818 resultados para tietokannan suunnittelu


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä on tutkittu LVI-suunnittelun ohjaamista ja sen kehittämistä integroiduissa rakennushankkeissa. Tutkimuksen tavoitteena on löytää kehitysehdotuksia LVI-suunnittelun eteenpäinviemiseksi integroiduissa hankkeissa. Tutkimus on tehty hyödyntäen kirjallisia lähteitä ja haastattelemalla integroiduissa projekteissa mukana ollutta henkilöstöä. Perinteisessä rakennushankkeessa eri suunnittelualat toimitetaan useasta yrityksestä. Tässä työssä lähtökohtana on, että merkittävimmät suunnittelualat kuten arkkitehti-, rakenne- ja talotekninensuunnittelu tulevat samalta toimittajalta. Toimituslaajuuteen voidaan lisätä myös mm. rakennuttajakonsultointi- ja kiinteistönkehitysprosessi. Tutkimuksen tuloksena saatiin määritettyä kehitysehdotukset integroituihin hankkeisiin yleiseltä ja LVI-suunnittelun kannalta. Kehitystyössä tulee panostaa tietomallintamiseen, aikataulutukseen ja yhteistyöhön. Tietomallintamista voidaan parantaa koulutuksen, Yleisten tietomallivaatimusten 2012 ja tietomallien tarkasteluohjelmistojen avulla. Aikataulutus paranee, kun suunnittelijat saadaan hankkeeseen mukaan riittävän aikaisessa vaiheessa ja kun suunnittelijat pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan hankkeen tarjouksen- ja sopimuksentekoon. Yhteistyötä voidaan parantaa avoimen ilmapiirin korostamisella ja projektiorganisaation tiivistämisellä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kohdeorganisaatiossa on havaittu tarvetta kustannusten tarkemmalle ennustamiselle liiketoimintaympäristön ja palvelutarjooman muutosten seurauksena. Diplomityön päätavoitteena on selvittää, kuinka palvelualan yritykselle rakennetaan toimintopohjainen kustannusten ennustemalli. Päätavoitetta lähestytään selvittämällä mallin rakennusvaiheet, soveltuvuus kohdeorganisaatiolle ja siitä saatava lisäarvo. Tutkielmassa käytetään konstruktiivista tutkimusotetta. Malli pohjautuu toimintopohjaisen suunnittelun ja budjetoinnin suljetun silmukkamallin teoriaan. Empiriaosassa suoritetaan mallin rakentaminen vaiheittain. Työn tulokset osoittavat toimintopohjaisen suunnittelun ja budjetoinnin suljetun silmukkamallin soveltuvuuden kohdeorganisaation toimintojen mallinnukseen. Toimintopohjaisesta ennustemallista on saatavissa lisäarvoa budjetointiin ja skenaariotyöhön. Mallin avulla voidaan tarkastella budjetoinnin realistisuutta. Skenaariotyöstä voidaan saada tukea päätöksentekoon, koska erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia voidaan arvioida resurssitarpeen ja kustannusten näkökulmasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyisin yhä laajempia sovelluksia toteutetaan WWW-sovelluksina, joita myös vähän tietokoneita käyttäneiden pitäisi oppia käyttämään. Ohjelmiston oppimisen helppoutta mitataan opittavuudella, jota parantavat yksinkertaistaminen, graafinen suunnittelu, kuvakkeiden selkeys ja yleisesti käytettävät toimintatavat. Tässä työssä tarkastellaan HTML5:ttä ja kolmea WWW-sovellusta edellä mainittujen opittavuuden tekijöiden suhteen. HTML5:ssä on muutamia opittavuutta parantavia uusia ominaisuuksia, kuten tehokkaammat tietojensyöttötavat ja median toisto. Tutkituilla sivuilla opittavuuteen vaikuttavat tekijät olivat pääosin kunnossa. Hyvin toteutettuna laajakin WWW-sovellus on helposti opittava. HTML5 tuo yhtenäisyyttä ja häivyttää yhä enemmän WWW-sovellusten ja työpöytäsovellusten rajaa. Jatkossa sisällön visualisointia voisi kehittää opittavuuden parantamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pulsed electroacoustic (PEA) method is a commonly used non-destructive technique for investigating space charges. It has been developed since early 1980s. These days there is continuing interest for better understanding of the influence of space charge on the reliability of solid electrical insulation under high electric field. The PEA method is widely used for space charge profiling for its robust and relatively inexpensive features. The PEA technique relies on a voltage impulse used to temporarily disturb the space charge equilibrium in a dielectric. The acoustic wave is generated by charge movement in the sample and detected by means of a piezoelectric film. The spatial distribution of the space charge is contained within the detected signal. The principle of such a system is already well established, and several kinds of setups have been constructed for different measurement needs. This thesis presents the design of a PEA measurement system as a systems engineering project. The operating principle and some recent developments are summarised. The steps of electrical and mechanical design of the instrument are discussed. A common procedure for measuring space charges is explained and applied to verify the functionality of the system. The measurement system is provided as an additional basic research tool for the Corporate Research Centre of ABB (China) Ltd. It can be used to characterise flat samples with thickness of 0.2–0.5 mm under DC stress. The spatial resolution of the measurement is 20 μm.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia vammaisilla, kuuroilla, erilaisilla oppijoilla ja pitkäaikaissairailla on kansalaisopistojen esteettömyydestä. Mielenkiinnon kohteena olivat myös ne osa-alueet, joista kansalaisopistojen esteettömyys kohderyhmän kokemuksissa rakentuu. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena. Verkkokyselyllä kerätty tutkimusaineisto koostui 160 vastauksesta, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimus kuului osana Vapaan sivistystyön esteettömyys -hankkeeseen, jonka puitteissa pyrittiin luomaan kuva esteettömyystilanteesta vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Kansalaisopiston esteettömyys rakentui kuudesta erilaisesta osa-alueesta, joita olivat asenteiden, tiedotuksen ja viestinnän, opetustilanteiden, opiskeluolosuhteiden, rakennusten ja ympäristön esteettömyys sekä monenlaisuuden huomioiminen (monenlaisten osallistujien huomioiminen ja tietoisuus monenlaisuudesta). Asenteiden esteettömyys koettiin muiden osa-alueiden esteettömyyttä myönteisempänä. Suurimmat puutteet esteettömyydessä koettiin osa-alueilla rakennukset ja ympäristö sekä monenlaisuuden huomioiminen. Kaikilla osa-alueilla esteettömyyden kehitys näyttäytyi myönteisenä, joskin osa-alueella rakennukset ja ympäristö kehitys oli ollut vain vähäistä. Noin puolet vastaajista, joiden kokemukset olivat vuodelta 2010 tai myöhemmin, antoi kansalaisopiston esteettömyyden kokonaisarvosanaksi melko hyvä tai erinomainen. Sitä vastoin toinen puoli vastaajista ei kokenut kansalaisopiston esteettömyyttä myönteisenä. Vastaajien antamaan esteettömyyden kokonaisarvosanaan vaikuttivat kokemukset rakennusten ja ympäristön esteettömyydestä sekä monenlaisuuden huomioimisesta. Tulosten pohjalta voitiin todeta, että vaikka esteettömyyden kehittyminen on kansalaisopistoissa ollut myönteistä, ilmenee esteettömyydessä edelleen puutteita, jotka vaikeuttavat erilaisten ihmisten yhdenvertaista osallistumista toimintaan. Esteettömyyden parantamiseksi tulisi huomiota kiinnittää ensisijaisesti rakennusten ja ympäristön esteettömyyteen sekä tietoisuuden lisäämiseen ja monenlaisuuden huomioimiseen toiminnan suunnittelu- ja strategiatyössä. Varsinaisen tutkimustehtävän ohessa tutkimusprosessi tuotti tarkennuksia myös oppimisympäristön esteettömyyden rakentumista kuvaavaan malliin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoito¬suunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteis-työssä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen järvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue kattaa Perämereen laskevat vesistöt Kalajoelta Kuivajoelle sekä Koillismaalta itään laskevat vesistöt. Samalla maantieteellisellä alueella tarkastellaan myös pohja- ja rannikkovesiä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä kandidaatintyössä on tavoitteena tarkastella aurinkovoiman hyödyntämistä sähköntuotannossa ja tutkimuskäytössä osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Green Campus järjestelmää. Työn sisältöön kuuluu mikroverkko- ja aurinkovoimalajärjestelmän tarkastelu sekä lyhyt katsaus PV-aurinkovoimalatekniikan soveltuvuuteen Suomen olosuhteissa. Tämän työn pääpaino on aurinkovoimalan liittämisen mikroverkkojärjestelmään, sekä siihen sisältyvien haasteiden ja niiden ratkaisujen käsittelyssä. Työn aluksi esitellään PV-aurinkovoimalan toimintaperiaate ja järjestelmään kuuluvat osat. Sitä seuraa mikroverkkojärjestelmän tarkastelu yleisellä tasolla, jota seuraa käsittely aurinkovoimalan liittämisestä Green Campuksen sähköjärjestelmään. Työn päätteeksi tultiin tulokseen, että pieni- ja keskikokoiset aurinkovoimalat soveltuvat erinomaisesti tutkimuskäyttöön sekä tavalliseen asuinrakentamisen yhteyteen. Nykypäivänä aurinkovoimalajärjestelmillä on erittäin laajat soveltamisen mahdollisuudet ja käyttöönotto on suhteellisen vaivatonta, sillä voimalan tarvitsemat komponentit tarjoavat jo itsessään suuren osan huomioitavista näkökulmista. Esimerkiksi laitteiden suojaus on pääosin turvattu jo laitestandardeissa ja laitteiden ominaisuuksia laajennetaan yhä monipuolisempiin tarkoituksiin, kuten mikroverkko- ja saarekekäyttöihin. Tällainen suunnittelu mahdollistaa helposti lähestyttävän perusteen harkita aurinkovoimaloiden käyttöönottoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen järvien, jokien, rannikkovesien ja pohjavesien tilan parantamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this study and paper was to find out how the strategic change management readiness in organizations can be evaluated. Based on theory and prior CMP model, the framework of strategic change management and issues related to it was constructed. Additionally a synthesis of the most important phases and interventions in strategic change process and project was created. These phases were starting point, planning, implementation and evaluation and securing phases. Qualitative approach was utilized in the empirical part of the study due to the need for in-depth information about the topics surveyed through semi-structured interview. There were 18 responders from the top management of large Finnish companies. In this study interventions, strengths and weaknesses during the various phases of strategic change projects were revealed. Additionally the interviewees’ opinion on the importance of each of the interventions in strategic change project success was asked. According to this study, the most important phases recognized through researching theoretical literature, prior CMP model and empirical information in starting point phase were analysis of current and desired state and need for change accompanied with guiding coalition formulation. In planning phase the most important interventions were project organization formulation, action plan creation, analysis of prior and current strategic change projects and organizational structure analysis. In the change project implementation phase the interventions of importance were launch, quick wins, sense of urgency creation, change resistance management and change communications. In the final evaluation and securing phase project evaluation was the most important intervention. Based on the results a tool for creating change management readiness profile was created.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään vesienhoidon työohjelmaa ja keskeisiä kysymyksiä Vuoksen vesienhoitoalueella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkastellaan Uudenmaan ELY-keskuksen alueen kaikkien seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain pois lukien Kehä I, Kehä II, Hakamäentie ja maantien 110 tieosuus välillä Helsinki–Kehä III. Edellinen alueelle sijoittuva alempiasteisen tieverkon merkitsevyysluokitus laadittiin silloisten Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueille vuonna 2003. Nyt laaditun päivityksen yhteydessä tarkastelu laajennettiin käsittämään myös Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueet, jotka nykyisin kuuluvat Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen toiminta-alueeseen. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat tässä työssä vähäliikenteiseen tieverkkoon. Tiet, joiden KVL on vähintään 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen noin 7 650 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Työn aikana käydyssä vuoropuhelussa keskusteltiin monien merkitsevyystekijöiden lisäämisestä osaksi merkitsevyysluokitusta. Osa vuoropuhelun aikaisista tekijöistä lisättiin osaksi merkitsevyysluokitusta, osa jätettiin perustellusti pois. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin kolmeen eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 3 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokkaan 1 kuuluvat ne tieosat, joiden merkitsevyyspisteet ovat vähintään 60 prosenttia maksimipistemäärästä. Merkitsevyysluokkaan 2 kuuluvat 40–60 prosenttia maksimipistemäärästä saaneet tieosat. Alimpaan merkitsevyysluokkaan 3 kuuluvat ne tieosat, joiden merkitsevyyspisteet ovat enintään 40 prosenttia maksimipistemäärästä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan sotatieteiden maisterin sotilaspedagogiikan syventäviin opintoihin sisältyvän opintojakson ”Pedagoginen johtaminen” pedagogista rakennetta, opetusta ja opiskelijoiden kokemuksia oppimisestaan. Samalla selvitetään heidän ajatuksiaan pedagogisesta johtamisesta; millaista, kenen toimesta ja minne kohdistuvaa toimintaa se on? Laadullisen tutkimuksen pääkysymyksiin haetaan vastauksia erilaisten menetelmien ja aineistotriangulaation tuottaman informaation avulla, jota tutkija käsittelee induktiivisesti päättelemällä. Tutkimusaineisto koostuu opintojakson suunnitteluasiakirjojen; opetussuunnitelman, pedagogisen käsikirjoituksen ja opintojaksokäskyn sisältöjen vertailusta, tutkijan lähiopetuksen aikana tekemistä havainnoista sekä 15 opiskelijan vastauksista kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi kirjallisuustutkimuksen avulla pedagogisen johtamisen käsitettä Suomessa 2000-luvulla. Tutkimuksen opiskelijat arvioivat opintojakson pedagogisen rakenteen heidän oppimistaan tukevaksi. Opintojakson sisältämät työelämään suunnatut oppimistehtävät koettiin merkitykselliseksi. Opiskelijat kokivat tehneensä itsenäistä työskentelyä opintojakson aikana. Opiskelijoiden vastaukset lähiopetuksen ja kirjallisuuden merkityksestä omalle oppimiselleen ovat jossain määrin ristiriitaisia. Opiskelijat perehtyivät osaan opintojakson suunnitteluasiakirjoista varsin hyvin, mutta opetussuunnitelmaan perehtyi vastaajista vain puolet. Pedagoginen johtaminen nähdään vastausten perusteella olevan sekä näkyvää että näkymätöntä, erityisesti kollegiaalista toimintaa, jossa esimiehen merkitys korostuu visioiden ja strategioiden jalkauttamisessa käytännön toimiksi. Tutkimuksen tulokset noudattelevat viimeaikaista ymmärrystä ja käsitystä pedagogisen johtamisen käsitteestä työyhteisöissä. Opintojen suunnittelu ja toteutus on kokonaisvaltainen prosessi. Se edellyttää eri toimijoiden välistä jatkuvaa yhteistyötä sisältötavoitteiden ymmärtämiseksi ja toimivan pedagogisen rakenteen luomiseksi. Parhaimmillaan se näkyy opiskelijoille linjakkaasti toteutettuna opetuskokonaisuutena, joka tukee heidän omakohtaisia oppimistavoitteita ja palvelee myös työelämässä tarvittavaa osaamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani tavoitteena oli tutkia tapauksena Bohemia Interactive Simulationsin valmistaman Virtual Battlespace 2 (VBS2) -tietokonepelisimulaattorin käyttöönottoa Panssariprikaatin Panssarikoulun varusmieskoulutuksessa. Tutkimuskysymysten avulla oli tarkoituksena selvittää, mitkä tekijät ja tapahtumat vaikuttivat siihen, että VBS2 otettiin käyttöön, minkälaisin perustein koulutus suunniteltiin ja järjestelmän käyttö varusmieskoulutuksessa käynnistettiin. Lisäksi ajatuksena oli aineiston mahdollistamissa puitteissa tutkia VBS2:n käytöstä tähän mennessä kertyneitä kokemuksia kouluttajien näkökulmasta, tavoitteena tuottaa myös perustietoa tulevaisuuden VBS2-koulutuksen suunnittelua ja toteuttamista varten. Tutkimusmenetelmänä oli tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin toteuttamalla teemahaastatteluita. Tutkimusta varten haastateltiin kahta VBS2-järjestelmää ensimmäisenä varusmieskoulutuksessa käyttänyttä kouluttajaa. Haastatteluaineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Tuloksia tarkasteltiin sotilaspedagogiikan näkökulmasta ja suhteessa oppimisympäristöjen sekä oppimisprosessin suunnittelun teorioihin. Tutkielma rakentuu johdannosta, menetelmäluvusta, yhdistetystä teoria- ja tulosluvusta sekä johtopäätös- ja pohdintaluvusta. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että Virtual Battlespace 2:n käyttöönotto Panssarikoulussa oli aktiivisten ja innovatiivisten henkilöiden aikaansaannosta, jossa spontaanin, ennakkoluulottoman ja opetuksen laadun kehittämiseen tähtäävän kokeilun myötä otettiin käyttöön uudenlainen koulutusväline. Samalla saatiin aikaan myönteisiä oppimistuloksia ja kiinnostavia muutoksia yhden joukkoyksikön koulutuskulttuuriin ja totunnaisiin koulutuksen käytäntöihin. VBS2:n käyttöön liittyviä keskeisiä teemoja ovat oppimisprosessin kokonaisvaltainen hallinta, eli VBS2-koulutuksen huolellinen suunnittelu ja integrointi osaksi muuta koulutusta, koulutustapahtumien valmistelujen ja kouluttajien ammattitaidon merkitys, koulutustapahtumien johtamisen paikoin muusta sotilaskoulutuksesta poikkeavat käytännöt sekä VBS2:n aikaansaaman oppimisen ymmärtäminen. Kouluttajien kokemusten perusteella VBS2 on avoin oppimisympäristö, joka ei korvaa mitään olemassa olevista koulutusmuodoista, mutta täydentää niitä tehokkaasti tarjoten uudenlaisia ulottuvuuksia sotilaskoulutukseen. Sen avulla voidaan tehokkaasti kehittää erityisesti sotilaan henkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä siirtää koulutuksen painopistettä soveltaviin maastoharjoituksiin. Tutkielma avaa näkökulmia VBS2:n ja muiden virtuaalisten oppimisympäristöjen pedagogiselle pohtimiselle ja tuleville aiheeseen syventyville tutkimuksille. Lisäksi se herättää keskustelua varusmieskoulutuksemme parhaista käytänteistä ja kehitystrendeistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueenjärvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren ulottuu rannikollaSaaristomereltä Selkämerelle, Merenkurkkuun ja eteläiselle Perämerelle ja sisämaassa Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Hämeeseen. Ensimmäisellä suunnittelukierroksella Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset liittyivät hajakuormituksen aiheuttama ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen, happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ongelmiin, vesistörakentamisen ja säännöstelyn aiheuttamiin muutoksiin, tulviin ja alivirtaamakausien kuivuuteen sekä pohjavesiä kuormittavan toiminnan ja pohjavesien tilan sekä antoisuuden vaarantumisen ehkäisemiseen. Tärkeät vesienhoidon perusteemat eivät ole muuttuneet. Tässä asiakirjassa käsitellään Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueella vuosien 2016–2021 aikana vesienhoidon kannalta tärkeitä kysymyksiä. Esille on nostettu myös seikkoja, joilla on huomattavaa alueellista tai paikallista merkitystä. Lisäksi on huomioitu suunnitteluun vaikuttava muu kehitys. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutusta ja seurantaa jatketaan vesimuodostumien hyvän tilan saavuttamiseksi, hyvässä ja erinomaisessa tilassa olevien vesimuodostumien tilan heikkeneminen tulee estää.