935 resultados para Voice pleasantness
Resumo:
Opinnäytetyötäni varten tutkin viime vuosina tekemiäni venyttely-, lämmittely-, aktivointi- ja hengitysharjoituksia. Halusin ymmärtää niitä paremmin; sitä, mihin kehonosiin ne kohdistuvat ja miksi ne auttavat. Tavoitteenani oli löytää selkeä ja johdonmukainen kaava, jonka avulla muokata laulavaa kehoa. Tein harjoitteita päivittäin ja kävin niitä läpi myös muiden laulajien kanssa. Päädyin siihen, että kehonmuokkaus ja sitä kautta lauluinstrumentin fyysinen rakentaminen on laulunopiskelun perusta. Oma työskentely ja työskentelyn reflektio oli ensisijainen menetelmäni työn tekemisessä. Harjoituksia on olemassa erittäin runsaasti, kullakin opettajalla omansa. Tähän työhön mahtui kuitenkin vain pieni osa kaikista harjoitteista. Yritin ottaa niitä mukaan eri kehonosat kattavasti. Otin mukaan muutaman harjoitteen myös siksi, että niistä on ollut minulle eniten hyötyä. Rakensin tarjolla olevista harjoituksista selkeän, päivittäin tehtävän harjoitusohjelman. Työ sisältää DVDn, jossa demonstroin harjoitukset, ja raporttiosan, jossa kerron, mihin harjoitteiden tekemisellä pyritään ja millaisia työmenetelmiä kehonmuokkauksessa on käytettävissä. Lisäksi kuvaan omaa instrumentin rakennuksen taivaltani sekä ongelmiani ja niiden ratkaisuja.
Resumo:
Opinnäytetyöni on monimuototyö. Se koostuu dokumenttielokuvasta ja kirjallisesta tutkielmasta, jossa käsittelen aihelähtöisen dokumentin henkilökäsikirjoittamista. Kirjallisuuden ja suomalaisten ohjaajien haastatteluiden pohjalta tutkin dokumentin käsikirjoittamisen mahdollisuuksia, pohdin henkilövalintojen merkitystä onnistuneelle dokumenttielokuvalle, jäljitän toimivan päähenkilön tärkeimpiä ominaisuuksia sekä selvitän keinoja onnistuneiden henkilövalintojen tekemiseen. Lisäksi luon listaa siitä, mitä henkilöistä pitäisi ennen kuvausvaihetta ainakin tietää ja mitä kaikkea tästä tiedosta tulisi sisällyttää dokumentin lopulliseen käsikirjoitukseen. Tutkielmani oppeja olen pyrkinyt soveltamaan dokumenttielokuvan Suuri urakka ennakkotutkimusvaiheessa. Dokumentti seuraa kahden nuoren aikuisen tuntemuksia heidän pyrkiessään uuteen opiskelupaikkaan täydellisen alanvaihdoksen jälkeen. Kirjallisen osan lopuksi selostan henkilövalintoihin johtanutta prosessia ja pohdin, kuinka itse onnistuin tavoitteessani löytää elokuvan teemaan parhaiten sopivat päähenkilöt. Henkilövalinnoilla on ratkaiseva merkitys dokumenttielokuvan onnistumiselle. Monet dokumentit lepäävät henkilöidensä varassa, sillä heidän persoonallisuutensa ja toimintansa kautta syntyvät lähes kaikki elokuvan tilanteet ja tarina. Haasteellisinta henkilöiden löytäminen on aihelähtöiseen, deduktiivista lähestymisstrategiaa käyttävään, antropologiseen tai havainnoivaan, luovaan, voice-overittomaan, pitkään seurantadokumenttiin. Toimiva päähenkilö on sympaattinen ja vaikeassa tilanteessa syyttä kärsivä. Hänellä on tavoite, jota hän toiminnallaan tavoittelee sekä vastavoima. Elokuvan aikana hän kehittyy ja muuttuu. Lisäksi hän on avoin, karismaattinen, sitoutunut prosessiin ja luonteva kameran edessä. Ennakkotutkimusvaiheen tehtäviä ovat henkilögallerian luominen, potentiaalisten henkilöiden etsiminen, henkilöihin tutustuminen ja heidän ominaisuuksistaan varmistuminen, luottamuksen synnyttäminen sekä henkilöiden sitouttaminen prosessiin. Henkilöistä tulisi ennen kuvausvaiheen aloittamista tietää ainakin syvimmät kipupisteet ja ilot, suhde dokumentin aiheeseen, rehellisyys, motiivi sekä tärkeimmät tavoitteet.
Resumo:
Quality Function Deployment eli QFD on menetelmä, jonka avulla asiakkaiden tarpeet huomioidaan systemaattisesti koko tuotekehitysprosessissa. Tuotekehitys on yleensä se osa yrityksen toimintaa, missä asiakaslähtöisyys voidaan parhaiten ottaa huomioon. Työn tarkoituksena on kuvata lukijalle Quality Function Deployment tuotekehitysmenetelmän eri vaiheita ja esitellä mahdollisimman selkeästi menetelmän periaatteet. Menetelmän neljästä vaiheesta paneudutaan etenkin ensimmäiseen eli laadun taloon. Myös menetelmän kolme seuraavaa vaihetta esitellään. Menetelmän toteutus aloitetaan asiakastarpeiden kartoittamisella. Asiakastarpeet ovat menetelmän perusta. Matriisitekniikalla asiakastarpeet muunnetaan tuoteominaisuuksiksi. Matriisia analysoimalla saadaan ne tuoteominaisuudet, joita aletaan mahdollisesti kehittää. Menetelmästä voidaan käyttää vain laadun taloa tai jatkaa seuraaviin vaiheisiin, missä kolmen muun matriisin avulla iskostetaan asiakastarpeet koko organisaatioon, tuotekehitykseen konseptin luomisesta aina valmistukseen asti. Menetelmää voidaan käyttää monella eri toimialalla. valmistukseen asti. Menetelmää voidaan käyttää monella eri toimialalla.
Resumo:
This paper analyses the determinants of broadband Internet access prices in a group of 15 EU countries between 2008 and 2011. Using a rich panel dataset of broadband plans, we show the positive effect of downstream speed on prices, and report that cable and fibre-to-the-home technologies are available at lower prices per Mbps than x DSL technology. Operators’marketing strategies are also analysed as we show how much prices rise when the broadband service is offered in a bundle with voice telephony and/or television, and how much they fall when download volume caps are included. The most insightful results of this study are provided by a group of metrics that represent the situation of competition and entry patterns in the broadband market. We show that consumer segmentation positively affects prices. On the other hand, broadband prices are higher in countries where entrants make greater use of bitstream access and lower when they use more intensively direct access -local loop unbundling-. However, we do not find a significant effect of inter-platform competition on prices.
Resumo:
The impact of transnational private regulation on labour standards remains in dispute. While studies have provided some limited evidence of positive effects on 'outcome standards' such as wages or occupational health and safety, the literature gives little reason to believe that there has been any significant effect on 'process rights' relating primarily to collective workers' voice and social dialogue. This paper probes this assumption by bringing local contexts and worker agency more fully into the picture. It outlines an analytical framework that emphasizes workers' potential to act collectively for change in the regulatory space surrounding the employment relationship. It argues that while transnational private regulation on labour standards may marginally improve workers access to regulatory spaces and their capacity to require the inclusion of enterprises in them, it does little to increase union leverage. The findings are based on empirical research work conducted in Sub-Saharan Africa.
Resumo:
We describe the case of a patient with pure verbal palinacousis and perseveration of inner speech after a right inferior temporal lesion. The superior temporal lobe, including the superior temporal sulcus and the interhemispheric connection between the 2 superior temporal lobes, explored by tractography, were preserved. These regions are involved in voice processing, verbal short-term memory and inner speech. It can then be hypothesised that abnormal activity in this network has occurred. Palinacousis and 'palinendophonia', a term proposed for this symptom not previously reported, may be due to common cognitive processes disorders involved in both voice hearing and inner speech.
Resumo:
This paper asks whether collective industrial relations can be promoted by means other than seeking change in public policy. Recent research points to the increasing significance of transnational private regulation (TPR) in developing economies. There is an emerging consensus that market incentives to improve wages and conditions of work can have a modest positive effect on measurable outcomes like hours of work, and health and safety. However, it appears that TPR has little impact on the capacity of workers to pursue such improvements for themselves via collective action. The paper takes a closer look at the potential of TPR to enhance worker voice and participation. It argues that this potential cannot be properly evaluated without understanding how local actors mobilise the social and political resources that TPR provides. The case studies presented show how different TPR schemes have been used by unions in Africa as a means to pursue the interests of members. The authors found that the scale of the impact of TPR in all of the contexts studied depended almost entirely on the existing capacities and resources of the unions involved. TPR led to the creation of collective industrial relations processes, or helped unions to ensure that certain enterprises participated in existing industrial relations processes, but did virtually nothing to enhance the political and organisational capacity of the unions to influence the outcomes of those processes in terms of wages and conditions of employment. The paper concludes that the potential of TPR to promote the emergence of collective industrial relations systems is very low.
Resumo:
El propòsit d'aquest treball és donar a conèixer la lyra viol i la seva música. Entre d'altres maneres de tocar aquest instrument, mostrar com aquest servia per acompanyar la veu, així com arranjar peces polifòniques tal i com trobem en publicacions de l'època. I serà a partir d'aquests exemples, que he fet els meus propis arranjaments per a viola de gamba i que incloc en aquest treball.
Resumo:
Las canciones para laúd o ayres en la Inglaterra de finales del siglo XVI y principios del XVII además de ser un género muy importante dentro de la música inglesa, son una manifestación cultural de varios ámbitos, tales como patronaje, comercio, género, clase social, filosofía y religión. Con sus letras eróticas en combinación con la voz solista, la música del laúd y la viola da gamba, fueron un medio de expresión muy intenso que permitía la entrada a un universo de sentimiento, pero que también representaba un pensamiento filosófico y una conciencia retórica. Basado en estudios previos, este ensayo explora las ayres desde diferentes ámbitos: el social, el de género, el humanista y el literario para entender el género de las ayres a fondo de manera que le sea útil al intérprete al momento de abordar este repertorio.
Resumo:
Tulevaisuusorientaatio on tullut entistä tärkeämmäksi myös koulumaailmassa johtuen yhteiskunnassa nopeasti eteen tulevista muutoksista. On myös esitetty epäilyjä, että tulevaisuuteen reagoimisessa heikoin tilanne olisikin juuri kuntatason päätöksenteossa. Ymmärrys ja tieto opettajan työstä nimenomaan opettajan omasta perspektiivistä tarkasteltuna mahdollistavat lähtökohdan ja edellytykset todelliselle koulun uudistamiselle. Peruskysymys, johon tässä tutkimuksessa etsittiin vastausta oli: Millaisia ovat lukion aineenopettajien käsitykset lukion muutosprosesseista ja miten he visioivat oman lukionsa ja yleensä lukioiden tulevaisuutta? Aineiston keruu osui ajankohtaan, joka oli hyvin otollinen tulevaisuuden tarkasteluun, sillä uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön kaikissa Suomen lukioissa viimeistään lukuvuonna 2005-2006. Tutkimuksessa oli mukana kaksi hyvin erilaista lukiota Länsi-Suomen läänistä eli pieni maaseudun lukio ja hyvin suuri kaupunkilukio. Tutkimusaineiston keruu eteni kaksivaiheisesti: informoitu kysely ja teemahaastattelu. Tutkimusjoukon suuruus oli yhteensä 20, joista puolet oli miehiä ja puolet naisia. Aineenopettajien käsityksiä muutoksista ja visioista tutkittiin fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Fenomenografiassa kiinnostuksen kohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset todellisuudesta ja näin saatava ymmärrys tavoista, joilla ihmiset kokevat tilanteita ja maailmaa. Organisaation muutosprosesseja voidaan kutsua myös oppimiseksi. Tutkimuksen oppivan organisaation näkökulmat perustuivat juuri yhteistyössä tapahtuvaan yhteisen toiminnan kehittämiseen. Aineenopettajien käsityksiä työyhteisöstään tarkasteltiin seuraavista oppivan organisaatiomallin näkökulmista: vuorovaikutus, päätöksenteko sekä rehtorin ja aineenopettajan rooli ja asema työyhteisössä. Aineenopettajien keskeisimmät käsitykset muutoksista lukiossa viime vuosina kohdistuivat aineenopettajan ammattirooliin ja lukio-opiskelijaan sekä opiskelijalta vaadittaviin lukio-opintoihin. Muutokset ammattiroolissa korostavat tutkimustulosten perusteella aineenopettajilta vaadittavia muitakin kuin opetettavien aineiden hallintataitoja. Suoranaista ammattitaidon puutetta opettajat kokivat varsinkin ryhmänohjaustehtävien yhteydessä, osittain myös uusien oppimisympäristöjen, esimerkiksi verkkopedagogisten taitojen, yhteydessä. Opettajien lisäkoulutuksen tarve koetaan konkreettisena, mutta sekä koulutusten sisältöihin, järjestelyihin ja ajankohtiin että koulun sijais- ym. järjestelyihin kaivattaisiin parannuksia. Verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin näyttäisi siltä, että luokaton lukio on saanut opettajat enenevässä määrin huolestumaan opiskelijoiden syrjäytymisriskistä ja hyvinvoinnista. Opiskelijoiden syrjäytymisriskin kasvu lukio-opintojen aikana nouseekin yhdeksi lukion pessimistiseksi skenaarioksi. Muista pessimistisistä skenaarioista lukiolle, jotka saattoi johtaa tutkimustuloksista, voidaan mainita työyhteisön demokratiavajeen syveneminen sekä opetussuunnitelmasisältöjen ja ylioppilastutkintovaatimusten välisen kuilun syveneminen. Aineenopettajien käsitykset oman lukionsa visioista olivat sisällöiltään pääosin välineellisiä ja ne kohdentuivat kaikki opiskelijoihin. Esimerkiksi työyhteisöllisiä kehittämisajatuksia ei visioissa ilmennyt. Myöskään visioinnin dynaamisuus ei aineistossa korostunut. Aineenopettajien käsitykset visioiden arvopohjasta heijastivat perinteistä suomalaista arvomaailmaa eli itsekuria, velvollisuudentuntoa, kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan ja perinteisten arvojen kunnioittamista. Sen sijaan antiikista perityviä Sokrateen edustamia keskustelua ja auktoriteettien kyseenalaistamista ei arvoissa ilmennyt, eikä myöskään uusliberalistista individualismia. Käsitykset visioiden synnystä näyttävät parhaiten selittävän opettajan muita käsityksiä liittyen visioon, visiointiin ja työyhteisöllisiin vaikutusmahdollisuuksiin sekä opettajan tulevaisuusorientoitumiseen.. Käsitykset vision syntytaustasta voidaan jakaa seuraaviin pää- ja alakategorioihin: 1. auktoriteettikeskeinen visiointi: johdon linjaus tai valtakunnallinen linjaus, 2. yhteisökeskeinen visiointi: yhteisöllinen linjaus tai toiminnallinen linjaus ja 3. yksilökeskeinen visiointi. Pessimistisimmiksi eli vähiten tulevaisuusorientoituneiksi opettajiksi työyhteisössä osoittautuivat ne opettajat, jotka pitivät oman lukionsa visiota koulun johdon sanelemana. Monet teoriat oppivasta organisaatiosta korostavat johtajuuden merkitystä työyhteisöä kehitettäessä. Johtajuuden merkitys nousi tämänkin tutkimuksen aineistosta keskeisesti esiin. Pyrkimystä kohti oppivaa organisaatiota opettajien puheista löytyy paljonkin, esimerkkeinä viittaukset johtajuuden ja vuorovaikutustapojen kehittämistarpeisiin. Sen sijaan opettajien puheet omista työyhteisöllisistä kehittymistarpeistaan, ns. alaistaidot, jäivät vähäisiksi. Tutkimustuloksista on luotu sovellusmalli kouluyhteisöjen visioinnin ja muun kehittämistyön tueksi.
Resumo:
Parte de la investigación en torno a la realidad educativa que se ha desarrollado durante los últimos años se caracteriza por intentar encontrar formas de interpretación orientadas a significar los procesos formativos centrados en las vivencias singulares de los agentes que participan de la educación así como en la posibilidad que éstas ofrecen de devenir experiencia, eso es,vivencia concienciada. A raíz de las mismas podemos observar como la biografía apunta a ser una de las más emblemáticas formalizaciones del proceso de narración de vivencias. Pero, aún cuando la misma se perfila como una de las narraciones que más promueven la interpretación e intercambio de vivencias, posibilitando la reflexión e, incluso, formación mediada, la biografía todavía presenta como forma teorética algunos escollos. Los cuales, pueden ser utilizados como preguntas base para formular una voz de las pedagogías de la experiencia. Justamente, interrogarse y repensar su factibilidad es el tema que se ensaya en el presente artículo.
Resumo:
Matkustajat pitävät junissa annettavaa informaatiota entistä tärkeämpänä. Tähän haasteeseen pyritään vastaamaan rutiinikuulutusten, kuten asemille tulokuulutusten, automatisoinnilla. Kuulutukset soitetaan ääneen ja esitetään tekstinä näytöillä. Tällöin annettava informaatio on selkeää ja tasalaatuista myös vieraalla kielellä. Junan tiedot, kuten määränpää ja vaunun myyntinumero, esitetään junan ulkoseinällä ovien vierellä junaan nousevia matkustajia varten. Tässä diplomityössä luodaan yleiskatsaus junaväylään liittyviin standardeihin, TCN-standardiin ja UIC-556-määrelehteen. Yleiskatsauksen lisäksi käsitellään tarkemmin matkustajainformaatiojärjestelmään liittyvät osat. Tutustumme myös UIC-176-määrelehteen, joka käsittelee matkustajainformaatiojärjestelmän näyttöjä. Luomme yleiskatsauksen EKE-Elektroniikka Oy:n kehittämään modulaariseen junanhallintajärjestelmään. Työssä suunnitellaan asiakkaan ja standardien vaatimusten pohjalta matkustajainformaatiojärjestelmä, joka on integroitu junanhallintajärjestelmään. Tekstitiedon välittämiseen vaunusta toiseen käytetään WTB-junaväylää. Siinä kommunikoidaan UIC-556-määrelehden mukaisesti, joka mahdollistaa eurooppalaisen yhteensopivuuden. Työn tuloksena on määritelty järjestelmän fyysinen rakenne, ohjelmistorakenne, vaadittavat tietokannat, tiedon syöttäminen järjestelmälle ja junaväylässä käytettävät telegrammit. Erityishaasteena on ratkaistu tilanne, jossa juna jakautuu matkan varrella useampaan suuntaan.
Resumo:
Digitoitu 5. 1. 2009