747 resultados para kulttuuri - identiteetti
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan kuluttamista elämäntavan ja identiteetin muovaajana yhden yksilön elämän kautta. Kuluttamista tutkitaan statuskuluttamisen (conspicious consumption), tilallisuuden ja sukupuolihistorian käsitteistöä hyväksi käyttäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty liikekirjeitä ja tilikirjoja, yksityistä kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja ja sanomalehtiä sekä aikalaismuistelmia. Naista lähdemateriaaleista on koottu sekä tilastollista aineistoa että kvalitatiivista, lähilukuun ja mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojautuvaa tutkimusta. Tutkimus alkaa vuodesta 1799 ja päättyy 1830-luvulle, jolloin seuraava sukupolvi otti vastuun liiketoimista ja lähdeaineistossa tapahtui muutoksia kuluttamisen kirjaamisen suhteen. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat statuskuluttaminen ja identiteetti. Näitä käsitteitä lähestytään Thorstein Veblenin, Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun tutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimus käsittelee erottautumisen ja jäljittelyn tematiikkaa merkittävimpänä kuluttamisen motivaattoreina. Lisaksi tutkimus nostaa esille hyvän maun ja muodinmukaisuuden kulutusvalintojen taustalla. Statuskuluttaminen kytkeytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuluttamisen kohteet ovat esineitä ja asioita, joita pidetään esillä seurapiireissä. Kuluttaminen tapahtuu seuraelämän ehdoilla, sen mukavoittamiseksi, aseman osoittamiseksi seurapiireissä tai sosiaalisen paineen vuoksi. Tutkimus osoittaa kotitalouden merkityksen kuluttamisen paikkana ja kohteena. Tutkimus myös osoittaa naisten toimintakentän olleen kytköksissä kotitalouden asemaan yhteisössään sekä osoittaa, että sukupuolta pitää tarkastella suhteessa yksilön sosiaaliseen asemaan. Tutkimus osoittaa, että Marie Hackmanin kuluttaminen muuttui ikääntymisen myötä. Aseman osoittaminen oli merkittävämpää nuorena ja aseman ollessa vielä vakiintumattomampi.
Resumo:
Tämän eksploratiivisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia yrittäjän persoonallisuuden roolia ekologisesti suuntautuneen brändin identiteetin ja assosiaatioiden rakentamisessa. Tutkimus on tehty yrittäjän näkökulmasta, jonka kontekstina ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Tämä tutkimus pyrkii laajentamaan ja saamaan ymmärrystä keskeisistä käsitteistä, ja samalla edistämään PK-yrityksiin liittyvää kirjallisuutta. Tämän lisäksi tutkimus tarkastelee mitä assosiaatioita ekologisesti suuntautunut brändi korostaa identiteetissään. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena. Laadullista primääridataa kerättiin teemahaastattelemalla yrittäjää, havainnoimalla yhtä case-yrityksen messuosastoa, sekä keräämällä yrittäjän persoonallisuusattribuutteja. Jotta tutkimus saavuttaisi myös datan triangulaation, sekundääristä dataa kerättiin vahvistamaan aiempaa tutkimusta. Yhtenä sekundäärilähteenä toimivat kaksi artikkelia, jotka auttoivat vahvistamaan aiemmin esiin nostetut yrittäjän persoonallisuusattribuutit. Persoonallisuusattribuutteja verrattiin case-yrityksen brändin identiteettiin, jotta yrittäjän persoonallisuuden rooli brändin identiteetin rakentamisessa saataisiin selville. Tulokset osoittivat yhteyden brändin identiteetin ja yrittäjän persoonallisuuden välillä ekologisesti suuntautuneessa case-yrityksessä. Tulokset paljastivat myös joitakin yleisiä assosiaatioita joita luodaan ja vahvistetaan brändin identiteetin eri osa-alueiden avulla.
Resumo:
Tutkimuksessani tutkin johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus ja valta ovat ainaolennaisesti liittyneet toisiinsa ja ovat ajankohtaisia tutkimuskohteita. Lisäksi puolustusvoimissa nopeasti käyttöön otettu syväjohtamisen malli on vaikuttanut johtajuuteen ja vallankäyttöön puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus eli ihmisten johtaminen on osapuolten välistä vuorovaikutusta. Hyvä ihmisten johtaja saa sitoutettua alaisensayhteisiin tavoitteisiin. Ihmisten johtaminen on luovaa ja tulkinnallista. Johtaja luo tulkintojensa kautta merkityksiä hyvästä johtajuudesta olemalla vuorovaikutuksessa alaistensa kanssa. Puolustusvoimien johtajakoulutuksen malli, syväjohtaminenkin perustuu hyvään ihmisten johtamiseen. Vallalla tarkoitetaan jotain millä saadaan joku tai jotkin tekemään jotain, vaikka tämä ei alun perin olisi suostuvainen tähän. Vallankäyttöäkin on monenlaista ja hyvä johtaja osaa käyttää valtaansa viisaasti. Vallankäyttö kuuluu oleellisesti myös johtamistoimintaa. Vallan avulla saadaan aikaan vaikutuksia. Tutkimus kartoittaa minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatiossa ilmenee. Tutkin myös kuinka puolustusvoimien organisaatiokulttuurit ja rakenteet vaikuttavat johtajuuden ja vallan muotoihin. Lisäksi käsittelen vielä sitä, kuinka puolustusvoimissa käyttöön otettu syväjohtamisen malli vaikuttaa näihin asioihin. Tutkimuksen pääkysymyksiä ovat, mitä johtajuus ja valta ovat sotilasorganisaatiossa ja minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöäesiintyy sotilasorganisaatiossa? Pääkysymyksiin lähden hakemaan vastausta alakysymysten kautta, mitä johtajuus ja valta ovat? Mitkä erityispiirteet vaikuttavat johtajuuteen ja vallankäyttöönpuolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa? Miten syväjohtaminen vaikuttaa sotilasjohtajien johtamiskäyttäytymiseen? Mitä johtamisen ja vallankäytön erityispiirteitä puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiot ja kulttuuri tuovat sotilasjohtajien johtajuuteen ja vallankäyttöön? Tutkimusaineistona on pääsääntöisesti tuoreita tutkimuksia, mutta tietyiltä osin käytetään hyväksi myös vanhempia tutkimuksia ja puolustusvoimien oppaita. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, tutkimalla eri kirjallisuuslähteitä. Tutkimuksessa havaittiin että johtajuus ja vallankäyttö ovat viime aikoina lähentyneet siviilipuolta puolustusvoimissa. Edelleen puolustusvoimissa on kuitenkin myös sellaisia asioita, mitkä erottavat sen selvästi siviilipuolesta. Nämä asiat vaikuttavat myös johtajuuteen ja vallankäyttöön. Johtajuutta ja vallankäyttöä ohjaa puolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa esimerkiksi, oppaat, ohjeet, organisaation hierarkia, kulttuuri ja koulutus. Lopputuloksena kuitenkin voimme todeta, että johtajat jotka ovat hyviä ihmisten johtajia ja osaavat käyttää valtaansa oikein saavat aikaan parempia tuloksia myös puolustusvoimissa, vaikka puolustusvoimissa vaikuttavatkin monet asiat johtajuuteen ja vallankäyttöön. Näiden lisäksi johtajan on myös osattava käyttää oikeassa suhteessa muitakin johtamistyylejä.
Resumo:
Organisaatiokulttuuri on yksi johtamisen nelikentän osa-alue, joka on keskinäisriippuvuudessa nelikentän muihin osiin, johtamiseen, johtajuuteen ja organisaatiorakenteeseen. Johtamisen tutkimuksessa nelikenttä tulisi aina käsittää kokonaisuutena. Organisaatiokulttuuria tutkittaessa tulee huomioon ottaa myös muut osa-alueet. Tutkimukseni pääkysymyksenä on: Kuinka Scheinin määrittelemän organisaatiokulttuurin tasoja ja ilmiöitä voidaan tutkia Rajavartiolaitoksessa? Pääkysymyksen tueksi olen asettanut sille muutamia alakysymyksiä. Ennen vastaamista alakysymyksiin ja varsinaiseen tutkimuskysymykseen olen käsitellyt teoreettisesti tutkimukseni pääilmiöt, organisaatiokulttuurin ja Rajavartiolaitoksen. Tässä tutkimuksessa organisaatiokulttuurin pohjaksi on otettu Edgar Scheinin teoria. Scheinin mukaan kulttuuri on löydettävissä vain sieltä, missä on selkeästi määriteltäviä ryhmiä, joilla on yhteinen historiansa. Hän erittelee teoksessaan kulttuurin olemassaololle välttämättömiä ilmiöitä, esimerkiksi ulkoiseen sopeutumiseen ja sisäiseen yhdentymiseen liittyvät ongelmat. Hän tekee myös kulttuurin tasoissa selvän eron artefaktien, arvojen ja perusoletusten välillä. Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön alainen turvallisuusviranomainen, joka toteuttaa sille määrättyjä tehtäviään valtakunnan rajojen läheisyydessä. Laajalle alueelle hajautuneen organisaation henkilöstörakenne on niin iän kuin henkilöstöryhmienkin kannalta melko heterogeeninen. Rajavartiolaitoksen toimintaa määrätään useilla laeilla, asetuksilla ja pysyväisasiakirjoilla. Tutkimuksessa perehdytään Scheinin määrittelemän organisaatiokulttuurin ilmiöiden ja tasojen löydettävyyteen Rajavartiolaitoksen sisältä. Kulttuuria käsittelevän osuuden olen rajannut käsittelemään ainoastaan Edgar Scheinin luomaa organisaatiokulttuurin teoriaa. Perustelen valintani määritellessäni organisaatiokulttuurin käsitteitä. Rajavartiolaitoksesta en tähän tutkimukseeni ole rajannut mitään pois. Tutkimusmetodina olen käyttänyt kirjallisuuteen ja muihin teksteihin pohjautuvaa tulkitsevaa käsitetutkimusta. Sen tavoitteena on tulkita käsitteitä ja niiden määritelmiin sisältyviä merkityksiä. Tulkitsevan käsitetutkimuksen aineistona ovat kirjoitetussa muodossa olevat tekstit käsitteistä ja niiden määritelmistä. Viimeisessä luvussa olen käsitellyt tutkimukseni johtopäätökset sekä eritellyt jatkotutkimustarpeet. Koska tämän tutkimuksen tarkoituksena oli avata kulttuurin tutkimuksen teoriaa, on yhtenä jatkotutkimustarpeena luonnollisesti vallitsevan kulttuurin tutkimuksen toteuttaminen Rajavartiolaitoksen sisällä. Tuon tutkimuksen aion toteuttaa pro gradu -vaiheessa.
Resumo:
Internetin yleistyminen on tuonut asiakkaalle mahdollisuuden vertailla tarjontaa ja keskittää ostovoimaansa haluamallaan tavalla. Nykyasiakkaan on helppo vaihtaa kilpailijalle niin halutessaan ja nykyasiakas onkin entistä vaativampi ja sillä on myös entistä enemmän valtaa. Uusasiakashankinnan kustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin olemassa olevan asiakkaan ylläpito, josta johtuen yritykset etsivät keinoja palata henkilökohtaisempiin, pitkäikäisiin ja uskollisiin asiakassuhteisiin ja yhä useamman yrityksen tavoitteena on panostaa olemassa oleviin asiakkuuksiin ja lisätä asiakkuuden arvoa. Useat yritykset ovat saavuttaneet kilpailuetua implementoimalla strategista ja teknologiapohjaista CRM (Customer Relationship Management) menetelmää. CRM-strategialla tarkoitetaan koko organisaationlaajuista asiakaslähtöistä liiketoimintastrategiaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida organisaatiokulttuurin merkitystä CRM-strategian onnistumisessa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa aineistokeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla 12 case-yrityksen edustajaa. Haastateltavat valittiin siten että case-yrityksen eri toiminnot, sekä eri tason työtehtävät olisivat mahdollisimman laajasti edustettuna, jotta tutkittavaa ilmiötä pystyttiin analysoimaan mähdollisimman monesta näkökulmasta. Teemahaastetteluiden tukena käytettiin myös osallistuvaa havainnointia. Vähäisen aikaisemman tutkimuksen vuoksi tutkimuksen analyysikäsitteistö luotiin olemassa olevia teorioita yhdistelemällä. Tutkimuksen tulokset täydentävät, tarkentavat ja vahvistavat teoriapohjaa. Asiakaslähtöinen strategia kuten CRM tarvitsee asiakaslähtöisen organisaatiokulttuurin onnistuakseen. Johdon tuki, sekä henkilöstön rooli nousi erityisen tärkeään asemaan CRM-strategiaa tukevassa organisaatiokulttuurissa. Tulokset osoittavat että oikeanlainen organisaatiokulttuuri on äärimmäisen joustava, sopeutuva, innovatiivinen ja nopea oppimaan. Ylätason organisaationlaajuinen kulttuuri rakentuu adhokratiasta, klaani- ja markkinakulttuurista. Alakulttuureissa taas tarvitaan kaikkia neljää, mukaan lukien hierarkkiakulttuuria, oikeissa toiminnoissa saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen. Muuutosjohtaminen ja organisaatio-oppiminen ovat tärkeimmät liikkeenjohdolliset työkalut CRM-strategian vaatimassa muutoksessa.
Resumo:
Tutkimuksen keskiössä oli turvallisuuskulttuuri, jonka taustalla on Edgar Scheinin kolmitasoinen kulttuuriteoria artefakteista, julkilausutuista uskomuksista sekä perusoletuksista. Hen-kilöstön kokemuksia turvallisuudesta ja operatiivisesta riskienhallinnasta kartoitettiin turval-lisuuskulttuurin eri teorioiden pohjalta haastattelun avulla. Haastattelumenetelminä olivat ryhmä- sekä yksilöhaastattelut, jotka analysoitiin laadullisesti teoriaohjaavalla analyysilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, miten yhden ilmavoimien lennoston turvallisuuskulttuuri eli jaetut arvot, asenteet ja toimintatavat vaikuttavat operatiivisen riskienhallinnan (ORM – Operational Risk Management) käyttöön. Tutkimuskohteena olivat taistelunjohtajat, lentotekninen henkilöstö sekä ohjaajat. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että toimintatapojen, ohjeistuksen ja turvallisuusjohtamisen aiheuttamia riskejä ei ole tunnistettu koko organisaatiossa. Riskit ovat niiden ryhmien tiedossa, joille ne ovat arkipäivää, mutta riskit eivät välttämättä päädy turvallisuusorganisaatiolle ja operatiiviseen riskienhallintaan puutteellisen seurantamenettelyn, kiireen ja viestinnän puutteiden vuoksi. Lennoston turvallisuuskulttuuri tukee turvallista toimintaa ja organi-saatiolla on resilientin organisaation ominaispiirteitä, mutta organisaatio ei kykene kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan. Turvallisuuden ollessa koko organisaation asia kaikkien on annettava oma panoksensa turvallisuuden eteen. Ilmavoimallisessa organisaatiossa pitää löytää tasapaino toiminnanvapauden ja itsenäisyyden sekä byrokratian ja hierarkian välillä, jotta tässä voidaan onnistua. Organisaation turvallisuuden kunto-ohjelman on keskityttävä eri osa-alueiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen riskien hallitsemiseksi ja se vaatii sitoutumista, kykyä sekä tietoisuutta. Organisaatiossa on paljon tekijöitä, jotka edistävät hyvää turvallisuuskulttuuria, mutta ilma-voimien itsenäinen ja toimintavapaa kulttuuri vaikuttavat siihen, että turvallisuusjohtamisen pitäisi olla hallitumpaa. Turvallisuusjohtamisen avulla operatiivinen riskienhallintaprosessi voitaisiin viedä alusta loppuun tehokkaasti ja näin ollen siitä saataisiin hyöty paremmin irti. Samoin henkilöstön usko operatiiviseen riskienhallintaan kasvaisi. Lisäksi henkilöstön oikea asennoituminen turvallisuuteen paranisi entisestään. Jatkotutkimushaasteena on tutkia aihetta laajemmassa mittakaavassa, jotta voidaan yleistää ilmiöitä sekä myös kartoittaa paremmin turvallisuuskulttuurin kautta ilmeneviä riskejä organisaatiolle.
Resumo:
Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.
Resumo:
Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.
Resumo:
Vuosina 2012-1014 Rajavartiolaitoksen toteuttama talouden sopeuttamisohjelma aiheutti huomattavia muutoksia Raja- ja merivartiokoulun toiminnassa. Koululle annettiin tehtäväksi parantaa oman toimintansa kustannustehokkuutta noin 2 miljoonalla eurolla. Ratkaisuna koulu päätti kokonaan sulkea Espoossa sijaitsevan koulutuskeskuksen ja keskittää siellä olleet palvelut pääosin Imatralla sijaitsevan koulutuskeskuksen yhteyteen. Lisäksi Espoossa toiminut merellinen koulutus sijoitettiin Porkkalan merivartioasemalle. Muutoksen myötä myös organisaatiota uudistettiin ja sen toimintoja yhdistettiin. Esimerkiksi korkeakouluosasto ja kurssiosasto yhdistettiin yhdeksi osastoksi. Kokonaisratkaisussa päästiin alustavien laskelmien mukaan asetettuun kustannussäästötavoitteeseen. Tässä työssä keskityttiin tapaustutkimuksen keinoin tarkastelemaan toteutuneen muutosjohtamisen onnistumista syvällisemmin henkilöstön näkökulmasta. Muutos aiheutti erityisesti Espoossa työskennelleelle henkilöstölle huomattavaa henkistä ahdistusta ja pettymyksen tunteita. Prosessi koettiin liian tiukasti ylhäältä johdetuksi, eikä henkilöstö kokenut oman äänensä päässeen kuuluviin ratkaisua päätettäessä. Osa henkilöistä irtisanoutui muutoksen seurauksena ja osa siirtyi muihin tehtäviin Rajavartiolaitoksen sisällä. Tutkimustulosten perusteella, haasteeksi muodostuivat jäykkä organisaatiorakenne ja vahva sotilasjohtamisen kulttuuri, joka ei edesauttanut vuorovaikutteisen ja avoimen ilmapiirin syntymistä vaikeassa muutostilanteessa. Muutoksen suunnittelusta vastannut johtoryhmä ei onnistunut saavuttamaan yhteistä muutosvisiota, joka puolestaan aiheutti ongelmia muutoksen viestinnässä ja henkilöstön sitouttamisessa. Alussa toteutettu vaihtoehtojen kartoittaminen koettiin henkilöstön mielestä merkityksettömäksi lopputuloksen kannalta, sillä toteutettu muutosprosessi antoi heille sen vaikutelman, että asiat olivat jo etukäteen päätetty ylemmällä tasolla. Viestintää pyrittiin prosessin aikana lisäämään, mutta se koettiin henkilöstön mielestä lähinnä yksisuuntaisena, eikä kunnollista dialogia päässyt syntymään. Yllämainitut epäkohdat toteutetussa muutosprosessissa heikensivät työilmapiiriä sekä henkilöstön luottamusta työnantajaa kohtaan. Tämän tutkimuksen keskiössä on itse muutosprosessi ja se miten vaikeassa tilanteessa olisi voitu muutoksen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia hallinnoida suunnitellummin. Työn viitekehyksenä käytettiin olemassa olevaa, professori John P. Kotterin kehittämää kahdeksanportaista muutosjohtamisen mallia. Sitä hyödynnettiin sekä kyselylomakkeen laadinnassa että tulosten analysoinnissa. Pääaineisto muodostui henkilöstölle lähetetystä kyselystä, mutta sen lisäksi tutkimukseen on haastateltu neljää johtoryhmässä työskennellyttä henkilöä. Tämän lisäksi on perehdytty kattavasti muutokseen liittyvään asiakirja-aineistoon. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan yleisesti organisaatiomuutoksia sekä niiden johtamista. Lähtökohta työn tekemiselle liittyy siihen oletukseen, että vaikea taloustilanne tulee jatkossakin pakottamaan Rajavartiolaitosta toteuttamaan haastavia muutoksia omien toimintaedellytyksiensä varmistamiseksi. Muutokset ovat organisaatiolle aina hankalia ja aikaisempi organisaatioon sidottu tutkimus aiheesta on ollut vähäistä. Tavoitteena on, että perehtymällä syvällisemmin jo toteutettuun muutokseen, voidaan omaa johtamistoimintaa pyrkiä kehittämään.
Resumo:
Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin
Resumo:
Työelämän muuttuminen on nostanut esiin keskustelun identiteetistä ja työhön liittyvistä identiteeteistä. Identiteetti ja työhön liittyvä identiteetti nousevat yleensä keskeisiksi käsitteiksi, kun niihin liittyy muutospaineita tai, kun ne ovat uhattuina. Sen lisäksi, että uudessa työelämässä työidentiteetin muodostaminen on yhä haastavampaa, myös organisaatioon samaistumisen on ennustettu tulevaisuudessa vähenevän ainakin joissakin ryhmissä. Tässä tutkimuksessa tutkimuksen kohteena ovat osa-aikaeläkeläisten, määräaikaisten ja vuokratyöntekijöiden epätyypillisiksi määritellyt työsuhteet yhdessä organisaatiossa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat miten ja millaiseksi epätyypillisessä työsuhteessa olevan työidentiteetti rakentuu sekä mihin epätyypillisessä työsuhteessa oleva työntekijä samaistuu. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kolmen tutkimuksen kannalta oleellisen käsitteen varaan, jotka ovat epätyypillinen työsuhde, työidentiteetti ja samaistuminen. Samaistumisen käsitteeseen päädytään laajaa, monimutkaista ja usein kaksiulotteiseksi käsitettyä sitoutumisen käsitettä rajaamalla. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena ja sen kohteena ovat yhden yrityksen epätyypillisissä työsuhteissa olevat työntekijät. Tutkimuksen aineisto kerätään teemahaastatteluilla ja aineiston analyysi suoritetaan sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Tutkimuksen tulokset tiivistyvät kolmeen päätulokseen. Ensinnäkin kaikissa epätyypillisen työsuhteen muodoissa ja niistä muodostetuissa työntekijätyypeissä esiintyy jonkinlaista samaistumista organisaatioon. Toiseksi epätyypillisissä työsuhteissa olevien samaistuminen organisaatioon on usein ristiriitaista samaistumista sen sijaan, että yksilön ja organisaation välinen suhde olisi yksiselitteinen. Kolmanneksi epätyypillistä työsuhdetta paremmin työntekijän elämäntilanne, ikä ja työsuhteen kesto selittävät työidentiteetin tyyppiä ja samaistumisen kohteita. Epätyypilliset työsuhteet tulevat tulevaisuudessa olemaan yhä enemmän tyypillisiä. Lisätutkimusta tarvittaisiin epätyypillisissä työsuhteissa olevista työntekijöistä huomioiden erilaisia epätyypillisen työn ryhmiä. Huomionarvoista on myös se, että epätyypillinen työ on laaja käsite, mikä johtaa siihen, ettei epätyypillisessä työsuhteessa olevia työntekijöitä voida käsittää yhtenä homogeenisena ryhmänä. Epätyypillisten työsuhteiden yhä lisääntyessä yritysten olisi hyvä selvittää oma suhteensa näihin työntekijöihin. Jos heiltä toivotaan sitoutumista ja maksimaalista suoritusta tulisi epätyypillisissä työsuhteissa oleviin erityisesti kiinnittää huomioita.