994 resultados para solve
Resumo:
Alikehittynyt infrastruktuuri, tiukat säädökset ja säädösten tulkitseminen, sekä monimutkaiset verotuskäytännöt ovat aiheuttaneet ongelmia suomalaisille Alikehittynyt infrastruktuuri, tiukat säädökset ja säädösten tulkitseminen, sekä monimutkaiset verotuskäytännöt ovat aiheuttaneet ongelmia suomalaisille yrityksille Kiinassa. Tutkimuksen perusteella yritykset eivät pysty vaikuttamaan infrastruktuurin kehittymiseen tai säädösten implementointiin, mutta ylläpitämällä suhteita ja valitsemalla oikeat partnerit yritykset pystyvät hallitsemaan ongelma-alueitaan. Etenkin ulkomaalaisille yrityksille oikean logistiikkaoperaattorin valinta on tärkeätä ja huomioon ottaen palvelutason, kulttuuritaustan sekä kansainväliset operaatiot on ulkomaalaisten yritysten tehokkaampaa käyttää kansainvälisiä operaattoreita kuin paikallisia toimijoita, jotkaovat usein halvempia, mutta eivät pysty toimimaan kansainvälisellä tasolla. Vientiin keskittyneiden yritysten tulisi sijoittua vapaakauppa-alueille tai vientiin painottuneille teollisuusalueille. Kyseisillä alueilla liiketoiminta mannermaahan on rajoitettu, eivätkä alueet täten sovellu yrityksille, jotka ovat keskittyneet Kiinan markkinoille. Paikallisesti operoivien yritysten tulisi sijoittua normaaleihin teollisuuspuistoihin ja käyttää tullin valvomia varastoja tukemaan kansainvälisiä toimintojaan.Tulisi myös muistaa etteivät kiinalaiset teollisuuspuistot täytä kansainvälisiä kriteerejä, joten säädöksiin on tärkeätä tutustua huolella jamielipiteitä kerätä toisilta yrityksiltä. Kiinassa merkittävimmät logistiikkaongelmat ilmenevät tuonnin ja viennin yhteydessä, jolloin säädökset ja toimintamallit ovat kontrolloidumpia. Etenkin tullaus- ja arvonlisävero ongelmat liittyvät kiinteästi tuonti- ja vientiprosessiin. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että tullausprosessi tehostuu yhteistyön ja koulutuksen kautta, mutta arvonlisäverosta aiheutuvien kustannusten minimointi vaatii logistiikkapuistojen käyttöä. Mikäli asiakas haluaa tehdä tullauksen kotiprovinssissaan tai yritys tekee kauppaa ALV -vapautettujen yritysten kanssa, tulisi logistiikkapuistojen käyttöä lisätä. Käytettäessä logistiikkapuistoja yritykset välttävät tuotteiden kuljetukset Hongkongiin jatakaisin säästäen huomattavasti kustannuksissa ja toimitusajoissa. Logistiikkapuistoja on myös mahdollista käyttää ratkaisuna kasvaviin ja viivästyviin ALV palautuksiin. Tutkimuksen tulosten mukaan toimintaympäristö ja vientipainotteinen valmistus ohjaavat 3PL yritysten valintaa ja vaihtoehtoisten logistiikkapalvelujen implementointia. Etabloiduttaessavapaakauppa-alueille vientiin ja tuontiin liittyvät ongelmatekijät vahvistuvat sekä rajoitukset kiinan liiketoimintaan kasvavat, mikä tekee yhteistyönkansainvälisten logistiikkaoperaattoreiden kanssa välttämättömäksi ja kannustaa hyödyntämään logistiikkapuistoja.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan paalutuskoneen stabiliteetti- elivakavuuslaskennan toteuttamista yleisesti käytetyn monikappaledynamiikan ohjelmiston avulla. Vakavuuslaskenta kuuluu olennaisena osana paalutuskoneen suunnitteluun ja siitä saadut tulokset asettavat rajat massoille, joita paalutuskone pystyy turvallisesti käsittelemään. Tutkittavana kohteena oli uudentyyppinen poraavapaalutuskone, josta saatiin myös todellista mittaustietoa työssä laaditun simulointimallin toimivuuden arvioimiseksi. Työssä kokeiltiin erityisesti ohjelmiston tarjoamia keinoja laskentaprosessin yksinkertaistamiseksi jasimulointimallin käytön helpottamiseksi. Koska simulointimalli haluttiin säilyttää mahdollisimman yksinkertaisena, porakoneen komponentit mallinnettiin jäykkinä. Mallin ratkaisussa käytettiin staattista ja kvasistaattista analyysia. Dynaamisten voimien vaikutus porakoneeseen otettiin mallissa huomioon lisäämällä massakeskipisteisiin vastaavat pistevoimat.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää harvennusmännynsoveltuvuutta liimalevyn raaka-aineeksi. Lähtökohtana olivat myös väittämät, joiden mukaan mustat oksat ja sydänpuun kiemurtelu aiheuttavat laatuongelmia harvennusmännyn tyviosassa. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä kuvattiin puun koko jalostusketju raaka-aineesta lopputuotteeksi sisältäen kuvaukset harvennuspuun raaka-aineominaisuuksista, sahauksesta ja kuivauksesta sekä liimalevyn valmistuksesta. Tutkimusongelman selvittämiseksi laskettiin leimikosta lankeavan harvennuspuun kokonaiskertymä ja liimalevyn valmistukseen soveltuvan sahatavaran saanto ja laatu sekä niihin vaikuttavat tekijät tuotannon eri vaiheissa. Tutkimustulosten mukaan harvennushakkuun kokonaiskertymästä sahaukseen kelpaavaa raaka-ainetta oli noin puolet. Sahaukseen kelpaamattomien runkojen yleisimmät vikaisuudet olivat muotoviat. Sahauksen keskimääräinen käyttösuhde oli 2,31 k-m3/m3 . Liimalevyn valmistukseen kelpaavaa sahatavaraasaatiin 81,97 %. Liimalevyn valmistukseen kelpaamattomien sahatavarakappaleidensuurimmat vikaisuudet olivat halkeamat ja sydänjuovan kiemurtelu. Mustat oksat olivat pieniä eivätkä ne aiheuttaneet laadun alenemisia harvennuspuun tyviosassa. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan harvennusmäntysoveltuu hyvin+ liimalevyn raaka-aineeksi.
Resumo:
Tämä diplomityö sisältää suunnitelman liiketoiminnasta, joka perustuu käytettyjen työkoneiden tehdasmaiseen kunnostamiseen. Työn alkuosa keskittyy taustatekijöihin, jotka ovat vaikuttaneet tutkimuksen tarpeellisuuteen. Lähtökohtana on ollut löytää ratkaisu huonokuntoisten käytettyjen koneiden myynnin nopeuttamiseksi. Työssä käsitellään myös liiketalouden teoriaa, joka liittyy läheisesti liiketoimintaan yleisesti sekä liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Loppuosa työtä sisältää liiketoimintasuunnitelman, joka sisältää kuvauksen liikeideasta, liiketoiminnasta, tuotteista ja potentiaalisista asiakassegmenteistä. Näiden lisäksi suunnitelma sisältää myös markkinointisuunnitelman tuotteille ja toimintasuunnitelman tehtaan käynnistämiseksi, sekä analyysin toimintaanliittyvistä riskeistä. Tehtaan toiminnasta on tehty myös kannattavuuslaskelmat,joiden keskeiset tunnusluvut sisältyvät työhön. Näiden lukujen ja riskianalyysien avulla on mahdollista arvioida tehdashankkeen käynnistämisen järkevyyttä ja siihen liittyviä riskejä. Työn tavoitteena on antaa lukijalleen selkeä kuva kunnostustehtaan toiminnasta, tuotteiden myynnistä, asiakkaista, sekä kannattavuudesta. Lisäksi lukija saa hyvän kuvan tehdasmaisen kunnostamisen tuomista eduista, sekä vastaavasti myös sen toteuttamiseen liittyvistä ongelmista.
Resumo:
Diplomityössä kehitetään malli tiheän kaksifaasivirtauksen aiheuttaman eroosiokulumi-sen mallintamiseksi, ratkaistaan virtauskenttä kahdessa erilaisessa keskipakopumpussa, sovelletaan kehitettyä mallia, sekävertaillaan mallin antamia tuloksia käytännön kokeissa saavutettuihin tuloksiin. Työssä on erityisenä mielenkiinnon kohteena savukaasupesurin pumppu. Työn alkuosa sisältää tarkemman kuvauksen savukaasupesurin toi-minnasta. Numeerinen ratkaisu ja laskentahilan generointi suoritetaan ANSYS CFX- ja Turbo-Grid-ohjelmistoilla. Laskennassa virtauksen Navier-Stokesin yhtälöt on aikakeskiarvo-tettu ja ratkaistu käyttäen kontrollitilavuusmenetelmää. Tiheiden kaksifaasivirtausten eroosiokulumista on mallinnettu tekijän kehittämällä mallilla, jonka käytännön toteutus-ta ei kuitenkaan saateta julkiseksi, koodin kehittämisessä käytetty teoria on kuitenkin esitetty työssä. Työn piirissä tehtiin myös kulumiskokeita Sulzer Pumps Finlandin Karhulan tehtailla, sekä vertailtiin simuloinnin tuloksia aikaisemmissa kokeissa saavutettuihin. Koejärjestelyt kuvataan työssä.
Resumo:
Tässä diplomityössä tarkastellaan hiljaisen tiedon ja osaamisen siirtämistä yksilöltä tiimille tietotekniikka- ja telekommunikaatioalalla (IT-ala). Tarkoitus on kehittää systemaattinen tiedonsiirtämismenetelmä, johon kuuluu uusi työskentelytapa ja teknisenä työkaluna tietämyskannan käyttö. Teoriaosuudessa tarkastellaan tiedon määritelmää ja eri olomuotoja. Pohditaan hiljaisen ja määrällisen tiedon eroa. Tutkitaan miten tiedonsiirtäminen tapahtuu ja mitä haasteita siinä voi esiintyä. Käsitellään oppimissykli ja tietämyskanta. Empiriaosuudessa tutkitaan neljää tiimiä IT-alalta. Tiimit ovat luonteeltaan ja toiminnaltaan erilaisia. Tutkitaan mitä tiedonsiirtohaasteita niissä on. Samalla pohditaan onko tiiminrakenteella merkitystä tiedonsiirtämisen kannalta. Empiiriset tulokset osoittavat, että tiimin rakenne itsestään ei ratkaise tiedonsiirtämishaasteita. Tulosten perusteella suositellaan systemaattista tiedonsiirtämistä. Avuksi kannattaa ottaa käyttöön tietämyskanta, tarkemmin wiki ja blogi.
Resumo:
Elektroniikka alalla tuotteet sisältävät yhä enemmän ja enemmän komponentteja joiden käyttöä yrityksen tulee hallita. Viime-aikaiset ympäristömääräykset ja lainsäädännöt ovat lisänneet yritysten painetta hallita käyttämiään komponentteja ja niiden tietoa tehokkaasti. Tässä työssä on tutkittu kolmen palveluntarjoajan tarjoamaa komponentinhallinta palvelua verrattunamahdolliseen talon omaan komponentti-insinööriin. Jotta tutkittuja vaihtoehtoja pystyisi vertailemaan, selvitettiin asiantuntija haastatteluja käyttäen komponenttien hallinnan erityispiirteet. Erityispiirteet yhdessä yrityksen vaatimuksien kanssa muodostivat kriteristön johon tutkittuja palveluja vertaillaan. Kriteeristö koostuu kahdeksasta osasta jotka puolestaan voidaan jaotella kolmeen ryhmään niiden keston ja luonteen mukaan. Neljän kriteerin katsottiin olevan tärkeämpiä kuin toiset, joten niille annettiin suurempi painoarvo palveluja vertailtaessa. Kaikki tutkitut palvelut täyttävät osan kriteereistä mutta mikään ei yksistään tarjoa riittävän kattavaa ratkaisua kohdeyrityksen ongelmiin. Suurimmat ongelmat yrityksellä ovat sisäisessä tiedonkulussa ja tietokantojen ja järjestelmien ylläpidossa ja hallinnassa. Jotta nämä ongelmat saataisiin ratkaistua on yrityksen saatava komponenttiprosessit toimimaan sekä tietokanta ajantasalle. Nämä tavoitteet saavutetaan vain jos yrityksessä on joku hoitamassa asiaa sisältä päin. Tutkitut kolme palvelua eivät tällaista sisäistä resurssia tarjoa vaan keskittyvät vain ulkoapäin tapahtuvaan tiedon välitykseen ja hallinnointiin.
Resumo:
Our main aim in this report is to use Next generation SDH to solve the problem associated with the new telecom services. We have tried to analyze the different services and in this way identified some drawbacks which can be seen as hindrances in supporting these services. In this thesis we will first try to have idea of the past SDH technology and how the next generation SDH came into effect overriding the drawbacks of the past SDH technology. Our main concern throughout the report will be the way we can use next generation SDH to provide quality telecommunication services. In the section dealing with the telecommunication services through next generation SDH we will consider how we can transport Ethernet services through the Next generation SDH and what are the benefits to the customer and the service provider in using next generation SDH as a carrier. We will also see to improve to the ATM services through Next generation SDH. And finally towards the end I have identified some possible future work can be done in this area.
Resumo:
Diplomityö on osa Savonia-amk:n koneosaston TOVI-projektia, jossa metsä-konevalmistaja Ponsse Oyj on mukana. Työssä tutkittiin Ponsse Oyj:n metsäkoneen harvesteripäätä. Tavoitteena oli harvesteripään puun syöttöliikkeessä syntyvien mekaanisten häviöiden selvittäminen. Mekaanisilla häviöillä tarkoitamme karsintaterien kitkavoimia ja syöttörullien vierintävastusta.Edellisten lisäksi tavoitteena oli tutkia puun syöttöliikkeen simuloitavuutta monikappaledynamiikkaan perustuvalla simu-lointiohjelmistolla. Työ toteutettiin mittaamalla harvesteripään hydraulisten toimilaitteiden paineita, puun syötön aikana. Mittasimme myös puun ja harvesteripään välistä liikematkaa, nopeutta, kiihtyvyyttä, sekä puun paksuutta. Mittausten lisäksi harvesteripäästä rakennettiin simulointimalli. Mitattujen paineiden avulla laskettiin vastaavien toimilaitteiden synnyttämät voimat ja momentit. Simulointimallilla toistettiin mittaustapahtumat, käyttäen mittausten avulla laskettuja voimia ja momentteja. Mallin kitkakertoimien ja vierintävastusten avulla simuloidut ja mitatut liikematkat haettiin yhteneviksi. Toisin sanoen, simulointimalli verifioitiin todellisuutta vastaavaksi, jolloin simulointimallista voitiin lukea syntyneet häviöt.
Resumo:
The study of fluid flow in pipes is one of the main topic of interest for engineers in industries. In this thesis, an effort is made to study the boundary layers formed near the wall of the pipe and how it behaves as a resistance to heat transfer. Before few decades, the scientists used to derive the analytical and empirical results by hand as there were limited means available to solve the complex fluid flow phenomena. Due to the increase in technology, now it has been practically possible to understand and analyze the actual fluid flow in any type of geometry. Several methodologies have been used in the past to analyze the boundary layer equations and to derive the expression for heat transfer. An integral relation approach is used for the analytical solution of the boundary layer equations and is compared with the FLUENT simulations for the laminar case. Law of the wall approach is used to derive the empirical correlation between dimensionless numbers and is then compared with the results from FLUENT for the turbulent case. In this thesis, different approaches like analytical, empirical and numerical are compared for the same set of fluid flow equations.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää työn toimeksiantajan UPM, Korkeakosken sahan röntgenmittauslaitteen oksaindeksilajitteluparametrille lukuarvo, jolla päästään A-tukkien osalta tavoiteltuun sydänsahatavaralaatujakaumaan eli saadaan siirrettyä VI- sydänsahatavaralaatu B-tukkien joukkoon. Lisäksi työssä tutkittiin sahan tukkilajittelun röntgenmittauslaitteen mittauksen toimivuutta ja sen tehokkaampaa hyödyntämistä. Korkeakosken sahan käyttämä röntgenmittauslaite on Bintec Oy:n kehittämä ja on tyypiltään Wood-X-4D. Laitteen mittaus perustuu tukin kuvaamiseen viipaleinaeli tomografiamittaukseen. Laite mittaa tukista useita ominaisuuksia ja antaa niiden perusteella lajitteluparametreille lukuarvoja. Lajitteluparametriarvojen muuttaminen vaikuttaa syntyvään sydänsahatavaralaatujakaumaan. Työ suoritettiin röntgenmittauslaitteella tekemällä tukeille toistomittauksia ja lajittelukokeita. Kokeissa käytettävät tukit olivat halkaisijaltaan 230 mm - tukkiluokasta. Tukkeja lajiteltiin eri tukkilaatulajitteluasetuksilla, jolloin seurattiin niistä sahattavia sahatavaralaatuja. Sahatavaralaatujen määrityksessä käytettiin sahaosastolla olevaa Finscan Oy:n kehittämää BoardMaster-NT-lajittelumittalaitetta. Tutkimus osoitti, että oksaindeksin pudottamisella, ei päästy työnantajan asettamaan sydänsahatavaran laatulajittelutavoitteeseen sallituissa oksaindeksirajoissa. Tavoitteen saavuttaminen olisi edellyttänyt oksaindeksin arvon pudottamista selkeästi alle asetetun 28 rajan. Tutkimustulokset osoittivat, että röntgenmittalaitteen lajitteluparametrien toiminnan varmuus vaihteli merkittävästi riippuen käytettävästä parametrista ja että laitteen mittaustarkkuus kärsi laitteen yleiseksi viaksi todetun detektorivian myötä. Täten tarkka laatulajittelu edellyttää röntgenmittalaitteen kaikkia neljää toimivaa detektoria. Tämä pystytään varmistamaanvaradetektorilla.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikan tuomaa lisäarvoa kon-taktiopetukseen sekä Moodle verkko-oppimisalustan hyödyntämistapoja opet-tajan, oppijanja työelämäyhteistyön näkökulmista. Tutkimuksessa on kaksi päätavoitetta: selvittää yleiset verkko-opetusmallit ja verkko-opetusmalleja tukevat työkalut sekä selvittää Etelä-Kymenlaakson am-mattiopistossa käytössä olevan Moodle verkko-oppimisalustan nykyistä laaja-alaisempaan käyttöönottoon liittyvät haasteet ja kehitystarpeet. Kokemusten pohjalta jälkimmäisen tavoitteen suurimmaksi yksittäiseksi haasteeksi nousee verkko-opintojakson aloitus. Opettaja joutuu verkko-opintojakson käynnistämi-sen yhteydessä tekemään liikaa monimutkaisiamäärittelyjä. Kehitystarpeissa puolestaan haetaan ratkaisuja kysymykseen; mitenverkko-oppimisalusta mahdollistaa työelämäyhteyksien parantamisen ja miten se palvelee paremmin oppijoita verkko-opintojaksojen löytämisen suhteen. Tutkimuksen tuloksena rakentui uusi tapa verkko-opintojaksojen luomiseenja kategorisointiin. Kehitetyn toimintatavan ansiosta opettajan ei tarvitse enää luoda opintojaksoa verkko-oppimisalustaan, vaan niiden aihiot luodaan ohjel-mallisesti oppilashallintojärjestelmästä saatavista tiedoista muunnosohjelman välityksellä. Opettajan tehtäväksi jää vain materiaalin tuottaminen ja kyseisellä opintojaksolla tarvitsemiensa työkalujen alustaminen. Uudella kategorisointita-valla ja mielikuvitusrikkaammilla työtilojen hyödyntämistavoilla saavutetaan seuraavat edut: järjestelmä palvelee paremmin työelämäyhteistyötä, oppijoille selkeytyy oma opintokokonaisuus paremmin ja oppijoiden sekä opettajien on helpompi löytää verkko-oppimisalustassa olevat opintojaksot.
Resumo:
Résumé : La radiothérapie par modulation d'intensité (IMRT) est une technique de traitement qui utilise des faisceaux dont la fluence de rayonnement est modulée. L'IMRT, largement utilisée dans les pays industrialisés, permet d'atteindre une meilleure homogénéité de la dose à l'intérieur du volume cible et de réduire la dose aux organes à risque. Une méthode usuelle pour réaliser pratiquement la modulation des faisceaux est de sommer de petits faisceaux (segments) qui ont la même incidence. Cette technique est appelée IMRT step-and-shoot. Dans le contexte clinique, il est nécessaire de vérifier les plans de traitement des patients avant la première irradiation. Cette question n'est toujours pas résolue de manière satisfaisante. En effet, un calcul indépendant des unités moniteur (représentatif de la pondération des chaque segment) ne peut pas être réalisé pour les traitements IMRT step-and-shoot, car les poids des segments ne sont pas connus à priori, mais calculés au moment de la planification inverse. Par ailleurs, la vérification des plans de traitement par comparaison avec des mesures prend du temps et ne restitue pas la géométrie exacte du traitement. Dans ce travail, une méthode indépendante de calcul des plans de traitement IMRT step-and-shoot est décrite. Cette méthode est basée sur le code Monte Carlo EGSnrc/BEAMnrc, dont la modélisation de la tête de l'accélérateur linéaire a été validée dans une large gamme de situations. Les segments d'un plan de traitement IMRT sont simulés individuellement dans la géométrie exacte du traitement. Ensuite, les distributions de dose sont converties en dose absorbée dans l'eau par unité moniteur. La dose totale du traitement dans chaque élément de volume du patient (voxel) peut être exprimée comme une équation matricielle linéaire des unités moniteur et de la dose par unité moniteur de chacun des faisceaux. La résolution de cette équation est effectuée par l'inversion d'une matrice à l'aide de l'algorithme dit Non-Negative Least Square fit (NNLS). L'ensemble des voxels contenus dans le volume patient ne pouvant être utilisés dans le calcul pour des raisons de limitations informatiques, plusieurs possibilités de sélection ont été testées. Le meilleur choix consiste à utiliser les voxels contenus dans le Volume Cible de Planification (PTV). La méthode proposée dans ce travail a été testée avec huit cas cliniques représentatifs des traitements habituels de radiothérapie. Les unités moniteur obtenues conduisent à des distributions de dose globale cliniquement équivalentes à celles issues du logiciel de planification des traitements. Ainsi, cette méthode indépendante de calcul des unités moniteur pour l'IMRT step-andshootest validée pour une utilisation clinique. Par analogie, il serait possible d'envisager d'appliquer une méthode similaire pour d'autres modalités de traitement comme par exemple la tomothérapie. Abstract : Intensity Modulated RadioTherapy (IMRT) is a treatment technique that uses modulated beam fluence. IMRT is now widespread in more advanced countries, due to its improvement of dose conformation around target volume, and its ability to lower doses to organs at risk in complex clinical cases. One way to carry out beam modulation is to sum smaller beams (beamlets) with the same incidence. This technique is called step-and-shoot IMRT. In a clinical context, it is necessary to verify treatment plans before the first irradiation. IMRT Plan verification is still an issue for this technique. Independent monitor unit calculation (representative of the weight of each beamlet) can indeed not be performed for IMRT step-and-shoot, because beamlet weights are not known a priori, but calculated by inverse planning. Besides, treatment plan verification by comparison with measured data is time consuming and performed in a simple geometry, usually in a cubic water phantom with all machine angles set to zero. In this work, an independent method for monitor unit calculation for step-and-shoot IMRT is described. This method is based on the Monte Carlo code EGSnrc/BEAMnrc. The Monte Carlo model of the head of the linear accelerator is validated by comparison of simulated and measured dose distributions in a large range of situations. The beamlets of an IMRT treatment plan are calculated individually by Monte Carlo, in the exact geometry of the treatment. Then, the dose distributions of the beamlets are converted in absorbed dose to water per monitor unit. The dose of the whole treatment in each volume element (voxel) can be expressed through a linear matrix equation of the monitor units and dose per monitor unit of every beamlets. This equation is solved by a Non-Negative Least Sqvare fif algorithm (NNLS). However, not every voxels inside the patient volume can be used in order to solve this equation, because of computer limitations. Several ways of voxel selection have been tested and the best choice consists in using voxels inside the Planning Target Volume (PTV). The method presented in this work was tested with eight clinical cases, which were representative of usual radiotherapy treatments. The monitor units obtained lead to clinically equivalent global dose distributions. Thus, this independent monitor unit calculation method for step-and-shoot IMRT is validated and can therefore be used in a clinical routine. It would be possible to consider applying a similar method for other treatment modalities, such as for instance tomotherapy or volumetric modulated arc therapy.
Resumo:
Työn tavoitteena on kehittää Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmaan pohjautuva arvonmääritysmalli. Mallin avulla osaketutkimusta tekevät analyytikot ja sijoittajat voivat määrittää osakkeen fundamenttiarvon. Malli kehitetään erityisesti piensijoittajien työkaluksi. Työn toisena tavoitteena on soveltaa kehitettyä arvonmääritysmallia case-yrityksenä toimivan F-Securen arvonmäärityksessä ja selvittää mallin avulla onko F-Securen osake pörssissä fundamentteihin nähden oikein hinnoiteltu. Työn teoriaosassa esitellään arvonmäärityksen käyttökohteet ja historia, arvonmääritysprosessin vaiheet (strateginen analyysi, tilinpäätösanalyysi, tulevaisuuden ennakointi, yrityksen arvon laskeminen), pääoman kustannuksen määrittäminen ja sijoittajan eri arvonmääritysmenetelmät, joita ovat diskontattuun kassavirtaan perustuvassa arvonmäärityksessä käytettävät mallit sekä suhteellisen arvonmäärityksentunnusluvut. Empiirinen osa käsittää arvonmääritysmallin kehittämisen ja rakenteen kuvauksen sekä F-Securen arvonmääritysprosessin. Vaikka F-Securen tulevaisuus näyttää varsin valoisalta, osake on hinnoiteltu markkinoilla tällä hetkellä(23.02.2006) korkeammalle kuin näihin odotuksiin nähden olisi järkevää. Eri menetelmät antavat osakkeelle arvoja 2,25 euron ja 2,97 euron väliltä. Kehitetty Excel -malli määrittää F-Securen osakkeen tavoitehinnaksi eri menetelmien mediaanina 2,29 euroa. Tutkimuksen tuloksena F-Securen osaketta voidaan pitää yliarvostettuna, sillä sen hinta pörssissä on 3,05 euroa.
Resumo:
Työvoiman vuokraus on houkutteleva tapa yrityksille varautua tulevaisuuden epävarmuuteen. Alana työvoiman vuokraus on kasvava. Verrattuna Euroopan lukuihin Suomessa käytetäänvuokratyövoimaa vielä alle keskiarvon, mutta vuonna 2005 ala työllisti 100 % enemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vuokratyövoiman käytön syitä ja motiiveja käyttäjäyritysten näkökulmasta, sekä tapoja, miten vuokratyövoimaa käytetään. Tutkimus on suoritettu haastattelemalla yhdeksän yrityksen edustajia teemahaastatteluin. Haastatteluissa nousi helppous ja joustavuus suurimmiksi syiksi vuokrata henkilöstöä. Varsinaista strategiaa vuokratyövoiman käytössä oli vain parilla yrityksellä. Suurin osa vain reagoi tilanteeseen ottamalla lisää tai vähentämällä vuokratyöntekijöiden määrää ¿selkeä etu, mikä yritysten keskuudessa nähtiin. Vuokratyöntekijöitä haluttiin johtaa samallatavalla kuin vakituista henkilöstöä, mutta vuokratyösuhteen malli toi haasteita, joka joskus näkyy erilaisena kohteluna tai johtamisen vähyytenä.