Melanopsin mediated post-illumination pupil response in early age-related macular degeneration

Purpose To determine whether melanopsin expressing intrinsically photosensitive Retinal Ganglion Cell (ipRGC) inputs to the pupil light reflex (PLR) are affected in early age-related macular degeneration (AMD). Methods The PLR was measured in 40 participants (20 early AMD and 20 age-matched controls) using a custom-built Maxwellian-view pupillometer. Sinusoidal stimuli (0.5 Hz, 11.9 s duration, 35.6° diameter) were presented to the study eye and the consensual pupil response was measured for stimuli with high melanopsin excitation (464nm; blue) and with low melanopsin excitation (638 nm; red) that biased activation to the outer retina. Two melanopsin PLR metrics were quantified: the Phase Amplitude Percentage (PAP) during the sinusoidal stimulus presentation and the Post-Illumination Pupil Response (PIPR). The PLR during stimulus presentation was analyzed using latency to constriction, transient pupil response and maximum pupil constriction metrics. Diagnostic accuracy was evaluated using receiver operating characteristic (ROC) curves. Results The blue PIPR was significantly less sustained in the early AMD group (p<0.001). The red PIPR was not significantly different between groups (p>0.05). The PAP and blue stimulus constriction amplitude were significantly lower in the early AMD group (p < 0.05). There was no significant difference between groups in the latency or transient amplitude for both stimuli (p>0.05). ROC analysis showed excellent diagnostic accuracy for the blue PIPR metrics (AUC>0.9). Conclusions This is the initial report that the melanopsin controlled PIPR is dysfunctional in early AMD. The non-invasive, objective measurement of the ipRGC controlled PIPR has excellent diagnostic accuracy for early AMD.

Effect of age and refractive error on the melanopsin mediated Post-Illumination Pupil Response (PIPR)

Melanopsin containing intrinsically photosensitive Retinal Ganglion cells (ipRGCs) mediate the pupil light reflex (PLR) during light onset and at light offset (the post-illumination pupil response, PIPR). Recent evidence shows that the PLR and PIPR can provide non-invasive, objective markers of age-related retinal and optic nerve disease, however there is no consensus on the effects of healthy ageing or refractive error on the ipRGC mediated pupil function. Here we isolated melanopsin contributions to the pupil control pathway in 59 human participants with no ocular pathology across a range of ages and refractive errors. We show that there is no effect of age or refractive error on ipRGC inputs to the human pupil control pathway. The stability of the ipRGC mediated pupil response across the human lifespan provides a functional correlate of their robustness observed during ageing in rodent models.

Standardised antibacterial Manuka honey in the management of persistent post-operative corneal oedema: A case series

Background Corneal oedema is a common post-operative problem that delays or prevents visual recovery from ocular surgery. Honey is a supersaturated solution of sugars with an acidic pH, high osmolarity and low water content. These characteristics inhibit the growth of micro-organisms, reduce oedema and promote epithelialisation. This clinical case series describes the use of a regulatory approved Leptospermum species honey ophthalmic product, in the management of post-operative corneal oedema and bullous keratopathy. Methods A retrospective review of 18 consecutive cases (30 eyes) with corneal oedema persisting beyond one month after single or multiple ocular surgical procedures (phacoemulsification cataract surgery and additional procedures) treated with Optimel Antibacterial Manuka Eye Drops twice to three times daily as an adjunctive therapy to conventional topical management with corticosteroid, aqueous suppressants, hypertonic sodium chloride five per cent, eyelid hygiene and artificial tears. Visual acuity and central corneal thickness were measured before and at the conclusion of Optimel treatment. Results A temporary reduction in corneal epithelial oedema lasting up to several hours was observed after the initial Optimel instillation and was associated with a reduction in central corneal thickness, resolution of epithelial microcysts, collapse of epithelial bullae, improved corneal clarity, improved visualisation of the intraocular structures and improved visual acuity. Additionally, with chronic use, reduction in punctate epitheliopathy, reduction in central corneal thickness and improvement in visual acuity were achieved. Temporary stinging after Optimel instillation was experienced. No adverse infectious or inflammatory events occurred during treatment with Optimel. Conclusions Optimel was a safe and effective adjunctive therapeutic strategy in the management of persistent post-operative corneal oedema and warrants further investigation in clinical trials.

Therapeutic upper gastrointestinal endoscopy in children : An audit of 443 procedures and literature review

The safety, effectiveness and capabilities of therapeutic upper fibreoptic endoscopy in children undergoing therapeutic endoscopic procedures (n = 443) was studied. Therapy for gastrointestinal bleeding formed the major group (injection sclerotherapy for varices, n = 197 procedures; thermocoagulation for haemorrhagic gastritis, n = 1; and photocoaulation for Dieulafoy's disease, n = 1). Sclerotherapy was 97% effective in controlling acute bleeding and 84% effective in obliterating varices with no serious complications or deaths. Oesophageal dilatations for surgical, caustic, congenital and peptic strictures and achalasia (n = 193) were performed with no oesophageal perforations or deaths. Foreign bodies were retrieved (n = 34) with no failures or complications. Percutaneous endoscopic gastrostomy was performed (n = 11) with one failure, proceeding to an unsuccessful surgical gastrostomy. Miscellaneous procedures included endoscopic transpyloric tube placement (n = 5) and endoscopic diathermy of pyloric web (n = 1). Therapeutic fibreoptic endoscopy is therefore concluded to be safe and effective in children, replacing rigid oesophagoscopy and some traditional surgical approaches.

Tarsal tunnel syndrome: A narrative literature review

Background Tarsal tunnel syndrome is classified as a focal compressive neuropathy of the posterior tibial nerve or one of its associated branches individually or collectively. The tunnel courses deep to fascia, the flexor retinaculum and within the abductor hallucis muscle of the foot/ankle. The condition is rare and regularly under-diagnosed leading to a range of symptoms affecting the plantar margins of the foot. There are many intervention strategies for treating tarsal tunnel syndrome with limited robust evidence to guide the clinical management of this condition. The role of conservative versus surgical interventions at various stages of the disease process remains unclear, and there is a need for a structured, step-wise approach in treating patients with this syndrome based on derived empirical evidence. This narrative review attempts to scrutinize the literature to date by clarifying initial presentation, investigations and definitive treatment for the purpose of assisting future informed clinical decision and prospective research endeavours. Process The literature searches that have been incorporated in compiling a rigorous review of this condition have included: the Cochrane Neuromuscular Group's Specialized Register (Cochrane Library 2013), the databases of EMBASE, AMED, MEDLINE, CINAHL, Physiotherapy evidence database (PEDRO), Biomed Central, Science Direct and Trip Database (1972 to the present). Reference listings of located articles were also searched and scrutinized. Authors and experts within the field of lower-limb orthopaedics were contacted to discuss applicable data. Subject-specific criteria searches utilizing the following key terms were performed across all databases: tarsal tunnel syndrome, tibial neuralgia, compression neuropathy syndromes, tibial nerve impingement, tarsal tunnel neuropathy, entrapment tibial nerve, posterior tibial neuropathy. These search strategies were modified with differing databases, adopting specific sensitivity-searching tools and functions unique to each. This search strategy identified 88 journal articles of relevance for this narrative literature review. Findings This literature review has appraised the clinical significance of tarsal tunnel syndrome, whilst assessing varied management interventions (non-surgical and surgical) for the treatment of this condition in both adults and children. According to our review, there is limited high-level robust evidence to guide and refine the clinical management of tarsal tunnel syndrome. Requirements for small-scaled randomized controlled trials in groups with homogenous aetiology are needed to analyse the effectiveness of specific treatment modalities. Conclusions It is necessary that further research endeavours be pursued for the clinical understanding, assessment and treatment of tarsal tunnel syndrome. Accordingly, a structured approach to managing patients who have been correctly diagnosed with this condition should be formulated on the basis of empirical evidence where possible.

Huellas de Eros y Thánatos en la narrativa de Diamela Eltit : La palabra en movimiento en el juego entre tropos, metáforas y deconstrucciones lingüísticas

Väitöskirja analysoi espanjan kielen dekonstruktioita ruumiin metaforista ja troopeista koostuvassa aineistossa chileläisen kirjailijan Diamela Eltitin (1949 -) neljässä romaanissa: Lumpérica (1983), Vaca sagrada (1991), El infarto del alma (1994) ja Los trabajadores de la muerte (1998). Näkökulma on kielen muutoksessa Eltitin proosassa 1980- ja 1990-luvuilla alkaen kokeellisesta huippuvaiheesta 1983, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa Lumpérica. Tutkimus korostaa Eltitin romaanien historiallista arvoa, kirjallisuuden tapaa murtaa kielen rakenteita ja sitä miten tämä murros kytkeytyy taideteoreettiseen muutokseen kulttuuridiskursseissa. Tutkimus tarkastelee Eltitin kehityskaarta kenraali Augusto Pinochetin sotilasvallankaappauksesta 1973 halki sotilashallituksen kauden (1973-1990) aina kansalaisyhteiskunnan vahvistumiseen ja vuoteen 1998. Tutkimus analysoi ruumiin troopeista ja metaforista koostuvaa tutkimusaineistoa lingvistiikan, kirjallisuustieteen, historian ja sukupuolen tutkimuksen monitieteisessä viitekehyksessä. Sen vuoksi väitöskirja liittyy espanjalaisen filologian, yleisen kirjallisuustieteen, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen ja naistutkimuksen oppiaineisiin. Kolme tärkeintä oppiteoreettista runkoa ovat lingvistinen strukturalismi, dekonstruktio ja feministiset kirjallisuusteoriat. Dekonstruktiivinen lähestymistapa tekstiin korostaa kielen merkityksen muodostumisen filosofista perustaa. Se pyrkii selvittämään, miten merkitys muodostuu kirjoittajan, tekstin ja lukijan välillä. Tekstikritiikki koostuu semanttisesta ja dekonstruktiivisesta tekstianalyysistä, jonka metodologisen mallin perusta on tanskalaisen kielitieteilijän Louis Hjelmslevin (1899-1965) kielitieteellinen malli. Väitös ei käytä mallia suoraan, vaan soveltaa sitä kaunokirjallisuuden tutkimukseen. Oppiteoreettisen viitekehyksen osalta tutkimus sijoittuu strukturalismin ja poststrukturalismin murrokseen. Tutkimus korostaa Eltitin radikaalia muotokieltä ja teatraalisuutta, hänen kielensä visuaalisuutta ja ruumiin metaforien eroottista jännitettä, mikä ilmenee mm. falloksen metaforaksi tulkitun hehkuvan valon kuvissa romaanissa Lumpérica. Vanhat kreikkalaiset myytit Éros ja Thánatos kasvavat esille länsimaisen taidehistorian perinteestä ja kontekstualisoituvat uusiksi kielikuviksi Chilen kirjallisessa maaperässä. Ne muodostavat Eltitin taiteellisen tuotannon pysyvän aihepiirin ja luovat teoksiin synkkää ja karua virettä sekä tummia ja eroottisia sävyjä. Tutkimus osoittaa, että Eltit dekonstruoi kieltä, mutta dekonstruktiot eivät ole jatkuvia eivätkä samanlaisia kaikissa romaaneissa. Kielellisten dekonstruktioiden variaatio on laaja eikä Eltit murra kielen syntaktisia ja morfologisia rakenteita kaikissa teksteissään. Tutkimuksen perusteella väitän, että Eltitin kirjoituksesta puhuttaessa useat tutkijat käyttävät epämääräisesti dekonstruktio-termiä. Useiden tutkijoiden toteamus dekonstruktiosta Diamela Eltitin kirjallisessa tuotannossa pysyvänä piirteenä on epätäsmällinen. Sen sijaan dekonstruktiivinen kirjoitus tarkoittaa Eltitillä laajasti vaihtelevaa lähestymistapaa kieleen, mikä ilmenee kehityslinjana hänen tuotannossaan ja eri tavoin jokaisessa teoksessa.

Nursing fever management in adult oncology patients: A literature review

Fever associated with neutropenia, blood transfusion and disease processes is common in adult cancer patients. The literature indicates however that the aetiology, rationale and symptoms of fever are often misunderstood, resulting in fever management that is not evidence-based in this cohort. Thus in this review, an overview of fever, with a focus on fever in cancer contexts, is provided. Content includes an explanation of the therapeutic function of fever, an analysis of the physiological consequences of fever and an exploration of the aetiology of fever in cancer patients. Current guidelines for fever management in cancer patients and existing nursing practice are also discussed.

Digital innovation in social marketing: A systematic literature of interventions using digital channels for engagement

Social marketing uses commercial marketing techniques to deliver interventions for social benefit in order to improve quality of life for individuals and communities. Behaviour change is the primary objective of social marketing interventions (Andreasen 2002). The aim of this systematic review is to provide insight into social marketing interventions and their evaluations published in peer-reviewed journals so as to identify the key elements of social marketing employed by these interventions. as well as understand the use of digital channels for engagement.

Reading the Texture of Reality : Chaos Theory, Literature and the Humanist Perspective

Tutkimuksessa analysoidaan kaaosteorian vaikutusta kaunokirjallisuudessa ja kirjallisuudentutkimuksessa ja esitetään, että kaaosteorian roolia kirjallisuuden kentällä voidaan parhaiten ymmärtää sen avaamien käsitteiden kautta. Suoran soveltamisen sijaan kaaosteorian avulla on käyty uudenlaisia keskusteluja vanhoista aiheista ja luonnontieteestä ammennetut käsitteet ovat johtaneet aiemmin tukkeutuneiden argumenttien avaamiseen uudesta näkökulmasta käsin. Väitöskirjassa keskitytään kolmeen osa-alueeseen: kaunokirjallisen teoksen rakenteen teoretisointiin, ihmisen (erityisesti tekijän) identiteetin hahmottamiseen ja kuvailemiseen sekä fiktion ja todellisuuden suhteen pohdintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kaaosteorian kautta näitä aiheita on lähestytty niin kirjallisuustieteessä kuin kaunokirjallisissa teoksissakin. Väitöskirjan keskiössä ovat romaanikirjailija John Barthin, dramatisti Tom Stoppardin ja runoilija Jorie Grahamin teosten analyysit. Nämä kirjailijat ammentavat kaaosteoriasta keinoja käsitteellistää rakenteita, jotka ovat yhtä aikaa dynaamisia prosesseja ja hahmotettavia muotoja. Kaunokirjallisina teemoina nousevat esiin myös ihmisen paradoksaalisesti tunnistettava ja aina muuttuva identiteetti sekä lopullista haltuunottoa pakeneva, mutta silti kiehtova ja tavoiteltava todellisuus. Näiden kirjailijoiden teosten analyysin sekä teoreettisen keskustelun kautta väitöskirjassa tuodaan esiin aiemmassa tutkimuksessa varjoon jäänyt, koherenssia, ymmärrettävyyttä ja realismia painottava humanistinen näkökulma kaaosteorian merkityksestä kirjallisuudessa.

Empire, Tourism, Nostalgia: Joseph Brodsky and Travel Writing

Joseph Brodsky, one of the most influential Russian intellectuals of the late Soviet period, was born in Leningrad in 1940, emigrated to the United States in 1972, received the Nobel Prize for Literature in 1987, and died in New York City in 1996. Brodsky was one of the leading public figures of Soviet emigration in the Cold War period, and his role as a model for the constructing of Russian cultural identities in the last years of the Soviet Union was, and still is, extremely important. One of Joseph Brodsky’s great contributions to Russian culture of the latter half of the twentieth century is the wide geographical scope of his poetic and prose works. Brodsky was not a travel writer, but he was a traveling writer who wrote a considerable number of poems and essays which relate to his trips and travels in the Soviet empire and outside it. Travel writing offered for Brodsky a discursive space for negotiating his own transculturation, while it also offered him a discursive space for making powerful statements about displacement, culture, history and geography, time and space—all major themes of his poetry. In this study of Joseph Brodsky’s travel writing I focus on his travel texts in poetry and prose, which relate to his post-1972 trips to Mexico, Brazil, Turkey, and Venice. Questions of empire, tourism, and nostalgia are foregrounded in one way or another in Brodsky’s travel writing performed in emigration. I explore these concepts through the study of tropes, strategies of identity construction, and the politics of representation. The theoretical premises of my work draw on the literary and cultural criticism which has evolved around the study of travel and travel writing in recent years. These approaches have gained much from the scholarly experience provided by postcolonial critique. Shifting the focus away from the concept of exile, the traditional framework for scholarly discussions of Brodsky’s works, I propose to review Brodsky’s travel poetry and prose as a response not only to his exilic condition but to the postmodern and postcolonial landscape, which initially shaped the writing of these texts. Discussing Brodsky’s travel writing in this context offers previously unexplored perspectives for analyzing the geopolitical, philosophical, and linguistic premises of his poetic imagination. By situating Brodsky’s travel writing in the geopolitical landscape of postcolonial postmodernity, I attempt to show how Brodsky’s engagement with his contemporary cultural practices in the West was incorporated into his Russian-language travel poetry and prose and how this engagement thus contributed to these texts’ status as exceptional and unique literary events within late Soviet Russian cultural practices.

Rhetoric and Representation : Exploring the Cultural Meaning of the Natural Sciences in Contemporary Popular Science Writing and Literature

Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.

Toward Figural Fantasy : The Representation of Consciousness in Modern American Fantasy Literature

Tajunnanesitys amerikkalaisessa heterodiegeettisessä fantasiakirjallisuudessa on muuttunut merkittävästi viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana: kerrontaa orientoiva ja tarinamaailmaa havainnoiva tajunta on vähin erin vaihtunut kaikkitietävästä kertojasta tarinan sisäiseksi henkilöhahmoksi. Kertoja on samalla vetäytynyt yhä syvemmälle kerronnan kulissien taakse. Tämä tutkielma hahmottaa ja analysoi kyseistä muutosta siirtymänä kertojakeskeisestä kerronnasta kohti henkilökeskeistä kerrontaa. Tutkielmassa tajunnanesityksen teoreettisen kehyksen muodostavat F. K. Stanzelin kertojakeskeisen ja henkilökeskeisen kerrontatilanteen käsitteet. Kerrontatilanteita tarkennetaan fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen, sisäisen monologin ja psykonarraation teorioiden avulla. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vertaillaan kahta prototyyppistä fantasiaromaania syväluotaavan narratologisen analyysin keinoin. Kertojakeskeistä kerrontaa edustaa Fritz Leiberin "The Swords of Lankhmar" (1968) ja henkilökeskeistä kerrontaa George R. R. Martinin "A Game of Thrones" (1996). Toisessa osassa tarkastellaan pääpiirteittäin kuuttatoista muuta aikaansa edustavaa fantasiaromaania ja hahmotetaan tajunnanesityksen muutoksen kronologista kulkua. Yhdessä osat ilmentävät, kuinka amerikkalainen heterodiegeettinen fantasiakirjallisuus on muuttunut kerrontateknisesti henkilökeskeisemmäksi. Tutkielma on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus luoda pohjaa uudenlaiselle modernin fantasiakirjallisuuden tutkimukselle ja kirjalliselle arvostukselle.