Soraääniä, sitaatteja ja suunnitelmallisuutta. Moniäänisyys Eira Stenbergin romaanituotannossa

Tutkin väitöskirjassani Eira Stenbergin (s. 1943) romaanituotannon moniäänisyyttä, joka liittyy niin subjektiin, kertomisen prosessiin kuin todellisuuskäsityksiin. Aineistonani ovat Stenbergin 1980–1990-luvulla kirjoittamat, tutkimusongelmani kannalta keskeiseen ajanjaksoon kuuluvat romaanit Paratiisin vangit (1984), Häikäisy (1987), Kuun puutarhat (1990) sekä Gulliverin tytär (1993). 1980-luvulla postmodernista tuli kirjallisen kulttuurin keskeisimpiä aiheita Suomessa, ja subjektista tuli ongelma jopa siinä määrin että puhuttiin sen kuolemasta. Ääni oli 1980-luvulla osa subjektia koskevaa keskustelua: yhtäältä nousevan feministisen liikkeen identiteettipoliittisena ja emansipatorisena metaforana, toisaalta jälkistrukturalismin antihumanismin uhkakuvana, joka koski subjektin ääntä alkuperän lähteenä ja persoonan ilmaisuna. Äänen käsitteen voidaan katsoa implikoivan jonkinlaista käsitystä subjektista, ja tarkastelenkin tutkimuksessani erityisesti henkilöhahmoja, kertojia ja kertomisen prosessia, mutta myös tekijän suunnitelmallisuutta ja kuulijaa kohti orientoitumista. Yhdistelen tutkimuksessani retorista kertomuksen teoriaa dekonstruktioon sekä feministisiin subjektiteorioihin. Myös Mihail Bahtinin käsitys moniäänisestä romaanista on työssäni keskeinen. Problematisoin tutkimuksessani äänen kytköksen sisimmän ilmaisuun, omistamiseen ja auktoriteettiin ja ymmärrän sen keskustelualueena, jossa kohtaavat erilaiset arvot ja näkemykset maailmasta. Tällöin kaikenkattava puhe subjektin kuolemasta sekä käsitykset 1980-luvun kirjallisuudesta maailmasta vieraantuneena ja yksityisen alueelle vetäytyvänä problematisoituvat. Stenbergin tuotannon perusteella voi sanoa, että kirjallisuuden äänet saavat merkityksensä vasta erilaisina äänensävyinä konkreettisissa ja ainutkertaisissa konteksteissa. Tämä viittaa tarpeeseen ymmärtää kirjallisuusteoreettisessa keskustelussa usein historiattomana ja universaalina nähty käsite historiaan paikantuneena: eivät vain erityiset aineistot, vaan myös erityiset kontekstit määrittelevät äänen saamia merkityksiä.

Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907-1919

Väitöskirjan aihe on, kuinka elokuvanäyttelijän taide ja sitä koskeva ajattelu kehittyivät Venäjällä yksityisen elokuvatuotannon vuosina 1907–1919. Tutkimus kuuluu kulttuurihistorian alaan. Sen näkökulma on elokuvan esteettinen historia, ja tutkimus liittyy ns. revisionistisen elokuvahistorian pyrkimykseen arvioida uudelleen näytelmäelokuvan varhaisvaiheita. Analyysi kohdistuu esteettiseen aikalaisajatteluun sekä elokuvatuotannon käytäntöihin ja prosesseihin. Lähteinä on käytetty elokuvanäyttelemistä koskevaa julkista keskustelua, elokuvantekijöiden jättämää muistietoa ja ajalta säilyneitä elokuvia. Käsittely jakautuu kolmeen väljän kronologisesti järjestettyyn lukuun. Luku 2 keskittyy venäläisen fiktioelokuvan varhaisvuosiin 1910-luvun taitteen molemmin puolin. Luku 3 käsittelee pitkän näytelmäelokuvan läpimurrosta alkunsa saanutta keskustelua psykologisesta elokuvasta. Luku 4 etenee maailmansodan vuosina nouseen kuvallisen, ohjaajakeskeisen elokuvakäsityksen kautta kohti varhaisen neuvostoelokuvan ajatusta näyttelijästä ”mallina”. Väitöskirjassa esitetään, että käsitys näyttelemisestä, ja sitä myötä elokuvasta yleensä, kävi tutkittuna ajanjaksona läpi kehämäisen kehityksen, jossa vuorottelivat käsitykset elokuvasta modernina ja elokuvasta traditiona. Tutkimus problematisoi myöhempää elokuvakäsitystä, jonka mukaan elokuvaestetiikan perusyksikkö on otos. Toisin kuin myöhempinä vuosikymmeninä 1910-luvulla näytteleminen oli avainkysymys, jonka kautta lähestyttiin elokuvan olemusta itseään. Venäjällä ajatukset elokuvanäyttelemisestä kehittyivät vuorovaikutuksessa saman ajan teatteriestetiikan kanssa, joskin elokuva miellettiin jo varhain erilliseksi taidemuodoksi. Tsaarinajan elokuvan vaikutusvaltaisimmaksi esteettiseksi ohjelmaksi muodostui psykologinen elokuva, jonka inspiraationa toimi osittain Konstantin Stanislavskin samaan aikaan kehittämä näyttelijäntyön järjestelmä. Elävä näyttelijä ja näyttelijän ”kokeminen” nähtiin ratkaisuna elokuvavälineen keskeisenä ongelmana pidettyyn mekaanisuuteen. Ajan studiokäytännöissä psykologinen lähestymistapa puolestaan merkitsi usein vastausten etsimistä teollisen elokuvatuotannon olosuhteista syntyneisiin ongelmiin.

Trilling race : the political economy of racialised visual-aural encounters

This thesis investigates the matter of race in the context of Finnish language acquisition among adult migrants in Finland. Here matter denotes both the materiality of race and how race comes to matter. Drawing primarily on an auto/ethno/graphic account of learning the Finnish language as a participant in the Finnish for foreigners classes, this thesis problematises the ontology and epistemology of race, i.e., what race is, how it is known, and what an engagement with race entails. Taking cues from the bodily practices of learning the Finnish trill or the rolling r, this study proposes a notion of “trilling race” and argues for an onto-epistemological dis/continuity that marks race’s arrival. The notion of dis/continuity reworks the distinction between continuity and discontinuity, and asks about the how of the arrival of any identity, the where, and the when. In so doing, an analysis of “trilling race” engages with one of the major problematics that has exercised much critical attention, namely: how to read race differently. That is, to rethink the conundrum of the need to counter “representational weight” (Puar 2007, 191) of race on the one hand, and to account for the racialised lived realities on the other. The link between a study of the phenomenon of host country language acquisition and an examination of the question of race is not as obvious as it might seem. For example, what does the argument that the process of language learning is racialised actually imply? Does it mean that race, as a process of racialisation or an ongoing configuration of sets of power relations, exerts force from an outside on the otherwise neutral process of learning the host country language? Or does it mean that race, as an identity category, presents as among the analytical perspectives, along with gender and class for instance, of the phenomenon of host country language acquisition? With these questions in mind, and to foreground the examination of the question of race in the context of Finnish language acquisition among adult migrants, this thesis opens with a discussion of the art installation Finnexia by Lisa Erdman. Finnexia is a fictitious drug said to facilitate Finnish language learning through accelerating the cognitive learning process and reducing the anxiety of speaking the Finnish language. Not only does the Finnexia installation make visible the ways in which the lack of skill in Finnish is fgured as the threshold – a border that separates the inside from the outside – to integration, but also, and importantly, it raises questions about the nature of difference, and the process of differentiation that separates the individual from the social, fact from fiction, nature from culture. These puzzles animate much of the analysis in this dissertation. These concerns continue to be addressed in the rest of part one. Whereas chapter two offers a reconsideration of the ambiguities of ethnisme/ethnicity and race, chapter three dilates on the methodological implications of a conception of the dis/continuity of race. Part two focuses on the matter of race and examines the political economy of visual-aural encounters, whereas part three shifts the focus and rethinks the possibilities and limitations of transforming racialised and normative constraints. Taking up these particular problematics, this thesis as a whole argues that race trills itself: its identity/difference is simultaneously made possible and impossible.

Vampyyriturismin ja kulttuuriperinnön äärellä

Kirjallisuusarvostelu

Fantasiakirjallisuuden muuttuvia tyttöjä

Kirjallisuusarvostelu

Secular Possession: Cinematic Iconography of Addiction

Addiction, and the experience of being addicted, is notoriously difficult to describe verbally and explain rationally. Would multifaceted and multisensory cinematic images work better in making addiction understandable? This study enquires how cinematic expression can render visible the experience of being addicted which is invisible as such. The basic data consists of circa 50 mainly North American and European fiction films from the early 1900s to the early 2000s that deal with addictive disorders as defined in the psychiatric DSM-V classification (substance dependence- and gambling disorders). The study develops an approach for analyzing and interpreting a large volume of digital film data: digital cinematic iconography is a framework to study the multifaceted cinematic images by processing and viewing them in the “digital image-laboratory” of the computer. Images are cut and classified by editing software and algorithmic sorting. The approach draws on early 1900s German art historian Aby Waburg’s image research and media archaeology, that are connected to film studies inspired by the phenomenology of the body and Gilles Deleuze’s film-philosophy. The first main chapter, “Montage”, analyses montage, gestural and postural images, and colors in addiction films. The second main chapter, “Thingness”, focuses on the close-ups of material objects and faces, and their relation to the theme of spirituality in cinema and art history, The study argues that the cinema engages the spectator to "feel" what addiction is through everyday experience and art historical imagery. There is a particular, historically transmitted cinematic iconography of addiction that is profane, material, thing-centered, abject, and repetitive. The experience of being addicted is visualized through montages of images characterized by dark and earthy colors, horizontal compositions and downward- directed movements. This is very profane and secular imagery that, however, circulates image-historical traces of Christian iconography, such as that of being in the grip of an unknown power.

The new woman, femininity and modernity in Margery Allingham's detective novels of the 1930s /

This thesis examines Death of a Ghost (1934), Flowers for the Judge (1935), Dancers in Mourning (1937), and The Fashion in Shrouds (1938), a group of detective novels by Margery Allingham that are differentiated from her other work by their generic hybridity. The thesis argues that the hybrid nature of this group of Campion novels enabled a highly skilled and insightful writer such as Allingham to negotiate the contradictory notions about the place of women that characterized the 1930s, and that in dOing so, she revealed the potential of one of the most popular and accessible genres, the detective novel of manners, to engage its readers in a serious cultural dialogue. The thesis also suggests that there is a connection between Allingham's exploration of modernity and femininity within these four novels and her personal circumstances. This argument is predicated upon the assumption that during the interwar period in England several social and cultural attitudes converged to challenge long-held beliefs about gender roles and class structure; that the real impact of this convergence was felt during the 1930s by the generation that had come of age in the previous decade-Margery Allingham's generation; and that that generation's ambivalence and confusion were reflected in the popular fiction of the decade. These attitudes were those of twentieth-century modernity--contradiction, discontinuity, fragmentation, contingency-and in the context of this study they are incorporated in a literary hybrid. Allingham uses this combination of the classical detective story and the novel of manners to examine the notion of femininity by juxtaposing the narrative of a longstanding patriarchal and hierarchical culture, embodied in the image of the Angel in the House, with that of the relatively recent rights and freedoms represented by the New Woman of the late nineteenth-century. Pierre Bourdieu's theory of social difference forms the theoretical foundation of the thesis's argument that through these conflicting narratives, as well as through the lives of her female characters, Allingham questioned the Hsocial myth" of the time, a prevailing view that, since the First World War, attitudes toward the appropriate role and sphere of women had changed.

Will the "fight" ever end? : a critical reading of the metaphors and discourses that construct HIV/AIDS in an African context

In this thesis, I critically examine the discourses that inform how we conceptualise HIV/AIDS in Sub-Saharan Africa as they are produced in a sample of Canadian news articles, two nonfiction texts - Stephanie Nolen's 28 Stories of AIDS in Africa and Jonathan Morgan and the Bambanani Women's Group's Long Life ... Positive HIV Stories - as well as two literary texts - John Le Carre's popular fiction novel The Constant Gardener and an anthology of stories and poems from Southern Africa titled Nobody Ever Said AIDS, compiled and edited by Nobantu Rasebotsa, Meg Samuelson and Kylie Thomas. Paying particular attention to the role of metaphor in discursive formation, I have found that military metaphors, usually used in conjunction with biomedical discourses, continue to dominate what is said about HIV/AIDS. However, the use of military metaphors to conceptualise HIV/AIDS contributes to stigma and limits the effectiveness of responses to the pandemic. I argue that accessing alternative metaphors and discourses, such as biopsychosocial discourse, can lead to a more layered - and more beneficial - conceptualisation of HIV/AIDS, encouraging a more active response to the pandemic.

David Skene-Melvin papers, 1918, 1995, n.d.

David Skene-Melvin, literary historian and bibliographer, donated his extensive collection of books on Crime, Mystery and Detective fiction to the Popular Culture Program at Brock University in July 2001. The donation forms a significant part of the Skene-Melvin Collection of Crime, Mystery and Detective Fiction, James A. Gibson Library, Brock University.

TA tales : [re]storying the teaching and learning experiences of university teaching assistants

This inquiry examines reported critical incidents that shaped the lived experience of 5 university TAs as they negotiated multiple roles and relationships within the teaching and learning context. Questions and ensuing conversations explore the ways in which these critical incidents in teaching contributed to the TAs' understanding of themselves as teachers, of teaching and learning tensions in higher education, and of the institutional contexts in which they work. The inquiry also explores the ways in which narrative, particularly creative fiction, can represent the stories TAs tell of their experiences.

Joanna E. Wood short stories, 1898-1900

Joanna Ellen Wood (1867-1927) was an acclaimed Canadian author who wrote several novels and short stories. Wood was born in Scotland, but emigrated to Canada with her family in 1869. In 1874 her father purchased a farm overlooking the Niagara River at Queenston. It is believed she was supported by her brother William, who encouraged her writing. She was based in New York City from 1887-1901, using William’s business address there to receive correspondence while she traveled or spent time in Queenston. Around 1906, Wood moved with her mother to Niagara-on-the-Lake, where she joined the Niagara Historical Society. By 1914, she was living in Buffalo, but later spent time at her sisters’ homes. It was at her sister’s home in Detroit where she suffered a stroke and died in 1927. Wood’s literary career was short-lived. She published her first novel, The Untempered Wind , in 1894, and a second novel, Judith Moore …, in 1898. Both novels received critical acclaim, and a third novel, Farden Ha', followed in 1902. Unfortunately the majority of Wood’s numerous and award-winning writings cannot be found. Her career peaked in 1901, when she was the highest paid Canadian fiction writer. For unknown reasons, her career abruptly ceased in 1902, with no further publications or mention made of her in the Canadian Magazine.

Innovation, artistes et managers, ethnographie du Cirque du Soleil

Considérant que le Canada aura perdu presque un million de travailleurs qualifiés en 2020 et qu’en 2005, déjà 40 à 60% des travailleurs de la génération des baby-boomers ont pris leur retraite, on peut anticiper que les capacités d’innovation des entreprises sont en train de devenir un enjeu de société. De plus, depuis quelques années déjà, on remarque que la valeur des connaissances et de la créativité au sein des économies capitalistes a augmenté, plaçant les industries créatives au premier plan. En fait, les activités de création artistique incarneraient l’expression la plus avancée des modes de production et des relations au sein du monde du travail engendrées par les mutations récentes du capitalisme. Apprendre à innover devient dès lors une priorité et, comme les pratiques exemplaires émergent généralement chez les leaders d’une industrie, le cirque le plus applaudi à travers le monde, le Cirque du Soleil, représente un terrain idéal de renouvellement des pratiques d’innovation. Centrée spécifiquement sur le cas de l’innovation artistique, cette recherche explore les interactions entre les artistes et les managers pendant les premières phases d’un projet d’architecture menant à la construction d’un centre d’art et de divertissement, un des secteurs d’affaires de l’entreprise. Cette thèse présente les résultats d’une étude de cas effectuée dans un champ de recherche en émergence au sein des recherches en management : le croisement entre l’art et le management. À partir d’une perspective interdisciplinaire incluant une méthodologie ethnographique et une approche esthétique des organisations, l’étude met l’accent sur la co-création de connaissances parmi les artistes et les managers participant à un projet de grande envergure. La problématique de l’innovation est étudiée par le biais des pratiques managériales et artistiques, à partir de l’étude des organisations, de l’anthropologie et de la sociologie. L’étude vise à comprendre comment ces deux groupes culturels distincts travaillent et apprennent dans l’action et comment leurs pratiques collectives sont créées, partagées et mises en œuvre. À partir du quotidien de 26 artistes et managers suivi sur une période de 9 mois, complété par l’analyse de plus de 5500 pages de documents et de 20 heures de vidéo, une ethnographie de type récit de fiction donne accès à la culture de ces maîtres bâtisseurs, à leur imaginaire, à leur mode de vie et à leurs pratiques. La cognition partagée entre ces acteurs de l’industrie créative des arts du cirque donne lieu à sept pratiques (tribu, dialogue, récits, innovation, action, rapports et mémoire) qui sont décrites selon une double perspective, le management et les sciencs humaines. Outre une méthodologie qui intègre l’approche esthétique des organisations, une nouvelle définition de la face cachée de l’innovation est proposée, ainsi qu’un modèle conceptuel dynamique développé à partir des pratiques novatrices du Cirque du Soleil. Créatives, celles-ci constituent une source d’inspiration pour le domaine du management. En ce sens, cette recherche contribue à l’étude des organisations et au développement de pratiques créatives de management.

Fictions et présomptions: outils juridiques d'intégration des technologies

Face à la nouveauté, les outils traditionnels du droit que sont la fiction et la présomption ont été légitimement utilisés par le législateur cherchant à encadrer au mieux les technologies de l’information. Néanmoins, ces outils ne sont pas neutres et il s’agira dans ces quelques lignes d’offrir un regard critique sur certaines tendances législatives lourdes de conséquences, notamment celles de neutralité technologique et d’équivalence fonctionnelle.

Préconstitution des preuves, présomptions et fictions

La recherche de la vérité en droit est une quête constante, tant dans le monde réel que dans le monde virtuel. Cependant se pose la question de savoir comment trouver cette vérité: est-ce par le biais de la preuve que celle-ci soit le fruit d’une préconstitution ou d’une présomption ou est-ce par le recours à la fiction afin de combler une lacune ou en vue de répondre à une besoin de sécurité. C’est sur ce chemin que l’auteure nous livre ses analyses et commentaires quant à la recherche de la vérité quant à la fonction de la norme technique dans la mise en œuvre du droit.

Multiplicité des contrats électroniques

La recherche de la vérité en droit est une quête constante, tant dans le monde réel que dans le monde virtuel. Cependant se pose la question de savoir comment trouver cette vérité: est-ce par le biais de la preuve que celle-ci soit le fruit d’une préconstitution ou d’une présomption ou est-ce par le recours à la fiction afin de combler une lacune ou en vue de répondre à une besoin de sécurité. C’est sur ce chemin que l’auteure nous livre ses analyses et commentaires quant à la recherche de la vérité quant à la fonction de la norme technique dans la mise en œuvre du droit.