samt förekomsten av makrofagmarkören ED1 i njurarna med immunhistokemi. Studien visade att sunitinibdosen 3 mg/kg är mycket väl tolererbar hos råttor eftersom sunitinib inte orsakade högre blodtryck, kraftigare hypertrofi eller mer omfattande njurskada jämfört med obehandlade SHR- grupper. Utgående från resultaten kan man också konstatera att kaloribegränsningen har positiva kardiovaskulära effekter.

De "de" : Estudio histórico-comparativo de los usos y la semántica de la preposición "de" en español

El presente estudio supone un intento de describir y analizar el uso de la preposición "de" sobre la base de un corpus diacrónico, con énfasis en las diferentes relaciones semánticas que establece. Partiendo de un total de más de 16.000 casos de "de" hemos establecido 48 categorías de uso, que corresponden a cuatro tipos de construcción sintáctica, a saber, el uso de "de" como complemento de nombres (CN), verbos (CV), adjetivos (CA) y, finalmente, su uso como núcleo de expresiones adverbiales independientes (CI). El estudio consta de tres partes fundamentales. En la parte I, se introduce la Lingüística Cognitiva, que constituye la base teórica esencial del trabajo. Más exactamente, se introducen conceptos como la teoría del prototipo, la teoría de las metáforas conceptuales y la gramática cognitiva, especialmente las ideas de "punto de referencia" y "relación intrínseca" (Langacker 1995, 1999). La parte II incluye el análisis de las 48 categorías. En esta parte se presentan y comentan casi 2.000 ejemplos del uso contextual de "de" extraídos del corpus diacrónico. Los resultados más importantes del análisis pueden resumirse en los siguientes puntos: El uso de "de" sigue siendo esencialmente el mismo en la actualidad que hace 800 años, en el sentido de que todas las 48 categorías se identifican en todas las épocas del corpus. El uso de "de" como complemento nominal va aumentando, al contrario de lo que ocurre con su uso como complemento verbal. En el contexto nominal son especialmente las relaciones posesivas más abstractas las que se hacen más frecuentes, mientras que en el contexto verbal las relaciones que se hacen menos frecuentes son las de separación/alejamiento, causa, agente y partitivo indefinido. Destaca la importancia del siglo XVIII como época de transición entre un primer estado de las cosas y otro posterior, en especial en relación con el carácter cada vez más abstracto de las relaciones posesivas así como con la disminución de las categorías adverbales de causa, agente y partitivo. Pese a la variación en el contexto inmediato de uso, el núcleo semántico de "de" se mantiene inalterado. La parte III toma como punto de partida los resultados del análisis de la parte II, tratando de deslindar el aporte semántico de la preposición "de" a su contexto de uso del valor de la relación en conjunto. Así, recurriendo a la metodología para determinar el significado básico y la metodología para determinar lo que constituyen significados distintos de una preposición (Tyler , Evans 2003a, 2003b), se llega a la hipótesis de que "de" posee cuatro significados básicos, a saber, 'punto de partida', 'tema/asunto', 'parte/todo' y 'posesión'. Esta hipótesis, basada en las metodologías de Tyler y Evans y en los resultados del análisis de corpus, se intenta verificar empíricamente mediante el uso de dos cuestionarios destinados a averiguar hasta qué punto las distinciones semánticas a las que se llega por vía teórica son reconocidas por los hablantes nativos de la lengua (cf. Raukko 2003). El resultado conjunto de los dos acercamientos tanto refuerza como especifica la hipótesis. Los datos que arroja el análisis de los cuestionarios parecen reforzar la idea de que el núcleo semántico de "de" es complejo, constando de los cuatro valores mencionados. Sin embargo, cada uno de estos valores básicos constituye un prototipo local, en torno al cual se construye un complejo de matices semánticos derivados del prototipo. La idea final es que los hablantes son conscientes de los cuatro postulados valores básicos, pero que también distinguen matices más detallados, como son las ideas de 'causa', 'agente', 'instrumento', 'finalidad', 'cualidad', etc. Es decir, "de" constituye un elemento polisémico complejo cuya estructura semántica puede describirse como una semejanza de familia centrada en cuatro valores básicos en torno a los cuales se encuentra una serie de matices más específicos, que también constituyen valores propios de la preposición. Creemos, además, que esta caracterización semántica es válida para todas las épocas de la historia del español, con unas pequeñas modificaciones en el peso relativo de los distintos matices, lo cual está relacionado con la observada variación diacrónica en el uso de "de".

An Efficient Constraint Grammar Parser based on Inward Deterministic Automata

Pappret conceptualizes parsning med Constraint Grammar på ett nytt sätt som en process med två viktiga representationer. En representation innehåller lokala tvetydighet och den andra sammanfattar egenskaperna hos den lokala tvetydighet klasser. Båda representationer manipuleras med ren finite-state metoder, men deras samtrafik är en ad hoc -tillämpning av rationella potensserier. Den nya tolkningen av parsning systemet har flera praktiska fördelar, bland annat det inåt deterministiska sättet att beräkna, representera och räkna om alla potentiella tillämpningar av reglerna i meningen.

Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag

The aim of the study is to investigate the use of finlandisms in an historical perspective, how they have been viewed from the mid-19th century to this day, and the effect of language planning on their use. A finlandism is a word, a phrase, or a structure that is used only in the Swedish varieties used in Finland (i.e. in Finland Swedish), or used in these varieties in a different meaning than in the Swedish used in Sweden. Various aspects of Finland-Swedish language planning are discussed in relation to language planning generally; in addition, the relation of Finland Swedish to Standard Swedish and standard regional varieties is discussed, and various types of finlandisms are analysed in detail. A comprehensive picture is provided of the emergence and evolution of the ideology of language planning from the mid-19th century up until today. A theoretical model of corpus planning is presented and its effect on linguistic praxis described. One result of the study is that the belief among Finland-Swedish language planners that the Swedish language in Finland must not be allowed to become distanced from Standard Swedish, has been widely adopted by the average Finland Swede, particularly during the interwar period, following the publication of Hugo Bergroth s work Finlandssvenska in 1917. Criticism of this language-planning ideology started to appear in the 1950s, and intensified in the 1970s. However, language planning and the basis for this conception of language continue to enjoy strong support among Swedish-speaking Finns. I show that the editing of Finnish literary texts written in Swedish has often been somewhat amateurish and the results not always linguistically appropriate, and that Swedish publishers have in fact adopted a rather liberal attitude towards finlandisms. My conclusion is that language planning has achieved rather modest results in its resistance to finlandisms. Most of the finlandisms used in 1915 were still in use in 2005. Finlandisms occur among speakers of all ages, and even among academically educated people despite their more elevated style. The most common finlandisms were used by informants of all ages. The ones that are firmly rooted are the most established, in other words those that are stylistically neutral, seemingly genuinely Swedish, but which are nevertheless strongly supported by Finnish, and display a shift in meaning as compared with Standard Swedish.

Diasporakysymyksiä kansainvälisessä yhteisössä. Esimerkkinä Venäjän politiikka ja lapsikiistat Suomessa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen diasporia ja niihin kohdistuvaa kansainvälistä sääntelyä. Diasporilla tarkoitan valtion rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, joilla on jokin, esimerkiksi etninen tai kieliside tuohon valtioon. Valtiolla puolestaan voi olla jokin intressi suhteessa diasporaansa. Diasporiin liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia globaalissa maailmassa, jossa ihmisillä on entistä enemmän mahdollisuuksia pitää siteitä yllä useampaan kuin yhteen valtioon. Diasporien ohella kirjallisuudessa puhutaan myös kin-state -problematiikasta, kun viitataan valtioiden harjoittamaan politiikkaan, joka pyrkii vaikuttamaan toisen valtion alueella asuvien tai oleskelevien ihmisten asemaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on englantilaisen koulukunnan ajatus kansainvälisestä yhteisöstä ja sille keskeisistä primaari-instituutioista, kuten valtiosuvereniteetti ja kansainvälinen oikeus. Se, miten valtio politiikassaan suhtautuu instituutioihin, kertoo valtion suhteesta kansainväliseen yhteisöön yleensä. Instituutioita voidaan puolestaan tarkastella tiettyjen kapea-alaisempien normien, sekundaari-instituutioiden, valossa. Edellä mainittuna sekundaari-instituutiona esitellään tutkielmassa se kansainvälinen normisto, joka vaikuttaa diasporien asemaan valtioiden välisessä politiikassa. Normisto perustuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n sopimuksiin ja suosituksiin. Kansainvälisen oikeuden lähtökohta on, ettei valtio voi puuttua diasporakseen katsomiensa ihmisten asemaan toisessa valtiossa edes ääritapauksessa, jossa asuinvaltio epäonnistuu tehtävässään suojella toisen valtion kansalaisia tai vähemmistöjään. Reagointivastuu on kansainvälisellä yhteisöllä – vaikka interventiota ulkomailla olevien kansalaisten suojelemiseksi onkin suoritettu sekä kylmän sodan aikana että sen jälkeen. Interventiot eivät ole diasporapolitiikan ainoa muoto ja monilla valtioilla onkin niin sanottuja diasporalakeja, joiden puitteissa ne voivat vaikuttaa diasporiensa asemaan. Koulutukseen ja kulttuuriin liittyvä tuki on eurooppalaisissa suosituksissa katsottu hyväksyttäväksi, mutta muiden tukimuotojen ulottamista diasporiin tulee harkita ja soveltaa vain erityistapauksissa, jos politiikalla on valtion toimivallan ulkopuolella vaikuttavia seurauksia. Tutkimus näyttää, että diasporakysymysten sääntely on kansainvälisessä yhteisössä vielä osin määrittelemätöntä sekä altista valtioiden tulkinnoille. Esimerkkinä valtioiden tulkinnoista ja niiden harjoittamasta diasporapolitiikasta tarkastellaan Venäjän federaation politiikkaa, sillä Venäjän ulkopolitiikassa esillä pidetty kiinnostus suojella ulkomailla olevia kansalaisia ja maanmiehiä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Venäjän politiikan tarkastelu luo kontekstin, jossa tutkielman varsinaista kiinnostuksenkohdetta, Suomen venäläisen diasporan asemaa, on mahdollista tarkastella. Tutkimusaineistoa ovat Venäjän johdon lausunnot liittyen viimeaikaisiin Suomen ja Venäjän välisiin nk. lapsikiistoihin. Teoriaohjaava sisällönanalyysi aineistosta esittää, että vaikka vihjeitä politiikassa yleisesti esiintyvästä nk. suojelupuheesta on havaittavissa myös Suomen venäläisen vähemmistön asemaan liittyen, ei Venäjä lapsikiistoissa kuitenkaan suoraan loukannut Suomen suvereniteettia tai kansainvälistä oikeutta. Tiettyjen puhetapojen ja esimerkiksi lapsiasiamies Astahovin toiminnan voidaan kuitenkin tulkita olevan kansainvälisen normiston vastaisia ja siten myös loukkaavan suvereniteettia ja kansainvälisen oikeuden henkeä. Teoreettisen viitekehyksen tehtävä oli ensisijaisesti antaa näkökulmia aineiston tarkasteluun. Venäjän politiikan suhde suvereniteettiin ja kansainväliseen oikeuteen suhteessa tässä tarkasteltuun politiikkakysymykseen kertoo kuitenkin myös Venäjän asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Diasporanormistoon sitoutuminen osoittaa Venäjän sitoutuneen ainakin periaatteellisella tasolla solidaristiseen, yhteisiä normeja jakavaan kansainväliseen yhteisöön – toisaalta Venäjän viime vuosien politiikka kuitenkin osoittaa Venäjän samalla haastavan myös pluralistisille yhteisöille keskeisiä valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen periaatteita. Tärkeimmät lähteet: Buzan (2004), Brubakers (1995), Hannikainen (2000), Holsti (2004), Gazzini (2005), Gray (2000), Kántor ym. (2004), Sheffer (2003), Shevel (2010 ja 2011), Turner ja Otsuki (2010) ja Zevelev (2001 ja 2008).

Deutschland, Deutschland über alles : Tysk föreningsverksamhet i Finland och Sverige 1910-1950

The voluntary associations dealt with in this dissertation were ethnic clubs and societies promoting the interests of German immigrants in Finland and Sweden. The associations were founded at the end of the 19th century as well as at the beginning of the 20th century during a time in which migration was high, the civil society grew rapidly and nationalism flourished. The work includes over 70 different associations in Finland and Sweden with a number of members ranging from ten to at most 2, 500. The largest and most important associations were situated in Helsinki and Stockholm where also most of the German immigrants lived. The main aim of this work is to explore to what extent and how the changes in government in Germany during 1910 to 1950 were reflected in the structures and participants, financial resources and meeting places, networks and activities of the German associations in Finland and Sweden. The study also deals with how a collective German national identity was created within the German associations. The period between 1910 and 1950 has been described by Hobsbawm as the apogee of nationalism. Nationalism and transnationalism are therefore key elements in the work. Additionally the research deals with theories about associations, networking and identity. The analysis is mostly based on minutes of meetings, descriptions of festivities, annual reports and historical outlines about the associations. Archival sources from the German legations, the German Foreign Office, and Finnish and Swedish officials such as the police and the Foreign Offices are also used. The study shows that the collective national identity in the associations during the Weimar Republic mostly went back to the time of the Wilhelmine Empire. It is argued that this fact, the cultural propaganda and the aims of the Weimar Republic to strengthen the contacts between Germany and the German associations abroad, and the role of the German legations and envoys finally helped the small groups of NSDAP to infiltrate, systematically coordinate and finally centralize the German associational life in Finland and Sweden. The Gleichschaltung did not go as smoothly as the party wanted, though. There was a small but consistent opposition that continued to exist in Finland until 1941 and in Sweden until 1945. The collective national identity was displayed much more in Sweden than in Finland, where the associations kept a lower profile. The reasons for the profile differences can be found in the smaller number of German immigrants in Finland and the greater German propaganda in Sweden, but also in the Finnish association act from 1919 and the changes in it during the 1920s and 1930s. Finally, the research shows how the loss of two world wars influenced the associations. It argues that 1918 made the German associations more vulnerable to influence from Germany, whereas 1945 brought the associational life back to where it once started as welfare, recreational and school associations.

EFFEKTUTVÄRDERING INOM FÖRETAGANDEUTBILDNING

Effektutvärdering inom företagandeutbildning är ett forskningsfält som karakteriseras av brist på modeller ifråga om utvärdering. De få och hittills existerande utvärderingsmodellerna verkar ha förbisett de pedagogiska variablerna såsom utbildningens innehåll och metoder. Därför har det varit problematiskt att beskriva företagandeutbildningen i högskolor och analysera hur företagandeutbildningen bidrar till studerandes inlärning och deras förmåga att utnyttja kunskapen i näringslivet. Avhandlingen som är en deduktiv studie granskar den tidigare forskningen på området och förespråkar en tvärvetenskaplig ansats vid mätning och presentation aveffekter inom företagandeutbildning. Den nya modellen, ROEE-modellen, bidrar till teoribildningen om lärandets ”vad” och lärandets ”hur” inom företagandeutbildningen. En av de första teorierna om inlärning (Herbart 1776-1841) och Kirkpatricks (1998) fyra-stegs modell för kursutvärdering byggs ut med en ny referensram baserad på examensutbildning inom företagande. En intressant aspekt metodmässigt utgör att försöksplanering och diagnostik inom medicinens område tillämpas på företagandeutbildningen. Avhandlingen visar att variabeln innehåll i företagandeutbildningen inom examensutbildning har en klar koppling till beteendet. Ett välavvägt innehåll kan utnyttjas i arbetslivet såväl av entreprenören som av intraprenören. Vid metodval i undervisningen visar den empiriska undersökningen att variation i metoder ger de positivaste upplevelserna.

'South-South' Remittance - Poverty reduction nexus. The Case of 'Hadiya' immigrants in South Africa, as Agents of 'Constituence development' in Ethiopia, and the policy implications of their 'remittance instrument'

This thesis explores the link between South-South remittance and development. It attempts to establish improved understanding about the role of immigrants as agents of constituency growth and development. By doing so, it illuminates the dark corners of the policy implications that the unconventional development agency of immigrants might have for countries in the Organization ft Economic Cooperation and Development (OECD). The thesis problematises the existence of state-centric international cooperation as providing the recipe for failed Aid in the face of global poverty menace. In the last half a century, the relative shi' of focus to non-state actors brought about the proliferation of NGOs. That, intrun, helped improve international access to crisis situations; however, their long-term remedial impacts on poverty and development have been contested. Major misgivings for non-governmental organizations (NGOs) are, on one hand, low level goal-bound expenditures and lack of independence from influence of the state, on the other. Therefore, the thesis enterprises to empirically verify its fundamental question whether remitting immigrants constitute an alternative development agency to the traditional players: the State and NGOs. Its main arguments are: due to state's failures in bringing sustainable development in many countries of the South, the future of poverty reduction and development also rests in immigrants' remittances. Nonetheless, in the last decade, remittance security-nexus dominated its discourse. Because of that remittance was viewed as something requiring global regime and restrictions. These temptations to tightly regulate remittance flows carry the danger of overlooking its trans-boundary nature and its strong link with livelihood of the poor. Therefore, to avoid unintended consequences of interventions, there need to be clear policy that bases itself on a discursive knowledge on the issues of North-South and South-South remittances The study involved both literature based and empirical research. It employed Discourse Analysis (C as main method for the former and snow-balling as its approach for the latter. For the first part the thesis constructed three conceptual models, these are: metrological model, police model and ecological model on remittance development-nexus. Through this modeling, the thesis achieved better deconstruction on the concepts remittance, immigrants and development agency. The protagonists of each model, the values and interests they represent, and their main arguments along various lines of dichotomies have been discussed. For instance, the main treats of meteorological model include: it sees remittance as transitional economic variable which require constant speculations and global management; it acts as meteorological station for following up or predicting the level, direction, flow and movement of global remittance. It focuses on official lines and considers the state as legitimate recipient of advic and positive consequence of remittance. On the other hand, police model views remittance as beir at best, development neutral or as an illicit activity requiring global regulations and tight control. Both immigrants and remittance viewed as subversive to establishments. It gives primacy to state stable agent of development and a partner for international cooperation. The anti-thesis to the police model is supplied by ecological model, which this thesis is a part. Ecological model on remittance and immigrants argues that, tight global regulations alone cannot be a panacea for possible abuse of informal remittance system. Ecological model, not only links remittance to poverty reduction, the main trust of development, but also considers the development agency of immigrants as critical factor for 21st century north-south development intervention. It sees immigrants as development conscious and their remittance instrument as most stable flow of finance to the developing countries. Besides, it sees remittance as effective poverty solutions than Foreign Direct Investment and international AID. This thesis focuses on the significance of South-South remittance and investigates the South Africa - Ethiopia remittance corridor, as case study; and empirically verifies the role of Ethiopian (Kembata and Hadiya) immigrants in South Africa as agents of local development back home. The study involved techniques of interview, group discussions, observations and investigative study. It also looked into the determinants of their migration to South Africa, and their remittance to Ethiopia. The theoretical models in the first part of the thesis have been operationalised throughout the empirical part to verify if the Kembata and Hadiya immigrants played the crucial role in their household poverty and local development in comparison with the Ethiopian state and the NGOs involved in the system. As evidenced by the research the thesis has made three distinct contributions to the discourse of remittance development-nexus. Fist, it systematized the debate about linkages between remittance, immigrants, development agency and policy of international cooperation by creating three conceptual models (school of thoughts); second, it singled out remitting immigrants as new agents of development in the South; third, it deconstructed concept of remittance and established South¬South remittance as additional sphere of academic investigation. In addition to the above contributions, the thesis finds that Kembata and Hadiya immigrants have engaged in various developmental activities in their locality than usually anticipated. Hence, it concludes that Ethiopian immigrants constitute an alternative development agency to the state and other non-state actors in their country, and the lesson can be applied to poverty reduction strategies in most developing countries.