Sitouttamisretoriikka yritysviestinnässä

This study focuses on work commitment creation on rhetorical level, that is to say, the rhetorical and linguistic means that are used to construct or elicit worker commitment. The commitment of the worker is one of the most important objectives of all business communication. There is a strong demand for commitment, identification, or adherence to work in various walks of life, although the actual circumstances are often somewhat insecure and shortsighted. The analysis demonstrates that the actual object of commitment may vary from work itself or work organization to one’s career or professional development. The ideal pattern for commitment appears as comprehensive: it contains affective and rational as well as ideological dimensions. This thesis is a rhetorical discourse analysis, or rhetorical analysis with discourse-analytic influences. Primarily it is a rhetorical analysis in which discourses are observed mainly as tools of a rhetorician. The study also draws on various findings of sociology of work and organizational studies. Research material consists of magazines from three and web pages from six different companies. This study explores repeated discourses in commitment rhetoric, mainly through pointing core concepts and recurrent patterns of argumentation. In this analysis section, a semantic and concept-analytic approach is also employed. Companies talk about ideas, values, feelings and attitudes thus constructing a united and unanimous group and an ideal model of commitment. Probably the most important domain of commitment rhetoric is the construction of group and community. Collective identity is constructed through shared meanings, values and goals, and these rhetorical group constructs that can be used and modified in various ways. Every now and then business communication also focuses on the individual, employing different speakers, positions and discourses associated to them. Constructing and using these positions also paints the picture of an ideal worker and ideal work orientation. For example, the so called entrepreneurship model is frequently used here. Commitment talk and the rhetorical situation it constructs are full of tensions and contradictions; the presence of seemingly contradictory values, goals or identities is constant. This study demonstrates tensions like self-fulfilment and individuality versus conformity, and constant change and development versus dependable establishment, and analyses how they are used, processed and dealt with. An important dimension in commitment rhetoric is the way companies define themselves in respect of current social issues, and how they define themselves as responsible social actors, and how they, in this sense, seek to appear as attractive workplaces. This point of view gives rise to problematic questions as companies process the tensions between, for example, rhetoric and action, ethical ideals and business conditions and so on. For its part, the commitment talk also defines the meaning of waged work in human life. Changing society, changing working life, and changing business environments set new claims and standards for workers and contents of work. In this point of view this research contributes to the study of working life and takes part in current public discussion concerning the meaning, role and future of waged work.

Prototyyppi kielentutkimuksessa

Kirjallisuusarvostelu

Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Nuorten kokemien elämysten yksilölliset ja yhteisölliset merkitykset

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten antamia merkityksiä elämykseksi nimetylle kokemukselle ja tunteelle. Tavoitteena on ollut selvittää elämysten kokemista nuorten näkökulmasta ja suhteuttaa nuorten kokemuksilleen antamia merkityksiä laajemmin nuoruutta ja elämyksien kokemista käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Elämysten merkityksellistämistä analysoidaan suhteessa identiteetin muodostukseen. Yksilöllisesti koetut elämykset saavat merkityksensä diskursiivisesti rakentuneen todellisuuden ympäröimänä. Tutkimus paikantuu sosiologisen nuorisotutkimuksen ja tunteiden tutkimuksen alaan sekä metodologisesti fenomenologis-konstruktivistisen tutkimuksen alaan. Tutkimuksen taustalla on elämyshakuisuutta käsittelevä teoria. Elämyshakuisuuden tulkinta fenomenologisesta viitekehyksestä tuo käsitteen ymmärtämiseen uuden ulottuvuuden. Elämyshakuisuus kuvaa asennoitumistapaa eli sitä, miten yksilö orientoituu ympäröivään maailmaan. Tällöin ei edellytetä intentionaalisten tekojen tietoista luonnetta. Toiminnalliset prosessit muovautuvat vuorovaikutuksen myötä samaan tapaan kuin ihminen ruumiillisena subjektina muovautuu. Tutkimuksen aineisto koostuu lukion ensimmäisen luokan oppilaiden kirjoituksista (519 kpl), lastensuojeluinstituutioissa ja kuntoutuskeskuksissa asuvien nuorten yksilöteemahaastatteluista (16 nuorta) sekä seikkailualan asiantuntijoiden teemahaastatteluista (20 aikuista). Nuorten kirjoitukset on kerätty vuosina 1996–1997 ja 2002–2003. Aineiston analyysi on aineistolähtöinen. Erilaiset osa-aineistot työssäni avaavat erilaisia näkökulmia elämysten kokemiseen. Aineistojen analyysi ja tutkimukset teoreettiset lähtökohdat ovat rakentuneet analyysin edetessä ja vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Nuorten elämyksiä käsittelevä kerronta on moninaista ja elämyksiä koetaan erilaisissa tilanteissa. Elämykselle ei ole yhtä määritelmää, kokemisen paikkaan tai kokemisen syytä vaan kokemuksen merkitys rakentuu tilanteisesti. Elämys kuitenkin erottuu muista kokemuksista sen muistettavuuden, ainutlaatuisuuden, uutuuden ja intensiivisyyden perusteella. Nuorten elämyksellisissä hetkissä korostuvat harrastusten yhteydessä koetut uudet, erilaiset, yhteisöllisesti jaetut, mutta myös maailmaa nuorille avaavat itsenäisyyden tunnetta ja hallintaa tuottavat kokemukset. Yksi merkittävä uusia elämyksiä ja tietoa tuottava asia nuorten elämässä on seurustelu. Myös matkailu, erilaiset retket ja leirit olivat nuorille elämyksiä tuottavia tilanteita. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole sellaisia harrastuksia, joihin he olisivat sitoutuneita tai joissa he pääsisivät ilmaisemaan itseään ja kokemaan onnistumista. Nuorten elämyksiä käsittelevissä hetkissä nuorten vapaa-ajan toiminta, ympäristö ja sosiaaliset suhteet ovat keskeisessä asemassa. Nuoret eivät ensisijaisesti ajatelleet itse etsivänsä tai toisten nuorten etsivän elämyksiä viihdeteollisuuden tuottamista asioista. Elämyksissä arvostettiin aitoutta ja koettu tunne määritti sitä, oliko jokin koettu elämyksenä vai ei. Toisaalta erilaisten päihteiden todettiin mahdollisesti tuottavan elämyksiä, mutta niidenkin yhteydessä korostettiin usein muita asioita kokemusta rakentavina. Nuorten elämyskokemuksissa toisten nuorten merkitys, luottamus, läheisyyteen ja hyväksyntään liittyvät kokemukset korostuvat. Myös aikuisten asiantuntijoiden omaa nuoruutta käsittelevät elämykset olivat emotionaaliselta merkitykseltään hyvin samanlaisia kuin tämän päivän nuorten esittämät. Elämyksiksi miellettyjä kokemuksia pidettiin arvokkaina. Niiden uskottiin suuntaavan yksilön toimintaa.

Conceptions of mathematics teacher education : thoughts among teacher educators in Tanzania

This study addresses the question of teacher educators’ conceptions of mathematics teacher education (MTE) in teacher colleges in Tanzania, and their thoughts on how to further develop it. The tension between exponents of content as opposed to pedagogy has continued to cause challenging conceptual differences, which also influences what teacher educators conceive as desirable in the development of this domain. This tension is connected to the dissatisfaction of parents and teachers with the failure of school mathematics. From this point of view, the overall aim was to identify and describe teacher educators’ various conceptions of MTE. Inspired by the debate among teacher educators about what the balance should be between subject matter and pedagogical knowledge, it was important to look at the theoretical faces of MTE. The theoretical background involved the review of what is visible in MTE, what is yet to be known and the challenges within the practice. This task revealed meanings, perspectives in MTE, professional development and assessment. To do this, two questions were asked, to which no clear solutions satisfactorily existed. The questions to guide the investigation were, firstly, what are teacher educators’ conceptions of MTE, and secondly, what are teacher educators’ thoughts on the development of MTE? The two questions led to the choice of phenomenography as the methodological approach. Against the guiding questions, 27 mathematics teacher educators were interviewed in relation to the first question, while 32 responded to an open-ended questionnaire regarding question two. The interview statements as well as the questionnaire responses were coded and analysed (classified). The process of classification generated patterns of qualitatively different ways of seeing MTE. The results indicate that MTE is conceived as a process of learning through investigation, fostering inspiration, an approach to learning with an emphasis on problem solving, and a focus on pedagogical knowledge and skills in the process of teaching and learning. In addition, the teaching and learning of mathematics is seen as subject didactics with a focus on subject matter and as an organized integration of subject matter, pedagogical knowledge and some school practice; and also as academic content knowledge in which assessment is inherent. The respondents also saw the need to build learner-educator relationships. Finally, they emphasized taking advantage of teacher educators’ neighbourhood learning groups, networking and collaboration as sustainable knowledge and skills sharing strategies in professional development. Regarding desirable development, teacher educators’ thoughts emphasised enhancing pedagogical knowledge and subject matter, and to be determined by them as opposed to conventional top-down seminars and workshops. This study has revealed various conceptions and thoughts about MTE based on teacher educators´ diverse history of professional development in mathematics. It has been reasonably substantiated that some teacher educators teach school mathematics in the name of MTE, hardly distinguishing between the role and purpose of the two in developing a mathematics teacher. What teacher educators conceive as MTE and what they do regarding the education of teachers of mathematics revealed variations in terms of seeing the phenomenon of interest. Within limits, desirable thoughts shed light on solutions to phobias, and in the same way low self-esteem and stigmatization call for the building of teacher educator-student teacher relationships.

Theorizing Formal and Informal Feedback Practices in Management Accounting Through Three Dimensions

The purpose of this doctoral thesis is to widen and develop our theoretical frameworks for discussion and analyses of feedback practices in management accounting, particularly shedding light on its formal and informal aspects. The concept of feedback in management accounting has conventionally been analyzed within cybernetic control theory, in which feedback flows as a diagnostic or comparative loop between measurable outputs and pre-set goals (see e.g. Flamholtz et al. 1985; Flamholtz 1996, 1983), i.e. as a formal feedback loop. However, the everyday feedback practices in organizations are combinations of formal and informal elements. In addition to technique-driven feedback approaches (like budgets, measurement, and reward systems) we could also categorize social feedback practices that managers see relevant and effective in the pursuit of organizational control. While cybernetics or control theories successfully capture rational and measured aspects of organizational performance and offer a broad organizational context for the analysis, many individual and informal aspects remain vague and isolated. In order to discuss and make sense of the heterogeneous field of interpretations of formal and informal feedback, both in theory and practice, dichotomous approaches seem to be insufficient. Therefore, I suggest an analytical framework of formal and informal feedback with three dimensions (3D’s): source, time, and rule. Based on an abductive analysis of the theoretical and empirical findings from an interpretive case study around a business unit called Division Steelco, the 3Dframework and formal and informal feedback practices are further elaborated vis-á-vis the four thematic layers in the organizational control model by Flamholtz et al. (1985; Flamholtz 1996, 1983): core control system, organizational structure, organizational culture, and external environment. Various personal and cultural meanings given to the formal and informal feedback practices (“feedback as something”) create multidimensional interpretative contexts. Multidimensional frameworks aim to capture and better understand both the variety of interpretations and their implications to the functionality of feedback practices, important in interpretive research.

Reflexive Space. A Constructionist Model of the Russian Reflexive Marker

This study examines the structure of the Russian Reflexive Marker ( ся/-сь) and offers a usage-based model building on Construction Grammar and a probabilistic view of linguistic structure. Traditionally, reflexive verbs are accounted for relative to non-reflexive verbs. These accounts assume that linguistic structures emerge as pairs. Furthermore, these accounts assume directionality where the semantics and structure of a reflexive verb can be derived from the non-reflexive verb. However, this directionality does not necessarily hold diachronically. Additionally, the semantics and the patterns associated with a particular reflexive verb are not always shared with the non-reflexive verb. Thus, a model is proposed that can accommodate the traditional pairs as well as for the possible deviations without postulating different systems. A random sample of 2000 instances marked with the Reflexive Marker was extracted from the Russian National Corpus and the sample used in this study contains 819 unique reflexive verbs. This study moves away from the traditional pair account and introduces the concept of Neighbor Verb. A neighbor verb exists for a reflexive verb if they share the same phonological form excluding the Reflexive Marker. It is claimed here that the Reflexive Marker constitutes a system in Russian and the relation between the reflexive and neighbor verbs constitutes a cross-paradigmatic relation. Furthermore, the relation between the reflexive and the neighbor verb is argued to be of symbolic connectivity rather than directionality. Effectively, the relation holding between particular instantiations can vary. The theoretical basis of the present study builds on this assumption. Several new variables are examined in order to systematically model variability of this symbolic connectivity, specifically the degree and strength of connectivity between items. In usage-based models, the lexicon does not constitute an unstructured list of items. Instead, items are assumed to be interconnected in a network. This interconnectedness is defined as Neighborhood in this study. Additionally, each verb carves its own niche within the Neighborhood and this interconnectedness is modeled through rhyme verbs constituting the degree of connectivity of a particular verb in the lexicon. The second component of the degree of connectivity concerns the status of a particular verb relative to its rhyme verbs. The connectivity within the neighborhood of a particular verb varies and this variability is quantified by using the Levenshtein distance. The second property of the lexical network is the strength of connectivity between items. Frequency of use has been one of the primary variables in functional linguistics used to probe this. In addition, a new variable called Constructional Entropy is introduced in this study building on information theory. It is a quantification of the amount of information carried by a particular reflexive verb in one or more argument constructions. The results of the lexical connectivity indicate that the reflexive verbs have statistically greater neighborhood distances than the neighbor verbs. This distributional property can be used to motivate the traditional observation that the reflexive verbs tend to have idiosyncratic properties. A set of argument constructions, generalizations over usage patterns, are proposed for the reflexive verbs in this study. In addition to the variables associated with the lexical connectivity, a number of variables proposed in the literature are explored and used as predictors in the model. The second part of this study introduces the use of a machine learning algorithm called Random Forests. The performance of the model indicates that it is capable, up to a degree, of disambiguating the proposed argument construction types of the Russian Reflexive Marker. Additionally, a global ranking of the predictors used in the model is offered. Finally, most construction grammars assume that argument construction form a network structure. A new method is proposed that establishes generalization over the argument constructions referred to as Linking Construction. In sum, this study explores the structural properties of the Russian Reflexive Marker and a new model is set forth that can accommodate both the traditional pairs and potential deviations from it in a principled manner.

Pienille pojille piiskannauhaa ja aikamiehille veistä (vanha mustalaislaulu) : mahtilaulun maskuliininen menneisyys ja nykyisyys

Artikkeli on täydennetty versio esitelmästä "All the Gypsy lads, raise their knives" - a historical and cultural meanings of boasting songs of the Finnish Roma - ICTM Study Group on Applied Ethnomusicology, the 3rd symposium in Cyprus, 18-22 April 2012.

“Valley co-creation” – exploring the emergence of a cultural product in an entrepreneur-driven value network: Case study: Black Weekend festival

The interconnected domains are attracting interest from industries and academia, although this phenomenon, called ‘convergence’ is not new. Organizational research has indeed focused on uncovering co-creation for manufacturing and the industrial organization, with limited implications to entrepreneurship. Although convergence has been characterized as a process connecting seemingly disparate disciplines, it is argued that these studies tend to leave the creative industries unnoticed. With the art market boom and new forms of collaboration riding past the institution-focused arts marketing literature, this thesis takes a leap to uncover the processes of entrepreneurship in the emergence of a cultural product. As a symbolic work of synergism itself, the thesis combines organizational theory with literature in natural sciences and arts. Assuming nonlinearity, a framework is created for analysing aesthetic experience in an empirical event where network actors are connected to multiple contexts. As the focal case in study, the empirical analysis performed for a music festival organized in a skiing resort in the French Alps in March. The researcher attends the festival and models its cocreation process by enquiring from an artist, festival organisers, and a festival visitor. The findings contribute to fields of entrepreneurship, aesthetics and marketing mainly. It is found that the network actors engage in intimate and creative interaction where activity patterns are interrupted and cultural elements combined. This process is considered to both create and destruct value, through identity building, legitimisation, learning, and access to larger audiences, and it is considered particularly useful for domains where resources are too restrained for conventional marketing practices. This thesis uncovered the role of artists and informants and posits that particularly through experience design, this type of skilled individual be regarded more often as a research informant. Future research is encouraged to engage in convergence by experimenting with different fields and research designs, and it is suggested that future studies could arrive at different descriptive results.

Covalidation of Integral Transforms and Method of Lines in Nonlinear Convection-Diffusion with Mathematica

The Mathematica system (version 4.0) is employed in the solution of nonlinear difusion and convection-difusion problems, formulated as transient one-dimensional partial diferential equations with potential dependent equation coefficients. The Generalized Integral Transform Technique (GITT) is first implemented for the hybrid numerical-analytical solution of such classes of problems, through the symbolic integral transformation and elimination of the space variable, followed by the utilization of the built-in Mathematica function NDSolve for handling the resulting transformed ODE system. This approach ofers an error-controlled final numerical solution, through the simultaneous control of local errors in this reliable ODE's solver and of the proposed eigenfunction expansion truncation order. For covalidation purposes, the same built-in function NDSolve is employed in the direct solution of these partial diferential equations, as made possible by the algorithms implemented in Mathematica (versions 3.0 and up), based on application of the method of lines. Various numerical experiments are performed and relative merits of each approach are critically pointed out.

"Tässä on nyt todellakin meidän panos!" Tapaustutkimus kolmen nuoren kasvuhakuisen yrittäjätiimin minä, minun, me ja meidän -diskursseista

Tässä tutkimuksessa yhdistän tiimiyrittäjyyden, sosiaalisen identiteetin ja kollektiivisen psykologisen omistajuuden akateemisia keskusteluja. Tavoitteenani on kuvailla millaisia minä, minun, me ja meidän -diskursseja yrittäjätiimien jäsenet puhuvat kuvatessaan yrittäjyyttään. Tutkimuksen aineistona on nuorten, kasvuhakuisten yrittäjätiimien jäsenten puolistrukturoidut teemahaastattelut. Näkökulmana hyödynnän sosiaalista konstruktionismia ja analysoin aineiston diskurssianalyysillä. Tulkitsen neljä erilaista diskurssia, jotka liittyvät eri tavoin yrittäjätiimien me-identiteettiin. Ensimmäisessä diskurssissa yrittäjät puhuvat omasta roolistaan suhteessa tiimiin. Toisessa diskurssissa yrittäjät luovat oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuullisuuden normeja, joilla rakennetaan me-orientoitumista. Kolmannessa diskurssissa he puhuvat me-muodossa. Puheessa me on kokija, toimija, kollektiivinen psykologinen omistaja ja merkityksen antaja. Neljännessä diskurssissa me-identiteettiä rakentavat yrittäjyyden representaatiot ja toiminta. Meidän -puhetta liitetään asioihin, joihin tiiminä on yhdessä panostettu. Meidän -kokemukset näyttäytyvät puheessa voimallisena yrittäjyyden toiminnan merkityksellistämisen tapana.

Perheyhtiö ja paikallisuus. A. Ahlström Osakeyhtiön historian perintö Noormarkussa

Tutkimus tarkastelee kulttuuriperinnön asemaa perheyrityksen yrityskulttuurin,identiteetin ja yrityskuvan osatekijänä ja sitä, miten historiatietoisuus ohjaa yrityksen toimintaa paikallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Samalla tutkimus selvittää, miten liiketoiminnan laajeneminen ja globalisoituminen vaikuttavat paikallistason toimintaan ja miten yritys käyttää kulttuuriperintöään muutosten hallinnassa. Tutkimus on historiallinen tapaustutkimus. Esimerkkitapauksena on A. Ahlström Osakeyhtiö ja Länsi-Suomessa sijaitseva Noormarkun ruukki, joka on ollut yrityksen omistuksessa 1870-luvulta lähtien. 1800-luvun lopusta 2000-luvulle ulottuva tutkimus perustuu pääasiassa arkistolähteisiin. Tutkimuksessa yhdistyvät kulttuuriperinnön ja liiketaloustieteen tutkimuksen sekä historiantutkimuksen lähestymistavat. Paikallistason toiminnan tarkastelussa tutkimus saa piirteitä myös tehdasyhdyskuntatutkimuksesta. Tutkimuksessa perheyrityksen kulttuuriperintöön sisällytetään aineellisen kulttuuriperinnön ja menneisyyden kuvausten lisäksi yrityksen jatkuvuuteen, omistajuuteen, kotipaikkaan ja yhteiskuntavastuuseen liittyvät perinteet. Tutkimus osoittaa, että historia ja perinteet voivat olla yritykselle voimavara mutta myös hidaste. Perheyhtiön traditio on kestänyt liiketoiminnallisista ja organisatorisista muutoksista huolimatta. Suvun rooli yhtiön sisällä on kuitenkin muuttunut. Perhejohtajuudesta on siirrytty sukuomistukseen. Ahlström on tyyppiesimerkki siitä, miten yritykset korostavat historian avulla toimintansa jatkuvuutta, luotettavuutta, uskottavuutta ja innovatiivisuutta. Yritys on rakentanut historiallista yrityskuvaansa muun muassa museoiden, näyttelyiden ja julkaisujen avulla. Yrityksen suhde historialliseen kotipaikkaansa, Noormarkkuun, on ollut poikkeuksellisen kiinteä. Noormarkun ruukki on esimerkki siitä, miten yrityksen menneisyyteen liittyvistä paikoista voi muodostua symbolisia muistin paikkoja. Historiatietoisuus synnyttää ja ylläpitää paikallisvastuuta, joka on ilmennyt eri aikakausina eri tavoin. Ruukin toimintoja on kehitetty, kun vanhat toiminnot ovat päättyneet. 2000-luvulla yritys hyödyntää kulttuuriperintöään liiketoiminnan resurssina, paikallisen liiketoiminnan ja matkailun kehittämisen lähtökohdista. Kansainvälisissä tutkimuksissa historian aktiivista käyttöä yrityksen strategisessa suunnittelussa kuvataan käsitteellä history management. Suomessa aihetta on toistaiseksi tutkittu vähän. Tutkimus on siten avaus yrityksiä kulttuuriperinnön säilyttäjinä ja käyttäjinä koskeville keskusteluille.

Soraääniä, sitaatteja ja suunnitelmallisuutta. Moniäänisyys Eira Stenbergin romaanituotannossa

Tutkin väitöskirjassani Eira Stenbergin (s. 1943) romaanituotannon moniäänisyyttä, joka liittyy niin subjektiin, kertomisen prosessiin kuin todellisuuskäsityksiin. Aineistonani ovat Stenbergin 1980–1990-luvulla kirjoittamat, tutkimusongelmani kannalta keskeiseen ajanjaksoon kuuluvat romaanit Paratiisin vangit (1984), Häikäisy (1987), Kuun puutarhat (1990) sekä Gulliverin tytär (1993). 1980-luvulla postmodernista tuli kirjallisen kulttuurin keskeisimpiä aiheita Suomessa, ja subjektista tuli ongelma jopa siinä määrin että puhuttiin sen kuolemasta. Ääni oli 1980-luvulla osa subjektia koskevaa keskustelua: yhtäältä nousevan feministisen liikkeen identiteettipoliittisena ja emansipatorisena metaforana, toisaalta jälkistrukturalismin antihumanismin uhkakuvana, joka koski subjektin ääntä alkuperän lähteenä ja persoonan ilmaisuna. Äänen käsitteen voidaan katsoa implikoivan jonkinlaista käsitystä subjektista, ja tarkastelenkin tutkimuksessani erityisesti henkilöhahmoja, kertojia ja kertomisen prosessia, mutta myös tekijän suunnitelmallisuutta ja kuulijaa kohti orientoitumista. Yhdistelen tutkimuksessani retorista kertomuksen teoriaa dekonstruktioon sekä feministisiin subjektiteorioihin. Myös Mihail Bahtinin käsitys moniäänisestä romaanista on työssäni keskeinen. Problematisoin tutkimuksessani äänen kytköksen sisimmän ilmaisuun, omistamiseen ja auktoriteettiin ja ymmärrän sen keskustelualueena, jossa kohtaavat erilaiset arvot ja näkemykset maailmasta. Tällöin kaikenkattava puhe subjektin kuolemasta sekä käsitykset 1980-luvun kirjallisuudesta maailmasta vieraantuneena ja yksityisen alueelle vetäytyvänä problematisoituvat. Stenbergin tuotannon perusteella voi sanoa, että kirjallisuuden äänet saavat merkityksensä vasta erilaisina äänensävyinä konkreettisissa ja ainutkertaisissa konteksteissa. Tämä viittaa tarpeeseen ymmärtää kirjallisuusteoreettisessa keskustelussa usein historiattomana ja universaalina nähty käsite historiaan paikantuneena: eivät vain erityiset aineistot, vaan myös erityiset kontekstit määrittelevät äänen saamia merkityksiä.