Kehä V -opastuksen ja viitoituksen esisuunnitelma

Kehä V:ksi kutsutaan valtatie 25:n ja kantatie 55:n muodostamaa kehämäistä yhteyttä Hangosta Porvooseen. Tämä työ pohjautuu Kehä V - hankkeeseen, jonka tarkoituksena on nostaa tieyhteyden profiilia ja korostaa sen asemaa yhtenä laajentuvan pääkaupunkiseudun kehäväylistä. Tämän työn tarkoitus on selvittää viitotuksen uusimisen toteuttamisedellytyksiä ja muutoksen aiheuttamia kustannuksia. Työ on esisuunnittelua, jossa esitetään teemakarttamuodossa ehdotukset viitoitettavista kohteista. Työn yhteydessä tehtiin maastokäynti, jossa inventointiin viitoituksen nykytila, sekä toteutettiin työpaja eli workshop, jossa Kehä V:n lähialueiden kuntien, kauppakamarien ja maakuntaliittojen edustajien kanssa ideoitiin viitoitusperusteita. Nykyisin opastettavia kohteita on tieyhteydellä useita perustuen viitoituskohdeluetteloon. Opasteissa käytetään pääasiassa vain kaukokohteita. Kaukokohteet vaihtuvat sijainnin mukaan samoin kuin opastettavien kohteiden lukumäärä viitoissa. Samantyyppisissäkin liittymissä voidaan käyttää erilaista viitoitusperiaatetta ja viitoitettavat kohteet voivat vaihdella sen mukaan, mistä suunnasta liittymää lähestytään. Suuriinkin teollisuus- ja logistiikkakeskittymiin opastetaan vasta ihan kohteen lähellä. Muita kulkumuotoja, kuten rautateitä, ei ole nykyisin huomioitu viitoituksessa. Muuttuvia opasteita reitin varrella on vain muutamia ja niistäkään osa ei ollut käytössä maastokäynnin ajankohtana. Työssä ehdotetaan nykyisten kehäväylien opastusperiaatteiden soveltamista myös Kehä V:llä. Tällöin saapumissuunnista opastetaan kylteillä ”Kehä V itään/länteen” sekä seuraavan lähi- tai kaukokohteen nimellä. Opastettaviksi kohteiksi valittiin Hanko, Lohja, Hyvinkää, Mäntsälä ja Porvoo. Hanko ja Porvoo ovat tieosuuden päätepisteet ja välikohteet tukevat solmukohtaopastusta sijaitessaan pääteiden liittymissä. Lisäksi ehdotettiin opastusta Hangon satamaan ja Porvoon öljysatamaan sekä Hyvinkään rautatieasemalle jo pääteiltä alkaen. Työn yhteydessä syntyi paljon ideoita muiden kuin kiinteiden opasteiden käytöstä. Workshopin yhteydessä tuli esille idea Kehä V -internetportaalista. Internetsivusto toimisi ikään kuin virtuaaliväylänä. Sivustolta voisi hakea reittitietoja Kehä V:n alueelta sekä mm. sopivia pysähdys- tai levähdyspaikkoja ja suunnitella näin matkaa etukäteen. Kehä V:n internetportaalin yhteyteen voisi kehittää palvelun, jonka avulla navigaattoriin voi ladata erilaisia teemoja, kuten teollisuus- ja yritysalueita. Myös infopisteitä voisi hyödyntää aiempaa enemmän. Infopisteet voisivat helposti tarjota laajempaakin karttamateriaalia, kuten teollisuus-, ja yritysalueiden opaskartat. Yhtenäisen ilmeen luominen koko Kehä V:n tieympäristövarusteille on ollut esillä jo aiemmissakin projektin vaiheissa. Tällä tavoin pystytään vaikuttamaan laadukkaan mielikuvan syntymiseen tien käyttöympäristössä. Laadukas mielikuva liitettäisiin sitä kautta myös väylän varrella oleviin paikkakuntiin, yrityksiin ja väylähankkeeseen ylipäätään. Tieympäristövarustuksen design olisi keino erottua muista kehäväylistä, koska sitä ei ole liiaksi käytetty. Projektista voisi saada pilottihankkeen, joka pidemmällä tähtäimellä hyödyttäisi koko Suomen väyläilmeen ja laadukkaampien liikenteenohjaustuotteiden kehittymistä.

Musiikkialan ennakointi- ja osaamistarveselvitys

Tämän selvitystyön tavoitteena oli selvittää ja ennakoida, miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää ja minkälaista osaamista alalla tarvitaan. Selvitys- ja ennakointityö perustuu tilastoihin, aikaisempiin tutkimuksiin, asiantuntijahaastatteluihin ja työpajoihin. Selvitystyön tilaaja on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Musiikkiala määritellään selvityksessä laajasti. Siihen sisällytetään koko arvoverkosto, joka toimii musiikin ympärillä, sisältäen myös muut toimialat, jotka hyödyntävät välillisesti musiikkia. Musiikkialaa tarkastellaan elinkeinopoliittisesta ja yrittäjyyden näkökulmasta, eli tarkastelun kohteena on musiikin kautta syntyvä liiketoiminta ja se, miten sen edellytyksiä voidaan tukea. Tutkimuksen kiteytyksenä voidaan todeta, että musiikkialan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Äänitemyynnin tavat ja jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja fyysisten äänitteiden myynnin laskun vastapainona live-musiikki sekä lisensointitoiminta ovat kasvaneet voimakkaasti. Meneillään oleva murroskausi rikastuttaa musiikin tarjontaa, käyttöä sekä liiketoimintamalleja, samalla kun fyysisestä äänitteestä irtautuminen avaa mahdollisuuden kehittää uusia vaihtoehtoisia ja toisaalta täydentäviä käyttötapoja perinteisten äänitteiden rinnalle. Musiikkialan ja sen osaamistarpeiden muutoksen keskiössä on ajattelutavan, ansaintalogiikan ja toimijoiden kulttuurin muuttuminen tuotantokeskeisestä ajattelusta kohti palveluliiketoimintaa. Asiakassuhdeajattelu on noussut keskeiseksi samalla kun musiikin arvon käsite muuttuu ja äänitteen omistamisen sijaan arvoa luo enenevässä määrin yhteys artistiin sekä puhuttelevat, aidot tarinat sekä ilmiöt musiikin yhteydessä. Musiikkialan yleinen painopiste on siirtymässä tarjonnasta, eli äänitteiden tekemisestä kysynnän luomiseen eli kiinnostuksen herättämiseen ja musiikkikokemuksen rikastuttamiseen. Muutos tuotantokeskeisestä ajattelusta palvelu – ja asiakaskeskeiseen ajatteluun kyseenalaistaa vallitsevan toiminnan logiikan sekä olemassa olevat rakenteet. Muutoksen taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka digitalisoitumisen myötä on antanut ennen kokemattoman vallan musiikin kuuntelijoille sekä monipuolistanut musiikin tekemisen, kokemisen ja hyödyntämisen mahdollisuuksia, avaten samalla tilaisuuksia uusille yrittäjille.

Elämänkokemukset ja koherenssin tunne – typologinen tutkimus grounded theory -metodologiaa soveltaen

Tutkimuksen tarkoituksena on laadullisin menetelmin syventää tietoa työikäisten (28–60-vuotiaiden) suomalaisten kvantitatiivisesti mitatun koherenssin tunteen takana olevista tekijöistä. Tutkimuksella halutaan tuottaa aineistolähtöisesti tietoa siitä, mitkä käsitteet kuvaavat tutkittavien kerrottujen elämänkokemusten kautta selvitettyä koherenssin tunnetta ja samalla lisäämään ymmärrystä Antonovskyn salutogeenisesta teoreettisesta mallista. Tutkimukseen osallistuneet olivat Health and Social Support tutkimukseen vuosina 1998 ja 2003 osallistuneita. Koko kyseinen tutkimusotos edusti vuonna 1998 20–24, 30–34, 40–44 ja 50–54 -vuotiasta Suomen väestöä. Tutkimuksen metodina käytettiin glaserilaista grounded theory -metodologiaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin 27 tutkittavaa. Toisessa vaiheessa haastateltavilta kerättiin lisäaineistoa kirjallisesti. Kahdeksan vastasi tähän pyyntöön. Kolmannessa vaiheessa haastateltiin seitsemää. Haastattelujen yhteydessä haastateltavat täyttivät koherenssin tunteen mittarin (13-osainen). Aineisto analysoitiin koherenssipisteiden mukaisesti kolmena eri aineistona. Tulokseksi saatiin substantiivinen teoria. Tutkimuksen tuloksena kuvattiin sosiaalinen perusprosessi, joka nimitettiin Elämän kokonaisuudeksi tässä hetkessä. Sosiaalisen perusprosessin sisällä on typologia. Jokaisesta koherenssipisteryhmästä muodostettiin oma typologia. Kukin typologia sisälsi neljä tyyppiä. Sosiaalisen perusprosessin vaiheet olivat: ehdot tämän hetken taustalla, eläminen ehtojen varassa ja uusia luoden (tietynlainen ihminen, eläminen tässä hetkessä, kokonaisnäkemys elämästä) sekä jatkaminen ehtojen varassa ja uusia luoden. Typologiat ovat nimeltään eheät, pärjäävät ja sinnittelijät. Haastateltavien kokemuksia ei analyysivaiheessa pyritty liittämään tiettyyn kontekstiin, vaan ne liittyivät toimintaan ja käyttäytymiseen. Tulosten tarkasteluvaiheessa tehtiin kuitenkin lyhyt kuvaus elämänkulkututkimuksesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja niiden perusteella saadaan viitteitä siitä, millaiset asiat ovat yhteydessä koherenssin tunteeseen ja millä tavalla yhteys rakentuu. Saatu substantiivinen teoria on pätevä tässä aineistossa. Tulokset noudattelevat Antonovskyn salutogeenista teoreettista mallia siltä osin, että mitä korkeammat koherenssipisteet olivat, sitä enemmän typologiassa oli eheyttä lisääviä tekijöitä. Eheys tuo elämään henkistä liikkumavaraa, jota typologian tyypit (rakentava, ilmavasti elävä, elämänmyönteinen, juureva realisti) ilmentävät. Typologioiden kuvauksista voidaan lukea, että kaikissa tyypeissä kuvataan vaikeita elämänkokemuksia. Olennaista on se, miten näihin vaikeuksiin suhtaudutaan. Eheillä on parhaat edellytykset käsitellä elämän haasteita. Voidaan kuitenkin todeta, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet olivat selviytyjiä.

Korjausrakentamisen pk-yritysten ennakoivan osaamisen ja liiketoiminnan kehittämishanke

Korjausrakentamiseen käytetään koko talonrakentamisen arvosta lähes puolet. Keskeiset korjausrakentamisen haasteet ja kasvutekijät löytyvät rakennuskannan vanhenemisesta ja väestön ikärakenteen muutoksesta. Suomen rakennuskannan - erityisesti asuinkerrostalojen - korjaustarve on merkittävä. Pääosa asuinkerrostaloistamme on rakennettu 1950–1970-luvuilla. Kun rakennusten kuluvien osien käyttöajaksi oletetaan noin 35 vuotta, on tämän suuren rakennusmassan korjaustoiminta vilkastumassa nopeasti. Vilkastumista kiihdyttää rakentamisajankohtana käyttöön otettu teknologia, jonka käyttöikä on vanhempaa teknologiaa lyhyempi. Hankkeessa laadittiin aluksi kirjallisuuskatsaus koskien korjausrakentamisen toimintaympäristön ja markkinoiden muutosnäkymistä 2010-luvulla, jonka avulla pyrittiin löytämään megatrendejä ja heikkoja signaaleja alan tulavaisuuden näkymistä. Kirjallisuuskatsauksesta käy ilmi, että korjausrakentamisen ennakointinäkökulmana ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa korostunut korjausrakentamisen uusien potentiaalisten tuotteiden ja palveluiden muodot sekä alan uuden työvoiman osaamisen kehittämistarpeet. Lisäksi korjausrakentamisalan toimintaa on kuvattu yleisesti teknisestä näkökulmasta kuten uusien rakennustekniikoiden tai raaka-aineiden näkökulmasta eikä niinkään alan klusterinäkökumasta. Seuraavaksi hankkeessa tuotettiin korjausrakentamisen asiakkaille (isännöitsijätoimistot) suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen tuloksena saatiin näkemys korjausrakentamisen alan lähitulevaisuuden palvelutarpeista ja niihin liittyvistä liiketoiminnan ja osaamisen kehittämistarpeista. Korjaushankkeisiin tarjottavien palveluiden merkitys on kasvamassa 2010-luvulla lämmön-, kosteuden- ja ääneneristystä sekä ilmanvaihtoa koskevien vaatimusten toteuttamisessa, korjaus- ja muutossuunnittelussa, rakenteiden kunto- ja riskiarvioinneissa sekä vahinkokartoituksissa. Sen sijaan Internet-sivustojen kautta tarjotut kustannusarviolaskurit ja ohjeet sekä kiintokalusteiden purku- ja asennus-työt eivät ole isännöitsijöiden mukaan kasvussa. Erityisesti nostettiin esille korjausrakentamisen klusteriosaamisen kehittämistarpeita. Isännöitsijöiden kyselyn perusteella toteutettiin hankkeessa korjausrakentamisen pk-yritysten teemahaastattelut. Yrityksiä pyydettiin ottamaan kantaa kirjallisuusanalyysin ja kyselyn osoittamiin keskeisten kehityssuuntien vaikutuksiin niiden liiketoiminnan ja henkilökunnan osaamisen kehittämistarpeiden näkökulmasta. Osaamistarpeista haastattelujen perusteella voidaan vetää sellaisia johtopäätöksiä, että uudisrakentamisessa ja korjausrakentamisessa tarvittava osaaminen eroaa melko tavalla toisistaan. Liiketoimintaosaamisessa suurin ero vaikuttaa olevan kustannuslaskelmien sekä urakkalaskelmien tekemisessä: korjausrakentamisen tarjouslaskelmissa on pystyttävä ottamaan huomioon rakennusprojektissa vastaan tulevat yllätykset, vasta purkutöiden jälkeen, missä kunnossa korjattavat rakenteet ovat ja kuinka suuri työ on edessä. Työn arvioinnin ja suunnittelun sekä laskelmien tekemisen vaatii erittäin vankkaa ammattitaitoa ja pitkää työkokemusta omalta alalta. Nuorisoasteen koulutuksessa korjausrakentamisen sektorin osaamisen kehittäminen olisi varmistettava järjestämällä vaihtelevissa kohteissa riittävän pitkiä työssäoppimisjaksoja. Hankkeen loppupuolella koottiin asiantuntijatyöryhmä, joka arvioi hankkeen keskeisiä tuloksia ja teki johtopäätöksiä

Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma vuosille 2010–2015

Vesienhoidon yleisenä tavoitteena on pinta- ja pohjavesien saaminen vähintään hyvään tilaan vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteet ovat yhteiset koko Euroopan unionin alueella ja niiden saavuttamiseksi on valmisteltu vesienhoitoalueittaiset hoitosuunnitelmat. Vesienhoitosuunnitelmat pohjautuvat alueittain tehtyihin yksityiskohtaisempiin toimenpideohjelmiin. Tämä julkaisu on Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma ja se täsmentää Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmia maakuntamme osalta. Toimenpideohjelmassa on kuvattuna maakunnan järvien, jokien ja pohjavesien nykytila, vesistöjä muuttavat tekijät, vakiintuneet vesiensuojelukeinot ja vesistöjen tilan parantamistarpeet sekä tarvittavat lisätoimenpiteet. Ensimmäisen vuosille 2010–2015 laaditun toimenpideohjelman toimenpidetarkasteluissa on keskitytty ensisijaisesti suurempiin vesistöihin (118 kpl), mutta tilaluokitukset on tehty laajemmalla 299 järven ja 89 joen vesistöjoukolle. Näiden pienempien vesistöjen osalta lisätoimenpiteitä on tarvittaessa esitetty yleispiirteisemmällä tasolla valuma-alueittain tai vesistöreiteittäin. Reittikohtaisissa tarkasteluissa erillisinä alueina ovat olleet Iisalmen, Nilsiän, Juojärven ja Rautalammin reitit sekä Kallaveden-Sorsaveden alue. Pohjavesien osalta toimenpideohjelmassa on käsitelty kaikki vedenhankinnan kannalta tärkeät ja vedenhankintaa soveltuvat 173 pohjavesialuetta ja esitetty tunnistetuille riski- ja selvitysalueille tarvittavia lisätoimenpiteitä.

Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin vaikutustekijöitä muutosjohtamiseen

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen. Tutkimukseen pyrittiin löytämään vastaus seuraavan tutki-muskysymyksen avulla: Mitkä ovat muutosjohtamista edistäviä ja haittaavia tekijöitä puolustusvoimien rauhan ajan or-ganisaatiokulttuurissa? Lisäksi apuna käytettiin alakysymyksiä: a. Mitä muutosjohtaminen tarkoittaa? b. Mitä tarkoittaa organisaatiokulttuuri ja millainen on puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuri? Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Edgar Scheinin tutkimus organisaatiokulttuurista ja johtamisesta, Pekka Varjosen tutkimus puolustusvoimien organisaatiokulttuurista ja Antti Hellströmin kehittämä malli muutosjohtamisesta. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty Jukka Kiurun, Lea Ahoniemen ja Peter Druckerin ajatuksia ja teorioita johtamisesta. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kirjallisuusanalyysi, joka rakentuu pääosin edellä mainituista teoksista. Tutkimus perustuu muiden aikaisempiin tutkimuksiin, eikä tutkimusta varten ole itse tehty empiiristä tutkimusta. Organisaatiokulttuurissa keskitytään Scheinin mallin mukaisiin perusoletuksiin, jota täydennetään johtamiskulttuurilla. Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin lähteenä käytetään Varjosen tutkimuksen tuloksia. Organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen tutkitaan Hellströmin muutosjohtamisen mallin kautta. Tutkimuksessa käsitellään koko puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuria, vaikka se ei olekaan välttämättä täysin yhtenäinen. Esimerkiksi eri puolustushaarojen organisaatiokulttuureissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin merkittävimmiksi muutosjohtamista edistäviksi puolustusvoimien organisaatiokulttuurin tekijöiksi henkilöstön itsensä kehittämisen halu, positiivinen minäkuva ja hyvä suhteutuminen työtehtäviin. Merkittävimpinä haittaavina tekijöinä havaittiin organisaation päätöksenteko, ihmisten johtajuus, organisaatiossa vallitseva yleinen kiireisyys sekä virheen pelko.

Pk-yritysten ja korkeakoulujen (teknologia) T&K&I yhteistyön kehittäminen teollisuuden toimialoilla

The aim of this work is to develop entrepreneurship in university technology side. The means of SMEs is made in collaboration with the research development and innovation projects. At the same time supporting and enabling the growth of SMEs, the internationalization of higher education and increase student’s employability in SMEs. The aim is to create new startup companies with the help of co-operation both SMEs and universities, especially assist companies find the successor generation of change by improving interaction between the parties. The new growth oriented entrepreneurial business creation with help of SMEs will be seen more business supporting and opening more opportunities. Portfolio Entrepreneurship is a form of the company’s growth, even the size of company does not change so much. Portfolio Entrepreneurship is an alternative for entrepreneurs which do have possibilities to expand, but they do like keep it as family business. Variety can be seen in expansion if the SMEs have common interest to do so. Co-made projects, between SMEs and universities, are seen to be significantly affecting the wellbeing of society as a whole, and eve international level. Co-operation is considered to be also affected the quality of learning and teachers’ professional development. higher education supports the change of the supports to innovation when it is done with SMEs. Research material has been collected by interviewing the experts, who have already distinguished themselves in their field. Problem focused interviews as method gave the ways how the university students and SMEs can proceed and promote on industrial sector.

Turun seudun turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelma

Turun seudun turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelma on laadittu seudun kuntien ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa on selvitetty liikenneturvallisuuden, liikkumisen, toimintaympäristön ja liikennejärjestelmän nykytilaa sekä kartoitettu liikenneturvallisuusongelmia erilaisten analyysien ja kyselyiden avulla. Nykytila-analyysin pohjalta on asetettu liikenneturvallisuustyön visio ja tavoitteet sekä määritetty toimenpide-ehdotukset. Tavoitteisiin pääsemistä tukevat liikenneympäristön parantamistoimenpiteiden ohjelma, liikkumisen ohjauksen toimintaohjelma sekä hallintokuntien liikenneturvallisuustyön toimenpiteistä kootut toimintasuunnitelmat. Onnettomuusanalyysin perusteella liikenneturvallisuuden tila oli Turun seudulla hieman koko Suomen keskiarvoa heikompi. Seudulla tapahtui vuosina 2001-2010 henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia keskimäärin 132 / 100 000 asukasta, kun vastaava luku oli 126 koko maan osalta. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui seudulla vähemmän, mutta loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia koko maan keskiarvoa enemmän. Onnettomuuksissa kuoli tai loukkaantui koko maan keskiarvoa enemmän jalankulkijoita ja polkupyöräilijöitä. Lukumäärällisesti eniten onnettomuuksia tapahtui 18–19-vuotiaille, mutta henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui selvästi eniten 15–16-vuotiaille. Seudulla tapahtuneista liikenneonnettomuuksista aiheutui vuosittain keskimäärin 127,2 miljoonan euron kustannukset, josta kuntien osuus oli vuosittain noin 22,3 miljoonaa euroa. Asukkaille suunnatun kyselyn mukaan sekä työmatkat että lyhyet vapaa-ajan matkat tehtiin useimmiten henkilöautolla. Koululaisia pidettiin turvattomimpana tienkäyttäjäryhmänä, ja kävelyä sekä pyöräilyä turvattomimpina kulkutapoina. Välinpitämättömyyttä pidettiin merkittävimpänä syynä erilaisiin liikennerikkomuksiin ja tärkeimmäksi kehittämistarpeeksi nousi liikennekäyttäytyminen. Yhdyskuntarakenteen ja toimintaympäristön analyysin perusteella seudulla on hyvät edellytykset kestävien kulkumuotojen kuten joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämiselle sekä kävelyn ja pyöräilyn verkoston kehittämiselle. Onnettomuusanalyysin ja valtakunnallisten tavoitteiden pohjalta Turun seudulle asetettiin liikenneturvallisuustyön tavoitteet. Tavoitelaskelman mukaan liikennekuolemien ja loukkaantuneiden määrä tulee puolittaa vuosien 2006-2010 keskiarvosta vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen mukaan liikenteessä kuolee enintään 6 (lähtötaso 12) ja loukkaantuu 236 (lähtötaso 471) vuonna 2020. Vaikutusarvion perusteella voidaan arvioida päästävän tavoitteeseen suunnitelmakauden aikana. Tavoitteiden saavuttaminen on kuitenkin haasteellista ja edellyttää tehokasta yhteistyötä eri tahojen välillä. Tavoitteeseen tulee pyrkiä laajaa keinovalikoimaa käyttäen. Suunnitelmatyön aikana aktivoitiin kuntien turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmät, joiden toiminnan tueksi laadittiin toimintasuunnitelmat sekä vuosikello työn eri vaiheista. Ryhmät vastaavat suunnitelman toteuttamisesta, toteutumisen seurannasta ja tarvittaessa päivittämisestä.

Keskustelu Nato-jäsenyydestä 2000-luvulla

Tässä tutkimuksessa tutkitaan suomalaisen Nato-keskustelun sisältämiä argumentteja ja niiden suhdetta vuosina 2001, 2004 ja 2009 laadittuihin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisilla argumenteilla suomalaisessa Nato-keskustelussa on perusteltu jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta. Toinen tavoite on selvittää, miten turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kannat jäsenyydestä eroavat kansallisesta Nato-keskustelusta ja keskustelun osapuolten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan Nato-keskustelun laatua ja luonnetta. Keskustelun osapuolten jaottelu on kaksijakoinen. Ensimmäinen jaottelu muodostuu jäsenyyttä kannattavista ja vastustavista argumenteista. Lisäksi keskustelevat osapuolet jaetaan kansalaisiin, asiantuntijoihin ja päättäjiin. Keskustelua ja sen sisältämiä argumentteja tutkitaan sisällöllisen analysoinnin ja typologisoinnin keinoin. Tutkimuksen ensisijaiset lähteet ovat 2000-luvun aikana laaditut turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain teettämät mielipidetutkimukset, Ulkopolitiikan instituutin ja ulkoministeriön Nato-jäsenyyttä käsittelevät raportit sekä vuonna 2006 ilmestynyt Juho Rahkosen väitöskirja. Tutkimuksessa ilmenee, että jäsenyydestä käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosikymmenen aikana vähän. Pääosa argumenteista, joilla perusteltiin näkemyksiä jäsenyydestä kymmenen vuotta sitten, esiintyy keskustelussa myös tällä hetkellä. Keskustelun osapuolet perustelevat jäsenyyden tarvetta ja tarpeettomuutta pääasiassa samoilla aihealueilla. Argumenttien eroavaisuudet johtuvat erilaisista näkökulmista. Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ovat muuttuneet 2000-luvun aikana Natojäsenyyttä kannattavampaan suuntaan, kun taas kansalaisten keskuudessa jäsenyyden vastustus on säilynyt koko ajan samana. Vuoden 2001 selonteko painottaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamista ja sopii siten hyvin yhteen kansalaismielipiteeseen, joka on selkeästi jäsenyyttä vastustava. Vuoden 2004 selonteossa Naton rooli koetaan tärkeänä läntisen identiteetin vahvistajana ja tehokkaana vaikutuskanavana. Vuoden 2009 selonteko on tutkimuksen selonteoista lähimpänä päättäjien ja asiantuntijoiden argumentteja Nato-jäsenyydestä, mutta se ei täsmää suomalaisen enemmistön jäsenyyttä vastustaviin näkemyksiin.

Kontiolahden liikenneturvallisuussuunnitelma

Kontiolahden kunta on laatinut yhdessä Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa kunnan liikenneturvallisuussuunnitelman. Suunnitelma sisältää sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelman että liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelman. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteiden suunnittelua ohjasivat osaltaan koko Joensuun seudulle määritellyt yhteiset liikenneturvallisuus- ja esteettömyysperiaatteet. Kunnan liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin syksyllä 2010 tehdyillä asukas- ja koululaiskyselyillä, haastatteluilla, vuosina 2005-2009 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä sekä maastokäynneillä. Lisäksi otettiin huomioon saadut liikenneturvallisuusaloitteet. Liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Itä-Suomea koskevien liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta kuntaan määritettiin sekä määrälliset että toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Liikenneympäristön parantamiseksi tehtiin toimenpide-esitykset yhteensä 52 kohteeseen. Toimenpiteet painottuivat kirkonkylän sekä Lehmon taajamien alueelle. Myös haja-alueen asutuskeskittymiin ja pääteille esitettiin sekä pieniä liikenteenohjauksen toimenpiteitä että suurempia väylä-, valaistus- ja liittymien parantamishankkeita. Toimenpiteet jaettiin pieniin pikatoimenpiteisiin sekä varsinaisiin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin. Lisäksi eroteltiin suuremmat ns. erillishankkeet. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin pikatoimenpiteiden ohella kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan; vuosina 2011-2014 ja 2015-2018 sekä vuoden 2019 jälkeen toteutettavat toimenpiteet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä raportin liitteenä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja –taulukot. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 14,8 milj. € (sisältäen myös suuremmat erillishankkeet). Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmassa määritettiin kunnan liikenneturvallisuustyötä organisoivan liikenneturvallisuustyöryhmän toimintamalli ja tehtävät sekä seurantavastuut. Työryhmään kuuluvat edustajat kaikista hallintokunnista sekä yhteistyökumppaneilta. Työn yhteydessä päivitettiin lisäksi edellisen liikenneturvallisuussuunnitelman yhteydessä laaditut hallintokuntakohtaiset toimintasuunnitelmat ja pyrittiin kehittämään poikkihallinnollista yhteistyötä jo suunnitelman laatimisen aikana. Tärkeää on, että kunnan liikenneturvallisuustyö sisällytetään osaksi kaikkien hallintokuntien jokapäiväistä työtä ja että työ on suunnitelmallista.

Saab J35 Draken -hävittäjän vaikutus Suomen ilmapuolustuskykyyn 1970-luvulla

Kylmän sodan aikana Suomen ilmapuolustus kyseenalaistettiin muiden valtioiden toimesta. Kehittyvän aseteknologian aikana Suomen ilmavoimien hävittäjäkalusto oli jäänyt jälkeen sen ajan sotakalustosta. Tutkattomat hävittäjät kykenivät toteuttamaan ilmavoimille asetettuja tehtäviä vain hyvällä säällä, näkölento-olosuhteissa. Koko valtakunnan ilmapuolustusjärjestelmä koki suuren muutoksen 1970-luvulla, jonka merkittävänä tekijänä oli ruotsalaisen Saab J35 Draken -hävittäjän hankinta ilmavoimien torjuntahävittäjäksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden torjuntahävittäjän vaikutusta hävittäjätorjunnan toteutukseen ja ilmapuolustuskyvyn ylläpitoon. Tutkimusmenetelmä on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä, jolloin tutkimuksen aineisto koostuu valtaosin julkaistuista kirjallisuuslähteistä ja haastattelusta. Kaikki suoranaisesti hävittäjätorjuntaa käsittelevät lähteet ovat Draken-aikakaudella ilmavoimissa palvelleiden henkilöiden kirjoittamia. Kirjallisuuslähteiden tueksi haastateltavana henkilönä on käytetty entistä ilmavoimien komentajaa, kenraaliluutnantti Heikki Nikusta. Hankintaprosessin poliittinen valmistelu kesti useita vuosia ja hankintaa jouduttiin lykkäämään eri syistä. Viimein keväällä, vuonna 1970 vahvistettiin kahdentoista Draken-hävittäjän hankinta. Koneet toimitettiin osina Suomeen Valmetin tehtaille koottavaksi. Koneiden oston yhteydessä kauppaan kuului myös koulutuspaketti, jonka avulla tyyppi- ja ilmataistelukoulutus kyettiin aloittamaan Suomessa nopeasti kuuden Ruotsista vuokratun koneen kanssa. Koulutuspaketti edesauttoi Drakenin nopeaa täysimittaista operatiiviseen käyttöön ottoa ja nopeaa ilmataistelukoulutuksen aloitusta Suomessa. Vaikka uusi torjuntahävittäjä oli massiivinen ja hieman kankeaksi kuvailtu sotakone, palautti se hävittäjätorjuntaan sotien jälkeen koulutuksesta kadonneen klassisen ilmataistelun eli kaartotaistelun. Draken oli ensimmäinen hävittäjä Suomen ilmavoimilla, jossa oli tutka ja tutkaohjukset. Oman tutkan käyttöön perustuva ohjushyökkäys paransi hävittäjätorjunnan toteutusta ja samalla se oli täysin uusi koulutettava asia hävittäjäohjaajille. Suuret hävittäjähankinnan kaltaiset sota-asehankinnat ovat merkittäviä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Kylmän sodan aikana Suomen tavoitteena oli edistää puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Nootti-kriisi ja läheinen suhde Neuvostoliittoon ei vakuuttanut länsivaltioita Suomen puolueettomuudesta, joten ruotsalaisvalmisteisen torjuntahävittäjän hankinta oli tarkasti harkittu evaluointiprosessissa mukana olleista hävittäjistä. Puolueettomuusimagon lisäksi Draken-hankinta toi mukanaan uusia elementtejä ilmataisteluun. Tutkan ja kaartotaistelun lisäksi uutena mainittavana asiana oli hävittäjäparin käyttö torjuvana yksikkönä. Koneiden pie3 nestä määrästä johtuen Drakenin aikakaudella otettiin käyttöön myös hajautustaktiikka. Koneet sijoitettiin pienempiin osastoihin valtakunnan alueelle, jolloin saatiin kattava tunnistus- ja torjuntakyky ympäri valtakuntaa. Drakenin myötä Suomelle tuli ensimmäistä kertaa historiansa aikana ympärivuorokautinen kyky valvoa ja turvata valtakunnan ilmatilaa sääolosuhteista riippumatta.

Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin soveltuvuus oppivan kriisinhallintaorganisaation rakentamiseen

Puolustusvoimien yhtenä päätehtävänä on sotilaallinen kriisinhallinta. Kriisinhallinnan toimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä entistä haastavammaksi. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin pyrkimällä omaksumaan oppivan organisaation mallin mukaisia piirteitä. Tutkimuksen päämäärä on selvittää Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä, sekä selvittää oppivan organisaation mallin soveltuvuutta kriisinhallinnan toimintaympäristöön. Tutkielmassa käsitellään oppivan organisaation vaatimuksia organisaatiokulttuurille. Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen johtamisen tutkimus. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen aineiston keruussa tukeuduttiin valmiisiin aineistoihin. Keskeisimmiksi lähteiksi valikoituivat aikaisemmat tutkimukset aihealueesta yritysmaailman näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin merkitys oppivalle organisaatiolle on keskeinen. Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda organisaatioon kulttuuri, joka tukee organisaation tavoitteita. Avoin dialogi alaisten ja esimiesten välillä, toimiva palautejärjestelmä ja alaisten sitouttaminen ovat keskeisiä tekijöitä kehitettäessä organisaatiota. Puolustusvoimat on tietoisesti pyrkinyt omaksumaan oppivan organisaation toimintatapoja 2000-luvulla. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan sillä toimintaympäristön muutoksen asettamiin haasteisiin. Organisaatiokulttuurin kehittäminen on pitkä prosessi, jonka taakse pitää saada koko organisaation henkilöstö. Puolustusvoimien organisaatiokulttuuria on pyritty muuttamaan kohti oppivan organisaation ideaalimallia. Puolustusvoimat on asettanut tavoitteen, mutta sitoutumisen ja toteutumisen valvonta on jätetty liian vähälle. Ilman valvontaa ja palautetta muutosten toimivuudesta ei prosessi etene. Kriisinhallinnan toimintaympäristössä oppivalle organisaatiolle ja avoimelle organisaatiokulttuurille on tilausta. Vaativan kriisinhallintaoperaation organisaatiokulttuurin tutkiminen ja kartoittaminen olisi tarkoituksen mukaista. Toimintaympäristön asettamat haasteet saattavat edistää henkilöstön sitoutumista ja kulttuurin muutosta.

Korvikeaseesta legendaksi : konepistoolin käyttöperusteiden kehittyminen Suomessa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen

Tutkimus käsittelee konepistoolin käyttöä Suomessa ja Suomen armeijassa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi käsiteltävästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin. Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin edustajat, konepistoolit, eivät sopineet. Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä Suomessa. Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena. Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan. Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat jatkosodan aikana syksyllä 1942

Etelä-Savon aluetalouskatsaus 2010

Etelä-Savon aluetalouskatsaus 2010 on laadittu ELY-keskuksen ESR-rahoitteisessa ennakointiprojektissa. Katsaus laaditaan vuosittain ja se toimii osaltaan maakunnan kehityksen seurannan ja tulevaisuuden arvioinnin dokumenttina. Katsaus perustuu pääosin viimeisiin saatavilla oleviin tilastotietoihin, jotka Tilastokeskus tuottaa. Suurimman osan katsauksesta muodostavat Tilastokeskukselta hankitut yritysten liikevaihdon, viennin ja henkilöstömäärän kehitystä kuvaavat indeksisarjat Etelä-Savon kannalta keskeisiltä toimialoilta ja yritysryhmistä. Indeksisarjojen tiedot ovat vuoden 2009 loppuun saakka ja kuvaavat suhdanteiden kehitystä, mikä nykytilanteessa kertoo parhaiten sen, missä mennään. Tekstien laadintaan ovat osallistuneet suunnittelijat Marja Haverinen, Anne Pylkkönen ja Vesa Horttanainen sekä kehityspäällikkö Marja Aro ja ennakointiasiantuntija Merja Toijonen Etelä-Savon ELY-keskuksesta . Arviointeja varten on haastateltu mm. ELY-keskuksen ja Finnveran asiantuntijoita. Vuotta 2009 elettiin koko maassa taantuman merkeissä. Etelä-Savossa talouden supistuminen jäi kuitenkin jonkin verran koko maata pienemmäksi. Vuotuisella kasvuprosentilla mitaten Etelä-Savon yritysten liikevaihto supistui edellisestä vuodesta 13,18 prosenttia, kun koko maa taantui 16,13 prosentin verran. Etelä-Savossa teollisuudessa ja rakentamisessa supistuminen oli vuonna 2009 suurin piirtein koko maan keskimääräistä tasoa, tosin teollisuuden henkilöstömäärä putosi Etelä-Savossa hiukan koko maata enemmän. Loppuvuodesta 2009 teollisuuden liikevaihdon lasku taittui koko maassa, mutta Etelä-Savossa se jatkoi vielä laskuaan. Maakunnan teollisuuden kehitys, varsinkin teknologiateollisuuden yrityksissä, on jäänyt koko maahan verrattuna jälkeen jo taantumaa edeltävinä vuosina. Puutuoteteollisuudessa taantuman aiheuttama pudotus oli suurempi kuin koko maassa mutta ala on alkanut jo toipua maakunnassa ja vientitilanne kohentua. Palvelualoilla ja varsinkin kaupassa Etelä-Savon yritysten liikevaihdon supistuminen jäi viime vuonna koko maata pienemmäksi. Uusia kauppaketjuja on levittäytynyt Etelä-Savoon ja niiden myötä ostovoiman odotetaan pysyvän entistä enemmän omassa maakunnassa eikä valuvan alueen ulkopuolelle. Vuonna 2009 Etelä-Savon työttömyysaste nousi kahdella prosenttiyksiköllä 11,5 prosenttiin Koko maan työttömyysaste oli 9,9 prosenttia. Lomautukset ovat heikentäneet koko taantuman ajan erityisesti miesten työllisyyttä. Huhtikuussa 2010 alkoi kuitenkin sekä henkilökohtaisesti lomautettujen että ryhmälomautettujen määrä selvästi laskea. Huomattavaa on, että vuoden 2009 aikana Etelä-Savon työllisten määrä laski 3 000:lla edellisvuoden 65 000:sta. Samaan aikaan myös työikäisten määrä aleni yli 800 hengellä. Vaikka odotettavissa on työttömien määrän väheneminen seuraavan vuoden aikana, ei työllisten määrässä päästäne enää 2000-luvun alkuvuosien tasolle maakunnan ikärakenteesta johtuen.

AKVAS 2010 - Etelä-Savon ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2008 valmistuneiden seurantaselvitys

AKVAS 2010 on viidennen kerran toteutettu tutkimus, jossa tutkitaan aiempien vuosien tapaan Etelä-Savon maakunnan koulutuslaitoksista valmistuneiden opiskekliljoiden tilannetta kaksi vuotta koulutuksen päättymisen jälkeen. Tutkimus tuottaa tärkeää tietoa Etelä-Savon maakunnan alueella toteutetun koulutuksen vaikuttavuudesta. Tutkimuskohdejoukkona tutkitaan koko v. 2008 valmistuneita sekä toisen asteen että ammattikorkeakouluista. Tutkimuksen vastausprosentti oli 30,2. Etlelä-Savon ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden työllisyystilanne oli vastaushetkellä kaikkien vastanneiden osalta 80 %. Vastaajista vakituisessa työsuhteessa oli 47 %, määräaikaisessa työsuhteessa 29 % ja yrittäjänä 4 %. Työttömänä kaikista vastaajista oli 7 % (vuotta aiemmin 9 %). Tilanne on siis parantunut vuodentakaiseen. Osa-aikatyöhön sijoittuneiden osuus oli 14 %. Osa-aikatyön painottuu koultusasteittain voimakkaasti toisen asteen koulutuksen saaneisiin. Muodollista koulutusta arvotetaan edelleen voimakkaasti - kaikista vastaajista 55 prosenttia piti juuri suorittamaansa tutkintoa suurimpana syynä työpaikan saamiseen. Joka kymmenes löysi työpaikkansa työ- ja elinkeinohallinnon www.mol.fi palvelun kautta. Useimmiten työpaikka löytyy edelleen oman aktiivisen toiminnan kautta joko itse ottamalla yhteyttä työnantajaan tai sitten työllistymällä työpaikkaan harjoittelupaikan kautta. Työmarkkinatilanteen epävarmuudesta kertoo edelleen, että lähes 40 % vastaajista on ollut työttömänä ainakin hetkellisesti valmistumisen ja vastausajankohdan välillä. Työttömyyden kesto on kuitenkin ollut useimmissa tapauksissa lyhytkestoista ja vain 10 % tapauksista työttömyyden kesto on pitkittynyt yli vuoden mittaiseksi. Työttömäksi jäämisen suurimmiksi syiksi nousevat alueen huono työllisyystilanne ja työkokemuksen puute. Samoilla perusteilla Etelä-Savon on kokenut niukkaa muuttotappiota maakunnan ulkopuolelle valmistuneissa. Kuitenkin valtaosa valmistuneista jää palvelemaan maakunnan työvoiman kysyntää. Yrityksen perustamista suunnitteli 13 % (ed. vuonna 14 %) seuraavan viiden vuoden aikana. Halukkaimmat yrityksen perustamista suunnittelevat löytyvät kulttuurialalta sekä yhteiskuntatieteiden- ja liiketalouden hallinnonaloilta. Yrityksen perustamista jarruttavat huoli yrittäjyyteen liittyvistä riskeistä ja pelko jaksamisesta. Osaamisen kehittämisessä valmistuneet arvioivat, että ammatillinen osaaminen, kielitaidon parantaminen, ongelmanratkaisu- ja esiintymiskyky auttavat työllistymään paremmin sekä pärjäämään työelämässä paremmin. Kaksi kolmesta vastaajista arvioi koulutettavien määrän sopivaksi. Liikaa koulutettavia omalle alalle koulutettavan joka neljäs. Lisää opiskelupaikkoja halusi 11 % vastaajista. Koulutuksista annetussa laadullisessa palautteessa nähtiin hyvinä puolina työharjoittelut sekä hyvät ja osaavat opettajat. Myös aineiden sisällöt on koettu pääosin hyviksi, vaihteleviksi ja työelämälähtöisiksi. Kehittämisehdotuksina koulutuksiin toivotaan enemmän kannustusta yrittäjyyteen ja liiketaloudellisten valmiuksien parantamista (mm. erp -toiminnanohjausjärjestelmän tuntemusta). Lisäksi toivotaan panostettavan enemmän työelämälähtöisyyteen ja yritysyhteyksiin sekä opettajajien että oppilaiden taholta. Verkostoituminen voi tapahtua esimerkiksi lisäämällä erilaisia yhteistyöproduktioita.