Yritysten kuljetusvirrat ja varastointi Pohjois-Euroopassa

Tämän työn tavoitteena on luoda kuva yritysten kuljetusvirroista ja varastointiratkaisuista Pohjois-Euroopassa. Päätutkimusmenetelmänä käytettiin verkkopohjaista kyselyä, jolla pyrittiin keräämään tietoa Suomen, Ruotsin ja Viron suurimpien yritysten logistisista ratkaisuista. Kyselytutkimus toteutettiin yhteistyössä Tallinnan teknillisen yliopiston sekä Jönköpingin yliopiston kanssa. Toimivat kuljetusjärjestelmät ovat nykyään elintärkeitä, sillä ne luovat edellytykset talouden kasvulle ja hyvinvoinnin lisääntymiselle. Myös akateemisessa tutkimuksessa on havaittu, että yritysten todellisista toiminnoista ja luvuista tulisi saada lisää tietoa. Tässä työssä kerättiin ja analysoitiin tietoa yritysten kuljetusyksiköistä, kuljetusmuodoista, kuljetuskustannuksista, kuljetusvirroista eri maiden välillä, varastointiratkaisuista sekä kabotaasikuljetusten ja rikkidirektiivin vaikutuksista. Kirjallisuus- ja kyselytutkimuksen perusteella puoliperävaunu ja kumipyöräkuljetukset ovat Pohjois-Euroopan suosituimmat kuljetuskeinot. Kyselytulosten mukaan varsinkaan suomalaiset yritykset eivät juuri käytä rautatiekuljetuksia, eikä rautatieyhteyttä pidetty tärkeänä varastojen sijainnista päätettäessä. Kuljetusvirrat Kiinan ja Euroopan välillä suuntautuvat Kiinasta Eurooppaan päin. Kiinasta tuleva kuljetusvirta tulee todennäköisesti pysymään vahvana myös tulevaisuudessa. Venäjän ja Euroopan väliset kuljetusvirrat suuntautuvat kyselytulosten perusteella Euroopasta Venäjälle päin. Pohjois-Euroopassa yrityksillä on käytössä pieniä ja keskikokoisia varastoja sekä suurempia jakelukeskuksia. Tulevaisuudessa varastot vaikuttaisivat keskittyvän hieman suuremmiksi yksiköiksi. Kyselytutkimuksen mukaan kabotaasikuljetukset ovat laskeneet ainakin joidenkin yritysten maantiekuljetusten kustannuksia. Rikkidirektiivin puolestaan odotetaan nostavan merikuljetusten hintoja sekä yritysten kuljetuskustannuksia huomattavasti.

Onnistunut organisaatiomuutos henkilöstöresurssin näkökulmasta : tapaustutkimus Raja- ja merivartiokoulun toimintojen keskittämisestä

Vuosina 2012-1014 Rajavartiolaitoksen toteuttama talouden sopeuttamisohjelma aiheutti huomattavia muutoksia Raja- ja merivartiokoulun toiminnassa. Koululle annettiin tehtäväksi parantaa oman toimintansa kustannustehokkuutta noin 2 miljoonalla eurolla. Ratkaisuna koulu päätti kokonaan sulkea Espoossa sijaitsevan koulutuskeskuksen ja keskittää siellä olleet palvelut pääosin Imatralla sijaitsevan koulutuskeskuksen yhteyteen. Lisäksi Espoossa toiminut merellinen koulutus sijoitettiin Porkkalan merivartioasemalle. Muutoksen myötä myös organisaatiota uudistettiin ja sen toimintoja yhdistettiin. Esimerkiksi korkeakouluosasto ja kurssiosasto yhdistettiin yhdeksi osastoksi. Kokonaisratkaisussa päästiin alustavien laskelmien mukaan asetettuun kustannussäästötavoitteeseen. Tässä työssä keskityttiin tapaustutkimuksen keinoin tarkastelemaan toteutuneen muutosjohtamisen onnistumista syvällisemmin henkilöstön näkökulmasta. Muutos aiheutti erityisesti Espoossa työskennelleelle henkilöstölle huomattavaa henkistä ahdistusta ja pettymyksen tunteita. Prosessi koettiin liian tiukasti ylhäältä johdetuksi, eikä henkilöstö kokenut oman äänensä päässeen kuuluviin ratkaisua päätettäessä. Osa henkilöistä irtisanoutui muutoksen seurauksena ja osa siirtyi muihin tehtäviin Rajavartiolaitoksen sisällä. Tutkimustulosten perusteella, haasteeksi muodostuivat jäykkä organisaatiorakenne ja vahva sotilasjohtamisen kulttuuri, joka ei edesauttanut vuorovaikutteisen ja avoimen ilmapiirin syntymistä vaikeassa muutostilanteessa. Muutoksen suunnittelusta vastannut johtoryhmä ei onnistunut saavuttamaan yhteistä muutosvisiota, joka puolestaan aiheutti ongelmia muutoksen viestinnässä ja henkilöstön sitouttamisessa. Alussa toteutettu vaihtoehtojen kartoittaminen koettiin henkilöstön mielestä merkityksettömäksi lopputuloksen kannalta, sillä toteutettu muutosprosessi antoi heille sen vaikutelman, että asiat olivat jo etukäteen päätetty ylemmällä tasolla. Viestintää pyrittiin prosessin aikana lisäämään, mutta se koettiin henkilöstön mielestä lähinnä yksisuuntaisena, eikä kunnollista dialogia päässyt syntymään. Yllämainitut epäkohdat toteutetussa muutosprosessissa heikensivät työilmapiiriä sekä henkilöstön luottamusta työnantajaa kohtaan. Tämän tutkimuksen keskiössä on itse muutosprosessi ja se miten vaikeassa tilanteessa olisi voitu muutoksen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia hallinnoida suunnitellummin. Työn viitekehyksenä käytettiin olemassa olevaa, professori John P. Kotterin kehittämää kahdeksanportaista muutosjohtamisen mallia. Sitä hyödynnettiin sekä kyselylomakkeen laadinnassa että tulosten analysoinnissa. Pääaineisto muodostui henkilöstölle lähetetystä kyselystä, mutta sen lisäksi tutkimukseen on haastateltu neljää johtoryhmässä työskennellyttä henkilöä. Tämän lisäksi on perehdytty kattavasti muutokseen liittyvään asiakirja-aineistoon. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan yleisesti organisaatiomuutoksia sekä niiden johtamista. Lähtökohta työn tekemiselle liittyy siihen oletukseen, että vaikea taloustilanne tulee jatkossakin pakottamaan Rajavartiolaitosta toteuttamaan haastavia muutoksia omien toimintaedellytyksiensä varmistamiseksi. Muutokset ovat organisaatiolle aina hankalia ja aikaisempi organisaatioon sidottu tutkimus aiheesta on ollut vähäistä. Tavoitteena on, että perehtymällä syvällisemmin jo toteutettuun muutokseen, voidaan omaa johtamistoimintaa pyrkiä kehittämään.

Oralismin uhrit. Diskurssianalyysi viittomakielisten kuurojen lapsuus- ja nuoruusajasta kokemuskertomusten valossa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.

Ajankohtainen imaamikoulutusselvitys

Kirjallisuusarvostelu

Islamia käsittelevä tietokirjallisuus antaa vastauksia islamin näkyvyyteen ja siihen liitettyihin uhkakuviin

Kirjallisuusarvostelu

Kumppanuuden ohjaaminen

Strateginen kumppanuus on nykyään kiinteä osa puolustushallinnon toimintaa. Liiketaloudellisia kumppanuuden periaatteita noudattaen puolustushallinnossa siirrytään toimintojen ulkoistamiseen sen sijaan, että hallittaisiin itse kaikki toimintaan kuuluvat osa-alueet, kuten esimerkiksi järjestelmähuoltoon kuuluvat lentokoneiden peruskorjaukset tai tutummista asioista ruokahuollon toteuttaminen. Kun puolustushallinnossa on lähdetty ulkoistamaan toimintoja eritasoisille kumppaneille, on törmätty uuteen osaamistarpeen osa-alueeseen. Entiseen toimintatapaan nähden nykyisessä toimintatavassa puolustusvoimien henkilöstö on entistä enemmän tekemisissä ulkoistettujen toimintojen ja siis yhteistyökumppaneiden kanssa. Kumppanit ovat yritysmaailman ja usein teollisuuden edustajia, jolloin toimintatavat ja -kulttuuri eroavat puolustusvoimien toimintatavoista ja -kulttuurista. Tilaaja-tuottaja -mallin mukaisesti puolustusvoimat on asiakas (tilaaja), jonka tulisi osata määritellä toimittajalle (tuottaja) haluamansa palvelun tai tuotteen kokonaisuus: mitä, milloin, miten, mihin hintaan, jne. Kyseessä on siis prosessi, jota voidaan kutsua kumppanuuden ohjaamiseksi. Uusi toimintatapa tuo uusia osaamisvaateita henkilöstölle, joka toimii työssään tämän uuden tavan mukaisesti. Tässä tutkimuksessa tutkitaan sitä, miten kumppanuuden ohjaaminen on toteutettu upseerien koulutusohjelmissa. Tällä on merkitystä sikäli, että osa upseeristosta joutuu työtehtävissään tekemisiin kumppanuuden ohjaamisen kanssa ja mahdolliset osaamispuutteet tässä kumppanuuden ohjaamisessa saattavat vaikeuttaa tai haitata työn tekemistä sekä puolustusvoimissa, että kumppanien puolella ja lisäksi aiheuttaa puolustusvoimille ylimääräisiä kustannuksia tai huonosti toimivia tukitoimintoja kumppanien puolelta. Tutkimuksessa selvitettiin upseerien koulutuksen nykytilaa kyselytutkimuksella kahden eri sotilasopetuslaitoksen – Maanpuolustuskorkeakoulun ja Ilmasotakoulun – opettajille sekä tutkimalla opetussuunnitelma-asiakirjoja. Tässä yhteydessä selvitettiin samalla onko kumppanuuden ohjaamisen osalta tulossa olevassa koulutusjärjestelmämuutoksessa huomi-oitu kumppanuuden ohjaamista. Tämän hetken tilannetta työelämässä selvitettiin tekemällä haastattelu- ja kyselytutkimukset Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen palveluksessa oleville henkilöille, jotka ovat kumppanuutta ohjaavissa työtehtävissä tai ovat osallistuneet Puolustusvoimien uudistuksen 2015 yhteydessä tehtyihin logististen uudistusten valmisteluun ja toiminnan rakentamiseen. Tutkimuksella saatiin selvitettyä sekä nykyisen että syksyllä 2015 uudistuvan upseerien koulutusjärjestelmän kumppanuutta koskevat opetusosuudet ja käytännön työelämässä havaitut osaamisvahvuudet sekä - puutteet. Tutkimus osoitti, että upseerien peruskoulutuksessa kumppanuudesta ja sen ohjaamisesta saadaan kyllä riittävän hyvä yleistietämys, mutta kumppanuuden parissa työskentelemään joutuvalla henkilöstöllä on osaamispuutteita tehtäviinsä nähden. Tämä henkilöstö on suoritusportaan henkilöstöä - projektipäälliköitä, hankepäälliköitä, yms. - sillä puolustusvoimien ylin johto strategisen tason suunnittelutehtävissä tunnustetaan kunnossapidon osalta erittäin asiantuntevaksi. Tutkimus toi siis esille merkittävimmät kumppanuuden ohjaamisen osaamispuutteet eli seikat, joihin koulutuksellisesti puuttumalla kumppanuuden parissa työskentelevän upseeriston valmiuksia työtehtäviinsä voitaisiin parantaa. Näiden havaintojen perusteella tutki-muksessa esitetään tutkittavaksi kolmea uutta tutkimusaihetta, joista yksi käyttäisi tässä tutkimuksessa löydettyjen osaamispuutteiden listaa omana lähtökohtanaan.

Verkostobrändin identiteetti

Yhteisbrändien avulla bränditietoisuus ja identiteetti saavat tukea partnerilta sekä samalla saavutetaan tehokkuutta ja kustannushyötyjä. Erityisesti yritysbrändin luonne, hyödyt, suhteet, johtaminen ja arkkitehtuuri kiinnostavat. Verkostobrändi ei ole yhden tuotteen tai yrityksen brändi, vaan verkoston itsensä brändi. Tutkielman tavoitteena on kuvata verkostobrändin ilmiötä ja muodostaa malli liikkeenjohdon työkaluksi. Tutkielmalla pyritään osallistumaan tieteelliseen yritysbrändien ja yhteisbrändien identiteettikeskusteluun, laajentamalla verkostobrändin identiteetin tutkiminen muillekin kuin matkailualalle. Päätutkimusongelma on ”Mikä on verkostobrändin identiteetti?” Osaongelmat ovat ”Mikä on verkostobrändi?” ja ”Mikä on brändi-identiteetti?”. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tavoitteen asetannassa on toimintatutkimuksen tavoitteita. Tutkielman empiirinen osa perustuu teemahaastatteluihin ja kirjallisiin dokumentteihin. Haastatellut kolme tapausta edustavat teollisuus-, palvelu- ja tuotebrändejä, niiden kohderyhmät poikkeavat toisistaan ja osa on kaupallisia ja osa voittoa tavoittelemattomia. Tutkielmassa muodostettiin teorian ja empirian synteesinä liikkeenjohdolle työkaluksi verkostobrändin identiteettimalli, jossa on määritelty elementit ja rakentaminen. Malli sisältävät ydinidentiteetin (visio ja kulttuuri), suhteet (ydinjoukko, henkilökunta, asiakkaat ja muut sidosryhmät) ja viestinnän (brändilupaus, visuaalinen identiteetti ja markkinointiviestintä). Haastatellut verkostobrändit olivat rakentaneet identiteettinsä mallin mukaisesti ja seuraavassa järjestyksessä. Ensiksi ydinjoukko määrittelee vision ja millaisia jäsenyrityksiä pyritään hankkimaan sekä visuaalisen identiteetin. Tämän jälkeen verkostobrändin omassa markkinointiorganisaatiossa toimiva johtohahmo aloittaa jäsenyritysten hankkimisen eli verkoston rakentamisen markkinointiviestinnän keinoin. Mallissa nuolet kertovat, että verkostobrändin identiteettiin vaikuttaa sidosryhmien mielipide.

”Maisema puhuu kulkijalle, joka pysähtyy”. Subjektiivisten maisemakokemusten muodostuminen ja merkitys erilaisissa maisemakohteissa ja tilanteissa

Pro gradu- tutkielmani aihe on maisemakokemusten muodostuminen ja merkitykset. Tutkimuksen aineistona ovat eri ajankohtina ja eri maisemakohteisiin kohdistetun kahden erilaisen kyselytutkimuksen vastaukset. Ensimmäinen ryhmä muodostuu internetin kautta Hopeasulka-postituslistalla esitetyn vapaamuotoisen kyselyn vastauksista. Toinen ryhmä koostuu Ikaalisten Kylpylän Voimapolun strukturoituun kyselytutkimukseen osallistuneiden vastauksista. Kolmas ryhmä muodostuu Seitsemisen Pakkulakankaan luontopolun kiertäneiden strukturoidun kyselyn vastauksista. Kahdessa viimeksi mainitussa kyselyssä kysymykset olivat samat. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää millaisia kokemuksia vastaajille muodostuu mainituissa maisemakohteissa ja mitä merkityksiä he niille antavat. Vastaukset kerättiin vuoden 2009 aikana. Tutkimuksen kokemusvastauksia tulkitaan hermeneuttis-fenomenologisen teorian viitekehyksessä. Siinä pyritään ymmärtäen tulkitsemaan vastaajien subjektiivisia maisemakokemuksia. Keskeistä työssä on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jossa maisema on omalta osaltaan rakentamassa valintoihin kykenevän ihmisen eksistenssiä. Kysymysten vapaa ja strukturoitu muoto aikaansaavat vaihtelua vastausten laadussa. Jokainen kokee maiseman omalla subjektiivisella tavallaan. Ihmisen olemassaolo situationaalisena, kehollisena ja tajunnallisena aiheuttaa eroja kokemusten suhteen. Kokemiseen vaikuttaa lisäksi sosialisaatio ja kulttuuri. Ihmisen intentionaalisuus ja valinnanvapaus ovat vaikuttamassa, kun ihminen muodostaa kokemuksia maisemasta. Maisema kohdataan ensin visuaalisesti. Visuaaliset kauneusarvot määrittelevät suurelta osin pidetäänkö maisemasta tai paikasta esteettisesti. Ennestään tuntematonta maisemaa lähestytään eri tavalla kuin tuttua maisemaa. Odotusarvo on suurempi. Intentionaalisuus on etsiä siitä jotain, mistä pitää tai ei pidä. Kaukomaiseman muututtua kävellen lähielinympäristöksi kokemuskin muuttuu moniaistisemmaksi. Kävely maisemassa saa aikaan rentoutumista ja rauhoittumista. Vuorovaikutus maiseman kanssa peilaa omaa situaatiota. Olemassaolon laatu ja tapa voivat muuttua maisemakokemuksen myötä. Subjektiivisesti ja kaikin aistein koettu maisema on ihmiselle mahdollisuus kokea jotain sekä itsestään että maisemasta, jota on itse omalla olemassaolollaan rakentamassa.

Tiedon jakamiseen vaikuttavat tekijät asiantuntijatyössä

Yhteiskunnan muuttuessa entistä tietovaltaisemmaksi, tiedon jakaminen nähdään kaikkein merkittävimpänä tietoprosessina organisaation kehittymisen kannalta. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat tiedon jakamiseen asiantuntijatyössä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulosten perusteella asiantuntijatyötä tekevien tiedon jakamiseen vaikuttavat tekjiät ovat sisäinen motivaatio, yksilöiden välinen luottamus sekä organisaation rakenne ja kulttuuri. Tutkimuksen mukaan työ itsessään palkitsee ja motivoi tiedon jakamiseen, mutta yksilöiden välillä tulee olla hyväntahtoisuuteen ja pätevyyteen liittyvää luottamusta. Organisaation hierarkkisuus, käytettävissä olevan ajan, yhteisöllisyyden ja arvostuksen puute heikentävät tiedon jakamista. Sitä vastoin organisaation avoin kulttuuri tukee tiedon jakamista. Rahallisen palkitsemisen ei nähty vaikuttavan tiedon jakamiseen.

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa lähtee kiinnostuksesta, millainen on ihmisen suhde häntä ympäröivään maailmaan. Tutkimalla tilan kokemista pääsemme jokapäiväisen elämän tasolle tavalla, joka läpäisee kulttuurin kollektiivisen tason ja tuo esiin sen, miten kulttuuri omaksutaan yksilötasolla. Artikkeleissa on yhteisenä taustakysymyksenä se, miten tila kussakin ajassa koetaan. Se, että korostetaan kokemisen näkökulmaa, painottaa jokapäiväisen elämän ruumiillista ja aisteihin pohjautuvaa kulttuurista perusluonnetta. Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa soveltuu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin historian tutkimuksesta tai tilan teorioista kiinnostuneille lukijoille.

Sopeutumattomien opetuksen tyttöjen sosiaaliset suhteet vertaisiinsa ja opettajiin alakoulussa.

Luokkamuotoista erityisopetusta järjestetään oppilaille, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia ja, joiden opetusta ei pystytä yleisopetuksen opetusryhmässä järjestämään. Oppilailla, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia, haasteita aiheuttavat niin sosiaaliset kuin emotionaaliset vaikeudet. Näiden ilmenemismuotoja voivat olla mm. haasteet sosiaalisissa suhteissa vertaisten tai koulun aikuisten, opettajien, kanssa, vaikeudet luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita tai yleensä mielekkäitä vuorovaikutussuhteita vertaisiin, itsehillinnän ja impulsiivisuuden haasteet sekä sosiaalisten tilanteiden tulkinnat. Tyttöjen kulttuuri eroaa poikien kulttuurista ja heille asetetaan erilaisia sosiaalisia odotuksia ja tavoitteita kuin pojille. Kilttien ja hiljaisten tyttöjen rooli istuu vahvasti nyky-yhteiskunnassakin. Tytöt edustavat sopeutumattomien opetuksessa selkeää vähemmistöä. Vuonna 2011 Tilastokeskuksen tilaston mukaan tyttöjä oli peruskoulun vuosiluokkien 1-9 luokkamuotoisessa erityisopetuksessa tunne-elämän häiriön tai sosiaalisen sopeutumattomuuden vuoksi vain 6,5 % (Tilastokeskus, tilastoja). Tässä tutkimuksessa on puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin haluttu selvittää sopeutumattomien opetuksen tyttöjen käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisista suhteistaan vertaisiin ja opettajiin koulussa. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on analysoitu teemojen mukaan. Tutkimuksessa on käytetty harkinnanvaraista tutkimusjoukon valintaa ja se on toteutettu eräässä Varsinais-Suomen keskisuuren kaupungin keskitetyn palvelun koulussa (ent. erityiskoulu) sopeutumattomille oppilaille. Tutkimukseen osallistuneet ovat 11-12-vuotiaita ja saaneet itse päättää osallistumisestaan, vaikka huoltajien lupa tutkimuksen tekoon on myös erikseen pyydetty. Tutkija on tyttötutkimuksellaan antaa äänen tytöille itselleen ja heidän käsityksilleen sosiaalisista suhteistaan koulussa. Tutkimustulokset osoittavat tyttöjen onnistuneen solmimaan niin kaveruus- kuin ystävyyssuhteitakin koulussa. Luodut ystävyyssuhteet ovat pääasiallisesti tyttöjen välisiä eivätkä ne ole ristiriidattomia, vaikka ovatkin haastateltujen mukaan pitkäikäisiä. Tyttöjen suhteet myös opettajiin ovat pääasiassa positiivisia. Turvallinen ja empaattinen aikuinen mahdollistaa sen, että tytöt tulevat kuulluiksi, mutta myös sen, että he voivat keskittyä opiskeluunsa koulupäivien aikana.

Kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tarkastelussa opetussuunnitelmat vuosilta 2004 ja 2014.

Tutkimuksen aiheena oli kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 2004 ja 2014 ilmestyneitä opetussuunnitelmia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kulttuurikasvatus näyttäytyy opetussuunnitelmissa: millaiset arvot ohjaavat kulttuurikasvatuksen suunnittelua, ja millaisiin sisältöalueisiin se jakautuu. Voimassaolevaa ja pian käyttöönotettavaa opetussuunnitelmaa vertailemalla pyrittiin tuomaan esiin, minkälaisia muutoksia peruskoulun kulttuurikasvatuksessa on tapahtumassa. Tutkimuskysymykset olivat: Miten kulttuurikasvatuksen tehtävät painottuvat opetussuunnitelmissa, millaisia muutoksia opetussuunnitelmien kulttuurikasvatuksessa on tapahtunut, sekä mitä hyötyä koulun kulttuurikasvatuksesta ajatellaan olevan yksilölle ja yhteisölle. Tutkimus oli laadullinen ja tutkimusmetodina käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimusaineistona käytettiin Opetushallituksen julkaisemia virallisia peruskoulun opetussuunnitelman perusteita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin kulttuuri-identiteetin rakentumista koskevaa kirjallisuutta. Kulttuurikasvatusta ei ole tutkimuskirjallisuudessa määritelty selkeästi. Tässä tutkimuksessa kulttuurikasvatuksen tehtäviksi määriteltiin perinteiden ja tapojen siirto, moninaisuuskasvatus, sekä eettinen ja esteettinen kasvatus. Tutkimustulokset osoittivat että kulttuurikasvatus on opetussuunnitelmissa nähty ikäkausittain etenevänä tavoitteellisena toimintana. Kulttuurikasvatuksen tehtäviä esiintyy sekä opetussuunnitelmien yleisissä osioissa että oppiainejakoisissa osioissa läpäisyperiaatteella. Perinteiden ja tapojen siirto sekä moninaisuuskasvatus painottuvat kieli- ja viestintäopintoihin, yhteiskunnallisiin aineisiin ja taide- ja taitoaineisiin. Eettinen ja esteettinen kasvatus painottuvat taide- ja taitoaineisiin sekä matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin. Keskeisimmät muutokset tarkasteltavien opetussuunnitelmien välillä olivat media- ja teknologiakasvatuksen, kestävään tulevaisuuteen tähtäävän toiminnan ja eettisen moninaisuuskasvatuksen painotusten lisääntyminen uudessa opetussuunnitelmassa. Uusi opetussuunnitelma sekä peilaa yhteiskunnan arvoja että pyrkii uudistamaan niitä. Opetussuunnitelman kulttuurikasvatuksella tuetaan sekä yksilöllisen että yhteisöllisen kulttuuri-identiteetin rakentumista.

Yhteisen arvon tuottaminen: Mallin soveltaminen käytännön liiketoiminnassa

Yhä useammassa yrityksessä yritysvastuuta toteutetaan osana liiketoimintaa ja se tähtää kilpailukyvyn parantamiseen. Tämä on johtanut uusien kestävän kehityksen liiketoimintamallien rakentumiseen. Michael Porterin ja Mark Kramerin kehittämä yhteisen arvon tuottaminen (creating shared value) tarkoittaa yrityksen kilpailukyvyn kasvattamista tavalla, joka edistää yhteiskunnallista hyvinvointia. Lähtökohtana ei ole pelkästään liiketoiminnan vaikutusten hallitseminen, vaan taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaiseminen tavalla, joka kasvattaa yrityksen taloudellista arvoa. Yhteisen arvon malli on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen ja mallin soveltaminen käytännön liiketoiminnassa on koettu hankalaksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on teorian ja case-esimerkin avulla selkeyttää yhteisen arvon käsitettä sekä havainnollistaa mallin käyttöä käytännön liiketoiminnassa. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, mitä ongelmia mallin soveltamiseen liittyy ja miten yhteisen arvon tuottaminen eroaa yritysvastuusta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja toteutettu tapaustutkimuksena. Tapauksena toimii Stora Enson ja Kemiran yhteistyössä toteuttama vesihanke Kiinan Guangxinssa. Vesihanke on toteutettu yhteistyössä paikallisen hallituksen, väestön sekä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa ja sen tavoitteena on löytää uudenlaisia ratkaisuja vedenjakeluun ja jäteveden kierrätykseen Nahupon, Shengpingin ja Baimein kylissä. Empiirinen aineistona toimivat tapausorganisaatioissa toteutetut teemahaastattelut sekä muu kirjallinen materiaali, kuten yritysten yritysvastuuraportit ja lehdistötiedotteet. Kaiken kaikkiaan tutkimus vahvisti oletuksen siitä, ettei yhteisen arvon tuottamista voida käsitteellisellä tasolla pitää täysin yksiselitteisenä. Näkemyksissä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan ja miten malli toimii käytännön liiketoiminnan yhteydessä, oli havaittavissa näkemyseroja yritysten välillä. Molemmat yhtiöt olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että malli soveltuu vedenhoitohankkeeseen hyvin. Vesihankkeen yhteydessä yhteisen arvon tuottamisen kuvattiin tarkoittavan Guangxin paikallisyhteisöjen sosiaalisten ja ympäristöhaasteiden ratkaisemista tavalla, joka edistää yhtiöiden liiketoiminnallisia tavoitteita. Hankkeen on tarkoitus luoda sekä taloudellista arvoa yrityksille, että edistää yhteiskunnallista hyvinvointia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että yhteisen arvon mallia on mahdollista tulkita ja soveltaa eri yrityksissä useilla eri tavoilla. Yhteisen arvon tuottaminen toimii hyvänä tapana integroida toimintoja yhdeksi yhteiskunnalliseksi strategiaksi. Käsitteellisellä tasolla malli vaatii kuitenkin vielä tarkennusta, jotta sitä voitaisiin kutsua koko yhtiön toimintaa ohjaavaksi liiketoimintamalliksi.

Man and the Milieu: Ecocritical analysis of Ernest Hemingway’s “Big Two-Hearted River” and “Indian Camp

Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen Ernest Hemingwayn alun perin vuonna 1925 julkaistuja kahta novellia ”Big Two-Hearted River” ja ”Indian Camp”. Molemmat teokset kuuluvat Nick Adams -tarinoihin, jotka ovat kokoelma novelleja, joissa Hemingway kuvaa Nick Adamsin elämää pojasta mieheksi. Nick Adams on usein tulkittu Hemingwayn alter egoksi ja monet tapahtumat ovatkin suoraa heijastusta Hemingwayn elämästä. Päähenkilön lisäksi monia Nick Adams -tarinoita yhdistää luonnon vahva läsnäolo ja Hemingwayn kuuluisan maalauksellinen miljöön deskriptiivisyys. Käyttämäni ekokriittisen teorian avulla pyrin osoittamaan tutkielmassani, että Nick Adamsin hahmo peilautuu miljöökuvauksessa syventyen dynaamiseksi hahmoksi ja että Hemingwayn luonto- ja ympäristökuvaus peilaa hahmon sisäistä maailmaa hyvinkin läheisesti. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys, ekokritiikki, on kirjallisuudentutkimuksen suuntaus, joka tutkii ihmisen ja fyysisen ympäristön suhdetta toisiinsa. Lisäksi hyödynnän tutkielmassani dikotomioita, joiden avulla tarkastelen ja analysoin novelleista nousevia aiheita. Esimerkiksi seuraavat dikotomiat ovat keskeisiä molemmissa novelleissa: kulttuuri vs. luonto, pastoraali vs. erämaa, matka vs. oleskelu, keho vs. mieli, vesi vs. maa, tuli tai valo vs. vesi ja elämä vs. kuolema.