AV-tekstityksen tehtävistä ja ominaisuuksista ohjautuvuuden ja toimivuuden näkökulmasta

Tutkielman aiheena on kielten välisen AV-tekstityksen tehtävät ja ominaisuudet. Näitä tarkastellaan prospektiivisesti, tekstitysprosessin viestinnällisen tarkoituksen ohjaavuuden näkökulmasta. Näkökulma on siten toinen kuin AV-tekstitysten tutkimuksissa yleensä: yleinen näkökulma on retrospektiivinen, tekstitystä lähtökielisen puheen kielelliseen ainekseen vertaava, jolloin tekstityksen lähdetekstiksi määrittyy puheen kielellinen aines ja kohdetekstiksi tekstitys itse. Tutkielman ensimmäinen hypoteesi onkin, että tekstityksen lähdeteksti on koko AVviesti, ei vain kielellinen aines eikä edes puhe. Hypoteesia perustellaan AV-viestin kielellisen aineksen kontekstispesifisyydellä: kielellinen viesti on jo tulkittu, se on saanut tulkinnakseen ohjaajan ja muiden tekijöiden spesifin, audiovisuaalisen tulkinnan (vrt. näytelmäkäsikirjoituksen kääntäminen). Niinpä AV-kääntäjä ei tulkitse ohjelman tai elokuvan kielellistä viestiä, vaan tekee tulkinnan tulkinnasta, joka sisältää niin sanaa, kuvaa kuin ääntäkin. Lähdeviesti on siten polysemioottinen viesti. Toinen hypoteesi on, että tekstitys sisältää ominaisuuksia sekä lähdeviestistä että kohdeviestinnästä. Tämä johtuu kohdeviestin ehtojen muuttumisesta, ensinnäkin kielen, kulttuurin ja viestinnän konventioiden vaihtumisesta, mutta myös siitä, että AV-viestin on toimittava tekstitettynä eikä puhuttuna AV-viestinä. Tutkielman aineistona käytettiin Yleisradiolle suomeksi tekstitettyä saksalaista komediaelokuvaa, jonka tekstitysratkaisuja analysoitiin ensimmäisten 10 minuutin osalta. Ratkaisujen ohjautuvuuden tutkimiseen käytettiin Atso Vuoriston kehittämää ajatusta viestin toimivuuden sidoksisuudesta eritasoisiin toimivuustavoitteisiin: kielelliseen, tekstilliseen, viestilliseen, viestinnälliseen, toiminnalliseen ja sosiokulttuuriseen toimivuuteen. Nämä tavoitteet ohjaavat myös tekstitettävän Avviestin tekstitysratkaisuja. Käsitteiden perustoimivuus ja lisätoimivuus avulla ohjautuvuus määriteltiin lisäksi lähdeviesti- tai kohdeviestintäperäiseksi. Analyysi tuki molempia hypoteeseja: Tekstitys sisälsi kauttaaltaan aineksia niin lähdeviestin sanasta, kuvasta kuin äänestäkin. Lisäksi se sisälsi ominaisuuksia, jotka johtuivat kohdeviestinnän ehdoista, keinoista ja tavoitteista ja joita ei voinut kokonaan tai lainkaan palauttaa lähdeviestiin saati sen kielelliseen ainekseen. Kun peilinä pidettiin lähdeviestin kielellistä sisältöä ja muotoa, tekstitykseen todettiin tuodun lisätoimivuutta niin kielen, tekstin, viestin, viestinnän kuin sosiokulttuurisen toimivuudenkin tasolla. Itse tekstitys juontui puolestaan sekä sosiokulttuurin että toiminnan tasolta. Tekstitetty AV-viesti muokkautui kuitenkin myös lähtökielisen puheen tarkoitukseen ja koko polysemioottiseen viestiin nähden: jaotellun ja ajastetun tekstityksen todettiin painottavan hieman eri asioita kuin puhe tai hieman eri tavalla kuin puhe tai jopa koko AV-viesti sekä korostavan myös kuva- ja ääniaineksia omalla tavallaan. Johtopäätös tästä on, että tekstitetty AV-viesti on kauttaaltaan eri viesti kuin puhuttu AV-viesti eikä niiden vertailussa voi lähteä vastaavuuden ihanteesta millään toimivuuden tasolla.

Osingonjakopäätökset pienissä osakeyhtiöissä. Empiirinen tutkimus osakeyhtiölain varojenjakosäännösten toteutumisesta

Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan Suomen osakeyhtiölain pakottavien varojenjakosäännösten vaikutusta osingonjakopaatoksiin. Lain vaikutuksen seuraamisen lisäksi pyritään muodostamaan kokonaiskuva tekijöistä, jotka vaikuttavat pienissä yhtiöissä tehtäviin osingonjakopäätöksiin. Väitöskirja koostuu kahdesta eri osasta. Ensimmäisessä osassa osoitetaan, kuinka toisen osan artikkelit muodostavat kokonaisuuden ja esitellään tutkimustulokset. Väitöskirjan toinen osa koostuu neljästä toisiaan täydentävästä artikkelista. Tutkimus etenee julkaisujen myötä ensin maksukykytestin määrittelystä maksukykytestiin liittyviin oikeudellisiin ongelmiin sekä tilinpaatoksen merkitykseen osingonjakopäätöksissä, siirtyen sitten omistaja johtajan tarpeisiin ja tavoitteisiin, päättyen lopuksi velkojan näkökulmaan. Tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin kokonaiskuvan muodostaminen niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat osingonjakopäätöksen tekemiseen pienissä osakeyhtiöissä. Tavoitteena oli myös selvittää kuinka osakeyhtiölain 13 luvun varojenjakosäännökset otetaan huomioon osingonjakopäätöstä tehtäessä. Tutkimusaineistona käytettiin sekä kyselytutkimusaineistoa että tilinpäätöstietoja. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimusaineistosta löydettiin kolme erilaista varallisuuden siirtämisen strategiaa. Ne nimettiin seuraavasti: tulojen maksimointi, verosuunnittelu, palkan jousto. Tutkimuksesta nousee esiin kolme keskeistä tulosta. Ensinnäkin, liiketaloustieteellinen maksukyvyn merkitys poikkeaa oikeustieteessä käsitetystä maksukyvystä. Toiseksi, osakeyhtiölain 13 luvun varojenjakosäännökset tulee ottaa huomioon sekä osingonjakopäätöstä tehtäessä että varojen tosiasiallisesti siirtyessä pois yhtiön vaikutuspiiristä. Kolmanneksi, pääomatuloverotuksen kiristyessä omistaja johtaja saattaa siirtää varallisuutta yhtiöstä yksityistalouteen osingon sijasta palkkana. Tämän seurauksena maksukykytestin merkitys vähenee erityisesti pienissä yhtiöissä. Tulosten perusteella tasetesti näyttää olevan pienissä yhtiöissä maksukykytestiä merkityksellisempi.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Metsähakkeeseen liittyvä liiketoiminta Keski-Suomessa

Tämän työn ensisijaisena tavoitteena on keskisuomalaisen metsähakeliiketoiminnan arvoverkon kuvaaminen, sisältäen keskeiset toimijat ja toiminnot sekä näkemyksiä innovaatiokyvykkyydestä ja informaatiosta. Toinen tavoite on uusien liiketoimintamallien esittäminen. Työ jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettisessa osiossa esitetään Porterin (1984) arvojärjestelmä ja Parolinin (1999) arvoverkko. Näiden avulla kuvaillaan empiirisessä osiossa selvitettyjä arvoverkon keskeisiä ominaisuuksia. Innovaatioon liittyvä teoria pohjautuu pääosin innovaatiojärjestelmän, avoimen innovaation ja käytäntölähtöisen innovaatioteorian pohjalle (Harmaakorpi ja Melkas 2008). Liiketoimintamahdollisuuksien tarkastelu perustuu usean erillisen teoreettisen viitekehyksen yhdistelmään. Empiirisen osuuden materiaali on kerätty yritys- ja asiantuntijahaastattelut. Haastattelut on suoritettu kvalitatiivisen tapaustutkimuksen tyyliin, teemahaastatteluin. Laadullisesta materiaalista rakennetut kuvaukset nojaavat vankasti työn teoreettiseen osuuteen.

Paarmuskoista koulutettuihin kätilöihin. Kunnankätilön työ sekä raskauden seurannan ja synnytyksen medikalisoituminen Pohjois-Suomessa vuosina 1900–1960

Pro gradu –tutkielmani aiheena ovat kunnankätilöt ja heidän työnsä Pohjois-Suomessa 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun. Naiset synnyttivät varsinkin maaseudulla yleensä kotona lähes 1900-luvun puoliväliin asti. Vuosisadan alusta lähtien kuntiin alettiin palkata koulutettuja kätilöitä, mutta Pohjois-Suomen kunnissa itseoppineet kätilöt hoitivat synnytyksiä koulutettujen kätilöiden rinnalla vielä usean vuosikymmenen ajan. Minua kiinnosti, miten siirtymävaihe paarmuskoiden hoitamista kotisynnytyksistä kätilöiden hoitamiin yleensä sujui. Lisäksi keskityn kätilöiden työskentelyolosuhteisiin, jotka olivat usein vaikeat huonojen kulkuyhteyksien sekä kotien köyhyyden takia. Kotisynnytysten ohella kätilöiden työhön kuului äitiys- ja ehkäisyneuvonta, joka useilla paikkakunnilla alkoi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielmani toinen teema on raskauden ja synnytyksen medikalisoituminen. Oppi hygieniasta ja muu siisteysvalistus olivat keskeisiä synnytyksen medikalisoitumisessa; perinteinen synnytyksen jälkeinen puhdistautumisperinne, kirkottaminen, alkoi hiipua samoihin aikoihin, kun kätilöt alkoivat huolehtia äidin puhdistamisesta synnytyksen jälkeen. Lääketieteellistyminen näkyi myös käytettävien lääkkeiden ja välineiden määrän lisääntymisessä. Kouluttamattomilla synnytysavustajilla ei yleensä ollut käytettävissään lääkkeitä eikä saksia parempia instrumentteja, kun taas kätilöt pystyivät seuraamaan äidin vointia esimerkiksi virtsanäyttein. Myös synnytyksen kulkuun voitiin vaikuttaa käyttämällä esimerkiksi pihtejä tai kohdun supistuksiin vaikuttavia lääkkeitä. Kotisynnytyksiä hoitavien kätilöiden työolosuhteet olivat kuitenkin huomattavasti alkeellisemmat kuin samaan aikaan heidän sairaaloissa työskentelevillä kollegoillaan. Kätilöt eivät useinkaan olleet vain kodeissa synnytyksiä hoitavia henkilöitä, vaan tarvittaessa he olivat myös perheistä huolehtivia sosiaalityöntekijöitä, talonmiehiä ja jopa eläinlääkäreitä. Aineistona olen käyttänyt Museoviraston vuonna 1978 järjestämän ”Lääkintää ja potilaita” -kirjoituskeruun vastauksia. Näiden lisäksi kätilöiden kirjoittamat muistelmat ja Kätilölehden artikkelit ovat olleet tärkeitä. Vastaukset ovat Pohjois-Suomesta, joka tässä työssä tarkoittaa Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntia.

Maj Lind 1973 : Välierä [Eerola]

Soitinnus: piano.

Viva la mamma : eli Oopperan ihanuus ja kurjuus : kaksinäytöksinen ooppera = eller Operans härlighet och elände : opera i två akter

Sibelius-Akatemian konserttisarja 12.2.1981.

Maj Lind 1973 : Alkuerä [E. Untamala, Eerola]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1973 : Alkuerä [Eerola, Lahtinen, Inkala]

Soitinnus: piano.

Kahden Weberin ongelma

Kirjallisuusarvostelu

Urheilusirkuksen uhma ja tuho

Kirjallisuusarvostelu

Pahat päivät paketissa

Kirjallisuusarvostelu

Feministisen maailmanpolitiikan tutkimuksen esiintulo

Kirjallisuusarvostelu