Utilization of Incident Reporting in The Finnish Maritime Industry

Marine traffic is expected to increase rapidly in the future, both in the Baltic Sea and in the Gulf of Finland. As the number of vessels in the area increases, so does the risk of serious marine accidents. To help prevent such accidents in the future, the International Maritime Organization (IMO) has put forth the International Safety Management Code (the ISM Code), which aims to improve the safety of the vessels. The second work package of the Development of maritime safety culture (METKU) project investigates the effects of the ISM Code and potential areas of improvement in maritime safety. The first phase in the work package used a literature review to determine how maritime safety culture could be improved. Continuous improvement, management commitment and personnel empowerment and motivation were found to be essential. In the second phase, shipping companies and administrators were interviewed. It was discovered that especially incident reporting based on continuous improvement was felt to be lacking. This third phase aims to take a closer look at incident reporting and suggest improvements based on the findings. Both the IMO and national legislation encourage shipping companies in incident reporting, and on the national level a shared incident reporting system (ForeSea) is being pushed forward. The objective of this research project was to find out the IMO’s attitude towards incident reporting, to establish a theoretical framework of reference in incident reporting, and to observe how reporting is actually being employed on the seas. Existing incident reporting systems were also researched. The study was carried out using a literature review and the results previously gathered in interviews. The results of phase two were elaborated further for themes relating to incident reporting. According to the findings of this research, the theoretical background of incident reporting dates back to the early 20th century. Although some theories are widely accepted, some have also received criticism. The lack of a concise, shared terminology poses major difficulties in maritime incident reporting and in determining its efficiency. A central finding is the fact that existing incident reporting focuses mostly on information flow away from the ship, whereas the backward information flow is much less planned and monitored. In incident reporting, both nationally and internationally, stakeholders are plenty. The information produced by these parties is scattered, however, and thus not very usable. Based on this research, the centralizing of this information should be made a priority. Traditionally, the success of incident reporting has been determined statistically, from the number of reported incidents. Yet existing reporting systems have not been designed with such statistical analysis in mind, so different methodologies might yield a more comprehensive view. The previous findings of seafarers and management (including shipping companies and administration) having differing views on safety work and safety management were backed up by the results of this study. Seafarers find seamanship and storytelling important, while management wants a more systematic and broad approach on safety matters. The research project was carried out by the Centre for Maritime Studies of the University of Turku, in the Kotka unit (Maritime Logistics Research), with coordination by the Kotka Maritime Research Centre. The major financiers of the project were the European Union and the city of Kotka. The financing authority was the Regional Council of Päijät-Häme. Partners in the project were the shipping companies Finnlines Oyj, Kristina Cruises Oy, Meriaura Oy and VG-Shipping Oy, and the ports of Helsinki, Kotka and Hamina. The partners provided both funding for the project and information for the research.

Russian Venture Capital Markets

Tämän työn tarkoituksena on arvioida riskipääomasijoittamisen kehitystä ja kasvua Venäjällä, sekä antaa kuva siihen vaikuttavista tekijöistä. Se myös arvioi Venäjän valtion toimintaa niin säätelijänä, kuin myös itsenäisenä sijoittajana. Saavutetut tulokset perustuvat haastatteluihin ja olemassa olevien tilastojen analysointiin. Vuoden 1998 rupla kriisin jälkeen riskipääomasijoittaminen lähti kasvuun joka on jatkunut tasaisella rauhallisella tahdilla. Alueellisista riskipääomarahastoista on siirrytty myös yksityisrahoitteisiin ja yksityishallinnoituihin rahastoihin omine kohde aloineen ja portfolioineen. Silti markkinat ovat säilyneet kyllästymättöminä. Kuluttajavetoiset toimialat ovat keränneet eniten investointeja talouden ja ostovoiman kasvusta johtuen. Alueellisesti Moskova erottuu sijoituskohteena, muiden suurempien kasvukeskusten seuratessa perässä. Venäjällä on vielä paljon heikkouksia jotka vaikuttavat sen houkuttelevuuteen sijoittajan näkökulmasta. Heikot instituutiot ja lainsäädäntö yhdistettynä riskipääomasijoittamisen luonteeseen tekevät Venäjästä arvaamattoman markkina-alueen. Se kuitenkin tarjoaa menestyville sijoittajille korkeat tuotot. Nähtäväksi jää kuinka valtion toiminta vaikuttaa markkinoiden kehitykseen lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä, ja kuinka se onnistuu kehittämään Venäjän yleistä kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla.

Determinants of credit default swap spread, the effect of the financial crisis in the us markets

The purpose of this study is to define what determinants affect the Credit spread. There are two theoretical frameworks to study this: structural models and reduced form models. Structural models indicate that the main determinants are company leverage, volatility and risk-free interest rate, and other market and firm-specific variables. The purpose is to determine which of these theoretical determinants can explain the CDS spread and also how these theoretical determinants are affected by the financial crisis in 2007. The data is collected from 30 companies in the US Markets, mainly S&P Large Cap. The sample time-frame is 31.1.2004 – 31.12.2009. Empirical studies indicate that structural models can explain the CDS spreads well. Also, there were significant differences between bear and bull markets. The main determinants explaining CDS spreads were leverage and volatility. The other determinants were significant, depending on the sample period. However, these other variables did not explain the spread consistently.

Efficiency of the ISM Code in Finnish Shipping Companies

Due to increasing waterborne transportation in the Gulf of Finland, the risk of a hazardous accident increases and therefore manifold preventive actions are needed. As a main legislative authority in the maritime community, The International Maritime Organization (IMO) has set down plenary laws and recommendations which are e.g., utilised in the safe operations in ships and pollution prevention. One of these compulsory requirements, the ISM Code, requires proactive attitude both from the top management and operational workers in the shipping companies. In this study, a crosssectional approach was taken to analyse whether the ISM Code has actively enhanced maritime safety in the Gulf of Finland. The analysis included; 1) performance of the ISM Code in Finnish shipping companies, 2) statistical measurements of maritime safety, 3) influence of corporate top management to the safety culture and 4) comparing safety management practices in shipping companies and port operations of Finnish maritime and port authorities. The main results found were that maritime safety culture has developed in the right direction after the launch of the ISM Code in the 1990´s. However, this study does not exclusively prove that the improvements are the consequence of the ISM Code. Accident prone ships can be recognized due to their behaviour and there is a lesson to learn from the safety culture of some high standard safety disciplines such as, air traffic. In addition, the reporting of accidents and nearmisses should be more widely used in shipping industry. In conclusion, there is still much to be improved in the maritime safety culture of the Finnish Shipping industry, e.g., a “no blame culture” needs to be adopted.

Delivery, Outcome, and Costs of Orthodontic Care in Finnish Health Centres

The goal of the study was to analyse orthodontic care in Finnish health centres with special reference to the delivery, outcome and costs of treatment. Public orthodontic care was studied by two questionnaires sent to the chief dental officers of all health centres (n = 276) and to all specialist orthodontists in Finland (n = 146). The large regional variation was mentioned by the orthodontists as the most important factor requiring improvement. Orthodontic practices and outcome were studied in eight Finnish municipal health centres representing early and late timing of treatment. A random sample of 16- and 18-year-olds (n = 1109) living in these municipalities was examined for acceptability of occlusion with the Occlusal Morphology and Function Index (OMFI). In acceptability of occlusion, only minor differences were found between the two timing groups. The percentage of subjects with acceptable morphology was higher among untreated than among treated adolescents. The costs of orthodontic care were estimated among the adolescents with a treatment history. The mean appliance costs were higher in the late, and the mean visit costs higher in the early timing group. The cost-effectiveness of orthodontic services differed among the health centres, but was almost equal in the two timing groups. National guidelines and delegation of orthodontic tasks were suggested as the tools for reducing the variation among the health centres. In the eight health centres, considerable variation was found in acceptability of occlusion and in cost-effectiveness of services. The cost-effectiveness was not directly connected with the timing of treatment.

Cultural and textual properties in the translation and interpretation of allusions. An analysis of allusions in Dorothy L. Sayers’ detective novels translated into Finnish in the 1940s and the 1980s

Kulttuuriset ja tekstuaaliset tekijät alluusioiden kääntämisessä ja tulkinnassa. Alluusiot Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennetuissa salapoliisiromaaneissa Väitöskirja käsittelee alluusioiden kääntämistä ja tulkintaa. Alluusio on intertekstuaalinen viittaus, jonka tulkitsemiseen tarvitaan implisiittistä tietoa tutuksi oletetusta viittauskohteesta. Käännösongelma alluusiosta tulee, mikäli kohdekulttuurin lukijat eivät tunne viittauskohdetta eivätkä voi päätellä alluusion merkitystä. Tutkimus pyrkii kuitenkin uuden analyysimenetelmän avulla osoittamaan, että vieraat alluusiot eivät välttämättä johda tulkintaongelmiin. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan: analyysimenetelmän kehittämiseen (luvut 1-5) sekä tapaustutkimukseen (luvut 6-7). Kehitetyn menetelmän avulla pystytään analysoimaan aikaisempaa tarkemmin, millaisia tulkintamahdollisuuksia alluusiot tarjoavat eri lukijakunnille ja miten lähdetekstin alluusioiden kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet korreloivat käännösstrategioiden kanssa. Tapaustutkimus selvittää, millaisia tulkintamahdollisuuksia Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennettujen salapoliisiromaanien alluusiot tarjosivat aikansa suomalaisille lukijoille. Tavoitteena on myös hahmottaa, miten suomentajien käännösratkaisut ja alluusioiden tulkintamahdollisuudet liittyvät toisaalta lähdetekstin alluusioiden piirteisiin ja toisaalta kohdekulttuurin kontekstiin. Tapaustutkimus tarjoaa näin uutta tietoa suomennoskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien historiasta. Analyysimenetelmä määrittelee aikaisempaa alluusioita ja intertekstuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen pohjalta ne kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet, jotka vaikuttavat alluusioiden kääntämiseen ja tulkintaan. Kulttuurisessa mielessä alluusio voi olla tietylle lukijakunnalle tuttu tai tuntematon. Tekstuaalisia tekijöitä ovat alluusion muodon ja tyylin tunnusmerkillisyys sekä alluusion pintamerkityksen koherenttius uudessa tekstikontekstissa, ilman tietoa viittauskohteesta. Alluusioiden tulkinnassa on perinteisesti erotettu toisaalta allusiivinen tulkintamahdollisuus, jossa alluusio on lukijoille tuttu ja yhdistettävissä viittauskohteeseensa, toisaalta kulttuuritöyssy, jonka muodostaa lukijoille tuntematon ja pintamerkitykseltään inkoherentti alluusio. Tutkimuksessa määritellään kulttuuristen ja tekstuaalisten tekijöiden perusteella lisäksi kaksi muuta mahdollisuutta. Pseudo-allusiivisessa tulkinnassa tuntematon alluusio erottuu ympäröivästä tekstikontekstista tyyliltään ja on koherentti ainakin kuvaannollisessa mielessä ilman viittauskohdettaan. Ei-allusiivisessa tulkinnassa taas vieras alluusio sulautuu kontekstiin sekä muodoltaan että merkitykseltään niin, ettei lukija edes huomaa mahdollista alluusiota. Tulkintamahdollisuuksien jakauma antaa yleiskuvan siitä, miten tietty lukijakunta pystyi tulkitsemaan tekstin alluusioita. Lisäksi analyysi tarkastelee lähdetekstin ja käännöksen välillä tulkintamahdollisuuksissa tapahtuneita muutoksia sekä niiden vaikutusta tulkinnan vaatimaan vaivannäköön (effort) ja alluusion funktioihin. Tapaustutkimus perehtyy Sayers-suomennosten kulttuurikonteksteihin tarkastelemalla salapoliisiromaanien asemaa suomalaisessa kirjallisuusjärjestelmässä, suomennoksilta odotettuja piirteitä sekä suomentajien ammattikuvaa, taustoja ja työoloja. Tulosten perusteella alluusioiden kääntäminen oli vaativa tehtävä sekä 1940- että 1980-luvun suomentajille. Lähdetekstien alluusioista 60–70 prosenttia oli todennäköisesti kohdelukijoille vieraita. Molempina aikakausina suomennoksilta odotettiin silti sekä kielellistä sujuvuutta että lähdetekstin merkitysten välittämistä. 1940-luvun suomentajien tehtävää vaikeutti lisäksi mm. se, että suomentaminen oli enimmäkseen sivutoimista ja englanti oli harvoin parhaiten hallittu vieras kieli. Nämä olosuhteet lienevät vaikuttaneet etenkin vähäarvoisena pidetyn salapoliisikirjallisuuden suomennoksiin. 1980-luvulla suomentajien aikataulut olivat realistisempia, englannin taidot parempia ja päätoiminen suomentaminen mahdollista. Myös salapoliisiromaanien arvostus oli lisääntynyt. Sekä 1940- että 1980-luvun suomennoksissa kohdelukijoille vieraitakin alluusioita oli usein säilytetty, mikäli ne olivat koherentteja ilman viittauskohdettaan. Sen sijaan vieraita ja pintamerkitykseltään epäselviä alluusioita oli muokattu tai poistettu. Kuitenkin 1980-luvun suomentajat säilyttivät lähdetekstin alluusioita useammin ja tarkemmin kuin 1940-luvun suomentajat. Varsinkin poisjättämistä esiintyi 1940-luvun suomennoksissa enemmän. Alluusioiden tulkintamahdollisuudet olivat kaikissa käännöksissä muuttuneet sikäli, että melko harvat suomennetut alluusiot olivat enää kohdelukijoiden tunnistettavissa. Toisaalta myös kulttuuritöyssyt olivat harvinaisia. Erot 1940- ja 1980-luvun suomennosten välillä näkyivätkin pseudo-allusiivisissa ja ei-allusiivisissa tulkintamahdollisuuksissa. 1980-luvun suomennoksissa vieraat alluusiot oli johdonmukaisesti säilytetty niin, että käännetyt alluusiot voitiin tulkita pseudo-alluusioiksi. Sen sijaan 1940-luvun suomennoksissa vieraita alluusioita oli usein muokattu tai jätetty pois tavalla, joka johti ei-allusiiviseen tulkintaan. Kohdelukijoiden kannalta 1980-luvun suomennettujen alluusioiden tulkitseminen lienee vaatinut jonkin verran enemmän vaivaa. Toisaalta pseudo-allusiivisten käännösten pohjalta oli useimmiten mahdollista rakentaa koherentti tulkinta, ja monesti ne jopa välittivät samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. 1940-luvun suomennosten muokkaukset ja poistot periaatteessa helpottivat tulkintaa, mutta mahdollisia kulttuuritöyssyjä esiintyi edelleen, jopa kääntäjän tekemien muutosten seurauksena. 1940-luvun suomennoksissa myös käännettyjen alluusioiden funktiot olivat muuttuneet enemmän lähdetekstin alluusioihin nähden. Kaiken kaikkiaan 1980-luvun suomennokset olivat lähempänä oman aikansa hyvän käännöksen piirteitä. Toisaalta alluusioiden muokkaaminen sai 1940-luvun suomennokset muistuttamaan enemmän perinteistä arvoituksen ratkaisuun keskittyvää salapoliisiromaania, joten tältä osin ne lienevät vastanneet kohdelukijoiden odotuksia. Kulttuurikontekstin vaikutus siis näkyi sekä käännösstrategioissa että käännettyjen alluusioiden tulkintamahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa korostui kuitenkin myös se, että lähdetekstin alluusion pintamerkitys saattaa vaikuttaa käännösratkaisuihin. Lisäksi käännetyt pseudo-alluusiot saattavat välittää samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. Toisin kuin yleensä on esitetty, kohdelukijoille vieraiden alluusioiden säilyttäminen saattaakin siis olla toimiva ratkaisu.

Adequacy in Finnish Translations of Anglo-American Literature

Tutkielma käsittelee nykypäivän angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomentamista. Tutkimuksessa pyritään vahvistamaan tai kumoamaan hypoteesi, jonka mukaan angloamerikkalaisen kirjallisuuden suomentamistapa on tällä hetkellä pikemmin adekvaattinen (adequate) kuin hyväksyttävä (acceptable). Adekvaattisessa käännöksessä säilytetään lähdetekstin vierautta. Tutkimusaineisto koostuu kahdessa Neil Gaimanin romaanissa esiintyvistä kulttuurisidonnaisista aineksista (culture-specific items, CSIs) ja niiden käännöksistä. Tutkimus perustuu pääasiassa Itamar Even-Zoharin polysysteemiteoriaan ja Gideon Touryn teoriaan kääntämiseen vaikuttavista normeista. Teorioiden avulla esitetään, että kirjallisuuden polysysteemi vaikuttaa yksittäisiin käännösvalintoihin, kun suomennetaan kaunokirjallisuudessa esiintyviä kulttuurisidonnaisia aineksia. Kulttuurisidonnaiset ainekset ovat kulttuuriin liittyviä ilmauksia, jotka viittaavat kielenulkoiseen todellisuuteen. Tutkimuksen osana tarkastellaan lyhyesti myös kirjallisuutta, suomentamista sekä suomentamisen historiaa Suomessa. Empiirisessä osuudessa aineiston tutkimiseen käytetään Javier Franco Aixelán kehittämää käännöstaktiikoiden luokitusta. Kulttuurisidonnaisten ainesten suomennoksista analysoidaan eri käännöstaktiikoiden määrät, jolloin saadaan selville niiden yleisyys käännöksissä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tutkimuskohteena olevien romaanien kulttuurisidonnaiset ainekset on suomennettu melko adekvaattisesti. Tutkimustulos on vain suuntaa-antava, mutta tukee silti hypoteesia angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomennosten adekvaattisuudesta.

Investment risks in Russia: A Finnish perspective

Purpose of this study is to analyze the effect of Russia's economic environment changes in the total return indexes of Finnish companies. The research data consisted of Finnish publicly listed companies, which have made physical investments to Russia, and operating in the area. The study used six different variables to model the Russian operating environment. The data consists of total return indexes of Finnish companies. From those we calculated the monthly mean interval between timeline of 1 January 2000 to 31 December 2009. Sample period is divided into two different parts. Variables impact on companies' total return indices is tested by regression analysis. By F-test we tested significance of model and squared coefficient correlation told us how much model explains from changes. Goodness of the β-coefficient is tested in the model by t-test. The research results shows that the Russian operating environment, or changes in which the active Finnish companies in total return indices. On partial sample periods results were not so significant.

Determinants of cash holdings in Finnish industrial sector: measuring the impact of financial crisis 2007- 2010

This thesis studies cash and short term investments to net assets ratio of Finnish industrial companies during financial crisis, and how different firm specific and macro economical variables affect cash and short term investments. The data consists of quarter level interim reports. Regression analysis was used to find out the effects of different variables. Regression models were formed based on previous studies on cash holdings. It was found that firms studied held more cash during financial crisis than before it. Cash and short-term investments acted as substitute of net working capital. Leverage had a positive and significant relationship to cash and short term investment ratio. It was also found out that firms have a target cash and short term investments ratio.

Rahatalous

Suomen Pankin kirjaston rahatalouden kokoelma on maan kattavin ja monipuolisin rahatalouteen ja rahoitusmarkkinoihin painottunut kokoelma. Kokoelmaan kuuluu merkittävä määrä nimekkeitä, joita ei ole hankittu muihin suomalaisiin kirjastoihin. Rahatalouden kokoelma koostuu monografioista, painetuista kausijulkaisuista ja elektronisista lehtitietokannoista. Kokoelma on painottunut tieteelliseen kirjallisuuteen, joka tukee pankissa tehtävää tutkimusta. Lisäksi aineistossa on huomattava määrä yleistajuista kirjallisuutta rahatalouden eri aihealueilta. Rahatalouden kokoelmaan kuuluu monografioita n. 9000 nimekettä (joulukuu 2010). Kokoelma käsittää nimekkeitä useilta eri aihealueilta, kuten rahapolitiikka ja rahateoria (n. 900), valuutat, valuuttajärjestelmät ja valuuttakurssit (n. 1100), pankkitoiminta ja keskuspankit (n. 1300), rahoitusmarkkinat (n. 1700), yleinen talousteoria ja oppihistoria (n. 1300), talouspolitiikka ja -historia (n. 450), hyöty- ja hintateoriat (n. 300), taloudellinen kasvu ja kansantulo (n. 700), suhdanteet (n. 250), julkinen talous ja verotus (n. 400) ja ekonometria (n. 600). Lehtiä kokoelmaan kuuluu n. 300 nimekettä, joista edelleen tilataan 200 nimekettä. Osa lehdistä löytyy painettuna ja osa on käytettävissä kirjastoon hankittujen elektronisten lehtitietokantojen kautta. Kokoelma karttuu pääosin ostojen kautta ja uutta aineistoa hankitaan jatkuvasti. Kokoelmaa on kartutettu systemaattisesti 1950-luvulta lähtien, minkä vuoksi siihen kuuluu merkittävästi vanhempaa aineistoa. Kokoelmaan kuuluvista kirjoista n. 26 % on julkaistu 2000-luvulla ja n. 21 % 1990-luvulla. Varsin suuri osa kirjoista, n. 29 %, on julkaistu 1970- ja 1980-luvulla. Ennen vuotta 1950 julkaistua aineistoa on n. 10 % kokoelmasta. Aineisto on valtaosin englanninkielistä, mutta kokoelmaan kuuluu myös suomen-, ruotsin- ja saksankielisiä nimekkeitä. Monografiat on luokiteltu Suomen Pankin kirjaston oman luokitusjärjestelmän mukaan. Kokoelmaa säilytetään Suomen Pankin kirjaston tiloissa jaettuna avokokoelmaan ja varastokokoelmaan. Aineiston ensisijaisia käyttäjiä ovat pankin oma henkilökunta, mutta kirjasto on avoinna myös kaikille ulkoisille asiakkaille. Kokoelma on lainattavissa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

The introduction of Mormonism to Finnish society, 1840-1900

This study examines the place of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints (commonly known as the Mormon church) in the Russian Grand Duchy of Finland between the years 1840 and 1900. Attention is put on both the internal workings of the movement and the reactions of society. Theoretical insight is gained through the concepts of social construction and religious economies. Mormon image formation in Finland began by 1840 through newspaper reports on activities abroad and through essays on the faith’s history and doctrine. Mormons are mentioned almost 3,500 times in Finnish newspapers between 1840 and 1900, and at least twelve unique book titles sold in the country were explicitly devoted to discussing Mormonism. Most of the publicity was derived from foreign sources. Discourse analysis of this textual corpus shows a hegemonic discourse that combined themes such as fraud, deception, and theocracy in explaining the Mormon movement. Accompanied by plural marriage, these themes contributed to the construction of a strongly negative image of Mormonism already before the first missionaries arrived in 1875. In a society with a stringently regulated religious economy, this image contributed to a high level of resistance by civil authorities and Lutheran clergy. Twenty-five Mormon missionaries worked in Finland between 1875 and 1900, with a concentrated effort taking place between 1875 and 1889. At least 78 persons converted, mostly in the coastal areas among the Swedish-speaking minority population. Nine percent emigrated to Utah, 36% were excommunicated, others fell into oblivion, while still others clung to their new faith. The work was led from Sweden, with no stable church organization emerging among the isolated pockets of converts. Mormonism’s presence was thus characterized by private or small-group religiosity rather than a vibrant movement. The lack of religious community, conversation, and secondary socialization eventually caused the nineteenth-century manifestation of Finnish Mormonism to die out. Only one group of converts was perpetuated past World War II, after which large-scale proselytizing began.