1000 resultados para Yritysten sopimus- ja vastuuketjut, sopimusten hallinta käytännössä


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteiskuntavastuuasiat kasvattavat jatkuvasti merkitystään yritysten liiketoiminnassa. Sidosryhmien kasvaneen kiinnostuksen myötä myös kriittisyys yritysten vastuullisuutta kohtaan on lisääntynyt. Jotta yritys voi uskottavasti vahvistaa mainettaan vastuullisena toimijana, on henkilöstö keskeisessä asemassa viestin eteenpäin viemisessä. Henkilöstö viestii yrityksen vastuullisuudesta ulkoisille sidosryhmille epävirallisesti muun muassa word of mouth -tiedon kautta. Tämän tiedon laatuun vaikuttavat muun muassa henkilöstön hyvinvointi, yrityksen sisäinen viestintäkulttuuri sekä yhteiskuntavastuutyön tila. Nämä teemat kuvastavat tälle tutkimukselle keskeisiä osa-alueita, eli ympäristövastuuta sekä vastuuta henkilöstöstä. Sen lisäksi, että henkilöstö toimii vastuullisuuden viestijänä, levittää se tietoa yrityksen vastuullisuuden tilasta myös toiminnallaan, eli toimii vastuullisuuden tuottajana. Henkilöstön mahdollisuuksiin tuottaa vastuullisuutta jokapäiväisessä työssään vaikuttavat suuresti yrityksen johtamiskäytännöt, varsinkin osallistaminen. Osallistavassa yrityskulttuurissa henkilöstöä aktivoidaan toimimaan oma-aloitteisesti ja rohkaistaan antamaan palautetta. Tätä kautta henkilöstön päätösvalta lisääntyy, ja sen kautta sitoutuminen yritykseen ja oman työn laatuun vahvistuu. Osallistaminen on prosessi, jonka onnistuminen edellyttää molemminpuolista luottamusta henkilöstön ja johdon välillä. Yrityksen tehtävänä on tarjota henkilöstölle ne resurssit, joiden avulla vastuullisuuden tuottaminen työssä mahdollistuu, ja henkilöstön tulee valjastaa nämä resurssit käyttöön. Keskeisessä osassa prosessia on avoin ja rehellinen viestintäkulttuuri, jonka kautta yrityksen arvot välittyvät henkilöstölle. Jos henkilöstö voi hyvin ja pystyy osallistumaan yrityksen vastuullisuuden tuottamiseen ja toteuttamiseen, vahvistuu myös henkilöstön rooli viestinviejänä. Ympäristövastuu sekä vastuu henkilöstöstä ovat vahvasti esillä case-yritykseni Finnair Oyj:n toiminnassa. Henkilöstön rooli vastuullisuuden tuottajana ja viestijänä on tunnistettu, ja osallistamista on pyritty toiminnassa lisäämään. Viestintäkulttuurin avoimuus on tärkeä kehityskohde, ja tätä kautta viestinnän kahdensuuntaisuutta on korostettu. Finnairissa yhteiskuntavastuu on varsinkin ympäristövastuun kautta vahvasti mukana strategiassa, mutta yhteiskuntavastuun eri osa-alueiden keskinäinen tasapainottaminen on vielä kesken. Meneillään oleva rakenne- ja kulttuurimuutos vaikuttaa tutkimusasetelmaan, ja tuo omat haasteensa varsinkin henkilöstövastuun toteuttamiselle.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Ihmistoiminnasta aiheutuneet ympäristön tilan muutokset ovat viimeisten vuosikymmenien aikana voimistuneet nopeasti. Suurimpia syitä tähän ovat lisääntynyt väestömäärä ja taloudellisen sekä muun ihmistoiminnan ulottuminen käytännössä kaikkialle maapallolla. Vaikka toimitaan paikallisesti niin toiminnan vaikutukset kertautuvat ja muutokset voivat koskea laajoja alueita. Laaja-alaisten ympäristömuutosten vaikutusten arviointi edellyttääkin kansainvälistä yhteistyötä ympäristön tilan seurannassa ja seurannan toteuttamista yhdenmukaisten ohjeiden ja vertailukelpoisten menetelmien mukaisesti sekä raportointia ja yhteisiä tietojärjestelmiä seurannan tuottamasta tiedosta. Valtioiden rajat ylittävä seuranta perustuu usein kansainvälisiin sopimuksiin tai Euroopan unionin tasolla direktiiveihin, joissa määritellään erilaisia tietotarpeita. Direktiivien edellyttämät toimenpiteet sisällytetään pääsääntöisesti kansalliseen lainsäädäntöön. Tiedon kokoaminen ja seurannan järjestäminen voivat olla kansallisesti toteutettavia tai seurantatyö voidaan koota kansainvälisiksi seurantaohjelmiksi, joissa mm. seurantamenetelmät, tiedon tallennus tietokantoihin ja käsittely sekä raportointi on tarkasti määritelty. Tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat tärkeä osa seurantoja, mm. seurantamenetelmien ja tiedon käsittelyn kehittämisessä. Ympäristön tilaan liittyvät tutkimushankkeet tuovat myös tärkeää tietoa luonnon ja ympäristön eri prosesseista ja ympäristöön kohdentuvien paineiden vaikutusmekanismeista. Näiden tietojen perusteella voidaan suunnitella mm. seurantojen sisältöä ja kohdentamista sekä analysoida seurannan tuottamia aineistoja. Tässä julkaisussa käsitellään Pohjois-Karjalan ympäristön tilan seurantoja ja seurannan tuottamaa tietoa osana kan-sainvälistä ympäristöyhteistyötä. Erityisteemoina julkaisussa nostetaan esille mm. ilmaston muutos, vesien tila, metsien terveyden tila sekä ympäristö ja terveys. Lisäksi esitellään lähialueyhteistyön, Fennoskandian vihreän vyöhykkeen ja Pohjois-Karjalan biosfäärialueen merkitystä ja mahdollisuuksia seurantayhteistyössä. Julkaisu on osa Pohjois-Karjalan ympäristön tilan seurannan kehittämisen yhteistyöryhmän toimintaa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Seitajärven museotie, maantie 19905, sijaitsee Savukosken kunnassa Lapin maakunnan Itä-Lapin seutukunnassa. Seitajärventie on pistotie, joka erkanee eteläpäässään Sodankylän ja Savukosken yhdistävästä tiestä (maantie 967) ja johtaa viiden talon muodostamaan Seitajärven kylään. Seitajärven museotien pituus on 13,6 kilometriä. Museotieksi tie määriteltiin vuonna 2010. Seitajärventie edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa vuoden 1927 tielain vuoden 1946 uudistuksessa mainittua polkutietä. Lainuudistuksen taustalla oli toisen maailmansodan jälkeiset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi, joiden osana oli myös maan asukkaiden liikenteellinen tasa-arvo. Tierekisteriotteen mukaan se otettiin vuonna 1951 valtion hoidettavaksi paikallistieksi. Samalla kerralla valtion hoitoon siirtyi noin 1 000 kilometriä polkuja, jotka muodostivat noin kolmas osan Lapin tiepiirin tiepituudesta. Seitajärven polkutie oli tie numero 50003. Käytännössä Tie- ja vesirakennushallituksen hoitoon siirtyi polkujen määrittelemä maakaistale ja polkua parannettiin aluksi polkupyörällä ja hevosajoneuvoilla ajettavaksi. Ensimmäisten polkuteiden joukossa Seitajärventie kunnostettiin autolla ajettavaksi vuonna 1961. Myöhemmin parannetut polkutiet muodostivat Lapin paikallistieverkon. Seitajärven polun linjaus on toiminut luontaisena kulkureittinä jo esihistoriallisella ajalla. Seitajärvi on saanut nimensä palvomuspaikasta, seitakivistä, joita kylässä on kaksi. Siellä on pitkäaikaisia kulttuurikerrostumia kivikaudelta alkaen. Niihin liittyy myös sotahistoria, kun partisaanit tuhosivat kylän ja surmasivat sen asukkaat 7.7.1944. Seitajärvellä on kolme partisaaniuhrien muistomerkkiä ja se on koko Lapin viime sodan partisaanituhojen muistopaikka. Seitajärventie noudattaa maastossa luontevaa ja helppokulkuista uraa. Se on säilyttänyt hyvin rakennusaikansa tuntomerkit. Tien kunto museointihetkellä on voitu tallentaa maastokatselmuksissa valokuvaamalla ja mittaamalla poikkeuksellisen hyvin Liikenneviraston museokohdekokoelmassa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Seitajärven museotie todisteena valtakunnallisen maantieverkon Lapin alueelle tyypillisestä alueellisesta erikoisuudesta, mikä liittyy koko valtakunnan tasa-arvoistumispyrkimyksiin. Maankäytön kehittäminen tai mikään muukaan ei uhkaa selvästi museotien säilymistä. Kuitenkin tien poikkeuksellisen hyvä säilyneisyys edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin kunnostustoimenpiteitä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä arvioitiin Koskenkylä–Vaalimaa-moottoritien vaikutuksia ja sidosryhmien odotuksia ennen kaikkea elinkeino- ja yritystoimintaan, maankäyttöön sekä tarkastelualueen kuntien kehitykseen. Pääpaino oli pysyvien ja pitkäaikaisten vaikutusten selvittämisessä, mutta työssä selvitettiin myös rakentamistyön aikaisia vaikutuksia. Työssä käytetyt aineistot koostuvat yleisesti saatavilla olevista tilastoista ja rekistereistä. Lisäksi toteutuneita sekä tien tarjoamiin mahdollisuuksiin liittyviä vaikutuksia ja odotuksia selvitettiin laajasti sidosryhmille suunnattujen haastattelujen ja tarkastelualueen yrityksille suunnatun internetkyselyn avulla. Ennen-vaiheen tiedonkeruun muodostaa jälkeen-vaiheen vaikutusarvioinnin rungon. Moottoritieyhteyden myötä tarkastelualueen asukkaiden matkat nopeutuvat, sujuvoituvat ja tulevat turvallisemmiksi erityisesti kuntien välisessä liikenteessä. Sujuvampi yhteys pääkaupunkiseudulle ja itärajalle helpottaa työssäkäyntiä, lisää asiointia tien varren keskuksissa sekä lisää tarkastelualueen kuntien houkuttelevuutta asuinpaikkana. Liikenneturvallisuus paranee myös paikallisesti nykyisen tielinjauksen rauhoittuessa. Kevyen liikenteen edellytykset paranevat uusien kevyen liikenteen yhteyksien ja vanhan tielinjauksen rauhoittumisen myötä. Moottoritien valmistuminen parantaa linja-autoliikenteen liikennöintiolosuhteita. Tien tuoma matka-aikojen lyhentyminen synnyttää suoria aikasäästöjä. Lisäksi ruuhkien vähentyessä ja liikenteen sujuvuuden parantuessa myös matka-ajat ovat paremmin ennakoitavissa. Nämä hyödyt koskevat myös raskasta liikennettä ja muita kuljetuksia. Moottoritie parantaa asukkaiden elinoloja siirtämällä häiritsevät ja vaaralliset raskaan liikenteen virrat kauemmas asutuksesta. Haastatteluissa ilmeni, että tielinjaukseen liittyvät epävarmuudet olivat joissain kunnissa pitkään elinkeinoelämän kehittämisen jarruna. Moottoritiehankkeen varhaisempi toteuttaminen olisi parantanut E18-tien kansainvälistä kilpailuasemaa. Tien tuntumassa onkin parhaillaan käynnissä lukuisia kaavoitushankkeita, joiden tavoitteena on hyödyntää liittymäalueita yritystoiminnan tarpeisiin. Alueen kunnissa odotetaan tiehankkeen tuovan mukanaan vilkastuvaa liike- ja yritystoimintaa, työpaikkoja, väestönkasvua ja liiketonttien ja -kiinteistöjen lievää arvonnousua. Yhtenä tärkeänä näkökohtana kehittämishankkeissa on Venäjältä tulevan liikennevirran ja ostovoiman hyödyntäminen valtatien 7 varrella. Tielläliikkujat muodostavat kasvavan asiakaspotentiaalin nykyisille ja myös uusille yrityksille. Moottoritien myötä kehityskäytävän houkuttelevuus yritysten sijaintipaikkana paranee. Toisaalta parantunut tieyhteys voi johtaa siihen, että asiointi keskittyy entistä enemmän suuryksiköihin ja tienvarren palveluntarjoajien kilpailun kovenemiseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Vuollejokisimpukan populaatiossa tapahtuvia muutoksia tutkittiin Siuntionjoessa vuosina 2007–2010. Siuntionjoen Sågarsforsin pato, sen kiertävä sivu-uoma sekä alapuolista aluetta kunnostettiin vuonna 2007 mahdollistamaan kalan nousu joessa, sekä lisäämään lohikalojen lisääntymis- ja elinalueita. Kunnostettu alue ulottui lähelle uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) populaatiota ja toteutettiin syksyllä vuollejokisimpukan lisääntymiskauden jälkeen. Kunnostuksen aiheuttamaa kiintoainekuormitusta pyrittiin rajoittamaan seuraamalla jokiveden samentumista ja keskeyttämällä kunnostustoimet luvanvaraisen rajan ylittyessä. Muista ympäristötekijöistä Sågarsforsin simpukkaseurannan alueella seurattiin pohjanläheisiä virtausnopeuksia avoveden aikaan. Sågarsforsilla sekä Purnuksen vertailualueella seurattiin 2007–2010 alkukesäisin 250 m:n mittaisilla tutkimusalueilla muutoksia simpukkalajistossa, simpukoiden kokonaismäärissä, sekä esiintymistiheyksissä. Kummallekin alueelle satunnaistettiin vuosittain 90 näyteruutua, joilta kerättiin simpukat niin sedimentin pinnalta kuin sisältä. Kultakin näyteruudulta kirjattiin myös virtausnopeus. Elävien simpukoiden osalta lajistossa ei tapahtunut muutoksia kummallakaan alueella. Sågarsforsilla vuollejokisimpukan (U. crassus) sekä sysijokisimpukan (Unio tumidus) kokonaismäärissä että esiintymistiheyksissä tapahtui laskua tutkimusjaksolla. Soukkojokisimpukan (Unio pictorum) määrät vaihtelivat vuodesta toiseen ilman merkittäviä muutoksia esiintymistiheydessä. Järvisimpukoiden (Adononta & Pseudoanodonta-suvut) kokonaismäärät otoksessa vaihtelivat, mutta käytännössä esiintymistiheydet laskivat tutkimuksen aikana. Purnuksella simpukkamäärät ja tiheydet laskivat ja nousivat, ilman selkeää suuntaa, vaikka esimerkiksi vuollejokisimpukan osalta havaittiin hienoista laskua vuodelta 2007 vuodelle 2010. Kummallakin alueella pienten (< 16 mm) simpukoiden määrät laskivat. Sågarsforsilla vuollejokisimpukkapopulaation kokojakaumassa, määrissä sekä tiheyksissä havaitut muutokset näyttäisivät virtausnopeusmittausten, sekä vesistössä suoritetun vedenkorkeuden pitkäaikaismittauksen pohjalta ajoittuvan poikkeuksellisen runsasvetisille vuosille. Kunnostuksista johtuvia vakavia muutoksia virtausnopeudessa tai kiintoainepitoisuudessa ei havaittu, joten todennäköistä on että runsasvetisinä talvina 2007–2008 sekä alkuvuodesta 2010 vuollejokisimpukoita on huuhtoutunut Sågarsforsin alueelta. Tätä vahvistaa myös havainto alhaisista simpukkamääristä korkeamman virtausnopeuden näyteruuduilla. Purnuksen alueella on todennäköistä että simpukkapopulaation vaihtuvuus on suurta ja että yksilöitä huuhtoutuu alueelle ja sieltä pois vuosittain riippuen vesimäärästä joessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Venäjän ja Viron kansallisuusajattelun historiallista aspektia maiden toisen maailmansodan muistopäivän kuukausina julkaistuissa verkkolehtien kirjoituksissa vuonna 2010. Tutkimuksen aineistona ovat venäläisten Izvestija ja Komsomolskaja Pravda – verkkolehtien ja virolaisten Postimees ja Eesti Päevaleht -verkkolehtien artikkelit. Tutkielmani on luonteeltaan induktiivinen, aineistolähtöinen empiirinen tutkimus, jossa on käytetty tutkimusmetodina teoria- ja aineistolähtöistä kvalitatiivista sisällönanalyysia. Venäjän ja Viron toisen maailmansodan historiantulkintojen tutkimuskirjallisuutena ovat venäläiset ja virolaiset historian oppikirjat, tutkimukset ja valtioiden tutkimuslaitosten selvitykset. Kansallisuusajattelun määrittelyssä olen käyttänyt National Identity ja The Fall of an Empire, the Birth of a nation - teoksia. Verkkolehtien analyysissa vertailen venäläisiä ja virolaisia kirjoituksia. Havaitsen molempien maiden teksteissä alun perin samankaltaisuutta ilmaisevia aiheita, jotka osoittautuvat analyysini edetessä eri teemoiksi. Jatkuvan vertailun tuloksena analyysini rakentuu seuraaviin eri teemoihin, kuten voitonpäivään ja stalinismin ja natsismin uhrien muistopäivään; fasismiin ja vapautukseen: totalitarismiin ja miehitykseen; venäläisyyteen ja eurooppalaisuuteen; Staliniin johtajana ja murhaajana sekä muuttumattomaan ja uuteen historiankirjoitukseen. Verkkolehtien kirjoituksissa esiintyvien eri teemojen tarkastelun yhteydessä havaitsen venäläisen kansallisuusajattelun historiallisen aspektin maalle ominaisen toisen maailmansodan historiankertomuksen symboliikan, myyttien ja vallan symbolien yhteydessä. Venäläisissä artikkeleissa näitä ovat fasismin vastainen taistelu, suuri isänmaallinen sota, Venäjä ja isänmaa. Havaitsen virolaisen kansallisuusajattelun historiallisen aspektin maalle ominaisessa toisen maailmansodan historiankertomuksen symboliikassa, myyteissä ja kansan viattomuutta ja säilymistä ilmaisevien symbolien yhteydessä. Virolaisissa artikkeleissa näitä ovat stalinismi, Molotov-Ribbentropin sopimus, miehitys ja Eurooppa. Analyysini perusteella päättelen maiden historiantulkintojen ja verkkolehtien kirjoitusten olevan poliittisesti virittyneitä. Analyysissani kansallisuusajattelun määritelmään kuuluva alkuperäisyys korostuu Venäjällä, kun taas tilanteen mukaan muuttuvat asenteet korostuvat Virossa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Käyttöpääoman hallinta on yrityksille tärkeä osa talouden hallintaa. Tehokkaalla käyttöpääoman hallinnalla pystytään vaikuttamaan positiivisesti yrityksen kannattavuuteen ja maksuvalmiuteen. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää käytetyimmät käyttöpääoman mittarit prosessinäkökulmasta, sekä analysoida mittareiden antamia tuloksia. Prosessinäkökulman mittarit kertovat käyttöpääoman tarpeen päivissä. Prosessinäkökulman mittareiden laskemiseksi tarvitaan harvemmin tietoa, joka on vain ylimmän johdon käytettävissä. Tutkielma on kirjallisuustutkimus, jonka lähteinä on käytetty kirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleita. Empiirisessä osassa on laskettu käyttöpääomamittareiden tulokset kolmelle valmistavan teollisuuden yritykselle, sekä analysoitu tutkimustuloksia. Tunnusluvut on koottu yritysten julkisten tilinpäätösten perusteella. Käyttöpääomalle löytyi prosessinäkökulmasta vain muutamia mittareita. Kaikki käyttöpääomalle löydetyt prosessinäkökulman mittarit olivat joko käyttöpääomasyklin osakokonaisuuksia tai sen variaatioita. Käyttöpääomasykli osoittautui käytetyimmäksi prosessinäkökulman mittariksi tutkielmassa käytettyjen artikkeleiden perusteella.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus- ja kehittämistoiminta (t&k-toiminta) on teknologia-alalla yhä merkittävämmässä roolissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten t&k-toiminta ja sen raportointikäytännöt ovat kehittyneet teknologiayrityksissä vuosina 2007-2011. Tutkimus toteutettiin kuvailevana analyysinä, jossa aineistona toimi Helsingin pörssiin vuonna 2012 listattujen teknologiayritysten tilinpäätöstiedot. Tutkimustulokset osoittavat teknologiayritysten yhteenlaskettujen t&k-menojen vähentyneen, pääasiassa Nokian takia, vuosina 2007-2011. Yritysten välillä oli havaittavissa selkeitä eroavaisuuksia t&k-toiminnan laajuuden sekä kehittämismenojen kirjauskäytäntöjen välillä. Yritykset luokiteltiin t&k-toiminnan laajuuden perusteella t&k-passiivisiin, t&k-neutraaleihin sekä t&k-intensiivisiin. Vaikka IAS 38 vaatii kehittämismenojen taseaktivointia aktivointiedellytysten täyttyessä, määrää yritysten konservatiivisuuden taso lopulta kehittämismenojen kirjauskäytännön. Eroavaisuudet konservatiivisuuden suhteen saattavat näin ollen heikentää yritysten tilinpäätöstietojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta t&k-toiminnan suhteen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Metallien laajamittaisen ja runsaan käytön vuoksi nykyään on keskityttävä aikaisempaa tarkemmin metallipäästöjen estämiseen ja puhdistamiseen. Metallien puhdistamiseen jätevesistä voidaan käyttää erilaisia yksikköoperaatiomenetelmiä, mutta selektiivisempään erotukseen päästään ioninvaihto- ja adsorbenttimateriaaleilla. Työn tarkoitusena on valmistaa ja tutkia nikkeliselektiivisiä adsorbenttimateriaaleja. Lisäksi tutkimuskohteena on nikkelin ja 1,10-fenantroliinin välisen kompleksin muodostuminen eri pH-arvoilla. Selektiivisten adsorbenttimateriaalien valmistaminen onnistuu liittämällä kiinteään kantajaan ligandi. Tämän työn tapauksessa nikkelitemplaatin liittäminen kiinteään kantajaan funktionalisointivaiheessa muodostaa adsorbenttiin nikkelille spesifisen kohdan. Käytännössä spesifisyyden syntyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se riippuu paljon funktionalisointitavasta. Tässä työssä funktionalisointitapana olivat fysikaalinen adsorptio ja impregnointi. Nikkelin ja 1,10-fenantroliinin välisen kompleksin muodostumista tutkittiin eri pH-arvojen lisäksi neljällä eri happokonsentraatiolla. Tuloksia verrattiin sellaisen liuoksen spektriin, missä oli pelkkää nikkeliä. Tuloksista havaittiin, että komplekseja muodostuu käytännössä samalla tavalla pH:n ollessa 1–6. Vasta 5 M HNO3 alkoi heikentää kompleksien muodostumista, ja 10 M HNO3 esti kompleksien muodostumisen täysin. Adsorbenttimateriaaleja valmistettiin useita erilaisia, joihin osaan liitettiin nikkelitemplaatti ja osa jätettiin ilman templaattia. Työssä keskityttiin tutkimaan erityisesti kolmea silikasta valmistettua materiaalia, joissa vain kahdessa oli nikkelitemplaatti. Nikkelitemplaattien olemassaololla ei havaittu olevan juurikaan merkitystä nikkelin erottamiseen vesiliuoksista. Materiaaleille tehdyt regenerointikokeet osoittivat, että materiaalien toiminta ja kapasiteetti eivät olleet toivotulla tasolla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

TäsmäKoulutuksella tarkoitetaan työnantajan ja työ- ja elinkeinohallinnon yhdessä suunnittelemaa, hankkimaa ja rahoittamaa yhteishankintakoulutusta, jonka tarkoituksena on päivittää yrittäjien ja työntekijöiden osaamista perusteellisemmin. Työ- ja elinkeinohallinnon näkökulmasta TäsmäKoulutuksen tavoitteena on tukea yrityksen kehittämistä henkilöstön osaamisen kautta, jolloin turvataan sekä yritysten henkilöstön työurien jatkuvuus että yritysten kilpailukyky. TäsmäKoulutukset ovat pitäneet sisällään teoriaopintoja, etätehtäviä sekä työssäoppimista. Tietopuolisen opetuksen lisäksi työssäoppimisen sisällyttäminen TäsmäKoulutuksiin on ollut keino viedä ja kytkeä opittu yrityksen toimintaan ja kehittämiseen. Tämän selvityksen tarkoituksena on kuvata ja profiloida, mitä työssäoppiminen on ollut vuosina 2011–2012 Pohjois-Karjalan alueella TäsmäProto-hankkeessa hankituissa TäsmäKoulutuksissa. Tavoitteena on löytää erilaisia malleja työssäoppimiseen, jotta työssäoppiminen ei jäisi vain keinotekoiseksi osaksi koulutussuunnitelmaa ja koulutuksen toteutusta. Työssäoppimisen profilointi TäsmäKoulutuksissa on tärkeää myös sen takia, että työssäoppiminen ei hahmotu työssä olevien koulutuksessa yhtä selkeänä kuin esimerkiksi nuorten ammatillisen koulutuksen osana. Aineistona on käytetty TäsmäKoulutusten hankintasopimus-asiakirjoja, koulutussuunnitelmia, kouluttaja-, yritys- ja opiskelijapalautteita Selvityksen perusteella työssäoppiminen on ollut toimialan ja työtehtävän mukaisesti eri hoitojen ja valmennusten sekä terapiamenetelmien harjoittelua, harjoitus- tai kehittämistehtäviä ja oman organisaation toimintojen selvittämistä. Työssäoppimiselle on saatu vaikuttavuutta, kun se on kytketty osaksi yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa ja koko henkilöstö on saatu mukaan kehittämistoimenpiteisiin. Selvityksen on laatinut Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen TäsmäProto-hankkeen työelämävalmennettava, KM Milka Kuismanen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on tunnistaa kohdeyrityksen toimitusketjuun sitoutuvan pääoman lähteet ja niihin sitoutunut pääoma, menetelmät pääoman vapauttamiseksi sekä kehityskohteet toimitusketjuun sitoutuneen pääoman hallinnan näkökulmasta. Kes-keisimmät tutkitut pääoman lähteet ovat varastot ja keskeneräinen tuotanto, mutta myös ostovelkoja sekä rahtikustannuksia käsitellään. Varastoitavat nimikkeet jaettiin kahteen pääryhmään, ostettavat ja valmistettavat nimikkeet. Pääryhmät jaettiin edelleen pienem-piin alaryhmiin, nimiketyyppeihin, jotta analyysien tulokset voidaan kohdentaa tarkemmin. Varastoon sidotun pääoman kehityskohteiden tunnistamisessa käytettiin varastoarvoa, keskivarastoa ja kiertonopeutta, sekä näiden kombinaatioita. Tulokset esitettiin sekä pääryhmätasolla, että nimiketyyppitasolla, jotta kehityskohteet olisi helpompi tunnistaa. Keskeneräisen tuotannon osalta tavoitteena oli ensisijaisesti tunnistaa, kuinka suuri osa toimitusketjun pääomasta siihen sitoutuu. Rahtikustannukset tiedetään vuositasolla ja sen kautta on mahdollista arvioida kuukausittain rahteihin keskimäärin sitoutuva pääoma. Ostovelat on käsitelty vain kevyesti, koska se on itse asiassa käyttöpääoman erä. Keskeisimmät löydökset liittyvät kiertonopeuteen ja nimikkeiden ohjaustapaan. Osalla pääomaa varastoon sitovista nimikkeistä kiertonopeus on nolla ja useiden nimikkeiden kohdalla kiertonopeudessa on parannettavaa. Myös osa tilausohjautuvista nimikkeistä sitoo ennakko-odotuksista poiketen pääomaa varastoon. Kaikkiin edellä mainittuihin löy-döksiin tunnistettiin tilanteeseen johtaneet syyt ja määritettiin kehitystoimenpiteet, jotta tilanteet voidaan jatkossa välttää.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Päätavoitteena tässä diplomityössä oli löytää parhaat käytännöt vuosihuoltoseisokkien suunnitteluun ja toteutukseen. Parhaita käytäntöjä selvitettiin teorian, yrityksessä aiemmin tuotetun materiaalin, haastatteluiden ja kenttähavaintojen kautta. Niiden pohjalta luotiin yritykselle toimintaohje, jossa on aikataulutettu tarvittavat toimenpiteet sekä näiden toimenpiteiden vastuuhenkilöt vuosihuoltoseisokkiprosessin eri vaiheissa. Diplomityön teoriaosuudessa käsitellään kunnossapitoa, projekteja ja seisokkiteoriaa. Kunnossapidon näkökulmasta suunnitelmallisuus nousee esiin tärkeimpänä, niin lyhyen kuin pitkän tähtäimen suunnittelu. Toinen keskeinen kokonaisuus on tuotanto-omaisuuden hallinta. Projekteja käsitellään kevyesti, sillä seisokkiteoria nojautuu vahvasti projektimaiseen työskentelyyn. Seisokkiteoriassa esitellään erityisesti eri prosessin vaiheiden tehtäviä. Synteesiosuudessa esitellään yritykseen jääneen toimintaohjeen sisältö sallituin osin. Toimintaohjeen vaiheet ovat alullepano, suunnittelu, toteutus sekä lopettaminen ja jälkityöt. Toimintaohjetta hyödyntäen vuosihuoltoseisokit voidaan viedä läpi projektinomaisesti, kuitenkin ajatellen vuosihuoltoseisokkiprosessin jatkuva prosessina, jossa edellisen projektin lopettaminen on uuden aloittamista.