932 resultados para HIGH-QUALITY-FACTOR
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin elinkaariarvioinnin ja sillä saatavien tulosten käyttöä ympäristömyötäisen tuotesuunnittelun tukena. Työn alussa kuvaillaan niitä asioita, jotka yhdistävät yrityksen ympäristöasioihin. Työn aikana suoritettiin kahden yritysten tuotteille elinkaariarvioinnit. Näistä tutkimuksista saatuja käytännön kokemuksia on käytetty diplomityössä. Pääpainopiste käytännön kokemuksissa oli itse elinkaariarvioinnin tekemisessä esille tulleissa seikoissa sekä tulosten tulkinnassa ympäristömyötäisen tuotesuunnittelun tavoitteiden asettamisen näkökulmasta. Ympäristömyötäisen tuotesuunnittelun tavoitteet ovat: materiaali- ja energiakulutuksen vähentäminen, kierrätettävyyden parantaminen, tuotteen käyttöiän pidentäminen ja ympäristölle haitallisten raaka-aineiden välttäminen. Jokaisella ympäristömyötäisen tuotesuunnittelun tavoitteella on oma erityispiirteensä, joka on huomioitava elinkaariarviointia käytettäessä. Työn aikana havaittiin, että erityinen huomio on kiinnitettävä lähtötietojen keruuvaiheeseen. Vielä nykyään on vaikea saada, etenkin alihankkijoilta, kaikkia tarvittavia inventaariotietoja. Tähän elinkaariarvioinnin suorittamisen kannalta ratkaisevaan vaiheeseen, on kaikkien osapuolten kiinnitettävä tulevaisuudessa huomiota. Myös tulosten tulkintaan kiinnitettiin huomioita. Merkittävien tekijöiden ja niihin vaikutusmahdollisuuksien havaitseminen on tärkeä osa tavoitteiden asettamista. Hyvin perusteltujen tavoitteiden asettamisen edellytys on kattavat ja luotettavat elinkaariarvioinnin tulokset. Nämä taas edellyttävät riittävän laajoja, laadukkaita ja yhdenmukaisia lähtötietoja, joita vielä nykyään on harvoin saatavilla.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää ISO 9000 -laatujärjestelmän asettamat vaatimukset yritysten kunnossapitotoiminnoille. Kun yhdistetään laadunohjaus ja kunnossapidon vaikutus tuotannossa, saadaan nykyaikainen ja kokonaisvaltainen käsitys laadukkaasti hoidetusta kunnossapidosta tuotantotoiminnassa.
Resumo:
Diplomityö tehtiin UPM-Kymmene puuteollisuuteen kuuluvalle Heinolan sahalle, joka valmistaa korkealaatuisia erikois- ja perussahatavaroita kotimaan ja ulkomaiden markkinoille. Sahatavarat kuivataan sahan lämminilmakuivaamoissa sahatavaroiden käyttötarkoitusta vaatimaan tasoon. Asiakkaiden vaatimusten kasvaessa on sahatavaran onnistunut kuivaus noussut erittäin tärkeäksi osaksi hyvää sahatavaratuotantoa. Diplomityön tavoitteena oli kehittää sahan kuivaustoimintaa. Kuivaustoimintaa kehitettiin ohjaamalla tavaravirtoja sopiviin kuivaamoihin kuivattavan sahatavaran ehdoilla, sekä kehittämällä uusia optimoituja kuivauskaavoja kamarikuivaamoille. Tämän lisäksi työssä selvitettiin sahan nykyinen kuivauskapasiteetti ja arvioitiin sen riittävyys nykyisiin ja tulevaisuuden tuotantomääriin. Lopuksi pohdittiin, miten ja millä keinoilla kuivauskapasiteettia voitaisiin jatkossa kehittää nykyistä suuremmaksi ilman mittavia investointeja. Kuivauskaavoja kehittämällä, sekä materiaalivirtoja ohjaamalla oikeisiin kuivaamoihin, pystyttiin kuivauskapasiteettia lisäämään selvästi aikaisemmasta tasosta. Kuivauskapasiteetin suuruus todettiin riittäväksi nykyisiin sahausmääriin verrattuna, mutta suunniteltuihin suurempiin sahausmääriin verrattuna, kapasiteetti ei ollut riittävän suuri. Kuitenkin, kehittämällä kuivaustoimintaa edelleen, voidaan kuivauskapasiteettia kasvattaa selvästi aikaisemmin lasketusta tasosta. Kuivauskaavojen optimoinnin apuvälineenä käytettiin LAATUKAMARI-simulointiohjelmaa, jonka todettiin soveltuvan hyvin kuivauskokeissa käytettyihin kamarikuivaamoihin. Simulointi on helpoin ja suositeltavin tapa kehittää kuivauskaavoja, varsinkin uusilla ja hyväkuntoisilla kamarikuivaamoilla. Samalla vältetään työläiden ja hitaiden kuivauskokeiden tekeminen. Hyvin tärkeää on käyttää simuloinnissa todellisia lähtöarvoja, oikean lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Resumo:
Main concepts : The Grades of Recommendation, Assessment, Development, and Evaluation (GRADE) approach defines quality of evidence as confidence in effect estimates; this conceptualization can readily be applied to bodies of evidence estimating the risk of future of events (that is, prognosis) in broadly defined populations In the field of prognosis, a body of observational evidence (including single arms of randomized controlled trials) begins as high quality evidence. The five domains GRADE considers in rating down confidence in estimates of treatment effect-that is, risk of bias, imprecision, inconsistency, indirectness, and publication bias-as well as the GRADE criteria for rating up quality, also apply to estimates of the risk of future of events from a body of prognostic studies Applying these concepts to systematic reviews of prognostic studies provides a ful approach to determine confidence in estimates of overall prognosis in broad populations.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkittiin TRL-kalibroinnin käyttämistä tasomaisten siirtojohtojen sähköisten parametrien määrittämisessä taajuusalueella 0,3 – 12 GHz. Työssä perehdyttiin TRL-kalibroinnin käyttämiseen piirianalysaattorilla toteutettujen mittauksien mittauskalibrointiin sekä kalibrointiin tarvittavien kalibrointistandardien mitoittamiseen. Kalibrointistandardit suunniteltiin ja toteutettiin sekä mikroliuska- että liuskajohdoille, joiden toiminnallisuutta tarkasteltiin sekä taajuustason että aikatason mittausten avulla. Työssä perehdyttiin myös kalibrointistandardien liityntärajapinnan suunniteluun ja toteuttamiseen. Saatujen tulosten perusteella voitiin osoittaa mikroliuskajohtokitin soveltuvan hyvin mittauskalibroinnin toteuttamiseen tarkoissa mittaussovelluksissa.
Resumo:
CONTEXT: The current standard for diagnosing prostate cancer in men at risk relies on a transrectal ultrasound-guided biopsy test that is blind to the location of the cancer. To increase the accuracy of this diagnostic pathway, a software-based magnetic resonance imaging-ultrasound (MRI-US) fusion targeted biopsy approach has been proposed. OBJECTIVE: Our main objective was to compare the detection rate of clinically significant prostate cancer with software-based MRI-US fusion targeted biopsy against standard biopsy. The two strategies were also compared in terms of detection of all cancers, sampling utility and efficiency, and rate of serious adverse events. The outcomes of different targeted approaches were also compared. EVIDENCE ACQUISITION: We performed a systematic review of PubMed/Medline, Embase (via Ovid), and Cochrane Review databases in December 2013 following the Preferred Reported Items for Systematic reviews and Meta-analysis statement. The risk of bias was evaluated using the Quality Assessment of Diagnostic Accuracy Studies-2 tool. EVIDENCE SYNTHESIS: Fourteen papers reporting the outcomes of 15 studies (n=2293; range: 13-582) were included. We found that MRI-US fusion targeted biopsies detect more clinically significant cancers (median: 33.3% vs 23.6%; range: 13.2-50% vs 4.8-52%) using fewer cores (median: 9.2 vs 37.1) compared with standard biopsy techniques, respectively. Some studies showed a lower detection rate of all cancer (median: 50.5% vs 43.4%; range: 23.7-82.1% vs 14.3-59%). MRI-US fusion targeted biopsy was able to detect some clinically significant cancers that would have been missed by using only standard biopsy (median: 9.1%; range: 5-16.2%). It was not possible to determine which of the two biopsy approaches led most to serious adverse events because standard and targeted biopsies were performed in the same session. Software-based MRI-US fusion targeted biopsy detected more clinically significant disease than visual targeted biopsy in the only study reporting on this outcome (20.3% vs 15.1%). CONCLUSIONS: Software-based MRI-US fusion targeted biopsy seems to detect more clinically significant cancers deploying fewer cores than standard biopsy. Because there was significant study heterogeneity in patient inclusion, definition of significant cancer, and the protocol used to conduct the standard biopsy, these findings need to be confirmed by further large multicentre validating studies. PATIENT SUMMARY: We compared the ability of standard biopsy to diagnose prostate cancer against a novel approach using software to overlay the images from magnetic resonance imaging and ultrasound to guide biopsies towards the suspicious areas of the prostate. We found consistent findings showing the superiority of this novel targeted approach, although further high-quality evidence is needed to change current practice.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on etsiä Kankaanpään yhdyskuntalietteestä kompostoidulle tuotteelle hyödyntämis- ja myyntimahdollisuuksia, joilla saataisiin lietteen käsittely kannattavaksi toiminnaksi. Työssä tarkastellaan eri hyödyntämisvaihtoehtojen sopivuutta Kankaanpäähän ja lasketaan eri vaihtoehtojen kannattavuutta. Lisäksi tarkastellaan kompostituotteen hyödyntämistä koskevaa lainsäädäntöä ja kompostituotteen hyödyntämisen nykytilannetta. Työssä on tutkittu eri mahdollisuuksia, joita lietteestä valmistetun kompostin hyödyntämiselle on olemassa ja näiden asettamia vaatimuksia. Hieman on myös tutkittu kirjallisuudesta kehitteillä olevia uusia hyödyntämismahdollisuuksia sekä hyödyntämistä rajoittavia tekijöitä. Esimerkkilaitosten pohjalta on puolestaan tutustuttu käytännössä kompostituotteen tämän hetkiseen hyödyntämiseen ja toiminnan kaupalliseen puoleen. Kankaanpään kompostointilaitoksen mahdollisuuksiin on perehdytty tarkastelemalla Kankaanpään alueellisia seikkoja kuten elinkeinorakennetta, polttolaitoksia, tulossa olevia rakennuskohteita sekä naapurikuntien tilannetta. Näiden sekä kompostointilaitoksen tietojen pohjalta on lähdetty miettimään Kankaanpäälle sopivimpia hyödyntämisvaihtoehtoja ottaen huomioon myös tuotteen laatu. Vaihtoehdoille on laskettu kustannuksia laitokselle tarvittavien uudistusten ja muutosten mukaan ja niiden sekä oletettujen markkinanäkymien pohjalta on koottu kassavirtalaskelmia. Näiden laskelmien pohjalta on saatu Kankaanpäälle sopivimmiksi vaihtoehdoiksi koko kompostimäärän myynti irtotuotteena viherrakennukseen maanparannusaineena tai valmiina kasvualustana tai vaihtoehtoisesti osan tuotteesta pussittaminen kasvualustana tai rakeistettuna ja lopun kompostin myynti irtotuotteena viherrakennukseen. Tuotteen arvoa voidaan nostaa hyvän palvelun kautta eli esimerkiksi tarjoamalla kuljetusta kompostille, laajalla tuotevalikoimalla ja tuotteen korkealla laadulla.
Resumo:
We present tunneling experiments on Fe~001!/MgO~20 Å!/FeCo~001! single-crystal epitaxial junctions of high quality grown by sputtering and laser ablation. Tunnel magnetoresistance measurements give 60% at 30 K, to be compared with 13% obtained recently on ~001!-oriented Fe/amorphous-Al2O3 /FeCo tunnel junctions. This difference demonstrates that the spin polarization of tunneling electrons is not directly related to the density of states of the free metal surface Fe~001! in this case but depends on the actual electronic structure of the entire electrode/barrier system.
Resumo:
Blackberries have now become a common fruit in marketing outlets, particularly in North America and the European Union. Blackberries have enjoyed expansion due to a combination of factors including improved cultivars, expanded marketing efforts and fruit availability, and an overall increase in berry consumption, especially as fresh fruit, in many areas of the world. It is estimated that cultivated blackberries are grown in excess of 25,000 ha worldwide. World production, and cultivation are commented.The rapid expansion of the blackberry industry has been remarkable. New, higher quality, cultivars, modified production practices and new production regions have all combined to make this crop one that consumers expect to be available fresh year-round in their grocery stores. As new cultivars are developed that combine the industry's need for high quality arrivals with increased flavors and expanded dates of harvest, the blackberry industry should expand further.
Resumo:
Kiristyvä kilpailutilanne pakottaa yritykset tehostamaan toimintaansa. Tulevaisuudessa asiakkaat ovat yhä vaativampia ja he haluavat yksilöllisiä tuotteita ja palveluja. He vaativat myös laatua ja lyhyitä toimitusaikoja. Massaräätälöinti on toimintamalli, jolla tulevaisuuden haasteisiin pystytään vastaamaan. Työn tavoitteena oli kehittää yritykselle massaräätälöinnin vaatimukset täyttävä tuotannonohjausjärjestelmä. Massaräätälöinnin ja tuotannonohjausjärjestelmän muutosten seurauksena myös hankintatoimet oli muutettava uuteen toimintamalliin soveltuvaksi. Massaräätälöinnin vaikutuksia oli arvioitava koko tilaus-toimitusketjussa. Muutosten seurauksena mm. alhaisen toimitusvarmuuden ja pitkien toimitusaikojen tulee parantua. Teoriaosassa selvitettiin massaräätälöinnin vaikutuksia koko tilaus-toimitusketjuun sekä tuotannonohjaustapojen soveltuvuutta massaräätälöintiin. Lisäksi selvitettiin massaräätälöinnin soveltamisen perusvaatimuksena olevan lean-toiminnan osa-alueita. Työn tuloksena kehitettiin yrityksen toimintaan ja massaräätälöintiin soveltuva toimintamalli, joka kulminoituu uudenlaiseksi tuotannonohjausjärjestelmäksi. Lisäksi esitetyillä hankintatoimien muutoksilla kehitettiin toimittajaverkkoa ja muutettiin ostopolitiikkaa. Layoutin muuttamisella variointiperusteiseksi tuotanto-organisaatioksi mahdollistettiin joustavat ja vaihtoehtoiset tuotantoreitit sekä asetuserien yhdistelymahdollisuudet. Esitettyjen muutosten avulla pystyttiin lyhentämään valmistettavien linjastojen toimitusaikaa sekä parantamaan niiden toimitusvarmuutta. Lisäksi muutokset selkeyttivät hankintatoimia sekä vähensivät esiintyneitä varaston puutetilanteita. Näiden seurauksena yrityksen on mahdollista parantaa kilpailukykyään markkinoilla ja huomioida tuotteissaan asiakkaiden yksilölliset toiveet.
Resumo:
In metallurgic plants a high quality metal production is always required. Nowadays soft computing applications are more often used for automation of manufacturing process and quality control instead of mechanical techniques. In this thesis an overview of soft computing methods presents. As an example of soft computing application, an effective model of fuzzy expert system for the automotive quality control of steel degassing process was developed. The purpose of this work is to describe the fuzzy relations as quality hypersurfaces by varying number of linguistic variables and fuzzy sets.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Andritz Oy:lle Washers & Filters tuoteryhmään. Työ on osa 3D-suunnittelujärjestelmän käyttöönottoprojektia. Tavoitteena on arvioida uuden laitesuunnittelujärjestelmän vaikutuksia yrityksen tietojärjestelmiin ja toimintatapoihin sekä etsiä potentiaalisia tulevaisuuden kehityskohteita. Suunnittelutietoa hyödyntäviä sidosryhmien edustajia haastattelemalla selvitettiin järjestelmille ja ohjelmistoille asetettavia vaatimuksia. Ohjelmistoihin tutustumalla saatiin käsitys niiden nykytilasta ja kehityssuunnista. 3D-geometrian hyödyntämiseen perustuvilla järjestelmillä voidaan poistaa päällekäistä työtä sekä lyhentää läpimenoaikoja suunnittelussa ja valmistuksessa sijoittamalla työvaiheita rinnakkain. Suurimmat 3D-suunnittelun edut saavutetaan tuotekehitysvaiheessa, tuotemuutoksia tehtäessä sekä valmistusprosesseja suunniteltaessa. Ongelmallisimmat osa-alueet tietojärjestelmien kehittämisessä ovat ensi-sijaisesti tiedonsiirto ohjelmistojen välillä, työntekijöiden muutosvastarinta sekä laadukkaiden järjestelmien korkea hinta. Laajojen tietojärjestelmä-projektien läpivienti on hyvin haastavaa ja onnistuminen vaatii kaikkien sidosryhmien mukana olemista ja tarkkaa projektin koordinointia.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli selvittää markkinamuutosten merkitystä erään yrityksen erään tulosyksikön toimintaan tietyllä vientialueella. Vaikuttavia tekijöitä arvioitiin erityisesti asiakasyritysten tarpeiden ja edustajayrityksen kanssa tehdyn yhteistyön kannalta. Työn alussa esitellään toimeksiantajayritys, tutkimuskohteena oleva tulosyksikkö ja markkinatilanne. Työn teoriaosuudessa käsitellään organisationaalista ostokäyttäytymistä ja markkinointia jakelukanavien kautta sekä esitellään analyysin käsitteellisenä kehyksenä käytetty palvelun laadun kuilumalli. Työn käytännönosan aineisto kerättiin kvalitatiivisilla haastatteluilla jakeluketjun kolmella tasolla. Aineistoa analysoitiin vertaamalla osapuolten näkemyksiä toiminnasta. Suurimpia eroja tuli esille yrityksen joidenkin heikkouksien ja uhkien tunnistamisessa. Samaa mieltä oltiin joustavuuden, yleisen palvelun laadun ja tuotelaadun tärkeydestä.Työn tuloksina on esitetty toimenpidesuosituksia, joiden yhteisenä piirteenä on toimeksiantajayrityksen selkeämpi profiloituminen tutkimuksen perusteella määritellyn laatutason tarjoajaksi. Esitettyjen toimenpiteiden avulla yrityksen kykyä tarjota kokonaispalvelua ja teknisesti laadukkaita tuotteita käytettäisiin edelleen hyväksi yhteistyökumppaneiden sitouttamisessa ja motivoimisessa.
Resumo:
Hitsaavassa teollisuudessa kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää hitsauksen tehokkuuden nostoa. Niinpä metalliteollisuus etsii kuumeisesti uusia yhä tehokkaampia hitsausmenetelmiä. CO2-laserin ja MAG:in yhdistelmän muodostamalla hybridihitsauksella saadaan aikaan syvä tunkeuma kuten laserhitsauksessa, mutta sallitaan laserhitsausta väljemmät railotoleranssit. Samalla muodonmuutokset vähenevät huomattavasti verrattuna perinteiseen kaarihitsaukseen. Kaariavusteisessa laserhitsauksessa yhdistetään laserhitsaukseen perinteinen kaarihitsaus eli MIG/MAG-, TIG- tai plasmahitsaus. Menetelmää voidaan kutsua myös hybridihitsaukseksi ja sillä hyödynnetään molempien prosessien edut välttyen yksittäisten prosessien haitoilta. Prosessin haittapuolena on parametrien suuri määrä, joka on rajoittanut menetelmän käyttöönottoa. Diplomityössä tutkittiin suojakaasuseoksen koostumuksen vaikutusta rakenneteräksen CO2-laser-MAG-hybridihitsauksessa. Laserhitsauksen ja MAG-hitsauksen suojakaasuvirtaukset yhdistettiin siten, että heliumseosteinen suojakaasu tuotiin MAG-polttimen kaasukuvun kautta. Suojakaasun heliumpitoisuus nostettiin niin korkeaksi, että estettiin laserhitsauksen muodostaman plasman syntyminen. Samalla hitsauskokeissa opittiin paremmin ymmärtämään prosessia ja sen parametrien riippuvuutta toisiinsa. Tutkitut suojakaasuseokset koostuivat heliumista, argonista ja hiilidioksidista. Hitsauskokeiden perusteella havaittiin, että suojakaasuseoksen optimaalinen heliumpitoisuus on 40-50 %. Tällöin laserin tunkeumaa häiritsevää plasmapilveä ei synny ja prosessi on stabiili. Päittäisliitosten hitsauksessa suojakaasuseoksen 2 %:n CO2-pitoisuudella saadaan aikaan hyvin vähän huokosia sisältävä hitsi, jonka tunkeumaprofiilin muoto ja liittymä perusaineeseen on juoheva. Pienaliitoksilla 7 %:n CO2-pitoisuudella prosessi pysyy stabiilina ja vähäroiskeisena. Tunkeuma hieman levenee hitsin keskeltä ja hitsin liittyminen perusaineeseen on juoheva.CO2-laser-MAG-hybridihitsauksella aikaansaadaan laadukkaita hitsejä taloudellisesti, mikäli käytetyt parametrit ovat oikein valittuja. Parametrit on sovitettava jokaiseen hitsaustapaukseen erikseen, eikä niitä välttämättä voida suoraan käyttää toisessa tapauksessa.
Resumo:
UPM-Kymmene Oyj:n Tietohallintopalvelut on konsernin sisäinen palveluyksikkö, joka parantaa ja tukee liiketoimintaa, tuottamalla korkealaatuisia IT-palveluita asiakkailleen. Työssä tutkittiin UPM-Kymmene Oyj:n Tietohallintopalveluiden arvoketjua, tämän arvoketjun hallintaa sekä, mitä asioita tulee ottaa huomioon arvoketjua määritettäessä. Lisäksi tutkitaan lisäarvoa, jonka Tietohallintopalvelut tuottaa palveluiden arvoketjuun. Työssä rajoituttiin tarkastelemaan ainoastaan standardipalveluita, koska nämä palvelut toimitetaan jokaiselle asiakkaalle samanlaisena. Arvoketjua tutkittiin haastattelemalla kolmea avaintoimittajaa sekä lähettämällä kyselylomake suurimpien asiakasyksiköiden tietohallintopäälliköille. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat vaikeuttavat arvoketjun toimintaa rajapinnoissa ja mitkä asiat toimivat erityisen hyvin. Toimittaja- ja asiakasrajapinnan lisäksi tutkittiin yrityksen sisäisiä prosesseja, toimintatapoja ja kyvykkyyksiä, jotka vaikuttavat arvoketjun toimivuuteen. Arvoketjua määritettäessä tulee ottaa huomioon palveluiden toteutus, palveluprosessissa mukana olevien järjestelmien toimivuus sekä sisäiset prosessit. Toimittajahaastatteluissa selvisi, että toimittajarajapinnan vahvuudet ovat hyvin toimivat henkilösuhteet, avoin informaationvaihto sekä luottamus. Jatkossa toimittajien olisi myös tutustuttava lähemmin Tietohallintopalveluiden asiakkaisiin, sekä heidän liiketoimintaprosesseihinsa. Asiakaskyselylomake toimi suuntaa-antavana palaute- ja asiakastyytyväisyysselvityksenä. Asiakasrajapinnassa henkilökohtaiset suhteet olivat tärkeässä asemassa, mutta informaationvaihto, tiedottaminen sekä yleisesti kommunikointi nähtiin suurimmiksi ongelmiksi. Tutkielmassa selvisi, että suurimmat esteet arvoketjun saumattomalle toiminnalle ovat Tietohallintopalveluiden sisäisissä prosesseissa ja toimintatavoissa. Esimerkiksi informaatio ei kulje osaston sisällä eikä sen kautta tarpeeksi tehokkaasti.