1000 resultados para Etelä-Suomen lääni
Resumo:
Työn tavoitteena on määritellä Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueella asumisessa syntyvän jätehuollon palvelutaso muuttunutta jätelainsäädäntöä sekä yhtiön hoidettavaksi siirrettäviä palvelutehtäviä vastaavaksi. Tavoitteena on myös valmistella kunnalliset jätehuoltomääräykset, joilla muutokset pannaan täytäntöön jätehuollon kuljetuksen, keräyksen ja käsittelyn sekä hyötykäyttöön toimittamisen osalta. Tavoitteena on laatia esitys palveluun perustuvasta taksamallista koko toiminta-alueelle. Työn alkuosassa tutustutaan jätelainsäädännön kehittymiseen EU:ssa ja Suomessa sekä valmistelussa oleviin muutoksiin, joilla on vaikutusta jätehuollon suunnittelun ja toteuttamisen kannalta. Tutkitaan miten jätehuoltopalvelut omistajakunnissa on toteutettu ja mitä muutoksia jätelain 10 § ja 13 §:n muutos edellyttää nykyiseen järjestelmään. Työn tuloksena valmistuu maakuntaan asumisen jätehuollon vähimmäispalvelutasoesitys sekä ehdotukset sen kehittämisestä ja kustannusten keräämisestä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti alueen yhtenäisillä jätetaksoilla. Jätehuoltomääräysehdotukseen sisällytetään jätehuoltoa koskevat tekniset ja laadulliset vaatimukset sekä keinot, joilla kunnan vastuulla olevia jätteitä saadaan ohjattua hyötykäyttöön.
Resumo:
Tekniikan kehitys menee vauhdilla eteenpäin ja uusi verkkotekniikoita syntyy koko ajan. Haasteita tuottavat sopivien verkkotekniikoiden löytäminen käyttöön tietylle alueelle ja joissakin tapauksissa joudutaan tyytymään kompromissiratkaisuihin. Lyhyen kantaman langattomat kommunikaatioteknologiat soveltuvat esimerkiksi haja-asutusalueille ja saaristoon, mikäli perinteisen kuidun vetäminen niille alueille ei ole mahdollista. Tässä työssä tuodaan esille niitä langallisia ja langattomia tekniikoita, jotka ovat tällä hetkellä tai tulevaisuudessa merkityksellisiä Etelä-Karjalan kannalta. Osa tekniikoista voi jäädä kokonaan pois käytöstä kymmenen vuoden sisällä tai ne voivat yhdistyä ja muuttaa muotoaan. Työn tuloksena syntyneen kartoituksen perusteella saadaan visio siitä, miltä Etelä-Karjalan tilanne näyttää vuonna 2018. Nyt on jo tiedossa Soneran puhelinlankaverkon alasajo lähivuosina ja kuidun vetäminen viemäriin viemäröintitöiden yhteydessä. Tulevaisuuden kaistankäyttötarpeet ja erilaisten palvelujen lisääntyminen edesauttavat viihdepalveluiden tarjonnan monipuolistumista. Open Access ja triple-play ovat tulevaisuuden termejä. Viihteen lisäksi myös muilla eri osa-alueilla kuten työelämässä, sairaaloissa ja kouluissa on tarvetta laajakaistaisille monipalveluille.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää saavutetaanko passiivisilla arvostrategioilla riskikorjattuna ylisuuria tuottoja Suomen osakemarkkinoilla. Tuottaako matalien tunnuslukujen perusteella valittujen osakkeiden portfolio enemmän kuin korkeiden tunnuslukujen portfolio? Ovatko alfat tilastollisesti merkitseviä? Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, ovatko korkeimman ja matalimman arvostustason portfolioiden menestyserot tilastollisesti merkitseviä. Tunnuslukuina on tarkasteltu P/E-, EV/EBIT- ja EV/EBITDA-tunnuslukuja sekä P/B- ja P/S–lukuja. Lisäksi on tutkittu yhdistelmätunnuslukuina P/E- ja P/B–lukujen tulon muodostamaa tunnuslukua, sekä suhteellisiin EV/EBITDA-, P/B- ja P/S-lukuihin perustuvaa arvostusmittaria. Tutkimusaineisto koostuu Suomen osakemarkkinoilla julkisesti noteeratuista yrityksistä toukokuusta 1991 toukokuuhun 2006. Osakkeet järjestettiin tunnuslukujen arvostustason perusteella kvintiiliportfolioihin. Myöhemmin portfoliot muodostettiin uudelleen kolmen ja viiden vuoden välein. Lopuksi tarkasteltiin kvintiiliportfolioiden kuukausittaisia tuottoja tunnuslukukohtaisesti koko tutkimusjakson ajalta. Tulosten perusteella on selkeästi havaittavissa, että matalan tunnusluvun kvintiiliportfoliot menestyivät paremmin kuin korkean tunnusluvun kvintiiliportfoliot. Kolmen vuoden jaksoissa P/E-, EV/EBITDA-, P/B-, P/S- ja kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostetuilla kvintiiliportfolioilla arvopreemio oli selkeästi havaittavissa. Viiden vuoden jaksoissa vastaava ilmiö toistui EV/EBITDA-tunnusluvulla muodostetuilla kvintiiliportfolioilla. Eniten tuotti absoluuttisesti sekä riskikorjattuna tutkimuksessa esiteltävä kolmen vuoden jaksoissa kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostettu matalimman arvostustason kvintiiliportfolio, joka tuotti riskikorjattuna tilastollisesti erittäin merkitsevästi positiivista alfaa matalalla riskitasolla.