Strategin tragedia : suomalaisupseerit clausewitzlaisina strategeina

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan Suomen puolustusvoimia ns. clausewitzlaisen sota- ja strategiateorian pohjalta. Tutkimus koostuu kahdesta pääteemasta, joista ensimmäisessä selvitetään miten sotateoreetikko Clausewitz tarkoitti strategian ja sen lähikäsitteistön 1800-luvun alkupuolella ymmärrettäväksi. Tarkasteluun liittyy kaksi esseetä, joista ensimmäisen tarkoituksena on kyseisen sotateorian nykytieteilijöille tulkitseminen, koska Clausewitzin Sodankäynnistä-kirja on osoittautunut varsin vaikeasti ymmärrettävissä olevaksi teokseksi. Toisen esseen tarkoituksena on selvittää mitä Clausewitzin sotateoriaan kiinteästi kytköksissä olevalla, mutta tyypillisesti melkoisen virheellisesti tulkitulla ns. kitkan käsitteellä tarkoitetaan. Tutkimuksen toisena pääteemana on sen selvittäminen löytyykö puolustusvoimista ns. clausewitzlaisia strategeita, eli henkilöitä joilla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet hahmottaa sodankäynnin kitkaista olemusta. Pääteema koostuu neljästä esseestä, joista ensimmäinen, eli kaiken kaikkiaan siis kolmas essee pyrkii selvittämään miten clausewitzlainen nerous pitäisi ymmärtää, koska 1800-luvun ihmistieteiden kehittymättömyydestä johtuen Clausewitzin käyttämä arkikielinen käsitteistö ei pysty selittämään asiaa tieteellisessä merkityksessä kovinkaan hyvin. Koska Clausewitz kuitenkin viittaa nerouden osalta sen persoonallisuussidonnaisuuteen, myös tässä yhteydessä asiaa tarkastellaan persoonallisuus- eikä esimerkiksi nykytieteelle paljon tyypillisemmästä oppimisteoreettisesta näkökulmasta. Neljännessä esseessä puolestaan selvitetään onko puolustusvoimissa riittävästi clausewitzlaisen strategin ominaisuuksia omaavia henkilöitä organisaation johtotehtäviin nostettaviksi. Viidennessä esseessä taas selvitetään syitä upseerikunnan laatutasossa vuosikymmenten kuluessa tapahtuneille muutoksille. Kuudennen esseen tarkoituksena on edelleen selvittää muutaman puolustusvoimia koskevan käytännön esimerkin pohjalta, kuinka hyvin puolustusvoimien toiminta näyttäisi vastaavan clausewitzlaiselta strategilta edellytettävää toimintaa eli kyse on siis tutkimuksellisessa mielessä triangulaatiosta, jonka kautta pyritään varmistamaan työssä aikaisemmin esitettyjen näkemysten oikeellisuus. Kokonaisuutena katsoen tutkimuksen esseitä yhdistää toisiinsa pyrkimys selvittää puolustusvoimien toiminnan clausewitzlaista strategisuutta upseereiden myötäsyntyisten valmiuksien pohjalta. Vaikka esseet onkin pyritty kirjoittamaan johdonmukaisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, tutkimuksen holistis-synteettisestä luonteesta johtuen niitä ei kuitenkaan ole linkitetty niin kiinteästi toisiinsa kuin mikä on normaaleille väitöskirjatutkimuksille tyypillistä. Huomion kiinnittäminen asiaan on tärkeää sen vuoksi, että työtä tyypillisenä analyyttisenä monografiana luettaessa siinä näyttäisi olevan myös sellaisia ”virheitä”, jollaisia siinä ei sen omista holistisista lähtökohdista luettaessa ole. Sen lisäksi että tutkimus on toteutettu Clausewitzin sotateorian mukaisesti, se on pyritty toteuttamaan myös clausewitzlaisessa hengessä, jolla tarkoitetaan mm. sitä, että työssä teoreettisuus korvautuu käytännönläheisyydellä ja absoluuttisuus suhteellisuudella. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on puolestaan herättää suomalaisen (ylimmän) upseerikunnan keskuudessa keskustelua puolustusvoimien tämän hetkisten toimintatapojen mielekkyydestä, koska monilta osin ne vaikuttaisivat ennemminkin helpoilta kuin tarkoituksenmukaisilta ratkaisuilta organisaation tehokkuutta puolustusvoimien toiminta-ajatuksen pohjalta kehittämään pyrittäessä. Tutkimuksen clausewitzlaista, asioiden suhteellisuuden ja todellisuuden kitkaisen olemuksen huomioon ottavaa perusluonnetta voidaan puolestaan kuvata clausewitzlaisen sotateorian henkeä hyvin ilmentävällä Friedrich Nietzsche -aforismilla: ”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja.”

Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.

Psykologisten testien käyttö Suomessa

”Psykologisten testien käyttö Suomessa” -tutkimushankkeen tavoitteena oli täydentää tähän asti puuttunutta tietoa ensinnäkin testien käyttömääristä ja -tarkoituksista sekä käytetyimmistä testimenetelmistä Suomessa. Toisena tavoitteena oli tarkastella testeihin ja testaamiseen liitettyjä mielipiteitä ja uskomuksia. Kolmas ja tärkein tavoite oli arvioida testien käytön toteutumista säädettyjen eettisten ja käytännöllisten ohjeiden mukaisesti. Valiovertailukohteena käytettiin International Test Commissionin (2001) ohjeistoa ”International Guidelines for Test Use”. Neljänneksi selvitettiin, millä tavoin testaamisesta annettujen ohjeiden noudattaminen on yhteydessä testaamista koskeviin uskomuksiin. Analyysit perustuivat suunnitellun toiminnan malliin (Ajzen 1991; 2005). Lisäksi mallinnettiin sitä, millaiset välittävät tekijät ovat yhteydessä testattujen kokemuksiin ohjeiden noudattamisesta ja testausprosessin laadusta. Aineisto kerättiin Web-kyselylomakkeella vuoden 2007 lopussa testien käyttäjiltä (Suomen Psykologiliiton jäsenet, n = 1777, 44 %) ja psykologiseen soveltuvuusarviointiin osallistuneilta (n = 193, 44 %). Tulosten mukaan 84 % suomalaisista psykologeista käyttää testejä työssään ja testaa tyypillisesti 1–4 henkilöä kuukaudessa. Suomessa testataan arviolta noin 230 000 henkilöä vuodessa, mikä vastaa noin 5 % väestöstä. Testatut olivat osallistuneet keskimäärin neljään testaukseen. Testejä hyödynnetään asiakassuhteen tai hoitoprosessin kaikissa vaiheissa ja kaiken ikäisten asiakkaiden parissa, pääosin yksilöitä tutkittaessa. Yleisimmät perusteet testien käyttämiseen ovat diagnoosin asettaminen tai varmistaminen, työkyvyn arviointi ja oppimisvaikeuk sien tutkiminen. Vastauksista heijastuu psykologisten testien erittäin monipuolinen hyödyntämismahdollisuus, vaikkakin käyttötarkoitukset kasaantuvat vahvasti muutamaan käyttötilanteeseen. Useimmin testejä käytetään luokittelutyyppisesti ja toiseksi useimmin asiakkaan itseymmärryksen lisäämiseksi. Aihealueissa ja käyttötarkoituksissa näkyy suomalaisten psykologien pysytteleminen hyvin asianmukaisissa ja ammattimaisissa rajoissa testien käytössä. Käytössä on 297 erilaista testiä. Tavallisimmat testit ovat WAIS, WISC, WZT, Ro, Nepsy, WMS, WPPSI, BDI, Lukilasse ja PRF. Keskimäärin psykologin työkalupakista löytyy seitsemän testiä. Suosituimpien 50 testin joukosta lähes kolmannes on projektiivisia persoonallisuustestejä. Suomen kärkilista muistuttaa kansainvälisen vertailun tuottamaa perusrakennetta testityyppien suhteen, mutta yksittäisten testien valinnoissa on kansallisia ominaispiirteitä. Testaavien ja ei-testaavien psykologien uskomukset testeistä ja testaamisesta eroavat toisistaan useissa kohdin. Testaajiin verrattuna ei-testaavien uskomukset ilmaisevat vahvemmin negatiivisten ominaisuuk sien liittämistä testeihin ja niiden käyttöön. Testattujen vastaukset eivät ilmaise erityisen voimakkaita testeihin ja testaamiseen kohdistuvia uskomuksia, toisin kuin tehdyn lehtiotsikkokatsauksen ja julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Voimakkaimmin he uskovat siihen, että testaukseen osallistumisen pitää aina olla vapaaehtoista ja ettei psykologisiin testeihin liity mitään salaperäistä. Testien oikeudenmukaisuuteen testatut uskovat hieman asteikon keskitasoa vahvemmin, tieteellisyyteen tätä enemmän, mutta luotettavuuteen selvästi tätä vähemmän. Vastaajaryhmästä riippuen yksittäiset uskomukset jäsentyvät eri tavoin painottuviksi kokonaisuuksiksi, jotka heijastavat vastaajaryhmien olennaisiksi kokemia aiheita. Testaaville psykologeille ominaisia uskomuskokonaisuuksia ovat luottamus testien vankkaan perustaan sekä testien positiivinen arvostus, joihin uskotaan vahvasti. Ei-testaavien uskomuksissa ominaisen kokonaisuuden muodostaa testien paljastuskykyyn liittyvä kokonaisuus. Testattujen kaksi ominaista uskomuskokonaisuutta ovat testejä kohtaan tunnettu luottamus ja testaamisen turvallisuus, joihin molempiin he uskovat asteikon keskitasoa enemmän. Psykologit arvioivat, että eettiset ja praktiset ohjeet toteutuvat yhtä hyvin. Sen sijaan testatut kokevat praktisten ohjeiden toteutuvan selvästi heikommin kuin eettiset ohjeet. Psykologit arvioivat ohjeiden toteutumisen keskimäärin selvästi paremmaksi (x = 4,02 / 5) kuin testatut (x = 3,66 / 5). Parhaiten toteutuvat testitulosten luottamuksellisuutta sekä testitilanteiden käytännön toteutusta ja ilmapiiriä koskevat ohjeet, joita sekä psykologit että testatut arvioivat toteutettavan erittäin hyvin (keskiarvot > 4,7 / 5). Psykologit raportoivat lisäksi arvioinnin kokonaisvaltaisuutta ja testatut testauksen vahingoittamattomuutta koskevien ohjeiden toteutuvan hyvin. Heikoimmin toteutuvat sekä psykologien että testattujen mukaan ohjeet kommunikoinnista testattavien kanssa ja informaation jakamisesta heille. Testatut katsovat testauksesta sopimisessa ja suullisen palautteen saamisessa olevan suurimmat puutteet. Psykologit puolestaan arvioivat testien teknisen laadun tuntemiseen ja varmistamiseen sekä puutteellisten testien käytön välttämiseen liittyvien ohjeiden toteutumisessa olevan puutteita. Testien käyttöä sääntelevät ohjeistot eivät ole psykologeille erityisen tuttuja. Kaikkien ohjekokonaisuuksien parempaan noudattamiseen ovat yhteydessä psykologin pidempi työkokemus, ohjeistojen tuntemus ja arvostus sekä työpaikalla testaukseen käytössä olevat väline- ja tilaresurssit. Psykologin korkea testien arvostus on negatiivisesti yhteydessä testien teknisen laadun varmistamiseen sekä arviointitarvelähtöiseen testaamiseen liittyvien ohjeiden noudattamiseen. Ohjeet toteutuvat sovellusaloilla eri tavoin, mutta alasta riippumatta luottamuksellisuus ja kokonaisvaltainen arviointi toteutuvat yhtä hyvin. Työja organisaatiopsykologien ja soveltuvuusarvioinnissa käyneiden testattujen tulosten vertailussa tulee esiin selkeä käsitysero koskien testitilanteen turvallisen ilmapiirin luomista ja jännityksen vähentämistä koskevien ohjeiden toteuttamista. Merkittävä ero on myös osapuolten käsityksissä siitä, onko testituloksia tulkittaessa otettu huomioon muu testattavasta saatavilla oleva tieto. Osapuolten arviot eroavat myös koskien kommunikointia ja informaation jakoa kuvaavien ohjeiden toteutumista. Ohjeiden toteutumista kuvaavia tuloksia tarkasteltaessa on huomattava, että psykologien vastaukset perustuvat heidän ammatilliseen refl ektioonsa ja itsearviointeihinsa ja testattujen vastaukset koskevat tässä pääasiassa yhtä testauskokemusta. Testattujen kokemuksiin erilaisten ohjekokonaisuuksien toteutumisesta ovat yhteydessä useat välittävät tekijät. Ennakko-odotukset ovat yhteydessä useimmin kokemukseen ohjeiden toteutumisesta, kun taas mahdolliset aiemmat valintapäätökset työpaikan saamisesta eivät ole yhteydessä yhteenkään kokonaisuuteen. Testausprosessin miellyttävyyden kokemus on yhteydessä viiden ohjekokonaisuuden toteutumiseen: kommunikointi ja informaationjako, testijärjestelyt ja -ilmapiiri, testauksesta sopiminen, luottamuksellisuus ja vahingoittamattomuus sekä keskustelu yhteys. Testattujen uskomukset testien käytön turvallisuudesta ovat yhteydessä kokemukseen kommunikaation, informaation jaon ja testauksen vakuuttavan perustelun sekä testauksen sopimisen paremmasta onnistumisesta. Ohjeiden hyvä toteutuminen on yhteydessä testattujen aikomukseen osallistua testaukseen uudelleenkin. Suunnitellun toiminnan malli sopii hyvin selittämään testaamisesta annettujen ohjeiden noudattamista (selitysaste 39 %). Voimakkaimmin aikomusta noudattaa ohjeita selittää psykologin asenne. Subjektiivisen normin ja havaitun kontrollin selitysvoimakkuus ovat keskenään samaa tasoa. Psykologeista 90 % pyrkii noudattamaan testaamisesta annettuja ohjeita tarkasti työssään, 85 % pitää ohjeiden noudattamista hyödyllisenä ja 81 % tärkeänä. Kymmenes vastaajista kokee ohjeiden tarkan noudattamisen työssään mahdottomaksi. Testattujen kokemus prosessin laadusta eli testauksen toteutumisesta ohjeiden suuntaisesti on keskimäärin hyvä (yleisarvosanan x = 3,67 / 5). Testauksesta jäänyt kokemuksellinen loppuvaikutelma on myös selvästi myönteinen (x = 4,02 / 5). Voimakkaimmin testattavalle jäävää loppuvaikutelmaa selittävät rakenneyhtälömallissa ennakko-odotukset, yleisarvosana, suoriutumismotivaatio, valintapäätös, tyytyväisyys omaan suoriutumiseen sekä suullisen palautteen saaminen. Testatuille jäänyt loppuvaikutelma puolestaan selittää luottamusta testaamiseen kuvaavaa uskomuskokonaisuutta. Mallin selitysaste on 53 % ja tunnuslukujen perusteella sen sopivuus on erittäin hyvä. Tutkimus tuo esiin useita myönteisiä havaintoja suomalaisen testien käytön laadukkuudesta. Merkittävimmät puutteet näyttävät liittyvän testaajien ja testattavien väliseen kommunikointiin ja informaation jakoon. Pohdinnassa käsitellään tätä kysymystä ja nostetaan esiin myös testatta vien aktiivisuuden vaatimus tiedonhankkimisessa sekä esitetään neuvo: Kysy! Kerro! Lisäksi pohditaan mahdollisuuksia toteuttaa ohjeita tarkasti erittäin vaihtelevissa testaustilanteissa, asiakasryhmissä ja työympäristöissä sekä nostetaan esiin testattavien oikeuksien vastapainona myös heidän velvollisuutensa testaamisen laadun edistäjinä.

Kustannuslaskenta yritysverkostoissa: menetelmät ja yritysmaailman esimerkit

Kustannuslaskentaa ja yritysverkostoja on tutkittu erillisinä alueina jo varsin pitkään, mutta yritysverkoston kustannuslaskennan tutkimus on vasta alkuvaiheessa. Tutkimus käsittelee kustannusjohtamista yritysverkostoissa. Työn tavoitteena on kuvailla yritysverkostoiden kustannuslaskennan käyttämät menetelmät, tarkastella niiden ominaispiirteitä ja esitellä kirjallisuudesta löytyviä käytännön esimerkkejä yritysverkostojen kustannuslaskennasta. Tutkimus toteutettiin teoreettisena, eli se pohjautuu aiemmin julkaistuun tutkimuskirjallisuuteen. Työn empiria pohjautuu tieteellisen lähdekirjallisuuden empiriaan, ja niistä koottuihin johtopäätöksiin. Tarkoituksena on luoda kokonaiskuva perehtymällä kirjallisuuteen ja tämän jälkeen verrata tukevatko yritysmaailman case-esimerkit teorian kokonaiskuvaa. Yritysverkostot käyttävät kustannuslaskenta menetelmiä johdon päätöksen teon tukena. Kehitystoimintaa, oikeaa asennoitumista ja luottamusta on pidetty elintärkeinä kulmakivinä yritysverkoston kustannuslaskennassa. Jotta laskentajärjestelmiä voidaan kehittää verkostoissa, on yrityksillä oltava yhteinen näkemys kehittämisprojektista. Verkoston kustannuslaskennan haasteet muodostuvat niin laskentateknillisistä kuin ihmissuhteisiin kohdistuvista ongelmista. Verkostoissa käytettäviä laskentamenetelmiä ovat avoimet kirjat –menetelmä, toimintolaskenta, arvoketjuanalyysi, tasapainotettu suorituskykymittaristo ja tavoitekustannuslaskenta. Yritysverkoston kustannusjohtamisen menetelmiä voidaan soveltaa, riippuen verkoston tarpeista ja resursseista, yksinään tai yhdessä muiden menetelmien kanssa. Yritysverkostossa voidaan käyttää näiden menetelmien lisäksi myös muita analyysejä ja arvioita.

Sosiaaliset verkkoyhteisöt osana teollisyrityksen markkinointiviestintää

Tämän kandidaatintyön tarkoituksena oli löytää selkeitä rooleja sosiaalisille verkkoyhteisöille osana teollisyrityksen markkinointiviestintää. Lisäksi työssä pyrittiin selvittämään kuinka teollisyrityksen erityispiirteet vaikuttavat sosiaalisissa verkkoyhteisöissä tehtyyn markkinointiviestintään ja kuinka sosiaalisissa verkkoyhteisöissä tehtyjä toimia voidaan mitata. Teoriaosassa käytiin läpi aiheeseen liittyviä käsitteitä sosiaalisten verkkoyhteisöjen, markkinointiviestinnän, teollisen markkinoinnin erityispiirteiden ja mittaamisen osalta. Käytännön osassa teoriaosan tietoja käytiin läpi esimerkkiyrityksen kautta. Tutkimusaineisto kerättiin teoriaosassa kirjallisuuskatsauksena ja käytännön osuudessa tarkastelemalla lisäksi sosiaalista verkkoyhteisösivustoa. Tutkimustuloksista nähdään mihin markkinointiviestintämixin tehtäviin sosiaaliset verkkoyhteisöt sopivat teollisyrityksissä. Analysoidessa tehtäviä tutkimus osoittaa missä tehtävissä sosiaalisten verkkoyhteisöjen käytöllä voidaan tukeaperinteisiä kanavia ja missä ne voivat korvata perinteiset kanavat. Tämän lisäksi esitellään kuinka sosiaalisissa verkkoyhteisöissä tehtyjä toimia voidaan mitata ja kuinka mittaustulokset auttavat teollisyrityksiä sosiaalisien verkkoyhteisöjen roolin määrittämisessä osaksi markkinointiviestintämixiä. Esimerkkiyrityksen ja esiteltyjen teorioiden kautta muut teollisyritykset voivat saada itselleen suuntaviivoja siitä, kuinka sosiaalisissa verkkoyhteisöissä tulisi toimia.

Asiakaskannattavuus asiakkaan elinkaaren aikana

Tämän kandidaatintyön tarkoituksena on antaa lukijalle yleiskuva asiakaskannattavuudesta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä selvittää, mitä aiheista on tutkittu viime vuosien tieteellisissä artikkeleissa. Tutkielmassa myös kerrotaan, miten asiakkaan elinkaaren arvo voidaan määrittää, sekä miten siitä saatua tietoa voidaan hyödyntää. Työn läpi käsitellään, miten asiakaskannattavuuslaskenta eroaa yritysten sekä yrityksen ja kuluttajan välisessä liiketoiminnassa. Työ on kirjallisuustyö, eikä siten sisällä empiirisiä tutkimusmenetelmiä. Työssä esitellään asiakaskannattavuuteen liittyvät keskeisimmät käsitteet ja teoriat. Työssä kerrotaan, mihin aihepiireihin pitkän aikavälin asiakaskannattavuutta käsittelevä tutkimus on viime vuosina keskittynyt. Näitä aihepiirejä tullaan käsittelemään työssä tarkemmin. Työssä on kaksi kuvitteellista esimerkkiä asiakaskannattavuudesta; toinen esimerkki tarkastelee lyhyen aikavälin asiakaskannattavuutta ja toinen asiakkaiden elinkaarien arvoja. Esimerkit soveltavat työstä esiin nousseita teorioita käytännön päätöksentekotilanteissa. Työssä pohditaan myös asiakaskannattavuuden mittaamisen eroja eri toimialojen välillä. Asiakaskannattavuuteen liittyvä tutkimus on viime vuosina keskittynyt pitkän aikavälin asiakaskan-nattavuuslaskentaan. Tutkimuksissa on esitelty erilaisia laskentamalleja. Laskentamallien suurimmat erot liittyvät asiakkaan elinkaaren arvon mittaamisen aikaväleihin sekä laskelmiin otettaviin tuotto- ja kustannuseriin. Asiakkaan elinkaaren arvon laskemiselle on useita käytännön sovelluksia yrityksen strategisessa ja operatiivisessa päätöksenteossa. Viimeaikaisissa asiakaskannattavuustutkimuksissa yrityksen ja kuluttajan välistä liiketoimintaa on tutkittu yritysten välistä liiketoimintaa enemmän.

Johdon ympäristölaskentatoimen kehitys ja nykytila

Johdon ympäristölaskentatoimi on ajankohtainen aihe muuttuvassa maailmassa, jossa ympäristöarvot ja yhteiskuntavastuu nousevat yrityksille yhä merkittävämpään asemaan. Tämän työn lähtökohtana on suorittaa kartoittava katsaus johdon ympäristölaskentatoimeen ja etenkin sen nykytilaan. Kokoavan kirjallisuuskatsauksen suorittaminen on aiheellista myös alan nopean muutostahdin vuoksi. Tarkoituksena on ollut selvittää johdon ympäristölaskentatoimen taustaa, kehitystä ja nykytilaa alan kirjallisuuden ja julkaisujen pohjalta. Työssä tuodaan myös esille johdon ympäristölaskentatoimen perusteita, erilaisia laskentamenetelmiä sekä monipuolisia käytännön esimerkkejä johdon ympäristölaskentatoimen implementoinnista, kehityksestä ja käytöstä eri markkinoilla. Suoritetun kartoittavan katsauksen pohjalta voidaan todeta, että johdon ympäristölaskentatoimi on dynaaminen ja kehittyvä laskentatoimen ala jonka rooli tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän. Nykyhetkellä monet yritykset näkevät ympäristölaskennan edelleen vain ulkoiseen raportointiin soveltuvana työkaluna. Tulevaisuudessa ympäristölaskentatoimen merkitys johdon päätöksenteon tukena sekä jopa strategisena kilpailutekijänä tulee kasvamaan kiristyvän ympäristölainsäädännön sekä yritysten yhteiskuntavastuun korostumisen myötä.

Säädyn ja sukupuolen mukainen. Uuden ajan alun englantilainen aateliskasvatus ja naisena olemisen rajat

Tämän tutkielma tarkastelee uuden ajan alun käsityksiä naiseudesta ja sitä, miten ajan aateliskasvatus ja koulutus kuvastivat näitä käsityksiä. Miten määriteltiin koulutettu nainen? Miten suhtauduttiin niin sanottuihin oppineisiin naisiin? Ja ennen kaikkea, mitä nämä seikat kertovat naiseuden määrittämisestä uuden ajan alussa? Koulutus ymmärretään tässä tutkielmassa laajasti tarkoittaen sekä kirjallista sivistystä että niitä käytännön taitoja, joita naiset tarvitsivat toimiakseen yhteiskunnassa ja perheensä jäseninä. Tähän jälkimmäiseen viitataan tutkielmassa kasvatuksen-käsitteellä. Tutkimus rajoittuu maantieteellisesti Englantiin. Uuden ajan alulla käsitetään väljästi ajanjakso 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Tutkimuksen fokuksessa on neljä englantilaista aatelisnaista 1600- ja 1700-luvuilta. Nämä naiset ovat lady Anne Clifford (1590–1676), lady Rachel Russell (1636–1723), lady Sarah Lennox (1745–1826) ja lady Mary Wortley Montagu (1689–1762). Alkuperäisaineistona käytetään kolmelta viimeksi mainitulta julkaistua kirjeenvaihtokokoelmaa ja ensin mainitulta julkaistua päiväkirjaa. Tutkielma sijoittuu tieteellisessä kentässä sukupuolihistorian alaan. Sukupuolta tarkastellaan historiallisesti muuttuvana käsitteenä. Vaikka biologisilla seikoilla oli uuden ajan alussa merkittävä rooli sukupuolten välisten erojen määrittelyssä, sukupuoli ymmärretään tässä tutkielmassa ennen kaikkea sosiaaliseksi rakenteeksi. Sukupuoli on lisäksi performatiivinen. Sukupuolta uusinnetaan teoilla, sanoilla ja ulkoisella olemuksella. Vaikka sukupuolella oli suuri merkitys uuden ajan alun aateliskasvatuksessa, se ei yksinään määrittänyt naisten koulutuksen sisältöä. Myös säädyllä oli tässä tapauksessa suuri merkitys. Aatelisnainen edusti monessa suhteessa myös säätyään. Tämä tutkielma painottaa myös äitien suurta roolia lasten ja erityisesti tyttärien kasvatuksessa ja koulutuksessa. Sukupuoli asetti säädyn ohella ne reunaehdot, joiden sisällä yksilö saattoi toimia. Tutkielman esimerkkinaiset lisäksi itse määrittivät naisena olemisen rajoja muun muassa puuttumalla ja kommentoimalla aikalaistovereidensa käytöstä sekä arvioimalla omaansa.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla - kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille

Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.

Hyvä - paha hallinto : johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaarin julkaisu

Vuosittaisen arvoseminaarin aihetta pohdittaessa keväällä 2011, esiin nousi muutospaineissa kärvistelevien organisaatioiden kautta hallinnon käsite ja sen merkitys. Vuoden 2011 seminaarin teemaksi valittiinkin – hyvässä ja pahassa – hallinto. Hallintoon liittyy suoraan myös organisaation kyky reagoida uusiin, yllättäviin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin. Niinpä hallinnon oheen nostettiin käytännön case-esimerkkejä kuvaamaan tilannekuvien laatimisen merkitystä. Näitä ajankohtaisia esimerkkejä tuntui riittävän. Tämä julkaisu koostuu kuudesta tekstistä, jotka perustuvat joko arvoseminaarissa 14.10.2011 pidettyihin alustuksiin tai liittyvät muuten käsiteltävään aihepiiriin. Harri Ohra-aho tarkastelee kirjoituksessaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmien muutosta. Mika Kalliomaa erittelee monipuolisesti hallinnon käsitettä ja sen erityislaatua julkisella sektorilla. Ympäristöjärjestö Greenpeacen toimintamallit tulevat esitellyksi Juha Aromaan tekstissä, jossa kuvaillaan myös yksityiskohtaisena case esimerkkinä tilannekuvan muodostamista Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä. Sakari Nurmela ja Risto Sinkko puolestaan raportoivat tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin tavallisten kansalaisten ja julkisen hallinnon työntekijöiden kokemaa luottamusta ihmisiin sekä käsityksiä sähköisten julkisten palveluiden yleistymisen vaikutuksista. Hannu Mäntyvaara kuvailee kirjoituksessaan kokemuksiaan tilannekuvatoiminnan kehittämisestä Valtioneuvoston kansliassa. Aki-Mauri Huhtisen ja Eelis Turjanmaan tekstissä pohditaan suomalaisen yhteiskunnan hallinnon tilaa suurten muutosten keskellä ja tässä ohessa myös puolustusvoimien ja –hallinnon kaipaamien uudistusten laatua ja suuntaa.

Hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin oppimisympäristön kehittäminen

Hitsaavan teollisuuden kilpailukyvyn tehostamiseksi yksi keino on hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin osuuden lisääminen hitsaustuotannossa. Työn on tehty Etelä-Karjalan aikuisopiston toimeksiannosta hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin oppimisympäristön kehittämiseksi paikallisten hitsaavien yritysten koulutustarpeiden mukaisesti. Työ toteutettiin sekä kirjallisuustutkimuksena että haastattelututkimuksena Etelä-Karjalan alueen hitsaavan teollisuuden yrityksissä. Kirjallisuusosiossa on läpikäyty hitsauksen mekanisointia, kappaleenkäsittelyä, orbitaalihitsausta sekä robottihitsausta. Kirjallisen käsittelyn pohjana oli kansainvälisen mekanisoidun-, orbitaali- ja robottihitsauksen henkilöstön operaattorikoulutusohjelma. Operaattorikoulutusohjelmassa koulutuslinjat jaetaan mekanisoituun hitsaukseen, orbitaalihitsaukseen ja robottihitsaukseen. Käytännön osiossa on analysoitu kohdeyrityksille tehdyt haastattelut, määritelty kohdeyritysten hitsauksen automaatiotasot sekä hitsaustyössä käytössä oleva laitekanta. Tutkimuksen tuloksia tullaan käyttämään hyödyksi kehitettäessä Etelä-Karjalan aikuisopiston (AKTIVA) oppimisympäristöä etelä-karjalaisten hitsaavien yritysten tarpeiden mukaisesti.

Voimalaitoksen käytönaikaisen optimoinnin määrittely

Tässä diplomityössä määritellään biopolttoainetta käyttävän voimalaitoksen käytönaikainen tuotannon optimointimenetelmä. Määrittelytyö liittyy MW Powerin MultiPower CHP –voimalaitoskonseptin jatkokehitysprojektiin. Erilaisten olemassa olevien optimointitapojen joukosta valitaan tarkoitukseen sopiva, laitosmalliin ja kustannusfunktioon perustuva menetelmä, jonka tulokset viedään automaatiojärjestelmään PID-säätimien asetusarvojen muodossa. Prosessin mittaustulosten avulla lasketaan laitoksen energia- ja massataseet, joiden tuloksia käytetään seuraavan optimointihetken lähtötietoina. Optimoinnin kohdefunktio on kustannusfunktio, jonka termit ovat voimalaitoksen käytöstä aiheutuvia tuottoja ja kustannuksia. Prosessia optimoidaan säätimille annetut raja-arvot huomioiden niin, että kokonaiskate maksimoituu. Kun laitokselle kertyy käyttöikää ja historiadataa, voidaan prosessin optimointia nopeuttaa hakemalla tilastollisesti historiadatasta nykytilanteen olosuhteita vastaava hetki. Kyseisen historian hetken katetta verrataan kustannusfunktion optimoinnista saatuun katteeseen. Paremman katteen antavan menetelmän laskemat asetusarvot otetaan käyttöön prosessin ohjausta varten. Mikäli kustannusfunktion laskenta eikä historiadatan perusteella tehty haku anna paranevaa katetta, niiden laskemia asetusarvoja ei oteta käyttöön. Sen sijaan optimia aletaan hakea deterministisellä optimointialgoritmilla, joka hakee nykyhetken ympäristöstä paremman katteen antavia säätimien asetusarvoja. Säätöjärjestelmä on mahdollista toteuttaa myös tulevaisuutta ennustavana. Työn käytännön osuudessa voimalaitosmalli luodaan kahden eri mallinnusohjelman avulla, joista toisella kuvataan kattilan ja toisella voimalaitosprosessin toimintaa. Mallinnuksen tuloksena saatuja prosessiarvoja hyödynnetään lähtötietoina käyttökatteen laskennassa. Kate lasketaan kustannusfunktion perusteella. Tuotoista suurimmat liittyvät sähkön ja lämmön myyntiin sekä tuotantotukeen, ja suurimmat kustannukset liittyvät investoinnin takaisinmaksuun ja polttoaineen ostoon. Kustannusfunktiolle tehdään herkkyystarkastelu, jossa seurataan katteen muutosta prosessin teknisiä arvoja muutettaessa. Tuloksia vertaillaan referenssivoimalaitoksella suoritettujen verifiointimittausten tuloksiin, ja havaitaan, että tulokset eivät ole täysin yhteneviä. Erot johtuvat sekä mallinnuksen puutteista että mittausten lyhyehköistä tarkasteluajoista. Automatisoidun optimointijärjestelmän käytännön toteutusta alustetaan määrittelemällä käyttöön otettava optimointitapa, siihen liittyvät säätöpiirit ja tarvittavat lähtötiedot. Projektia tullaan jatkamaan järjestelmän ohjelmoinnilla, testauksella ja virityksellä todellisessa voimalaitosympäristössä ja myöhemmin ennustavan säädön toteuttamisella.

Laatu ja tuottavuus hitsaavassa verkostossa

Diplomityössä tarkastellaan laadun ja tuottavuuden parantamisen keinoja hitsaavassa verkostossa MIG/MAG-hitsauksen osalta. Työn taustalla vaikuttaa Total Welding Management -menetelmä, mikä on hitsaustoimintojen kokonaisvaltaiseen johtamiseen ja hallintaan kehitetty toimintamalli. Työn teoriaosassa käsitellään laatuajattelua ja yritysyhteistyötä hitsaavan teollisuuden yrityskentässä sekä hitsauskustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosuus sisältää yritysverkoston nykytilan tarkastelun sekä kehitystoimenpiteitä kohti verkoston yhteistä toimintamallia saavuttaa tehokas ja kannattava yhteistyö. Hitsaustyön kustannukset määritetään suurelta osin suunnittelussa. Laatuun voidaan vaikuttaa merkittävästi hitsaustyötä edeltävissä toiminnoissa sekä hitsaajan työn tukemisella. Kokonaisvaltaisen hyödyn saavuttaminen hitsaustyön tuottavuuden parantamisessa vaatii kaikkien toimintojen tarkastelua sen sijaan, että tehostetaan vain hitsaamon toimintaa. Itse hitsaus voi olla vain pieni osa hitsaustoimintojen kokonaishallintaa. Toimintamallin luominen laadunvarmistukseen, suunnittelun ja valmistuksen yhteistyöhön sekä hitsaustoimintojen hallintaan mahdollistaa hitsaavan verkoston toiminnan tehostamisen sekä laadun paranemisen. Tämä saavutetaan viemällä toimintamalli osaksi jokapäiväistä työtä, lähelle valmistusta, ja ohjeistamalla, että jokainen tietää kuinka toimia. Esimerkiksi työssä tarkastellun yhden tuotteen osalta ohjeistus turhan työn vähentämiseksi tuotti 19 % tuotannon kasvun työvuoron aikana. Tilaus-toimitusketjun tuottavuuteen ja kannattavuuteen voidaan vaikuttaa merkittävästi käymällä läpi konkreettisesti valmistettavat tuotteet ja niihin liittyvät toiminnot. Diplomityössä tehtyjen tarkastelujen ja havaintojen avulla käytännön työ tulee jatkumaan yritysverkostossa tapahtuvassa kehitystyössä.

Muotoilun lisääminen teräskalusteisiin Salvagninin S4+P4 – linjan avulla

Diplomityössä tavoitteena on esitellä Salvagninin S4+P4–linjan ja työkalujen ominaisuuksia muotoilun lisäämiseksi teräskalusteisiin. Lähtökohtana on muotoilun ja massaräätälöinnin tehokkaampi lisääminen ja hyödyntäminen nykyisessä tuotevalikoimassa. Teoriaosuudessa käydään lyhyesti läpi ohutlevyjen valmistukseen liittyvät kriittiset rajoitukset levytyökeskuksella. Teoriaosuudessa esitellään laajemmin Salvagninin–linjan ja työkalujen ominaisuuksia ja rajoituksia sekä vertaillaan linjan eroja perinteisiin revolverilevytyökeskuksiin. Lisäksi pohditaan muiden kriittisten työvaiheiden asettamia rajoituksia tuotteiden muotoilun lisäämiseksi. Käytännön osuudessa esitetään teollisten muotoilijoiden suunnitelmat uusiksi ovimalleiksi. Uusien tuotteiden valmistuksesta esitellään tehdyt testiajot ja niiden pohjalta kuvataan arvioinnit niiden valmistettavuudesta. Diplomityön tuloksena syntyi uusien ovimallien kustannustehokkaat ja Salvagninin– linjaan optimoidut valmistusohjeet. Tutkimustulosten mahdollisuuksien lisäksi esitettiin myös eräitä jatkokehitysehdotuksia uusien tuotteiden suunnitteluun.