Erilaisuuden määrittely ja sietokyky uuden ajan alun Suomessa

Kirjallisuusarvostelu

Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri 2012

Tutkimuksen päätavoitteena oli tuottaa tietoa 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien yrittäjien näkemyksistä yrityksensä jatkuvuuden suhteen lähimmän kymmenen vuoden aikana tai sen jälkeen, kun he ovat jäämässä eläkkeelle. Lisäksi tavoitteena oli selvittää yrittäjien tarpeita omistajanvaihdokseen liittyvien palveluiden suhteen ja näiden palveluiden saatavuutta ja laatua tällä hetkellä, luopuja-yrittäjän roolia omistajanvaihdoksen jälkeen, yritysten kehittämiseen ja kasvattamiseen panostamista sekä vertailla tuloksia maakunnallisesti ja tuottaa näkemyksiä siitä, mitä toimenpiteitä omistajanvaihdosten edistämiseksi valtakunnassa olisi seuraavaksi tehtävä. Tutkimusaineisto kerättiin nettikyselyllä (Digium) Suomen Yrittäjien vähintään 55-vuotiailta jäseniltä. Kaikkiaan vastauksia saatiin 2 843 ja vastausprosentti oli 19,8 %. Tutkimus on toteutettu osana MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMA 2007–2013 (APAKE) / Omistajanvaihdosten valtakunnallinen koordinointi -hanketta. Vastaajista 38 % arvioi myyvänsä yrityksen ulkopuoliselle siinä vaiheessa, kun hän itse luopuu päävastuusta esim. eläkkeelle jäämisen myötä. 28 % arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan siinä vaiheessa. 20 % uskoi löytävänsä jatkajan perheen sisältä eli yritystoiminta siirtyisi näin sukupolvenvaihdoksen kautta eteenpäin. Joka kymmenes vastaaja ilmoitti, että samassa yrityksessä on muita omistajia, jotka jatkavat toimintaa siinä vaiheessa, kun hän itse jää sivuun. Sukupolvenvaihdokseen uskovista 69 %:lla jatkaja oli jo selvillä. Suurimpina haasteina aikaisempien tutkimusten tapaan vastaajat pitivät jatkajan tai ostajan löytymistä ja arvonmääritystä. Riittävimpänä vastaajat pitivät omassa maakunnassaan yksityisten asiantuntijoiden palvelutarjontaa. Parhaana oman maakunnan ov-palvelutarjonnan kokonaistasoa pidettiin Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ja heikoimpana Kymenlaaksossa. Osa vastaajista oli erittäin kiinnostunut erilaisista asiantuntijatehtävistä muissa yrityksissä oman omistajanvaihdoksensa tai yritystoiminnasta luopumisensa jälkeen. Yli kolmasosa tavoitteli yrityksessään kasvua viiden vuoden tähtäimellä. Investointiaikomukset eivät kuitenkaan olleet kovin merkittäviä. 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien yrittäjien toiminnassa painottuu erityisesti olemassa olevan kehittäminen niin koko Suomessa kuin kussakin maakunnassa sen sijaan että pyrittäisiin siirtymään olemassa olevasta johonkin uuteen. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä esitetään, että omistajanvaihdosten edistämistyö pitää saada pitkäjänteisemmäksi ja että edistämistyöhön tarvitaan sekä valtakunnallista koordinointia että maakunnallisia omistajanvaihdosten neuvontapisteitä. Edelleen omistajanvaihdosprosessien edistämiseen pitää rakentaa valtakunnallisesti ideaalimalli, joka on tavoitetila palvelutarjottimesta ja edistämistoimista. Kussakin maakunnassa pitäisi yrittäjille pystyä osoittamaan tähän ideaalimalliin vastaava omistajanvaihdosten palvelutarjotin. Ov-palvelutarjottimen pitää mahdollistaa monentasoiset palvelut ja yksilölliset palvelupolut maakunnissa. Yhteystiedot: Elina Varamäki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö, Koulukatu 41, 60100 Seinäjoki, elina.varamaki@seamk.fi

Korvikeaseesta legendaksi : konepistoolin käyttöperusteiden kehittyminen Suomessa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen

Tutkimus käsittelee konepistoolin käyttöä Suomessa ja Suomen armeijassa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi käsiteltävästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin. Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin edustajat, konepistoolit, eivät sopineet. Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä Suomessa. Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena. Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan. Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat jatkosodan aikana syksyllä 1942

Asevelvollisuus joukkojen rekrytointimuotona Suomessa

Asevelvollisuus on monitahoinen käsite. Se on kuitenkin kaikissa tapauksissa tapa rekrytoida henkilöstöä asevoimille. Alati kasvavat puolustusmäärärahojen leikkaukset ja naapurimaiden siirtyminen ammattiarmeijoihin on herättänyt paljon keskustelua asevelvollisuudesta myös Suomessa. Onko asevelvollisuus edelleen järkevin tapa rekrytoida henkilöstöä Suomen puolustusvoimille? Tässä tutkimuksessa verrataan suomalaista asevelvollisuutta valikoivaan asevelvollisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan rekrytointiin. Vaihtoehtoiset mallit ovat rakennettu poliittisten yhdistysten ehdotelmien sekä muiden maiden esimerkkien pohjalta. Malleja vertaillaan kansalaisten suhtautumisen ja taloudellisten kulujen perusteella. Tutkimus on laadullinen vertaileva tutkimus. Lähdeaineistona toimivat aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus, valtiolliset asiakirjat, mielipidetutkimukset ja poliittisten yhdistyksien erilaiset ehdotelmat. Suomen geopoliittisesta sijainnista johtuen sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa ei voida sulkea pois. Suomen puolustusratkaisu nojaa tällä hetkellä alueellisen puolustuksen periaatteeseen. Jotta alueellinen puolustus voidaan uskottavasti toteuttaa, tässä tutkielmassa on päädytty valtiollisten asiakirjojen pohjalta 250 000 sotilaan reservin vähimmäiskokoon. 15 vuoden sijoitusajalla se vaatii käytännössä koko miespuolisen ikäluokan rekrytoimisen. Suomen kansasta vajaa kolmannes kannattaa jonkinlaisen valikoivuuden lisäystä asevelvollisuuteen. Monien Euroopan maiden kokemukset kuitenkin osoittavat, että valikoiva asevelvollisuus näyttää johtavan aina lopulta ammattiarmeijaan. Lisäksi säästöt, joita valikoiva asevelvollisuus tuottaisi nykyiseen asevelvollisuuteen verrattuna, tulisivat pelkästään reservin pienentämisestä. Se kuitenkin veisi pohjan uskottavalta alueelliselta puolustukselta. Täysin vapaaehtoisuuteen perustuva armeijamalli pienentäisi reservin kokoa ja motivoisi sotilaita rahallisilla palkkioilla. Lisäksi kertausharjoitusten määrää kasvatettaisiin nykyisestä huomattavasti. Tarvittava hakijamäärä näyttäisi nykyisten mielipidemittausten mukaan täyttyvän. Kansasta yli puolet kuitenkin vastustaa vapaaehtoista mallia. Vapaaehtoisuuteen perustuvan mallin kustannukset olisivat myös suuremmat kuin nykyisen asevelvollisuuden. Syynä olisivat suuremmat henkilöstömenot. Pienempi reservi vapauttaisi kuitenkin henkilötyövuosia kansantalouden käyttöön, jolloin lopputulo voisi olla positiivinen. Yleinen asevelvollisuus on ainoa keino, jolla tarvittavan reservin koko saadaan järkevästi täytettyä. Myös suurin osa kansasta on sen kannalla. Jos uhkakuvat ja uhkamallit muuttuisivat ja puolustusvoimien päätehtävä olisi esimerkiksi kansainvälinen kriisinhallinta, voisi tilanne olla toinen. Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus on kuitenkin paras keino hankkia henkilöstöä Suomen puolustusvoimille

Maahanmuuttajat kuntalaisina : Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa 2010

Tämän selvityksen tavoitteena on kehittää Itä-Suomen alueen valmiuksia huomioida tämänhetkinen ja tuleva maahanmuuttajaväestö sekä tuottaa tämän pohjalta kehittämissuosituksia, jotka edistävät Itä-Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajaystävällisenä alueena. Selvityksessä on kerätty laadullinen aineisto haastattelemalla alueen maahanmuuttajaväestöä sekä paikallisia viranomaistoimijoita. Kerätyn aineiston pohjalta on laadittu selvitys, joka sisältää sekä vertailua maahanmuuttaja- ja viranomaisvastausten välillä sekä konkreettisia kehittämisehdotuksia maakunnittain. Tutkimus osoitti, että kotouttamispalvelut ovat onnistuneet viranomaisten näkökulmasta kohtalaisesti. Maahanmuuttajien ovat palveluihin kokonaisuutena tyytyväisinä, byrokratiasta ja monen luukun asioinnista aiheutuvista vaikeuksista huolimatta. Toisaalta maahanmuuttajat ovat asiakaskuntana vaatimattomia, sillä monet vertaavat palveluiden tilaa oman kotimaansa vastaavaan. Oikea-aikainen tiedottaminen on avainasemassa maahanmuuttajan tukemisessa kunnan palveluita hyödynnettäessä. Työllistymispalveluiden osalta tulisi kehittää kaikkien virkailijoiden valmiuksia vastata maahanmuuttajien palvelutarpeisiin. Nyt osaaminen keskittyy liiaksi yksittäisille henkilöille. Maahanmuuttajien suurin hidaste työllistymiselle on edelleen kielitaito, ja tätä koulutusta on tällä hetkellä liian vähän tarjolla. Itä-Suomen oloissa erityishaasteen maahanmuuttajien työllistymiselle asettaa pitkät välimatkat sekä kantaväestön korkea työttömyys. Maahanmuuttajien olemassa olevan osaamisen hyödyntäminen on vielä heikkoa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarve maahanmuuttajien kulttuuritaustan tuntemiselle korostuu, eikä henkilöstöllä ole vielä tähän liittyvää riittävää osaamista. Toinen, erittäin merkittävä epäkohta on maahanmuuttajien kieliongelman myötä heikentynyt potilassuoja, mikä liittyy perheenjäsenten ja tuttavien käyttämiseen tulkkina. Vaikka muihin kunnan toimialoihin verrattuna erityisesti perusopetus huomioi maahanmuuttajien tarpeet hyvin, on sekä kansalaisten, virkamiesten sekä päättäjien asenteissa parantamisen varaa. Tarvitaan yhä enemmän kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä, että jokainen voi osaltaan virkamiehenä ja kansalaisena luoda kohtaamisen ja vuorovaikutustilanteita maahanmuuttajien sopeutumisen tukemiseksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi keskeinen kehittämiskysymys on maahanmuuttajakoulutuksen liallinen keskittäminen mikä on yhtäältä taloudellista, mutta toisaalta se ei tue suomenkielen oppimista eikä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Tämä asettaa myös maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan pidentyneiden koulumatkojen vuoksi, mikä nähtiin erityisesti maahanmuuttajien mielestä ongelmallisena. Maahanmuuttajien vapaa-ajan palvelutarjonta on nykyisellään melko sisäänpäin kääntynyttä. Toiminta keskittyy monikulttuurikeskusten toiminnan ympärille ja monet maahanmuuttajaryhmät ovat itse aktiivisia kulttuuritapahtumien ja kokoontumisten järjestämisessä. Maahanmuuttajia tulisikin integroida vahvemmin kantaväestön kulttuuri- ja harrastustoimintaan. Maahanmuuttajien rooli ja osallisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on hyvin vähäinen. Viranomaisten rooli maahanmuuttajien osallisuutta tai turvallisuutta koskevien kysymysten edistämisessä on nykyisellään hyvin passiivista ja viranomaisten tietoisuus yhdenvertaisuutta edistävien kysymysten edistämisestä vähäistä. Syrjinnänvastaisessa toiminnassa kansalaisjärjestöt, oppilaitokset, työnantajat ja tiedotusvälineet ovat aktivoituneet enemmän.

Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu rinnan seudun rakennemallityön kanssa. Samanaikaisesti on laadittu myös Itä-Suomen liikennestrategiaa. Edellä mainitut työt ovat yhdessä valtakunnallisten alueidenkäyttö- ja liikennepoliittisten tavoitteidenja linjausten, maakunnallisten tavoitteiden sekä seudun erityispiirteiden kanssa muodostaneet suunnittelun keskeisen lähtökohdan. Suunnitelma on laadittu Mikkelin kaupungin sekä Juvan, Kangasniemen, Ristiinan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien muodostamalle talous- ja työssäkäyntialueelle. Mukana suunnittelussa ovat olleet kuntien, Pohjois- ja Etelä-Savon ELY-keskusten sekä Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat. Suunnitelman tavoitteena on ollut löytää tehokkaat toimenpiteet, joilla liikennejärjestelmä parhaiten tukee seudun kehittymistä. Suunnitelmalla on pyritty luomaan myös selkeä ja yksimielinen pohja toimenpiteiden tarkemmalla suunnittelulle ja toteuttamiselle. Keskeinen tavoite on ollut luoda toimintatavat jatkuvalle seudulliselle liikenteen suunnitteluyhteistyölle. Seudun kehittymisen kannalta on tärkeää, että liikennejärjestelmän kehittämistarpeet pystytään priorisoimaan ja osoittamaan rajalliset resurssit seudun kannalta keskeisten kilpailukykytekijöiden, niin arjen hyvinvoinnin kuin elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseen. Keskeiset kehittämistarpeet kohdistuvat Mikkelin seudun ulkoisen saavutettavuuden parantamiseen (koskien erityisesti pääkaupunkiseudun ja Pietarin suuntia), taajamissa tapahtuvan liikkumisen autoriippuvaisuuden vähentämiseen, kaikkien väestöryhmien itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksien parantamiseen, haja-asutusalueiden henkilöautoilun olosuhteiden turvaamiseen sekä logistiikkaalueiden kehittämiseen. Lisäksi seudun toimijoiden välisessä liikennejärjestelmäyhteistyössä on kehitettävää. Kehittämisessä tulee ottaa huomioon myös seudun rakennemallityössä esitetyt painotukset. Turvallisten ja sujuvien arjen matkojen osalta tulee seudun ulkoista saavutettavuutta parantaa erityisestiSavon radan junaliikennettä sekä valtatietä 5 kehittämällä. Myös valtatien 13 kehittäminen on tärkeää. Seudun sisäisessä liikkumisessa painotetaan kestävien kulkutapojen käytön edistämistä – siellä, missäse on realistista. Joukkoliikenteen palvelutason parantamistoimenpiteet kohdistetaan maankäytön kehittämisen sekä työ- ja opiskelumatkaliikkumisen kannalta keskeisiin suuntiin sekä Mikkelin paikallisliikenteeseen. Kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuutta ja turvallisuutta parannetaan taajamakeskustoissa sekä yhdyskuntarakenteen tiivistämisen kannalta potentiaalisilla alueilla ja keskeisillä työpaikka-alueilla. Haja-asutusalueilla liikkuminen turvataan henkilöautoliikenteen olosuhteet varmistamalla sekä uudentyyppisillä julkisen liikenteen ratkaisuilla. Liikenneturvallisuutta ja esteettömyyttä parannetaan priorisoidusti. Kunnossapidossa keskitytään päivittäisen liikennöitävyyden turvaamiseen. Myös tieto- ja älyliikenteen keinot tulee ottaa tehokkaasti käyttöön. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta keskeistä on kehittää kuljetusten kustannustehokkuutta erityisesti rataverkolla ja eri kuljetusmuotojen solmupisteissä. Vesiliikenteen kilpailukykyä kehitetään osana Itä-Suomessa tehtävää kehitystyötä. Aluelogistiikkaa kehitetään logistisia toimintoja keskittämällä sekä logistiikkaosaamista ja –yhteistyötä lisäämällä. Vähäliikenteisentiestön liikennöitävyys turvataan elinkeinoelämän täsmähoitokohteisiin panostamalla. Lisäksi Helsingin ja Pietarin yhteyksien sujuvuutta kehitetään pitkäjänteisesti yhteistyössä muun Itä-Suomen kanssa. Myös seudun sisäisen työmatkaliikenteen sujuvuuteen kiinnitetään huomiota. Yhteistyön ja toimintamallien kannalta keskeistä on jatkuvan ja organisoidun kehittämistyön varmistavan seudullisen liikennejärjestelmätyöryhmän perustaminen. Lisäksi liikennettä ja maankäyttöä käsittelevien seutu- ja kuntatason työryhmien toimintaa tulee kehittää sekä vaikuttaa liikennejärjestelmän kehittämistä koskevan alueellisen päätösvallan lisäämiseen. Suunnitelman keskeisimpien toimenpiteiden edistämisestä ja toteuttamisesta ehdotetaan laadittavaksi jatkossa seudulle yhteinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus.

Yrityksen koko ja book-to-market ilmiöt Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla

Tämä kandidaatintutkielma käsittelee yrityksen kokoon ja book-to-market arvoon perustuvia anomalioita Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla. Tutkimuksen kohteena on epänormaalien tuottojen saavuttaminen kyseisten anomalioiden kautta erityisesti finanssikriisin aikana. Osakeportfolioiden analysointi tapahtuu pääasiassa Fama-French kolmifaktorimallin avulla.

Kunnan optimikoko Suomessa

Tämän diplomityön päätavoitteena on tutkia voidaanko kunnille löytää optimaalinen kokoluokka Suomessa. Työn muita tavoitteita on tutkia voidaanko vastaava optimikoko löytää myös kahdelle kunnan tehtävistä, joiksi tässä tutkimuksessa on valittu sosiaali- ja terveystoimi sekä perusopetus. Lisäksi työssä tutkitaan miten paljon maakuntien välillä on tehokkuuseroja. Tutkimusmenetelminä on käytetty laskelmia, case -analyysiä, tilinpäätösanalyysiä ja tilastollisia menetelmiä. Työssä tehokkuutta mitattiin neljällä osa-alueella, jotka olivat tehokkuus toimintakatteen suhteen, tehokkuus toimintakustannusten suhteen, sosiaali- ja terveystoimen tehokkuus sekä perusopetuksen tehokkuus. Optimikoon määrityksien yhteydessä saatuihin tehokkuuslukuihin yhdistettiin kuntakohtaiset toimintaympäristötekijät kuten työttömyys ja väestön ikäjakauma. Työn lopputulos oli, että kunnan optimikoko Suomessa olisi noin 35 tuhatta asukasta, mutta erot välillä 25-40 tuhatta asukasta olivat pienet. Kustannustietojen perusteella kaikkein tehottomin kuntakokoluokka oli alle 3 tuhannen asukkaan kuntakoko, mutta toimintaympäristötekijöiden huomioimisen jälkeen kaikkein tehottomimmaksi osoittautui suurimmat yli 120 tuhannen asukkaan kunnat.

Asiakasohjautuvan kokoonpanon vaikutus huonekalualan yrityksen kannattavuuteen

Työn tavoitteena oli selvittää, miten tuotantomuodon muutos varasto-ohjautuvasta ns. litteiden pakettien tuotannosta asiakasohjautuvaan kokoonpanoon, vaikuttaa tutkittavan tuoteryhmän kannattavuuteen. Tutkimuksen avulla pyrittiin saamaan vastaukset kysymyksiin: Kuinka paljon varastoon sitoutunut pääoma pienenee? Riittääkö nykyinen tuotantokapasiteetti uudessa mallissa? Miten tuotantoa ja varastoja ohjataan uudessa mallissa? Tutkimus koostuu teorian tarjoamien keinojen ja syiden soveltamisesta kohdeyrityksen tarpeisiin ja muutoksen laskennallisen kannattavuuden selvityksestä, jota mitataan absoluuttisen ja suhteellisen mittarien avulla. Lisäksi teorian avulla luodaan periaatteellinen malli uuden tuotantomuodon kapasiteetinhallinnalle sekä tuotannon- ja varastonohjaukselle. Saadut tulokset osoittavat, että tuotantomuodon muutos lisää yrityksen suhteellista kannattavuutta ja mahdollistaa absoluuttisen kannattavuuden lisäyksen, joka riippuu vapautuvien resurssien uudelleenohjauksesta. Lisäksi voidaan todeta, että tutkimuksessa laadullisina muuttujina pidetyt kuljetuskustannukset ja asiakastyytyväisyys, eivät ole lähtökohtainen este muutokselle.