1000 resultados para Seppänen, Janne: Valokuvaa ei ole


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Siuntion kuntakohtainen järvikunnostusohjelma aloitettiin vuonna 2007 Karhujärvestä. Tällöin Karhujärvelle tehtiin kunnostussuunnitelma, johon kuului perustilan selvitys ja laskennallinen kuormitusselvitys. Hanketta jatkettiin vuosina 2008 - 2010 tekemällä vastaavanlainen selvitys Tjusträskille ja Vikträskille. Ohjelmaa jatkettiin vuonna 2011 valitsemalla uudeksi kohteeksi Syvälampi ja tekemällä tälle perustilan selvitys. Vuonna 2012 Syvälammelle tehtiin kuormitusselvitys ja siihen ja perustilan selvitykseen pohjautuva kunnostussuunnitelma. Syvälampeen tuleva ulkoinen kuormitus on laskennallisesti arvioituna vähäistä eikä siihen kohdistu vähentämistarvetta. Erittäin tärkeää on seurata valuma-alueella tapahtuvia muutoksia ja tarvittaessa reagoida ajoissa niihin. Kalasto on rakenteeltaan ahvenvaltainen ja siinä on tarpeeksi petokaloja. Kalaston rakenteen säilyttäminen on tällä hetkellä hyvä tavoite. Kasvillisuutta ei ole tarpeen poistaa. Vesikasvillisuutta on hyvin vähän ja sen merkitys järven tilalle on luultavasti leväkukintojen esiintymistä vähentävä. Syvälammessa esiintyy säännöllisesti happikatoja. Samoin pohjan läheisen veden kokonaisfosforipitoisuus on moninkertainen pinnan läheisen veden pitoisuuteen verrattaessa, mikä kertoo sisäisestä kuormituksesta. Hapettamalla voidaan vähentää sisäistä kuormitusta. Ennen kuin hapettamista lähdetään suosittelemaan järven kunnostusmenetelmäksi, ehdotetaan otettavan ainakin yksi ylimääräinen vesinäyte marraskuussa. Jos Syvälammen tila alkaa heiketä, esimerkiksi leväkukintojen tai kalakuolemien esiintymisen muodossa; kannattaa miettiä hapetussuunnitelman tekemistä. Kyseisessä suunnitelmassa tulee ottaa huomioon hapetuksen vaikutus järven meromiktiseen luonteeseen. Tällä hetkellä hapetusta ei kuitenkaan nähdä vielä tarpeellisena, vaan resurssit kannattaa kohdistaa tilan seurantaan. Veden laadun seuranta on erittäin tärkeää, jotta muutokset järven tilassa nähdään ajoissa. Happipitoisuuden seurantaa varten suositellaan ostettavan happimittari, jonka käytön ja huoltamisen joku paikallisista opettelee huolellisesti.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on laadittu Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeen yhteydessä. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Pohjavesialueilla on käytössä vedenottamot. Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueita ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaisiksi riskialueiksi. Pohjavesialueilla mahdollisesti sijaitsevien pilaantuneiden maa-alueiden tila tulisi selvittää ja arvioida kunnostustarve. Pohjavedestä havaittujen arseenin ja vanadiinin alkuperä tulisi selvittää. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Neljännen sukupolven reaktoreissa käytetään uusia teknisiä ratkaisuja ja uudenlaisia materiaaleja, joten myös niiden turvallisuuskriteerien laatimiseen tarvitaan uusia näkökulmia. Tällä hetkellä kehitetäänkin teknologianeutraaleja turvallisuuskriteerejä, joista voitaisiin johtaa jokaiselle uudelle reaktorikonseptille reaktorin erityispiirteet huomioivat teknologiaspesifit turvallisuuskriteerit. Näin pystytään takaamaan turvallisuuden korkea taso kaikissa uusissa reaktoreissa. Eksotermiset eli lämpöä vapauttavat kemialliset reaktiot muodostavat merkittävän uhan ydinvoimalaitosten turvallisuudelle. Tutkimalla nykyisin käytössä olevia turvallisuuskriteerejä sekä kehitteillä olevia teknologianeutraaleja turvallisuuskriteerejä voitiin havaita, että eksotermiset kemialliset reaktiot on niissä huomioitu hyvin, mutta ei kovin systemaattisesti. Tämän tutkielman tavoitteena oli pohtia, kuinka eksotermiset kemialliset reaktiot voitaisiin huomioida systemaattisemmin teknologianeutraaleissa turvallisuuskriteereissä. Johtopäätöksenä on, että epätoivottujen eksotermisten kemiallisten reaktioiden tapahtuminen tulisi ensisijaisesti pyrkiä estämään, mutta jos tällainen reaktio kuitenkin tapahtuu, tulisi sen seurauksia lieventää. Eksotermisten kemiallisten reaktioiden tapahtuminen pystytään estämään, jos eksotermisesti reagoivia aineita ei ole tai ne pystytään pitämään erillään toisistaan, tai jos lämpötilat saadaan pidettyä riittävän alhaisina. Tutkielman toisena tavoitteena oli tarkastella onnettomuusskenaarioita, jotka voisivat johtaa eksotermisiin kemiallisiin reaktioihin erityisesti neljännen sukupolven reaktoreissa. Tätä varten tutkitaan kirjallisuuden avulla joidenkin reaktorimateriaalien kemiallisia ominaisuuksia sekä muutamia neljännen sukupolven reaktoreja. Kirjallisuuden avulla tarkastellaan myös muutamaa sellaista ydinvoimalaitosonnettomuutta, joissa eksotermiset kemialliset reaktiot ovat olleet merkittävässä roolissa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan Suomen puolustusvoimia ns. clausewitzlaisen sota- ja strategiateorian pohjalta. Tutkimus koostuu kahdesta pääteemasta, joista ensimmäisessä selvitetään miten sotateoreetikko Clausewitz tarkoitti strategian ja sen lähikäsitteistön 1800-luvun alkupuolella ymmärrettäväksi. Tarkasteluun liittyy kaksi esseetä, joista ensimmäisen tarkoituksena on kyseisen sotateorian nykytieteilijöille tulkitseminen, koska Clausewitzin Sodankäynnistä-kirja on osoittautunut varsin vaikeasti ymmärrettävissä olevaksi teokseksi. Toisen esseen tarkoituksena on selvittää mitä Clausewitzin sotateoriaan kiinteästi kytköksissä olevalla, mutta tyypillisesti melkoisen virheellisesti tulkitulla ns. kitkan käsitteellä tarkoitetaan. Tutkimuksen toisena pääteemana on sen selvittäminen löytyykö puolustusvoimista ns. clausewitzlaisia strategeita, eli henkilöitä joilla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet hahmottaa sodankäynnin kitkaista olemusta. Pääteema koostuu neljästä esseestä, joista ensimmäinen, eli kaiken kaikkiaan siis kolmas essee pyrkii selvittämään miten clausewitzlainen nerous pitäisi ymmärtää, koska 1800-luvun ihmistieteiden kehittymättömyydestä johtuen Clausewitzin käyttämä arkikielinen käsitteistö ei pysty selittämään asiaa tieteellisessä merkityksessä kovinkaan hyvin. Koska Clausewitz kuitenkin viittaa nerouden osalta sen persoonallisuussidonnaisuuteen, myös tässä yhteydessä asiaa tarkastellaan persoonallisuus- eikä esimerkiksi nykytieteelle paljon tyypillisemmästä oppimisteoreettisesta näkökulmasta. Neljännessä esseessä puolestaan selvitetään onko puolustusvoimissa riittävästi clausewitzlaisen strategin ominaisuuksia omaavia henkilöitä organisaation johtotehtäviin nostettaviksi. Viidennessä esseessä taas selvitetään syitä upseerikunnan laatutasossa vuosikymmenten kuluessa tapahtuneille muutoksille. Kuudennen esseen tarkoituksena on edelleen selvittää muutaman puolustusvoimia koskevan käytännön esimerkin pohjalta, kuinka hyvin puolustusvoimien toiminta näyttäisi vastaavan clausewitzlaiselta strategilta edellytettävää toimintaa eli kyse on siis tutkimuksellisessa mielessä triangulaatiosta, jonka kautta pyritään varmistamaan työssä aikaisemmin esitettyjen näkemysten oikeellisuus. Kokonaisuutena katsoen tutkimuksen esseitä yhdistää toisiinsa pyrkimys selvittää puolustusvoimien toiminnan clausewitzlaista strategisuutta upseereiden myötäsyntyisten valmiuksien pohjalta. Vaikka esseet onkin pyritty kirjoittamaan johdonmukaisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, tutkimuksen holistis-synteettisestä luonteesta johtuen niitä ei kuitenkaan ole linkitetty niin kiinteästi toisiinsa kuin mikä on normaaleille väitöskirjatutkimuksille tyypillistä. Huomion kiinnittäminen asiaan on tärkeää sen vuoksi, että työtä tyypillisenä analyyttisenä monografiana luettaessa siinä näyttäisi olevan myös sellaisia ”virheitä”, jollaisia siinä ei sen omista holistisista lähtökohdista luettaessa ole. Sen lisäksi että tutkimus on toteutettu Clausewitzin sotateorian mukaisesti, se on pyritty toteuttamaan myös clausewitzlaisessa hengessä, jolla tarkoitetaan mm. sitä, että työssä teoreettisuus korvautuu käytännönläheisyydellä ja absoluuttisuus suhteellisuudella. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on puolestaan herättää suomalaisen (ylimmän) upseerikunnan keskuudessa keskustelua puolustusvoimien tämän hetkisten toimintatapojen mielekkyydestä, koska monilta osin ne vaikuttaisivat ennemminkin helpoilta kuin tarkoituksenmukaisilta ratkaisuilta organisaation tehokkuutta puolustusvoimien toiminta-ajatuksen pohjalta kehittämään pyrittäessä. Tutkimuksen clausewitzlaista, asioiden suhteellisuuden ja todellisuuden kitkaisen olemuksen huomioon ottavaa perusluonnetta voidaan puolestaan kuvata clausewitzlaisen sotateorian henkeä hyvin ilmentävällä Friedrich Nietzsche -aforismilla: ”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja.”

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Den snart 200 år gamla vetenskapsgrenen organisk synteskemi har starkt bidragit till moderna samhällens välfärd. Ett av flaggskeppen för den organiska synteskemin är utvecklingen och produktionen av nya läkemedel och speciellt de aktiva substanserna däri. Därmed är det viktigt att utveckla nya syntesmetoder, som kan tillämpas vid framställningen av farmaceutiskt relevanta målstrukturer. I detta sammanhang är den ultimata målsättningen dock inte endast en lyckad syntes av målmolekylen, utan det är allt viktigare att utveckla syntesrutter som uppfyller kriterierna för den hållbara utvecklingen. Ett av de centralaste verktygen som en organisk kemist har till förfogande i detta sammanhang är katalys, eller mera specifikt möjligheten att tillämpa olika katalytiska reaktioner vid framställning av komplexa målstrukturer. De motsvarande industriella processerna karakteriseras av hög effektivitet och minimerad avfallsproduktion, vilket naturligtvis gynnar den kemiska industrin samtidigt som de negativa miljöeffekterna minskas avsevärt. I denna doktorsavhandling har nya syntesrutter för produktion av finkemikalier med farmaceutisk relevans utvecklats genom att kombinera förhållandevis enkla transformationer till nya reaktionssekvenser. Alla reaktionssekvenser som diskuteras i denna avhandling påbörjades med en metallförmedlad allylering av utvalda aldehyder eller aldiminer. De erhållna produkterna innehållende en kol-koldubbelbindning med en närliggande hydroxyl- eller aminogrupp modifierades sedan vidare genom att tillämpa välkända katalytiska reaktioner. Alla syntetiserade molekyler som presenteras i denna avhandling karakteriseras som finkemikalier med hög potential vid farmaceutiska tillämpningar. Utöver detta tillämpades en mängd olika katalytiska reaktioner framgångsrikt vid syntes av dessa molekyler, vilket i sin tur förstärker betydelsen för de katalytiska verktygen i organiska kemins verktygslåda.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani aiheena on Canterburyn katedraalikoulun oppilaiden 1670-luvun puolivälissä esittämä koulunäytelmä, joka löytyy käsikirjoituksesta Lit.Ms.E41 (Canterburyn katedraalin arkisto). Tämä käsikirjoitus sisältää koulun oppilaiden ja opettajakunnan laatimia puheita, runoja ja näytelmiä, jotka on kirjoitettu latinaksi, kreikaksi, englanniksi tai näiden kielten yhdistelmillä. Selvitän tutkielmassani, millaisia syntaktisia piirteitä ja pragmaattisia merkityksiä tässä yhdessä näytelmässä esiintyvällä koodinvaihdolla latinan ja englannin välillä on. Teoreettinen viitekehykseni sisältää teoriaa ja aiempia tutkimuksia koodinvaihdosta ja monikielisyydestä, yleistä pragmaattista teoriaa sekä Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteorian. Koska koodinvaihdon tutkimus on vielä melko uusi ja monimuotoinen ala, käsittelen työssäni useita metodologisia ratkaisuja monikielisen tekstin analysoimiseen. Oma metodini yhdistää sekä aineisto- että teorialähtöisiä lähestymistapoja. Tämä tarkoittaa, että tutkin materiaaliani sekä filologisesti ottamalla mukaan historialli-sen ja kulttuurillisen kontekstin että lingvistisesti ottamalla mukaan pragmaattisen teorian. Analyysi koodinvaihdon syntaktisista piirteistä osoitti, että yksi puhunnos voidaan tietyssä kontekstissa tulkita sekä koodinvaihdoksi että lainaamiseksi. Tästä syystä esitin tutkielmassani, että jako koodinvaihtoon ja lainaamiseen ei ole tarpeellinen tai edes suotava, jos tutkimuksen pääkohteena ovat monikielisten ilmaisujen merkitykset. Koodinvaihdon funktioiden ja merkitysten osalta esitin, että funktiot voidaan jakaa tilanteisiin eli esimerkiksi genrestä johtuviin, metaforisiin eli pragmaattisia merkityksiä luoviin sekä fasilitatiivisiin eli diskurssia järjestäviin funktioihin. Erityisesti metaforiset funktiot voitiin edelleen jakaa luokkiin sen mukaan, miten kohteliaisuusteoriaan liittyvät muuttujat ovat niissä esillä. Tulosten perusteella voitiin todeta, että etenkin solidaarisuuden ilmaiseminen oli tyypillinen funktio, mutta näytelmässä toista kieltä voidaan käyttää myös esimerkiksi kuulijan loukkaamiseen, valtaerojen esiintuomiseen sekä viestin salaukseen. Valitsemani metodi osoittautui toimivaksi, ja ehdotankin tutkielmassani, että tätä samaa metodia tulisi soveltaa myös muiden diskurssistrategioiden tutkimiseen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on selvittää millainen on toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprosessi pkyrityksissä sekä millaisia ongelmia, haasteita ja hyötyjä se aiheuttaa. Tarkoituksena on luoda selkeä kuva siitä, millaisia asioita tulee ottaa huomioon käyttöönottaessa toiminnanohjausjärjestelmää ja millaisia resursseja se vaatii pk-yritykseltä. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto pk-yrityksissä on haastava projekti. Se vaatii yritykseltä niin henkisiä, fyysisiä kuin taloudellisia resursseja. Resurssien vähäisyys on yksi syy, miksi pkyritysten tulee pohtia, kannattaako heidän lähteä toiminnanohjausjärjestelmäprojektiin olleenkaan. Vastapainona raskaalle projektille on toiminnanohjausjärjestelmästä saatavat hyödyt. Nämä hyödyt linkittyvät niin yrityksen omaan toimintaan kuin alihankkijoille ja asiakkaille. Tutkimustulokset osoittavat, että toiminnanohjausjärjestelmäprojekti on järkevä investointi pkyrityksille. Se tehostaa yrityksen toimintaa, antaa mahdollisuuden kasvaa tehokkaasti, mutta hallitusti ja parantaa yrityksen seurantaa. Tuloksissa tulee myös esille, että toiminnanohjausjärjestelmä ei ole pelkästään yrityksen itsensä hyöty, vaan se hyödyttää myös yrityksen yhteistyökumppaneita.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä kandidaatintyö käsittelee CRM:ää tietojärjestelmänä ja strategiana. CRM:llä (Customer Relationship Management) tarkoitetaan asiakkuuksien hallintaa. Suppea määritys käsittää CRM:n vain tietojärjestelmänä, laajempi määritys sisältää tietotekniikan lisäksi sekä organisaation että asiakkaat eli CRM nähdään kokonaisvaltaisena strategiana. Tietojärjestelmät ovat olennainen osa CRM:ää, sillä ne mahdollistavat asiakkuuksien hallinnan. Kun CRM ymmärretään strategiana, siitä saadaan enemmän hyötyjä. Tällöin käyttöönottoprosessista tulee kuitenkin haastavampi. Käyttöönotossa tulee huomioida CRM:n eri näkökulmat ja menestystekijät sekä organisaation kulttuurin muutos. Näiden tekijöiden aliarvioiminen johtaa usein epäonnistumiseen. CRM:n käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi. Tämä on johtunut muuttuvasta kilpailuympäristöstä sekä asiakkaiden kulutustottumusten muuttumisesta. CRM on laajemmin käytössä isoilla yrityksillä ja käyttö vaihtelee myös toimialan mukaan. Käyttöönottoa ovat ajaneet CRM:stä saatavat hyödyt: asiakkaista saatavan voiton maksimointi, kannattavien asiakkaiden parempi tunnistaminen ja tärkeäksi muodostuneiden pitkäaikaisten asiakassuhteiden säilyttäminen. Hyötyjen mittaamiseen ei ole vielä kehittynyt yhtenäistä mitta-asteikkoa, mutta tulokset tulee mitata CRM-mittareiden avulla. CRM-järjestelmien kysyntä lisääntyy, mutta tavat käyttää niitä muuttuvat. Oman järjestelmän hankkimisen tilalle on tullut ulkopuolisten palveluntarjoajien pilvipalvelut. CRM:stä tulee tulevaisuudessa sosiaalisempaa ja avoimet ohjelmistoratkaisut lisääntyvät.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan hevoskauppaa ja sen erityispiirteitä suhtees-sa irtaimen kauppaa säätelevään lainsäädäntöön. Tavoitteena on tuoda esiin hevosesta johtuvia erityispiirteitä ja pohtia sovellettavan lainsäädän-nön soveltuvuutta hevosen kauppaan. Tarkastelu kohdentuu erityisesti hevoselle ominaisiin laatuvirheen muotoihin, kuten sairauksiin ja fyysisiin vikoihin. Lisäksi tarkastellaan, miten esiin nostettuihin erityispiirteisiin on varauduttu hevoskauppaan tarkoitetuissa kauppasopimusmalleissa. Hevoskauppaan pätee sama lainsäädäntö kuin minkä tahansa muun ir-taimen tavaran kauppaan. Virheeseen varautuminen yksityiskohtaisesti sopimalla korostuu hevoskaupassa, koska täydellistä ja virheetöntä hevosta ei ole olemassakaan. Myyjän näkökulmasta onnistuneessa kauppaprosessissa neuvotellaan virheen mahdollisuus niin pieneksi kuin se on mahdollista. Tähän instrumentit antavat lainsäädäntö ja erityisesti sopimusoikeudelliset keinot. Ostajan näkökulmasta onnistuneessa kaupassa hän on kyennyt asiantuntijoihin tukeutuen tunnistamaan ennalta hevosen viat ja muut epämieluisat ominaisuudet. Nämä tiedostaen ostaja määrittää, mitä virheitä on valmis hyväksymään. Hevoskaupassa riidan välittömät ja välilliset kustannukset suhteessa maksettuun kauppahintaan voivat nousta korkeiksi. Hevoskaupassa usein ainoa kirjallinen dokumentti on omistajanvaihdosilmoitus, eikä kauppasopimuksen laatiminen kirjallisena ole itsestäänselvyys. Yksinomaan hevoskauppaan liittyvien juridisten kysymysten tekeminen näkyväksi on tärkeää. Irtaimen kauppaa säätelevä lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista riittävällä tarkkuudella hevosen erityispiirteitä persoonaesineenä, vaan väliin tarvi-taan vakiosopimusten kaltaisia apuvälineitä kaupan osapuolten tueksi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Studien handlar om dans. I fokus står hur det gick till då den folkliga dansen började uppvisas på estraderna, vilka danser som uppvisades, vem som gick i spetsen, vilka drivkrafter som låg bakom och om danserna som uppvisades upptecknades i likhet med annan folklore. Området har inte ägnats uppmärksamhet inom tidigare dansforskning, varken i Finland eller övriga Norden. Med impulser från Schweiz ordnades den första folkdansuppvisningen i Finland på Konstnärsgillets årsfest 1866. Att inhemska folkdanser uppvisades då, bl.a. menuett och polska från Lappfjärd, var medicine- och kirurgieprofessorn, den Lappfjärdsbördige Jakob August Estlanders förtjänst. Han hade inflyttade Lappfjärdsbor i sin närhet – traditionsbärare som kunde dansa och spela och som var villiga att lära ut sina danser bland överklassen i Helsingfors. Drivkraften var av nationalistisk art och det nationella framställdes i historiska tablåer ur Runebergs diktverk Fänrik Ståhls sägner, i folkdräkter och i folkdanser. Mycket snabbt blev ekonomiska medel en drivkraft till att man arrangerade tillställningar, vid vilka en dansuppvisning ingick i programmet då man samlade in medel för olika ändamål. Med impulser från Sverige arrangerade Svenska landsmålsföreningen soaréer för att samla in medel till verksamheten med bl.a. uppvisning av danserna kontra, kadrilj och purpuri. Bland traditionsbärarna fanns även stadsbyggmästaren i Helsingfors, Sanfrid Hongell, född i Karleby och mag. Henrik Ståhl, född i Kronoby. Dessa två inövade den stora dansen purpuri som uppvisades för publik i Helsingfors. Hongell var samtidigt spelman som kunde spela melodierna till purpurins olika turer. Folkdansen tjänade även ekonomiska syften. Jag utgick ifrån att arrangörer valde danser att uppvisas. Resultatet visar att det överhuvudtaget inte handlade om att välja en dans, utan det handlade om att komma i kontakt med traditionsbärare som kunde lära ut danser ur sin egen tradition och med traditionsbärare som kunde spela musiken till danserna. Då traditionsbäraren kom från en svenskspråkig trakt, var dansen från samma trakt. De som ivrade för det finska inövade och uppvisade även danser från det svenska språkområdet. Språket och språkpolitiska frågor avgjorde inte vad man arbetade med. I studien analyseras en lång rad dansuppvisningar som lade grunden för 1900-talets folkdansrörelse.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Yrityksen kilpailukyvyn perustana tunnettua tuotekehitystä ulkoistetaan nykyisin entistä enemmän. Tuotekehitys on muuttumassa avoimempaan suuntaan. Ilmiöön ovat johtaneet teknologian kehittyminen ja globalisaatio. Ulkoistamisprosessista on tullut helpompaa ja tuotekehityksen ulkoistamisesta on löydetty uusia etuja. On myös havaittu, että resurssipulasta kärsivät pienet yritykset ovat aktiivisempia tuotekehityksen ulkoistajia kuin suuremmat. Motiiveja tuotekehityksen ulkoistamiselle on useasti paremman kapasiteetin ja erityisosaamisen hankkiminen, maakohtaiset edut, markkinoille tuloajan lyhentäminen ja suurimpana ulkoistusetuna tunnettu kustannussäästöt. Tänä päivänä tuotekehityksen ulkoistamisesta entistä suuremman osan keräävät kehittyvät taloudet, kärkipäässä Intia ja Kiina. Ne tarjoavat edullisen ja laadukkaan innovaatioympäristön tuotekehitykselle. Intia ja Kiina palvelevat pääosin yhdysvaltalaisia yrityksiä, kun taas eurooppalaiset yritykset ovat vasta löytämässä Aasian tarjoamat valmiudet tuottaa tuotekehityspalveluita Euroopan kehittyvien talouksien lisäksi. Suomalaisyritykset ovat suurimpia Pohjoismaiden ulkoistajia, mutta tuotekehitys ei ole vielä aktiivisimpien ulkoistusratkaisujen alue. Tämän odotetaan kuitenkin kasvavan kansainvälisesti kasvavan tuotekehityksen ulkoistamisen mukana. Aasia tarjoaa myös suomalaisille yrityksille mittavia etuja, joten Aasian osuus ulkoistamisesta saattaa kasvaa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Voitto ja yrityksen menestyminen ymmärretään usein symboleiksi keskenään. Tästä johtuen myös yleisesti käytössä olevat yritystoiminnan menestysmittarit pohjautuvat voittoon. Tämä tutkielma yrittää kuvata ja ymmärtää, mitä menestyminen on OP- Pohjola -ryhmän osuuspankeissa. Koska osuuspankin toiminnan tavoite on tyydyttää jäsentarpeet tarjoamalla laadukkaita ja kilpailukykyisiä palveluita, on voitto -pohjaisten menestysmittareiden käyttö niissä kyseenalaista. Tutkimusongelmaan pyritään vastaamaan tehtyjen asiantuntijahaastatteluiden pohjalta. Tutkimuksessa selvisi, että osuuskunnille sopivia menestysmittareita ei ole kehitetty juuri lainkaan. Osuuspankkien kohdalla taloudellisten, voitto- pohjaisten menestysmittareiden käyttö nähtiin jopa välttämättömyytenä johtuen pankkitoimialan luonteesta ja sääntely-ympäristöstä. Perusmittareiden rinnalle kaivattiin kuitenkin enemmän jäsenetuja mittaavia mittareita, sekä menetelmiä, joiden avulla osuuspankkien toimintaympäristössään tekemät toimet tulisivat nykyistä näkyvimmiksi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Käsittelen tutkimuksessani monikielisyyden ilmenemistä Canterburyn katedraalikoulun oppilaiden 1600-luvun loppupuoliskolla esittämissä näytelmissä, jotka löytyvät käsikirjoituksesta Lit.Ms.E41 (Canterburyn katedraalin arkisto). Tämä käsikirjoitus sisältää puheita ja näytelmiä, joiden kielinä ovat englanti, latina ja vähemmissä määrin myös kreikka. Useissa näytelmissä esiintyy koodinvaihtoa näiden kielten välillä, ja tutkielmassani selvitän, millaisia syntaktisia ilmenemismuotoja ja pragmaattisia merkityksiä koodinvaihdolla on. Teoreettinen viitekehykseni on yhdistelmä filologista ja lingvististä lähestymistapaa. Olen sisällyttänyt tutkielmaani aiemman koodinvaihdon tutkimuksen lisäksi Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian, jonka avulla erityisesti puhujien välisiin sosiaalisiin suhteisiin liittyviä koodinvaihdon funktioita voidaan luokitella. Koska historiallinen koodinvaihto on tutkimusaiheena vielä melko tuore, käsittelen perusteellisesti erilaisia metodologisia ratkaisuja. Valitsemani metodi yhdistää perinteisen filologisen lähiluvun pragmaattiseen analyysiin, jonka kautta työssäni vaikuttavat muun muassa rationaalisuuden ja empatian käsitteet. Analyysini perusteella kävi ilmi, että erityisen yleinen koodinvaihdon funktio on mahdollistaa intertekstuaalisuus, jolla edelleen voidaan ilmaista esimerkiksi solidaarisuutta eli sosiaalista läheisyyttä tai loukata puhuteltavaa. Solidaarisuus oli myös ilman intertekstuaalisuutta yleinen koodinvaihdon funktio. Näiden lisäksi koodinvaihdon funktioita olivat muun muassa kasvoja uhkaavat teot, eufemismit, stilistiset efektit sekä diskurssin avustaminen. Syntaktisten ilmenemismuotojen osalta keskeisin havainto oli, että koodinvaihdon ja lainaamisen erottaminen ei ole tarpeellista tai edes kannattavaa kaikissa tilanteissa. Lisäksi voitiin todeta, että valittu metodi soveltui hyvin aineiston analysoimiseen, ja sitä tulisi soveltaa mahdollisuuksien mukaan laajempaan materiaaliin sekä muiden pragmaattisten ilmiöiden tutkimiseen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä raportissa on koottu tietoa Kurikka–Ilmajoki–Seinäjoki–Lapua-joukkoliikenteen laatukäytävän joukkoliikennetarjonnan nykytilasta, matkustuspotentiaalista sekä pysäkki-infrasta. Työssä on selvitetty joukkoliikennetarjonnan kehittämistarpeita laatukäytävällä ja haettu vastausta siihen, miten nykyinen infrastruktuuri keskeisten pysäkkien osalta palvelee laatukäytävän matkustajia. Työn tarkoituksena on tuottaa tietoa joukkoliikenteen laatukäytävän kehittämistarpeista kuntien ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätöksenteon pohjaksi. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet henkilöjunaliikenteen yksinoikeutta koskevan käyttöoikeussopimuksen ajalle 3.12.2009 - 31.12.2019. Sopimuksella VR saa yksinoikeuden ja sitoutuu harjoittamaan henkilöjunaliikennettä sopimuksen mukaisilla rataosilla. Tämän vuoksi tässä raportissa ei ole otettu kantaa henkilöjunaliikenteen palvelutasoon, mutta nykyiset raideliikenteen yhteydet on huomioitu linja-autoliikennettä täydentävänä yhteyksinä Lapuan ja Seinäjoen välillä. Työryhmässä on sovittu, että yhteiskäyttöisten lippujärjestelmien tarkastelu ei sisälly tähän työhön. Työn kuluessa on kyselytutkimuksella kartoitettu kuntien ja liikennöitsijöiden näkemyksiä laatukäytävän tärkeimmistä pysäkeistä ja ne on huomioitu tässä raportissa mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi työryhmässä on keskusteltu laatukäytävän joukkoliikenteeseen liittyvästä kehittämistarpeista, muun muassa tarjonnan, reittien ja matka-ajan osalta. Atria Oy:n Nurmon tehtaan toimihenkilöille ja tehtaan tuotantopuolen edustajille on laadittu räätälöity kysely, jossa on selvitetty, milloin bussin tulisi saapua ja lähteä Atria Oy:n portille ja portilta. Lisäksi on selvitetty mahdollista käyttäjäpotentiaalia. Laatukäytävän kehittämistoimenpiteiden toteutus aloitetaan vuonna 2012. Päämääränä on, että vuorotarjonta on tavoitteiden mukaisella tasolla viimeistään vuonna 2019. Tässä raportissa esitettyjen tärkeimpien pysäkkien parantaminen aloitetaan vuonna 2012. Pysäkkien parantamistoimenpiteitä tehdään vuosittain rahoitusresurssien puitteissa.