Poliisiesimiehen käskyvalta : erityisesti aseenkäytön arvioinnissa

Tutkin rakenne- eli järjestelmäanalyyttiseksi lainopiksi kutsumallani metodilla poliisiesimiehen käskyvaltaa hallin-to- ja rikosoikeuden muodostamassa kokonaisuudessa käyttäen vertailupintana oikeuskäytäntöä ja oikeusvertai-lua. Hallinto-oikeus luo perustan, jota vasten esimiehen käskyvallan ulottuvuuksia tarkastelen. Siihen kuuluvat poliisiorganisaation hierarkkinen rakenne ja käskynalaisuussuhteet sekä hallinnon lainalaisuus ja poliisin toimi-valta. Toimivaltaa käsitellään laajassa (tehtäväpiiri) ja suppeassa (toimivaltanormit) merkityksessä. Esimiehen käskyvaltaa voi pitää sekä organisatorisena että hallinnollisena toimivaltana. Se määrittää lähtökohtaisesti polii-sihallinnon sisäistä työnjakoa, mutta sen merkitys on usein ratkaiseva poliisin puuttuessa yksityishenkilön pe-rusoikeuksiin. Perusoikeuksiin liittyy osaltaan myös lainsäädännöllinen näkökulma, koska tällaiset toimivaltuudet tulisi säätää riittävän täsmällisesti ja tarkka-rajaisesti lakitasolla. Nykyään poliisimiehen käskyvallasta säädetään poliisiasetuksen 7 §:ssä, jonka mukaan poliisimiehen on noudatettava esimiehen toimivaltansa rajoissa antamia käskyjä, määräyksiä ja ohjeita. Meneillään oleva poliisilain kokonaisuudistus tuo oman näkökulman lainvalmiste-luun, jonka vuoksi esitän työssä myös sääntelyehdotuksen ja oikeustieteellisen kuvauksen keskustelun pohjaksi. Hallinto-oikeuden ja rikosoikeuden rajamaille sijoittuu kysymys esimiehen määräämän poliisitaktiikan ja oikeut-tamisperusteiden välisestä suhteesta. Nykyisin esimerkiksi hätävarjelun ei yleensä katsottane kuuluvan poliisilain 1 §:ssä säädetyn poliisin tehtävän suorittamiseen, mikä tarkoittaa virkatehtävän suppeaa määrittelyä. Kuitenkin tosiasiallisesti poliisin tärkeimpiä tehtäviä on hengen ja terveyden suojaaminen, mikä koskee niin poliisitoiminnan johtamista kuin varsinaista hätävarjelutekoakin. Tutkielmassa onkin otettu kantaa poliisitaktiikan ja hätävarjelun välisen vuorovaikutuksen systematisoimiseksi. Johtamisessa tarvittavien käskyjen, määräysten ja ohjeiden oikeudellinen merkitys ei ole täysin selvä, mikä saattaa pahimmillaan haitata poliisitoiminnallisen tilanteen hoitamista sekä jälkikäteisen oikeudellisen vastuun oikeudenmukaista jakautumista. Poliisitaktiikan ja tosi-asiallisen voimankäytön välinen ero näkyy sekä kotimaisissa oikeustapauksissa että Euroopan ihmisoikeustuo-mioistuimen tuomioissa, jotka jakautuvat tilanteen suunnittelun ja valvonnan sekä aseenkäytön arviointiin. Rikoslain kokonaisuudistuksessa säädettiin anteeksiantoperuste sotilasesimiehen käskyyn perustuen. Samalla hallituksen esityksessä sivuttiin muun virkakäskyn merkitystä erilaisissa organisaatioissa. Sotilasesimiehen käs-kyvalta ei ole analogisesti suoraan sovellettavissa poliisiorganisaatioon. Kuitenkin punninta, joka liittyy sotilas-esimiehen käskyvaltaan, on samankaltaista myös muissa hierarkkisissa organisaatioissa. Esitöissä on esitetty poliisiorganisaatioon liittyen kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin on mahdollista säätää erehdysoppiin ja osittain ana-logisesti sotilasesimiehen käskyvaltasäännökseen perustuva malli. Toisaalta poliisiesimiehen käskyvaltaa voi pitää pääosin hallinto-oikeudellisin keinoin ratkeavana ongelmana, jolloin rikoslakiin ei ole tarvetta lisätä erillistä anteeksiantoperustetta vaan arviointi tehdään rikoslain yleisten oppien kautta. Tällöin tulisi säätää poliisiesimiehen käskyvallasta ja siihen liittyvistä velvoitteista poliisilaissa. Työssä on pyritty arvioimaan myös eri oikeuskulttuurien välisiä eroja. Tämän vertailun kohteina on Saksan ja Ruotsin oikeusjärjestys ja oikeustiede.

Uhrihaastatteluista poliitikkojen kovisteluun : Tutkimus Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien tv-uutisoinnin kerrontatavoista

Medialla on valta päättää, miten väkivallasta kerrotaan, ja miten kriisit esitetään. Median kerrontatavoilla on suuri vaikutus siihen, miten katastrofi näyttäytyy tavalliselle kansalaiselle. Keskityn tutkielmassani siihen, millaisia kerrontatapoja Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien tv-uutisointiin on rakennettu. Selvitän, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä uutiskerronnassa oli kahden koulusurmatapauksen välillä sekä eri tv-kanavien välillä. Tarkastelen myös, mitkä toimijat korostuvat uutisten eri kerrontatavoissa. Laadullisen tutkimusotteen piirissä metodologinen tutkimustapani on representaatioanalyysi. Tutkielman lähtökohtana on malli katastrofiuutisoinnin kerrontatavoista. Gert Z. Nordström (1996) on kehittänyt mallin alun perin kuva-analyysiä varten. Myöhemmin sitä on sovellettu mediatekstien analyysiin (Huhtala jaa Hakala 2007). Tässä tutkielmassa sovellan mallia audiovisuaalisen kerronnan analyysiin. Tutkimusaineistoni koostuu television uutislähetyksistä seitsemän päivän ajalta sekä Jokelan että Kauhajoen tapahtumien jälkeen neljällä valtakunnallisella tv-kanavalla. Analyysimallin mukaisesti koulusurmat esitetään televisiossa käyttäen eeppistä, dramaattista, lyyristä ja didaktista kerrontatapaa. Lisäksi kyseessä olleesta tv-aineistosta nousi viides kerronnan luokka, kriittinen kerronta. Eeppisellä kerronnalla tarkoitetaan tyypillistä raportoivaa ja referoivaa uutiskerrontaa. Dramaattista kerrontaa käytetään raportoitaessa suoraan tapahtumapaikalta. Lyyrinen kerronta kuvaa tunteita. Didaktisessa kerronnassa pohditaan, mitä tapahtuneesta voi oppia. Kriittisen kerronnan keinoin vaaditaan vastuunottoa tapahtuneesta. Tv-uutisten kerrontatavoissa näyttäisi korostuvan eeppisen kerronnan määrä. Kauhajoen ja Jokelan uutiskerronnat kuitenkin erosivat toisistaan niin, että eeppinen kerronta lisääntyi entisestään Kauhajoen uutisoinnissa. Myös kriittinen kerronta korostui Kauhajoen uutisoinnissa. Jokelan uutisoinnissa esiintyi puolestaan enemmän dramaattista, lyyristä ja didaktista kerrontaa. MTV3-kanavalla käytettiin muita kanavia vähemmän eeppistä kerrontaa. Didaktista kerrontaa esiintyi MTV3:lla muita kanavia reilusti enemmän molempien koulusurmatapausten yhteydessä. Lisäksi MTV3-kanavalla esiintyi eniten kriittistä kerrontaa Kauhajoen uutisoinnissa. YLEn ja Nelosen kerrontatapojen esiintyminen oli lähes samankaltaista sekä Jokelan että Kauhajoen uutisoinnissa. Jokelan uutisoinnissa Nelonen käytti kuitenkin merkittävästi enemmän dramaattista kerrontaa YLEen verrattuna. Jokelan uutisoinnissa toimijoina korostuivat ampuja, ja uhrit, kun taas Kauhajoella päätoimijoita olivat poliisi ja poliitikot. Jokelan tv-uutisoinnissa sekä uhrit että ampuja olivat kolmen keskeisimmän toimijan joukossa useassa kerrontatavan luokassa. Kauhajoen uutisoinnissa puolestaan uhrit eivät olleet missään kerrontatavan luokassa kolmen keskeisimmän toimijan joukossa, ja ampujakin vain yhdessä luokassa. Eeppisen ja kriittisen kerrontatavan korostuminen sekä poliitikkojen keskeisyys toimijoina Kauhajoen tv-uutisoinnissa kertoo siitä, että Jokelaan nähden Kauhajoen koulusurmien uutisointi oli selvästi yhteiskuntakeskeisempää. Jokelan uutisointi painottui enemmän yksittäisen tapahtuman traagisuuteen sekä henkilökohtaloihin.

"Suksi mafioso kuuseen ja tunge varastettu musasi syvälle!" : Tekijänoikeusalan etujärjestöjen peruskoululaisille tuottaman oppimateriaalin tekijänoikeusdiskurssien problematisointia

Problematisoin pro gradu -tutkielmassani tekijänoikeusdiskurssia. Aineistona käytän peruskoululaisille tuotettuja Piraatti-tehdas (2006) sekä Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä (2008) –oppimateriaaleja. Tarkastelen kuinka tekijänoikeuksien haltijat pyrkivät aineiston kautta vaikuttamaan koululaisiin. Toteutan analyysini käyttäen hyväksi Arja Jokisen retoristen keinojen viitekehystä lähtökohtanani Bourdieun ajatus siitä, että kieli ei ole ainoastaan väline kommunikointiin, vaan myös vallankäytön väline. Lähestyn tekijänoikeuksia yhteiskunnallisena prosessina, sosiaalisena luomuksena. Lähtökohtani on, että tekijänoikeudet eivät ole luonnonoikeuksia vaan yhteiskunnallisen neuvottelun tuloksena syntyneitä. Tekijänoikeudessa on kyse arvovalinnoista ja vallasta: siitä kenen ääni kuuluu ja kuinka perustelut vahvistavat valta-asetelmia ja tuottavat sosiaalista todellisuutta. Esittelen tekijänoikeuspolitiikan kontekstin ymmärtämiseksi immateriaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua, jonka yhtenä perimmäisistä kysymyksistä on, kuinka paljon yhteisiä hyödykkeitä on tarpeen aidata, me-neekö edelle yksilön vai yhteisön etu ja ovatko nämä keskenään, ja jos ovat niin millä perustein, yhteen sovitettavia. Oppimateriaalia voidaan kuvata sen laatijoiden pyrkimykseksi tuottaa neutralisoitua tekijänoikeuskuvaa. Tekijänoikeuden ajatellaan sääntelevän ja turvaavan vain omistusta ilman konflikteja muiden yhteiskunnallisten intressien kanssa. Materiaalista nousee esille vastakkainasettelu laillisen ja laittoman sekä moraalisuuden ja moraalittomuuden välillä. Materiaalin tuottajat ottavat oppiainemateriaalissa aseman, joka peilautuu suhteessa ei-toivottuun tilaan: laittomaan ja moraalittomaan. Retoriikassa pyritään asettamaan koululaiset lakia noudattavien moraalisten kansalaisten muottiin. Tämän muotin tekijänoikeuden etujärjestöt pyrkivät määrittämään, eikä muotin ulkopuolella ole tilaa. Etujärjestöjen maailmassa asiat ovat mustavalkoisia ja tekijöiden taloudelliset intressit koetaan kaikkien yhteisinä intresseinä. Argumentoinnin kautta hälvennetään sosiaalisen todellisuuden konstruktiivista rakennetta ja tuotetaan todellisuutta, jossa ei ole sijaa piraateille, joiden toimillaan arvioidaan saattavan kaiken uuden kulttuurin tuottamisen vaaranalaiseksi. Sen sijaan että tekijänoikeuskasvatuksellinen tehtävä suodaan tekijänoikeusalan järjestöille, olisi tarvetta moniääniselle kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa ovat mukana eri intressiryhmät ja joka tunnustaa sekä tekijänoikeuden esillä oleviin kysymyksiin liittyvät hyödyt että haitat. Oppimateriaali ilmentää ongelmallista ja pitkälti kyseenalaistamaton-ta tilannetta, jossa käytävä keskustelu noudattaa tekijänoikeusalan etujärjestöjen logiikkaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuka hyötyy tekijänoikeudesta ja mikä on sen tehtävä? Vahvat tekijänoikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnan etu, niin jonkinlaiselle tekijänoikeudelle on kuitenkin myös tarve.

Vapaussodan perintö : Valkoisuus paikallisyhteisössä sisältö, ylläpitäjät ja rapautuminen Iisalmessa 1918 1933

Legacy of the Finnish Civil War. White nationalism in a local community - content, supporters and disintegration in Iisalmi 1918 - 1933. Using one local community (Iisalmi) as an example, this study centres around the winners of the 1918 Finnish Civil War, exploring their collectivity its subsequent breakdown during 1918 - 1933. Referring to this collectivity by the methodological concept of white nationalism, the thesis first discusses its origin, content and forms. This is done by elucidating the discourses and symbols that came to constitute central ideological and ritualistic elements of white nationalism. Next, the thesis describes and analyzes fundamental actors of the Finnish civil society (such as White Guard and Lotta Svärd) that maintained white nationalism as a form of counter or parallel hegemony to the integration policy of the 1920s. Also highlighted is the significance of white nationalism as a power broker and an instrument of moral regulation in inter-war Finnish society. A third contribution of this thesis involves presenting a new interpretation of the legacy of the Civil War, i.e., the right-wing radicalism during the years 1919 - 1933. I shall describe attempts of the extreme right (Lapua Movement and IKL, Patriotic People s Movement) to use the white nationalism discourse as a vehicle for their political ambitions, as well as the strong counter-reaction these attempts induced among other middle-class groups. At the core of this research is the concept of white nationalism, whose key elements were the sacrifice of 1918, fatherland under threat and warrior citizenship. Winners of the civil war strove to blend these ideals into a homogenized culture, to which the working class and wavering members of the middle-class were coaxed and pressurized to subscribe. The thesis draws on Anglo-American symbol theories, theory of social identity groups, Antonio Gramsci s concept of cultural hegemony and Stuart Hall s approach to discourse and power.

"Pitää kuitenkin lähentyä sitä vangin roolia, vaikka ite ois toista mieltä" : Diskurssianalyyttinen tutkimus toiseuden rakentumisesta vankilaopetuksessa

The focus of this discourse analytical study was to review the meanings which prison education and its participants are given in the formal educational policy and to find out whether these meanings are agreed by the prison students. The intrestes of this thesis were to examine what kind of social and individual promises are related to the prison education and what kind of subject positions are possible to the prison students. The thesis was also interested in the meanings of education in different contexts. The aim of this study was to examine prison education especially for women. This thesis was based on Michel Foucault s ideas of power and the view of this study was directly critical. The prison education was seen as normalizing governance which tends to prepare its subjects to the normal. In this process of differentiating the normal and the abnormal the subjects of prison education are reconstructed as the others . The three research questions of this thesis were: how and what kind of prison education is reconstructed firstly in the strategy of prison education and secondly in the interviews. Thirdly it was questioned how and what kind of meanings gender receive in the discourse of prison education. The main data was consisted by the Finnish Criminal Sanctions Agency s document The Strategy of the Prison education for years 2008 2012 and the three interviews of women who participated to prison education. The interviews were made for this thesis in Autumn 2010. Two other Finnish Criminal Sanctions Agency s documents Prisoners in education (2007) and Visible women (2008) - the report of the working group on female prisoners were also used as subtext materials. The methods of critical and realistic discourse analysis and rhetorical analysis were applied in the analysis. The results of the thesis support the outlook of prison education as a form of normalizing governance which reconstruct the others position for the prison students. Prison education was seen supportive for personal life control and for integrating to the society. The participants of prison education repeated the official discourses in their accounts which is a signal of internalized governance. The interviewees also used different types of anti-discourses when forming implications of prison education.

När finanskrisen slog till i Finland

Avhandlingen kartlägger användandet av metaforer i ekonomijournalistik då den globala ekonomikrisen anlände till Finland under hösten 2008. Syftet med den här kvalitativa forskningen är inte bara att presentera olika metaforer utan också påvisa att metaforer bildar större helheter. Med hjälp av en metaforanalys redogör denna studie vilka metaforer förekom i ekonominyheter och hur de reflekterar ekonomikrisen och den verklighet vi lever i. Forskningen presenterar också deltagarna i ekonomikrisdiskussionen och diskuterar deras position i samhället i förhållande till maktfrågan. Den tredelning av metaforer som Lakoff och Johnson presenterar i sin bok Metaphors we live by (1980) ligger till grund för den här undersökningen. I den här forskningen delas metaforer enligt den kognitiva metaforteorin till tre större grupper; strukturella, ontologiska och orientationella metaforer. Användning av metaforer i undersökta artiklar var rikligt och den största gruppen utgjordes av strukturella metaforer. Mest förekom krigs-, spel-, sjukdoms- och naturmetaforer. Den största gruppen var krigsmetaforer vilka tillsammans med spelmetaforer användes mest i början av rapporteringen om den ekonomiska recessionen. Färg- och religionsmetaforer förekom också om än i ett mindre antal. Ontologiska metaforer förekom i form av personifiering. Bland annat var marknad och börs de fenomen som fick personliga drag då de var i panik, reagerade föll eller sov. Av de orientationella metaforer var horisontella upp-ner -metaforer vanligare än de vertikala fram-bak -metaforerna. Denna studie visar att de metaforer som journalisterna använde i sina artiklar bildade större helheter. Med hjälp av dessa metaforer ville man förtydliga att den ekonomiska recessionen ansågs vara en överraskning, speciellt för makthavare och ekonomiexperter. Krisen slog till i Finland överraskande och med en mycket stark volym och osäkerheten om framtiden förstärktes med metaforanvändandet. Avhandlingen har också ett samhälleligt perspektiv. I den undersöks deltagarna i ekonomikrisdiskussionen samt deras position i samhället. Forskningsresultatet är relaterat till maktfrågan med stöd av maktforskarna Michel Foucault och Ilkka Ruostetsaari. I dagens samhälle och globala värld har ekonomins makt bara ökat. Analysen av det empiriska materialet visar att näringslivet dominerade debatten och därmed hör det till makteliten. Alla diskussionsdeltagare använder metaforer, dock används de kraftigaste metaforerna av journalister.

The Tourism-Development Nexus in Namibia : A Study on National Tourism Policy and Local Tourism Enterprises' Policy Knowledge

The tourism development nexus in southern Africa involves highly topical issues related to tourism planning, power relations, community participation, and natural resources. Namibia offers a particularly interesting context for the study of these issues due to its colonial legacy, vast tourism potential, recently adopted tourism policy and community-based approaches to tourism and natural resource management. This study is an interdisciplinary endeavour to analyse the role of tourism in Namibia s post-apartheid transformation process by focusing on Namibian tourism policy and local tourism enterprises' policy knowledge. Major attention is paid to how the tourism policy's national development objectives are understood and conceptualised by the representatives of different tourism enterprises and the ways in which they relate to the practical needs of the enterprises. Through such local policy knowledge the study explores various opportunities, challenges and constraints related to the promotion of tourism as a development strategy. The study utilises a political economy approach to tourism and development through three current and interrelated discourses which are relevant in the Namibian context. These are tourism, power and inequality, tourism and sustainable development, and tourism and poverty reduction. The qualitative research material was gathered in Namibia in 2006-2007 and 2008. This material consists of 34 semi-structured interviews in 16 tourism enterprises, including private trophy hunting farms and private lodges, small tour operators and community-based tourism enterprises. In addition, the research material consists of observations in the enterprises, and 37 informal and 23 expert interviews. The findings indicate that in the light of local tourism enterprises the tourism policy objectives appear more complex and ambiguous. Furthermore, they involve multiple meanings and interpretations which reflect the socio-economic stratification of the informants and Namibian society, together with the professional stratification of the tourism enterprises and restrictions on the capacity of tourism to address the development objectives. In the light of such findings it is obvious that aspects of power and inequality affect the tourism development nexus in Namibia. The study concludes that, as in the case of other southern African countries, in order to promote sustainable development and reduce poverty, Namibia should not only target tourism growth but pay attention to who benefits from that growth and how. From a political economy point of view, it is important that prevailing structural challenges are addressed equally in the planning of tourism, development and natural resource management. Such approach would help the Namibian majority to enjoy the benefits of increasing tourism in the country.

Birth of the European individual : Outline of a theory of legal practice

The modern subject is what we can call a self-subjecting individual. This is someone in whose inner reality has been implanted a more permanent governability, a governability that works inside the agent. Michel Foucault s genealogy of the modern subject is the history of its constitution by power practices. By a flight of imagination, suppose that this history is not an evolving social structure or cultural phenomenon, but one of those insects (moth) whose life cycle consists of three stages or moments: crawling larva, encapsulated pupa, and flying adult. Foucault s history of power-practices presents the same kind of miracle of total metamorphosis. The main forces in the general field of power can be apprehended through a generalisation of three rationalities functioning side-by-side in the plurality of different practices of power: domination, normalisation and the law. Domination is a force functioning by the rationality of reason of state: the state s essence is power, power is firm domination over people, and people are the state s resource by which the state s strength is measured. Normalisation is a force that takes hold on people from the inside of society: it imposes society s own reality its empirical verity as a norm on people through silently working jurisdictional operations that exclude pathological individuals too far from the average of the population as a whole. The law is a counterforce to both domination and normalisation. Accounting for elements of legal practice as omnihistorical is not possible without a view of the general field of power. Without this view, and only in terms of the operations and tactical manoeuvres of the practice of law, nothing of the kind can be seen: the only thing that practice manifests is constant change itself. However, the backdrop of law s tacit dimension that is, the power-relations between law, domination and normalisation allows one to see more. In the general field of power, the function of law is exactly to maintain the constant possibility of change. Whereas domination and normalisation would stabilise society, the law makes it move. The European individual has a reality as a problem. What is a problem? A problem is something that allows entry into the field of thought, said Foucault. To be a problem, it is necessary for certain number of factors to have made it uncertain, to have made it lose familiarity, or to have provoked a certain number of difficulties around it . Entering the field of thought through problematisations of the European individual human forms, power and knowledge one is able to glimpse the historical backgrounds of our present being. These were produced, and then again buried, in intersections between practices of power and games of truth. In the problem of the European individual one has suitable circumstances that bring to light forces that have passed through the individual through centuries.

Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos

Suomalaisen hyvinvointivaltion uudistaminen on historian sitomaa pienten askelten politiikkaa. Sosiaalipoliittiset järjestelmät ovat liikkeissään kuin elefantteja: muutos on usein hidas, vähittäinen ja kenties kömpelö - vanhalta polulta ei ole helppoa siirtyä uudelle, vaikka vaihtoehtoisia polkuja olisikin näkyvissä. Tässä kirjassa keskitytään uudelle polulle siirtymisen - järjestelmien muutoksia ja uudistuksia - mahdollistaviin tekijöihin. Monivaiheisten politiikkaprosessien ratkaiseva rooli vaikuttaa merkittävästi sosiaalipoliittisten järjestelmien uudistusten (epä)onnistumiseen. Mikä on politiikkaprosessi? Miten muutosprosesseja tutkitaan? Miten Sata-komitean työ vaikutti Suomen sosiaalipoliittisiin järjestelmiin? Miten innovaatiot leviävät politiikassa? Miksi Suomessa ei enää ole tulopolitiikkaa? Tulisiko toimeentulotuen maksatus siirtää kunnilta Kelaan? Millaiset prosessit johtivat kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, perhevapaita koskeviin uudistuksiin, työmarkkinatukiuudistukseen tai lääkkeiden viitehintajärjestelmään? Muun muassa näitä kysymyksiä valottavat tämän kirjan artikkelit vähimmäisturvan, sosiaalivakuutuksen ja hyvinvointipalvelujen järjestämisen - niin laajojen kuin yksittäistenkin - uudistusten näkökulmasta.

Omistajuus Maailmanpankin diskurssissa : muuttuvatko avun toimijoiden valtasuhteet? Tapaustutkimuksena avun uusi arkkitehtuuri ja yhteiskunnalliset voimasuhteet Mosambikissa

Samanaikaisesti, kun tämän päivän kehitysdiskurssissa painotetaan omistajuutta ja kumppanuutta, monien mielestä avunantajien asema suhteessa avunsaajiin on jopa vahvistunut entisestään. Jos vahvistuneen avunsaajan omistajuuden ajatellaan tarkoittavan vallan siirtoa avunantajilta avunsaajille, vaikuttaisi diskurssin ja käytännön välillä olevan ristiriita. Työssäni yritän selvittää eri tekijät ja historiallisen taustan, joiden seurauksena liberaali käsitteistö, etenkin omistajuus, on noussut Maailmanpankin diskurssiin. Tätä kautta pyrin selvittämään, mitä omistajuus tarkoittaa Maailmanpankille, ja millaisiin valta-asetelmiin uusi diskurssi johtaa. Työni tapaustutkimuksessa pohdin omistajuuskysymyksiä tämän päivän Mosambikissa: edesauttaako nykyinen liberaali kehitysdiskurssi vallansiirtoa Mosambikin kontekstissa a) avunantajilta avunsaajamaalle b) perimmäiselle edunsaajalle, eli kansalle. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Historiallisen lähestymistavan kautta pyrin selvittämään taustaa ja syitä Maailmanpankin diskurssin muutokseen, ja sitä kautta selvittämään nykyään vallitsevia avunantajien ja avunsaajien välisiä valtasuhteita. Tähän käytän lähteinäni ensimmäisessä osiossa Maailmanpankin omia julkaisuja ja toisessa osiossa muita kirjallisia lähteitä. Mosambikin tapaustutkimukseni lähdeaineisto koostuu paikallisten järjestöjen ja tutkimusinstituuttien edustajille tekemistäni avoimista teemahaastatteluista sekä muista kirjallisista, Mosambikin avun kontekstia käsittelevistä lähteistä. Omistajuuskäsite Maailmanpankin diskurssissa on laajentunut huomattavasti: kun alussa omistajuudella tarkoitettiin lähinnä sitoutumista, niin nykyään se tulisi ymmärtää pyrkimyksenä lisätä avunsaajamaiden hallintaa kehitysprosesseissa, mikä puolestaan lisäisi huomattavasti avunsaajamaiden päätösvaltaa avunkäytön suhteen. Toisessa osiossa kuitenkin osoitan, että vaikka Maailmanpankki antaa omistajuusdiskurssin myötä ymmärtää, että aloitteen kehitysinterventiosta on tultava avunsaajamaalta itseltään, niin todellisuudessa asetelma on erilainen. Maailmanpankin ja muiden avunantajien keinot vaikuttaa ovat muuttuneet, mutta vaikutus on pysynyt yhä vahvana. Omistajuus- ja kumppanuusdiskurssi toimii merkittävässä asemassa nykyisessä avun kontekstissa, jossa avunantajat vaikuttavat avunsaajamaihin sisältä päin: vallankäytön mekanismit ovat enemmän piilossa. Näin ollen aloite tulee yhä vieläkin avunantajilta, ja omistajuus tarkoittaa lähinnä avunsaajamaan sitoutumista ohjelmiin. Kansalaisyhteiskunta puolestaan on otettu mukaan tukemaan avunantajien agendaa ja varmistamaan kannatus muutoksilie myös yhteiskunnan sisältä päin. Mosambikin tapaustutkimuksessa huomiot ovat jokseenkin samankaltaisia. Omistajuusdiskurssin myötä avunantajat vaikuttavat mahdollisesti yhä tehokkaammin Mosambikin hallituksen sisällä, etenkin avun käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Mosambikin hallitus ei kuitenkaan vaikuta edes haluavan vahvempaa omistajuutta, koska nykyinen toteutettava malli palvelee sen etuja loistavasti: antamalla periksi tietyillä alueilla avunantajille hallitus vahvistaa asemiansa muiden kotimaisten toimijoiden edessä. Avunantajilla voi tahtoessaan olla tärkeä rooli avunsaajamaiden sisäisiin valtasuhteisiin vaikuttamisessa. Mosambikin esimerkin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävää muutosta kansan ja hallituksen välisissä valtasuhteissa ei ole tapahtunut.

Asutuskeskustaistelukoulutus Suomen puolustusvoimissa 1945–1989

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

Changes in respiratory mechanics and gas exchange during the acute respiratory distress syndrome

BACKGROUND: The time course of impairment of respiratory mechanics and gas exchange in the acute respiratory distress syndrome (ARDS) remains poorly defined. We assessed the changes in respiratory mechanics and gas exchange during ARDS. We hypothesized that due to the changes in respiratory mechanics over time, ventilatory strategies based on rigid volume or pressure limits might fail to prevent overdistension throughout the disease process. METHODS: Seventeen severe ARDS patients {PaO2/FiO2 10.1 (9.2-14.3) kPa; 76 (69-107) mmHg [median (25th-75th percentiles)] and bilateral infiltrates} were studied during the acute, intermediate, and late stages of ARDS (at 1-3, 4-6 and 7 days after diagnosis). Severity of lung injury, gas exchange, and hemodynamics were assessed. Pressure-volume (PV) curves of the respiratory system were obtained, and upper and lower inflection points (UIP, LIP) and recruitment were estimated. RESULTS: (1) UIP decreased from early to established (intermediate and late) ARDS [30 (28-30) cmH2O, 27 (25-30) cmH2O and 25 (23-28) cmH2O (P=0.014)]; (2) oxygenation improved in survivors and in patients with non-pulmonary etiology in late ARDS, whereas all patients developed hypercapnia from early to established ARDS; and (3) dead-space ventilation and pulmonary shunt were larger in patients with pulmonary etiology during late ARDS. CONCLUSION: We found a decrease in UIP from acute to established ARDS. If applied to our data, the inspiratory pressure limit advocated by the ARDSnet (30 cmH2O) would produce ventilation over the UIP, with a consequent increased risk of overdistension in 12%, 43% and 65% of our patients during the acute, intermediate and late phases of ARDS, respectively. Lung protective strategies based on fixed tidal volume or pressure limits may thus not fully avoid the risk of lung overdistension throughout ARDS.