Kotitalouden opetustilat osana kehittyvää oppimisympäristöä : asumistoiminnot ja opetussuunnitelma muutoksen määrittäjinä

Home Economics Classrooms as Part of Developing the Environment Housing Activities and Curriculums Defining Change --- The aim of the research project was to develop home economics classrooms to be flexible and versatile learning environments where household activities might be practiced according to the curriculum in different social networking situations. The research is based on the socio-cultural approach, where the functionality of the learning environment is studied specifically from an interactive learning viewpoint. The social framework is a natural starting point in home economics teaching because of the group work in classrooms. The social nature of learning thus becomes a significant part of the learning process. The study considers learning as experience based, holistic and context bound. The learning environment, i.e. home economics classrooms and the material tools there, plays a significant role in developing students skills to manage everyday life. --- The first research task was to analyze the historical development of household activities. The second research task was to develop and test criteria for functional home economics classrooms in planning both the learning environment and the students activities during lessons. The third research task was to evaluate how different professionals (commissioners, planners and teachers) use the criteria as a tool. The research consists of three parts. The first contains a historical analysis of how social changes have created tension between traditional household classrooms and new activities in homes. The historical analysis is based on housing research, regulations and instructions. For this purpose a new theoretical concept, the tension arch, was introduced. This helped in recognizing and solving problems in students activities and in developing innovations. The functionality criteria for home economics classrooms were developed based on this concept. These include technical (health, safety and technical factors), functional (ergonomic, ecological, aesthetic and economic factors) and behavioural (cooperation and interaction skills and communication technologies) criteria. --- The second part discusses how the criteria were used in renovating school buildings. Empirical data was collected from two separate schools where the activities during lessons were recorded both before and after classrooms were renovated. An analysis of both environments based on video recordings was conducted. The previously created criteria were made use of, and problematic points in functionality looked for particularly from a social interactive viewpoint. The results show that the criteria were used as a planning tool. The criteria facilitated layout and equipment solutions that support both curriculum and learning in home economics classrooms taking into consideration cooperation and interaction in the classroom. With the help of the criteria the home economics classrooms changed from closed and complicated space into integrated and open spaces where the flexibility and versatility of the learning environment was emphasized. The teacher became a facilitator and counselor instead a classroom controller. --- The third part analyses the discussions in planning meetings. These were recorded and an analysis was conducted of how the criteria and research results were used in the planning process of new home economics classrooms. The planning process was multivoiced, i.e. actors from different interest groups took part. All the previously created criteria (technical, functional and behavioural) emerged in the discussions and some of them were used as planning tools. Planning meetings turned into planning studios where boundaries between organizations were ignored and the physical learning environments were developed together with experts. The planning studios resulted in multivoiced planning which showed characteristics of collaborative and participating planning as well as producing common knowledge and shared expertise. --- KEY WORDS: physical learning environment, socio-cultural approach, tension arch, boundary crossing, collaborative planning.

Köyhyyden perintö : Tutkimus kulttuurisen tiedon sisällöistä ja jatkuvuuksista suomalaisissa elämäkerta- ja sananlaskuaineistoissa

The Legacy of Poverty. A Study of the substance and continuity of cultural knowledge in Finnish biographical and proverbial texts The study focuses on the idea of the cultural knowledge and shared understanding that ordinary people, folk , have of the concepts and ideas about rural based poverty in Finland. Throughout 19th century and well into 20th century, the majority of the population remained agrarian and poor. By the 1950s, most people still lived in rural areas and a majority of them earned their living primarily from agriculture and forestry. Urbanization proceeded rapidly from the 1960s onwards. Even though the Nordic welfare state was firmly established in Finland by the 1970s, old forms of agrarian poverty still remained in the culture. The source material for the study consists of 99 biographies and 502 proverbs. Biographical texts include written autobiographies and interviewed biographies. A primary analyzing concept is called a poverty speech. The poverty speech has been analyzed by providing answers to the following three questions: What connotations do people attach to poverty when they speak about it? What sort of social relations arise when people speak about poverty? How is the past experience of poverty constructed in the present and in the welfare state context? Cultural knowledge is a theoretical and analytical tool that enables people to categorize information. The three questions stated above are crucial in revealing the schematic structure that people use to communicate about agrarian poverty. Categories are analyzed and processed in terms of cultural themes that contain the ideals and stereotypes of spoken motif and sub-themes. The application of theoretical and analytical premises to the poverty speech has shown that there are four cultural themes. The first theme is Power. The social connotations in the poverty speech are mostly in relation to the better-off people. Poverty does not exist without an awareness of welfare, i.e. the understanding of a certain standard of welfare above that of one's own. The second theme is about family ties as a resource and welfare network. In poverty speech, marriage is represented as a means to upgrade one's livelihood. Family members are described as supporting one another, but at the same time as being antagonists. The third theme, Work represents the work ethic that is being connected to the poverty. Hard working as a representation is attached to eligibility for `a good life´ that in Finland was to become an owner-occupier of a cottage or a flat. The fourth theme is Security. The resentment of unfair treatment is expressed by using moral superiority and rational explanations. The ruling classes in the agrarian society are portrayed as being evil and selfish with no social conscience because they did not provide enough assistance to those who needed it. During the period when the welfare benefit system was undeveloped, the poor expected the wealthier people to make a contribution to the distribution of material wealth. In the premises of cultural knowledge, both oral and written traditions are about human thinking: they deal with topics, ideas and evaluations that are relevant to their bearers. Many elements expressed in poverty speech, such as classifications and customs derived from the rural world, have been carried over into the next generation in newer contexts and a different cultural environment. Keywords: cultural knowledge, cognitive categorization, poverty, life stories, proverbs

Museoesineitä Itä-Karjalasta : Väinö Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä esinekokoelma ja sen syntyhistoria

Jatkosodan aikana kerättiin Suomen valtaamalta alueelta Itä-Karjalasta tuhansittain museoesineitä Suomen museoihin. Kansallismuseon kokoelmiin kerättiin esineitä lähinnä suomenheimoisilta mutta myös isovenäläisiltä. Tämän tutkimuksen kohteena on lähes 400:n esineen kokoelma, joka toimitettiin Kansallismuseoon vuosina 1941 1944 ja merkittiin kansallisuudeltaan venäläiseksi. Näistä venäläisistä esineistä suurimman osan keräsi alikersanttina palvellut Väinö Tuomaala. Tutkimukseni tarkastelee Väinö Tuomaalan kokoelmaa ja etsii syitä siihen, miksi kokoelma on sellainen kuin se on, miksi se ja koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi ja mitkä seikat vaikuttivat Tuomaalan esinevalintoihin. Tutkimuksen teoria rakentuu museologisen kirjallisuuden varaan. Tutkimuksessa tarkastellaan Väinö Tuomaalan kokoelman keräyskonteksteja. Keräyskonteksteihin kuuluvat kokoelman kerääjä, keräysajankohta ja -paikka sekä yhteenkuuluvat esineet, eli muut venäläiset esineet. Kerääjän tarkastelussa huomioidaan hänen henkilöhistoriansa ja etsitään mahdollisia keruuseen vaikuttaneita tekijöitä. Keräysajankohdan tarkastelussa huomio kiinnittyy keruuympäristöön, eli vallitseviin olosuhteisiin ja aatteelliseen ilmapiiriin, joiden vaikutuksen alaisena keruu suoritettiin. Primääriaineisto koostuu Kansallismuseon alaisen Kulttuurien museon yleisetnografisten esineiden kokoelmaan kuuluvista 198:sta Väinö Tuomaalan keräämästä esineestä verifikaatteineen, jotka ovat osa 393 esinettä käsittävästä venäläisestä kokoelmasta. Aineisto sisältää myös eri arkistojen materiaalia. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä, entisestä sota-arkistota, löytyneitä sotapäiväkirjoja ja Tuomaalan kantakorttia on tutkimuksessa käytetty jatkosodan tapahtumien esittämiseen. Museoviraston hallinto-osaston arkiston kirjeet ja pöytäkirjat ovat antaneet tietoa kulttuurikeruun organisoinnista. Väinö Tuomaalan arkistokokoelma Seinäjoella sisältää Tuomaalan keräämää perinneaineistoa, hänen puheitaan, lehtikirjoituksiaan ja kirjeenvaihtoaan. Myös Evijärven kunnantalon kotiseutuarkistosta löytyneet kirjeet ovat valottaneet Tuomaalan jatkosodan aikaista keruutoimintaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistot ovat tarjonneet materiaalia jatkosodan aikaisesta kulttuurikeruusta. Koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi sattumalta ja organisoimattoman toiminnan tuloksena, jossa aktiivisia toimijoita olivat yksittäiset kerääjät. Intohimoisesta suhtautumisesta kansatieteellistä keruuta kohtaan johtuen, Tuomaala olisi todenäköisesti kerännyt museoesineitä missä päin Itä-Karjalaa tahansa. Väinö Tuomaalan Itä-Karjalassa keräämä esinekokoelma oli luonnollinen jatke hänen kotiseudullaan aloittamalleen keräystoiminnalle. Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä kokoelma on kerääjän mieltymysten mukainen yritys kerätä vanhaa itäkarjalaista, kansallista talonpoikaiskulttuuria. Tuomaala pyrki keräämään klassista kansatieteellistä aineistoa monipuolisesti kansankulttuurin eri elämänalueilta. Tuomaalan esinekeruussa näkyi vahvasti talonpoikaiskulttuurin ihannointi ja halu pelastaa osa siitä tuleville sukupolville. Yrityksen onnistumiseen vaikuttivat sodanajan olosuhteet sekä aatteellinen ilmapiiri. Esineiden saatavuudella oli merkittävä osa kokoelman muodostumiseen, samoin Tuomaalan käsityksillä heimokansoista, Suur-Suomesta ja venäläisistä. Keruuvalintoihin ja keruun jatkumiseen vaikuttivat myös Kansallismuseon henkilökunta ja työstä saatu tunnustus.

Ota kantaa! Osallistuva demokratia sosiaali- ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivässä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hankkeessa

Tutkielmassa tarkastellaan osallistuvaa demokratiaa ja kansalaiskuulemista sosiaali-ja terveyspolitiikan kehyksissä. Tutkittava tapaus on sosiaali-ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanke, joka on räätälöity vauhdittamaan vuonna 2005 käynnistettyä Paras-hanketta. Paras-hankkeessa on kyse sekä kuntien ja valtion vallanjaosta että palvelujärjestelmän kehittämisestä. Kuntien parhaat palvelukäytännöt - hankkeen päämäärä on ollut kehittää sosiaali- ja terveyspalvelulta eri tuottajatoimijöiden kesken. Hankkeiden taustalla vaikuttavat niin uuden julkisjohtamisen ja julkispalvelun eli governance poliittishallinnolliset ideologiat. Tutkittava aineisto koostuu kolmesta osasta: 1) keskusteluista otakantaa-foorumilla a) Parempia sosiaali- ja terveyspalvelulta - miten ja millaisin toimenpitein? sekä b) Miten kehittää kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä?, 2) virkamiesten laatimasta yhteenvedosta keskustelusta a) ja 3) virkamieshaastatteluista. Aineistoa tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä. Metodeina käytetään kriittistä diskurssianalyysiä, teoreettista sisällönanalyysiä sekä kehysanalyysiä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat poliittis-ideologiset hallinnolliset muutokset sekä konfliktikeskeinen deliberatiivinen demokratiateoria (Rosanvalion 2008). Tarkennettuna viitekehyksenä toimii osallistuva ja itsepalvelupolitiikka ja epäpolitisoiva ja politisoiva keskustelu niiden kehyksissä.Tutkimus osoittaa keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä on etenkin virkamiesten osalta epäpolitisoivaa. Uudistuksia käsitellään teknisinä ratkaisuina, ei poliittisina valintoina. Kansalaiskeskustelusta välittyy poliittisempia sävyjä, mitkä eivät kuitenkaan välity ylhäältä alas -ohjatulla keskustelulla. Kansalaisten ja virkamiesten välinen suhde ei ole hankkeessa vuorovaikutteinen, joten keskustelun ei voida kutsua osallistuvaksi demokratiaksi, vaan kansalaiskuulemiseksi. Tutkimus osoittaa myös, että tutkittua kansalaiskuulemista voidaan tarkastella itsepalveludemokratian viitekehyksestä. Markkinaohjautuvan sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä kansalaiset näyttäytyvät asiakas-subjekteina ja demokratian sovellukset kuten otakantaa.fi -foorumi edustavat hankkeen osalta ylhäältä alas -johdettua konsultaatiodemokratiaa, jolloin foorumin rooli demokraattisen keskustelun laajentamisessa jää vähäiseksi.

Trenditiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa – tarkastelu ja tulkinta elintarvikeyritysten käytänteiden kautta

Yritysten on tunnistettava markkinoilla ja kuluttajissa tapahtuvia muutoksia voidakseen johtaa ja suunnitella omaa liiketoimintaansa niin, että se täyttää myös tulevaisuudessa kuluttajien muuttuvat tarpeet. Tästä johtuen tieto trendeistä ja niiden vaikutuksista on yrityksille tärkeää. Trendit mallintavat ja muokkaavat ympäristöä ja markkinoita sekä vaikuttavat lopulta myös kuluttajien asenteisiin ja käyttäytymiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla sitä, kuinka elintarvikeyritykset hyödyntävät trenditietoa omassa liiketoiminnassaan. Trenditiedon hyödyntämistä selvitettiin tutkimalla yrityksistä löytyviä trenditiedon hyödyntämisen käytänteitä. Yritysten käytänteiden tarkastelu tutkimuksessa perustui siihen ajatukseen, että ne antavat todellista kuvaa siitä, mitä trenditiedolla tehdään ja kuinka sitä hyödynnetään yrityksissä. Aineiston keräämisen ja analysoinnin tueksi tutkimuksessa sovellettiin yrityksen markkinatietojärjestelmää koskevaa teoriaa. Trenditieto on osa yrityksen markkinatietoa ja markkinatietojärjestelmän teorian avulla voitiin tarkastelussa päästä syvemmälle yrityksen tiedon prosesseihin. Tutkimus tehtiin toimeksiantotyönä trenditietoon pohjautuvia tuotteita ja palveluita tarjoavalle asiantuntijaorganisaatiolle Analyse². Tutkimuksen tarkastelussa oleva trenditieto on elintarvikealalle sovellettua, joten myös tutkittavat yritykset olivat elintarvikealan yrityksiä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka kohdistettiin yhteensä seitsemän haastateltavaan kuudesta eri elintarviketeollisuusyrityksestä. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Ensin tehtiin teemoittelu, jonka jälkeen aineisto vielä tyypiteltiin. Tutkimuksen tuloksena löydettiin trenditiedon hyödyntämisen käytänteitä, jotka kertovat miten trenditietoa hankitaan, analysoidaan, käytetään sekä jaetaan ja varastoidaan yrityksissä. Aineistosta löydettiin käytänteitä paljon ja tämä osoittikin, että käytänteet ovat myös liiketoiminnassa relevantti tutkimusala. Käytänteitä löydettiin eniten trenditiedon analysointiin liittyen. Kyseisten käytänteiden perusteella voitiin todeta, että trenditiedon analysointi perustuu hyvin pitkälle trenditiedon luotettavuuden arviointiin niin trendien toteutumisen kuin niiden ilmenemisen kannalta. Löydettyjen käytänteiden kautta nousi erityisesti esiin keskeisiä trenditiedon hyödyntämisen haasteita sekä viitteitä siitä, minkälaista trenditiedon hyödyntäminen on yhtenä yrityksen toimintona.

Asukaslähtöisyys ja kulttuurin instrumentaalinen rooli paikalliskulttuuriprojekteissa - tapausesimerkkinä urbaani luovuus ja kulttuuriraide

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kahta asukaslähtöisyyteen pyrkivää paikalliskulttuurihanketta. Helsingin kulttuurikeskuksen kulttuuriraide-yhteistyöverkostoa toteutetaan Mellunkylän alueella ja Metropolia Ammattikorkeakoulun Urbaani luovuus -hanketta Arabianrannan ympäristössä. Mielenkiintoni kohteena ovat paikalliskulttuuritoimintaa järjestävien tahojen ja paikallisaktiivien käsitykset asukaslähtöisyydestä ja hankkeiden tarkoituksesta. Työssä pyritään vastaamaan kahteen pääkysymykseen. Ensinnäkin: miten asukaslähtöisyys tulkitaan Urbaani luovuus -hankkeessa ja kulttuuriraide-verkostossa? Toinen tutkimuskysymykseni kuuluu, miten haastateltavat tulkitsevat kyseisten kulttuurihankkeiden tarkoitusta ja merkitystä? Työssä tarkastellaan paikalliskulttuuriprojekteja niiden keskeisten tekijöiden ja toimijoiden näkökulmista katsottuna. Näin ollen valitsin työni empiirisen osuuden menetelmäksi henkilöhaastattelun. Aineiston analysoinnissa käytetään niin kutsuttua ad hoe -menetelmää, eli yhdistellään vapaasti muun muassa tiivistämisen ja luokittelun tekniikoita. Asukaslähtöiset kulttuurihankkeet nojaavat jonkinlaiseen käsitykseen asukkaiden roolista ja osallisuudesta. Olen valinnut työni tulkintateoriaksi osallisuutta ja moniäänisyyttä korostavan käsitejärjestelmän, joka pohjautuu muun muassa Hannah Arendtin ja deliberatiivisen demokratian teoreetikon Joshua Cohenin ajatuksiin. Niissä korostetaan julkisen yhteistoiminnan ja keskustelevien käytäntöjen merkitystä moniäänisyyden ja inklusiivisyyden takaamisessa. Deliberatiiviset periaatteet ovat toimivia paikalliskulttuurihankkeiden yhteistoimintaprosessin tarkastelussa. Toinen mielenkiinnon kohteeni on kulttuurin instrumentaalinen rooli kaupunkipolitiikassa. Kulttuurisesta suunnittelusta on haettu apua niin kaupunkien kansainvälistymispyrkimyksiin kuin lähiöiden parannukseen. Lähestyn asiaa muiden muassa Charles Landryn tutkimusten pohjalta, joskin pyrin kartoittamaan ennen kaikkea käydyn keskustelun laajuutta. Urbaanissa luovuudessa asukaslähtöisyys ymmärretään pyrkimyksenä päästä tekemisiin asukkaiden kanssa. Metropolia suunnittelee ja toteuttaa alueelle vuorovaikutteisia sisältöjä, joihin asukkaiden toivotaan osallistuvan

Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä

Tutkimus luotaa 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön poliittisia asenteita sensuuri-ja painovapauskysymysten valossa. Sadan virkamiehistöön kuuluneen henkilön yksityiskirjastot ja niiden sisältämät mahdolliset sensuurin kieltämät nimikkeet on seulottu Kansalliskirjaston kokoelmissa olevista 1800- luvun kirjahuutokauppaluetteloista vertailemalla niitä Kansallisarkistossa säilytettäviin sensuuriviranomaisten kiellettyjen teosten listoihin. Tutkimuksen keskeisimmiksi teemoiksi nousevat näin poliittis- sekä kirjahistorialliset, kirjallista kulttuuria koskettelevat ulottuvuudet. Virkamiehistön yksityiskirjastot mahdollisine kiellettyine nimikkeineen on esitelty tilastollisen taulukoinnin avulla kirjastojen koon, virkamiehistön hallintoalan, rankiluokan sekä alueellisen identiteetin mukaan jaoteltuina. Vaikka lähdeaineiston perusteella on tämänkaltaisen poliittisväritteisen kirjallisen kulttuurin tavoittaminen osaksi ongelmallista, ovat huutokauppaluettelot systemaattisesta ja säännöllisestä luonteestaan johtuen merkittävää ja satunnaisten inventaarioluetteloiden ohella lähestulkoon ainoaa käsillä olevaa yksityiskirjastoja koskevaa lähdeaineistoa. Suomen 1800-luvun valtiolliseen asemaan liittyviä historiantulkintoja on tutkimuksen edetessä pyritty kuljettamaan rinnakkain; niitä ovat toisaalta suomalaisten käsitykset maansa perustuslaillisesta asemasta ja toisaalta venäläisten viranomaisten tulkinnat Suomen asemasta yleisvaltakunnallisessa viitekehyksessä. Tämän ohella tutkimusaihetta on lähestytty sen ajalliseeen kontekstiin olennaisesti kytkeytyvien yhteiskunta-ja historianfilosofisten teorioiden avulla. Ne ovat olleet myös tutkimuksen kohteena olleille aikalaisille relevantti henkinen ulottuvuus. Tämä on perusteltua, koska filosofista ja valtiotieteellistä kirjallisuutta on ollut kirjastoissa paljon. Etiikasta ja moraalista lähtevä vapauden ongelma on ollut yksi tämänkaltainen yhteiskuntafilosofinen kysymys. Tutkimuksessa aika ajoin esiin nouseva aatteellinen vertailu muiden Euroopan maiden oloihin laajentaa tutkimuksen historiallisen viitekehyksen osaksi 1800-luvun eurooppalaisen henkisen aatemaailman maisemaa. Tutkimuksen varovaiset johtopäätökset juontuvat erilaisista näkökulmista. Kiellettyjä nimikkeitä löytyi hieman yli 30 % kaikista virkamiehistön yksityiskirjastoista, mutta kiellettyjen nimikkeiden määrät osoittautuivat kirjastokohtaisesti laskettuna pienehköiksi. Ilmiön voi näin väittää olleen toisaalta marginaalista, mutta toisaalta konkreettinen osoitus poliittiseen vakaumukseen viittaavasta asennoitumisesta; sensuuria esimerkiksi saatettiin tulkita perustuslaillisuutta ja Aleksanteri I:n antaman hallitsijanvakuutuksen taustaa vasten. Kielletyn kirjallisuuden hankkiminen sensuurilaeista piittaamatta saattoi myös olla kamppailua hyvänä pidetyn yhteiskuntajärjestyksen puolesta järjestelmän epäkohtia vastaan. Keisaria kohtaan tunnettiin lojaalisuutta, mutta hänen hallitsemaansa järjestelmää edustavia sensuuriviranomaisia kohtaan välttämättä ei. Tässä kohdin Suomen tilanteella oli vastaavuutta Saksan oloihin, j o s s a nuorhegeliläiset halusivat muuttaa yhteiskuntaa ideaalimpaan suuntaan. Venäjän keisarikuntaan kuuluminen toi mukanaan maallista hyvää, mutta henkisen kulttuurin puolella orientoiduttiin pääasiassa länteen, ja pitäydyttiin Ruotsin ajan luomassa perinnössä. Yksi keskeinen tästä kummunnut valistusaatteen traditionaalinen arvo oli itsensä vapaa kehittäminen, joten sensuurikysymyksissä ajauduttiin väistämättä törmäyskurssille valtiopoliittisen ja kulttuurisen identiteetin ristipaineessa. Vaikka valtiopoliittinen identiteetti vaihtui vuoden 1809 jälkeen, ei kulttuurisen identiteetin kohdalla näin käynyt. Tätä kautta vahvistuu kokonaiskuva 1700-luvun historian ja Ruotsin ajan perinnön tärkeydestä 1800-luvun henkiselle kehitykselle etenkin kirjallisen kulttuurin saralla.

Kotimaisen 2000-luvun draamaelokuvan ja yhteiskunnallisen todellisuuden suhteesta

Pro gradu -työni käsittelee kotimaisen 2000-luvun draamaelokuvan ja suomalaisen henkisen tilan suhdetta. Lähden liikkeelle Pekka Himasen pohtimasta 2010-luvun suomalaisesta näkymästä ja tarkastelen, millä tavoin kotimainen elokuva suhteutuu siihen: heijasteleeko elokuva sitä todellisuutta, jossa nykyajan kollektiivinen suomalaisuus tulee rakennetuksi? Tarkoitukseni on selvittää, millaiset mahdollisuudet kotimaisella elokuvatarinalla on projektissa, johon Himanen viittaa käsitteellään hyvinvointiyhteiskunta versio 2. Tässä mallissa keskeisellä sijalla on yhteiskunnallinen hyvinvointi korkean kulttuurisen kukoistuksen voimin. Tutkielmassani pohjaan Aristoteleen tarina-analyysiin, jota laajennan uudemman amerikkalaisen perinteen valossa. Dramaturgisten elementtien erittelyn lisäksi hahmotan suuremman kokonaisuuden suomalaisen henkisen kulttuurin tilasta. Sovellan sekä aristoteelisuutta että nykyfilosofien ja -psykologien käsityksiä ajan hengestä kotimaiseen elokuvaan tarina-analyysin keinoin. Analyysissa hahmotan kotimaisesta nykydraamasta yhteiskunnallisesta tilasta kertovia suuntaviivoja. Pohdin, millä tavoin koettu todellisuus tulee elokuvatarinoissa hyödynnetyksi ja millaisia ratkaisumalleja tarinat tarjoavat todellisuuteen kiinnittyvälle katsojalle. Johtopäätöksissä esittelen klassisen kaavan potentiaalia voimauttavan elokuvakokemuksen aikaansaamiseksi. Keskusteluosassa palaan henkisen tilan pohdintaan. Käyn läpi yhteiskunnallisten vaikuttajien arvioita elokuvataiteen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä nostan esiin ajatuksia ydintarinasta. Lopuksi painotan omaa näkemystäni tarinan mahdollisuuksista Himasen visioiman uudenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan synnyttämiseksi.

Identiteetti, toiminta ja poliittinen. Tutkimus Sjögrenin syndrooma-potilasyhdistyksestä

Tutkielma käsittelee Sjögrenin syndroomaa sairastavien yhdistystoiminnan muotoutumista. Yhdistystoimintaan ryhtymiseen liittyen tarkastellaan kollektiivisen identiteetin rakentumista, yhdistyksen käytännön toiminta-arkea ja suhdetta asiantuntijoihin. Teoreettisena taustana yhdistystoiminnan järjestymisen tarkastelulle toimivat terveyssosiologiset ja sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen erittelyt oma-apuryhmien, yhdistysten ja sosiaalisten liikkeiden syntymisen reunaehdoista. Tutkielman aineistoja ovat sairastajien kirjoittamat elämäkerrat, yhdistystoimijoiden haastattelut sekä potilasyhdistyksen jäsenlehden vuosikerrat 2006 - 2009 ja yhdistysdokumentit. Aineistot on eritelty teorialähtöisesti identiteetin, toiminta-arjen ja poliittisen kenttien avulla. Sosiaalisten liikkeiden teorian mukaan (della Porta & Diani 2006) liikkeen syntyyn kuuluu keskeisenä konfliktin elementti, jossa sosiaalinen liike syntyy yhteiskunnallisten ryhmien välisestä epätasa-arvotilanteesta. Mallin mukaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien ryhmien jäsenten on löydettävä toisensa, tunnistettava yhteinen ongelmansa ja muotoiltava siihen vastaukset. Tutkielmassa osoitetaan, että potilasyhdistykset ja potilasliike hallinnoi ja ohjaa konfliktia käytännön toimintansa ja jäsenetunsa nimissä. Yhdistysten suhteet asiantuntijoihin takaavat yhdistystoiminnan mielekkyyden, tiedon välittämisen tehokkuuden sekä parantavat sosiaalisen liikkeen mahdollisuuksia vaikuttaa sairastajien asemaan.

Teini-ikäisten tyttöjen ruokaturva Zambézian kaupungeissa ja maaseudulla

Johdanto Riittämätön ravinnonsaanti haittaa lasten fyysistä ja psyykkistä kasvua. Se myös heikentää Saharan eteläpuoleisen Afrikan tuottavuutta ja taloudellista kehitystä. Erityisen heikossa asemassa ovat lapset ja hedelmällisessä iässä olevat naiset johtuen nopean kasvun, raskauden ja imetyksen aiheuttamista vaatimuksista. Yleensä ruokaturvattomuus johtuu fyysisestä tai taloudellisesta ruoan hankintamahdollisuuden puuttumisesta ja on näin ollen läheisesti yhteydessä köyhyyteen sekä kestävien elinkeinojen ja turvaverkostojen puuttumiseen. Kaupungistumisen myötä monien afrikkalaisten elinkeinot, ruokatottumukset ja elämäntyyli ovat muuttuneet. Koska elämä kaupungeissa poikkeaa monin tavoin elämästä maaseudulla, myös ruokaturva ja sen taustalla olevat tekijät voivat olla erilaiset kaupungissa ja maaseudulla. Tällöin myös ruokaturvaohjelmat tulee suunnitella asuinpaikan mukaan ja kohdistaa voimavarat tarpeen mukaan. Harvat tutkimukset kuitenkaan tarkastelevat ruokaturvaa yhtä aikaa kaupungissa ja maaseudulla, mistä johtuen ruokaturvan erilaisuudesta näissä eri asuinympäristöissä on vähän tietoa. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää teini-ikäisten tyttöjen ruokaturvan taso Zambézian maakunnan maaseudulla ja kaupungeissa sekä tarkastella onko ruokaturva erilainen maaseudulla ja kaupungeissa. Lisäksi selvitetään mitkä tekijät ovat yhteydessä hyvään ruokaturvaan ja ovatko siihen yhteydessä olevat tekijät erilaisia näissä asuinympäristöissä. Aineisto ja menetelmät Tämä pro gradu -tutkielma on osa suomalais-mosambikilaista yhteistyöprojektia: Teini-ikäisten tyttöjen ravitsemus ja ruokavalio Zambéziassa (Estudo do Estado Nutricional e da Dieta em Raparigas Adolescentes na Zambézia). Tutkimus selvittää 15–18-vuotiaiden teinityttöjen ravitsemustilaa, ruokavaliota ja ruokaturvaa maaseudulla ja kaupunkiympäristössä Zambézian maakunnassa, ennen sadonkorjuuta ja sadonkorjuun jälkeen. Tämä osatutkimus perustuu ennen sadonkorjuuta tammi-helmikuussa 2010 kerättyyn aineistoon (n=277). Ruokaturvaa mitattiin Household Food Insecurity Access Scale (HFIAS) -kyselylomakkeella. Taustatietohaastattelusta poimittiin ruokaturvan kannalta mielenkiintoiset tekijät ja tarkasteltiin niiden yhteyttä ruokaturvaan. Tulokset Ruokaturvan havaittiin olevan huomattavasti parempi maaseudulla kuin kaupungissa. Maaseudulla kotieläimiä omistavat perheet kuuluivat harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan, kuin perheet jotka eivät omistaneet eläimiä. Kaupungissa ylimmässä varallisuustertiilissä olevat perheet kuuluivat keskimmäisessä varallisuustertiilissä olevia harvemmin huonoon ruokaturvaluokkaan. Maaseudun ja kaupungin välillä havaittavaa eroa ruokaturvassa selitti varallisuus. Johtopäätökset Maaseutua ja kaupunkeja tulisi ruokaturvatutkimuksissa käsitellä erillisinä tutkimuskohteina. Erilaiset ruokatottumukset saattavat vaikuttaa koettuun ruokaturvaan kaupungeissa ja maaseudulla. Ruokaturvan taustatekijät ovat myös erilaiset, jolloin ruokaturvattomuuden poistaminen vaatii eri toimintatapoja asuinpaikasta riippuen. Varallisuudella saattaa olla suurempi merkitys ruokaturvan kannalta kaupungeissa kuin maaseudulla. Varallisuuden ja ruokaturvan välisen yhteyden selvittäminen kaupungissa ja maaseudulla vaatii kuitenkin luotettavan varallisuusmittarin. Vuodenaika tulisi ottaa huomioon aiempaa paremmin kun tutkitaan kroonista ruokaturvattomuutta. Ruokaturvatutkimuksissa tulisi kerätä tietoa myös ruokavalion monipuolisuudesta ja tehdä antropometrisiä mittauksia, jotta ruokaturvasta saataisiin kokonaisvaltainen kuva.

Jac. Ahrenberg ja historian perintö : Restaurointisuunnitelmat Viipurin ja Turun linnoihin 1800-luvun lopussa

Jac. Ahrenberg and Patrimony Restoration Plans for Viipuri and Turku Castles at the End of the 19th Century This dissertation examines the unrealized restoration plans for two castles in the Grand Duchy of Finland one located at Viipuri (Vyborg, nowadays in Russia), the other at Turku (in Swedish, Åbo) during the last decades of the 19th century. Both castles were used as prisons, barracks and warehouses. From the middle of the 19th century on, their restoration and transformation into museums and "national monuments" were demanded in the newspapers. The prison reform in the 1860s stimulated the documentation and debate concerning their future, but it was only at the beginning of the 1880s when their restoration became an official state-run project. The undertaking was carried out by Johan Jacob (Jac.) Ahrenberg (1847 1914), architect of the National Board of Public Buildings. By combining written sources with drawings and photographs, this dissertation examines the restoration projects, the two castles' significance and the ways in which they were investigated by scholars. The plans are analyzed in connection with restoration practices in France and Sweden and in the context of contemporary discussions concerning national art and patrimony. The thesis argues that these former castles of the Swedish crown were used to manifest the western roots of Finnish law and order, the lineage of power and the capacity of the nation to defend itself. However, because of their symbolism, their restoration became a politically delicate question concerning the role of the Swedish heritage in Finland's nation-building process. According to Jac. Ahrenberg's plans, the two castles were to be restored to their assumed appearance at the time of the Vasa dynasty. Consequently, the structures would have resembled castles in Sweden. It is suggested that one aim of the restoration plans was to transform the two buildings into monuments testifying to the common history of Sweden and Finland. They were meant to consolidate the Swedish basis of Finnish culture and autonomy and thus to secure them against the threatening implications of Russian imperialism. It seems that along with the changing ideals of architectural restoration and the need for an original Finnish architectural heritage, the political connotations associated with the castles were one reason why Jac. Ahrenberg's restoration plans were never realized.

Strategiapuhe : Todellisuutta, toimijuutta ja menestystä käsittelevät diskurssit yritysstrategiakirjallisuudessa

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään suomalaisessa yrityselämässä vaikuttavien yhdysvaltalaisten strategiakirjojen maailmankuvaa, ihmiskäsitystä ja arvokkaina pidettyjä päämääriä. Lähtöoletuksena on, että strategiakirjat sekä kuvaavat että tuottavat organisaatioiden johtamista, kulttuuria ja ajattelutapoja. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty suomalaisten strategia-asiantuntijoiden arvioiden mukaan yrityselämässä luetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia strategiakirjoja. Lähdekirjat ovat ilmestymisjärjestyksessä Strategia kilpailutilanteessa (Porter), Vallankumouksen kärjessä (Hamel), Hyvästä paras (Collins), Strategiakartat (Kaplan ja Norton) ja Sinisen meren strategia (Kim ja Mauborgne). Tutkielman ensisijainen metodi on käsiteanalyysi. Tutkielman nimi, Strategiapuhe, viittaa lähdekirjoissa esiintyviin diskursseihin eli puhetapoihin. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Minkälainen on strategisen johtamisen maailmankuva ja käsitys todellisuudesta? Mitkä ovat strategiaoppien mukaan yritysten keskeiset toimijaryhmät ja mikä on heidän suhteensa strategiaan? Mikä on strategian tarkoitus ja mitä keinoja tarkoituksen toteuttamiseksi lähdeteoksissa tarjotaan? Tutkielma jakautuu johdannon ja loppukatsauksen lisäksi kolmeen päälukuun. Johdannon alussa esitellään strategian käsitettä ja historiaa. Strategia-ajattelun kehityskaaren ymmärtäminen selittää lähdeteoksiksi valittujen strategiakirjojen diskursiivista sisältöä. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan strategisen johtamisen maailmankuvaa ja todellisuuskäsitystä viiden lähdekirjoissa keskeisen käsitteen avulla. Nämä käsitteet ovat toimiala, motivaatio, oikeudenmukaisuus, arvo ja kulttuuri. Toisessa pääluvussa selvitetään lähdekirjojen ihmiskäsitystä ja toimijuuden jakautumista neljän keskeisen ihmisryhmän, omistajien, johtajien, työntekijöiden ja asiakkaiden, kesken. Strategiakirjallisuuden diskursseissa hämärretään nelijakoista toimijuuskäsitystä puhumalla yrityksistä itsenäisinä toimijoina. Kolmannessa pääluvussa analysoidaan lähdekirjojen käsitystä strategialla tavoiteltavasta menestyksestä sekä keinoja, joiden kerrotaan johtavan taloudelliseen menestykseen. Luvussa analysoitavat lähdekirjojen käsitteet ovat kilpailu, kasvu, prosessi, laatu, kehitys johdannaiskäsitteineen, laatu, innovaatiot ja riskit. Strategiakirjallisuuden keskeisin arvo on omistajalähtöisyys eli pyrkimys lisätä yrityksen taloudellista osakkeiden arvoa. Lähdeteosten maailmankuva, toimijat ja arvot asetetaan palvelemaan välineellisesti omistajien taloudellisen menestyksen päämäärää. Strategiakirjallisuus on luonteeltaan ratkaisukeskeistä ja monistista. Strategiadiskursseille on tyypillistä, että niissä määritellään oikeat organisaation ongelmat ja tarjotaan niihin ratkaisu, strategia.

Hila- ja kuviotason laskennan vaikutus kuvion kokonaistilavuuteen, tallennustilaan ja laskentaaikaan teoreettista läpimittajakaumaa ja runkolukusarjaa käyttämällä

Metsäsuunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon keräämisessä ollaan Suomessa siirtymässä kuvioittaisesta arvioinnista laserkeilaus- ja ilmakuvapohjaiseen kaukokartoitukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuvion kokonaistilavuuden ja läpimittajakauman ennustamisen tarkkuus koealan metsikkö- ja puustotunnuksista MSN-, PRM-, ML- ja FMM-menetelmiä sekä Weibull-jakaumaa hyödyntäen seuraavilla tavoilla: 1. PRM-menetelmällä hilatasolla, 2. PRMmenetelmällä kuviotasolla, 3. ML-menetelmällä hilatasolla ja 4. ML-menetelmällä kuviotasolla. Lisäksi kuvion kokonaistilavuuden ennustamisen tarkkuus selvitettiin hyödyntäen kuviolle tuotettua runkolukusarjaa. Tulokset laskettiin puulajikohtaisesti männylle, kuuselle, koivulle ja muille puulajeille. Puulajien tulokset laskettiin kuviotasolla yhteen. Lisäksi selvitettiin menetelmien laskenta-ajan ja tallennustilan tarve. Tutkimuksen aineistona käytettiin Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipisteen metsistä mitattuja kiinteäsäteisiä ympyräkoealoja, joita oli 249 kappaletta. Hakkuukoneella mitattiin 12kuvion, joiden pinta-alat vaihtelivat välillä 0,2 – 1,94 hehtaaria, puustotiedot. Aluepohjaisen laserkeilausaineiston pulssin tiheys oli 1,8/m2 ja ilmakuvien pikselikoko 0,5 metriä. Kuvion kokonaistilavuus ennustettiin tai estimoitiin laserkeilaus- ja ilmakuva-aineiston piirteiden avulla koealojen puustotunnuksista. Tulokset laskettiin erikseen kaikille kuvioille ja kuvioille, joiden pinta-ala oli yli 0,5 hehtaaria. Yli 0,5 hehtaarin kuvioita oli 8 kappaletta. Kuvion hilojen naapureina käytettiin 1 - 10 koealaa. Menetelmästä ja naapurien määrästä riippuen kokonaistilavuuden suhteellinen RMSE ja harha vaihtelivat välillä 20,76 – 52,86 prosenttia ja -12,04 – 46,54 prosenttia. Vastaavat luvut yli 0,5 hehtaarin kuvioilla olivat 6,74 – 59,41 prosenttia ja -8,04 – 49,59 prosenttia. Laskenta-aika vaihteli menetelmien ja käytettyjen naapurien määrän mukaan voimakkaasti. Kehittyneemmällä ohjelmoinnilla ja ohjelmistolla laskenta-ajat voivat laskea merkittävästi. Tallennustila ei testatuilla menetelmillä ole rajoittava tekijä laajassakaan mittakaavassa. Läpimittajakauman perusteella PRM-menetelmä ennustaa puulajille erittäin kapean läpimittajakauman, jos koeala koostuu vain muutamasta lähes samankokoisesta puusta. Tämä vaikutti tuloksiin erityisesti menetelmällä PRM2.

Vastasyntyneen varsan sepsis osa II - Infektion diagnosoiminen, aiheuttajamikrobit ja mikrobilääkeresistenssi

Sepsis eli infektion aiheuttama yleistynyt tulehdusreaktio on merkittävä kuolleisuuden aiheuttaja vastasyntyneillä varsoilla. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty sepsiksen patofysiologiaa ja kliinisiä oireita vastasyntyneillä varsoilla sekä sepsikselle altistavia tekijöitä. Vastasyntyneen varsan sepsiksen diagnosoimisessa kliinisten oireiden arvioinnilla on keskeinen merkitys sairauden varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon aloittamisessa. Sairauden nopean etenemisen ja veriviljelytulosten hitaan valmistumisen vuoksi antibioottihoito joudutaan aloittamaan jo ennen viljelytulosten valmistumista. Veriviljelyllä on kuitenkin tärkeä merkitys sepsisdiagnoosin ja valitun antibioottihoidon varmistamisessa. Sairaalakohtaisten veriviljelynäytetulosten seuranta mahdollistaa ensisijaisen mikrobilääkkeen valinnan aiemmin eristettyjen aiheuttajamikrobien esiintyvyyden ja mikrobilääkeherkkyyksien perusteella. Yleisimpiä vastasyntyneen varsan sepsiksen aiheuttajia ovat kirjallisuuden mukaan suolistoperäiset gram-negatiiviset bakteerit. Escherichia colin osuus vastasyntyneiltä varsoilta otetuista veriviljelynäytteistä eristetyistä bakteerikannoista on vaihdellut eri tutkimuksissa 18,7 - 50,0 %. Pohjois-Amerikassa tehdyissä tutkimuksissa varsojen veriviljelynäytteistä eristettyjen E.coli -kantojen herkkyys yleisesti käytetylle trimetopriimi-sulfadiatsiinille on ollut huono (57–71 %). Penisilliinin ja gentamisiinin yhdistelmälle enterobakteerien herkkyyden on raportoitu olevan hyvä. Suomessa tilanteen on arvioitu olevan parempi. Tutkimuksessa kartoitettiin retrospektiivisesti veriviljelyn käyttöä varsojen sepsiksen diagnostiikassa, sepsiksen aiheuttajamikrobien esiintymistä ja mikrobilääkkeiden käyttöä Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) vuosina 2004–2006. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 90 korkeintaan 10 päivän ikäisenä YES:aan tuodun varsan potilastiedoista. Sairaalaan saapuneista varsoista 30 % oli otettu veriviljelynäyte. Veriviljelynäytteistä positiivisia oli 62,5 %. 60 % positiivisista näytteistä kasvoi vähintään kahta bakteerilajia. Yleisin aiheuttajabakteeri oli Escherichia coli (23,1 %). Yksi eristetyistä E.coli -kannoista oli resistentti ampisilliinille, gentamisiinille ja trimetopriimi-sulfadiatsiinille. Aineiston pienen koon vuoksi tutkimus ei kuitenkaan anna luotettavaa kuvaa eristettyjen aiheuttajamikrobien mikrobilääkeherkkyydestä laajemmin. Sekakasvujen osuus oli suuri ja tyypillisten veriviljelynäytteitä kontaminoivien bakteerilajien (Streptococcus viridans sp., Micrococcus sp., koagulaasinegatiiviset stafylokokit) osuus oli yli 30 % eristetyistä bakteerikannoista. Tämä viittaa ongelmiin veriviljelynäytteenottotekniikassa riittävän aseptiikan saavuttamien osalta. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit voivat myös aiheuttaa sepsiksen, mutta niiden merkitys vastasyntyneiden varsojen sepsiksen aiheuttajina on epäselvä.

Ruokauskomukset Mosambikin maaseudun raskaana olevilla ja imettävillä naisilla

Ihmisille ympäri maailmaa on tyypillistä valita tiettyjä ruokia suuremmasta valikoimasta syömäkelpoista ruokaa ja luoda mieltymyksiä sekä kieltoja joitakin ruokia kohtaan. Näitä ilmiöitä kutsutaan ruokauskomuksiksi ja ne ovat tärkeä osa kulttuuria. Niiden taustalla on usein terveydelliset perustelut tai sosiaalinen arvostus yhteisössä. Afrikassa on todettu olevan paljon erilaisia ruokauskomuksia, jotka kohdistuvat usein raskaana oleviin ja imettäviin naisiin sekä lapsiin, ryhmään, joka on fysiologisesti erityisen herkässä elämänvaiheessa. Ravitsemustilan tai ruokaturvan ollessa heikko, mahdollisilla ruokauskomuksilla voi olla merkittävät seuraukset erityisesti tämän väestönosan terveydentilaan. Aliravitsemus ja virheravitsemus ovat edelleen suuria ongelmia Afrikassa ja muissa kehittyvissä maissa. Tämän työn tavoitteena oli tutkia laadullisin menetelmin, onko erityisesti raskaana olevilla ja imettävillä naisilla Keski-Mosambikin maaseudulla, Zambézian maakunnassa, ruokauskomuksia, mitä ne mahdollisesti ovat, sekä arvioida voiko ruokauskomuksilla olla ravitsemuksellista merkitystä. Menetelminä oli 5 ryhmähaastattelua kolmessa kylässä ja 10 yksilöhaastattelua kahdessa kylässä. Tutkittavat olivat 12–78-vuotiaita naisia ja heitä oli yhteensä 27. Tulkkaus, tutkimusaiheen sensitiivisyys ja haastattelijan kokemattomuus aiheuttivat haasteita haastatteluiden toteutukseen. Tämän vuoksi menetelmää muokattiin ja se vaihdettiin ryhmähaastattelusta yksilöhaastatteluun tutkimuksen aikana. Ruokauskomukset vaihtelivat sekä kylien välillä että kylien sisällä, joskin niistä löytyi samantyyppisiä pääpiirteitä. Työssä todettiin, että raskaana oleviin ja imettäviin naisiin kohdistui tutkimusalueella ruokauskomuksia. Raskauden aikana tuli välttää pääasiassa proteiinipitoisia ruokia, kuten lihaa ja kalaa ja puolestaan suosia kasvisten, hedelmien ja viljatuotteiden käyttöä. Linnun munien syöntiä sekä suositeltiin että kehotettiin välttämään raskauden aikana. Raskauden aikana ilmeni lisäksi tietoinen tapa vähentää kassavapuuron tai ruuan syömistä kokonaisuudessaan. Imetyksen aikana ei vältetty juuri mitään ruokia, vaan suositeltiin kookosta ja kasviksia. Suurin osa perusteluista liittyi äidin ja lapsen terveyteen. Perustelut voitiin jakaa seuraaviin ryhmiin: lisää äidinmaidon tuotantoa; aiheuttaa vatsakipua äidillä; pitää yllä kuntoa ja estää vatsan kasvua; äidistä tulee vahva, terve ja hän saa vitamiineja; lapsen ulkonäkö muuttuu; lapsesta tulee terve ja vahva; lapsen käyttäytyminen muuttuu; aiheuttaa keskenmenon; aiheuttaa vaikean tai helpon synnytyksen. Ruokauskomukset ja terveysviranomaisilta tullut valistus oli osittain sekoittunut keskenään. Lähes kaikki naiset kertoivat noudattavansa näitä ruokauskomuksia. Muutamat naiset kertoivat suositeltavien ruokien kohdalla, että ruokien saatavuus tekee noudattamisen joskus vaikeaksi. Proteiinipitoisten ruokien välttäminen voi lisätä proteiinialiravitsemuksen riskiä ja syömisen vähentäminen saattaa lisätä riskiä saada riittämättömästi energiaa raskauden aikana. Suositeltavat ruuat todennäköisesti edistävät terveyttä. Tutkielman perusteella voitiin todeta, että vieraassa kulttuurissa tutkiminen vaatii tutkimusmenetelmältä paljon. Tärkeää on menetelmän joustavuus, jotta sitä voi muuttaa tutkimuskentällä toimivampaan ja luotettavampaan muotoon. Johtopäätöksenä todettiin, että suositeltavin menetelmä tutkittaessa ruokauskomuksia tällä tutkimusalueella olisi ollut yksilöhaastattelut, jossa olisi ollut mahdollisimman vähän osallistujia ja osallistujat olisivat olleet samaa sukupuolta ja saman ikäisiä. Terveyden ja ravitsemuksen kannalta on tärkeää, että ruokauskomuksista ollaan tietoisia ja väestön ruokauskomuksia tutkitaan alueittain, koska ne voivat vaihdella merkittävästi jopa kylien tai ihmisryhmien sisällä.