Rakennusliikkeen arvonlisäverotus

Tutkielman tavoitteena on selvittää rakentamisen arvonlisäverotusta. Tutkimuksen päätavoite on selventää rakentamispalvelun myynnin, rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisen ja perustajaurakoinnin arvonlisäverotukseen liittyviä eroavaisuuksia ja ongelmia. Erityistä huomiota on kiinnitetty rakentamispalvelun oman käytön verotukseen. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on ymmärtämiseen ja selittämään pyrkivä kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä. Rakentamisen ja kiinteistöjen arvonlisäverotus on käytännössä osoittautunut haastavaksi ja ongelmalliseksi. Siihen liittyy lukuisia poikkeuksia ja erityissäännöksiä. Laki on joissain kohdin ristiriidassa arvonlisäverodirektiivien kanssa. Laki on paikoin vaikeasti ymmärrettävää. Tämän vuoksi lain tulkinnasta onkin olemassa lukuisia oikeuden päätöksiä. Rakennusliikkeet kohtaavat myös käytännön ongelmia laskentatavoissa, eritoten rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisessa. Huolimatta lukuisista oikeuspäätöksistä, moni lain kohta on edelleen vaikeasti tulkittavissa. Moneen käytännön ongelmaan tarvittaisiin selkeitä ohjeita esim. veroviranomaisilta.

Velallisen asema perinnässä ja perintäkulujen merkitys velalliselle

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Musiikin kehittämis- ja opetussuunnitelma Seinäjoen Kansalaisopistoon

Tämän opinnäytetyön lähtökohtana on ollut musiikinopetuksen kehittämis- ja opetussuunnitelman puuttuminen Seinäjoen Kansalaisopistosta. Työn alkuosassa käydään läpi pääpiirteittäin vapaan sivistystyön historia ja Laki vapaasta sivistystyöstä. Seinäjoen Kansalaisopiston musiikin opetusta tarkastellaan elinikäisen oppimisen, eettisyyden ja indoktrinaation näkökulmista. Musiikin opetus- ja oppimiskäsitykset sekä opettajan kompetenssi ovat myös keskeisiä asioita kehitettäessä Seinäjoen Kansalaisopiston musiikin opetusta. Seinäjoen Kansalaisopistossa musiikkiaineissa opiskeli lukuvuonna 2006-2007 yli 800 opiskelijaa. Solistista opetusta annettiin pianossa, laulussa, viulussa ja huilussa. Ryhmäopetusta annettiin harmonikan ja pelimanniharmonikan soitossa, kitaran soitossa, rummuissa, viulun soitossa, kuorolaulussa sekä vauva-äiti/vanhempi - ja erityismusiikkiryhmille (erityislapset, ikäihmiset, erityisaikuiset), kansanmusiikki- ja pelimanniyhtyeille. Seinäjoen Kansalaisopistossa musiikin kehittämis- ja opetussuunnitelmaa varten tehtiin kaksi kyselytutkimusta: erikseen musiikin opiskelijoille ja musiikin opettajille. Niissä selvitettiin opiskelijoiden ja opettajien toiveita ja tarpeita kansalaisopiston musiikin opetuksessa. Tutkimus on määrällinen, ja tulokset antoivat Seinäjoen kansalaisopiston musiikin opetuksen kehittämiselle tietoa, jonka pohjalta opetussuunnitelma on mahdollista laatia. Opettajille suunnattu kysely tuotti keskeisiä tuloksia: kansalaisopiston hallinnolliset palvelut opettajille koettiin tasokkaiksi, mutta opetustuntien toivottiin olevan pidempiä; lisäksi täydennyskoulutustarvetta oli yli puolella vastanneista. Hyvän opettajuuden tärkeimmiksi elementeiksi opettajat kokivat kannustavuuden, hyvät vuorovaikutustaidot, ohjaavan ja rakentavan suhtautumisen sekä hyvän tilannetajun. Opiskelijoille suunnattu kysely osoitti, että heidän mielestään opetus on tasokasta ja opettajat ammattitaitoisia sekä innostavia. Opiskelijat kokivat solististen aineiden oppitunnit liian lyhyiksi. Opiskelun kannustimiksi opiskelijat totesivat musiikista saadun ilon, itsensä kehittämisen ja uuden oppimisen halun sekä musiikin sopivuuden vapaa-ajan harrastukseksi. Musiikkikurssien yleisarvio oli hyvä, hinta-laatu-suhde erinomainen ja opiskelijat kokivat saavansa myös tarpeeksi palautetta. Opetussuunnitelma voi palvella musiikinopettajia opetuksen kehittämisessä, suunnittelussa ja toteuttamisessa ilman, että sen tarvitsee viedä opettajien itsenäisyyttä. Opiskelijoita halutaan tukea musiikin opiskelussa siten, että heille luodaan hyvä oppimisympäristö ja tarvittaessa heille laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma yhteistyössä opettajan kanssa. Seinäjoen Kansalaisopisto pyrkii tulevaisuudessa tarjoamaan aiempaa paremmin kysyntää vastaavaa musiikinopetusta niin aikuisille harrastajille kuin myös nuorille ja lapsille.

Turun yliopiston kirjasto 1970-luvulta 2000-luvulle

Turun Suomalaisen Yliopistoseuran syntysanat lausuttiin 29.4.1917. Seuran tärkeimpiin tavoitteisiin kuului alun alkaen tieteellisen kirjaston aikaansaaminen. Jo hoitokunnan ensimmäisessä kokouksessa 25.11.1917 asetettiin kirjastovaliokunta, joka sai tehtäväkseen kerätä kirjallisuutta sekä hoitaa seuran kirjastoa, arkistoa ja kokoelmia. Turun Suomalaiselta Yliopistoseuralta osoitti hämmästyttävää kaukokatseisuutta ja ripeyttä aikataulu, jossa se päätti ja toteutti Turun yliopiston kirjaston perustamisen. Vuonna 1920, suurinpiirtein samaan aikaan, kun oli päätetty yliopiston perustamisesta, yliopistoseura päätti ryhtyä toimiin kirjaston järjestämisen aloittamiseksi. 20.11.1920 valittiin yliopiston kirjaston väliaikaiseksi kirjastonhoitajaksi – ja 1922 vakinaiseksi - FK Volter Kilpi, joka alkoi hoitaa Turun yliopiston kirjastoa 1.1.1921. Kirjasto avasi ovensa yleisölle 27.6.1922, samana päivänä jolloin Turun suomalainen yliopisto aloitti toimintansa. Turun yliopiston kirjaston varsinaisena perustamisvuotena pidetään kuitenkin vuotta 1921. Turun suomalainen yliopisto, vuodesta 1927 Turun yliopisto oli vuoteen 1974 saakka yksityinen yliopisto. Turun yliopiston valtiollistamista koskeva laki tuli voimaan 1.8.1974. Turun yliopiston kirjaston ensimmäinen historiikki koskee vuosia 1917-1969 (Laurikkala & Neuvonen, 1970). 2000-luvun alussa Turun yliopiston kirjasto asetti tavoitteeksi, uuden 90-vuotishistoriikin kirjoittaminen. Tätä tehtävää varten palkattiin syksyksi 2005 kirjastonhoitaja Liisa Hilander. 2006 myös haastateltiin eräitä kirjaston aikaisempia työntekijöitä. Tämä aineisto on tallennettu erikseen kirjaston arkistoon. Alkuperäinen tavoite 90-vuotishistoriikin julkaisemisesta vuonna 2011 kuitenkin muuttui, kun päätökset Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta muodostuvasta Turun yliopistosta tehtiin uuden yliopistolain yhteydessä, joka astuu voimaan 1.1.2010. Yliopisto muuttuu samalla valtion yliopistosta julkisoikeudelliseksi yliopistoksi. Kirjaston tilanne ja asema oli pitkään epäselvä ja vasta vuoden 2009 lopussa yliopisto teki päätöksen Turun yliopiston kirjaston ja Turun kauppakorkeakoulun kirjastojen yhdistämisestä (uudeksi) Turun yliopiston kirjastoksi 1.1.2010 lähtien. Samalla kirjasto asema muuttui yliopiston erillislaitoksesta yliopiston hallinnon organisaatioon – yliopistopalveluihin - kuuluvaksi yksiköksi. Sekä yliopiston että sen kirjaston aseman muuttuminen sai aikaan tarpeen aikaistaa Turun yliopiston kirjaston historiikin julkaisemisen vuoden 2009 lopussa. Historiikki kuvaa kirjaston kautta 1970-luvun alusta 2000-luvun loppupuolelle. Historiikin julkaisemisen aikaistamisen vuoksi 2000-luvun viimeisten vuosien tapahtumiin lähinnä on vain viittauksia.

Kirjallisuutta

Kirjallisuusarvostelu

Velvollisuus yhteistoimintaan yritystoiminnan muutostilanteessa

Tämän tutkimuksen pohjana on uusin laki yhteistoiminnasta yrityksissä (30.3.2007/334, jäljempänä yhteistoimintalaki) ja erityisesti sen säädökset, joissa käsitellään yrityksen johdon velvollisuutta aloittaa yhteistoimintamenettely henkilöstön kanssa yrityksen muutostilanteessa. Tarkoituksena on perehtyä yksittäisen yrityksen yhteistoimintavelvoitteisiin ja sivuta yhteisönlaajuisien yritysryhmien yhteistoimintaa. Näistä kummastakin on säädetty omat lakinsa ja ne kuuluvat tärkeimpiin työoikeuden kollektiivisuhteita sääteleviin lakeihin. Muita tärkeitä työntekijäkollektiivisuhteisiin vaikuttavia lakeja käsittelen omassa osuudessaan. Esityksen myötä on myös tarkoitus tuoda esille se, että yhteistoiminta yrityksissä käsittää myös paljon muutakin kuin vain irtisanomismenettelyt.

Sähköinen huutokauppa ja dynaaminen hankintajärjestelmä

Opinnäytetyöni tavoitteena on esitellä olennaiset kohdat julkisten hankintojen sähköisessä menettelyssä. Arvioinnin kohteena on lokakuussa 2011 voimaan astunut laki sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä. Opinnäytetyöni on kirjoituspöytätutkimus, joka perustuu julkisia hankintoja koskevaan lainsäädäntöaineistoon sekä julkisia hankintoja tutkivien sidosryhmien tuottamaan kirjallisuuteen. Näkökulmana on sähköisen menettelyn sääntelyn tarkoituksenmukaisuus hankintayksiköiden sekä toimittajien näkökulmista. Sääntely julkisten hankintojen sähköisestä menettelystä tarkoittaa julkisilla varoilla hankittavien palvelujen sekä tavaroiden hankintaa sähköisessä verkkoympäristössä. Hankintayksikkö, kuten valtion tai kunnan viranomainen, voi tämän lain myötä suorittaa hankintaprosessin sähköisesti käyttöliittymän kautta haluamastaan tuotteesta tai palvelusta.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Vaikuta vesienhoidon työohjelmaan ja keskeisiin kysymyksiin Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueella 2016-2021

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueenjärvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren ulottuu rannikollaSaaristomereltä Selkämerelle, Merenkurkkuun ja eteläiselle Perämerelle ja sisämaassa Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Hämeeseen. Ensimmäisellä suunnittelukierroksella Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset liittyivät hajakuormituksen aiheuttama ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen, happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ongelmiin, vesistörakentamisen ja säännöstelyn aiheuttamiin muutoksiin, tulviin ja alivirtaamakausien kuivuuteen sekä pohjavesiä kuormittavan toiminnan ja pohjavesien tilan sekä antoisuuden vaarantumisen ehkäisemiseen. Tärkeät vesienhoidon perusteemat eivät ole muuttuneet. Tässä asiakirjassa käsitellään Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueella vuosien 2016–2021 aikana vesienhoidon kannalta tärkeitä kysymyksiä. Esille on nostettu myös seikkoja, joilla on huomattavaa alueellista tai paikallista merkitystä. Lisäksi on huomioitu suunnitteluun vaikuttava muu kehitys. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutusta ja seurantaa jatketaan vesimuodostumien hyvän tilan saavuttamiseksi, hyvässä ja erinomaisessa tilassa olevien vesimuodostumien tilan heikkeneminen tulee estää.

"Kyrkans egna angelägenheter" : en kyrkorättslig undersökning av kyrkans egna angelägenheter i kyrkolagstiftningen om Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland

I JD, docent Pekka Leinos avhandling i kyrkorätt analyseras hur begreppet ”endast kyrkans egna angelägenheter” har uppfattats av Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland i 1869, 1964 och 1993 års kyrkolagar. Det är fråga om hur man i dessa författningar (kyrkolagarna, kyrkoordningen) uppfattar synen på kyrkan, kyrkans lära, kyrkorätten och lutherdomens väsen. I avhandlingen analyseras hur man som ”endast [blott] kyrkans egna angelägenheter” (§ 14 i 1869 års kyrkolag) har förstått kyrkans apostoliska undervisning och den praxis som man i enlighet med den följt i kyrkan, så som reformatorerna förstod denna när lutherdomen uppstod, och så som den kommer till uttryck i evangelisk-lutherska kyrkans bekännelseskrifter. I avhandlingen vidareutvecklas den kyrkorättsliga doktrin som författaren började med i sin tidigare doktorsavhandling Kirkkolaki vai laki kirkosta som var en rättsvetenskaplig och lagsystematisk undersökning av det unika kyrkolagssystemet i Finland. Den förra avhandlingen koncentrerade sig på kyrkan som en sociologisk gemenskap eller ett rättssamfund och på kyrkolagen som en juridisk författning, medan det nya perspektivet i denna avhandling i högre grad är att kyrkan är en trosgemenskap och innehållet i de tre kyrkolagarna analyseras utgående från detta perspektiv. Kyrkan verkar som en trosgemenskap i enlighet med sin lära. Särskild vikt fästs i denna avhandling vid hur ärenden som gäller kyrkans lära har förståtts som endast kyrkans egna angelägenheter samt om man över huvud, och i så fall hur, genom kyrkolagen kan göra kyrkans lära och dess trossatser till en del av den nationella rättsordningen. Med tanke på den kyrkorättsliga doktrinen är det centralt att utreda på vad den i kyrkan rådande uppfattningen av kyrkorätt och kyrkans rätt grundar sig.

Runsaudensarvi vai musta aukko: palvelevatko verkkoarkistot tulevien tutkijasukupolvien tarpeita?

Esitys Historiantutkimuksen päivillä 25.10.2012

Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931

Tutkielmassani käsittelen asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920– 1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain. Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tutkimalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielmassani selvitän, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin. Tarkastelen aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Käsittelen kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta. Lähestyn vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta. Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka. Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina. Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana. Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalit ihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla. Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.

Taistelu tiedosta : tasa-arvolain uudistus vuosituhannen vaihteessa

Laki ja oikeus -teemanumero.

Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa : näkökulmia sovitteluperiaatteiden ja -käytäntöjen välisiin kysymyksiin

Laki ja oikeus -teemanumero.

Ihmisoikeusasiantuntijuus ja "toinen" sukupuoli

Laki ja oikeus -teemanumero.