Suomen liitepartikkelien funktiota ja kääntäminen japaniksi – kontrastiivinen tutkimus teoksista Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela ja Hirame Hyōryūki

Tässä tutkimuksessa tutkin liitepartikkelien käyttöä ja niiden funktiota suomenkielisessä lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela sekä sen japaninkielisessä käännöksessä Hirame Hyōryūki. Tavoitteenani on siis perehtyä suomen kielen liitepartikkelien funktioihin sekä selvittää niitä vastaavia esiintymisvariantteja ja niiden funktioita käännösteoksessa. Tutkimukseni kuuluu kieli- ja käännöstieteen alaan. Se on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen sekä myös kontrastiivinen. Tutkimuksessani esittelen ensiksi kielten oppikirjoja ja oppaita sekä aiempia tutkimuksia: artikkeleita sekä pro gradu -tutkielmia. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsiteltäessä keskeisimmät teokset ovat Helsingin yliopiston julkaisema Kohteena käännös: uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkaukseen tutkimukseen ja opiskelemiseen ja Rune Ingon Lähtökielestä kohdekieleen: johdatusta käännöstieteeseen. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsitellään japanin kielen käännöksen analyysin yhteydessä. Tutkin liitepartikkelien käyttöä ja funktiota sekä analysoin niitä tutkittavissa teoksissa. Suomen kielen liitepartikkeleita käsitellään muun muassa Ison suomen kieliopin avulla. Tutkimuksen japanin kielen osassa käsitellään lyhyesti kieliopillisia ominaisuuksia käyttämällä muun muassa Hideaki Handon kielioppia Nihongo Joshi no Bunpō ja Saburō Niwan verkkojulkaisua Gendai Nihongo Bunpō Gaisetsu. Myös japanin kielen korostuskeinot otetaan huomioon, sillä korostus on yksi suomen liitepartikkelien tärkeimmistä funktioista. Japanin sukupuolen sävyeroja käsitellään Janet Shibamoton teoksen Japanese women’s language avulla. Japaninkielisen käännöksen analyysin avulla havaitaan, että japanin kielessä on liitepartikkeleita vastaavat hyōgenshit. Muina ilmaisukeinoina kääntäjä osoittaa lukijalle alkuperäisen tekstin merkitystä esimerkiksi luomalla tekstiä itse ja vaihtamalla sanajärjestystä. Itsenäisesti tekstiä luodessaan kääntäjä on jättänyt muutamissa tapauksissa liitepartikkelien funktioita kääntämättä. Lisäksi kääntäjä jakaa suomenkielistä tekstiä jaksoihin vaihtamalla sanajärjestystä. Sen tuloksena käännettyihin teksteihin syntyy hieman merkitys- ja vivahde-eroja. Yhteenvetoluvussa ja liitteessä esittelen tulokset analyysistani taulukon avulla. Luku päättyy jatkotutkimuksen mahdollisuuteen.

Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.

Johdon ympäristölaskentatoimen kehitys ja nykytila

Johdon ympäristölaskentatoimi on ajankohtainen aihe muuttuvassa maailmassa, jossa ympäristöarvot ja yhteiskuntavastuu nousevat yrityksille yhä merkittävämpään asemaan. Tämän työn lähtökohtana on suorittaa kartoittava katsaus johdon ympäristölaskentatoimeen ja etenkin sen nykytilaan. Kokoavan kirjallisuuskatsauksen suorittaminen on aiheellista myös alan nopean muutostahdin vuoksi. Tarkoituksena on ollut selvittää johdon ympäristölaskentatoimen taustaa, kehitystä ja nykytilaa alan kirjallisuuden ja julkaisujen pohjalta. Työssä tuodaan myös esille johdon ympäristölaskentatoimen perusteita, erilaisia laskentamenetelmiä sekä monipuolisia käytännön esimerkkejä johdon ympäristölaskentatoimen implementoinnista, kehityksestä ja käytöstä eri markkinoilla. Suoritetun kartoittavan katsauksen pohjalta voidaan todeta, että johdon ympäristölaskentatoimi on dynaaminen ja kehittyvä laskentatoimen ala jonka rooli tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän. Nykyhetkellä monet yritykset näkevät ympäristölaskennan edelleen vain ulkoiseen raportointiin soveltuvana työkaluna. Tulevaisuudessa ympäristölaskentatoimen merkitys johdon päätöksenteon tukena sekä jopa strategisena kilpailutekijänä tulee kasvamaan kiristyvän ympäristölainsäädännön sekä yritysten yhteiskuntavastuun korostumisen myötä.

Säädyn ja sukupuolen mukainen. Uuden ajan alun englantilainen aateliskasvatus ja naisena olemisen rajat

Tämän tutkielma tarkastelee uuden ajan alun käsityksiä naiseudesta ja sitä, miten ajan aateliskasvatus ja koulutus kuvastivat näitä käsityksiä. Miten määriteltiin koulutettu nainen? Miten suhtauduttiin niin sanottuihin oppineisiin naisiin? Ja ennen kaikkea, mitä nämä seikat kertovat naiseuden määrittämisestä uuden ajan alussa? Koulutus ymmärretään tässä tutkielmassa laajasti tarkoittaen sekä kirjallista sivistystä että niitä käytännön taitoja, joita naiset tarvitsivat toimiakseen yhteiskunnassa ja perheensä jäseninä. Tähän jälkimmäiseen viitataan tutkielmassa kasvatuksen-käsitteellä. Tutkimus rajoittuu maantieteellisesti Englantiin. Uuden ajan alulla käsitetään väljästi ajanjakso 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Tutkimuksen fokuksessa on neljä englantilaista aatelisnaista 1600- ja 1700-luvuilta. Nämä naiset ovat lady Anne Clifford (1590–1676), lady Rachel Russell (1636–1723), lady Sarah Lennox (1745–1826) ja lady Mary Wortley Montagu (1689–1762). Alkuperäisaineistona käytetään kolmelta viimeksi mainitulta julkaistua kirjeenvaihtokokoelmaa ja ensin mainitulta julkaistua päiväkirjaa. Tutkielma sijoittuu tieteellisessä kentässä sukupuolihistorian alaan. Sukupuolta tarkastellaan historiallisesti muuttuvana käsitteenä. Vaikka biologisilla seikoilla oli uuden ajan alussa merkittävä rooli sukupuolten välisten erojen määrittelyssä, sukupuoli ymmärretään tässä tutkielmassa ennen kaikkea sosiaaliseksi rakenteeksi. Sukupuoli on lisäksi performatiivinen. Sukupuolta uusinnetaan teoilla, sanoilla ja ulkoisella olemuksella. Vaikka sukupuolella oli suuri merkitys uuden ajan alun aateliskasvatuksessa, se ei yksinään määrittänyt naisten koulutuksen sisältöä. Myös säädyllä oli tässä tapauksessa suuri merkitys. Aatelisnainen edusti monessa suhteessa myös säätyään. Tämä tutkielma painottaa myös äitien suurta roolia lasten ja erityisesti tyttärien kasvatuksessa ja koulutuksessa. Sukupuoli asetti säädyn ohella ne reunaehdot, joiden sisällä yksilö saattoi toimia. Tutkielman esimerkkinaiset lisäksi itse määrittivät naisena olemisen rajoja muun muassa puuttumalla ja kommentoimalla aikalaistovereidensa käytöstä sekä arvioimalla omaansa.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa

Lasten ja lapsiperheiden hyvin- ja pahoinvointi on säilynyt julkisen keskustelun keskiössä viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon, sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittelyprosessiin. Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista. Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa, jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa. Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain normaalin lapsuuden kentäksi. Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä, riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.

Pelkkää puhetta vai oikeaa kehittämistä - Kehityskeskustelujen merkitys osaamisen kehittämisessä

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia mikä on kehityskeskustelujen merkitys työntekijän osaamisen kehittämisessä ja miten henkilöstö itse kokee kehityskeskustelujen merkityksen. Teoriaosuudessa tarkastellaan osaamista organisaation ja yksilön osaamisen kannalta, osaamisen johtamisen ja osaamisen kehittämisen näkökulmasta sekä kuvataan kehityskeskusteluja ja niiden merkitystä. Empiirinen osa on tehty kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tutkimuksen kohdeorganisaation työntekijöillä on myönteinen suhtautuminen kehityskeskusteluihin. Kehityskeskusteluilla ei kuitenkaan ole merkitystä työntekijöiden osaamisen kehittämisessä. Kehityskeskustelujen merkitys on vähäinen, koska niissä ei paneuduta osaamisen kehittämiseen. Keskustelujen tulosten seuranta puuttuu ja näin ollen ne jäävät vain yksittäisiksi keskusteluiksi ilman kehittämiseen kohdistuvaa jatkuvuutta.

Hyvä - paha hallinto : johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaarin julkaisu

Vuosittaisen arvoseminaarin aihetta pohdittaessa keväällä 2011, esiin nousi muutospaineissa kärvistelevien organisaatioiden kautta hallinnon käsite ja sen merkitys. Vuoden 2011 seminaarin teemaksi valittiinkin – hyvässä ja pahassa – hallinto. Hallintoon liittyy suoraan myös organisaation kyky reagoida uusiin, yllättäviin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin. Niinpä hallinnon oheen nostettiin käytännön case-esimerkkejä kuvaamaan tilannekuvien laatimisen merkitystä. Näitä ajankohtaisia esimerkkejä tuntui riittävän. Tämä julkaisu koostuu kuudesta tekstistä, jotka perustuvat joko arvoseminaarissa 14.10.2011 pidettyihin alustuksiin tai liittyvät muuten käsiteltävään aihepiiriin. Harri Ohra-aho tarkastelee kirjoituksessaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmien muutosta. Mika Kalliomaa erittelee monipuolisesti hallinnon käsitettä ja sen erityislaatua julkisella sektorilla. Ympäristöjärjestö Greenpeacen toimintamallit tulevat esitellyksi Juha Aromaan tekstissä, jossa kuvaillaan myös yksityiskohtaisena case esimerkkinä tilannekuvan muodostamista Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä. Sakari Nurmela ja Risto Sinkko puolestaan raportoivat tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin tavallisten kansalaisten ja julkisen hallinnon työntekijöiden kokemaa luottamusta ihmisiin sekä käsityksiä sähköisten julkisten palveluiden yleistymisen vaikutuksista. Hannu Mäntyvaara kuvailee kirjoituksessaan kokemuksiaan tilannekuvatoiminnan kehittämisestä Valtioneuvoston kansliassa. Aki-Mauri Huhtisen ja Eelis Turjanmaan tekstissä pohditaan suomalaisen yhteiskunnan hallinnon tilaa suurten muutosten keskellä ja tässä ohessa myös puolustusvoimien ja –hallinnon kaipaamien uudistusten laatua ja suuntaa.

Yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustustuksen kannalta

Sotilaallinen maanpuolustus perustuu yleisen asevelvollisuuden pohjalta rakennettuun valtakunnalliseen puolustusjärjestelmään, joka mahdollistaa toiminnan koko valtakunnan alueella. Yleinen asevelvollisuus on ollut käytössä koko Suomen itsenäisyyden ajan. Lain mukaan jokainen Suomen miespuolinen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Tämä tutkimus on aihetta kartoittava kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä on lähdeaineiston sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Pääkysymykset ovat: 1. Miten yleinen asevelvollisuus tuottaa joukkoja ja osaamista sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin? 2. Miten ja miksi eri tekijät vaikuttavat yleiseen asevelvollisuuteen ja siitä käytävään keskusteluun? Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty viranomaislähteitä, jotka antavat kattavan kuvan tutkittavasta aiheesta ja muodostavat selkeän kokonaisuuden. Toissijaisena materiaalina on käytetty näkökulman laajentamiseksi ja eriävien näkemyksien esiintuomiseksi aikaisempia yleiseen asevelvollisuuteen ja tutkimuksessa esiintyviin ilmiöihin liittyviä tutkimuksia, puolustusvoimauudistukseen liittyvää esittelymateriaalia, lehtiartikkeleita, mielipidemittauksia ja aiheeseen liittyviä puheita. Tutkimuksen perusteella yleisellä asevelvollisuudella on edelleen suuri merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Sillä kyetään tuottamaan osaamista ja henkilöstöä puolustusvoimien tehtävien mukaisiin tarpeisiin. Puolustusjärjestelmän mitoituksen perustana oleva tavanomaisin asein toteutettava maamme alueiden valtaamiseen tähtäävä sotilaallisen voiman käytön torjunta vaatii lukumääräisesti suurta sodan ajan joukkoa.

Rakenteinen palvelutuotemääritys palvelutarjoaman ja palveluiden elinkaaren aikaisen johtamisen tukena

Työssä on tutkittu palveluiden tuotemääritystä ja rakenteista johtamista teollisen palveluliiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen tukena. Työ perustuu laajaan palveluiden johtamisen, teollisen palveluliiketoiminnan sekä tuotekehityksen ja –johtamisen parissa tehtyyn kirjallisuustutkimukseen. Työn tavoitteena on tunnistaa menetelmiä (rakenteisen) palvelutuotemäärityksen tueksi, tutkia mitä palveluiden tuotemäärityksessä tulee huomioida, sekä verrata käytäntöjä laitteiden ja fyysisten tuotteiden kehittämisessä ja johtamisessa hyödynnettyihin rakenteisiin menetelmiin ja käytäntöihin. Työn tuloksena on valmistunut laaja kirjallisuusanalyysi sekä siihen perustuvat havainnot ja johtopäätökset. Kirjallisuustutkimuksen perusteella voidaan todeta, että palveluiden johtamisen tutkimus on kehittynyt käyttäytymistieteiden ja organisaation tutkimuksen näkökulmasta ja tutkimusparadigmojen mukaisesti. Palvelutuotemääritys on varsin vähän käsitelty aihe perinteisen palveluiden johtamisen tutkimuksen parissa. Palvelutuotemääritys ei muodosta keskeistä toiminnan kehittämistä ja johtamista ohjaavaa hallintarakennetta, vaan palveluita johdetaan käyttäytymistieteiden tutkimusparadigmojen mukaan. Palveluiden tuotemäärityksen merkitys korostuu osana liiketoiminnan muutosta ja laitevalmistajien kehittymistä laitteita ja palveluita tarjoavien kokonais- ja elinkaariratkaisutoimittajien rooliin. Palvelutuotemääritys on keskeinen toiminnan kehittämista ja johtamista tukeva rakenne, mutta sen merkitystä ja mahdollisuuksia ei täysin ymmärretä osana teollisen palveluliiketoiminnan kehittämistä ja johtamista. Tuotteiden kehittämiseen ja johtamiseen kehitetyt mallit ja menetelmät soveltuvat myös palvelutuotteiden kehittämisen ja johtamisen tueksi, mutta menetelmien hyödyntäminen edellyttää palvelutuotteen määritystä. Lisää tutkimusta kaivataan palveluiden tuotemäärityksen mahdollisuuksista ja siitä kuinka palvelutuote tulisi kuvata ja määrittää. Jatkossa korostuu palvelutuotemäärityksen lisäksi tuotteiden kehittäminen ja johtaminen yli yksittäisten palvelutuotteiden ja yli palvelutuotteiden elinkaaren vaiheiden.

Hornet eristyspuvun ja lämpöpuvun lämmöneristävyyden vertailu talviolosuhteissa

HN-468 -koneelle sattuneen onnettomuuden jälkeen ilmavoimissa alettiin keskustella talvilentovarusteiden paremmuudesta. Koneen ohjaamon sisälämpötila ei vaatisi itsessään eristävää varustusta, mutta mahdollinen heittoistuinhyppy altistaa ohjaajan äärimmäiselle kylmyydelle. Ohjaajat kokevat usein joutuvansa tekemään valinnan ohjaamomukavuuden ja lämmöneristävyyden välillä. Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla kahden eri Hornet-ohjaajien talviolosuhteisiin suunniteltua lentovarustekokonaisuutta niiden lämmöneristävyyden kannalta. Tutkittavat lentovarustevaihtoehdot olivat Hornet eristyspuku ja lämpöpuku. Lämmöneristävyyteen vaikuttaa niihin imeytyneen kosteuden määrä ja toisena tavoitteena oli selvittää aiheuttaako lentotehtävä talvella hikoilua ja mikä on sen merkitys varusteiden lämmöneristävyyteen. Tutkimus toteutettiin kahden peräkkäisen menetelmän avulla. Kirjallisuustutkimuksessa tutustuttiin aluksi aiheeseen liittyviin perusteisiin ja aiempiin tutkimuksiin koskien varusteiden lämmöneristävyyksiä. Toisessa vaiheessa toteutettiin kenttätutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää ohjaajien hikoilun määrää mittausten avulla. Näiden kahden menetelmän jälkeen pohdittiin lentovarusteiden paremmuutta lämmöneristävyyden kannalta, kun otettiin huomioon niihin imeytyneen kosteuden määrä. Tutkimuksen tulosten perusteella todettiin lämpöpuku eristävämmäksi varustevaihtoehdoksi, kun ei otettu huomioon lennon aiheuttamaa lämpökuormaa ja hikoilua. Hyvien eristysominaisuuksiensa takia lämpöpuku aiheutti ohjaajille enemmän lämpökuormaa lentotehtävän aikana, ja siten siihen imeytyi enemmän kosteutta ohjaajien hikoilun seurauksena. Lopputuloksena todetaan lämpöpuvun olevan parempi vaihtoehto lennoille, jotka eivät ole fyysisesti rasittavia, eikä siten runsasta hikoilua esiinny. Lennoilla, jotka aiheuttavat ohjaajille rasitusta ja siten lämpökuormaa, voidaan olettaa eristyspuvun olevan parempi vaihtoehto. Jos rasittavalla lennolla käytettäisiin lämpöpukua, hikoilu voi olla niin runsasta, että lämpöpuvun eristävyys laskee huomattavasti. Eristyspukua käytettäessä hikoilun määrä pysyy pienemmällä tasolla ja sen lämmöneristävyyden lasku on maltillisempaa. Lopuksi on huomioitavaa hikoilun määrän riippuvan myös ohjaajien henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ohjaajien tulee arvioida itse vallitsevia olosuhteita ja tulevan lentotehtävän rasittavuutta, ja sitten valita itselleen kyseiselle lennolle sopivin varustevaihtoehto.

Ympäristöinvestoinnit sellu- ja paperiteollisuudessa – empiirinen tarkastelu

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla ja analysoida sellu- ja paperiteollisuudessa tehtyjä ympäristöinvestointeja. Aineisto rajattiin koskemaan vuosia 2002–2010 ja maantieteellisesti tarkastelun kohteena oli koko maailma. Tutkimuksen teoria muodostui ympäristöä ja liiketoimintaa yhdistelevästä kirjallisuudesta sekä aiemmista tutkimuksista, joista merkittävimmäksi nousi Porterin hypoteesi hyvän ympäristöasioiden hoidon positiivisista vaikutuksista yrityksen kilpailukykyyn. Empiirinen aineisto koottiin RISI – tietokannasta ja sitä kuvattiin kuvioiden ja taulukoiden avulla aineiston sisältöä eritellen. Tutkimuksessa selvisi, että maantieteellisesti Eurooppa hallitsee sellu- ja paperiteollisuuden ympäristöinvestointeja. Myös Aasian merkitys on näkyvä. Ajallisen tarkastelun osalta vuosi 2008 nousi esiin ympäristöinvestointien huippuvuotena, kun taas vuonna 2009 ympäristöhankkeiden määrä supistui huomattavasti edellisvuoteen nähden. Lähes puolet tutkimuksen kohteena olevista investoinneista kohdistui jätevesien käsittelyyn. Myös energian käyttöön liittyvien investointien merkitys on voimistunut.

Laakson boheemit. Kuva, sana ja taiteilijuuden parodiointi Tove Janssonin teoksissa Vaarallinen juhannus ja Muumipapan urotyöt

Tutkielma käsittelee taiteilijuuden parodiointia Tove Janssonin teoksissa Vaarallinen juhannus, suom. 1957 (Farlig midsommar, 1954) ja Muumipapan urotyöt, suom. 1963 (Muminpappans bravader, 1950). Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin taiteilijuutta on teoksissa parodioitu ja miten se ilmenee niin tekstin kuin kuvituksenkin kautta. Tarkastelun kohteena on erityisesti länsimaisen taiteilijakäsityksen parodiointi, joka tulee Janssonin teoksissa esille monella eri tavalla. Vaarallisessa juhannuksessa taiteilijuuden parodiointi tulee esiin muumien tekemän teatteriesityksen myötä henkilöhahmojen toimiessa näyttelijöinä ja käsikirjoittajina. Näytelmästä tulee tragedian sijaan pikemminkin tahatonta komediaa. Muumipapan urotöissä taiteilijuus tulee esille Muumipapan kirjoittamien muistelmien kautta Papan kuvatessa nuoruuttaan mahtipontisen dramaattisesti. Myös sisäkkäisillä kertomuksilla, eli mise en abymeilla, on tärkeä merkitys parodian syntymisen kannalta. Molem-missa Janssonin teoksissa todellisuus ja kuvitteellinen sekoittuvat ja aiheuttavat taitei-lijuuden parodiointia. Kuvitus on tekstin ohella tärkeässä asemassa parodisten vaiku-telmien syntymisessä molemmissa teoksissa. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä tutkimuksessa ovat parodia, metafiktio, mise en abyme ja absurdismi. Tutkimuksen kannalta keskeisiä tutkijoita ja teoreetikkoja ovat Boel Westin, Mika Hallila, Linda Hutcheon, Moshe Ron sekä Sirke Happonen, jonka väitöskirja Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. (2007) on yksi tutkimuksen keskeisimmistä lähteistä. Muumikirjat ovat kiinnostaneet tutkijoita hyvin paljon, mutta taiteilijuuteen ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa varsinaisesti keskitytty. Tutkimuksen tarkoituksena onkin perehtyä siihen, millä tavalla perinteisiä taiteilijuuteen liitettyjä käsityksiä ja stereotypioita tehdään Vaarallisessa juhannuksessa ja Muumipapan urotöissä naurunalaiseksi.