Early Childhood Mathematics Education: Research, Curriculum and Educational Practice

This article reviews data obtained through research into early childhood mathematics education in Spain. It analyses the current curricular directions in mathematics education with early learners. It also provides an overview of mathematical practices in early childhood education classrooms to analyse the commonalities and differences between research, curriculum and educational practice. A review of the research presented at SEIEM symposia from 1997 until 2012 demonstrates: a) very little research has been done, a trend that is repeated in other areas, such as the JCR-Social Sciences Edition or the PME; b) the first steps have been taken to create a more and more cohesive body of research, although until now there has not been enough data to outline the curricular directions; and c) some discrepancies still exist between the mathematical practices in early childhood education classrooms and the official guidelines

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

How (not) to interview children : interviews with young children in sexual abuse investigations in Finland

The present thesis had two main objectives: The first was to assess how child sexual abuse (CSA) interviews in Finland are conducted through analysing the interviewing techniques applied and the language used by the interviewers, as well as to suggest ways to improve interviews if they were found to have deficiencies. The second main aim was to contribute to the growing research corpus concerning CSA interviews, in particular, by addressing how interviewers follow up information provided by the child, by analysing whether child health care professionals would use childadapted language, and by studying the kind of modifications in the verbal behaviour of interviewers and children that were associated with a) repeated interviews, b) a support person’s presence at the interview, and c) the use of anatomically detailed dolls. Two complementary samples of CSA interviews were analysed. The first one was composed of child interviews with 3-12-year-old children (N = 27) that had been considered problematic by lawyers or other involved professionals (Studies I and IV). The second sample consisted of unselected interviews (N = 43) with children aged 3 to 8 years conducted in a number of hospitals in different parts of the country (Studies II and III). Study I: The verbal interaction between interviewer and child was analysed in a sample of interviews that had been considered to be problematic by involved professionals. Results showed that interviewers used inappropriate questioning techniques, relying on option-posing, specific suggestive and unspecific suggestive questions to a significant extent, these comprising around 50% of all interviewer utterances. The proportion of invitations, which the research community recommends interviewers to rely on, was strikingly low. Invitations and directive utterances were associated with an increase in informative responses by the child in terms of response type, number of new details reported, as well as length of response. The opposite was true for option-posing and suggestive utterances. Longer questions by the interviewer (in number of words) often rendered no reply from the child, whereas shorter questions were followed by descriptive answers. Even after the child had provided an informative answer, interviewers failed to follow up the information in an adequate way and instead continued to rely on focused and leading questions. Study II: Due to the possible bias of the sample analysed in Study I, the most important analyses were rerun with the unselected sample and reported separately. Results were quite similar between the two studies, indicating that the problems observed in Study I, with interviewers relying on option-posing and suggestive questions to a significant extent, are likely to be general and not specific for those interviews. Even if suggestive questions were slightly less and invitations slightly more common in this sample than in the previous study, almost half of the interviewer questions were still optionposing or suggestive, and also in this sample, interviewers failed to follow up information by the child in a facilitating manner. Differentiating between judicial and contextual details showed that while facilitators, invitations, and directive utterances elicited more contextual than judicial details, the opposite was true for specific suggestive utterances. These results might be explained by the reluctance of children to describe sexual details related to the abuse events. Alternatively, they may also be due to children describing incorrect sexual details as a result of suggestive interviewing techniques. Study III: This study examined features of the language used by the interviewers. Interviewer utterances included multiple questions, long statements, complicated grammar and concepts, as well as unclear references to persons and situations. More than a fifth of the interviewer utterances were coded as belonging to at least one of these categories. The results suggest that even professionals who are experienced in interacting with children may have difficulties in using a child-sensitive language, adding to the pool of studies showing similar problems to occur in legal hearings with children conducted by lawyers. As children rarely comment on, or even recognise, their lack of comprehension, the use of a language that is too complex can have detrimental consequences for the outcomes of investigative interviews. Interviewers used different approaches to introduce the topic of abuse. While 15% of the children spontaneously addressed the topic of abuse, probably indicating that they felt confident with the interviewer and the situation, in almost 50% of the cases, the interviewer introduced the topic of abuse in a way that can be considered leading. Interviews were characterised by a lack of structure, apparent in frequent rapid switches of topic by the interviewer. This manner was associated with a decrease in the number of new details provided by the children. Study IV: This study analysed possible changes in the interview dynamics associated with repeated interviewing, the presence of a support person (related to the child), and the use of anatomically detailed (AD) dolls. Repeated interviewing, in combination with suggestive questions, has previously been found to seriously contaminate children’s accounts. In the present material, interviewers used significantly more suggestive utterances in the repeated condition, thus endangering the reliability of the children’s reports. Few studies have investigated the effects of a support person’s presence at the interview. The results of the present study showed that interviewers talked more and children provided less information when a support person was present. Supporting some earlier findings regarding the use of AD dolls, the present results showed that using AD dolls was associated with longer interviewer utterances and shorter, less responsive, and less detailed child responses. Interviewers used up to five times more unspecific suggestive utterances when dolls were used, for instance through repeatedly asking the child to show “what really happened” with the dolls. Conclusion: The results indicate that CSA interviews in Finland are not conducted in a manner that follows best practice as defined by the research community and as stated in a number of guidelines. When comparing these questioning strategies with the recommendations, which have been predominant in the field for more than ten years now, it can be concluded that the interviews analysed were conducted in a manner that undermines the possibility to elicit an uncontaminated and accurate narrative from the children. A particularly worrying finding was the fact that interviewers did not follow up relevant information by the children in an adequate way. A number of clinical implications can be drawn from the results, particularly concerning the need for improvement in the quality of CSA interviews. There is convincing research regarding how to improve CSA interviews, notably through training forensic child interviewers to use a structured interviewing protocol, and providing them with continuous supervision and feedback. Allocating appropriate resources to improve the quality of forensic child interviews is a matter of protecting the rights of all persons involved in CSA investigations, in particular those of the children.

OpenAIRE Guidelines for Literature Repositories, Data Archives and CRIS managers

Poster at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Supporting Repository Interoperability through Guidelines

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Linguistic models for decision support

Linguistic modelling is a rather new branch of mathematics that is still undergoing rapid development. It is closely related to fuzzy set theory and fuzzy logic, but knowledge and experience from other fields of mathematics, as well as other fields of science including linguistics and behavioral sciences, is also necessary to build appropriate mathematical models. This topic has received considerable attention as it provides tools for mathematical representation of the most common means of human communication - natural language. Adding a natural language level to mathematical models can provide an interface between the mathematical representation of the modelled system and the user of the model - one that is sufficiently easy to use and understand, but yet conveys all the information necessary to avoid misinterpretations. It is, however, not a trivial task and the link between the linguistic and computational level of such models has to be established and maintained properly during the whole modelling process. In this thesis, we focus on the relationship between the linguistic and the mathematical level of decision support models. We discuss several important issues concerning the mathematical representation of meaning of linguistic expressions, their transformation into the language of mathematics and the retranslation of mathematical outputs back into natural language. In the first part of the thesis, our view of the linguistic modelling for decision support is presented and the main guidelines for building linguistic models for real-life decision support that are the basis of our modeling methodology are outlined. From the theoretical point of view, the issues of representation of meaning of linguistic terms, computations with these representations and the retranslation process back into the linguistic level (linguistic approximation) are studied in this part of the thesis. We focus on the reasonability of operations with the meanings of linguistic terms, the correspondence of the linguistic and mathematical level of the models and on proper presentation of appropriate outputs. We also discuss several issues concerning the ethical aspects of decision support - particularly the loss of meaning due to the transformation of mathematical outputs into natural language and the issue or responsibility for the final decisions. In the second part several case studies of real-life problems are presented. These provide background and necessary context and motivation for the mathematical results and models presented in this part. A linguistic decision support model for disaster management is presented here – formulated as a fuzzy linear programming problem and a heuristic solution to it is proposed. Uncertainty of outputs, expert knowledge concerning disaster response practice and the necessity of obtaining outputs that are easy to interpret (and available in very short time) are reflected in the design of the model. Saaty’s analytic hierarchy process (AHP) is considered in two case studies - first in the context of the evaluation of works of art, where a weak consistency condition is introduced and an adaptation of AHP for large matrices of preference intensities is presented. The second AHP case-study deals with the fuzzified version of AHP and its use for evaluation purposes – particularly the integration of peer-review into the evaluation of R&D outputs is considered. In the context of HR management, we present a fuzzy rule based evaluation model (academic faculty evaluation is considered) constructed to provide outputs that do not require linguistic approximation and are easily transformed into graphical information. This is achieved by designing a specific form of fuzzy inference. Finally the last case study is from the area of humanities - psychological diagnostics is considered and a linguistic fuzzy model for the interpretation of outputs of multidimensional questionnaires is suggested. The issue of the quality of data in mathematical classification models is also studied here. A modification of the receiver operating characteristics (ROC) method is presented to reflect variable quality of data instances in the validation set during classifier performance assessment. Twelve publications on which the author participated are appended as a third part of this thesis. These summarize the mathematical results and provide a closer insight into the issues of the practicalapplications that are considered in the second part of the thesis.

Elementary computer-mediated online distance education : identification of criteria for successful implementation and practice

This study had three purposes related to the effective implem,entation and practice of computer-mediated online distance education (C-MODE) at the elementary level: (a) To identify a preliminary framework of criteria 'or guidelines for effective implementation and practice, (b) to identify areas ofC-MODE for which criteria or guidelines of effectiveness have not yet been developed, and (c) to develop an implementation and practice criteria questionnaire based on a review of the distance education literature, and to use the questionnaire in an exploratory survey of elementary C-MODE practitioners. Using the survey instrument, the beliefs and attitudes of 16 elementary C'- MODE practitioners about what constitutes effective implementation and practice principles were investigated. Respondents, who included both administrators and instructors, provided information about themselves and the program in which they worked. They rated 101 individual criteria statenlents on a 5 point Likert scale with a \. point range that included the values: 1 (Strongly Disagree), 2 (Disagree), 3 (Neutral or Undecided), 4 (Agree), 5 (Strongly Agree). Respondents also provided qualitative data by commenting on the individual statements, or suggesting other statements they considered important. Eighty-two different statements or guidelines related to the successful implementation and practice of computer-mediated online education at the elementary level were endorsed. Response to a small number of statements differed significantly by gender and years of experience. A new area for investigation, namely, the role ofparents, which has received little attention in the online distance education literature, emerged from the findings. The study also identified a number of other areas within an elementary context where additional research is necessary. These included: (a) differences in the factors that determine learning in a distance education setting and traditional settings, (b) elementary students' ability to function in an online setting, (c) the role and workload of instructors, (d) the importance of effective, timely communication with students and parents, and (e) the use of a variety of media.

Humour and Learning: A Self-Study of My Practice as an Adult Educator

This study examined my lived experiences as a frontline practitioner and adult educator in a local nonprofit community organization. Using self-study research methodology, I explored my professional practice as a facilitator of job search skills training with newcomers to Canada and the impact of humour on their learning, a topic for which I have a particular passion. To better inform my practice, I designed and delivered job search skills workshops on resume writing and cold-calling/networking. I used a variety of data sources including a literature review, personal observations, and reflections as well as secondary data sources from workshop evaluations and unsolicited feedback emails from participants. Findings from the self-study indicated that adult learners who experience entertaining and fun-filled lessons that use appropriate humour have better learning results, are more confident, and are better prepared to apply skills required for achieving career goals. Further, I learned in my practice that my challenge as an adult educator is to ensure humour is appropriately used and adds value to the learning rather than being the focus of the teaching.

Good Management Practice for Animal Handling and Stunning

On the front cover is a handwritten note that reads "original guidelines I used when the McDonalds audits were started in 1999".

Tribunals and Guidelines: Exploring the Relationship Between Fairness and Legitimacy in Administrative Decision-Making

Un résumé en français est également disponible.

Guidelines for Reducing the Negative Public Health Impacts of Medical Tourism

Étude de cas / Case study

Good Practice in the use of PowerPoint

This presentation aims to encourage academic staff to make better use of PowerPoint by avoiding dependence on or abuse of bullet points. It highlights PowerPoint's emergent properties and presents clear guidelines for effective slides

Prevalencia de TSH neonatal elevada y factores perinatales relacionados con asfixia Bogotá 2012

Introducción: la asfixia perinatal es la tercera causa de muerte en menores de 5 años. Las secuelas neurológicas suponen una carga importante para las familias y los sistemas de salud (1). Los estudios que relacionan el efecto de la asfixia perinatal sobre las hormonas tiroideas son escasos. El estudio sobre predictores de asfixia es un tema de investigación permanente. El objetivo principal fue determinar la prevalencia de TSH de cordón elevada y su relación con factores perinatales asociados a asfixia. Métodos: estudio descriptivo retrospectivo. La muestra estuvo conformada por todos los recién nacidos con TSH de cordón elevada y un segundo grupo seleccionado de forma aleatoria con TSH de cordón normal. Tomada de una población de neonatos atendidos en una clínica de Bogotá durante el 2012. Resultados: la prevalencia de TSH de cordón elevada fue de 14,7%. Los resultados sugieren una posible asociación entre alteraciones en las pruebas de bienestar fetal, presencia de infección materna, parto distócico, dificultad respiratoria y APGAR bajo y la presencia de TSH elevada p<0,05. Discusión: La alta prevalencia de TSH de cordón elevada podría relacionarse con las características de alto riesgo que presenta esta población. La elevación transitoria de la TSH neonatal de cordón en neonatos con alteraciones del bienestar fetal asociada a eventos hipóxicos agudos, sugiere que esta hormona podría ser un marcador de asfixia perinatal.

Assessment for learning : digital tools for effective practice.

Proporciona consejos para utilizar cámaras digitales, grabadoras, etc., para captar y registrar el aprendizaje de adultos, y cómo se pueden utilizar los blogs y vídeos para que los alumnos reflexionen sobre su aprendizaje. Hay un capítulo sobre cómo hacer el e-portfolio para los alumnos. Hay glosario, lista de lecturas adicionales y de sitios web útiles como ayuda adicional.

Are the NICE guidelines for Obsessive Compulsive Disorder being used in primary care?

This study aims to: 1) assess the proportion of General Practioners (GPs) who are aware of or who have read the National Institute for Health and Clinical Excellence (NICE; 2005a) guidelines for Obsessive Compulsive Disorder (OCD), 2) compare this with the proportion of other mental health disorders found by previous research and 3) establish the prevalence of OCD in primary care. Questionnaires were sent to all GPs (n = 795) and practice managers (n = 157) in Berkshire and Buckinghamshire, South East England. These contained 19 questions and took 5 min to complete. After the first set of responses, larger practices were visited and telephoned to encourage further responses. The response rates were 10.1% from GPs and 19.1% from practice managers. In all, 48.7% of the GPs were aware of the NICE guidelines for OCD and 30.3% reported that they had read them – higher than for Post-Traumatic Stress Disorder, but lower than for depression. Of registered patients, 0.2% were diagnosed with OCD, lower than the 1.1% found in epidemiological studies.