927 resultados para Diète maternelle faible en sodium


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä pro gradu -tutkielma on tehty osana Svenska i toppen -projektia, joka alkoi syksyllä 2008 Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lukiolaisten näkökulmasta hyvien tulosten saavuttamiseen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa kolmessa suomenkielisessä lukiossa, jotka sijaitsevat Turun, Tampereen ja Joensuun seuduilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten maantieteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden ruotsin kielen osaamiseen sekä mitä eroja on keskipitkän ja pitkän ruotsin oppimäärän opiskelijoiden asenteissa kieltä kohtaan. Tutkielman aineistona on kolme ryhmähaastattelua, joihin on osallistunut 14 lukiolaista, 11 tyttöä ja 3 poikaa. Haastattelut on tehty joulukuussa 2008 sekä tammi- ja maaliskuussa 2009. Haastatteluissa on käytetty strukturoitua kyselylomaketta, jossa kysytään opiskelijoiden näkemyksiä ruotsin opiskelusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimusote, jossa on piirteitä kolmesta eri menetelmästä: tapaustutkimuksesta, etnografisesta tutkimuksesta sekä temaattisesta analyysistä. Tärkeimpänä teoriataustana on ruotsi toisena kielenä -tutkimus, oppiminen sosiokonstruktivistisena ilmiönä sekä motivaatiotutkimus. Tarkastelen kielenoppijaa luokkahuoneessa sosiaalisena osallistujana omassa oppimisprosessissaan. Oppiminen nähdään kokonaisuutena, johon kuuluu eri osa-alueita, esimerkiksi koulujen käytännöt, yhteisön vaikutus oppimiseen sekä opiskelijan identiteetin muokkautuminen kouluyhteisössä. Motivaatiota tarkastelen kielenoppimisen näkökulmasta, ja se koostuu erilaisista dynaamisista vaiheista, esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta oppimisprosessin alussa, valintojen tekemisestä sekä motivaation ylläpitämisestä oppimisprosessin kuluessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin yksittäinen syy menestykseen opiskelijoiden näkökulmasta on opettaja, joka omalla toiminnallaan voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden oppimisedellytyksiä. Työhön panostaminen, opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen myös luokkahuoneen ulkopuolella ja esimerkiksi omien oppimateriaalien valmistaminen ovat opettajaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat nostaa opiskelijoiden motivaatiota huomattavasti. Myös lukion maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Paikkakunnilla, joilla ruotsin kieltä käytetään vähän, korostuu opettajan rooli kielellisen oppimisympäristön luomisessa. Keskipitkän ja pitkän ruotsin opiskelijoiden välillä ei tutkimuksessa ilmene eroja asenteissa kieltä kohtaan.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä. Avainsanat: kääntäminen, reseptiotutkimus, laatututkimus, puhekieli, slangi, sarjakuvat, normalisointi, vieraannuttaminen, kotouttaminen

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Interfacial area measurement has been carried out experimentally by measuring the bubble size and holdup for air-sodium chloride solution system. The size of the bubble is predominantly established by the air hold up. High speed photography technique for bubble size measurement and gamma ray attenuation method for holdup measurements are followed. The measured values are compared with the theoretically predicted values. Interracial area as a function of the liquid flow rate and also its distance from the nozzle of the ejector has been reported in this paper. The results obtained for this non-reactive system are also compared with those of air-water system.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielma “Teori, praktik och yrkesval: En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje” käsittelee pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksen (Nordican) kääntäjälinjan koulutusta. Tutkielman tavoite on tuottaa käytännöllistä tietoa kääntäjäkoulutuksen opinnoista ja opiskelijoista. Tietoa voidaan käyttää suunnitteluapuna Helsingin yliopiston kääntäjäkoulutuksen uudelleenorganisoinnissa, joka tapahtuu vuonna 2009. Tutkimuskysymyksissä keskitytään erityisesti Nordican kääntäjäkoulutuksen työelämäorientaatioon liittyviin opintoihin. Työelämäorientaation osuutta opinnoissa ja kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelua tutkitaan kyselytutkimuksen ja haastattelujen avulla. Kyselytutkimukseen on vastannut 19 nykyistä ja valmistunutta opiskelijaa kääntäjälinjalta (vastausprosentti on n. 36). Haastatteluihin on osallistunut viisi henkilöä – kolme opiskelijaa ja kaksi valmistunutta. Materiaalin suurin ongelma on aineiston vähyys ja se, että haastateltavista suurin osa opiskelee tai on opiskellut toisen kotimaisen kielen linjalla. Tutkimuksessa ei siis saada riittävästi tietoa äidinkielen linjan opiskelijoiden tilanteesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen osaksi aineiston pienuuden takia, mutta kyselytutkimuksen tuloksia analysoidaan myös kvantitatiivisesti. Kyselyn ja haastattelujen avoimet vastaukset analysoidaan etnografisen metodin avulla, joka soveltuu hyvin pienen aineiston analysointiin. Metodissa korostuvat tutkimuksen prosessiluonteisuus ja esimerkiksi tutkimuskysymysten muotoiluun ja materiaalin keräämiseen liittyvä joustavuus. Tutkimusmateriaalin analyysissa korostuu tutkimuskohteen kuvailun sijaan tulkinta. Tutkielman teoriaosuus käsittelee sekä kääntäjäkoulutuksen historiaa että nykyistä yliopistopedagogiikkaa. Johdannossa käsitellään myös Helsingin yliopiston työllistymiskartoituksia ja aikaisempia tutkimuksia Nordican ja käännöstieteen laitoksen opiskelijoiden sijoittumisesta työmarkkinoille. Teoreettisen viitekehyksen keskeisimmät aiheet ovat funktionaalinen kääntäjäkoulutus, kääntäjän kompetenssit, asiantuntijuus ja ammattimaisuus sekä teorian ja käytännön osuus opinnoissa. Teoriaosuus pohjustaa analyysin keskeisiä teemoja. Tutkimustulosten perusteella voi kumota osan tutkielman alussa esitetyistä hypoteeseista. Esimerkiksi kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelu ja halu suorittaa opintonsa yksinomaan kääntäjälinjalla ovat osoittautuneet oletettua johdonmukaisemmiksi. Opiskelijat ovat motivoituneita ja sitoutuvat kääntäjälinjan opintoihin muun muassa valitsemalla sivuaineita, jotka tukevat pääaineopintoja. Työelämäorientaation osalta tämänhetkiset opiskelijat vaikuttavat tyytyväisemmiltä opintoihinsa kuin jo valmistuneet kääntäjälinjalaiset. Haastateltavien yleinen käsitys on, että työelämäorientaatiota, ja erityisesti kääntäjän ammattiin liittyviä käytännön kysymyksiä, käsitellään opinnoissa liian vähän. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa kääntäjälinjan opiskelijoiden ja valmistuneiden kääntäjälinjalaisten käsityksiä opintojen yhteydestä työelämään. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että akateemisiin opintoihin pitäisi sisältyä enemmän työelämäkontakteja. Työharjoittelu on ollut monelle tutkimuksen haastateltavalle hyvä kokemus, joka on johtanut harjoittelujakson jälkeiseen työsuhteeseen. Nordican uutta kääntäjäkoulutusta suunniteltaessa tulisikin ottaa huomioon työharjoittelun tärkeys. Monet haastateltujen mainitsemista koulutuksen kehittämiskohteista liittyvät resurssikysymyksiin. Kääntäjäkoulutuksen uudistuksen myötä voidaan toivottavasti vaikuttaa esimerkiksi erityisalojen kurssitarjontaan.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Mature green mango fruits of commercially important varieties were screened to investigate the levels of constitutive antifungal compounds in peel and to assess anthracnose disease after inoculation with Colletotrichum gloeosporioides. High pressure liquid chromatography was used to quantify the levels of 5-n-heptadecenylresorcinol and 5-n-pentadecylresorcinol in the peel extracts. The fruit peel of the varieties ‘Kensington Pride’ and ‘Keitt’ were observed to have the highest levels of both 5-n-heptadecenylresorcinol (107.3-123.7 and 49.9-61.4 μg/g FW, respectively) and 5-n-pentadecylresorcinol (6.32-7.99 and 3.30-6.05 μg/g FW, respectively), and the fruit of the two varieties were found to have some resistance to postharvest anthracnose. The varieties ‘Kent’, ‘R2E2’, ‘Nam Doc Mai’, ‘Calypso’, and ‘Honey Gold’ contained much lower concentrations of resorcinols in their peel and three of these varieties were found to be more susceptible to anthracnose. Concentrations of 5-nheptadecenylresorcinol were significantly lower at the ‘sprung’ and ‘eating ripe’ stages of ripening compared to levels at harvest. Concentrations of 5-n-pentadecylresorcinol did not differ significantly across the three stages of ripening. The levels of these two resorcinols were found to be strongly inter-correlated (P < 0.001, r2 = 0.71), with concentrations of 5-nheptadecenylresorcinol being an average 18 times higher than those of 5-npentadecylresorcinol. At the ‘eating ripe’ stage, significant relationships were observed between the concentrations of each type of alk(en)ylresorcinol and anthracnose lesion areas following postharvest inoculation, P<0.001, r2= 0.69 for 5-n pentadecylresorcinol, and P<0.001, r2= 0.44 for 5-n-heptadecenylresorcinol.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

The persistence of 1080 in two commonly used fox baits, Foxoff ® and chicken wingettes, was assessed under different climatic and rainfall conditions in central-western New South Wales. The rate of 1080 degradation did not change significantly between the Central Tablelands and the relatively hotter and drier environment of the Western Slopes. Loss of 1080 from wingettes was independent of the rainfall and climate conditions, with wingettes remaining lethal to foxes for, on average, 0.9 weeks. Foxoff ® baits remained lethal for longer than wingettes under all tested conditions, although their rate of degradation increased generally with increasing rainfall. As a result, areas baited with Foxoff® will require longer withholding periods for working dogs than those baited with wingettes, especially during dry periods. Wingettes may have advantages for use in sensitive areas where long-term hazards from toxic baits are undesirable. We found significant variations in 1080 concentration in freshly prepared baits that may result in efficacy, non-target and regulatory concerns for baiting campaigns. As a result, the superior quality control and shelf-stability of manufactured Foxoff® may be important criteria for favouring its use over freshly prepared bait types. However, use strategies for any bait type must ensure that foxes consume lethal doses of 1080 to avoid potential problems such as the development of learned aversion to baits or pesticide resistance.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Resistance against synthetic pyrethroid (SP) products for the control of cattle ticks in Australia was detected in the field in 1984, within a very short time of commercial introduction. We have identified a mutation in the domain II S4-5 linker of the para-sodium channel that is associated with resistance to SPs in the cattle tick Rhipicephalus (Boophilus) microplus from Australia. The cytosine to adenine mutation at position 190 in the R. microplus sequence AF134216, results in an amino acid substitution from leucine in the susceptible strain to isoleucine in the resistant strain. A similar mutation has been shown to confer SP resistance in the whitefly, Bemisia tabaci, but has not been described previously in ticks. A diagnostic quantitative PCR assay has been developed using allele-specific Taqman® minor groove-binding (MGB) probes. Using the assay to screen field and laboratory populations of ticks showed that homozygote allelic frequencies correlated highly with the survival percentage at the discriminating concentration of cypermethrin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Physical and chemical properties of sap and sap concentrations of constitutive alk(en)ylresorcinols were determined in several varieties of mango grown in different locations in Queensland, Australia, over two consecutive cropping seasons. Sap weight from individual fruit, sap pH, percentage of non-aqueous sap and concentrations of constitutive alk(en)ylresorcinols (5-n-heptadecenylresorcinol and 5-n-pentadecylresorcinol) in sap varied significantly among the varieties. 'Calypso', 'Keitt', 'Kensington Pride' and 'Celebration' had the greatest proportion of non-aqueous sap, whereas 'Nam Doc Mai' had the least. The highest concentrations of 5-n-heptadecenylresorcinol were found in the sap of 'Kensington Pride', and the lowest in 'Honey Gold' and 'Nam Doc Mai'. Highest concentrations of 5-n-pentadecylresorcinol were found in sap of 'Calypso' and 'Celebration', and the lowest levels were in 'Honey Gold' and 'Nam Doc Mai'. There was a direct relationship between the percentage of non-aqueous sap and the concentrations of alk(en)ylresorcinols (r(2) = 0.77 for 5-n-heptadecenylresorcinol, and r(2) = 0.87 for 5-n-pentadecylresorcinol). The alk(en)ylresorcinols were distributed mainly in the upper non-aqueous phase of 'Kensington Pride' sap. Growing location also had significant effects on the composition of mango sap but the effects appeared to be related to differences in maturity. Sap removal is necessary to prevent sapburn, but considerable quantities of alk(en)ylresorcinols that assist in protecting the harvested fruit from anthracnose disease are also removed.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

La presenta investigación centra su atención en evaluar el impacto de las Condiciones de Trabajo en la Calidad de Vida Laboral del talento humano de sector manufacturero de la región Caribe colombiana. Para analizar este proceso se entrevistaron a 518 empleados del sector. El diseño utilizado fue no experimental de tipo transversal descriptivo, puesto que a cada participante se le aplicó una entrevista con el instrumento de Condiciones de Trabajo y la Herramienta de Calidad de Vida Laboral (Condiciones Salariales y Subjetivas). Los datos fueron analizados mediante análisis de correlación y modelos de regresión logística. Los resultados mostraron que el ambiente térmico y las normas de seguridad en el trabajo afectan de forma positiva la Calidad de Vida Laboral de los empleados del sector. Estos resultados ponen de manifiesto que la relación entre las condiciones de trabajo y la CVL se basa en la competencia y distan de ser una relación lineal y simple relacionada con la consideración de la presencia o la ausencia de las condiciones de trabajo. Ello tiene implicaciones a la hora de formular políticas, programas e intervenciones para prevenir, erradicar y amortiguar los efectos negativos de las condiciones de trabajo y mejorar la seguridad industrial dentro de las empresas.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Catechol-O-methyltransferase (COMT) metabolizes catecholamines such as dopamine (DA), noradrenaline (NA) and adrenaline, which are vital neurotransmitters and hormones that play important roles in the regulation of physiological processes. COMT enzyme has a functional Val158Met polymorphism in humans, which affects the subjects COMT activity. Increasing evidence suggests that this functional polymorphism may play a role in the etiology of various diseases from schizophrenia to cancers. The aim of this project was to provide novel biochemical information on the physiological and especially pathophysiological roles of COMT enzyme as well as the effects of COMT inhibition in the brain and in the cardiovascular and renal system. To assess the roles of COMT and COMT inhibition in pathophysiology, we used four different study designs. The possible beneficial effects of COMT inhibition were studied in double-transgenic rats (dTGRs) harbouring human angiotensinogen and renin genes. Due to angiotensin II (Ang II) overexpression, these animals exhibit severe hypetension, cardiovascular and renal end-organ damage and mortality of approximately 25-40% at the age of 7-weeks. The dTGRs and their Sprague-Dawley controls tissue samples were assessed with light microscopy, immunohistochemistry, reverse transcriptase-polymerase chain reaction (RT-PCR) and high-pressure liquid chromatography (HPLC) to evaluate the tissue damages and the possible protective effects pharmacological intervention with COMT inhibitors. In a second study, the consequence of genetic and pharmacological COMT blockade in blood pressure regulation during normal and high-sodium was elucidated using COMT-deficient mice. The blood pressure and the heart rate were measured using direct radiotelemetric blood pressure surveillance. In a third study, the effects of acute and subchronic COMT inhibition during combined levodopa (L-DOPA) + dopa decarboxylase inhibitor treatment in homocysteine formation was evaluated. Finally, we assessed the COMT enzyme expression, activity and cellular localization in the CNS during inflammation-induced neurodegeneration using Western blotting, HPLC and various enzymatic assays. The effects of pharmacological COMT inhibition on neurodegeneration were also studied. The COMT inhibitor entacapone protected against the Ang II-induced perivascular inflammation, renal damage and cardiovascular mortality in dTGRs. COMT inhibitors reduced the albuminuria by 85% and prevented the cardiovascular mortality completely. Entacapone treatment was shown to ameliorate oxidative stress and inflammation. Furthermore, we established that the genetic and pharmacological COMT enzyme blockade protects against the blood pressure-elevating effects of high sodium intake in mice. These effects were mediated via enhanced renal dopaminergic tone and suggest an important role of COMT enzyme, especially in salt-sensitive hypertension. Entacapone also ameliorated the L-DOPA-induced hyperhomocysteinemia in rats. This is important, since decreased homocysteine levels may decrease the risk of cardiovascular diseases in Parkinson´s disease (PD) patients using L-DOPA. The Lipopolysaccharide (LPS)-induced inflammation and subsequent delayed dopaminergic neurodegeneration were accompanied by up-regulation of COMT expression and activity in microglial cells as well as in perivascular cells. Interestingly, similar perivascular up-regulation of COMT expression in inflamed renal tissue was previously noted in dTGRs. These results suggest that inflammation reactions may up-regulate COMT expression. Furthermore, this increased glial and perivascular COMT activity in the central nervous system (CNS) may decrease the bioavailability of L-DOPA and be related to the motor fluctuation noted during L-DOPA therapy in PD patients.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

A binary mixture of ammonium perchlorate-sodium nitrate in molar proportion undergoes partial fusion at 223°C and the transformation of the mixture to sodium perchlorate-ammonium nitrate occurs in the broad endothermic region. The mixture was heated and quenched at various temperatures in a differential thermal analysis assembly. Thermogravimetric analysis, X-ray diffraction, and infrared spectroscopic techniques were used to determine the composition of the quenched sample in order to explain the overall thermal phenomenon. Visual observations of the morphological changes that occur during the course of heating were made using a hot-stage microscope, 30–350°C.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Cyclosporine-A (CsA) is widely used after organ transplantation to prevent rejection and in the treatment of autoimmune diseases. Hypertension and nephrotoxicity are common side-effects of CsA. Studies in patients on the prevention of the side-effects of CsA are difficult to conduct because the patients often receive a combination of different drugs thus making study of the side-effects of a single drug impossible. A challenge in experimental studies has been the lack of an animal model in which the side-effects concomitantly occur. Epidemiological data show an association between sodium (Na) intake and blood pressure. There is also evidence on low dietary intake of magnesium (Mg) and potassium (K) and high blood pressure. Our study was designed to develop an experimental model to study the side-effects of CsA in spontaneously hypertensive rats (SHR). On high dietary sodium, CsA caused hypertension, left ventricular hypertrophy (LVH), narrowing of the coronary arteries, small myocardial infarctions, and proteinuria, reduced creatinine clearance and histopathological renal injury in SHR. Loss of Mg into the urine caused by CsA resulted in Mg depletion in the tissues. Renal excretion of dopamine was reduced and the renin-angiotensin-aldosterone system was activated. We investigated the effects of dietary Mg and/or K and the calcium antagonist drug, isradipine, on the prevention of CsA toxicity. Dietary supplementation of Mg alone or in combination with K prevented from the deleterious pathophysiological and histopathological changes in the kidneys and the heart. K alone had little effect. Isradipine protected better than Mg from LVH, but the combination of isradipine and Mg was the most effective. Isradipine did not, however, protect against Mg loss. In our animal model, the combination of high dietary Na and treatment with CsA accelerated the development of the cardiovascular and renal changes clinically known as the side-effects of CsA. Dietary supplementation of Mg and K and reduction of Na intake and the calcium antagonist drug isradipine prevent from the deleterious effects of CsA.