Statlig omstrukturering med våldsamma medel

Kirjallisuusarvostelu

Teknologiasta liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen kaupallistaminen - Case VTT

Tässä tutkielmassa perehdyttiin julkisen tutkimuksen kaupallistamiseen tutkimusorganisaatio VTT:n tapauksen kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka julkista tutkimusta voidaan yleensä kaupallistaa, mitkä ovat kaupallistamisprosessin vaiheet, haasteet sekä kriittiset onnistumistekijät. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja se toteutettiin henkilöhaastatteluina, joita täydennettiin kirjallisilla lähteillä. Tutkimuksessa ilmeni, että VTT:llä julkisrahoitteisen tutkimuksen tuloksia kaupallistetaan lisensoimalla, toimeksianto- eli sopimustutkimuksen kautta, spin-off toimilla, allianssien ja erilaisten palvelujen, kuten valmistus-, testaus-, ja analyysipalvelujen kautta. VTT:n näkökulmasta katsottuna merkittävin kaupallistamiskanava on sopimus- eli toimeksiantotutkimus, jota seuraavat lisensointi sekä spin-off toiminta. Kaupallistamistavan valinta riippuu lukuisista tekijöistä, kuten organisaation kaupallistamisstrategiasta, innovaatiotyypistä, teknologian kypsyydestä, tiedon luonteesta, toimialojen ja markkinoiden ominaisuuksista, innovaation hyödynnettävyydestä ja suojauksesta, arvonmuodostuspotentiaalista kuin yksittäisten henkilöiden motivaatiostakin.Valinta onkin tehtävä tapauskohtaisesti. Julkisesta tutkimuksesta lähtöisin olevien teknologioiden tie markkinoille voi olla haastava, sillä teknologiat ovat kehitetty ei-kaupallisessa ympäristössä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kriittisimmiksi koetut kaupallistamisen onnistumistekijät liittyivät organisaatioon, teknologiaan, markkina- ja asiakastarpeeseen, aineettoman omaisuuden suojaukseen sekä markkinoille menon nopeuteen.

Strategin tragedia : suomalaisupseerit clausewitzlaisina strategeina

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan Suomen puolustusvoimia ns. clausewitzlaisen sota- ja strategiateorian pohjalta. Tutkimus koostuu kahdesta pääteemasta, joista ensimmäisessä selvitetään miten sotateoreetikko Clausewitz tarkoitti strategian ja sen lähikäsitteistön 1800-luvun alkupuolella ymmärrettäväksi. Tarkasteluun liittyy kaksi esseetä, joista ensimmäisen tarkoituksena on kyseisen sotateorian nykytieteilijöille tulkitseminen, koska Clausewitzin Sodankäynnistä-kirja on osoittautunut varsin vaikeasti ymmärrettävissä olevaksi teokseksi. Toisen esseen tarkoituksena on selvittää mitä Clausewitzin sotateoriaan kiinteästi kytköksissä olevalla, mutta tyypillisesti melkoisen virheellisesti tulkitulla ns. kitkan käsitteellä tarkoitetaan. Tutkimuksen toisena pääteemana on sen selvittäminen löytyykö puolustusvoimista ns. clausewitzlaisia strategeita, eli henkilöitä joilla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet hahmottaa sodankäynnin kitkaista olemusta. Pääteema koostuu neljästä esseestä, joista ensimmäinen, eli kaiken kaikkiaan siis kolmas essee pyrkii selvittämään miten clausewitzlainen nerous pitäisi ymmärtää, koska 1800-luvun ihmistieteiden kehittymättömyydestä johtuen Clausewitzin käyttämä arkikielinen käsitteistö ei pysty selittämään asiaa tieteellisessä merkityksessä kovinkaan hyvin. Koska Clausewitz kuitenkin viittaa nerouden osalta sen persoonallisuussidonnaisuuteen, myös tässä yhteydessä asiaa tarkastellaan persoonallisuus- eikä esimerkiksi nykytieteelle paljon tyypillisemmästä oppimisteoreettisesta näkökulmasta. Neljännessä esseessä puolestaan selvitetään onko puolustusvoimissa riittävästi clausewitzlaisen strategin ominaisuuksia omaavia henkilöitä organisaation johtotehtäviin nostettaviksi. Viidennessä esseessä taas selvitetään syitä upseerikunnan laatutasossa vuosikymmenten kuluessa tapahtuneille muutoksille. Kuudennen esseen tarkoituksena on edelleen selvittää muutaman puolustusvoimia koskevan käytännön esimerkin pohjalta, kuinka hyvin puolustusvoimien toiminta näyttäisi vastaavan clausewitzlaiselta strategilta edellytettävää toimintaa eli kyse on siis tutkimuksellisessa mielessä triangulaatiosta, jonka kautta pyritään varmistamaan työssä aikaisemmin esitettyjen näkemysten oikeellisuus. Kokonaisuutena katsoen tutkimuksen esseitä yhdistää toisiinsa pyrkimys selvittää puolustusvoimien toiminnan clausewitzlaista strategisuutta upseereiden myötäsyntyisten valmiuksien pohjalta. Vaikka esseet onkin pyritty kirjoittamaan johdonmukaisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, tutkimuksen holistis-synteettisestä luonteesta johtuen niitä ei kuitenkaan ole linkitetty niin kiinteästi toisiinsa kuin mikä on normaaleille väitöskirjatutkimuksille tyypillistä. Huomion kiinnittäminen asiaan on tärkeää sen vuoksi, että työtä tyypillisenä analyyttisenä monografiana luettaessa siinä näyttäisi olevan myös sellaisia ”virheitä”, jollaisia siinä ei sen omista holistisista lähtökohdista luettaessa ole. Sen lisäksi että tutkimus on toteutettu Clausewitzin sotateorian mukaisesti, se on pyritty toteuttamaan myös clausewitzlaisessa hengessä, jolla tarkoitetaan mm. sitä, että työssä teoreettisuus korvautuu käytännönläheisyydellä ja absoluuttisuus suhteellisuudella. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on puolestaan herättää suomalaisen (ylimmän) upseerikunnan keskuudessa keskustelua puolustusvoimien tämän hetkisten toimintatapojen mielekkyydestä, koska monilta osin ne vaikuttaisivat ennemminkin helpoilta kuin tarkoituksenmukaisilta ratkaisuilta organisaation tehokkuutta puolustusvoimien toiminta-ajatuksen pohjalta kehittämään pyrittäessä. Tutkimuksen clausewitzlaista, asioiden suhteellisuuden ja todellisuuden kitkaisen olemuksen huomioon ottavaa perusluonnetta voidaan puolestaan kuvata clausewitzlaisen sotateorian henkeä hyvin ilmentävällä Friedrich Nietzsche -aforismilla: ”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja.”

Hevosenlannan nykykäyttö ja hyödyntämismahdollisuudet energiantuotannossa Suomessa

Tässä kandidaatintyössä selvitettiin hevosenlannan nykyistä käyttöä Suomessa sekä lannan hyödyntämismahdollisuuksia energiantuotannossa. Työssä selvitettiin myös taustalla vaikuttavaa lainsäädäntöä, joka rajoittaa lannan hyödyntämistä energiantuotannossa. Energiantuotantoa tarkasteltiin lannan polttamisen, kaasutuksen ja mädätyksen kannalta. Esimerkkejä otettiin muista maista, joissa lainsäädäntö ei rajoita lannan hyödyntämistä energiantuotannossa. Lisäksi työssä suoritettiin karkeita esimerkkilaskelmia hevosenlantahuollon nykyisistä kustannuksista sekä lannan mädätyksen ja polton laskennallisista hyödyistä.

Hevonen irtaimen kaupan tapauksena - laatuvirhe ja siihen varautuminen

Tutkimuksessa tarkastellaan hevoskauppaa ja sen erityispiirteitä suhtees-sa irtaimen kauppaa säätelevään lainsäädäntöön. Tavoitteena on tuoda esiin hevosesta johtuvia erityispiirteitä ja pohtia sovellettavan lainsäädän-nön soveltuvuutta hevosen kauppaan. Tarkastelu kohdentuu erityisesti hevoselle ominaisiin laatuvirheen muotoihin, kuten sairauksiin ja fyysisiin vikoihin. Lisäksi tarkastellaan, miten esiin nostettuihin erityispiirteisiin on varauduttu hevoskauppaan tarkoitetuissa kauppasopimusmalleissa. Hevoskauppaan pätee sama lainsäädäntö kuin minkä tahansa muun ir-taimen tavaran kauppaan. Virheeseen varautuminen yksityiskohtaisesti sopimalla korostuu hevoskaupassa, koska täydellistä ja virheetöntä hevosta ei ole olemassakaan. Myyjän näkökulmasta onnistuneessa kauppaprosessissa neuvotellaan virheen mahdollisuus niin pieneksi kuin se on mahdollista. Tähän instrumentit antavat lainsäädäntö ja erityisesti sopimusoikeudelliset keinot. Ostajan näkökulmasta onnistuneessa kaupassa hän on kyennyt asiantuntijoihin tukeutuen tunnistamaan ennalta hevosen viat ja muut epämieluisat ominaisuudet. Nämä tiedostaen ostaja määrittää, mitä virheitä on valmis hyväksymään. Hevoskaupassa riidan välittömät ja välilliset kustannukset suhteessa maksettuun kauppahintaan voivat nousta korkeiksi. Hevoskaupassa usein ainoa kirjallinen dokumentti on omistajanvaihdosilmoitus, eikä kauppasopimuksen laatiminen kirjallisena ole itsestäänselvyys. Yksinomaan hevoskauppaan liittyvien juridisten kysymysten tekeminen näkyväksi on tärkeää. Irtaimen kauppaa säätelevä lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista riittävällä tarkkuudella hevosen erityispiirteitä persoonaesineenä, vaan väliin tarvi-taan vakiosopimusten kaltaisia apuvälineitä kaupan osapuolten tueksi.

Tietojärjestelmän käyttöönotto ja ylläpito

Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan tietojärjestelmän käyttöönottoa ja ylläpitoa yleisesti sekä käyttöönottoa pilvipalveluna. Tietojärjestelmien käyttöönotto ja ylläpito ovat perinteisten elinkaarimallien viimeisiä vaiheita. Erityisesti järjestelmän käyttöönotto on hyvin kriittinen vaihe koko tietojärjestelmäprojektin onnistumisen kannalta. Käyttöönottoprosessi on monivaiheinen ja sisältää monia haasteita. Käyttöönottoon osallistuvien tahojen tulee sopia roolit etukäteen, jotta prosessi voi onnistua. Tietojärjestelmien ylläpidolla ajatellaan perinteisesti esille tulleiden virheiden korjaamista. Siihen kuuluu kuitenkin muitakin toimia, kuten järjestelmän kehittämistä, sopeuttamista ja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Ylläpito vie usein suuren osan koko järjestelmän budjetista, joten se tulee hoitaa järkevästi ja suunnitellusti. Työssä tutkitaan tietojärjestelmän käyttöönottoa pilvipalveluna käymällä lävitse pilvipalvelun käyttöönoton elinkaari sekä myös ERP -järjestelmän käyttöönottoprosessin eri vaiheet pilvipalveluna. Käyttöönoton elinkaaren ja käyttöönottoprosessin pohjalta havaitaan, että tietojärjestelmän käyttöönotto helpottuu ja nopeutuu pilvipalveluna, mutta käyttöönottoprosessi vaatii kuitenkin huolellista suunnittelua. Työssä perehdytään käyttöönoton yhteydessä tehtävään palvelutasosopimukseen ja siinä käsiteltäviin asioihin. Lisäksi sivutaan pilvipalveluiden käyttöönotossa huomioitavina asioina myös tietoturvallisuutta, tietosuojan lainsäädäntöä sekä vanhojen sovellusten toimivuutta pilviympäristössä.

Turvallinen Suomi : tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta

Tässä verkkojulkaisussa kuvataan kansalaisten kokonaisturvallisuuteen vaikuttavia avaintekijöitä. Kokonaisturvallisuus-ajattelun lähtökohtana on pitää huolta jokaisen Suomen kansalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tämän saavuttaminen on mahdollista turvaamalla yhteiskunnan elintärkeät toiminnot kaikissa olosuhteissa. Julkaisu on tarkoitettu palvelemaan kattavasti mahdollisimman useita kokonaisturvallisuudesta kiinnostuneita: maanpuolustuskurssilaisia, opiskelijoita, tutkijoita ja alan harrastajia. Samalla sen tarkoitus on antaa turvallisuustietoa kaikille kansalaisille. Verkkojulkaisua päivitetään tarvittaessa ja sitä hyödynnetään eri alojen turvallisuuskoulutuksessa. Artikkelikokoelma uudistaa edellisen, kymmenennen painoksen julkaisusta Tietoja Suomen Kokonaisturvallisuudesta 2006. Näin pidetään yllä kokonaisturvallisuuden jo käsitteeksi muodostunutta "avainkirjojen" vuosikymmenien jatkumoa. Tarpeen jatkuvalle uusimiselle luo yhteiskunnan nopea muutos. Julkaisun nimen lisäksi rakennetta ja sisältöä tarkennetaan tarpeen mukaan. Julkaisu ohjaa ajatteluamme valtion johdon ja päättäjien määrittämien linjausten mukaisesti. Verkkojulkaisu noudattelee kokonaisturvallisuutta ohjaavien linjausten – kuten Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2010 (YTS) – ajattelua. Elinkeinoelämän merkityksen lisääntyminen elintärkeiden toimintojen takaajana tuo turvallisuusajatteluumme uuden ulottuvuuden. Huoltovarmuuden mahdollistavien yritysten määrän lähestyessä 2000:ta ja kansainvälisen riippuvuuden lisääntyessä on vaikutukset osattava huomioida. Tosiasia on, että elinkeinoelämän on kyettävä tuottamaan tarvittavat palvelut myös kokonaisturvallisuutemme järkkyessä. Turvallinen Suomi – Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta kattaa kokonaismaanpuolustuksen kaikki osa-alueet. Sen artikkelit syventävät eri alojen haasteita ja ratkaisuja valtioneuvoston viimeisimmän periaatepäätöksen, Yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittämiin linjauksiin.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Hyvä - paha hallinto : johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaarin julkaisu

Vuosittaisen arvoseminaarin aihetta pohdittaessa keväällä 2011, esiin nousi muutospaineissa kärvistelevien organisaatioiden kautta hallinnon käsite ja sen merkitys. Vuoden 2011 seminaarin teemaksi valittiinkin – hyvässä ja pahassa – hallinto. Hallintoon liittyy suoraan myös organisaation kyky reagoida uusiin, yllättäviin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin. Niinpä hallinnon oheen nostettiin käytännön case-esimerkkejä kuvaamaan tilannekuvien laatimisen merkitystä. Näitä ajankohtaisia esimerkkejä tuntui riittävän. Tämä julkaisu koostuu kuudesta tekstistä, jotka perustuvat joko arvoseminaarissa 14.10.2011 pidettyihin alustuksiin tai liittyvät muuten käsiteltävään aihepiiriin. Harri Ohra-aho tarkastelee kirjoituksessaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmien muutosta. Mika Kalliomaa erittelee monipuolisesti hallinnon käsitettä ja sen erityislaatua julkisella sektorilla. Ympäristöjärjestö Greenpeacen toimintamallit tulevat esitellyksi Juha Aromaan tekstissä, jossa kuvaillaan myös yksityiskohtaisena case esimerkkinä tilannekuvan muodostamista Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä. Sakari Nurmela ja Risto Sinkko puolestaan raportoivat tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin tavallisten kansalaisten ja julkisen hallinnon työntekijöiden kokemaa luottamusta ihmisiin sekä käsityksiä sähköisten julkisten palveluiden yleistymisen vaikutuksista. Hannu Mäntyvaara kuvailee kirjoituksessaan kokemuksiaan tilannekuvatoiminnan kehittämisestä Valtioneuvoston kansliassa. Aki-Mauri Huhtisen ja Eelis Turjanmaan tekstissä pohditaan suomalaisen yhteiskunnan hallinnon tilaa suurten muutosten keskellä ja tässä ohessa myös puolustusvoimien ja –hallinnon kaipaamien uudistusten laatua ja suuntaa.

Puolustusvoimien projektiohje

Puolustusvoimiin laadittiin yhteinen projektiohjeistus vuonna 1997 kokoamalla 1990- luvun parhaat projektikäytännöt yksiin kansiin. Projektiohje yhtenäisti toimintatavat määrittämällä yhteiset käsitteet ja kuvaamalla suositeltavat menettelyt projektien suunnittelemiseen, käynnistämiseen, ohjaamiseen, johtamiseen ja päättämiseen. Puolustusvoimien hanketoiminnan ohjeistuksen valmistumisen jälkeen projektiohjetta päivitettiin 2000-luvun alussa täydentämällä ja tarkentamalla joitakin yksityiskohtia. Puolustusvoimien suorituskyvyn elinjaksonhallinnan normiohjauksen ja sitä tukevien oppi- ja ohjekirjojen valmistumisen myötä myös puolustusvoimien projektiohjeeseen kohdistui edellistä päivityskierrosta suurempia tarkistuspaineita. Tämän kokonaan uudistetun projektiohjeen laatimisen tavoitteena oli 1) saattaa puolustusvoimien projektitoiminta yhteensopivaksi kansainvälisen standardin ISO-21500 Guidance on project management kanssa, 2) yksinkertaistaa projektin käynnistämiseen johtavaa prosessia, 3) selkeyttää 15 vuotta vanhan ohjeen rakennetta ja 4) karsia vuosien saatossa tarpeettomaksi koettuja kohtia ja täydentää tarpeellisiksi todettuja ohjeistusta vaativia asioita. Tähän uuteen ohjeessa on huomioitu ISO-21500-standardin lisäksi eri tahojen parhaita käytäntöjä, kuten ISO-15288-standardiin pohjautuva puolustusvoimien suorituskyvyn elinjakson hallinnan toimintajärjestelmä ja amerikkalainen projektinhallinnan ANSI-standardi The PMBOK® Guide - 5th Edition. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puolustusvoimien projektitoiminta noudattaa ISO-21500-standardissa kuvattuja menettelyitä ja että puolustusvoimien kokonaistoimintajärjestelmä kattaa kaikki ISO-standardin kuvaamat alueet. Näistä osa on kuvattu vaatimustenhallinnan, suorituskyvyn elinjaksonhallinnan ja hankintatoiminnan ohjeistuksessa. Halusin tehdä puolustusvoimien projektiohjeesta niin lyhyen ja yksinkertaisen, että jokaisen projekteja suunnittelevan, ohjaavan ja johtavan henkilön voi edellyttää sen lukevan. Arvokasta tukea tämän ohjeen laatimiseen ovat antaneet erityisesti DI Jouko Vaskimo, DI Timo Kainulainen, DI Aleksi Päiväläinen ja Ins Sakari Oksa.

Toimintolaskennan hyödyt ja erityispiirteet Espoon kaupungin konsernipalveluissa

Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa, kuinka toimintolaskenta toimii Es-poon kaupungin konsernipalveluissa. Tarkoituksena on selvittää, mitä eri-tyispiirteitä julkishallinnon organisaatiossa on sekä mitä hyötyjä toiminto-laskennalla on saavutettu ja millaisia ongelmia sen parissa on kohdattu. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu julkaisuista, jotka käsittelevät toimintolaskentaa sekä yksityisen sektorin että julkisen sektorin näkökul-masta. Tutkielman empiirinen osa koostuu havainnoinnista sekä avain-henkilöiden haastatteluista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että toiminto-laskennan todellista merkitystä ei ole täysin ymmärretty konsernipalveluis-sa. Tästä johtuen sen hyödyntäminen on ollut suhteellisen suppeaa siihen nähden, mitä mahdollisuuksia se voisi tarjota oikein ymmärrettynä. Näin ollen myös menetelmän käytöstä saadut hyödyt ovat jääneet potentiaalisia hyötyjä vähäisemmiksi. Hyötyjen osuus on kuitenkin suurempi kuin havait-tujen ongelmien osuus. Toimintolaskentaa on käytetty konsernipalveluissa apuvälineenä lähinnä palvelujen kustannusperusteisten hintojen laskemi-sessa. Tutkimuksen perusteella laskennan luotettavuus yleiskustannusten kohdistamisessa voidaan kyseenalaistaa.