Etiology and epidemiology of Pythium root rot in hydroponic crops: current knowledge and perspectives

The etiology and epidemiology of Pythium root rot in hydroponically-grown crops are reviewed with emphasis on knowledge and concepts considered important for managing the disease in commercial greenhouses. Pythium root rot continually threatens the productivity of numerous kinds of crops in hydroponic systems around the world including cucumber, tomato, sweet pepper, spinach, lettuce, nasturtium, arugula, rose, and chrysanthemum. Principal causal agents include Pythium aphanidermatum, Pythium dissotocum, members of Pythium group F, and Pythium ultimum var. ultimum. Perspectives are given of sources of initial inoculum of Pythium spp. in hydroponic systems, of infection and colonization of roots by the pathogens, symptom development and inoculum production in host roots, and inoculum dispersal in nutrient solutions. Recent findings that a specific elicitor produced by P. aphanidermatum may trigger necrosis (browning) of the roots and the transition from biotrophic to necrotrophic infection are considered. Effects on root rot epidemics of host factors (disease susceptibility, phenological growth stage, root exudates and phenolic substances), the root environment (rooting media, concentrations of dissolved oxygen and phenolic substances in the nutrient solution, microbial communities and temperature) and human interferences (cropping practices and control measures) are reviewed. Recent findings on predisposition of roots to Pythium attack by environmental stress factors are highlighted. The commonly minor impact on epidemics of measures to disinfest nutrient solution as it recirculates outside the crop is contrasted with the impact of treatments that suppress Pythium in the roots and root zone of the crop. New discoveries that infection of roots by P. aphanidermatum markedly slows the increase in leaf area and whole-plant carbon gain without significant effect on the efficiency of photosynthesis per unit area of leaf are noted. The platform of knowledge and understanding of the etiology and epidemiology of root rot, and its effects on the physiology of the whole plant, are discussed in relation to new research directions and development of better practices to manage the disease in hydroponic crops. Focus is on methods and technologies for tracking Pythium and root rot, and on developing, integrating, and optimizing treatments to suppress the pathogen in the root zone and progress of root rot.

Occurrence of Euplatypus parallelus, Euplatypus sp. (col.: Euplatypodidae) and Xyleborus affinis (col.: Scolytidae) in Pinus sp. in Ribas do Rio Pardo, Mato Grosso do Sul, Brazil

Wood borer species of the families Euplatypodidae and Scolytidae were observed attacking trees of Pinus sp. in the Municipality of Ribas do Rio Pardo, state of Mato Grosso do Sul, Brazil, in March 2000. This plantation had been previously burned in an accidental fire in January 2000, causing the trees to become partially or totally unhealthy, rendering them more susceptible to attack of these pests. Galleries of these wood borers were opened with a chisel to observe parameters such as their direction and form of these galleries. Species observed as wood borers of Pinus sp. were Euplatypus parallelus, Euplatypus sp. (Coleoptera: Euplatypodidae) and Xyleborus affinis (Coleoptera: Scolytidae).

Wood consumption rates of forest species by subterranean termites (Isoptera) under field conditions

Termites are well -known for their capacity to damage and destroy wood and wood products of all kinds in the tropics and subtropics. A field test was undertaken to evaluate variations in wood consumption of Pinus sp. and three species of Eucalyptus by subterranean termites. The test consisted of wooden stakes of each species being initially submitted to water immersion for 0, 24, 48 and 72 h, and buried in the ground to natural infestation by subterranean termites for an exposure period of 30, 45 and 60 days. Three species of subterranean termites were identified: Heterotermes longiceps (Snyder), Coptotermes gestroi (Wasmann) (Isoptera: Rhinotermitidae), and Nasutitermes jaraguae (Holmgren) (Isoptera: Termitidae). This is the first record of occurrence of H. longiceps in the state of Rio de Janeiro. Although the wood-consumption rates were not correlated significantly with their wood densities, there was a tendency of the softwoods (E. robusta and Pinus sp.) to be more consumed by subterranean termites than the woods of intermediate hardness (E. pellita and E. urophylla). Among the eucalyptus, E. robusta showed to be more susceptible to attack by subterranean termites than E. pellita and E. urophylla

Susceptibility of five forest species to Coptotermes gestroi

Termites are well known for their ability to damage wood and various types of wood-derived products. This study was performed in the municipality of Seropédica, Rio de Janeiro state, Brazil, with the objective of evaluating the susceptibility of the wood of five different forest species to the activity of the Asian subterranean termite, Coptotermes gestroi. Wood stakes from the following forest species were used as specimens: pine (Pinus sp., Pinaceae), Brazil nut (Bertholletia excelsa, Lecythidaceae), cabbage angelin (Andira inermis, Leguminosae-Papilionoideae), maçaranduba (Manilkara huberi, Sapotaceae) and pink ipê (Tabebuia avellanedae, Bignoniaceae). The stakes, with dimensions of 2 cm x 2 cm x 16 cm, were subjected to the activity of C. gestroi from September 2, 2006 to June 2, 2007. The experimental design consisted of randomized blocks with four replications in an 11 x 5 x 3 factorial arrangement. Twelve stakes of each of the five forest species were installed at each of eleven sites, totaling 660 stakes. Three evaluations were performed, at 90, 180 and 270 days after stake installation. The results indicated that the pine, Brazil nut and cabbage angelin stakes were more susceptible to C. gestroi attack, while the pink ipê and maçaranduba stakes suffered no significant damage from this termite. There was a significant negative correlation between the wood consumption rate and the wood density of the species studied. The woods most susceptible to C. gestroi attack presented moderate to low densities and therefore less resistance, as in the case of pine and cabbage angelin.

Seksi on yksityistä - yksityinen poliittista

Kirjallisuusarvostelu

Miehittämättömien ilma-alusten käyttömahdollisuudet ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankinnassa ilmatorjunnan suojaamassa ympäristössä

Vuoden 2004 iskukykytutkimus esittää lentotiedustelujärjestelmän hankkimista tukemaan HN-kalustoon perustuvaa ilmasta maahan -järjestelmää. Tässä tutkimustyössä on tutkittu kolmen erilaisen miehittämättömän ilma-aluksen käyttömahdollisuuksia ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa. Tutkimuksessa mukana olleet ilmasta maahan -aseet olivat JDAM (Joint Direct Attack Munition), AGM-154 JSOW (Joint Standoff Weapon) ja toistaiseksi epävarman hankintansa vuoksi vähäisemmässä määrin AGM-158 JASSM (Joint Air to Surface Standoff Weapon). Miehittämättömiksi ilmaaluksiksi valittiin Predator-koneen kolme eri kehitysversiota, MQ-1 Predator A, MQ-9 Reaper (Predator B) ja Avenger (Predator C). Tutkimuksen pääasiallinen tutkimusmenetelmä on ollut laadullinen kirjallisuusselvitys julkisia lähteitä käyttäen. Suoritusarvoista johdettuihin päätelmiin on käytetty soveltuvin osin määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Lähestymistapa tutkimukseen on ollut hermeneuttinen. Alakysymysten osalta kyseessä on ollut deskriptiivinen tutkimus ja tavoitteena on ollut löytää avainasiat miehittämättömien ilma-alusten käytön kannalta. Tutkimusraportin ensimmäinen luku on johdanto. Toisessa luvussa on selvitetty toimintaympäristön yleiset piirteet ja kolmannessa luvussa ilmasta maahan -aseiden ominaisuudet. Neljäs luku käsittelee tutkimuksessa olleiden miehittämättömien ilma-alusten ominaisuuksia maalitiedon hankkimismahdollisuuksien kannalta. Tutkimustyön johtopäätökset on kirjattu viidenteen lukuun. Tulosten perusteella perinteisten, ilman häiveominaisuuksia rakennettujen miehittämättömien ilma-alusten ei ole mahdollista hankkia kaikkea ilmasta maahan -aseiden tarvitsemaa maalitietoa. Lähialueen ilmatorjunnan vaikutuksen väistämiseksi häiveominaisuudet ja jonkin asteinen tunkeutumiskyky ovat välttämättömät erityisesti pitkän kantaman ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa.

Strike hard, strike sure - Operation Musketeer : British military planning during the Suez Crisis, 1956

Operation Musketeer, a combined joint Anglo-French operation aimed at regaining control of the Suez Canal in 1956, has received much attention from scholars. The most common approach to the crisis has been to examine the political dimension. The political events that led Prime Minister Anthony Eden’s cabinet to decide to use military force against the wishes of their superior American ally and in the face of American economic pressure and a Soviet threat to attack Paris and London with rockets have been analysed thoroughly. This is particularly the case because the ceasefire and eventual withdrawal were an indisputable defeat of British policy in the Middle East. The military operation not only ruined Prime Minister Eden’s career, but it also diminished the prestige of Britain. It was the beginning of the end, some claim. The British Empire would never be the same. As the consequences of using force are generally considered more important than the military operations themselves, very little attention has been paid to the military planning of Operation Musketeer. The difference between the number of publications on Operation Corporate of the Falklands War and Operation Musketeer is striking. Not only has there been little previous research on the military aspects of Musketeer, the conclusions drawn in the existing works have not reached a consensus. Some historians, such as Correlli Barnett, compare Musketeer to the utter failures of the Tudor landings and Gallipoli. Among significant politicians, Winston Churchill, who had retired from the prime ministership only a year before the Suez Crisis, described the operation as “the most ill-conceived and ill-executed imaginable”. Colin McInnes, a well-known author on British defence policy, represents the middle view when he describes the execution as “far from failure”. Finally, some, like Julian Thompson, the Commander of 3 Commando Brigade during the Falklands War, rate the military action itself as being successful. The interpretation of how successful the handling of the Suez Crisis was from the military point of view depends very much on the approach taken and the areas emphasised in the subject. Frequently, military operations are analysed in isolation from other events. The action of a country’s armed forces is separated from the wider context and evaluated without a solid point of comparison. Political consequences are often used as validated criteria, and complicated factors contributing to military performance are ignored. The lack of comprehensive research on the military action has left room for an analysis concentrating on the military side of the crisis.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Fraud detection in the banking sector : a multi-agent approach

Fraud is an increasing phenomenon as shown in many surveys carried out by leading international consulting companies in the last years. Despite the evolution of electronic payments and hacking techniques there is still a strong human component in fraud schemes. Conflict of interest in particular is the main contributing factor to the success of internal fraud. In such cases anomaly detection tools are not always the best instruments, since the fraud schemes are based on faking documents in a context dominated by lack of controls, and the perpetrators are those ones who should control possible irregularities. In the banking sector audit team experts can count only on their experience, whistle blowing and the reports sent by their inspectors. The Fraud Interactive Decision Expert System (FIDES), which is the core of this research, is a multi-agent system built to support auditors in evaluating suspicious behaviours and to speed up the evaluation process in order to detect or prevent fraud schemes. The system combines Think-map, Delphi method and Attack trees and it has been built around audit team experts and their needs. The output of FIDES is an attack tree, a tree-based diagram to ”systematically categorize the different ways in which a system can be attacked”. Once the attack tree is built, auditors can choose the path they perceive as more suitable and decide whether or not to start the investigation. The system is meant for use in the future to retrieve old cases in order to match them with new ones and find similarities. The retrieving features of the system will be useful to simplify the risk management phase, since similar countermeasures adopted for past cases might be useful for present ones. Even though FIDES has been built with the banking sector in mind, it can be applied in all those organisations, like insurance companies or public organizations, where anti-fraud activity is based on a central anti-fraud unit and a reporting system.

A new concept in prophylaxis and therapy: paramunization by poxvirus inducers

The so-called primitive, innate or paraspecific immune system is the phylogenetically older part of the complex immune system. It enables the organism to immediately attack various foreign substances, infectious pathogens, toxins and transformed cells of the organism itself. ,,Paramunity" is defined as an optimal regulated and activated, antigen-nonspecific defence, acquired through continuous active and succesful confrontation with endogenous and exogenous noxes or by means of ,,paramunization" with so called ,,paramunity inducers". Paramunity inducers based on different pox virus species (e.g. Baypamun®, Duphapind®, Conpind) have turned out to be effective and safe when applied with human beings as well as with animals. Pox virus inducers activate phagocytosis and NK-cells in addition to regulation of various cytokines, notably interferon a and g, IL 1, 2, CSF and TNF which comprise the network of the complex paraspecific immune system. The results of experimental work as well as practical use in veterinary medicine have shown that paramunization by pox inducers goes far beyond the common understanding of so-called ,,immuno-therapy". They are ,,bioregulators", because they have 1. a regulatory effect on a disturbed immune system in the sense of an optimal homoeostasis, and 2. simultaneously a regulatory effect between the immune, nervous, circulatory and hormone system. Therefore, the use of paramunization by pox inducers opens a new way of prophylaxis and therapy, not only with regard to infections, but also with regard to different other indications.

Effects of Socioeconomic Status and Sociodemographic Features on Cardiovascular Disease. Mortality and Morbidity in Finland

Despite declining trends in morbidity and mortality, cardiovascular diseases have a considerable impact on Finnish public health. A goal in Finnish health policy is to reduce inequalities in health and mortality among population groups. The aim of this study was to assess inequalities in cardiovascular diseases according to socioeconomic status (SES), language groups and other sociodemographic characteristics. The main data source was generated from events in 35-99 year-old men and women registered in the population-based FINMONICA and FINAMI myocardial infarction registers during the years ranging from 1988-2002. Information on population group characteristics was obtained from Statistics Finland. Additional data were derived from the FINMONICA and FINSTROKE stroke registers and the FINRISK Study. SES, measured by income level, was a major determinant of acute coronary syndrome (ACS) mortality. Among middle-aged men, the 28-day mortality rate of the lowest group of six income groups was 5.2 times and incidence 2.7 times as high when compared to the highest income group. Among women, the differences were even larger. Among the unmarried, the incidence of ACS was approximately 1.6 times as high and their prognosis was significantly worse than among married persons - both in men and women and independent of age. Higher age-standardized attack rates of ACS and stroke were found among Finnish-speaking compared to Swedish-speaking men in Turku and these differences could not be completely explained by SES. In these language groups, modest differences were found in traditional risk factor levels possibly explaining part of the found morbidity and mortality inequality. In conclusion, there are considerable differences in the morbidity and mortality of ACS and stroke between socioeconomic and sociodemographic groups, in Finland. Focusing measures to reduce the excess morbidity and mortality, in groups at high risk, could decrease the economic burden of cardiovascular diseases and thus be an important public health goal in Finland.

Three-dimensional supersonic flow over a spike-nosed body of revolution

The unsteady, viscous, supersonic flow over a spike-nosed body of revolution is numerically investigated by solving the Navier-Stokes equations. The time-accurate computations are performed employing an implicit algorithm based on the second-order time-accurate LU-SGS scheme with the incorporation of a subiteration procedure to maintain time accuracy. The characteristics of the flow field for a Mach number of 3.0, Reynolds number of 7.87 x 10(6)/m, and angles of attack of 5 and 10 degrees are described. Self-sustained asymmetric shock wave oscillations were observed in the numerical computations for these angles of attack. The main characteristic of the flow field, as well as its influence on drag coefficient is discussed.

Anti-predator adaptations in aquatic environments

Predation is an important selective force that has led to the evolution of a variety of fascinating anti-predator adaptations, such as many types of protective coloration and prey behaviours. Because the evolution of life has begun in the aquatic environment and many anti-predator adaptations are found already in relative primitive taxa, it is likely that many of these adaptations evolved initially in the aquatic environment. Yet, there has been surprisingly little research on the mechanisms and function of antipredator adaptations in aquatic systems. To understand the function of anti-predator adaptations and natural selection imposed on prey appearance and behaviour, I have investigated how protective coloration can be used, either as such or together with behavioural adaptations, to manipulate predator behaviour and decrease predation risk. To this end I conducted a series of behaviour ecological laboratory experiments in which I manipulated the visual appearance of artificial backgrounds and prey items. In paper I of this thesis, I investigated background choice as an anti-predator strategy, by observing the habitat choice of the least killifish (Heterandria formosa) between pairs of artificial backgrounds, both in the presence and absence of predation threat. It has been suggested that prey could decrease their risk of being detected by predators either by preferring backgrounds into which they blend or by preferring visually complex backgrounds. The least killifish preferred a background that matched their patterning to a background that mismatched it, showing that they are able to respond to cues of visual similarity between their colour pattern and the surrounding environment. Interestingly however, in female least killifish visual complexity of the background was a more important cue for habitat safety and may override or act together with background matching when searching for a safe habitat. It is possible that in females, preference for visually complex backgrounds is associated with lower opportunity costs than preference for matching backgrounds would be. Generally, the least killifish showed stronger preference while under predation threat, indicating that their background choice behaviour is an antipredator adaptation. Many aquatic prey species have eyespots, which are colour patterns that consist of roughly concentric rings and have received their name because they for humans often resemble the vertebrate eye. I investigated the anti-predator function of eyespots against predation by fish in papers II, III and IV. Some eyespots have been suggested to benefit prey by diverting the strikes of predators away from vital parts of the prey body or towards a direction that facilitates prey escape. Although proposed over a century ago, the divertive effect of eyespots has proven to be difficult to show experimentally. In papers II and III, I tested for divertive effect of eyespots towards attacking fish by presenting artificial prey with eyespots to laboratory reared three-spined sticklebacks (Gasterosteus aculeatus). I found that eyespots strongly influenced the behaviour of attacking sticklebacks and effectively drew their strikes towards the eyespots. To further investigate this divertive effect and whether the specific shape of eyespots is important for it, I tested in paper III the response of fish also to other markings than eyespots. I found that eyespots were generally more effective in diverting the first strikes of attacking fish compared to other prey markings. My findings suggest that the common occurrence of eyespots in aquatic prey species can at least partly be explained by the divertive effect of the eyespot shape, possibly together with the relative simple developmental mechanisms underlying circular colour patterns. An eyebar is a stripe that runs through the eye, and this pattern has been suggested to obscure the real eyes of the prey by visually blending parts of the eyes and head of the prey and by creating false edges. In paper III, I show that an eyebar effectively disrupts an eyelike shape. This suggests that eyebars provide an effective way to conceal the eyes and consequently obstruct detection and recognition of prey. This experiment also demonstrates that through concealment of the eyes, eyebars could be used to enhance the divertive effect of eyespots, which can explain the common occurrence of eyebars in many species of fish that have eyespots. Larger eyespots have been shown to intimidate some terrestrial predators, such as passerine birds, either because they resemble the eyes of the predator’s own enemy or because highly salient features may have an intimidating effect. In papers II and IV, I investigated whether the occurrence of eyespots in some aquatic prey could be explained by their intimidating effect predatory fish. In paper IV, I also investigated the reason for the intimidating effect of eyelike prey marks. In paper II, I found no clear intimidating effect of eyespots, whereas in paper IV, using a different approach, I found that sticklebacks hesitated to attack towards eyelike but not towards non-eyelike marks. Importantly, paper IV therefore presents the first rigorous evidence for the idea that eye mimicry, and not merely conspicuousness, underlies the intimidating effect. It also showed that the hesitation shown by fish towards eyelike marks is partly an innate response that is reinforced by encounters with predators. Collectively, this thesis shows that prey colour pattern and the visual appearance of the habitat influence the behaviour of fish. The results demonstrate that protective coloration provides numerous distinctive ways for aquatic prey to escape predation. Thus, visual perception and behaviour of fish are important factors shaping the appearance and behaviours of aquatic prey.

Hyökkäyksestä puolustukseen : taktiikan kehittymisen ensimmäiset vuosikymmenet Suomessa

This study deals with the development of military tactics in Finland from independence to the early 1950s. The research is divided into three periods: the time before the Winter and Continuation wars and the time after the wars. Based mainly on archive sources each period and subject is dealt with in chronological order. The objective was to study the development features in Finnish tactics and the foreign impact on its development. Before the Winter War, offence was regarded as the only course of action that could redress the balance of power in a possible war against the Soviet Union. Defence lacked the depth considered essential in European thinking because the troops were few and the heavily forested terrain prevented the deployment of automatic weapons in echelon. Delaying action was most clearly based on Finnish concepts. Between the world wars, Finnish tactics was very pan-European. Mainly through German influence, the overall thinking followed the emphases of the international mainstream with many influences from other European countries, mainly from Sweden. However, the principles of the mainstream were adapted to suit the circumstances and position of Finland. The short Winter War against the Soviet Union proved that Finnish tactics was on the right track in its basic principles. During the Continuation War it was determined that tactical thinking could not rely solely on offence, but should be based to a greater extent on terms dictated by defensive tactics. During the static phase of the Continuation War, Finland did not receive adequate intelligence on the advances in the offensive capabilities of the Soviet Union. This was why defence tactics was influenced by German combat experiences against the Red Army. In repelling the massive Soviet attack, the use of deeper echelons was adopted as the basic principle in Finland. After the war, the East - West confrontation put Finland in a totally new position. Because combat deep inside Finnish territory in future war seemed probable, Finland adopted a doctrine of territorial defence. Army tactics expanded to more effectively include combat on the coast, in centers of population and in the northern areas of the country. The years after the wars had very little effect on Finnish tactics: development of defence tactics continued further toward defence in depth as a combat model. During the period of the present study, Finnish tactics developed from mainly offensive thinking to emphasizing defensive combat.

Corn yield response to weed and fall armyworm controls

The interference imposed the by weeds on corn decreases practically all vegetative characteristics. As consequence, the green ear and grain yield are also reduced. Losses due to the fall armyworm (Spodoptera frugiperda) attack can reduce corn grain yield up to 34%. In general, weed and insect control issues are addressed separately in research papers. Nevertheless, interaction between weeds and insects may exist. This study aimed to evaluate green ear and corn grain yield response to weed and fall armyworm control. A completely randomized block design with split-plots and five replicates was adopted. Corn cultivar AG 1051 was grown under weedy conditions or with control by hand hoeings performed at 20 and 40 days after planting. Fall armyworm control (applied to subplots) was performed with sprays of water (control), deltamethrin (5g active ingredient ha-1); neem oil, at 0.5% (diluted in water), and neem leaf extract at 5%. Each product was sprayed three times, at seven-day intervals, starting at the 7th day after planting, using 150 L ha-1 of the tank solution. Dry mass of the above-ground part, internode diameter, leaf length, leaf width, leaf area, green ear yield and grain yield of corn were reduced due to the lack of weed control. Fall armyworm control in the weeded plots did not influence green ear yield and grain yield, except green mass of marketable, husked ears, which was reduced when the caterpillar was not controlled. Without weed control, neem extracts and deltamethrin sprays provided highest yields of number and total weight of green ears with husks, number and weight of marketable ears with husks and number of marketable ears without husks. The best results for husked ear mass and for grain yield were obtained with neem extract and deltamethrin, respectively.