715 resultados para pitkän aikavälin suhde


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Akuutti lymfoblastileukemia (ALL) on lasten yleisin syöpätauti. Nykyisillä hoitomenetelmillä taudin paranemisennuste lähentelee jo 90 %:a. Tehokkailla hoidoilla on kuitenkin haittavaikutuksia. Yksi tärkeimmistä haittavaikutuksista on immuunipuolustusjärjestelmän heikentyminen. ALL-potilaalla immuniteetti on heikentynyt sekä hoitojen että myös itse taudin vuoksi. Immuniteetissa on todettu poikkeavuuksia vielä useita kuukausia hoitojen jälkeenkin. Nykyaikaisten hoitojen vaikutuksista on kuitenkin vielä rajallisesti tietoa, eikä toistaiseksi ole selvää, kuinka pitkään potilaiden infektioalttius ja puolustusjärjestelmän toiminnanvajaus hoitojen jälkeen säilyy. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Turun ja Tampereen yliopistollisissa keskussairaaloissa hoidettujen ALL:aa sairastaneiden lasten immuniteetin toipumista solunsalpaajahoitojen jälkeen. Toipumista seurattiin yhteensä kahden vuoden ajan hoitojen päättymisestä mittaamalla laboratoriokokein eri puolustussolujen ja vasta-aineiden määriä, komplementtiaktiivisuuksia ja rokotevasteita. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 32 potilasta, jotka oli hoidettu joko NOPHO ALL-2000 -, tai NOPHO ALL-2008 -hoito-ohjelman mukaisesti. Potilaista 15 kuului vakioriskin ryhmään, 13 keskiriskin ryhmään ja 4 korkean riskin ryhmään. Vakaville bakteeri-infektioille altistavaa merkittävää neutropeniaa ei todettu yhdelläkään potilaalla hoitojen päättyessä tai sen jälkeen. T-, B- ja NK-solujen määrissä, immunoglobuliinitasoissa ja rokotevasteissa todettiin kuitenkin merkittäviä poikkeavuuksia hoitojen jälkeen. Eniten oli vähentynyt B-solujen määrä, kuten aiemmissakin tutkimuksissa on todettu. Pääosin immuuniteettia mittaavat parametrit saavuttivat terveiden verrokkien tason noin kuusi kuukautta hoitojen päättymisen jälkeen, mutta erityisesti auttaja-T-solujen ja IgM-luokan vasta-aineiden normaalistuminen kesti kauemmin. Myös rokotevasteet näyttävät merkittävästi heikentyvän hoitojen seurauksena, mutta seitsemän kuukauden kuluttua hoitojen jälkeen annetulle pneumokokkirokoteelle suojaava rokotevaste syntyi lähes kaikille rokotetuille. Korkean riskin ryhmän potilaiden osalta aineisto on liian pieni päätelmien tekoon, mutta vakio- ja keskiriskinryhmien osalta tutkimustulokset antavat viitteitä eristyskäytäntöjen ja rokotusaikataulujen suunnitteluun.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma liittyy Turun yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen projektiin. Projektin tarkoituksena on tuottaa sähköinen matematiikan oppikirja uuden opetussuunnitelman 2015 mukaisesti. Projektilla on kaksi ohjaajaa yliopistosta. Opetusmateriaali on tarkoitettu lukion matematiikan ensimmäiselle kurssille, jonka koodi on MAY1. Uuden kurssin aihealueena on luvut ja lukujonot. Valmis oppikirja on tarkoitus julkaista verkkosivulla http://www.avoinoppikirja.fi, kun kaikki sen osat ovat valmiita. Tässä tutkielmassa käsitellään osa lukujonoista; aritmeettinen lukujono ja summa, lukujonot, jotka eivät ole aritmeettisia tai geometrisia, sekä rekursiivisesti määritelty lukujono. Luvut ja toinen osa lukujonoista käsitellään muiden projektiin osallistuneiden kirjoittamissa tutkielmissa. Uusi kurssi on jatkossa kaikille lukion opiskelijoille yhteinen. Valinta pitkän ja lyhyen matematiikan oppimäärän välillä on tarkoitus tehdä vasta ensimmäisen kurssin jälkeen, koska opetushallitus haluaa antaa opiskelijoille mahdollisuuden tehdä harkitumman valinnan matematiikan oppimäärän suhteen. Opetusmateriaalia suunnitellessani otin huomioon uudessa opetussuunnitelmassa mainitut matematiikan opiskelun oppimistavoitteet sekä kyseiselle kurssille annetut opetussisällöt. Tutkin myös olemassa olevia lukion matematiikan oppikirjoja lukujonojen osalta, sekä tutustuin matematiikan opettamiseen, oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyvään kirjallisuuteen. Tekemäni opetusmateriaali tehtävineen on osa tätä tutkielmaa. Opettajan oppaassa esittelen lyhyesti kappaleiden sisällöt ja pohdintojen käsittelyn. Sähköinen oppikirja on tarkoitettu opiskelijalle, mutta myös tiennäyttäjäksi opettajalle uudenlaisen kurssisisällön aiheiden käsittelyyn annetun tuntimäärän puitteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, joka keskittyy yläkoululaisten ymmärrykseen yhtäsuuruusmerkistä. Tarkoitus on selvittää, millainen näkemys yhtäsuuruusmerkistä yläkoululaisilla on, ja toisaalta myös, miten erilaiset näkemykset vaikuttavat oppilaiden algebralliseen osaamiseen. Tärkeimpiä lähdejulkaisuja ovat olleet Journal for Research in Mathematics Education ja Research in Mathematics Education. Tavoite on ollut löytää kaikki aiheeseen liittyvä aineisto ja sen pohjalta esitellä kattavasti yläkoululaisten näkemyksiä yhtäsuuruusmerkistä sekä niiden vaikutuksia muuhun matemaattiseen osaamiseen. Tutkielman keskeinen tulos on, että suuri osa yläkoululaisista omaa operationaalisen näkemyksen eli näkee yhtäsuuruusmerkin vastausta ilmaisevana symbolina. Yhtäsuuruusmerkin ilmaisema relaatio eli sen eri puolien välinen suhde jää usein huomioimatta oppilailta, mikä vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi yhtälönratkaisutaitoon. Operationaalisen näkemyksen yleisyyteen löydettiin syitä käytetystä oppimateriaalista ja sen painottumisesta yhtälöihin, joissa vasemmalla puolella yhtäsuuruusmerkkiä ovat laskutoimitukset ja oikealla puolella vastaus. Relaation ymmärtämistä eli relationaalista näkemystä edistäisivät yhtälöt, joissa molemmilla puolilla yhtäsuuruusmerkkiä on laskutoimituksia. Saatujen tulosten pohjalta yhtäsuuruusmerkin opettamiseen ja sen ilmaiseman relaation ymmärtämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä suosia erilaisia relationaalista näkemystä vahvistavia yhtälötyyppejä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma liittyy Turun yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen projektiin. Projektin tarkoituksena on tuottaa sähköinen matematiikanoppikirja uuden opetussuunnitelman 2015 mukaisesti. Projektilla on kaksi ohjaajaa yliopistosta. Opetusmateriaali on tarkoitettu lukion matematiikan ensimmäiselle kurssille, jonka koodi on MAY1. Uuden kurssin aihealueena on luvut ja lukujonot. Valmis oppikirja on tarkoitus julkaista verkkosivulla http://www.avoinoppikirja.fi, kun kaikkisen osat ovat valmiita. Tässä tutkielmassa käsitellään osa lukujonoista; aritmeettinen lukujono ja summa,lukujonot, jotka eivät ole aritmeettisia tai geometrisia, sekä rekursiivisesti määritelty lukujono. Luvut ja toinen osa lukujonoista käsitellään muiden projektiin osallistuneiden kirjoittamissa tutkielmissa. Uusi kurssi on jatkossa kaikille lukion opiskelijoille yhteinen. Valinta pitkän jalyhyen matematiikan oppimäärän välillä on tarkoitus tehdä vasta ensimmäisen kurssin jälkeen, koska opetushallitus haluaa antaa opiskelijoille mahdollisuuden tehdä harkitumman valinnan matematiikan oppimäärän suhteen. Opetusmateriaalia suunnitellessani otin huomioon uudessa opetussuunnitelmassa mainitut matematiikan opiskelun oppimistavoitteet sekä kyseiselle kurssille annetut opetussisällöt. Tutkin myös olemassa olevia lukion matematiikan oppikirjoja lukujonojen osalta, sekä tutustuin matematiikan opettamiseen, oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyvään kirjallisuuteen. Tekemäni opetusmateriaali tehtävineen on osa tätä tutkielmaa. Opettajan oppaassa esittelen lyhyesti kappaleiden sisällöt ja pohdintojen käsittelyn. Sähköinen oppikirja on tarkoitettu opiskelijalle, mutta myös tiennäyttäjäksi opettajalle uudenlaisen kurssisisällön aiheiden käsittelyyn annetun tuntimäärän puitteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee start-up yritysten kokemia haasteita sekä millä tavoin sosiaaliset verkostot vaikuttavat pääoma- ja osaamiskuiluun. Perinteiset vientialat ovat taantumassa ja Suomi on yhä globalisoituneemmassa kilpailussa mukana. Vahvuutena on ICT-osaaminen ja hyvä koulutus. Digitalisaation synnyttämän murroksen myötä ovat start-up yritykset yhä keskeisemmässä asemassa työllisyyden, tuottavuuden ja talouskasvun kehittämisessä. Tutkielma käsittelee näistä syistä teoriaosuudessa yleisimpiä ongelmakohtia start-up yritysten osalta. Epäsymmetrinen informaatio on vahvasti esillä ulkoisen rahoituksen saatavuudessa ja uusien yhteistyömallien parissa. Tutkielma näkee sosiaalisen pääoman ja sen mahdollistamien verkostomallien voimavarat ratkaisuksi epäsymmetrisen informaation kitkemisessä. Tutkimuskohteena on Piilaakson mallin menestyspiirteiden tunnistaminen verkostojen osalta sekä millä tavoin ne myötävaikuttavat kasvuyritysten kehitykseen ja toisaalta koko innovatiivisen toimintaympäristön vahvistamiseen. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Piilaakson aluetta luonnehditaan innovaatioekosysteemiksi, koska se pystyy sopeutumaan jatkuvasti ja dynaamisesti ulkoisille muutoksille. Teoriaosuus päättyy näiden ominaisuuksien erittelyyn. Teoriaosuutta täydentää start-up yritysten seminaari, joka järjestettiin Helsingissä elokuussa 2013. Seminaarin puheenvuorot täydentävät teoriaosuutta ja tuovat ajankohtaisia sekä konkreettisia näkemyksiä yrityspäättäjiltä, julkisen sektorin vaikuttajilta sekä start-up yrittäjiltä. Näiden havaintojen tarkoituksena on peilata teoriaosuutta ja liiketoimintalähtöisiä näkökulmia keskenään, jotta havainnot olisivat mahdollisimman kokonaisvaltaisia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että keskustelu start-up yritysten haasteista sijoittuu vahvasti ulkoiseen rahoitukseen. Sosiaaliset verkostomallit, jotka tarjoavat ratkaisun osaamis- ja pääomakuilun pienentämiseksi, ovat mahdollistaneet pitkän ja menestyksekkään tarinan Piilaaksolle. Tutkimus ehdottaakin, että start-up yritysten haasteita koskevaa tarkastelua laajennettaisiin, jotta Suomen kaltainen pieni maa voi nauttia enemmän esimerkiksi ulkomaisista sijoittajista ja osaajista pitkällä tähtäimellä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Urheilu on viime aikoina nostanut vahvasti suosiotaan liikemaailman parissa ja urheilumaailmasta pyritään löytämään keinoja liikemaailman toimintojen parantamiseen. Urheilujoukkueissa suuri luottamus jäsenten välillä, sekä vahva halu menestyä ovat laajasti tunnistettuja piirteitä, kun taas liikemaailman tiimeissä ei voi aina sanoa samaa. Valmentajat toimivat urheilujoukkueiden johtajina, jolloin voidaan olettaa, että heillä on päävastuu joukkueensa motivoimisesta ja menestymisestä. Ilman luottamusta yksilöt eivät voi toimia äärirajoillaan, siksi luottamus nähdään usein tärkeimpänä osana joukkueen menestyksessä. Tutkielmassa selvitettiin niitä keinoja, joilla valmentajat rakentavat luottamusta joukkueissaan. Osaongelmina tutkittiin valmentajien käyttämiä vuorovaikutuskeinoja ja sitä, mikä tekee vuorovaikutuksesta tehokasta. Tutkielma suoritettiin laadullisena tutkimuksena, jossa käytettiin aineistonkeruumenetelmänä teemahaastatteluja. Haastatteluissa keskityttiin keräämään tietoa tutkimuksen aihealueista, keskittyen vuorovaikutuksen keinoihin ja luottamuksen rakentamiseen. Aineisto analysoitiin induktiivista analysointia käyttäen. Haastattelut kuunneltiin ja litteroitiin, jonka jälkeen aineisto jaoteltiin aihealueen mukaan. Tämän jälkeen aineistosta pyrittiin rakentamaan kokonaisuuksia tutkimusongelman mukaisesti. Haastateltavina toimi neljä joukkuelajien valmentajaa, joilla kaikilla oli kokemusta useiden joukkueiden valmentamisesta sekä kokemusta myös pelaamisesta. Valmentajat olivat keränneet kokemusta jalkapallo – ja salibandyjoukkueiden valmentamisesta, jotka ovat hyvin suosittuja joukkuelajeja Suomessa. Valmentajat käyttävät kritiikin antoa ja motivointia vuorovaikutuskeinoina, ja pyrkivät pelaajien henkilökohtaiseen tuntemiseen. Tehokas kuunteleminen koettiin tärkeäksi, jolloin pelaajaa pyrittiin ymmärtämään henkilökohtaisesti ja pintaa syvemmältä. Luottamus rakentui itsensä likoon laittamisen kautta, jossa empaattiset vuorovaikutuskeinot koettiin tärkeiksi. Johtajan roolin koettiin olevan tärkeä palanen, mutta samalla hankala. Johtajan tulee pyrkiä ymmärtämään jokaista pelaajaa henkilökohtaisella tasolla, mutta samalla pyrkiä ylläpitämään oma auktoriteettinsa joukkueen johtajana. Luottamuksen rakentamista voidaan kuvata monitulkintaisena aiheena. Johtopäätöksinä nähtiin muun muassa henkilökohtaisen suhteen luomisen tärkeys, jonka kautta pelaajien ymmärtäminen ja tätä kautta luottamuksen rakentaminen kävi helpommin. Vuorovaikutus koettiin tehokkaaksi, kun pelaajan kanssa saatiin luotua henkilökohtainen suhde

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainväliset markkinat ovat muuttuneet huomattavasti globalisaation ja informaatioteknologian kehityksen vuoksi. Kilpailu on kiristynyt ja jakelijoista on tullut yhä suurempia ja vaikutusvaltaisempia. Tehokkaalla jakelulla yritykset voivat saada aikaan huomattavia säästöjä. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia mikä tekee valmistaja-jakelija-suhteesta toimivan ja millä keinoin jakelijasuhteita voidaan kehittää. Hyvä suhde on avoin, rehellinen ja perustuu yhteiseen luottamukseen, jota seuraa molemmin puoleinen sitoutuminen. Sitoutuneet suhteet ovat kestäviä, koska kilpailijoiden on vaikea ymmärtää, kopioida tai syrjäyttää niitä. Sitoutumiseen pystytään vaikuttamaan erilaisilla toimilla, kuten kouluttamisella, yhteisellä mainonnalla tai markkinointitapahtumilla. Luottamuksen tunne johtaa korkeaan tyytyväisyyteen, joka puolestaan lisää pitkäaikaista orientoitumista ja jatkuvuutta sekä vähentää konflikteja. Tyytyväiset jakelijat ovat motivoituneempia jatkamaan ja kehittämään suhdetta. Tutkimus toteutettiin yhden tapauksen tutkimuksena ja tutkittavana kohteena oli julkitilakalusteita valmistava perheyritys Arvo Piiroinen Oy. Tutkimus suoritettiin laadullisena tutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää Arvo Piiroisen kansainvälistä jakelijaa, jotka toimivat Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Hollannissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa sekä Japanissa. Haastatteluilla pystyttiin tuomaan esille jakelijoiden omat näkemykset, kokemukset ja mielipiteet heidän suhteestaan Piiroiseen. Tutkimuksen tulosten mukaan luottamusta pidettiin erittäin tärkeänä elementtinä. Hyvin hoidetut reklamaatiot ja toimitusongelmat sekä toimitusjohtajan henkilökohtainen osallisuus koettiin kasvattavan luottamusta. Jakelijat olivat sitoutuneita Piiroiseen ja sitoutuneisuuden taustalla oli vahvasti luottamus. Jakelijat olivat erittäin tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä suhteeseen. Pitkäaikaisten ja lyhytaikaisten jakelijoiden tarpeissa oli selkeitä eroja. Lyhytaikaiset jakelijat kaipasivat lisää kommunikointia ja informaatiota sekä pitivät motivointikeinoja, kuten yhteisiä markkinointitoimenpiteitä erittäin tärkeinä. Pitkäaikaiset jakelijat puolestaan olivat tyytyväisempiä kommunikaatioon eivätkä kaivanneet motivointikeinoja. Tuloksista voitiin nähdä, että lupausten pitäminen, tehokas kommunikaatio, henkilökohtainen kanssakäyminen ja markkinoinnin jatkuva kehittäminen ovat jakelijoiden mielestä tärkeimpiä elementtejä suhteen kehittämisessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The general aim of the thesis was to study university students’ learning from the perspective of regulation of learning and text processing. The data were collected from the two academic disciplines of medical and teacher education, which share the features of highly scheduled study, a multidisciplinary character, a complex relationship between theory and practice and a professional nature. Contemporary information society poses new challenges for learning, as it is not possible to learn all the information needed in a profession during a study programme. Therefore, it is increasingly important to learn how to think and learn independently, how to recognise gaps in and update one’s knowledge and how to deal with the huge amount of constantly changing information. In other words, it is critical to regulate one’s learning and to process text effectively. The thesis comprises five sub-studies that employed cross-sectional, longitudinal and experimental designs and multiple methods, from surveys to eye tracking. Study I examined the connections between students’ study orientations and the ways they regulate their learning. In total, 410 second-, fourth- and sixth-year medical students from two Finnish medical schools participated in the study by completing a questionnaire measuring both general study orientations and regulation strategies. The students were generally deeply oriented towards their studies. However, they regulated their studying externally. Several interesting and theoretically reasonable connections between the variables were found. For instance, self-regulation was positively correlated with deep orientation and achievement orientation and was negatively correlated with non-commitment. However, external regulation was likewise positively correlated with deep orientation and achievement orientation but also with surface orientation and systematic orientation. It is argued that external regulation might function as an effective coping strategy in the cognitively loaded medical curriculum. Study II focused on medical students’ regulation of learning and their conceptions of the learning environment in an innovative medical course where traditional lectures were combined wth problem-based learning (PBL) group work. First-year medical and dental students (N = 153) completed a questionnaire assessing their regulation strategies of learning and views about the PBL group work. The results indicated that external regulation and self-regulation of the learning content were the most typical regulation strategies among the participants. In line with previous studies, self-regulation wasconnected with study success. Strictly organised PBL sessions were not considered as useful as lectures, although the students’ views of the teacher/tutor and the group were mainly positive. Therefore, developers of teaching methods are challenged to think of new solutions that facilitate reflection of one’s learning and that improve the development of self-regulation. In Study III, a person-centred approach to studying regulation strategies was employed, in contrast to the traditional variable-centred approach used in Study I and Study II. The aim of Study III was to identify different regulation strategy profiles among medical students (N = 162) across time and to examine to what extent these profiles predict study success in preclinical studies. Four regulation strategy profiles were identified, and connections with study success were found. Students with the lowest self-regulation and with an increasing lack of regulation performed worse than the other groups. As the person-centred approach enables us to individualise students with diverse regulation patterns, it could be used in supporting student learning and in facilitating the early diagnosis of learning difficulties. In Study IV, 91 student teachers participated in a pre-test/post-test design where they answered open-ended questions about a complex science concept both before and after reading either a traditional, expository science text or a refutational text that prompted the reader to change his/her beliefs according to scientific beliefs about the phenomenon. The student teachers completed a questionnaire concerning their regulation and processing strategies. The results showed that the students’ understanding improved after text reading intervention and that refutational text promoted understanding better than the traditional text. Additionally, regulation and processing strategies were found to be connected with understanding the science phenomenon. A weak trend showed that weaker learners would benefit more from the refutational text. It seems that learners with effective learning strategies are able to pick out the relevant content regardless of the text type, whereas weaker learners might benefit from refutational parts that contrast the most typical misconceptions with scientific views. The purpose of Study V was to use eye tracking to determine how third-year medical studets (n = 39) and internal medicine residents (n = 13) read and solve patient case texts. The results revealed differences between medical students and residents in processing patient case texts; compared to the students, the residents were more accurate in their diagnoses and processed the texts significantly faster and with a lower number of fixations. Different reading patterns were also found. The observed differences between medical students and residents in processing patient case texts could be used in medical education to model expert reasoning and to teach how a good medical text should be constructed. The main findings of the thesis indicate that even among very selected student populations, such as high-achieving medical students or student teachers, there seems to be a lot of variation in regulation strategies of learning and text processing. As these learning strategies are related to successful studying, students enter educational programmes with rather different chances of managing and achieving success. Further, the ways of engaging in learning seldom centre on a single strategy or approach; rather, students seem to combine several strategies to a certain degree. Sometimes, it can be a matter of perspective of which way of learning can be considered best; therefore, the reality of studying in higher education is often more complicated than the simplistic view of self-regulation as a good quality and external regulation as a harmful quality. The beginning of university studies may be stressful for many, as the gap between high school and university studies is huge and those strategies that were adequate during high school might not work as well in higher education. Therefore, it is important to map students’ learning strategies and to encourage them to engage in using high-quality learning strategies from the beginning. Instead of separate courses on learning skills, the integration of these skills into course contents should be considered. Furthermore, learning complex scientific phenomena could be facilitated by paying attention to high-quality learning materials and texts and other support from the learning environment also in the university. Eye tracking seems to have great potential in evaluating performance and growing diagnostic expertise in text processing, although more research using texts as stimulus is needed. Both medical and teacher education programmes and the professions themselves are challenging in terms of their multidisciplinary nature and increasing amounts of information and therefore require good lifelong learning skills during the study period and later in work life.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalainen yhtenäinen peruskoulujärjestelmä on koulun sisällä jakautunut pitkään kahdeksi rinnakkaisjärjestelmäksi, yleis- ja erityisopetuksesksi. Uuden perusopetuslain (2010) myötä erityisopetusnimikkeestä luovuttiin ja erityisluokat yhdistettiin nimellisesti yleisopetuksen kouluihin. Myös erityisoppilaita alettiin kutsua joko tehostetun- tai erityistä tukea tarvitseviksi oppilaiksi. Vuosikymmenten aikana tämä rinnakkaiskoulujärjestelmä on taannut sen, että yleisopetus on voinut valikoida oppilaansa tietojen, taitojen tai sopeutumattomuutensa mukaan. Viimeisten kymmenien vuosien aikana niin meillä kuin maailmalla, on käyty keskustelua yhä enenevässä määrin jokaisen lapsen oikeudesta osallistua yleisopetukseen ja lähikouluun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko ison yhtenäiskoulun erityistä tukea tarvitsevat ala- ja yläkoulun oppilaat integroituneet koko kouluun. Tutkimushetkellä oppilaat olivat viidennellä ja kahdeksannella luokalla. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää oppilasta sekä heidän vanhempiaan. Oppilailta kysyttiin koulun opetusmenetelmistä- ja tavoista, opettajista, tuen tarpeista sekä kouluviihtyvyydestä. Vanhemmilta vastaavasti kysyttiin koulunkäynnin tuesta- ja resursseita, koulun ilmapiiristä- ja opettajista sekä kodin- ja koulun välisestä yhteistyöstä. Tutkimus on laadullinen ja menetelminä käytettiin teemahaastattelua ja teemoittelua. Tutkimustulokseksi saatiin, että oppilaat ovat ja eivät ole integroituneet koko kouluun, integraatioprosessi on ikäänkuin vielä kesken Positiivista koulussa on myöteinen suhtautuminen erityistä tukea tarvitsevia oppilaita kohtaan sekä koulun avoin ilmapiiri. Koulussa on halua ja tahtoa kehittää opetusta integroivaan suuntaan, mutta asenneilmapiiri opetuksen järjestämistä kohtaan on vielä perinteinen. Koulun tavassa tuottaa opetuspalveluja on sekä integroivia että segrekoivia piirteitä, mutta inklusiivisesta koulusta ei voida vielä puhua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kvantitatiivinen reaaliaikainen polymeraasiketjureaktio (engl. polymerase chain reaction, PCR) on osoittautunut käyttäjäystävällisimmäksi menetelmäksi nukleiinihapposekvenssien kvantitoimisessa. Tätä menetelmää voidaan herkistää pienempien DNA-pitoisuuksien havaitsemiseen käyttämällä hyväksi aikaerotteista fluorometriaa (engl. time-resolved fluorometry, TRF) ja luminoivia lantanidileimoja, joiden fluoresenssin pitkän eliniän ansiosta emission mittaus voidaan suorittaa vasta hetki virittävän valopulssin jälkeen, jolloin lyhytikäinen taustasäteily ehtii sammua. Tuloksena saadaan korkea signaali-taustasuhde. Tämän diplomityön tarkoituksena oli rakentaa TRF:än pystyvä reaaliaikainen PCR-laite, sillä tällaista laitetta ei ole markkinoilla tarjolla. Laite rakennettiin kehittämällä lämpökierrätin ja yhdistämällä se valmiiseen TRF:än kykenevään mittapäähän. Mittapään ja lämpökierrättimen hallitsemiseksi kehitettiin myös tietokoneohjelma. Valon tuottamiseksi ja mittaamiseksi haluttiin käyttää edullisia komponentteja, joten työssä käytettiin valmiin mittapään optiikkaa, jossa viritys tapahtuu hohtodiodilla (engl. light-emitting diode, LED) ja lantanidileiman emission mittaus fotodiodilla (engl. photodiode, PD) tai valomonistinputkella (engl. photomultiplier tube, PMT). Myös mittapään suorituskykyä tutkittiin. Työtä varten kehitettiin lämpökierrätin, joka koostui Peltier-elementillä lämmitettävästä PCR-putkitelineestä ja lämpökannesta. Mittalaitteen suorituskyvyn tutkimiseen käytettiin kelaattikomplementaatioon perustuvaa PCR-tuotteen havaitsemismenetelmää. Kelaattikomplementaatio perustuu kahteen erilliseen oligonukleotidimolekyyliin, joista toiseen on sidottu lantanidi-ioni ja toiseen valoa absorboiva ligandirakenne, jotka yhdessä muodostavat fluoresoivan kokonaisuuden. Kehitetyn lämpökierrättimen todettiin olevan tarpeeksi tarkka sekä tehokas ja sen lämmitys- ja jäähdytysnopeuden maksimeiksi saatiin 2,6 °C/sekunti. Detektorina käytetyn PD:n ei todettu olevan tarpeeksi herkkä emission havainnoimiseksi ja se korvattiin laitteessa PMT:llä. Käytetyllä PCR-määrityksellä kynnyssykleiksi (engl. threshold cycle, Ct) sekä kehitetylle että referenssilaitteelle saatiin 28,4 käyttämällä samaa 100 000 kopion DNA:n aloitusmäärää. Työssä osoitettiin, että on mahdollista kehittää edullisia komponentteja käyttävä, TRF:än pystyvä, reaaliaikainen PCR-laite, joka kykenee vastaavaan Ct-arvoon kuin vertailulaite. PD:n herkkyys ei kuitenkaan riittänyt. Tulokset olivat lupaavia, sillä LED- ja PD-teknologiat kehittyvät ja markkinoille on tullut myös muita komponentteja, joiden avulla on tulevaisuudessa mahdollista kehittää vielä herkempi laite.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö alkoholin verkkokauppamarkkinoista Suomessa on katsaus markkinoihin, jotka ovat olleet esillä mediassa viime aikoina hyvinkin paljon. Opinnäytetyössä analysoidaan Michael Porterin viiden kilpailuvoiman mallin avulla toimialaa. Porterin viisi kilpailuvoimaa ovat toimialan nykyinen kilpailu, tavarantoimittajien neuvotteluvoima, kuluttajien neuvotteluvoima, uusien kilpailijoiden uhka sekä korvaavien tuotteiden tai palveuluiden uhka. Tämän lisäksi työssä tarkastellaan lainsäädäntöä kuudentena kilpailuvoimana, sillä se asettaa merkittävät kilpailulliset reunaehdot. Toimiala-analyysin jälkeen siirrytään varsinaiseen tutkimusongelmaan, jossa pohditaan, kannattaako Alkon perustaa verkkokauppa? Tähän liittyen apututkimuskysymyksissä pohditaan mitä lisäarvoa alkoholin verkkokauppa luo ylipäätään kuluttajille sekä tavarantoimittajille/maahantuojille. Opinnäytetyöhön on liitetty ajatuksia, joita on kerätty haastattelemalla kolmea eri henkilöä, joilta löytyy merkittävästi tietoa alkoholimarkkinoista. Alko Oy ei ole osallisena, vaan opinnäytetyö on kirjoitettu täysin objektiivisesti, vaikka siinä onkin paljon kirjoittan omaa empiriaa. Haastattelut ovat tarkoituksella jätetty keskustelunomaisiksi, ja ovat siten melko subjektiivisia näkemyksiä eri ihmisten silmin. Monopolit herättävät keskustelua ja Alkon asema yhteiskunnallisena monopolina onkin asetettu kriittiseen tarkasteluun tutkimuksessa. Teoriassa käsiteltiin myös Alkon palvelualttiutta 4C –mallin avulla sekä Alkoa yrityksenä analysoitiin SWOT –analyysilla. Näiden teorioiden, toimiala-analyysin, haastatteluiden, kirjoittajan oman näkemyksen sekä eri lähteistä löydetyn informaation myötä voidaan todeta, että Alkon verkkokaupalle on tarve, joka on ollut olemassa jo pitkään. Monopoliaseman oletetaan olleen syy tälle hitaalle kehitykselle. Kuluttajien lisäarvoa olisi ehdottomasti kotiinkuljetus, mutta sitä Alko ei tarjoa. Toisaalta verkkokaupan myötä laajeneva tuotevalikoima on selkeä lisäarvo. Tavarantoimittajien/maahantuojien lisäarvoa ei vielä pystytty selvittämään, koska siihen suhtauduttiin ristiriitaisesti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

E18 Turun kehätie (kantatie 40) on osa Suomen tärkeintä päätieyhteyttä. E18 kulkee Naantalista Turun ja pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaalle. Valtakunnallisen merkityksen lisäksi Turun kehätiellä on tärkeä seudullinen rooli. Suunnittelukohde sisältää Turun kehätien parantamisen noin yhdeksän kilometrin matkalta Kuparivuoren tunnelin suulta (entisen Satamatien liittymästä) Naantalista Raisionkaaren eritasoliittymän itäpuolelle Juhaninkujan liittymään Raisioon. Kehätie parannetaan nykyiselle paikalleen. Tämä ympäristövaikutusten arviointimenettely liittyy maantielain mukaisen yleissuunnitelman laadintaan. Yleissuunnitelmassa määritetään tien likimääräinen sijainti ja tilantarve sekä suhde nykyiseen ja tulevaan maankäyttöön. Lisäksi määritetään tien tekniset ja liikenteelliset perusratkaisut. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan E18 Turun kehätien parantamisen aiheuttamat ympäristövaikutukset YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla ja tarkkuudella. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Näkemyksiä hankkeesta ja sen vaihtoehdoista voi esittää koko suunnittelun ajan. Hankkeesta ja YVA-menettelystä tiedotetaan asukkaille ja muille sidosryhmille tiedotteiden, postituslistan (sähköposti/kirje) sekä internetin välityksellä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan työsopimuslain mukaista määräaikaista työsopimusta erityisesti sen joustavien perusteiden näkökulmasta. Tavoitteena on ensinnäkin selvittää, onko määräaikaisen työsopimuksen avulla mahdollista toteuttaa määrällisiä joustopyrkimyksiä. Toisaalta samassa yhteydessä tarkastellaan myös määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita, tutkitaan sen normiformulaatiota sekä analysoidaan tätä oikeudellista konstruktiota koskevaa oikeustilaa huomioiden samalla myös työoikeuden yleiset periaatteet ja lähtökohdat. Näkökulma suunnataan myös määräaikaisen työsopimuksen soveltamisympäristöön, jota muutostendenssi hallitsee. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan ns. työllistämissopimusta, jonka osalta arvioitavaksi tulevat sen merkitys, vaikutus sekä suhde perustuslakiin ja Euroopan unionin määräaikaista työsuhdetta koskevaan sääntelyyn. Tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattisen tutkimusotteen lisäksi instrumentalistista ja oikeusteoreettista ajattelutapaa sekä piirteitä lainsäädäntötutkimuksesta. Käsitys vallitsevasta oikeustilasta luodaan ensisijassa korkeimman oikeuden, työtuomioistuimen sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä analysoimalla ja tulkitsemalla. Tätä näkökulmaa täydennetään tarkastelemalla työsopimuslain määräaikaista työsuhdetta koskevaa sääntelyä instrumenttina, toisin sanoen tutkitaan määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita. Tutkielmassa todetaan, että tavoitteet ohjaavat normiformulaation valintaa sekä edelleen vaikuttavat siihen, miten normia on tarkoitus tulkita. Samalla tiedonintressi ulottuu myös lain elinkaariajatteluun, jossa lakien laadinta ja siitä seuraavat vaikutukset nähdään prosessimaisena kehityskulkuna. Sosiologinen näkökulma tulee esille tavassa suhteuttaa oikeudellisen tarkastelun perusteella muodostunut käsitys määräaikaisesta työsuhteesta sovellutusympäristöönsä sekä tavassa tutkia sen ilmenemismuotoja tässä todellisuudessa. Tutkimuksen perusteella on mahdollista todeta, että kriteerit määräaikaisen työsuhteen hyödyntämiselle määrällisen jouston välineenä on asetettu korkealle. Määräaikaiseen työsuhteeseen sisältyvä joustavuus on ennemminkin joustavuutta normiformulaatiossa kuin joustavuutta soveltamistilanteissa. Tutkielmassa havaitaan, että määräaikaisen työsuhteen sallittavuuden arviointi on kuitenkin siirtymässä yksittäisistä perusteista kohti yleisluontoisempia harkintakriteereitä, jotka saavat sisältönsä erityisesti tilapäisen työvoiman tarpeen edellytyksen reunaehdoista. Tarkastelun perusteella on mahdollista todeta, että työntekijän suojelun periaate on tulkintakäytäntöä ohjaava periaate, eikä esimerkiksi reaalisille tavoiteargumenteille, ymmärrettynä ne varsinkaan työnantajan tarpeina, anneta juuri painoarvoa. Suunnattaessa katse tulevaisuuteen on nykyiseen oikeustilaan kuitenkin odotettavissa muutoksia, mikäli ns. työllistämissopimus astuu voimaan esitetyssä muodossaan. Tällöin edellytyksiä määräaikaisen työsuhteen solmimiselle väljennettäisiin merkittäväksi. Tämä vahventaa samalla käsitystä määräaikaista työsuhdetta koskevan sääntelyn instrumentalistisesta luonteesta. Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on hyödynnetty muun muassa Markus Sädevirran väitöskirjaa A Comparative Study of the Regulation Governing the Use of Fixed-Term Contracts in three EU Member States (2013) sekä Jyrki Talan teoksia Lakien vaikutukset: Lakiuudistusten tavoitteet ja niiden toteutuminen lainsäädäntöteoreettisessa tarkastelussa (2001), Lakien laadinta ja vaikutukset (2005) sekä Kirjoituksia sääntelytarkkuudesta (2014). Oikeusteoreettisten päätelmien osalta on nojattu Raimo Siltalan teokseen Oikeustieteen tieteenteoria (2003). Tämän lisäksi määräaikaista työsuhdetta on tarkasteltu keskeisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Tarja Krögerin teoksen Työsopimuslaki (2012) sekä Martti Kairisen, Seppo Koskisen, Ahti Laitisen, Jukka Niemelän ja Heikki Uhmavaaran teoksen Työelämän muutossuunnat (2003) kautta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma käsittelee paikkamarkkinointia ja paikkabrändäystä. Tutkielmassa tarkastellaan paikallisen ja turistin tapoja muodostaa kaupunkibrändi; mistä palasista brändi muodostuu kirjallisuuden ja haastateltavien mukaan, koetaanko eri palaset vaihtelevissa määrin tärkeiksi riippuen siitä, tarkastellaanko paikkaa paikallisena vai turistina, ja löytyykö jotain yhteisiä retorisia nimittäjiä sille, miten kotikaupungista puhutaan verrattuna lomakaupunkiin. Tutkimuksessa haastateltiin yli kolmeakymmentä henkilöä heidän kotikaupungeistaan ja kaupungeista, joihin he olivat matkustaneet lomalle. Haastateltavat olivat suurinpiirtein samanikäisiä, mutta eri kaupungeista ja matkustaneet eri paikkoihin. Haastateltavia pyydettiin ensin kuvailemaan vapaasti kotikaupunkiaan ja sen jälkeen kaupungista kysyttiin kirjallisuuteen perustuen kysymyksiä. Sama menetelmä toistettiin lomakohteen suhteen. Tutkimuksesta selvisi, että paikkabrändi muodostetaan samoista komponenteista, mutta joidenkin komponenttien merkitys on tärkeämpi kotikaupungissa, kun taas toiset komponentit ovat tärkeitä lomakohteen suhteen. Ihmiset ja kulttuuri yleisesti koettiin tärkeinä komponentteina molemmista paikkabrändeistä puhuttaessa, kun taas kotikaupungin brändinmuodostukseen kuului vahvemmin lait ja muut käytännölliset menettelytavat kuten liikenteen toimivuus. Lomakohteen brändinmuodostuksessa vapaudella tehdä mitä haluaa oli suuri merkitys ja vapautta nähtiin eri muodoissa. Retoriikka kotikaupungista puhuttaessa oli selvästi negatiivista, kun taas lomakohteesta puhuttiin yleisesti ottaen positiiviseen sävyyn. Suhde kotikaupunkiin oli ambivalentti, sillä huonojakin puolia mainittaessa niitä puolusteltiin, tai kotikaupungista mainittiin loppujen lopuksi jotain hyvää. Tutkimusten tuloksiin perustuen toimenpidesuosituksina ehdotetaan olemassaolevan autenttisen kulttuurin ylläpitämäistä, korostamista ja kaupungin orgaanista kehittämistä suuntaan, jossa se on hyvä paikka niin elämiseen kuin lomailuun. Identiteetti, imago ja ihmiset kietoutuvat tiiviisti yhteen, minkä vuoksi kaupunkisuunnittelun- ja kehittämisen tehtävänä on pitää huolta, että kaupunki on onnistunut molempien ryhmien suhteen, ja molemmat ryhmät levittävät kaupungista positiivista sanomaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu