Aineellista ja aineetonta turvaa : Ruokakunnat, ekologis-taloudelliset resurssit ja kontaktinmuodostus Valkealassa 1630 1750

Material and immaterial security. Households, ecological and economic resources and formation of contacts in Valkeala parish from the 1630s to the 1750s. The geographical area of the thesis, Valkeala parish in the region of Kymenlaakso, is a very interesting area owing to its diversity, both in terms of natural setting and economic and cultural structure. The study begins by outlining the ecological and economic features of Valkeala and by analysing household structures. The main focus of the research lies in the contacts of the households with the outside world. The following types of contacts are chosen as indicators of the interaction: trade and credit relations, guarantees, co-operation, marriages and godparentage. The main theme of the contact analysis is to observe the significance of three factors, namely geographical extent, affluence level and kinship, to the formation of contacts. It is also essential to chart the interdependencies between ecological and economic resources, changes in the structure of households and the formation of contacts during the period studied. The time between the 1630s and the 1750s was characterized by wars, crop losses and population changes, which had an effect on the economic framework and on the structural variation of households and contact fields. In the 17th and 18th centuries Valkeala could be divided, economically, into two sections according to the predominant cultivation technique. The western area formed the field area and the eastern and northern villages the swidden area. Multiple family households were dominant in the latter part of the 17th century, and for most of the study period, the majority of people lived in the more complex households rather than in simple families. Economic resources had only a moderate impact on the structure of contacts. There was a clear connection between bigger household size and the extent and intensity of contacts. The jurisdictional boundary that ran across Valkeala from the northwest to the southeast and divided the parish into two areas influenced the formation of contacts more than the parish boundaries. Support and security were offered largely by the primary contacts with one s immediate family, neighbours and friends. Economic support was channelled from the wealthier to the less well off by credits. Cross-marriages, cross-godparentage and marital networks could be seen as manifestations of an aim towards stability and the joining of resources. It was essential for households both to secure the workforce needed for a minimum level of subsistence and to ensure the continuation of the family line. These goals could best be reached by complex households that could adapt to the prevailing circumstances and also had wider and more multi-layered contacts offering material and immaterial security.

Double-Edged Imitation : Theories and Practices of Pastiche in Literature

This study concentrates on the contested concept of pastiche in literary studies. It offers the first detailed examination of the history of the concept from its origins in the seventeenth century to the present, showing how pastiche emerged as a critical concept in interaction with the emerging conception of authorial originality and the copyright laws protecting it. One of the key results of this investigation is the contextualisation of the postmodern debate on pastiche. Even though postmodern critics often emphasise the radical novelty of pastiche, they in fact resuscitate older positions and arguments without necessarily reflecting on their historical conditions. This historical background is then used to analyse the distinction between the primarily French conception of pastiche as the imitation of style and the postmodern notion of it as the compilation of different elements. The latter s vagueness and inclusiveness detracts from its value as a critical concept. The study thus concentrates on the notion of stylistic pastiche, challenging the widespread prejudice that it is merely an indication of lack of talent. Because it is multiply based on repetition, pastiche is in fact a highly ambiguous or double-edged practice that calls into question the distinction between repetition and original, thereby undermining the received notion of individual unique authorship as a fundamental aesthetic value. Pastiche does not, however, constitute a radical upheaval of the basic assumptions on which the present institution of literature relies, since, in order to mark its difference, pastiche always refers to a source outside itself against which its difference is measured. Finally, the theoretical analysis of pastiche is applied to literary works. The pastiches written by Marcel Proust demonstrate how it can become an integral part of a writer s poetics: imitation of style is shown to provide Proust with a way of exploring the role of style as a connecting point between inner vision and reality. The pastiches of the Sherlock Holmes stories by Michael Dibdin, Nicholas Meyer and the duo Adrian Conan Doyle and John Dickson Carr illustrate the functions of pastiche within a genre detective fiction that is itself fundamentally repetitive. A.S. Byatt s Possession and D.M. Thomas s Charlotte use Victorian pastiches to investigate the conditions of literary creation in the age of postmodern suspicion of creativity and individuality. The study thus argues that the concept of pastiche has valuable insights to offer to literary criticism and theory, and that literary pastiches, though often dismissed in reviews and criticism, are a particularly interesting object of study precisely because of their characteristic ambiguity.

Suomalaiset antisankarit : Suomalaisuusdiskurssi kolmessa 1980-luvun elokuvassa

Tutkimuksen aiheena on suomalaisuusdiskurssi elokuvissa Täältä tullaan, elämä! (1980, ohjaus Tapio Suominen), Ajolähtö (1982, ohjaus Mikko Niskanen) ja Arvottomat (1982, ohjaus Mika Kaurismäki). Tutkimuksen kohteena ovat elokuvien sisältö ja aikalaisten lehdistöarviot elokuvista. Elokuvia analysoidaan kahdella tasolla: pintatasolla jossa tutkitaan elokuvien kerrontaa ja tyyliä ja syvemmällä tasolla, jossa tutkitaan elokuvien merkitysrakenteita semiotiikan ja analyyttisen psykologian keinoin. Elokuvatekstien pintatason tutkimuksessa käytän päälähteenä David Bordwellin ja Kirstin Thompsonin kirjaa Film Art: An Introduction (1990, 3. ed.). Merkitysrakenteiden analyysissa käytän Algirdas Julien Greimasin semanttista neliötä ja aktanttikaavaa ja Ronald Barthesin teorioita kirjasta Mytologioita (1957/1994). Elokuvien sankaruuden tutkimisessa sovelletaan Carl Gustav Jungin teorioita kollektiivisesta alitajunnasta ja sankarin arkkityypistä. Suomalaisuusdiskurssin analyysissa käytän pohjana Michel Foucaultin teosta The Archaeology of knowledge (1972/1985) ja samaa teokseen teoreettisesti paljolti pohjautuvaa Päivi Rantasen teosta Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997). Rantasen teos tuo tutkittavien elokuvien suomalaisuusdiskurssin analyysiin historiallista perspektiiviä. Kontekstina elokuva-analyyseille tarkastelen myös elokuvateollisuuden rakennemuutoksia 1980-luvulla ja elokuva-arvosteluja. Suomalaisuusdiskurssi korostuu elokuvien sovittamattomissa ristiriidoissa. Elokuvien kerronnan ja tyylin, narratiivisen merkitysrakenteen ja jungilaisen analyysin tutkimustuloksina on, että elokuvien sisäisistä ristiriidoista voi havaita suomalaisuusdiskurssin pyrkimystä muutokseen. Elokuvien realistisuus sitoo elokuvia perinteiseen topeliaanis-runebergiläiseen suomalaisuuteen, mutta elokuvissa on myös uudenlaisia suomalaisuustulkintoja jotka tulevat ilmi päähenkilöiden toiminnan kautta. Elokuvien analyysi osoittaa, että elokuvien suomalaisuusdiskurssi ei ole vielä valmis täysin sisäistämään muun muassa kansainvälistymistä (Ajolähtö) ja yksilöllisempää suomalaisuutta (Täältä tullaan, elämä! ja Arvottomat). Tarve uudenlaiseen suomalaisuuden määrittelyyn kuitenkin näkyy sekä elokuvateksteissä että elokuva-arvosteluissa. Tutkimusta voisi jatkaa analysoimalla eri aikakausien elokuvia ja vertailemalla niiden suomalaisuusdiskurssia toisiinsa.

Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Tutkielman aiheena ovat säätyläisten ja talonpoikien maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1600-luvun puolessa välissä. Historiallisen kriminologian tutkijat ovat pitäneet kiinteään maaomaisuuteen liittyneitä maariitoja keskeisenä syynä 1500-luvun korkeaan väkivallan tasoon. 1600-luvulla väkivalta kutistui pieneksi rikosryhmäksi alioikeuksien alkaessa toimia. Enää talonpoikien ei tarvinnut turvautua väkivaltaan omaisuutta puolustaessaan, vaan riidat saatiin päätökseen käräjillä. Tässä työssä selvitän Helsingin ja Sipoon tuomiokirjojen avulla, mitä tapahtui maariidoille 1600-luvulla, sillä itse maariidat ovat jääneet väkivaltatutkimuksen varjoon historiallisessa kriminologiassa. Arvioin maariitoja kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti syventyen erityisesti niiden yleisyyteen, osapuoliin, maariitojen rooliin talonpoikien ja säätyläisten elämässä sekä maariitojen 1600-luvulle tyypillisiin piirteisiin. Lahjoitusmaat lisääntyivät etenkin 1630- ja 1640-luvuilla voimakkaasti Suomessa. Myös pienaatelin asuttamissa Sipoon ja Helsingin pitäjissä aateliset laajensivat maaomistuksiaan talonpoikaismaan kustannuksella. Baltiasta ja Keski-Euroopasta Suomeen saapuneet feodaaliset omistuskäsitykset asettivat aateliset ja talonpojat törmäyskurssille. Maariitojen käsittely oikeudessa oli siviiliprosessi, jossa periaatteessa tasa-arvoiset osapuolet ottivat yhteen riita-asiassa. Omaisuusriitojen käsittelyssä säilyi huomattavan pitkään perinteisiä, paikallisia, tapaoikeuden piirteitä, joita kruunu oli pyrkinyt karsimaan pois muista rikosasioiden käsittelyistä. Perinteiset oikeustavat eivät kuuluneet modernisoituvan ja keskittyvän valtion oikeusjärjestelmään. Ne säilyivät kuitenkin omaisuusoikeuteen liittyvissä maariidoissa huomattavan pitkään, koska riidanratkaisun auktoriteetti oli laajalla alalla käräjäyhteisössä. Maariidat olivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurin rikosryhmä 1600-luvun puolessa välissä. Niitä voidaankin pitää agraarisen yhteiskunnan tyyppirikoksena. Säätyläisten suuri määrä osapuolten joukossa oli 1600-luvun maariidoille tyypillinen piirre. Oikeus oli tasapuolinen säätyjä kohtaan arvioidessaan tapausten syyllisyyskysymystä, mutta asettui selvästi säätyläisten puolelle jaellessaan rangaistuksia. Säätyläisiä rangaistiin maariidoissa lievällä vahingonkorvauksella ja talonpoikia yleensä ankarammalla sakolla. Väkivallalla oli maariidoissa keskeinen rooli myös 1600-luvulla. Etenkin 1630-luvulla väkivaltaa esiintyi lähes kaikissa maariidoissa. 1640-luvulla oikeus vakiinnutti asemansa maariitojen ratkaisuareenana väkivallan sijaan ja riidat ratkaistiin käräjätuvassa. Silti väkivallan rooli maariitojen taustalla säilyi. Joka viidennen maariidan taustalla oli väkivaltaa. Tyypillisintä se oli talonpoikien välisissä maariidoissa. Väkivalta sai hyvin raakojakin piirteitä maariitojen yhteydessä. Lievästä väkivallasta oli kyse vain harvoin. Vuosikausia kestäneet maariitojen kierteet saivat päätöksensä 1600-luvun puolessa välissä oikeuden saavuttaessa riittävästi valtaa pitääkseen annetut tuomiot voimassa myös maariidoissa. Suurimmassa osassa Helsingin ja Sipoon pitäjien maariidoista saatiin päätös ensimmäisellä käräjäkerralla tai alle vuoden kuluessa riidan puhkeamisesta. Kuitenkin 17 prosenttia riidoista oli pitkään jatkuneita riitoja, joista oli riidelty yli vuosi. Oikeuteen luotettiin enemmän ja se pystyi pitämään tuomiot voimassa toisin kuin vielä 1500-luvulla. Talonpojat yhdistivät usein voimansa aatelisia vastaan käydyissä maariidoissa. Heidän keskuuteensa vaikutti syntyneen moraalinen yhteisö aatelin talonpoikaiselle maanomistukselle muodostamaa uhkaa vastaan. Toisiaan vastaan riidellessä solidaarisuus oli tiessään. Tasavahvojen osapuolten oli tultava toimeen omillaan. Säätyläiset turvautuivat maariitoihin lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Kun kartano ei kannattanut, alustalaisten tai rajapiiritilojen maita saattoi yrittää saada haltuunsa viemällä riita käräjille jopa tekaistun syyn varjolla. Kyseenalaistamalla vanhat rajat heillä oli tarkoitus saada omiin maihin lisää alaa ja siten saada uutta maata rälssiksi. Etenkin oman rälssimaan rajojen sisäpuolella aatelisilla oli vahva usko oikeudestaan toimia tahtonsa mukaan omistuksillaan huolimatta siitä, oliko kyseessä perintötila vai lampuodin tila.

Ritarit ja samurait : Kaksi soturiperinnettä läntisissä historiallisissa vertailuissa

Soturit olivat keskeinen sosiaalinen ryhmä keskiajan läntisessä Euroopassa ja Meiji-kautta (1868-1912) edeltäneessä Japanissa. Japanin avauduttua 1800-luvun puolivaiheilla maan historiaa alettiin kirjoittaa eurooppalaisen mallin mukaan, ja soturiperinteiden rinnastaminen ja vertailu yleistyivät. Vertailun taustalla vaikuttivat käsitykset alueiden samankaltaisesta feodaalisesta historiasta. Feodalismi on säilynyt keskeisenä teemana vertailuissa ja Japanin-tutkimuksessa, vaikka keskustelu siitä onkin Euroopan keskiajantutkimuksessa pitkälti hiipunut. Myös Japanin-tutkimuksessa on viime aikoina alettu esittää kritiikkiä feodalismi-termin käyttöä, rinnastuksia ja jopa pelkkää Euroopan historiaan vertaamistakin kohtaan. Feodalismin ohella muita keskeisiä vertailuteemoja ovat Japanin modernisoituminen ja sodankäynnin teknologia. Ensimmäiset vertailut olivat etupäässä yksittäisten joskus hyvin ylimalkaisten rinnastusten hakemista. Myös systemaattisia sivilisaatiohistoriallisia vertailuja alettiin tehdä jo varhain. Japanin-tutkimuksen ensisijaiseksi vertailukohteeksi ovat kuitenkin nousseet Euroopan historian sijaan teoriat feodalismista. Tarkastelu keskittyy nykyisin lähinnä eurooppalaisten termien käyttökelpoisuuteen Japanin historiasta kirjoitettaessa. Japanin modernisoitumista käsittelevät vertailut sivuavat keskusteluita feodalismista, mutta sotureiden rooli jää niissä usein hyvin vähäiseksi. Sodankäynnin teknologiaan keskittyvät vertailut ovat ilmiönä varsin tuore, sillä japanilaisen ja eurooppalaisen sodankäynnin pääteknologiat ovat olleet ilmeisen erilaisia lukuunottamatta 1500-luvun jälkipuoliskoa ja 1600-luvun alkua sekä nykyaikaa. Uuden ajan alun Euroopan ja saman ajan Japanin sotateknologiset yhtäläisyydet rajoittuvat jalkaväen tuliaseiden käyttöönoton mukanaan tuomiin muutoksiin maasodankäynnissä ja linnoittamiseen. Merisodankäynnin ja tykistön kehitys oli alueilla erilaista. Ritareiden ja samuraiden historioissa vaikuttavat edellä mainitun varhaisten tuliaseiden aikakauden rinnalla yhtäläisimmiltä kehityskuluilta niin sanotut varhais- ja täysfeodaaliset kaudet. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan Euroopan karolinkivaltakunnan aikaa suhteessa Kamakura-bakufuun (1185-1333) Japanissa. Jälkimmäisellä viitataan puolestaan ensimmäisen vuosituhannen vaihteen tienoille ajoittuvasta murroksesta noin 1300-1400-luvulle ulottuvaan ajanjaksoon Euroopassa ja sisällissotien kauteen 1300-luvun lopulta 1600-luvun alkuun Japanissa. Soturiperinteiden historioissa lähimmin toisiaan vastaavat feodaaliset piirteet ovat sotureiden yhteiskunnallinen asema ja heidän arvomaailmansa. Ilmeisin ongelma Euroopan ja Japanin vertailemisessa on se, että Eurooppa on laajempi ja historialtaan monimuotoisempi kuin Japani. Kuitenkaan tätä mittakaavaongelmaa eikä muitakaan metodologisia kysymyksiä ole vertailuissa juurikaan pohdittu. Osasyynä tähän lienee se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vertailijoiden asiantuntemus on keskittynyt vain toisen soturiperinteen historiaan. Sotureiden historiat tarjoavat antoisan vertailuparin. Suurista yhtäläisyyksistä huolimatta ritareita ja samuraita ei tulisi summittaisesti samaistaa toisiinsa, vaan rinnastettaessa tulisi mieluummin käyttää yleisempää soturin käsitettä. Avainsanat: Bushi, feodalismi, Eurooppa - sotahistoria, Japani - historia, ritarit, samurait, soturit

Arkeologia, historialliset kartat ja paikkatieto

This licentiate thesis is composed of three parts, of which the parts 2 and 3 have been published elsewhere. Part 1 deals with the research history of large-scaled historical maps in Finland. The research done in four disciplines – archaeology, history, art history and geography – is summarized. Compared to the other disciplines, archaeology is characterized by its deep engagement with the location. Because archaeology studies different aspects of the past through material culture, it is the only discipline in which the concrete remains portrayed on the maps are “dug up”. For the archaeologist, historical maps are not merely historical documents with written information and drawings in scale, but actual maps which can be connected with the physical features they were made to illustrate in the first place. This aspect of historical maps is discussed in the work by looking at the early (17th and 18th century) urban cartographic material of two Finnish towns, Savonlinna and Vehkalahti-Hamina. In both cases, the GIS-based relocating of the historical maps highlights new aspects in the early development of the towns. Part 1 ends with a section in which the contents of the entire licentiate thesis are summarized. Part 2 is a peer reviewed article published in English. This article deals with the role of historical maps converted into GIS in archaeological surveys made in Finnish post-medieval towns (16th and 17th centuries). It is based on the surveys made by the author between 2000 and 2003 and introduces a new method for the archaeological surveying of post-medieval towns with wooden houses. The role of archaeology in the sphere of urban research is discussed. The article emphasizes that the methods used in studying the development of southern European towns with stone houses cannot be adequately applied to the wooden towns of the north. Part 3 is a monograph written in Finnish. It discusses large-scaled historical maps and the methods for producing digital spatial information based on historical maps. Since the late 1990’s, archaeological research in Finland has been increasingly directed towards the historical period. As a result, historical cartography has emerged as one of the central sources of information for the archaeologist, too. The main theme of this work is the need for using historical maps as real maps which, surprisingly, has been uncommon in the historical sciences. Projecting historical maps to the very place they were made to illustrate is essential to understanding the maps. This is self-evident for the archaeologist, who is accustomed to studying the material past, but less so to researchers in other historical disciplines that concentrate on written and visual sources of information. With the help of GIS, the historical maps can be concretely linked to the places they were originally made to illustrate. In doing so, and equipped with a cartographic comprehension, new observations can be made and questions asked, which supplement and occasionally challenge the prevailing views.

Substrata Uralica : Studies on Finno-Ugrian Substrate in Northern Russian Dialects

The thesis consists of five articles and an introduction. It treats the problems of the Uralic substrate, most notably, the substrate toponyms, in the Russian dialects of Arkhangelsk region. The articles contribute to the general linguistic discussion concerning the nature of linguistic substrate and the outcome of language shift and to the onomastic discussion concerning the etymologisation and ethnic interpretation of substrate toponymy. Among the questions the articles scrutinised are the following: 1) How may phonetic and morphosyntactic substrate interference be verified? 2) How typical is the transfer of vocabulary in the case of a language shift? 3) How the borrowing of toponymy and appellative vocabulary are connected in the case of a language shift? 4) How does the etymologisation of the toponyms differ from the etymologisation of appellatives? 5) How reliable can the toponymic etymologies be? 6) How can the substrate language be identified? It is found that the substrate interference that can be meaningfully studied, from the point of view of historical linguistics, is predominantly lexical and not related to phonetics and morphosyntax, as presumed in many handbooks. New methods are outlined for the identification of substrate languages separately from the lexical, phonological and typological point of view by using the substrate toponymy as the main source of information on extinct languages. A reliability scale for the toponymic etymologies is developed that helps to identify the kinds of etymologies containing ethnohistorically meaningful information. The study also sheds light on questions related to Uralistics and Slavistics. The most important of these are the following: 1) Which Uralic languages were spoken in North Russia prior to Slavic? 2) When did the Slavicisation of the Finno-Ugrian population take place in the area of the Arkhangelsk Region? 3) What is the significance of the Finno-Ugrian substrate in northern Russian dialects to comparative Uralistics? 4) Are there any traces of pre-Uralic substrate languages in north-eastern Europe? The Finnic substrate languages, already identified by earlier studies, seem to have consisted of two groups, one of which was closest to the southern Finnic. Also, language(s) close to Sámi in some respects though not identical with it where spoken in pre-Slavic North Russia.

Host-plant resistance and biopesticides: Ingredients for successful integrated pest management (IPM) in Australian sorghum production

There are two major pests of sorghum in Australia, the sorghum midge, Stenodiplosis sorghicola (Coquillett), and the corn earworm, Helicoverpa armigera (Hübner). During the past 10 years the management of these pests has undergone a revolution, due principally to the development of sorghum hybrids with resistance to sorghum midge. Also contributing has been the adoption of a nucleopolyhedrovirus for the management of corn earworm. The practical application of these developments has led to a massive reduction in the use of synthetic insecticides for the management of major pests of sorghum in Australia. These changes have produced immediate economic, environmental and social benefits. Other flow-on benefits include providing flexibility in planting times, the maintenance of beneficial arthropods and utilisation of sorghum as a beneficial arthropod nursery, a reduction in midge populations and a reduction in insecticide resistance development in corn earworm. Future developments in sorghum pest management are discussed.

The stock structure of grey mackerel Scomberomorus semifasciatus in Australia as inferred from its parasite fauna

The scombrid Scomberomorus semifasciatus is an important component of inshore fisheries in tropical Australia. Data on the parasite fauna of 593 fish from areas off northern and eastern Australia were examined for evidence of discrete fish populations. The parasites used were juveniles of Pterobothrium pearsoni, Callitetrarhynchus gracilis, Anisakis simplex (sensu latu) and Terranova sp. Tukey Kramer pairwise comparisons gave significant differences in the abundances of two or more parasites between fish from the east coast, the eastern Gulf of Carpentaria and the remainder of northern Australia. Multivariate analysis gave further evidence of differences and the results suggest that at least 4 populations or stocks of grey mackerel occur along the northern and eastern coastline of Australia.

A comparison of alternative plant mixes for conservation bio-control by native beneficial arthropods in vegetable cropping systems in Queensland Australia.

Cucurbit crops host a range of serious sap-sucking insect pests, including silverleaf whitefly (SLW) and aphids, which potentially represent considerable risk to the Australian horticulture industry. These pests are extremely polyphagous with a wide host range. Chemical control is made difficult due to resistance and pollution, and other side-effects are associated with insecticide use. Consequently, there is much interest in maximising the role of biological control in the management of these sap-sucking insect pests. This study aimed to evaluate companion cropping alongside cucurbit crops in a tropical setting as a means to increase the populations of beneficial insects and spiders so as to control the major sap-sucking insect pests. The Population of beneficial and harmful insects, with a focus on SLW and aphids, and other invertebrates were sampled weekly oil four different crops which could be used for habitat manipulation: Goodbug Mix (GBM; a proprietary seed Mixture including self-sowing annual and perennial herbaceous flower species); lablab (Lablab purpureus L. Sweet); lucerne (Medicago sativa L.); and niger (Guizotia abyssinica (L.f.) Cass.). Lablab hosted the highest numbers of beneficial insects (larvae and adults of lacewing (Mallada signata (Schneider)), ladybird beetles (Coccinella transversalis Fabricius) and spiders) while GBM hosted the highest numbers of European bees (Apis mellifera Linnaeus) and spiders. Lucerne and niger showed little promise in hosting beneficial insects, but lucerne hosted significantly more spiders (double the numbers) than niger. Lucerne hosted significantly more of the harmful insect species of aphids (Aphis gossypii (Glover)) and Myzus persicae (Sulzer)) and heliothis (Heliothis armigera Hubner). Niger hosted significantly more vegetable weevils (Listroderes difficillis (Germar)) than the other three species. Therefore, lablab and GBM appear to be viable options to grow within cucurbits or as field boundary crops to attract and increase beneficial insects and spiders for the control of sap-sucking insect pests. Use of these bio-control strategies affords the opportunity to minimise pesticide usage and the risks associated with pollution.

Chloris gayana, Rhodes Grass 'KP4'

‘KP4’ is based on selected F4 progeny of 8 plants showing a low, creeping, tight-matted, late flowering growth habit. The original parental breeding population was selected from among 1600 diploid Rhodes grass seedlings grown as spaced plants; seven of the selected parental plants were from ‘Katambora’ and the eighth (which did not contribute as a maternal parent beyond the F1 generation) was a seedling from an unreleased accession. Four (4) cycles of mass selection were conducted, in which the selected plants from the previous generation were allowed to inter-cross in isolation in the field, and the resultant progeny later grown as spaced plants in the field for the next cycle of selection. Selection was for the following attributes: prostrate creeping early growth habit with short stolon internodes resulting in a dense stolon mat; leafy appearance; fine leaf and stem; and late flowering (i.e. a long period of vegetative growth before flowering). ‘KP4’ is a synthetic Rhodes grass cultivar multiplied from the selected fourth-generation plants produced by this line of breeding. Breeder: Donald S. Loch, Cleveland, QLD. PBR Certificate Number 3661, Application Number 2006/189, granted 16 December 2008

CYP19A1 fine-mapping and Mendelian randomization: Estradiol is causal for endometrial cancer

Candidate gene studies have reported CYP19A1 variants to be associated with endometrial cancer and with estradiol (E2) concentrations. We analyzed 2937 single nucleotide polymorphisms (SNPs) in 6608 endometrial cancer cases and 37 925 controls and report the first genome wide-significant association between endometrial cancer and a CYP19A1 SNP (rs727479 in intron 2, P=4.8x10(-11)). SNP rs727479 was also among those most strongly associated with circulating E2 concentrations in 2767 post-menopausal controls (P=7.4x10(-8)). The observed endometrial cancer odds ratio per rs727479 A-allele (1.15, CI=1.11-1.21) is compatible with that predicted by the observed effect on E2 concentrations (1.09, CI=1.03-1.21), consistent with the hypothesis that endometrial cancer risk is driven by E2. From 28 candidate-causal SNPs, 12 co-located with three putative gene-regulatory elements and their risk alleles associated with higher CYP19A1 expression in bioinformatical analyses. For both phenotypes, the associations with rs727479 were stronger among women with a higher BMI (Pinteraction=0.034 and 0.066 respectively), suggesting a biologically plausible gene-environment interaction.

Shared genetics underlying epidemiological association between endometriosis and ovarian cancer

Epidemiological studies have demonstrated associations between endometriosis and certain histotypes of ovarian cancer, including clear cell, low-grade serous and endometrioid carcinomas. We aimed to determine whether the observed associations might be due to shared genetic aetiology. To address this, we used two endometriosis datasets genotyped on common arrays with full-genome coverage (3194 cases and 7060 controls) and a large ovarian cancer dataset genotyped on the customized Illumina Infinium iSelect (iCOGS) arrays (10 065 cases and 21 663 controls). Previous work has suggested that a large number of genetic variants contribute to endometriosis and ovarian cancer (all histotypes combined) susceptibility. Here, using the iCOGS data, we confirmed polygenic architecture for most histotypes of ovarian cancer. This led us to evaluate if the polygenic effects are shared across diseases. We found evidence for shared genetic risks between endometriosis and all histotypes of ovarian cancer, except for the intestinal mucinous type. Clear cell carcinoma showed the strongest genetic correlation with endometriosis (0.51, 95% CI = 0.18–0.84). Endometrioid and low-grade serous carcinomas had similar correlation coefficients (0.48, 95% CI = 0.07–0.89 and 0.40, 95% CI = 0.05–0.75, respectively). High-grade serous carcinoma, which often arises from the fallopian tubes, showed a weaker genetic correlation with endometriosis (0.25, 95% CI = 0.11–0.39), despite the absence of a known epidemiological association. These results suggest that the epidemiological association between endometriosis and ovarian adenocarcinoma may be attributable to shared genetic susceptibility loci.

First convention of the World Union for Progressive Judaism; Herrenhaus, Berlin Organizations

Verso: "In the chair: Claude Montefiore others on the platform Lily Montegu, Israel Mattuck, Leo Baeck"

New genetic loci link adipose and insulin biology to body fat distribution

Body fat distribution is a heritable trait and a well-established predictor of adverse metabolic outcomes, independent of overall adiposity. To increase our understanding of the genetic basis of body fat distribution and its molecular links to cardiometabolic traits, here we conduct genome-wide association meta-analyses of traits related to waist and hip circumferences in up to 224,459 individuals. We identify 49 loci (33 new) associated with waist-to-hip ratio adjusted for body mass index (BMI), and an additional 19 loci newly associated with related waist and hip circumference measures (P < 5 × 10−8). In total, 20 of the 49 waist-to-hip ratio adjusted for BMI loci show significant sexual dimorphism, 19 of which display a stronger effect in women. The identified loci were enriched for genes expressed in adipose tissue and for putative regulatory elements in adipocytes. Pathway analyses implicated adipogenesis, angiogenesis, transcriptional regulation and insulin resistance as processes affecting fat distribution, providing insight into potential pathophysiological mechanisms.