Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

Fysioterapeuttien kliininen päättely lapsen motorisen kehityksen tukemisessa

kliininen päättely kuuluu olennaisena osana fysioterapeutin työhön. Kliinisessä päättelyssä fysioterapeutti kerää ja prosessoi sekä olemassa olevaa että uutta tietoa ja käyttää sitä asiakkaan terveydentilan, elämäntilanteen ja kuntoutuksen ennusteen arviointiin. Lisäksi fysioterapeutti suunnittelee kerätyn tiedon avulla asiakkaalle yksilöllisesti soveltuvan terapian. Australialainen Ian Edwards on tutkimuksessaan todennut, että fysioterapeutit käyttävät seuraavia kliinisen päättelyn strategioita: diagnostinen päätöksenteko, kertomuksiin liittyvä päätöksenteko, menettelytapoihin liittyvä strategia, vuorovaikutuksellinen päätöksenteko, yhteistoiminnallinen päätöksenteko, eettinen päätöksenteko, ennusteisiin liittyvä päätöksenteko ja päätöksenteko opettamisessa. Istuallaan liikkuminen eli ”peppukiitäminen” voi olla eräs havaittu motorisen kehityksen poikkeavuus noin 1-vuotiaalla lapsella. Lapsi ei ala kontata eikä nousta seisomaan vaan liikkuu mielenkiintoisten kohteiden luokse istuallaan. Tällöin lapsen motorista kehitystä seurataan ja tuetaan esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla. Opinnäytetyömme tarkoituksena on perehtyä fysioterapeutin kliiniseen päättelyyn terapiatilanteessa, jossa lapsi liikkuu istuallaan. Tarkoituksenamme on myös selvittää, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa, ja mihin fysioterapeutit perustavat terapian. Olemme haastatelleet kolmea kokenutta, lasten fysioterapian parissa työskentelevää fysioterapeuttia kyseisistä aiheista. Haastattelemamme fysioterapeutit käyttivät kaikkia kliinisen päättelyn strategioita istuallaan liikkuvan lapsen fysioterapiassa. Eniten fysioterapeuteilla oli käytössä diagnostinen sekä menettelytapoihin liittyvä päätöksenteko. Fysioterapeutit vertasivat lapsen kehitystasoa normaaliin motoriseen kehitykseen. Lapsen terapia toteutettiin leikkien, lelujen, laulujen ja lorujen avulla. Vanhempien ohjaaminen koettiin tärkeäksi. Fysioterapeuttien toiminnan perusta oli teoria (esimerkiksi lapsen motorinen kehitys), jonka jälkeen he löysivät pitkästä kokemuksestaan keinot terapian toteuttamiseen. Fysioterapeutit kokivat erilaiset koulutukset sekä moniammatillisen yhteistyön hyödylliseksi. Emme saaneet yksiselitteistä vastausta kysymykseen, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa. Vanhempien ohjaus näytti haastattelujen perusteella toteutuvan asiantuntijajohtoisesti.

Innovatiivisen virtuaaliyhteisön edellytykset

Tutkielmassa tutkittiin innovatiivisen virtuaaliyhteisön toiminnan edellytyksiä. Teoreettinen viitekehys muodostui virtuaaliyhteisöjen, innovatiivisuuden ja luovuuden tarkastelusta. Tutkielman empiirisessä osuudessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto perustui internetiin tutkimusta varten perustetun innovointiin keskittyneen keskustelufoorumin tuottamiin tuloksiin sekä ko. foorumin käyttäjien palautteeseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että innovatiivisuus vaatii motivoitumista käsiteltävään aiheeseen. Ideoijan täytyy kokea aihe mielenkiintoiseksi, jotta virtuaaliyhteisössä tapahtuva innovointi pystyy tarjoamaan parhaan etunsa eli välineen ajasta ja paikasta riippumattomaan ideointiin. Virtuaaliyhteisöllä tulee olla koordinaattori, joka pitää huolen tiedon kokoamisesta, yhteenvedoista ja ruokkii yhteisön aktiivisuutta. Yhteisössä innovoiminen edellyttää yhteisön ilmapiirin rakentamista otolliseksi avoimelle viestinnälle. Tämä syntyy rakentamalla luottamusta toimijoiden välille mm. kannustamalla sosiaaliseen viestintään. Virtuaaliyhteisössä passivoituminen on suuri uhka. Virtuaaliyhteisöä täytyy johtaa kannustaen ja pitäen kaikin keinoin huolta jäsenten aktiivisen keskustelun ylläpidosta. Passiivisuus aiheuttaa yleistä passiivisuutta, aktiivisuus nostaa aktiivisuutta. Toimijoiden anonyymius voi olla yhteisön voimavara, mutta tuo sitoutumattomuutta, jolloin mikä tahansa häiritsevä tekijä saa aikaan sen, että toimija voi jättää osallistumatta asian käsittelyyn ilman muualta kohdistuvia paineita. Anonyymiyden hyödyt ja haitat tulee punnita tarkoin.

Innovatiivisuuden merkitys yrityksessä ja alueellinen innovaatioympäristö

Innovaatioista on viime aikoina tullut entistä tärkeämpiä kilpailukyvyn lähteitä kansantalouksille sekä niiden sisällä toimiville alueille. Innovaatiotoiminta on nostettu yhdeksi keskeisimmistä tekijöistä yritysten sekä alueiden välisessä kilpailussa. Tässä tutkimuksessa selvitetään, ovatko innovatiiviset yritykset menestyneet muita saman toimialan yrityksiä paremmin ja mikä on ollut alueellisen innovaatioympäristön osuus niiden menestyksessä tai menestymättömyydessä? Tutkimuksessa perehdytään ensin aihealueeseen teoriatiedon sekä aiempien tutkimustulosten avulla. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa mukana on ollut yhteensä 36 eteläsavolaista yritystä, jotka toimivat yhteensä seitsemällä eri toimialalla. Jokaisessa yrityksessä on käyty paikan päällä tekemässä syvähaastattelu. Yritysten menestystä mitattiin kasvua, kannattavuutta sekä pääomarakennetta kuvaavien tunnuslukujen avulla. Tunnuslukujen perusteella saatuja tuloksia syvennettiin haastattelujen tuloksilla. Tutkimuksessa havaittiin, että innovatiiviset yritykset olivat menestyneet hieman muita yrityksiä paremmin, mutta ero vertailuryhmien välillä ei ollut kovin suuri. Lisäksi havaittiin, ettei innovatiivisuus takaa yritykselle hyvää menestystä, vaan lähinnä antaa vain mahdollisuuden poikkeukselliseen menestymiseen. Innovaatioympäristönä Etelä-Savoa pidettiin yritysten innovaatiotoimintaa tukevana, mutta myös kehitettävää löytyi. Alueellisen innovaatioympäristön tärkeimpinä kehityskohteina nousivat esiin julkisten innovaatiopalveluiden sekä yritysten välisen yhteistyön toimivuus ja innovatiivisen miljöön luominen alueelle.

Tuki- ja liikuntaelimistön kuormituksen tasaaminen harmonikan soittotyössä

Harmonikan soittaminen on yhtaikaa sekä fyysisesti kuormittavaa työtä että äärimmäistä tarkkuutta, huippuun viritettyä koordinaatiota ja herkkää tulkintaa vaativaa taidetta. Tutkimusten mukaan monilla muusikoilla on soiton aiheuttamia tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Useilla muusikoilla on terveysongelmia jo opiskeluaikana. Opetuksessa soittoergonomiaan on perinteisesti keskitytty kovin vähän; tarkkailu on suuntautunut pääasiassa soittajan yläraajoihin, erityisesti sormiin. Soiton opetuksessa tulisi ajatella, että sormien liikkeisiin vaikuttaa koko yläraajojen liikkeitä ohjaava lihaksisto ja taiteellisesti korkeatasoinen soitto syntyy koko kehon ja mielen saumattomasta yhteistoiminnasta. Suurin osa muusikoiden vaivoista johtuu huonosta kehon käytöstä soittamisen aikana. Jännittynyt soit-toasento ja -tekniikka altistavat vaivoille. Rasittuneisuuskyselyymme vastanneet Sibelius Akatemian ja Stadian harmonikansoiton opiskelijat soittivat keskimäärin 3,5 tuntia päivässä ja 21,5 tuntia viikossa. He kokivat eniten rasittuneiksi ala- ja yläselän, molempien hartioiden, vasemman olkapään ja niskan alueet. Soittaja hakeutuu fysioterapeutin tai lääkärin luo usein vasta, kun vaivat haittaavat soittamista. Tämä on huolestuttavaa, sillä pienikin vaiva saattaa muusikolla aiheuttaa pitkän sairasloman tai jopa alan vaihdon. Ennaltaehkäisy on tehokkain keino muusikon vaivoihin. Ennaltaehkäisykeinoja ovat hyvä soittoasento, rasitusta vähentävät harjoittelutottumukset, sopiva instrumentti ja oman kehon kuunteleminen. Kehittämistyömme tarkoituksena oli yhdistää eri tietolähteistä kokoamamme tiedot ja tuottaa tietoa kuormituksen tasaamisesta harmonikan soittotyössä. Työ koostuu kirjallisesta työstä sekä sähköisessä muodossa (CD-ROM) olevasta oppaasta. Oppaassa kiteytimme kirjallisen työmme tiedot harmonikan-soittajille soveltuvaksi itseopiskelumateriaaliksi. Työn tavoitteena oli auttaa harmonikansoittajia ja -soiton opettajia keventämään soittamisen aiheuttamaa kuormitusta ja herättää heidät ennaltaehkäisemään soittoon liittyviä vaivoja. Tavoitteena oli vastata kysymyksiin: ”Miten harmonikan soittaminen kuormittaa tuki- ja liikuntaelimistöä?” ja ”Mitkä ovat keskeiset tekijät tuki- ja liikuntaelimistön kuormituksen tasaamiseksi harmonikan soittotyössä?” Työssä tarkastelimme harmonikan soittoergonomiaa ja pyrimme tuomaan esiin, miten hyvän soittoasennon ja harjoittelutottumusten avulla voi tasata soittotyön aiheuttamaa kuormitusta ja parantaa soittimen hallintaa. Työmme on suunnattu harmonikansoiton opiskelijoille ja opettajille sekä muusikoiden parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille.

Musiikin välittämät koodit elokuvassa

Työ käsittelee elokuvamusiikin välittämiä koodeja elokuvan katsoja-kuuntelijalle. Tavoitteena on perusteellisesti tutkia eri keinoja, joilla musiikin avulla vaikutetaan elokuvan kerrontaan. Opinnäytetyö on monimuototyö. Se koostuu kirjallisesta tutkimuksesta ja teososasta, joka on sävellystyö lyhytelokuvaan Une dernière fois. Työn lähtökohtana on jakaa elokuvamusiikki mahdollisimman pieniin osiin ja tutkia sen lähettämiä koodeja käytännönläheisesti esimerkkielokuvien ja teososan sävellystyön kautta. - Opinnäytetyöhön kuuluu teososa, sävellystyö lyhytelokuvaan Une dernière fois.

Oikeiston kurikulttuurista ja maailmanpolitiikan moraalista : keskustelua

Keskustelua. Vastaus artikkeliin: Pari kommenttia taistolaisuudesta / Seikko Eskola // Historiallinen aikakauskirja. 102 (2004) : 3, s. 40.6-407