Stripping Sight Bare : Alison Jones’ ‘Portraits by Proxy’

In this paper I analyse UK artist Alison Jones’ sonic interventions Portrait of the Artist by Proxy (2008), Voyeurism by Proxy (2008) and Art, Lies and Audio Tapes (2009). In Portrait of the Artist by Proxy, Jones – who, due to deteriorating vision, has not seen her reflection in a mirror in years – asks and trusts participants to audio-describe her own image back to her. In Voyeurism by Proxy, Jones asks participants to audio-describe erotic drawings by Gustav Klimt. In Art, Lies and Audio Tapes, Jones asks participants to audio-describe other artworks, such as W.F. Yeames’ And When Did You Last see Your Father?. In these portraits by proxy, Jones opens her image, and other images, to interpretation. In doing so, Jones draws attention to the way sight is privileged as a mode of access to fixed, fundamental truths in Western culture – a mode assumed to be untainted by filters that skew perception of the object. “In a culture where vision is by far the dominant sense,” Jones says, “and as a visual artist with a visual impairment, I am reliant on audio-description …Inevitably, there are limitations imposed by language, time and the interpreter’s background knowledge of the subject viewed, as well as their personal bias of what is deemed important to impart in their description” . In these works, Jones strips these background knowledges, biases and assumptions bare. She reveals different perceptions, as well as tendencies or censor, edit or exaggerate descriptions. In this paper, I investigate how, by revealing unconscious biases, Jones’ works renders herself and her participants vulnerable to a change of perception. I also examine how Jones’ later editing of the audio-descriptions allows her to show the instabilities of sight, and, in Portrait of the Artist by Proxy, to reclaim authorship of her own image.

Contraceptive changes after reproductive events among Australian women born in 1973 to 1978: A longitudinal study from 1996 to 2009

Background Women change contraception as they try to conceive, space births, and limit family size. This longitudinal analysis examines contraception changes after reproductive events such as birth, miscarriage or termination among Australian women born from 1973 to 1978 to identify potential opportunities to increase the effectiveness of contraceptive information and service provision. Methods Between 1996 and 2009, 5,631 Australian women randomly sampled from the Australian universal health insurance (Medicare) database completed five self-report postal surveys. Three longitudinal logistic regression models were used to assess the associations between reproductive events (birth only, birth and miscarriage, miscarriage only, termination only, other multiple events, and no new event) and subsequent changes in contraceptive use (start using, stop using, switch method) compared with women who continued to use the same method. Results After women experienced only a birth, or a birth and a miscarriage, they were more likely to start using contraception. Women who experienced miscarriages were more likely to stop using contraception. Women who experienced terminations were more likely to switch methods. There was a significant interaction between reproductive events and time indicating more changes in contraceptive use as women reach their mid-30s. Conclusion Contraceptive use increases after the birth of a child, but decreases after miscarriage indicating the intention for family formation and spacing between children. Switching contraceptive methods after termination suggests these pregnancies were unintended and possibly due to contraceptive failure. Women’s contact with health professionals around the time of reproductive events provides an opportunity to provide contraceptive services.

The gender wage gap: what has happened between 1973 and 1990 in Australia?

The current study examines the change in the gender wage gap in Australia over the period 1973 to 1990. The Juhn, Murphy and Pierce (1991) decomposition is used in order to evaluate the role and relative contribution of changes in observed and unobserved skills and their prices. The sensitivity of conclusions to the measure of labour market experience and industry and occupation structure are also examined. The analysis concludes that gender-specific effects are dominant in male-female wage convergence although wage-structure effects also play a minor role.

Seeing it differently: physical education, teacher education and the possibilities of personal construct theory

The celebrated work of Lortie (1975) alerted teacher educators to the extended period of 'apprenticeship' that student teachers have been through before they arrive at teacher education programmes. The subjective implicit theories (Marland, 1992) developed by prospective teachers are shaped by their lifeworld experiences at school and in the case of physical education teachers, their experiences in sport. The biography of physical education teacher education (PETE) students tends to be characterised by ecto-mesomorphic individuals who have been socialised by the rigours of highly competitive sport (Gore, 1990; Macdonald, 1992; Rossi, 1996). We can add to this, the requirements of teacher preparation in physical education which for the most part are dominated by the traditions and rhetoric of the 'natural' bio-physical sciences; largely a legacy of Henry's (1964) work on physical education as an academic discipline, as well as that of Abernathy and Waltz the same year (Abernathy & Waltz, 1964). In the United Kingdom, Curl (1973) further advanced the argument in an attempt to justify human movement as an independent field of study with its own corpus of knowledge. It is little wonder then, that the dominant pedagogical discourse in physical education is, as Tinning (1991) discusses, one of performance pedagogy (see also Hendry, 1986 for an earlier discussion). The knowledge required to support such a discourse could be described as 'official' (Apple, 1993) and it assumes such status by virtue of the power appropriated by and bestowed upon the scientific community in PETE (Macdonald & Tinning, 1995; Sparkes, 1989, 1993). However, there are social reifiers too, and these tend to relate to the social construction of the body (Kirk, 1993; Kirk & Spiller, 1994; Gilroy, 1994) and what Tinning (1985) has termed the Cult of Slenderness. Furthermore the 'slender image' has become a signifier of 'good health'. This is inextricably linked to what might be considered as a health triplex—'exercise = fitness = health' (see Kirk & Colquhoun, 1989; Tinning & Kirk, 1991) which in Australia, underpins curriculum packages such as Daily Physical Education which teachers (often including physical education primary...

Conducting Gestures : Institutional and Educational Construction of Conductorship in Finland, 1973-1993

Anu Konttinen: Conducting Gestures Institutional and Educational Construction of Conductorship in Finland, 1973-1993. This doctoral thesis concentrates on those Finnish conductors who have participated in Professor Jorma Panula s conducting class at the Sibelius Academy during the years 1973 1993. The starting point was conducting as a myth, and the goal has been to find its practical opposite the practical core of the profession. What has been studied is whether one can theorise and analyse this core, and how. The theoretical goal has been to find out what kind of social construction conductorship is as a historical, sociological and practical phenomenon. In practical terms, this means taking the historical and social concept of a great conductor apart to look for the practical core gestural communication. The most important theoretical tool is the concept of gesture. The idea has been to sketch a theoretical model based on gestural communication between a conductor and an orchestra, and to give one example of the many possible ways of studying the gestures of a conductor.

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

Outdoor portrait of Jenny Gutman (left) and Erna Strasburger with unidentified young boy Portraits Groups

Digital Image

Unidentified nurses and injured World War I soldiers celebrating with champagne and flowers Portraits Groups

Handwritten correspondence on verso covered over with pasted black paper

Studio portrait of Frau Muelde Portraits Women

Digital Image

Studio portrait of Werner and Hans Rath; Mannheim Portraits Family

Digital Image

Henny? Beitman with a bicycle; Dielkirchen, Falkenstein, Germany Portraits Women

Digital Image

Studio portrait of Uncle Loeb Portraits Men

Digital Image

Portrait of young Hans Frankenbach seated at a desk Portraits Men

Digital Image