893 resultados para tieteellinen tieto
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa teoriapohja aineiston analyysiin ja saada tätä kautta vastaus tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen päätehtävä oli arvioida Reasonin mallin soveltuvuutta tutkimukseen valittujen tutkintaselostusten analyysissa. Tutkimuksen kirjallisuuskatsaus vastasi alatutkimuskysymyksiin miten turvallisuuskulttuurilla pyritään vähentämään onnettomuuksia ilmailussa ja miten Reason selittää inhimillisen virheen syntyä virhemalliteoriallaan. Aihe pohjautuu lentoturvallisuuteen ja on siksi tärkeä tutkimuskohde. Inhimillisiä virheitä ei voida kitkeä pois, mutta tilastoja kyetään parantamaan tutkimalla aihetta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Laajalla kirjallisuuskatsauksella kiteytettiin Reasonin virhemalliteoria, jonka pohjalta tutkimusaineistoa analysoitiin. Tämän menetelmän tukena käytettiin laadullista luokittelua, jolla aineistoa ryhmiteltiin analyysipohjan ehdoilla aktiivisiin ja latenttisiin virheisiin. Aktiiviset virheet jaettiin edelleen tieto-, taito- ja sääntöpohjaisiin virheisiin. Turvallisuuskulttuuri vaikuttaa organisaation jokaisella tasolla. Se edistää turvallisuutta esi-merkiksi vaikuttamalla työntekijään siten, että hän tarvittaessa kykenee turvallisesti soveltamaan tilanteen vaatiessa. Turvallisuuskulttuurin avulla on mahdollista vähentää henkilöstön aiheuttamia vaaratilanteita ennakoinnilla, asenteisiin vaikuttamalla ja painottamalla, että turvallisuus on koko organisaation tehtävä. Reason ottaa kattavasti huomioon inhimillisen virheen eri syntyperät. Hän korostaa latenttisten virheiden merkittävyyttä onnettomuuksien ja vaaratilanteiden synnyssä. Näitä virheitä saattaa piillä organisaation normeissa, ohjeissa, säännöissä tai esimerkiksi fyysisissä suojissa. Turvallisuuden edistämiseksi juuri latenttisiin virheisiin kannattaa keskittyä. Molemmista tutkintaselostuksista tulee luonteva luokittelu aktiivisiin ja latenttisiin virheisiin. Analysoidut aktiiviset virheet saadaan pääasiassa jaettua edelleen alaluokkiin Reasonin virhemallin mukaisesti. Mikään virhetyyppi ei toistu huomattavasti useampaan kertaan, vaan virheitä on tutkintaselostuksissa tapahtunut monipuolisesti. Molemmissa tutkintaselostuksissa on onnettomuuteen myötävaikuttavia tekijöitä, joten on mahdollista havaita, miten organisaation eri tasoilla suojakennot tulevat läpäistyiksi ja monen sattuman kautta päädytään vaaratilanteeseen. Tutkimus osoittaa, että vaaratilanteen tai onnettomuuden syy on harvoin kenenkään yksittäisen ihmisen, vaan organisaatiossa piilevien latenttisten virheiden.
Resumo:
Nopeasti muuttuvissa kilpailutilanteissa varsinkin pienet ja keskisuuret ohjelmistoyritykset joutuvat kilpailuetuja saavuttaakseen tekemään strategisia päätöksiä, joiden vaikutukset voidaan todeta vasta pitkän ajan kuluttua. Sen vuoksi yritysjohto tarvitsee päätöksentekoa varten tukijärjestelmiä, jotka sekä tuottavat informaatiota päätöksenteon tueksi että auttavat vähentämään päätöksistä aiheutuneita riskejä. Tämän työn tavoitteena oli kehittää ohjelmistoyritysten ohjelmistotuoteliiketoimintaa varten elinkaarikustannusmalli, jonka avulla yritysjohto voi arvioida ohjelmistotuotteiden koko-naiskustannuksia koko elinkaaren ajalta. Elinkaarikustannusmallia tutkittiin sekä elinkaarikustannusten että ohjelmistotuotantoprosessien teoreettisissa viitekehyksissä. Empiirinen tieto kerättiin tutkimukseen osallistuneen ohjelmistoyrityksen avulla. Tutkimuksessa kehitetty elinkaarikustannusmalli eroaa monista muista tutkituista kustannusmalleista siinä, että se lähestyy elinkaarikustannusten problematiikkaa strategisesta näkökulmasta, kun taas monet muut mallit toteuttavat tietoteknistä lähestymistapaa. Siten ohjelmistoyrityksen johto voi ohjata tuoteliiketoimintaa osana strategista päätöksentekoa sekä tuotteen elinkaaren kokonaiskustannusten avulla että elinkaarikustannusmallin epäsuorien vaikutusten kautta
Resumo:
Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.
Resumo:
Ilmataisteluhävittäjien häiveominaisuudet ja mikroaaltotaajuusalueen elektronisen sodankäynnin keinot ovat kehittyneet voimakkaasti. Sen seurauksena on noussut tarve muille sensoreille mikroaaltotutkan rinnalle. IRST-järjestelmät, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan, ovat olleet yksi ratkaisu. Tutkielman tavoite on selvittää, mikä on IRST-järjestelmä, mihin ilmataisteluhävittäjiin ja minkälaisia järjestelmiä on asennettu. Tutkielma on toteutettu kirjallisuustutkimuksena analysoimalla julkisista lähteistä kerättyä aineistoa. Järjestelmän määrittelyssä ja teknisessä tarkastelussa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Yksittäisten järjestelmien ja asennuslavettien tarkastelussa käytettiin sähköisiä lähteitä. IRST-järjestelmät ovat passiivisia infrapunasensoreita, jotka kykenevät havaitsemaan, seuraamaan ja osoittamaan asejärjestelmille maaleja pitkiltä etäisyyksiltä. Järjestelmät muodostavat automaattisesti maalista kolmiulotteisen sijainnin aselavettiin ja maapalloon nähden. IRST-järjestelmissä on ilmataistelututkien tavoin monia toimintamoodeja ja niiden tieto pystytään yhdistämään muiden sensoreiden tietoihin tilannekuvan muodostamiseksi. IRST-järjestelmiä on asennettu hävittäjiin 1960-luvulta lähtien. Niitä on pääosin asennettu venäläiseen kalustoon, mutta erityisesti viime aikoina myös eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen kalustoon. Niiden tarkkuus ja havainnointietäisyys on kasvanut huomattavasti ja ne ovat nykyään joiltain osin jopa ilmataistelututkien veroisia. Perinteistä ilmataistelututkaa vastaan suunnitellut vastatoimet eivät toimi IRST-järjestelmiä vastaan ja ne mahdollistavat tilannekuvan luomisen passiivisesti. IRST-järjestelmät tulevat olemaan tulevaisuudessa osa ilmataisteluhävittäjien sensorikokonaisuutta ja Ilmavoimien tulevassa
Resumo:
Sisäinen viestintä on organisaation toiminnan peruskivi. Jos keskinäinen kommunikaatio on puutteellista, toiminnan tehokkuus kärsii ja johtaminen on vaikeaa. Sisäisen viestinnän säännöllinen tutkiminen on tärkeää, sillä vaikka viestintäkanavat kehittyvät ja organisaation henkilöstö vaihtuu, tulisi yhteisten kommunikointitapojen säilyä. Tutkielmalla hankittiin tietoa siitä, miten Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköissä työskentelevät esimiehet kokevat sisäisen viestinnän toimivan ja miten sitä haluttaisiin kehittää. Toimiva sisäinen viestintä koostuu monesta eri osa-alueesta. Tässä tutkielmassa keskityttiin erityisesti sisäisen viestinnän eri kanaviin ja niiden käyttöön. Aihetta lähestyttiin esimiehen näkökulmasta. Saatuja tuloksia tarkasteltiin sisäisen viestinnän teoriamallin kautta, jonka avulla tehtiin johtopäätöksiä sisäisen viestinnän toimivuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin lähettämällä sähköinen kyselylomake 17 esimiesasemassa olevalle henkilölle, jotka palvelivat Kaakkois-Suomen rajavartiostossa ja Suomenlahden merivartiostossa. Vastauksia saatiin 13 henkilöltä. Kyselyllä kerättiin tietoa esimiesten sisäisen viestinnän käytännöistä, kokemuksista ja kehitysehdotuksista. Vastaajat palvelivat asemien päällikköinä tai esikunnassa eri tehtävissä. Kysely sisälsi strukturoituja ja avoimia kysymyksiä, jotka analysoitiin tilastollisen analyysin ja sisällönanalyysin avulla. Kyselyaineiston perusteella havaittiin, että sisäinen viestintä koetaan hallintoyksiköissä toimivaksi. Yksittäisiä kehityskohteita on, mutta sisäisen viestinnän perusta on kunnossa. Viestintäkanavat koetaan riittäviksi ja ne mahdollistavat päivittäisen työskentelyn. Tehokkaimmaksi ja käytetyimmäksi viestintäkanavaksi nousi sähköposti, jonka käyttöaste on korkea jokaisella esimiestasolla. Sähköposti on helppokäyttöinen viestintäkanava, mutta se tukkeutuu ”tarpeettomasta” tiedosta. Esimiesten tavoitteena on, että mahdollisimman suuri osa viestinnästä tapahtuisi kasvokkain, mutta tähän tilanteeseen päästään harvoin. Sähköpostia käytetään olosuhteiden pakosta, koska henkilöstön tavoittaminen on muutoin vaikeaa. Viestintäkanavien koordinointia voitaisiin parantaa, jotta kaikki tieto ei kulkisi samaa kanavaa pitkin. Myös intranetiä voitaisiin kehittää kiinteämmäksi osaksi päivittäistä työskentelyä.
Resumo:
ABSTRACT Towards a contextual understanding of B2B salespeople’s selling competencies − an exploratory study among purchasing decision-makers of internationally-oriented technology firms The characteristics of modern selling can be classified as follows: customer retention and loyalty targets, database and knowledge management, customer relationship management, marketing activities, problem solving and system selling, and satisfying needs and creating value. For salespeople to be successful in this environment, they need a wide range of competencies. Salespeople’s selling skills are well documented in seller side literature through quantitative methods, but the knowledge, skills and competencies from the buyer’s perspective are under-researched. The existing research on selling competencies should be broadened and updated through a qualitative research perspective due to the dynamic nature and the contextual dependence of selling competencies. The purpose of the study is to increase understanding of the professional salesperson’s selling competencies from the industrial purchasing decision- makers’ viewpoint within the relationship selling context. In this study, competencies are defined as sales-related knowledge and skills. The scope of the study includes goods, materials and services managed by a company’s purchasing function and used by an organization on a daily basis. The abductive approach and ‘systematic combining’ have been applied as a research strategy. In this research, data were generated through semi- structured, person-to-person interviews and open-ended questions. The study was conducted among purchasing decision-makers in the technology industry in Finland. The branches consisted of the electronics and electro-technical industries and the mechanical engineering and metals industries. A total of 30 companies and one purchasing decision-maker from each company were purposively chosen for the sampling. The sample covers different company sizes based on their revenues, their differing structures – varying from public to family companies –that represent domestic and international ownerships. Before analyzing the data, they were organized by the purchasing orientations of the buyers: the buying, procurement or supply management orientation. Thematic analysis was chosen as the analysis method. After analyzing the data, the results were contrasted with the theory. There was a continuous interaction between the empirical data and the theory. Based on the findings, a total of 19 major knowledge and skills were identified from the buyers’ perspective. The specific knowledge and skills from the viewpoint of customers’ prevalent purchasing orientations were divided into two categories, generic and contextual. The generic knowledge and skills apply to all purchasing orientations, and the contextual knowledge and skills depend on customers’ prevalent purchasing orientations. Generic knowledge and skills relate to price setting, negotiation, communication and interaction skills, while contextual ones relate to knowledge brokering, ability to present solutions and relationship skills. Buying-oriented buyers value salespeople who are ‘action oriented experts, however at a bit of an arm’s length’, procurement buyers value salespeople who are ‘experts deeply dedicated to the customer and fostering the relationship’ and supply management buyers value salespeople who are ‘corporate-oriented experts’. In addition, the buyer’s perceptions on knowledge and selling skills differ from the seller’s ones. The buyer side emphasizes managing the subject matter, consisting of the expertise, understanding the customers’ business and needs, creating a customized solution and creating value, reliability and an ability to build long-term relationships, while the seller side emphasizes communica- tion, interaction and salesmanship skills. The study integrates the selling skills of the current three-component model− technical knowledge, salesmanship skills, interpersonal skills− and relationship skills and purchasing orientations, into a selling competency model. The findings deepen and update the content of these knowledges and skills in the B2B setting and create new insights into them from the buyer’s perspective, and thus the study increases contextual understanding of selling competencies. It generates new knowledge of the salesperson’s competencies for the relationship selling and personal selling and sales management literature. It also adds knowledge of the buying orientations to the buying behavior literature. The findings challenge sales management to perceive salespeople’s selling skills both from a contingency and competence perspective. The study has several managerial implications: it increases understanding of what the critical selling knowledge and skills from the buyer’s point of view are, understanding of how salespeople effectively implement the relationship marketing concept, sales management’s knowledge of how to manage the sales process more effectively and efficiently, and the knowledge of how sales management should develop a salesperson’s selling competencies when managing and developing the sales force. Keywords: selling competencies, knowledge, selling skills, relationship skills, purchasing orientations, B2B selling, abductive approach, technology firms
Resumo:
Mobiilipeliala on kasvanut viime vuosien aikana merkittävästi. Yli 90 % mobiiliapplikaatioista hyödyntää freemium-ansaintalogiikkaa. Freemium-ansaintalogiikassa käyttäjät voivat ladata ja käyttää applikaatiota ilmaiseksi, mutta halutessaan voivat maksaa lisäominaisuuksista. Pelialalla freemiumista on hiljattain tullut keskeisin ansaintalogiikan muoto. Tästä huolimatta freemium-pelien ja niissä tapahtuvien ostopäätösten tieteellinen tutkimus on rajallista. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, mihin kuluttajan tekemä ostopäätös perustuu freemium-mobiilipelissä. Ostopäätöstä tarkastellaan kuluttajan kokeman arvon näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä arvot ohjaavat ostopäätöstä ja miten pelaajat suhtautuvat freemium-mobiilipeleistä maksamiseen. Kuluttajien tekemien ostopäätösten ollessa tutkimuksen kohteena, on perusteltua käyttää laadullisia tutkimusmenetelmiä. Aineisto kerättiin haastattelemalla Clash of Clans -pelin pelaajia. Puolet haastatelluista olivat maksaneet pelistä ja puolet eivät. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat kulutusarvoteoria sekä mobiilipelien ostopäätökseen ohjaavia ominaisuuksia käsittelevä teoria. Tulokset osoittavat, että pelaajien ostopäätöstä ohjaavat samanaikaisesti useat arvot ja tekijät. Ostopäätökseen vaikuttavat sosiaaliset, emotionaaliset, funktionaaliset, epistemologiset ja konditionaaliset arvot. Pelin sosiaalisen luonteen vuoksi muiden pelaajien suhtautuminen maksamiseen vaikuttaa ostopäätökseen. Lisäksi kilpailussa pärjääminen sekä muilta pelaajilta saatavan arvostuksen tavoittelu lisäävät maksuhalukkuutta. Emotionaalisen arvon näkökulmasta pelistä saatava nautinto sekä turhautumisen lievittäminen ohjaavat ostopäätöksen tekemistä. Funktionaalinen arvo näkyy ostopäätöksissä pelaajien haluna parantaa kilpailukykyä sekä säästää aikaa. Pelaajien kokema uteliaisuuden tunne ohjaa ostopäätöstä epistemologisen arvon näkökulmasta, kun taas konditionaalisen arvon näkökulmasta väliaikaiset kampanjat vaikuttavat pelaajan kokemaan arvoon. Tulosten perusteella pelaajat suhtautuivat maksamiseen vaihtelevasti. Useiden pelaajien mielestä maksamalla eteneminen on huijaamista. Useat samanaikaisesti koettavat arvot sekä yleinen suhtautuminen mobiilipeleistä maksamiseen vaikuttavat ostopäätöksen tekemiseen merkittävästi. Freemium-mobiilipelissä pelaajia altistetaan ostopäätökselle monin ei keinoin, minkä vuoksi pelaajien itsekurin merkitys korostuu ostopäätöksen tekemisessä.
Resumo:
Advancements in information technology have made it possible for organizations to gather and store vast amounts of data of their customers. Information stored in databases can be highly valuable for organizations. However, analyzing large databases has proven to be difficult in practice. For companies in the retail industry, customer intelligence can be used to identify profitable customers, their characteristics, and behavior. By clustering customers into homogeneous groups, companies can more effectively manage their customer base and target profitable customer segments. This thesis will study the use of the self-organizing map (SOM) as a method for analyzing large customer datasets, clustering customers, and discovering information about customer behavior. Aim of the thesis is to find out whether the SOM could be a practical tool for retail companies to analyze their customer data.
Resumo:
The objective of the research was to identify knowledge conversion states in consultancy sales and delivery processes for the company’s one business unit, to know where to store certain types of information and knowledge, and to create best practices for the company’s knowledge management activities in the selected business processes. The used research methodology was action research. The current business processes were analyzed by interviewing people involved in them. The results were documented and catego- rized, and based on them the target states of the processes were developed. Knowledge man- agement activities were integrated to the business processes. The main findings of the research were that roles and responsibilities in the processes were not clear to people, information systems did not fully support individuals and time was wasted searching for information and knowledge. There were also many variations of how the processes actually realized, which affected the overall quality of the process. The conclusions of the research were that knowledge management activities should be high- lighted in businesses where knowledge workers are the main assets of the company. Knowledge management practices can be supported by company culture, leadership and in- formation systems. However, one main factor is each individual’s willingness to share knowledge. By integrating knowledge management activities to business processes and hav- ing information systems supporting knowledge management, individual productivity can be improved.
Resumo:
Julkisten organisaatioiden toimintaympäristöt muuttuvat ja monimutkaistuvat. Julkisen sektorin organisaatiot joutuvat myös omaksumaan uusia tapoja toimia yhä nopeammin. Julkiset organisaatiot tekevät kehittämistyötä paljon projektien kautta, jolloin projektijohtamisen osaamisesta on muodostumassa myös julkisen sektorin organisaatiolle tärkeä strateginen kyky. Julkisen sektorin projektijohtamiseen liittyy luonnollisesti samoja vaikuttavia ominaispiirteitä ja taustavaikuttajia, kuin julkisen sektorin johtamisessa yleensä. Kaikissa projekteissa on yksi yhteinen tekijä – tieto. Organisaation kyky omaksua tietoa on tärkeä ominaisuus, jonka kehittämiseen organisaation tulisi kiinnittää huomiota. Projekteissa erityisesti, jossa toteutetaan nopeasti usean henkilön ja organisaation osaamisesta ja tiedosta koostuvia kompleksisia ja monimutkaisia kokonaisuuksia, on omaksumiskyvyllä erityinen merkitys. Omaksumiskyky on dynaaminen prosessi, johon vaikuttaa niin yksilön kyky tunnistaa arvokasta tietoa, yhdistää ja omaksua sitä sekä organisaation kyky muuttaa omaksuttu tieto sellaiseen muotoon, että siitä on hyötyä organisaatiotasolla. Tämän tutkimuksen aiheena on tieto ja tiedon omaksuminen projekteissa. Tavoitteena on tutkia julkisen kuntaorganisaation projektijohtamisessa olevaa tietoa ja organisaatioon liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tiedon omaksumiseen projekteissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin tapaustutkimuksena kunnallisessa organisaatiossa. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää organisaation projekteissa toimivaa projektipäällikköä tai projekteihin osallistunutta henkilöä. Tutkimuksen mukaan organisaation projekteissa syntyvän tiedon on useimmiten tunnistettu, mutta välttämättä sen omaksumista edellyttäviin ja tukeviin mekanismeihin ei vielä ole riittävästi kiinnitetty huomiota eikä kehitetty, joten projekteissa syntyvän tiedon hyödyntäminen ei välttämättä toteudu organisaatiotasolla. Projekteissa oleva tieto on organisaation kehittämiseen ja projektien kehittämiseen liittyvää tietoa, jota tulisi hyödyntää niin yksilö-, projekti- kuin myös organisaatiotasolla.
Resumo:
Kilpailuetua tavoittelevan yrityksen pitää kyetä jalostamaan tietoa ja tunnistamaan sen avulla uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden mielikuvien luomiseksi yrityksen on tunnettava toimintaympäristönsä ja olla herkkänä havaitsemaan muutostrendit ja muut toimintaympäristön signaalit. Ympäristön elintärkeät signaalit liittyvät kilpailijoihin, teknologian kehittymiseen, arvomaailman muutoksiin, globaaleihin väestötrendeihin tai jopa ympäristön muutoksiin. Spatiaaliset suhteet ovat peruspilareita käsitteellistää maailmaamme. Pitney (2015) on arvioinut, että 80 % kaikesta bisnesdatasta sisältää jollakin tavoin viittauksia paikkatietoon. Siitä huolimatta paikkatietoa on vielä huonosti hyödynnetty yritysten strategisten päätösten tukena. Teknologioiden kehittyminen, tiedon nopea siirto ja paikannustekniikoiden integroiminen eri laitteisiin ovat mahdollistaneet sen, että paikkatietoa hyödyntäviä palveluja ja ratkaisuja tullaan yhä enemmän näkemään yrityskentässä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää voiko location intelligence toimia strategisen päätöksenteon tukena ja jos voi, niin miten. Työ toteutettiin konstruktiivista tutkimusmenetelmää käyttäen, jolla pyritään ratkaisemaan jokin relevantti ongelma. Konstruktiivinen tutkimus tehtiin tiiviissä yhteistyössä kolmen pk-yrityksen kanssa ja siihen haastateltiin kuutta eri strategiasta vastaavaa henkilöä. Tutkimuksen tuloksena löydettiin, että location intelligenceä voidaan hyödyntää strategisen päätöksenteon tukena usealla eri tasolla. Yksinkertaisimmassa karttaratkaisussa halutut tiedot tuodaan kartalle ja luodaan visuaalinen esitys, jonka avulla johtopäätöksien tekeminen helpottuu. Toisen tason karttaratkaisu pitää sisällään sekä sijainti- että ominaisuustietoa, jota on yhdistetty eri lähteistä. Tämä toisen tason karttaratkaisu on usein kuvailevaa analytiikkaa, joka mahdollistaa erilaisten ilmiöiden analysoinnin. Kolmannen eli ylimmän tason karttaratkaisu tarjoaa ennakoivaa analytiikkaa ja malleja tulevaisuudesta. Tällöin ohjelmaan koodataan älykkyyttä, jossa informaation keskinäisiä suhteita on määritelty joko tiedon louhintaa tai tilastollisia analyysejä hyödyntäen. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että location intelligence pystyy tarjoamaan lisäarvoa strategisen päätöksenteon tueksi, mikäli yritykselle on hyödyllistä ymmärtää eri ilmiöiden, asiakastarpeiden, kilpailijoiden ja markkinamuutoksien maantieteellisiä eroavaisuuksia. Parhaimmillaan location intelligence -ratkaisu tarjoaa luotettavan analyysin, jossa tieto välittyy muuttumattomana päätöksentekijältä toiselle ja johtopäätökseen johtaneita syitä on mahdollista palata tarkastelemaan tarvittaessa uudelleen.
Resumo:
Itämerennorppa on Suomen uhanalaisuusluokituksessa luokiteltu silmälläpidettäväksi, ja lajina se on tunnustettu olevan tärkeä suojelun kohde. Syy lajin harvinaisuuteen ovat lajin aikaisempi liikametsästys sekä lisääntymisterveydelliset häiriöt. Tieto siitä miten itämerennorpat hyödyntävät elinympäristöään ajallisesti ja tilallisesti, voivat auttaa määrittämään lajiin kohdistuneita hoitotoimenpiteitä ja arvioimaan niiden laatua. Tutkin millä Saaristomeren alueilla itämerennorppia esiintyy karvanvaihtoaikoina sekä selvitän itämerennorppien suosimat paikat. Lisäksi tutkin eri ympäristötekijöiden vaikutusta paikanvalintaan karvanvaihtoaikoina. Lopuksi arvioin millä tekijöillä on suurin vaikutus itämerennorppien paikanvalintaan. Itämerennorppien suosimia alueita tutkin Kernelin tiheyslaskennan avulla. Itämerennorppien suosittuja paikkoja tutkin summaruudukon avulla. Paikanvalintaan vaikuttavien ympäristötekijöiden tutkimiseen käytin yleistettyä lineaarista mallia. Itämerennorppien pääesiintymisalue ja ydinalueet sijaitsivat Gullkronan saaristoalueella ja Korppoon eteläisellä saaristoalueella. Paikanvalinta keskittyi Gullkronan saaristoalueella olevan Nötön koillis- ja kaakkoispuolelle sekä Enklingen länsipuolelle. Suurimmat vaikutukset itämerennorppien paikanvalintaan oli rakennusten määrällä, syvyydellä ja laivaväylillä. Ydinalueet ja pääesiintymisalueet sijaitsevat Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella, mikä korostaa alueen tärkeyttä. Tulosten perusteella itämerennorpat valitsevat itselleen otollisimpia karvanvaihtopaikkoja huomioiden samalla mahdolliset häiriötekijät ja ympäristössä olevat resurssit. Lajin tiukat paikanvalintakriteerit vaikeuttavat lajin selviytymistä tulevaisuudessa näinkin vilkkaasti liikennöidyllä merialueella kuin Saaristomerellä.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan turkulaisten yläkoulujen toimia koulumarkkinoilla sekä selvitetään ja kuvaillaan sitä, mitä tietoa turkulaiset yläkoulut välittävät kuudesluokkalaisten oppilaiden perheille yläkouluvalinnan päätöksenteon tueksi. Tutkimuksen tarkoituksena on saada vastaus siihen, miten ja mitä tietoa yläkouluista kerrotaan, eroavatko kerrotut tiedot eri yläkoulujen välillä ja onko yläkoulujen informoinnissa nähtävissä erilaisia strategioita. Tutkimuksessa tarkastellaan yläkouluista saatavaa tietoa kokonaisvaltaisesti. Päätutkimusaineisto koostuu turkulaisten yläkoulujen informaatiotilaisuuksista havainnoimalla kerätystä materiaalista. Lisäksi tutkimusaineistona on käytetty koulujen Internet-sivuja ja esitteitä. Tutkimuksessa selvisi, että yhteistä yläkoulujen tiedottamiselle oli koulujen yleinen kuvailu muun muassa sijainnin, oppilasmäärien, valinnaisaineiden ja mahdollisten opetuspainotusten osalta. Lisäksi tiedotettiin kouluihin hakeutumisesta. Turun yläkoulujen tiedottamisessa olleita yhteisiä piirteitä oli kuitenkin melko vähän eli toisin sanoen kouluista kerrotut tiedot vaihtelivat melko paljon eri yläkoulujen välillä. Tutkimuksessa muodostin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla neljä erilaista tiedottamisstrategiaa. Tulevaisuus- ja jatko-opintostrategiaan kuuluvien koulujen tiedottamisessa keskeisiä asioita olivat hyvien jatko-opintonäkymien ja kouluvalinnan tärkeyden korostaminen lapsen tulevaisuuden kannalta. Lisäksi strategiassa tuotiin vahvasti esiin koulujen laaja painotetun opetuksen tarjonta. Tieto- ja viestintäteknologiastrategiassa korostettiin koulussa käytössä olevaa nykyaikaista tieto- ja viestintäteknologiaa sekä painotettiin oppimisympäristöjen, mobiilioppimisen ja opetuksen kehittämistä. Taito- ja osaamisstrategiassa puolestaan korostettiin painotetun opetuksen luokkia sekä koulun painotuksiin liittyvää oppilaiden osaamista. Tasa-arvoisen koulun strategiassa kouluista tuotiin esille laaja oppilaskirjo aina erityisoppilaista lähtien. Strategiassa korostettiin oppilaiden tasa-arvoisuutta ja oppilaiden osallistamista sekä sitä, että jokainen oppilas on kouluun tervetullut omana itsenään.